”Aina nälkä” on Tapani Kinnusen kirjoittaman ja Kustannusliike Robustoksen kustantaman Suomi -sarjan kuudes ja sarjan päättävä osa (ainakin näillä puhein näin). Romaani on sikseen kuumaa kamaa, että sen perässä liikahti länsi-turkulaisen asuinalueen autokatoksen varjoihin jo kertaalleen pois muuttanut naapurin huligaanipoikakin. Ei. Hän ei ollut salaisen kätkön tai unohtuneen kevytmoottoripyöränsä perässä liikenteessä. Hän halusi Kinnusen romaanin ja oli hajulla. Mustanaamio oli kuitenkin viekkaampi ja romaani päätyi oikealle luku- ja kirjoituspöydälle.
 |
| Tapani Kinnusen "Aina nälkä" |
Romaanissa on tynnyreittäin enemmän viiniä ja sen lajitovereita kuin futista. Romaani rallattelee päähenkilönsä Topias Kettusen nuoruuden Joensuun musa-, baari- ja mimmiskenen läpi Lontooseen, jossa maistellaan ja aistitaan suurenmaailman meininkiä ja pudotetaan suosiolla päiväohjelmasta Arsenalin ja Lutonin -derby muiden houkutusten nykiessä viehettä. Lontoosta pelmahdetaan muutaman vuosikymmenen aikamuljahduksella takaisin Joensuuhun ja sen ympäristöön. Ennen itsetutkiskelevaa päätöslukua otetaan vielä puhelu vastaan Turusta ja painellaan universumin kuplamuovia siitä kohdasta, jossa Masan -baari ja FC Inter Turku risteävät. Romaani on myös tribuutti Ismo Alangon elämäntyölle.
”Aina nälkä” ei tarvitse lämmittelykierroksia, sillä jo kahteen ensimmäiseen lukuun ehtii mukaan ero, Hassisen koneen keikka, kerrostalon kellarihuoneen betonilattialle valutetut sappinesteet ja kahteen eri pakettiin, joista toisen päähän taitellaan solmu, lasketut siemennesteet. Päähenkilö elää ensimmäisten sivujensa kautta säälimättä ja lupia- tahi anteeksipyytelemättä todeksi omaa kirjallisuusihannettaan: ei tuulessa heiluvia latoja vaan kypärätöntä paahtamista kuumalla moottoritiellä. Tosin romaanin lopun seesteinen hetki, jossa romaanin olennainen sanoma Topias Kettusen pyrkimyksistä vertautuu ”kalan hyppäämisestä muodostuviin renkaisiin, jotka luonto suoristaa” symboloi myös sitä, että aina ei moottoritielläkään tarvitsee vinguttaa kierrosmittaria punaisella.
Yksi romaanin keskeisimmistä teemoista on päähenkilö Topias Kettusen sekä määrätietoinen että pomppuinen erilaisia matkustus- ja juomatapoja hyödyntävä reissu kirjailijanalusta kirjailijaksi. Kirjoittamisesta itsestään ei kirjoiteta paljoakaan, vaan estradilla ovat tapahtumat ja ihmiset, joista Kettunen uuttaa uutteensa. Sinänsä nuori Kettunen tunnistaa arvonsa jo ennen kuin kirjallisen maailman rahtilaiva irtoaa Suezin kanavasta. Kettunen arvioi paikkansa kotimaisessa runousskenessä Pentti Saarikosken ja Jarkko Laineen paalupaikkojen taakse kolmanneksi. Vierelle neloseksi saattaisi satunnaisesti kelvata Haavikon Paavo.
Helter Skelteristä ja Tapani Kinnusen koko tuotannosta tunnistetut Beat -vaikutteet sykkivät Aina nälässäkin sekä teemoina että suorina viittauksina. Kirjan Knausgård -hetki on taidetapahtuman palkintoleirin päätteeksi opetusministerin syliin lentävät tyhjät oluttölkit. Karl-Oven nuoruuden kirjallisuusleiri päättyi omien kasvojen viiltelyyn. Molemmat jättivät leirikansaan jälkensä ja kun katsotaan päähenkilöiden ohi suoraan kirjailijaan niin kumia on poltettu autofiktion asvaltilla sittemminkin.
 |
| Mustanaamion suojeluksessa |
Romaanin kerronnassa on optimaalisessa suhteessa sekä Samuli Lindelöfin röyhkeyttä että Petteri Forsellin leikkisyyttä. Siitä syntyy sen imu. Jukka Pakkasenkin kriteereillä se kepittäisi suurimman osan futiskentillä nähtävistä hienoista syötöistä. Kirjoittaja on ehtinyt romaanin ahmimaan jo kaksi kertaa viikkoon ja kirja lähtee myös kesälomareissulle mukaan. Sen verran lähtemättömästi moottoriöljyn käry on tarttunut hajureseptoreihin.
Viini: Ruskasta laadukkaaseen portugalilaiseen
Arvostelukappale on saatu Mustanaamiolta. Oman kappaleen voi napata kesän rientoihin täältä:
En toki sulkisi suoraan pois katukaupankäynninkään mahdollisuutta. Se tosin vaatii vähintään auttavaa viidakon lakien ja liikkeiden tuntemusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti