Sivut

maanantai 28. syyskuuta 2020

FC Inter-FC Lahti: kurssia kääntämässä

Turussa viikko käynnistyi kotimaisella huippufutiksella, kun FC Lahti matkasi FC Interin vieraaksi Veritakselle. Lahdella oli allaan napakka vierasvoitto SJK:sta ja Turun sinimustilla kotitasapeli FC Honkaa vastaan. Vaikka Interin voitottomien dominopalikoiden jono oli päässyt pahasti venähtämään, niin Honka peli antoi osviittaa siitä, että pian päästään palikat kaatamaan. Lahti vastustajana saattaisi sopia tähän pirtaan.


FC Inter-FC Lahti

Lahti lähtee alussa ennakkoluulottomasti prässäämään Interin pakkeja ja Interillä on vaikeuksia saada kontrolloituja hyökkäyksiä aikaseksi. Lahden pelaajista Mikko Kuningas tuntuu entisellä kotistadionillaan olevan taas pelipäällä. Kuningas löytää hyvin tilaa eripuolilta keskikenttää ja rytmittää siten vierasjoukkueen peliä. Interiltä edukseen erottuu Anthony Annan, jonka rauhallisuus ja järjestäen omille napsahtavat syötöt tuovat seesteisyyttä kotijoukkueen peliin. Tuomaristo vaikuttaa myös olevan jälleen pelin tasalla. Yksi kivi voi vierähtää sydämeltä.

Inter saa alun jälkeen pallonjauhantakoneistoaan käyntiin. Tilaa löytyy linjojen välistä ja pallokontrolli on hyvää. Timo Furuholm ja Jesper Engström saavat pari puolittaista paikkaa. Lahden Kari Arkivuo kellahtaa nurmen pintaan ja vaihdetaan pois. Se on viimeinen niitti: palikat lähtevät vyöryämään pienoisena jokerina Anthony Annanin jalasta, jonka ulkokierteinen puolivolley raivaa reittinsä oikeaan alakulmaan. Peliä on pelattu pykälän vajaa puoli tuntia. 


Sadettimet päälle. Kuivakausi päättyy


Lahti saa paikkansa reilu kymmenen minuuttia Interin maalin jälkeen. Eemeli Virta pääsee luvattoman helposti kävelemään boksiin. Virran kuti pomppaa Arttu Hoskosen jaloista Henrik Moisanderin ohjaamana tolppaan ja siitä takaisin keskelle. Maassa makaava Moisander saa luututtua pallon päätyrajasta yli. Onnetar näyttää olevan sinimustien puolella, kunnes Álvaro Muñizin ensimmäisen puoliajan päättävä kuti kolahtaa ylärimaan. Kenties onnetar onkin samoilla linjoilla kuin tuomaristo: antaa jätkien ratkaista paremmuutensa.

Anthony Annan oli sekä kentän pisimpiä...

..että ovelimpia


Toisen puoliajan alkupuoliskolla aiemmin maalia hