Ilta on ollut sateinen ja peli nihkeää. Ajankohtakaan
tiistain myöhäisiltana ei juuri palvele suomalaista jalkapalloa, mutta
tuomarin viheltäessä pelin poikki ja askelten viedessä kiireesti kohti
parkkipaikkaa, fiilis on lämmin. Suomi on voittanut Viron 1-0 ja aloittanut UEFA
nations liigan kahdella voitolla. Vaikka vieläkin on hiukan epäselvää, että
mihin ja miten tämä uusi kilpailu Suomea voi olla viemässä, päällimmäisenä on
kuitenkin tunne siitä, että Suomi on voittanut kilpailullisen ottelun. Se ei
ole ollut mitään itsestään selvää herkkua enää niin pitkään aikaan kuin
futsifanin muisti jaksaa luodata. Toki vastustajakin oli Viro, joka pitikin
voittaa, mutta ”pitikin, pitkin” -matseja on hävitty ja pelattu tasan viime vuosina
niin paljon, että lähtökohtaisesti jokainen voitto on tuntunut isolta urakalta. Suomen
maajoukkue on kellahtanut perseelleen samaan aikaa, kun islannin, belgiat, albaniat ja ties mitkä maat ovat syöksyneet
eteenpäin. Muutosta on odotettu ja nyt ilmassa väreilee positiivinen aura.
Katson peliä ystäväni kanssa, joka on enemmän lätkämiehiä.
Hän jopa toteaa, että tämä taitaa olla ensimmäinen ottelu, jonka hän on paikan
päällä katsomassa. Kerroin jotain tarinoita pelaajista ja Suomen maajoukkueesta
taustoittaakseni sitä matkaa, mistä ollaan tultu tilanteeseen, jossa voitto
Virosta ei ole itsestään selvä, mutta on itsessään tärkeä asia. Läpimärällä
kentällä Suomen puolustuksen ja keskikentän neljän pelaaja linjat pysyy
tiiviinä ja niiden seuraaminen on oikeastaan itselle ottelun parasta antia. Jätän
tämän kuitenkin omaksi salaisuudeksi, koska jalkapalloakin kannattaa maistattaa
pala kerrallaan. Etenkin lätkäjätkille.
Viro tuntuu nojaavan muutaman pelaajan yksilötaitoon. Ratkaisevilla
hetkillä ja hetkillä, jolloin se saa luotua tilaa hyökkääjilleen se ei
kuitenkaan ole tarpeeksi terävä. Kyseessä on tietysti laatuasia, mutta suomalaista
jalkapalloa seuraavana ei ole vaikea eläytyä Viron tilanteeseen. Suomi on
enemmän joukkue ja vaikka peli ei ole silmiä hivelevää, eikä mitään varsinaista
joutsenlaulua, riittää se voittoon asti. Suomi pelaa lopussa kyynisesti aikaa
ja pitää palloa vastustajan kulmalipulla. Varsinaista paniikkia ei synny,
vaikka Viro hyökkää. Kaunista se ei ollut. Pohjoiskaarre laulaa Suomea Riven
johdolla kisoihin. Viikko jatkuu parempana kuin se alkoi.
Viinikuvaus: alahyllyltä löytyvä optimismia herättävä
sinivalkoinen tuotos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti