Sumusaarten talviklassikko

Manchester Cityn ja Liverpoolin astuminen samalle tatamille tekee torstai -illasta erityisen. Valioliigakautta on vielä runsaalti jäljellä ja nurmikentillä piilee monta liukasta mätästä, mutta Liverpoolille on tarjolla vähintäänkin ratkaisevan oloista eräpalloa. Liverpoolin voittaessa se karkaa kymmenen pisteen karkumatkalle. Tässä kohtaa sitten onkin hyvä laittaa jäitä hattuun. Etihad stadionilta haetut voitot ovat, jos eivät aivan sukupuuttoon kuolevaa, niin ainakin hyvin uhanalaista lajia. Vedonlyöntitoimistot arvioivat Cityn selkeäksi ennakkosuosikiksi. Se voittaa ottelun melkein kerran kahdesta, ja sitten jäät voi siirtää hatusta peltiämpäriin: Liverpool välttää tappion yli kerran kahdesta. Kuorrutteet voi laskea kakun päälle ja piccolo -pullon verran skumppaa laittaa peltiämpäriin jäähtymään.

Liverpoolissa lokakuuksi pedattu vauhtiurheilun näytös lässähti 0-0 -tulokseen. Ajoliivit oli vaihdettu kirurgin takkiin ja molemmat siirtelivät teriään varovasti Anfieldin iholla. City oli leikkaussalin valossa tehdyissä viilloissa millin pidemmällä, mutta Riayd Mahrezin ratkaiseva pisto rangaistuspilkulta pelmahti taivaan tuuliin. Missatun rangaistuspotkun merkitys on vierinyt lumipallon lailla kuluneen talven rinnettä ja se saattaa tömähtää vääränvärisen pokaalin jalustaan. Liverpoolin kurssi on ollut tanakasti koilliseen, kun taas Cityn käynti on hakenut rintauintimaisilla piensukelluksilla välillä vauhtia. Uimahousujen taskuista on altaan pohjaan pudonnut muutamia pisteenmuotoisia uimarenkaita ja jokaisella niillä on nyt väliä.

Josep Guardiolan löytää iättömien klassikoiden hyllystä, kun taas Jürgen Kloppia saa hakea veijariromaanien puolelta. Molempien joukkueiden kansien välistä tippuu yksi tuhrittu sivu. Liverpool ja Klopp ovat finaaleissa tuhrineet itselleen ikuisen kakkosen piirrosta. Cityn roiskeet ovat Liverpoolin logon muotoisia, sillä juuri Liverpool on ollut heidän juomatta jäänyt graalin maljansa. Ottelu on finaalin kaltainen, mutta viimeisestä yhdeksästä Cityn ja Liverpoolin kohtaamisesta City on voittanut vain yhden.

Tyypillisesti joukkueiden kohtaamiselta voisi odottaa korkeaa prässiä ja hyökkäysorientoitunutta hallittua hurlumheitä, mutta kaksi plussaa saattaa tarkoittaa miinusta: näin kertovat lokakuisesta illasta palanneet mestarijäljittäjät. Tilanne on kuitenkin sikäli eri, että Cityn tulisi nyt voittaa. Tiukkaan laskostetulla vaaleansinipunaisella lakanalla on repeämävaara. Mohamed Salahin tai Raheem Sterlingin kaltaiset kiiturit saattavat ottaa ottelun omalle jalkapöydälleen huolimatta siitä, miten tasaisen raivoisasti koneistot taustalla mylvivät. Kuva- ja valttikortteja kääntyy molempien käsistä, ja vauhdilla kääntyykin. Futisfaneilla on lupa odottaa ja nauttia.

Viinikuvaus: sumusaarten talvinen klassikko. Vuosikertansa parasta.

Olé Jose

Jose Mourinhon potkut saivat monien vahingoniloisten suupielet nytkähtelemään. Manchester Unitedin alamäkijuoksu on tänäkin vuonna ottanut lisää kieppejä. Näkymä on jotenkin nokiamainen: kun skene on ollut hallussa, mitään ei ole tarvinnut muuttaa. Nyt sekä valioliigassa että futismanagerimaailmassa on fuusioitumisen paineistaman jalokiven hohtoa. Perinteet ja niistä säteilevä nostalgia ovat paraatipaikalla, mutta museon puolella.

Mourinho pääsi Manchesterissä kalistelemaan kolmea pokaalia, viittamaan kolmen sormen kintaalla epäilijöilleen, mutta lopulta kolmas vuosi toi liian kylmät merivirrat espadalle. Liverpool osoitti raatorehellisesti sen krateerin, joka huippujoukkueiden ja Manchester Unitedin välille on ratkennut. Uskon hyppyä ei enää nähty, vaan Old Traffordin nurmeen painautuneet askeleet osoittavat kiertotien suuntaan.

Manchesterin punainen puoli huutaa projektia jalkapallomaailmassa, jota lyhenevät elinkaaret ja kärsimättömyys säestävät. Josessa on myös enemmän mestarivarkaan kuin projektipäällikön auraa. Eivätkä joukkueen tähtipelaajatkaan ole piirtäneet karttaansa erityisen pitkää viivaa. Raiteet haalistuvat jo ennen seuraava asemaa ja United vaikuttaakin liukastuneen pois ytimeltään. Vaikeista oloista nousseet, säälimätöntä työntekoa pelkäämättömät, kaikin keinoin voittoa tavoittelevat ja ruohoa kolmea kertaa päivässä syövät brittilädit ovat vaihtuneet somea näprääviin rokkitähdenkaltaisiin dandyihin. Se on ehkä tätä päivää, mutta juuri tähän päivään United ei ole sopeutunut.

Supervaihturi Ole Gunnar Solskjær juoksutetaan kentälle nyt jo ennen kuin ensimmäinen puoliaika on pelattu. Häneltä odotetaan ratkaisuja, kuten ennen vanhaan ja ensi töikseen hän on kertonut tuovansa ilon Unitedin pelaamiseen. Pelkkä rakkaus ei kuitenkaan pitkään elätä ja Molden enkelillä onkin kova työ sekoittaa napalmisopasta lohikeittoa. Manchesterin maniassa soivat nyt sähkökitarat ja seiniltä on seuralegendojen julisteet vaihdettu kampaamokatalogeihin. Täyden kympin ammattilainen on toki jotain aivan muuta kuin Manchesterissä on aiemmin nähty. Avainkysymyksiä lieneekin että saadaanko myös takarivin lökäpöksyt menemään ajoissa nukkumaan ja tekemään säännöllisesti kotiläksyt.

Solskjærin startti on todella kutkuttava, kun punainen laivue ankkuroituu Cardiffiin Walesiin brittikyynikko Neil Warnockin satamaan. Vastaan tulee seura, joka aikoinaan palautti keltanokkamanageri Solskjærin takaisin Norjaan riittämättömien tulosten johdosta. Kaunotar ja hirviö näytellään Walesissa.

Viinikuvas: portugalilaista viiniä, norjalaista lohisoppaa, yökerhon lattialle kaadettua premium vodkaa ja samppanjaa. Maku arvoitus. Krapulta taattu.

Superclásico -maalliset rajoitteet kielletty

River Platen ja Boca Juniorsin Superclásico, jossa tällä kertaa ratkaistaan myös Etelä-Amerikan mestareiden liigan eli Copa Libertadoresin mestaruus, on värjännyt jalkapallomaailman taivaan siniseksi, keltaiseksi, punaiseksi ja valkoiseksi. Ottelu itsessään on kasvanut niin suureksi, että pyörtyilevien bussikuskien, kivillä rikki pommitettujen bussin ikkunoiden ja kyynelkaasun katkuinen ottelu jouduttiin ensin perumaan ja sitten se siirrettiin Buenos Airesista Madridiin. Joukkueiden kohtaamisessa on sellaista vuosisatojen kiihkoa ja jännitettä, jota ei läpeensä kaupallisessa Eurooppalaisessa huippufutiksessa ei enää ole, mikä ei ehkä yksinomaan ole huono asia.

Sekä Boca Juniors että River Plate ovat lähtöisin samalta La Bocan työläis- ja satamakaupunginosasta. Sittemmin River Plate siirtyi  Núñezin alueelle. Kaikuna tästä seurasi, että Boca Juniorsin päälle lyötiin työväenluokan leima ja River Plate sai lempinimen Los Millonarios eli miljonäärit, mikä kuvastaa sen osin keinotekoistakin asemaa ylemmän keskiluokan seurana. Tosiasiassa molemmat seurat ovat sen verran suuria, että niillä on kannattajakuntaa kaikissa sosioekonomisissa ihmisryhmissä. River Plate kuitenkin käytti paljon rahaa pelaajahankintoihin jo 1900 -luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä, mikä osaltaan vahvisti luokkaperusteista vastakkainasettelua seurojen välillä. Identiteeltään Boca Juniors edustaa periksiantamatonta loppuun asti taistelua ja henkeä, kun taas River Plate tyyliä ja luovuutta. 

River Plate ja Boca Juniors ovat Argentiinaan menestyneimmät jalkapalloseurat. Ne ovat keränneet pystejä melko tasaiseen tahtiin, joten kumpikaan ei ole päässyt yksiselitteisesti nappamaan kisaa tai vihollisuutta laimentavaa aurinkopaikkaa. Jokainen pysti ja mestaruus painaa seurojen kilvoittelussa erityisen paljon. Joskin joukkueiden fanit mieltävät järjestäen tärkeämmäksi päävastustajan kuin minkä tahansa mestaruuden voittamisen. 

Joukkueiden väliset ottelut ovat olleet kiihkeitä ja punakorttien sävyttämiä jo käpykarjapaimenten aikakaudella. Sanotaan että luokkavihan huuhtoutuessa laajojen kannattajakuntien salaojiin, jäljelle on jäänyt pelkkä alkuperäisestä merkityksestään irronnut viha. River Platen kannattajat nimittelevät Boca Juniorsin ihmisiä pikku sioiksi, kun taas Boca Juniorsin kannattajat nimittelevät River Platen ihmisiä kanoiksi. Toinen nimitys höyryttää luokkaeroa, kun taas toisella viitataan pelkuruuteen ja 1966 River Platen Penarolille kärsimään tappioon Copa Libertadoresin finaalissa. Sinikeltaiset eivät anna punavalkoisten unohtaa kyseistä ottelua.

Superclásicolla on tragediansa. Vuonna 1968 74 jalkapallofania tallautui epäselvissä olosuhteissa kuoliaaksi El Monumentalilla pelatussa derbyssä. 1994 Riverin kannttajat joutuivat Superclásicon jälkeen Boca Juniorsin järjestämään väijytykseen ja kaksi ihmistä ammuttiin kuoliaaksi. River oli voittanut ottelun 2-0, mutta pian tapauksen jälkeen nähtiin brutaali graffiti, jossa ottelun linjattiin päättyneen 2-2. Miedommassa muodossa vierasjoukkueen kannattajat saavat otteluissa niskaansa (silloin kun heidät on otteluihin päästetty), mitä tahansa mukana kannettavaa, kuten kolikoita tai virtsaa. 

Normaali sunnuntaipäivä Buenos Airesissa on jotain aivan muuta kuin poltettuja taloja ja mellakkapoliisien miehittämiä katuja. On aivan tavanomaista, että samassa ravintolassa istuu sekä River Platen että Boca Juniorsin kannattajia suosikkijoukkueidensa pelipaidoissa ilman mitään tuon taivaallisempaa jännitystä. Superclásicoon kanavoituukin rajusti hallintoon ja vallitseviin oloihin kohdistuvaa turhautumista. Superclásicon skene on politisoitunut ja onhan siinä ironian tuntua, että otteluun, johon päästetään vain toisen joukkueen kannattajia, joudutaan varautumaan kuin pieneen sisällissotaan.  Ketkä siis oikeastaan ovat vastakkain? Toki Argentiinan presidentti Mauricio Macri on toiminut Boca Juniorsin presidenttinä, mutta hän ei ollut erityisen pidetty tai menestynyt.

Superclásico jatku tänään Santiago Bernabeulla. Voitaneen sanoa että areenalla, joka on tarjonnut puitteen toiselle megalomaaniselle ottelulle: El Clásicolle. Raivoisassa intensiteetissään se taitaa jäädä pikkuserkun osaan debyjen sukujuhlissa. River Platen ja Boca Juniorsin ottelu on pohjavireeltään sellainen, jossa tappiota pelätään enemmän kuin voittoa janotaan. Tappio on liikaa. Sen demonien häätäminen vaatisi vuosikymmenien surutyön

Viinikuvas: ylimaallista intensiteettiä. Surua, riemua, verta ja virtsaa

Derbyjen sunnuntai

Valioliigasunnuntai on ovelasti rakennettu tänään derbyjen tuomalle nosteelle. Stamford Bridge luo puitteet tämän tekstin kirjoittamisen aikana alkaneelle ja jo ensimmäisen maalin todistaneelle länsi-Lontoon derbylle Chelsea-Fulham. Vahvasti isät vastaan pojat ja Daavid vastaan Goljat -hengessä pelattavassa ottelussa Chelsea pelaa mestaruudesta ja sarjataulukon pahnan pohjimmaisena paikkaansa pitävä Fulham pelaa sarjapaikkansa puolesta. On vaikea nähdä muuta lopputulemaa kuin auki väännettyyn sinisten Maatuskaan putoavat kolme pistettä. Derby ei sinänsä ole jalkapallo maailman klassikoita, koska Chelsean ja Fulhamin lisäksi Queens Park Rangers ja Brentford ovat samalla astialla. Voimasuhteet menevätkin niin, että muut länsilontoolaiset jahtaavat sinisten päänahkaa, kun Chelsean fanit ylenkatsovat kaupunginosiensa kyläjoukkueiden yli pohjois-Lontoon suuntaan.

Emirates Stadionilla kierrosmittari värähtää aivan toisiin lukemiin. Arsenalin ja Tottenhamin kohtaaminen saa futisfanit ryömimään metsämökeistään myös kotoisassa Suomessa. Joukkueiden fanit ovat yhtä mieltä yhdestä asiasta: siitä että joukkueet ovat toistensa pahimmat kilpailijat. Seurojen välinen köydenveto on saanut ensimmäiset askeleensa jo vuonna 1913, kun Arsenal muutti White Hart Lanen tuntumaan. Bensaa roiskui lisää liekkeihin, kun 1919 Englannin pääsarjaa laajennettiin ja sekä Arsenal että Tottenham lähtivät tavoittelemaan onneaan kabinettipelin kautta. Arsenal vei taivaspaikan Tottenhamin nenän edestä siinä sirkuksessa, jossa väitetään kulissien takana kuplineen ja tiskien alla käsien käyneen. Tuolloin juurrutettiin aitaa goonersien ja yidsien välille.

Tähän päivään tuotuna pohjois-Lontoon derby tarjoa yhden aikakauden päättymisen jälkeistä ja kenties yhden aikakauden päättymistä odottavaa henkeä. Unai Emeryn hätyytettyä Arsene Wengerin aaveet Emiratesin kaapeista on Arsenal vaivihkaa kivunnut kärjen ja erityisesti Tottenhamin tuntumaan. Mauricio Pochettinon Tottenhamille hunajapurkkia tarjottiin ketunlennon aikaan, mutta tällä kaudella Liverpool ja Manchester City ovat ansaitusti karkaamassa, joten päävastustajat löytyvätkin Lontoosta. Statistinen ero on hiuksen hieno: Liverpool ja Manchester City eivät valioliigassa häviä. Tottenham on jättänyt tasapelisarakkeen nollaan. Tänään Tottenham kohtaa tasohyppelyssä päävastustajansa jo puolessa välissä kenttää. Toisen kaupungin kuningas Koopa vie prinsessan, mutta skoopin alla vielä on, vietetäänkö Lontoossa tällä kaudella pyhän Totteringhamin päivää.

Äärimmilleen viedyn kaupallisuuden ja eurooppalaisittain ahtaan Lontoon lisäksi derbyjen lippuja heilutellaan Merseysiden kreivikunnassa. Lontoon vastaaviin spektaakkeleihin verrattuna Merseysiden derbyssä on enemmän samalla kentälle juoksutettujen ja eri värisiin paitoihin puettujen brittiladien ja siten myös brittifutiksen henkeä. Tyypillisesti veljeksillä intensiteetti kuumenee valurautojen lämpöihin ja vaikka jollain skaalalla tullaankin samasta perheestä, niin säärisuojat on muistettava mukaan, sillä vähän myöhässäkin lähtevät taklaukset tullaan viemään loppuun. Punaiset ovat peuhanneet isoveljenä hiekkalaatikolla ja vieneet parhaat lelut jo jonkin aikaan. Jürgen Kloppilla ei muuta järjellistä tavoitetta voi tänään ollakaan kuin vahvistaa isoveli-pikkuveli asemaa ja lähettää sen jälkeen taas ajokoirat Manchesterin suuntaan, jossa muuan espanjalainen filosofi yrittää rakentaa dynastiaa. Marco Silvan terrierit tarttuvat kuitenkin hanakasti isoveljen nilkkaan ja aikovat tehdä illasta, jos ei voitokasta, niin ainakin kivuliaan.

Viinikuvas: suuria tunteita ja ihmismääriä herättelevä lähitilan jaettu viini

Kun Rive ja huuhkajat veivät eurooppalaisesta huippufutiksesta mielenkiinnon

Suomi tekee sen itse. Albin Granlundin oma maali sinetöi sen, että Suomi häviää 1-0 Kreikalle vieraissa ja se on juuri se tulos, mikä tarvittiin. Teemu Pukki lipsauttaa pallon tahallaan läpiajosta Kreikan veskarille ja Jasse Tuominen piilottelee kuivaa ruutiaan tärkeämpiin otteluihin. Lohkon kolmossuosikkina Nations liigaan lähtenyt Suomi on varmistanut lohkovoiton ennen viimeistä ottelua. Suomen ylivoima melkein vie mielenkiinnon.

Tällä hetkellä Serbiassa ja Israelissa mietitään, miten olisi mahdollista välttää huuhkajilta tuloillaan oleva pöllytys. Seminaareja pidetään "Ristiinpelaaminen" -teemalla. Norjassa astmapiippuja tuodaan jalkapalloliiton tiloihin takaoven kautta ja Skotlannin sateisilta kujilta etsitään seuraava braveheartia. Britti-imperiumin vastustaminen on kuitenkin yksi asia, mutta rivelution on jotain aivan muuta. Sir Paulus Arajuuren lempeä hymy, joka paiskaa paikalle luimuilevaa vastustajaa märälle nurmelle dominopalikan tavoin on jotain muuta. Bulgaria ja Romania miettivät maantieteellistä yhdistymistä, jotta pahimmassa huuhkajansulkaisessa skenaariossa välttäisivät kansallisen häpeän. Nyt perään huudellaan Hristo Stoitškovia ja Gheorghe Hagia, mutta Glen Kamaran tasku on balkanin -mentävä ja Petteri Forssell on pyörittänyt viherpirtelönsä Mustanmeren veteen.

Unkari herättää jotain kaikuja jostain menneestä, mutta tästä etäisestä ja jo unohdetusta aavistuksesta on valovuoden pituinen lento tähän iltaan. Niin väkevää borssikeittoa ei ole olemassakaan, että se enää nostaisi veljeskansan Suomen ohi kansojen liigassa. Ilmassa on tiettyä silmäkääntötempun ja illuusion hehkua, kun Groupama areenalla juhlistetaan tuloksesta riippumatta Suomen lohkovoittoa.

Viinikuvaus: taikurinhatusta vedetty mystinen pohjoismaiseen tapaan terästetty keitos

Taikaa Manchesterissä

Manchesterissä pysähdytään isän- ja sinkkupäivän kunniaksi huippufutiksen äärelle. Josep Guardiolan City on kahden kauden aikana kirinyt selvästi kaupungin kärkipaikalle, kun José Mourinholla on ollut vaikeampaa. Erikoismies on alkukaudesta joutunut käyttämään erikoisliikkeittä, jotta ei ole jäänyt viikatteen alle. Punaisten alus vaikuttaa hitaasti kääntyvän, mutta sumusaarilta Portugaliin vellovalla Atlantin valtamerellä merivirrat ovat sen verran arvaamattomia ettei ManU:sta oikein osaa sanoa.

Mourinho lähti Torinosta virne naamallaan ja kiitellen paikallista poliisia hyvistä järjestelyistä. Myöhemmin oli pahoittelujen aika ja niissäkin oli hento hyppysellinen ironiaa. Mourinhon pää on pinnalla, vaikka joukkueen pelilliset esitykset eivät ole olleet henkeäsalpaavia. Pisteet ja pystit ratkaisevat. Se on painettuna portugalilaisen DNA:han. Cityä vastaan United lähtee selkeänä altavastaajana ja sehän joukkueelle sopii.

Guardiolan vaaleansiniset ovat futismanifestillaan tehneet selväsi sen, että kärkivaunujen ja muun valioliigajunan etäisyydet ovat kasvaneet. Lätkäjonnet saattavat olla ihmeissään Cityn pöllyttäessä harva se viikko vastustajan verkkoa 5-6 -kertaa. Cityn virheettömän tehokas hyökkäyspeli on jotain, josta jalkapallohistorioitsijat tulevat vielä vetämään analyysejä. 2010-luvun jälkimodernissa jalkapallossa on Pep-pallon leimaa. Toki muutakin, mutta Pep -palloa runsaalti.

Guardiola ja Mourinho ovat olleet fanien ja median rakastama taistelupari koko vuosikymmenen ajan. Filosofinen Guardiola valitsee yleensä hiljaisuuden, kun taas Mourinho hyökkää, jos saa edes etäisen vainun maalitaulusta tai jos ei saa, hän luo sen itse. Riitaan ei välttämättä tarvitakaan kahta. Pelkkä José ja alati maailmassa muuttuvat diskurssit ja merkitykset riittävät. Niiden imulle ei yksikään jalkapallovalmentaja ole immuuni.

Pallon pyörähtäessä Etihad stadionin nurmelle vaaleansiniset lähtevät raakaa matemaattisuutta, huippuunsa viritettyä yksilötaitoa ja sellaista systematiikkaa ilmentävää peli-ilmettä huokuen, että robotiikkaan uskovat insinöörimaailman maradonat ovat ihmeissään. Punaiset iskevät psykologisella kulmalla, joka rosoisuudessaan porautuu jalkapallomaailman ja vastustajan ohimoihin. Lipsahduksia voi freudilaisittain sattua ja kaikki ei välttämättä tule olemaan sitä, miltä tilastot näyttävät.

Spektaakkeli on valmis. Voittakoon se joka voittaa.

Viinikuvaus: sateisen Manchesterin harmaissa pisaroissa tanssivaa taikuutta  

Suomen Milanon nälkävuodet jatkuvat

Veritas Stadionin valot hohkaavat pimenevässä syysillassa. Kostealla nurmella juhlii vihreäpaitainen KPV ja samalla turkulaisen jalkapallon valot himmenevät entisestään. TPS palaa takaisin divariin määrittelemättömäksi ajaksi ja se on perinteiselle seuralle tragedia. Myöskin veikkausliiga menettää taas yhden ihmisiä liikuttaneen tapahtuman. Turun derbyjä ei vähään aikaan nähdä. Mika Laurikaiseen henkilöityneen TPS:n renkaat sutivat ratkaisuhetkellä tyhjää ja muutaman kerran vaikutti kuin joukkue olisi pelannut ylämäkeen. Laatuasiat ratkaisivat ja siksi KPV:lle tarjoutui mahdollisuus tarttua veikkausliigapaikan nilkasta ja nyt se hapuili ylös asti.

FC Inter Turun kausi nosti myös sappea suuhun. Suomen cupin voiton jälkeen lähti vyörymään perin erikoinen tapahtumasarja, johon sisältyi hatkaan lähtenyt valmentaja,  sopupeliepäilyjä, kyseenalaisia värähtelyjä herättänyt Ari Nymanin sopimuksen purku ja veikkausliigan seitsemäs tila. Sekavan kokonaisuuden päätteeksi kuitenkin käteen jäi Eurooppa liigan paikka ja toiveikas näkymä ensi kauteen. Inter on vuodesta toiseen onnistunut välttämään pelaajabudjetin sille petaamat sijoitukset ja mitalikahvit on jäänyt juomatta. Putoamispeikko sen sijaan on kaudesta toiseen käynyt koputtelemassa sinimustien ovea. Ensi kaudesta on taas lupa odottaa parempaa, mutta parempi olla kuitenkin lupaamatta.

Twitter on muutaman päivän ajan laulanut laantuvalla äänensävyllä mustavalkoista rakkauslaulua, mutta sävellaji on väljähtänyttä mollia. Kevät on etäällä ja jalkapallokevät vielä kauempana Aurajoen takaisissa horisonteissa. Tilanne on sikäli vakaa, että lähi- tai etämuistissa ei ole suuruuden vuosia, joiden perään haikailla. Lätkäjätkät ovat parempien pöytien ääressä.

Viinikuvaus: katkerahko Aurajoen samea tasaisen alalaatuinen viini

Huuhkajat lennolla

Petteri Forsell nostaa kädet ilmaan, kun Teemu Pukki karkaa Viron puolustuslinjalta. Eero Markkanen rynnii kohti takatolppaa ja muuttaa pelin kontekstia juuri sen verran, että Pukin laukaus painuu Mikhel Aksalun käsien läpi maaliin. Suomi ottaa kolmannen perättäisen 1-0 voiton Uefan Nations leaguessa. Pukki jää ottelun jälkeen halailemaan ja kättelemään Tallinaan matkanneita suomalaiskannattajia.

Viasatin studiossa Keith Armstrong ruotii pelin tasoa ja osuu varmasti analyysissään oikeisiin asioihin. Huuhkajien kannattajille ottelussa on kuitenkin kyse muusta. Suomi lähti puuduttamaan vieraskentällä ennalta heikompaa vastustajaa pallonhallinnalla ja palkinto tuli ottelun lopussa lisäajalla. Tapahtumaketjujen psykologinen ulottuvuus on väkevämpi kuin se ettei huuhkajien pelisuunnitelma toiminut yhtä näyttävällä ja tehokkaalla tavalla kuin esimerkiksi Manchester Cityn vastaava samankaltaisessa ottelussa. Huuhkajien ylle on rakentumassa voittava aura, jota toki ovat edesauttaneet sopivat olosuhteet, mutta siitä ei kuitenkaan ole kovin kauaa aikaa, kun mitkään olosuhteet eivät olleet riittävät ja futisfanien sydämiä särjettiin kuin liukuhihnalla.

Markku Kanerva on tehnyt huuhkajien pelistä yksinkertaista. Tietynlainen maalaisjärki on huokunut Kanervan huuhkajien pelistä. Yllätyksellisyyden ja taikatemppujen sijaan pelataan realistisesti omien vahvuuksien ja rajoitteiden mukaan. Vastustajakin huomioidaan: kun ollaan parempia hyökätään ja kun ollaan heikompia tai johdossa niin puolustetaan. Nyanssitasolla Rive joukkoineen on varmasti paljon paljon syvemmällä pelissä, mutta selkeys on se, mikä futisfanille otteluista välittyy. Huuhkajien keskikentän ja puolustuksen tiiviit ja harmonisesti liikkuvat neljän rivistöt ovat kauneinta, mitä suomalainen jalkapallo on hetkeen näyttänyt. Pelaajat vaikuttavat myös nauttivan siitä pyhästä yksinkertaisuudesta, jolla Suomi on nyt kulkenut voitosta voittoon. Silmät tuikkivat ja hymyä täytyy hieman imeä takaisinpäin.

Viinikuvaus: pelkistetty ja toimiva

Chelsea ja Maurizio Sarri: savua ennen ja jälkeen

Maurizio Sarri ja Jürgen Klopp halaavat. Daniel Sturridgen haamulaukaus toi Liverpoolin ottelun viime hetkellä tasoihin. Sarri ja Chelsea ottavat kuluneelta viikolta mukaansa voiton ja tasapelin Liverpoolista. Toinen voittokin kävi lähellä, mutta Cityn kanssa suurimman mestaruussuosikin viittaa kantavaa Liverpoolia vastaan tulos on vähintäänkin hyvä. Helposti myös erinomainen.

Ottelun aikana ja koko brittiläisen jalkapallon ympärillä leijuu keskustelu siitä, että Sarri on saanut iskostettua ajatuksensa nopeasti Chelsean joukkueeseen. Chelsea on myös siinä mielessä hyvässä asemassa, että se saa pelata suhteellisen paineettomasti verrattuna pahimpiin kilpaveljiinsä. Sekä Josep Guardiolan Manchester City että Jürgen Kloppin Liverpool ovat projektinsa huippuvaiheessa, jolloin niiltä automaattisesti odotetaan valioliigan mestaruutta. Sarrin Chelsea on ”new kid on the block” ja periaatteessa ottaa vasta ensimmäisiä painavia askeleitaan. Mestaruus olisi jotain fantastista ja odottamatonta. Jotain samanlaista kuin Islannin jatkopaikka EM-kisoissa.

Sarrin siirtyminen Chelseaan oli ehkä koko valioliigakauden kiinnostavin siirto. Miten napolilainen ketjupolttaja-pankkiirri saisi rattaat pyörimään ehkä kansallisella tasolla maailman haastavimmassa jalkapallosarjassa. Odotusarvoa nosti se, että Sarrin Napoli on viime vuosina ollut ainoa seura, joka edes auttavasti onnistui haastamaan Juventuksen hegemoniaa Serie A:ssa. Mestaruus oli pariin kertaan lähellä, mutta se lipsahti Juventukselle eli Sarri ei aivan saanut projektejaan päätökseen Italiassa. Siksikin vauhdikas startti valioliigassa ei vielä indikoi täysin sitä, mihin Chelsea tulee tällä kaudella päätymään.

Sarri toi Napolista Lontooseen 4-3-3 -pelisysteemin. Sarrin Chelsealla on paljon samantyylisiä elementtejä pelissään kuin Liverpoolilla ja Manchester Cityllä. Chelsea lähtee ottamaan ottelussa pallonhallinnan itselleen ja menettäessään pallon se yrittää voittaaa sen nopeasti takaisin niin sanotulla vastaprässillä. 

Chelsea rakentaa peliä kärsivällisemmin oman puolustuksen kautta kuin Manchester City ja Liverpool. Chelsealla on toki kykyä räjähtävän nopeisiin vastahyökkäyksiin, mutta kärkiseuroista, sen puolustusstrategiassa on selvästi alleviivattu pallonhallinnan merkitystä. Tämä kauden Chelsea on pitänyt palloa valioliigassa toiseksi eniten. Ero eniten palloa pitäneeseen Manchester Cityyn on se, että Chelsea on pitänyt palloa suhteessa enemmän omalla puolustusalueellaan ja keskialueella, kun taas Cityllä pallonhallinta tapahtuu korostuneesti vastustajan kenttäpuoliskolla ja pallonhallinnan luonne on vahvasti hyökkäysorientoitunutta.

Sarri uskoo viihdyttävään, hyökkäävään ja dynaamisen jalkapalloon. Sarrin Chelsean hyökätessä pelaajat muodostavat kolmioita ja timantinmuotoisia muodostelmia, joilla haetaan alueellista miesylivoimaa ja avataan syöttösuuntia. Pelaajat vaihtavat paikkoja muodostelmien sisällä. Puolustuslinja nousee korkealle, jolloin pallon menetyksen jälkeen pelaajat ovat tiivisti pallon lähellä ja pallo on mahdollista voittaa nopeasti takaisin. Chelsea hakee suoraviivaisia vastustajan linjoja halkovia syöttöjä, mutta mikäli syöttöväyliä ei aukea, Chelsea keskittyy pitämään palloa.

Taktisen silmän lisäksi Sarri on myös intohimoinen pelaajien kehittäjä. Hänellä on joukkueen sisällä erillisiä pelaajia koskevia projektejaan. N’Golo Kanten rooli on yksi esimerkki tästä. Sarri on rakentamassa kenties maailman parhaasta syöttöjen katkojasta enemmän ”box-to-box”-mallista keskikenttäpelaajaa. Keskikentän ankkurina Chelseassa tällä kaudella on Napolista Sarrin mukana hankittu Jorginho, joka toimii kapellimestarina pelin rakennusvaiheessa. Kante pelaa siis ylempänä keskikentän muodostelmassa kuin tavallisesti. Kanten kannalta tämä tarkoittaa sitä, että hänen on Sarrin aikana mahdollista kehittyä monipuolisemmaksi ja enemmän hyökkäyspeliin osallistuvaksi keskikenttäpelaajaksi. Kante pystyy Sarrin pelisysteemissään katkomaan peliä ja voittamaan palloja lähempänä vastustajan maalia, joka luo uuden uhan vastustajalle ja tekee Chelseasta entistä vaarallisemman.

Maurizio Sarri tulee tekemään sekä Chelseasta että myös koko valioliigasta kiinnostavamman ja paremman. Jo nyt sekä Guardiola että Klopp ovat yhteen laulaneet, että Sarrin tulon myötä heidän molempien tarvitsee tehdä työnsä paremmin. Kommentit heijastelevat sitä arvostusta, jota Sarrin nauttii. Sarrin myötä valioliiga on siis parempi paikka pelata, valmentaa ja elää jalkapalloa.

Viinikuvaus: pohjois-Italialaista savuisuutta ja yllättävillä raaka-aineilla maustettua viiniä.

Huuhkajien haukkakohta

Ilta on ollut sateinen ja peli nihkeää. Ajankohtakaan tiistain myöhäisiltana ei juuri palvele suomalaista jalkapalloa, mutta tuomarin viheltäessä pelin poikki ja askelten viedessä kiireesti kohti parkkipaikkaa, fiilis on lämmin. Suomi on voittanut Viron 1-0 ja aloittanut UEFA nations liigan kahdella voitolla. Vaikka vieläkin on hiukan epäselvää, että mihin ja miten tämä uusi kilpailu Suomea voi olla viemässä, päällimmäisenä on kuitenkin tunne siitä, että Suomi on voittanut kilpailullisen ottelun. Se ei ole ollut mitään itsestään selvää herkkua enää niin pitkään aikaan kuin futsifanin muisti jaksaa luodata. Toki vastustajakin oli Viro, joka pitikin voittaa, mutta ”pitikin, pitkin” -matseja on hävitty ja pelattu tasan viime vuosina niin paljon, että lähtökohtaisesti jokainen voitto on tuntunut isolta urakalta. Suomen maajoukkue on kellahtanut perseelleen samaan aikaa, kun islannin, belgiat, albaniat ja ties mitkä maat ovat syöksyneet eteenpäin. Muutosta on odotettu ja nyt ilmassa väreilee positiivinen aura.

Katson peliä ystäväni kanssa, joka on enemmän lätkämiehiä. Hän jopa toteaa, että tämä taitaa olla ensimmäinen ottelu, jonka hän on paikan päällä katsomassa. Kerroin jotain tarinoita pelaajista ja Suomen maajoukkueesta taustoittaakseni sitä matkaa, mistä ollaan tultu tilanteeseen, jossa voitto Virosta ei ole itsestään selvä, mutta on itsessään tärkeä asia. Läpimärällä kentällä Suomen puolustuksen ja keskikentän neljän pelaaja linjat pysyy tiiviinä ja niiden seuraaminen on oikeastaan itselle ottelun parasta antia. Jätän tämän kuitenkin omaksi salaisuudeksi, koska jalkapalloakin kannattaa maistattaa pala kerrallaan. Etenkin lätkäjätkille.

Viro tuntuu nojaavan muutaman pelaajan yksilötaitoon. Ratkaisevilla hetkillä ja hetkillä, jolloin se saa luotua tilaa hyökkääjilleen se ei kuitenkaan ole tarpeeksi terävä. Kyseessä on tietysti laatuasia, mutta suomalaista jalkapalloa seuraavana ei ole vaikea eläytyä Viron tilanteeseen. Suomi on enemmän joukkue ja vaikka peli ei ole silmiä hivelevää, eikä mitään varsinaista joutsenlaulua, riittää se voittoon asti. Suomi pelaa lopussa kyynisesti aikaa ja pitää palloa vastustajan kulmalipulla. Varsinaista paniikkia ei synny, vaikka Viro hyökkää. Kaunista se ei ollut. Pohjoiskaarre laulaa Suomea Riven johdolla kisoihin. Viikko jatkuu parempana kuin se alkoi.

Viinikuvaus: alahyllyltä löytyvä optimismia herättävä sinivalkoinen tuotos

Kun jalkapallojumalat hylkäsivät

Edustusjoukkueen pelaaja sihauttelevat oluita auki. Tunnelma bussissa on hilpeä ja pukukoppiläppä lentää. Olemme seuran järjestämällä matkalla Helsinkiin Suomi-Unkari -otteluun. Mukana olivat sekä edustusjoukkueen, että meidän juniorijoukkueen pelaajat. Keli on harmaa ja bussin ikkunasta katsellessa maisemassa on sateen odotusta.

Bussi pysähtyy parikkipaikalle muiden pitkämatkalaisten kulkuneuvojen joukkoon. Porukka valuu ulos ja viimeiset oluet viimeistellään samalla, kun porukka marssii stadionia kohti. Vaikka matka stadionin porteille on suhteellisen lyhyt, niin muutamat ryntäilevät pusikoiden ja kallioiden suojiin valuttamaan ulos matkaeväiden nostamat nesteet. Kannoin itse käsityö- tunnilla tekemääni lehmänkelloa mukana, jota ajoittain kalauttelin.

Vettä vihmoo, mutta tunnelma stadionilla on erityinen. Ottelu ei ollut ensimmäinen maajoukkueen peli, jota olin ollut katsomassa, mutta heti katsomoon noustuani huomasin ihmisten kiihkosta, että kyse on poikkeuksellisesta matsista. Unkarin kannattajat olivat kerääntyneet omaan katsomon osaansa ja levittäneet lippuja katsomon alareunoille. Osa lipuista oli kiikutettu Suomen katsomoiden puolelle kukkulan kuningas meiningillä. 

Järjestysmiehet puuttuivat tilanteeseen, jossa suomalaiskannattajat lähtivät ottamaan Unkarin banderolleja alas oman katsomon puolelta ja samassa Unkarin katsomosta ryntäsi kannattajia selvittämään tilannetta. Banderolli jäi ja samalla kävi myös selväksi, että jos jotain kärhämää tulee, niin sitä eivät järkkärit pystyisi estämään. Vaaran tunne toi oman pienen tuulahduksensa siitä, mitä suurten jalkapallomaiden matseista olin kuullut.

Peli alkaa. Tunnelma on addiktoiva. Suomi vaikuttaa paremmalta joukkueelta. Puoliaika mene kuin transsissa. Maaleja ei tule. Massat valuvat stadionin käytäville. Vessaan on käsittämättömän pitkät jonot, mutta mentävä on. 

Toinen puoliaika on jo alkanut, kun pullahdan vessasta taas ulos. Nousen rappuset ylös ja huomaan, että nousin yhtä katsomonosaa liian aikaisin. Suomella on kuitenkin kulmapotku, jota jään seuraamaan. Simo Valakarin kulma kaartaa maalille. En näe yleisömassan välistä kunnolla maalille, mutta stadioni räjähtää. Antti Sumiala on puskenut Suomen ansaittuun johtoon. Kollektiivinen onnellisuus tarttuu ihmisiin, jotka spontaanisti halailevat vierutovereitaan. Kukaan ei tunne sadetta tai kylmää

Löydän takaisin omalle paikalleni ja tutut ihmiset tuulettelevat ja halailevat toisiaan edelleen. Kaikki viittaa siihen, että tämä hoidetaan. Unkari ei ole oikeastaan näyttänyt mitään. Suomi on parempi. Suomi ansaitsi maalin. Suomi ansaitsee voiton.

Hurmos taittuu jännitykseen ja katse harhailee valotaululle koko ajan tiheämmin. 70 minuuttia. 80 minuuttia. 83 minuuttia. 85 minuuttia. 88 minuuttia. 90 minuuttia. Jari Litmanen liukuu palloon. Tuomari tulkitsee tilanteen vapaapotkuksi. Vapari on kuitenkin sen verran kaukaa ettei se hirveästi huoleta. Unkarilla ei vaikuta edes olevan mitään suunnitelmaa vaparia varten. Pieni siirtyy sivuun ja kuti. Pallo pomppii Suomen muurin kautta kulmapotkuksi.

Suomalaisen jalkapallon suurin trauma piirtyy märkään nurmeen. Siihen jättää jälkensä kyseenalainen vapaapotku, sisäkierteinen kulmapotku, epäonnistunut purku, kaksi liukastuvaa pelaajaa, toinen epäonnistunut purku ja lopulta kolmas, josta pallo kimpoaa Teuvo Moilasen kautta Suomen oman maaliin. Tunnelma imeytyy epätoivoin ja vihan tikittäväksi pommiksi, joka jää kuitenkin suutariksi. Koko suomalaisen urheiluhistorian traagiset hetket välkkyvät areenan valoissa.

Pallo tuodaan vielä keskelle. Se käy Unkarin päässä, mutta ei pompi sopivasti ja tuomarin viiltää pelin poikki pillillään. Epäuskoisuus purkautuu vihellyksinä ja buuauksina viheriön laidoilta. Lehmän kello lentää kädestäni juoksuradalle. Typerää mutta niin nyt vaan käy.

Bussissa osa itki. Joku oli varastanut valtavan säkin popcornia mukaansa vihapäissään. Valmentaja sätti henkilöä, joka kysyi illan lätkäpelien tulosta. 

Verhot auki ja verhot kiinni. Myöhemmin seuraan Teksti TV:ltä, miten Jugoslavia murskaa surkean Unkarin 5-1 ja 7-1 jatkokarsinnoissa

Viinikuvaus: Väkevä. Epäoikeudenmukainen ja lajissaan ikuinen

Leeds United: katastrofiseurasta karnevaalien pääesiintyjäksi

Marcelo Bielsa on puhaltanut Leeds Unitedin henkiin. Samalla jalkapallomaailman katseiden reunoille on tanssahdellut sinikeltainen logo. Katastrofiseuran 15 -vuotta kestänyt suojuoksu saattaa olla päättymässä. Mullasta kohti valioliigaa kurottuu käsiä, joihin on painettu Tony Yeboahin, Harry Kewellin, Alan Smithin ja Lee Bowyerin nimet.

Leeds Unitedin sinikeltainen logo

Perinteisen valioliigaseuran tarina muuttui katastrofiseuran tarinaksi, kun Peter Ridsdale laittoi kaikki pelimerkkinsä Mestareiden liigan logon päälle. Kaksi hutikierrosta jättivät seuran tyhjän päälle ja se joutui myymään parhaat pelaajansa peittääkseen velkansa. 2003-2004 -kaudella loppuun hakattu Yorkshireläis -nyrkkeilysäkki talutettiin lopulta pois valioliigan areenoilta. Takominen ei kuitenkaan loppunut vaan jatkuvassa turbulenssissä haahuillut Leeds pudotettiin lopulta kolmannelle sarjaportaalle. Seura oli kuin häivyksen jäljiltä: ei pelaajia, omaa harjoituskeskusta tai stadionia ja kausi 2007 olisi aloitettava 15 pisteen sanktion alaisena.

Leeds nousi kaudeksi 2010 takaisin championship -sarjaan. Sen omistajat ja valmentajat vaihtuivat tiheään. Seura jahtasi pakkomielteisesti valioliiga -paikkaa, mutta päätyi kaudesta toiseen championshipin keskikastiin. Taustalla hääri Ken Batesin ja Massimo Cellinon kaltaisia värikkäitä liikemiehiä hämärine bisneksineen.

Valta vaihtui Leedsissä vuoden 2017 alussa, kun Cellino myi kahdessa osassa seuran maanmiehelleen Andrea Radrizzanille. Hieman yllättäen samassa kaupassa poistui sen hetkinen valmentaja Garry Monk. Radrizzani on sen jälkeen hankkinut takaisin Leedsin naisten joukkueen ja myös Ellan Road -stadionin. Hankinnoilla on varmasti ollut on ollut ennen kaikkea strateginen pohja, mutta hankinnoilla on myös selkeästi symbolinen merkitys.

Ilman skandaalin käryä ei Radrizzaninkaan lyhyt valtakausi ole mennyt. Kuluneena keväänä hän kyseenalaisti Wolverhamptonin sisarryhtiön ja pelaaja-agentti Jorge Mendesin agenttitoimiston ristiinomistukset. Lisäsi Radrizzani vei Leedsin pelaamaan ystävyysotteluita Myanmariin, mikä sai muun muassa Amnesty internationalin varpailleen.

Radrizzanin viimeisin siirto vaikuttaa häränsilmältä. Heinäkuussa hän hankki Leedsin peräsimeen valmentajamaailman kummisedän: Marcelo Bielsan.

Marcelo ”El Loco” Bielsa

Marcelo ”El Loco” Bielsaa pidetään modernin ja älykkään jalkapallon kummisetänä. Bielsa on valmentanut lukuisia nykyisiä  huippuvalmentajia heidän pelaajaurillaan. Muun muassa Mauricio Pochettino ja Diego Simeone ovat saaneet harjoitta ammattiaan Bielsan alaisuudessa. Myös Josep Guardiola on käynyt Bielsan opissa.  

Bielsan valmentajaura on kulkenut Etelä-Amerikan sarjojen kautta Argentiinan ja Chilen maajoukkueiden valmentajaksi. Tämän jälkeen Bielsa valmensi Athletico Bilbaota, Marseillea ja kahden päivän ajan Laziota, josta hän omatoimisesti lähti, koska totesi seuran pettäneen lupauksensa joukkueen pelaajahankinnoista. Ennen Leedsiin siirtymistä Bielsa valmensi Ranskan liigassa Lilleä. Lillessä Bielsa nuorensi joukkuetta rutkasti passittamalla 11 vanhempaa pelaa muualle. Tulokset olivat kuitenkin heikkoja, joten hänen uransa Lillessä päättyi kolmentoista ottelun jälkeen.

Bielsan tavaramerkkitaktiikka on ollut 3-3-1-3. Kolmen puolustajan linjan päällä on puolustava keskikenttä pelaaja, jonka sivuilla pelaavat kaksi nousevaa laitapakkia. Keskikentän ensimmäisen linjan yläpuolella on suhteellisin vapaassa ja vain vähän puolustusvelvoitteita sisällään pitävässä roolissa pelintekijä. Kärjessä on yleensä vahva pelaaja, joka pystyy pitämään palloa ja siten rytmittämään peliä. Laidoilla on kaksi hyökkääjää, jotka pitävät pelin leveänä.

Bielsan taktiikassa puolustuslinja on korkealla, mikä mahdollistaa koko joukkueen jatkuvan prässin. Pelinrakentelu perustuu pallonhallintaan, jatkuvaan korkeaan tempoon ja pelin pitämiseen leveänä. Pallo pyritään saamaan mahdollisimman nopeasti hyökkääville pelaajille, jotka vaihtelevat tilanteen mukaan paikkoja ja muodostavat kolmioita, joiden avulla murtaudutaan vastustajan linjojen läpi. Taktiikassa pelaajilta vaaditaan erittäin hyvää kuntoa ja teknistä osaamista. Bielsa vaatii pelaajiltaan sekä fyysistä että psyykkistä intensiteettiä.

Bielsa on vaativa valmentaja. Hän analysoi lähes pakkomielteisenomaisesti videolta vastustajan pelejä ja syöttää niistä löytyneitä huomioita pelaajilleen. Bielsa on läpeensä omistautunut jalkapallolle ja esimerkiksi Leedsiin tullessaan hän toi sängyn toimistoonsa pystyäkseen tekemään enemmän töitä Yorkshireläisseuran menestyksen eteen. Bielsa elää siis itsekin omien standardiensa mukaan.

Marcelo Bielsan alkukausi Leedsissä

Leeds on voittanut kuluvalla kaudella kaikki neljä kilpailullista otteluaan.

Bielsa on peluuttanut joukkuettaan kaksi kertaa 4-1-4-1  ja kaksi kertaa 4-2-3-1 -taktiikalla.  Pelisysteemin sisäiset elementit: pallonhallinta, tempo ja laitojen hyödyntäminen hyökkäyspelissä ovat tuttua Bielsamaista jalkapalloa.

Alla olevassa kuvassa pelaajien liikeradat lämpökartan muodossa viimeisestä Rotherhamia vastaan pelatusta ottelusta. Peliä on pelattu korostuneesti Rotherhamin kenttäpuoliskolla ja hyökkäykset ovat virranneet laitojen kautta.

Leeds United on ollut yksi eniten palloa pitäneistä joukkueista tämän kauden championshipissä, se on laukonut hanakasti ja erityisen paljon vielä rangaistusalueen ulkopuolelta. Lisäksi joukkue on taklannut paljon. Leedsin peli on ollut siis sekä taktisesti virittynyttä että pelillisesti viihdyttävää.

Maailma vaikuttaisi tällä hetkellä olevan Leedsille auki. Championship on kuitenkin pitkä sarja ja Leedsin miehistön omistautuminen tullaan toden teolla mittaamaan siinä intensiivisessä konseptissa, jonka Bielsa on seuraan tuonut. Kysymys kuuluukin kestävätkö jalat ja kestävätkö päät? Selvää kuitenkin on että ”El Loco” tekee sekä Leedsistä että championship -sarjasta kerta heittämällä äärettömän kiinnostavia seurattavia.

Viinikuvaus:  sekavien viinureiden sekavien rypäleiden sekavasta reseptistä mestarin kosketuksella optimistista kajoa

José Mourinho: voittaja ja johtaja

Luis Lourencon kirjoittama kirja ”José Mourinho - Special Leadership: Creating and Managing Successful Teams” valaisee osaltaan sitä, miksi Jose Mourinho on yksi aikakautemme parhaista valmentajista. José Mourinho ja Josep Guardiola ovat valmentajamaailman Lionel Messi ja Cristian Ronaldo: kaksikko, jonka työpöydällä sulaneen steariinin ja auki jääneen muistikirjan lisäksi on vuoroin maailman parhaan valmentajan valtikka.

Mourinhon nousu valmentajamaailmaan vaikuttaa nopealta, mutta tosiasiassa hän oli ehtinyt hääräämään Bobby Robsonin apuna sekä Sporting Lissabonissa että Barcelonassa. Robsonin saatua kenkää Barcelonasta Mourinho jatkoi vielä Louis Van Gaalina suojissa valmentaen Barcelonan kakkosjoukkuetta.

Päävalmentajan Mourinhon ensimmäinen pidempi testi oli portugalilaisen UD Leirian suitsuttajana. Mourinho onnistui nostamaan seuran kärkikahinoihin mukaan, minkä siivittämänä Porto iski silmänsä valmentajalupaukseen. Mourinhon siirryttyä Portoon se voitti kahden kauden aikana Portugalin mestaruuden kahdesti, Eurooppa-liigan kerran ja sensaatiomaisesti myös Mestareiden liigan kerran. Sen jälkeen hänet tiesi ja halusi kaikki: matka on jatkunut suurseurasta toiseen.

Voittamisen kulttuuri

Tullessaan Portoon Mourinho ilmoitti ensimmäisessä haastattelussaan, että Porto tulee voittamaan mestaruuden. Lupaus oli sikäli uhkarohkea, että Mourinho otti päävalmentajana vasta ensiaskeleitaan ja Portolla oli mestaruuksien suhteen pidempi kuiva kausi meneillään. Lausunto kuitenkin kuvastaa sitä väkevää voittamisen kulttuuria, jonka Mourinho tuo aina mukanaan uusiin seuroihin. Samaa johtamisen ja voittamisen elementtiä alleviivasi myös se, kun Mourinho haastoi Chelsean pelaajia siitä, että nämä ovat hyviä pelaajia, mutta eivät ole koskaan voittaneet mitään. Mourinhon rummuttaa siis voittamisen rumpua ehdoitta ja julkisesti saapuessaan uuteen seuraan. Heti ensimmäisestä päivästä alkaen kaikki tekeminen tähtää seuraavan voittoon. Mourinhon maailmassa voitto menettää kuitenkin merkityksensä nopeasti, sillä voitto on vain välietappi seuraavaan voittoon.

Osana voittamisen kulttuuria Mourinho uhraa yksilöt joukkueelle ja sitä kautta joukkueen tehtäväksi tulee palvella sen omistajia ja kannattajia. Joukkue palvelee seuraa kokonaisuudessaan nimenomaan voittamalla. Seuran ekosysteemissä yksilöillä on merkitystä vain kokonaisuuden osana. Valmentajan ja pelaajien tehtävä on luoda joukkueesta parempi kuin se yksilöidensä summana olisi. Osittain tähän filosofiaan liittyy se, että Mourinho hankkii mielellään älykkäitä ja kokeneita pelaajia joukkueisiinsa, koska heillä on paras kyky sopeutua Mourinhon filosofiaan. Mourinho katsoo joukkuetta rakentaessaan kokonaisuutta eli hän ei etsi parhaita mahdollisia vaan kaikkein sopivimpia pelaajia. Siksi ei olekaan ihme, että Mourinho on tuonut joukkueisiinsa Didier Drogban ja Samuel Eto’on kaltaisia pelaajia vielä heidän uransa ehtoopuolella.

Lourenco painottaa kirjassa vielä sitä, että voittaminen on varmasti kaikkien valmentajien agendalla ensimmäisenä, mutta Mourinholla sen tavoitteleminen on kokonaisvaltaisempaa ja käsittää pelitapahtumien ympärille rakentuvan kokonaisuuden kaikkine psykologisine, pelillisine ja taktisine elementteineen. Esimerkkinä kirjassa nostetaan ottelu, jossa Mourinhon Porto ensimmäistä kertaa kohtasi vieraskentällä Benfican. Mourinho asteli ennen pelaajia stadionille ottamaan vastaan vihellys- ja buuauskonsertin, jotta hän säästäisi pelaajansa siltä.

Porton ensimmäisen mestaruuskauden jälkeen Mourinho pelkäsi, että mestaruus olisi vahingoittanut joukkueen moraalia, joten hän vaihtoi seuraavaksi kaudeksi joukkueen taktiikan 4-3-3:sta 4-4-2:een, jotta pelaajat joutuisivat taas epämukavuusalueelleen ja sitä kautta antamaan pelille enemmän. Mourinho ei jätä kiveäkään kääntämättä silloin, kun tähtäimessä on voitto ja taktiikan muutos spekulatiiviseen psykologiseen elementtiin perustuen osoittaa hyvin sen, miten Mourinho pystyy venyttämään ajattelun rajoja päästäkseen janoamaansa lopputulokseen.

Ihmisten johtaja   

Kirjassa piirtyy Mourinhosta kuva erinomaisena yksilöiden käsittelijänä. Kirjaan haastatellut Drogba, Deco, Vitor Baia, Jorge Costa ja Rui Faria toteavat yhdellä suulla sen, että Mourinho kykenee motivoimaan ja johtamaan yksilöitään heidän persoonansa mukaan. Hän tuntee pelaajansa hyvin ja tietää, miten heidät saa parhaalla tavalla syttymään. Hän venyttää myös rajoja ja menee hyvin pitkälle hakiessaan yksilöistä parasta mahdollista suoritusta. Mourinho esimerkiksi tiesi, että Jorge Costa kärsi, koska ei voinut viettää riittävästi aikaansa perheensä kanssa, joten hän suunnitteli yhdessä Costan kanssa, milloin tämä ottaisi keltaisia kortteja kauden aikana, jotta hän pääsisi perheensä luo silloin, kun häntä ei tietyissä peleissä tarvittu.

Mourinho sulautuu joukkueisiin enemmänkin isovelimäisenä kuin isällisenä hahmona. Hän laskee leikkiä ja heittää huulta pelaajiensa kanssa, mikä johtamisen näkökulmasta luo luottamusta hänen ja pelaajien välille. Hän on kuitenkin samaan aikaan vaativa ja voi olla pelaajia kohtaan kova, mikäli he eivät suoriudu odotusten mukaisesti tai erityisesti silloin, kun he eivät noudata sovittua pelisuunnitelmaa.

Mourinho ei toimi autoritäärisenä johtajana, vaan hän mielellään kuuntelee muiden ajatuksia ennen kuin tekee päätöksensä. Hän kuvaa johtamistaan opastettuna löytöretkenä eli käskyttäjän sijaan valmentajan ja johtajan tulee osata johdattaa pelaajia oikeaan suuntaan. Opastettuna pelaajat oivaltavat asioita itse, mikä stimuloi ja kehittää heidän omaa ajatteluaan. Lisäksi pelaajien mentaalinen kestävyys kasvaa. Mourinho näkeekin yksilön kunnon sekä fysiologisena että psykologisena kokonaisuutensa ja fyysisten harjoitteiden lisäksi on yhtä tärkeää kehittää pelaajien psykologista kestävyyttä.                                                                                                                                

Huippuvalmentaja

Mikä sitten tekee Jose Mourinhosta yhden aikamme suurimmista valmentajista? Didier Drogba kiteyttää kirjassa asian siten, että Mourinho on kentän laidalla erittäin hyvä, taktisesti paras, mutta valmistaessaan pelaajia aivan poikkeuksellisen erinomainen ja älykäs. Mourinho soutaa kirkkain silmin siinä kokonaisuudessaan ja kontekstissa, jossa jalkapallo tapahtuu. Hän pystyy tarttumaan yksittäisiin hetkiin ja asioihin ja kääntämään ne joukkueilleen suotuisiksi. Benfican omistajan lipsauttaessa, että hän tahtoisi voittaa Mourinhon Porton 3-0, Mourinho tarttuu hetkeen ja nostaa kyseisestä lausunnosta nostetun artikkelin pukuhuoneensa seinälle.  Motivoidessaan Frank Lampardia hän tekee selväksi, että Lampard on yhtä hyvä kuin kuka tahansa maailman parhaista pelaajista. Lampardin tarvitsee vain alkaa voittamaan.

Mourinho pystyy myös ennakoimaan ja varautumaan eri skenaarioihin ennalta. Drogban mukaan Mourinho kertoi välillä ärsyttävänkin tarkasti, mitä peleissä seuraavaksi tapahtuu. Tunnetuksi on myös tullut lehdistötilaisuus, jossa hän ennusti tulevan vastustajansa Barcelonaan kokoonpanon pelaajan tarkkuudella. Mourinho ottaa riskejä, pyrkii olemaan useamman askeleen edellä ja ennakoi tulevia tapahtumia. Hän myös muuttuu ja muuttaa käytänteitä, koska peli ja maailma kehittyy. Kuten Vitor Baiakin Lourencon kirjassa toteaa: olen varma, että jos menisin nyt Mourinhon joukkueeseen harjoittelemaan, kaikki olisi aivan erilaista nyt kuin aiemmin.

Lopulta menestymisen salaisuuden perustan valaa intohimo. Mourinho on löytänyt sen asian, jossa hän on erittäin hyvä eli jalkapallon valmentaminen ja laittanut kaiken likoon. Mourinho elää ja hengittää jalkapalloa. Se kulkee hänen mukanaan niin seurasta toiseen kuin yhteisille illallisille vaimon kanssa. Jalkapallo nivoutuu hänen maailmassaan osaksi sitä kompleksisista todellisuutta, jossa ihmiset elävät ja Mourinho on sekä löytänyt että vallannut lähtemättömästi oman nurkkansa siitä.

Viinikuvaus: portugalilainen arvoviini ja legenda

Kirja on Adlibriksen kokoelmissa

Calciatoret ja nuoret lohikäärmeet

Helteissä marinoituva Seinäjoki saa isännöitäväkseen alle 19 -vuotiaiden EM-finaalin. Mestaruudesta pelaavat Portugali ja Italia, jotka molemmat Suomikin kohtasi hieman yli PAR-tulokseen päättyneellä taipaleellaan. Portugali on tuttu ilmestys finaaleissa, sillä tämä on kolmas U19 -finaali heille viiteen vuoteen. Voitto on kuitenkin saavuttamatta, joten punavihreän futiskansan odotukset ovat varmasti kovat. Italia on myös käynyt häviämässä U19 -finaalin vuosina 2008 ja 2016. Toisen joukkueen mollivoittoinen finaaliputki saa tänään päätöksensä Paolo Nicolaton tuodessa calciatorensa Hélio Sousan nuorten lohikäärmeiden kanssa samalle viheriölle.

U19 -finalistit kantavat osin tietoisesti ja ehkä tiedostamattomastikin koko kansakuntansa jalkapalloperinteiden pienoissoihtua. Portugalin peli on perustunut hyökkäävään ilmeeseen, jossa erityisesti laidoilla viilettäville Jotalle ja Trincaolle haetaan 1 vs 1 -tilanteita ja murtautumismahdollisuuksia. Portugali on pöllyttänyt vastustajan verkkoa koko kisojen eniten. Italia on pelannut puolustavammin ja se ei kisoissa ole pyrkinyt aktiivisesti ottamaan pallonhallintaa itselleen. Portugali lähtee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina.

Nuorten EM-kisat eivät ole taktisesta näkökulmasta niin silotellut kuin esimerkiksi miesten MM-kisat. Lisäksi yksittäisten pelaajien virheitä esimerkiksi harhasyöttöjen muodossa tulee enemmän. Tämän johdosta peli on aaltoilevaa ja rosoisella tavalla viihdyttävää. Illalla kenttä vilisee läpimurtonsa kynnyksellä olevia futaajia, joilla näyttöhalut ovat varmasti valtavat. Seinäjoella päästään siis nauttimaan hyvin maustettua futiskeitosta.

Viinikuvaus: tuoreista rypäleistä hurmoksellinen ja inan kypsymätön uuden ja vanhan maailman kohtaaminen

Timo Stavitski: vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Timo Stavitski pyörittää peliä Portugalin päässä ja hankkii ties kuinka monennen kulmapotkun. Portugali on mennyt ottelussa jo menojaan, mutta Stavitskin otteet ovat olleet kaikin puolin vakuuttavia.

Stavitskin äiti on syntynyt Virossa ja isä Kazakstanissa. Hän on siltä osin jalkapallosuvusta, että hänen isoisänsä on pelannut jalkapalloa Kazakstanissa. Pääkaupunkiseudun lupaukseksi Stavitskilla on ollut tutunoloinen reitti Ranskan pääsarjan Caenin riveihin. Stavitski aloitti Kirkkonummen KyIF:ssä. Sieltä hän siirtyi HJK:n organisaatioon ja junnusarjoista Stavitski nousi Klubi 04:n riveihin. Veikkausliiga debyyttinsä Stavitski sai RoPSin riveissä ja hän onnistui heti maalinteossa Turun Interiä vastaan. Inter oli Stavitskille muutenkin mieluisa vastus debyyttikaudella, sillä kotiottelussa Interiä vastaan Stavitski oli pysäyttämätön ampuen kaksi maalia ja syöttäen yhden.

Näytti jo että Stavitski lähtisi Barcelonaan leiriin, mutta viime hetkillä hänet saatiin houkuteltua Caeniin. Barcelonassa sopimusta tarjottiin B-joukkueeseen, mutta Caenilla oli hänelle enemmän vastuuta tarjolla. Hänessä nähtiin pelaaja, joka pystyisi tuomaan pallon keskialueelta hyökkäyskolmannekselle ja juuri tällaista pelaajaa Caen etsi riveihinsä. Caenissa Stavitski otti ensimmäisellä kaudellaan vyölleen yhdeksän ottelua Ranskan liigassa ja kaksi Ranskan Cupissa. Maaliverkkoakin hän ehti heiluttamaan kerran.

Nopeus kuvaa sekä Timo Stavitskin urakehitystä että hänen parasta ominaisuuttaan pelaajana. RoPSissa hänen liekkinsä roihahti palamaan, kun Juha Malinen kitki Stavitskin pelistä ylimääräiset rönsyt ja suoraviivaisti hänen rooliaan joukkueessa. Juuri poikkeuksellinen nopeus saattoi hänet suurten seurojen suurennuslasin alle. Hän on parhaimmillaan pitelemätön. Stavitskin räjähtävä nopeus on itsessään jatkuva uhka vastustajan puolustukselle. Tulevat vuodet tulevat näyttämään mihin asti Stavitski vielä viilettää.

Viinikuvaus: nopea, kupliva ja ranskalaiseen vivahtava

Saku Amsterdamissa

Saku Ylätupa karkaa Norjan puolustukselta Abukar Mohamedin henkeäsalpaavan läpisyötön jälkeen. Italia -pelin jännityksestä ei ole tippaakaan jäljellä, kun Ylätupa kiertää maalivahdin ja painaa pallon tyhjään pussiin.

Leppävaaran Pallon kasvatti on spurtannut vauhdilla Suomen nuorten maajoukkueeseen FC Espoon ja HJK:n kautta. HJK:ssa Ylätupa haki vauhtia Klubi 04:n riveistä, mistä hän lähti lainasopimuksella RoPSiin. Siellä hän teki uransa ensimmäisen veikkausliiga -maalinsa. RoPS:ssa vietetyn lainapestin jälkeen Ylätupa kalasteltiin Ajax Amsterdamin organisaatioon, missä suomalainen suurlupaus on pelannut ja harjoitellut sekä nuorisojoukkueen että reservijoukkueen riveissä.

Ylätuvan peli perustuu räjähtävään nopeuteen ja taitoon hallita pallo pienessä tilassa. Ylätupa ajattelee peliä terävästi ja haastaa ennakkoluulottomasti vastustajia. Ylätuvan pelaamisessa on Marc Overmarsmaisia elementtejä. Sikälikin Ajaxin organisaatio vaikuttaa hedelmälliseltä kasvualustalta. Pelillisen lahjakkuuden lisäksi Ylätupa säteilee johtajuutta ja hänen äänestettiin nuorten maajoukkueen kapteeniksi.

Saku Ylätuvan nopeudesta ja teknisestä kyvykkyydestä voimme nauttia taas sunnuntain Suomi-Portugali -ottelussa.

Peli puhalletaan yllättäen poikki 89 minuutin kohdalla ja Suomi voittaa. Sunnuntaina minihuuhkajat pelaavat Portugalia vastaan sekä EM-kisojen jatkopaikaista että paikastaan nuorten MM-kisoihin. Saku Ylätupa teki Suomen voittomaalin.

Viinikuvaus: vauhdikas, arvaamaton ja lupaava

Vertaistaan vailla

Blogi alkaa tunnustuksella. En olisi suoralta kädeltä osannut mainita kuin ehkä yhden Suomen U19 -joukkueen pelaajista. MM-kisojen humun ollessa vasta laskeutumassa polkaistiin käyntiin nuorten alle 19-vuotiaiden EM-kisat. Suomi on kisaisäntänä mukana. Suomi siis on kisaisäntänä mukana.

Avausottelu Italiaa vastaa lähti hankalannäköisesti käyntiin. Pelin alkua seuratessa tuli sellainen tuntuma, että Suomi tarvitsee jonkun hyvä suorituksen, jotta Suomen peli kunnolla käynnistyisi ja Italia heräisi hurmoksestaan. Sitten se nähtiin: Eetu Vertainen otti pallon pienessä tilassa haltuun ja pääsi kääntymään.Tämän jälkeen hän pujotti pallon Juventuksen kirjoilla olevan Gianmaria Zanandrean längistä ja rynni voimalla ohi. Tilanteen rauetessa Vertainen herätteli yleisöä ja samalla hän ilmoitti Suomen mukaan otteluun.

Vertainen imeytyi mukaan jalkapallon pariin neljä vuotiaana jalkapalloilevien sisarustensa vanavedessä. Vertainen on kirkkonummelaisen KyIF:n kasvatti. HJK:hon hän siirtyi 11-vuotiaana. Juniorijoukkueista hän nousi HJK:n reservijoukkueen Klubi 04:än pelaavaan kokoonpanoon. Debyyttinsä HJK:n edustusjoukkueessa hän sai 2017 Suomen cupin -ottelussa Honkaa vastaan. Vertainen kiitti luottamuksesta syöttämällä Alfredo Morelosin maalin. HJK voitti ottelun 3-2.

Vertaisen fyysisyys ja röyhkeys 1 vs. 1 tilanteissa pisti hyvällä tavalla silmään Italia -ottelussa myöhemminkin. Vertaisen rymistelyssä oli jotain diego costamaista. Fyysisyyden lisäksi röyhkeys ja ennakkoluulottomuus ovat leimanneet Vertaista futaajana aiemminkin. Yksi ilmentymä tästä on hänen ensimmäinen maalinsa veikkausliigassa: Vertainen painoi pallon häkkiin suoraan kulmapotkusta. Vertaisen vahvuuksiin kuuluu myös painava oikean jalan laukaus, josta esimerkiksi Gnistan pääsi nauttimaan HJK:n tammikuun Suomen Cupin ottelussa.

Torstaina pelataan taas ja Eetu Vertainen on yksi monista syistä, miksi kannattaa lähteä joko Seinäjoelle hellettä pitämään tai virittäytyä kuvaruudun ääreen seuraamaan suomalaista jalkapallotekoa.  

Viinikuvaus: vahva rakenne ja ennakkoluulottomasti höystetty tuoreilla rypäleillä

Jalkapallo saapuu Moskovaan

Moskovan Luzniki -areena kattaa pöydän maailman suosituimman urheilulajin kliimaksille. Yli 200 maajoukkuetta käsittävä karnevaali saa jälleen neljän vuoden odotuksen jälkeen huipentumansa. Ranskassa ja Kroatiassa katseet kiinnittyvät kaikkein tiukimmin näytöille, mutta käytännössä koko maailma kokoontuu MM-finaalin ympärille. Jalkapallo osoittaa sekä universaalin luonteensa että ihmisiä ja kansoja yhdistävän voimansa.

Meillä on Ranska, jolle povattiin kisoissa pitkää matkaa. Joukkueeseen on tiivistetty taitoa ja räjähtävää nopeutta kompaktiksi hiotussa paketissa. Varsinaisia heikkoja hetkiä Ranskalla ei juuri ole ollut. Ranska on ollut koko ajan pykälän vastustajiaan edellä. Voittamattomana ja itsevarmana se tuo gladiaattorinsa koko maailman nautittavaksi. Ranskan joukkueessa ei vaikuta olevan pehmeitä kohtia ja sen yllä leijailee väkevänä tulevan maailmanmestarin aura.

Meillä on Kroatia. Palloiluihme joka kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten puskee sarjana huippu-urheilijoita maailman areenoille. Nyt sen veikeät veijarit ovat uineet kaikkien tuhkimotarinoita rakastavien jalkapallofanien sydämiin. Äkkiseltään saattaa tuntua, että Kroatia on ”kerran elämässä”-kaltaisen tilaisuuden äärellä. Kroatian matka on ollut pidempi, mitä Ranskan, mutta se saapuu silti Moskovaan voittamaan. Huolimatta erinnäisistä Kroatian jalkapallon viulua vinguttavista riitasoinnuista kroatialaisten dna:ssa on nappulakenkien jäljet. Jalkapallo on Kroatiassa sekä elämän ja kuoleman että kansallisen identiteetin kertomus.

Maailmanmestari määritetään yksittäisen ottelun perusteella, jolloin onni ja epäonni laskevat kuplansa ottelun maljaan. Molemmat joukkueet ovat äärimmilleen viritetty, mutta maailmassa ja jalkapallossa, jossa kaikki asiat limittyvät toisiinsa, sattumalle jää oma roolinsa. Se luo finaalille herkullisen lähtökohdan. Legendat odottavat kirjoittajaansa.

Jalkapallo saapuu Moskovaan. Kiitos.

Viinikuvaus: juhlaviini

Kuka pelk(k)ää pronssia?

Englannin ja Belgian välisessä ottelussa on sellaista tuntua, että saman tytön perään lähteneet veljekset palaavat nyt hattu kourassa yhteisen pöydän ääreen. Pakasta jaetaan värisuora valioliigan tähtipelaajia, joten puheen sorina voimistunee hiljalleen, vaikka alkuun puhelu vaikuttaisikin tulleen väärään numeroon. Sekä Belgia että Englanti ovat historiallisen pitkällä eikä tulevia kortteja ole helppo ennustaa, joten pronssimaljan kotiin tuominen on varmasti agendalla.

Joukkueet kohtasivat jo aiemmin ottelussa, jonka voittaminen oli stressaavampaa kuin kevyt KGB:n kenttäkuulustelu. Ironian lakana laskeutuu kokonaisuuden päälle, kun Adnan Januzaj:n maalille irvistänyt Roberto Martinez juoksuttaa kultaisen sukupolvensa kohti nuoren hannibalin eli Gareth Southgaten poteroita. Selkeää oikotietä viitoittanut alkusarjan ottelu olikin vain yksi muiden joukossa ja nyt kansakuntiensa kiiturit ovat tulleet eri reittejä samaan risteykseen. Englanti voi katsoa toiveikkaana kohti seuraavia risteymiä, mutta Belgian kultaisen sukupolven historiankirja tarvitsisi vielä sinetin päälleen. Tali pöydällä hiipuvasta kynttilästä on viilenemään päin. Belgialla on enemmän pelissä.

Yksin Lužniki -stadionilla vaeltava Southgate jättää dramaattisen ja toiveikkaan kuvan Englannin jalkapalloalbumiin. Jalkapallon MM-kisat ovat triatlonin kaltainen rupeama, jossa laatu puskee lopussa pintaan. Välieristä finaalin on kokonaan oma etappinsa ja sanalla sanoen pelkillä erikoistilanne -maaleilla ei viimeistä edellistä etappia tule selvittääkään. Belgialla laatua on Englantia enemmän, mutta ilman käsiä ja kevyessä laitamyötäisessä fillaroinut munkki tömähti leuka edellä Eiffel-tornin juureen. Finaaliin olisi ollut vielä 300 metriä kiivettävää.

Illan ottelusta lienee tulossa vauhdikas. Matemaattisella tarkkuudella lasketut prosessit ja taktiset elementit saattavat unohtua, kun loppusuoraa rullataan kuperkeikoin. Kattila saattaa läikkyä ylikin, koska tunneskaalat maustavat ja marinoivat pelaajia brittiläisen syyssateen lailla. Belgia on joukkueena parempi, mutta tänään se asiana ei välttämättä vie pronssitasolle asti.

Viinikuvaus: kesken matkan kerran kompastunut sumusaarteen sateella ja belgialaisella suklaalla maustettu vinetto.

Kotimatka ja matkalla kotiin

Jalkapalloa on tuotu kotiin nyt useamman viikon ajan. Englanti on porskuttanut eteenpäin kuin historian tai huomisen taakkaa ei olisikaan. Dandymäinen Gareth Southgate on repinyt Englannin maajoukkueen juuriltaan ja nyt se lentää ilmalaivana äiti Venäjän yllä. Kotireitillä seuraavaksi vastaan astelee mystinen balkanilainen palloilukansa, jossa tarujen mukaan lapset syntyvät pallo sylissä. 

Kroatian ympärillä leijailee ottelu ottelulta enemmän kysymyksiä. Tanskaan vastaan jatkoajalle venynyt ottelu ei ollut varsinainen mestariteos. Myös Venäjä kaatui pitkän kaavan mukaan, joskin pelillisesti taikakivi syttyi vienoon hehkuun. Kylmä sateinen viima nousi kuitenkin Kiovan suunnasta. Ei niinkään asiana, vaan häiriötekijöinä, jotka saattavat koteloitua ohimoihin juuri nyt, kun ajatusten pitäisi avautua seesteiseen maisemaan. Berniin maastoutuneet kaksipäiset kotkat lennätettiin Pietarista kotiin. Jää nähtäväksi selviääkö Balkanin palloiluihme lastuistaan Ognjen Vukojevicin potkuilla. Maailmanmestarin on mahdollista pitää satiirisia puheenvuoroja, mutta kisat ovat vielä kesken ja varaslähdöt liputetaan armotta.

Englannilla menee hyvin. Harry Kane on tulikuuma, Harry Maguire on vallannut sekä hyökkäys että puolustuspään boksit, Harry Potterin tietävät kaikki eikä sumusaarten vastustajatkaan kalastele kaikkein kireimmillä siimoilla. Kroatialla on Luka Modrićin kultaiset pohkeet, mutta pitkät hapokkaat illalliset Nižni Novgorodin ja Sotšin vihreillä verannoilla ovat varmasti laskuttaneet siirtomaksut etukäteen. Ikiliikkujaa ei ole vielä keksitty, joten Kroatia ei voi laskea Danijel Subasicin kykyyn napsia rangaistuslaukaukset talteen, koska 120 minuuttia tarkoittaisi Kroatialle rämpimistä loputtomien ylä- ja alamaiden rämeikköjen läpi. 

Sekä Englannin että Kroatian kämmenet ovat kiinni kiveen upotetussa miekassa. Englannin käsi tärisee kokemattomuuttaan ja Kroatian puristusta keventää jo taitettu pitkä matka ja pään ympärillä lepatteleva sinikeltainen lepakko.

Viinikuvaus: slaavilaisella ja balkanilaisella mystiikalla maustettu kotiviini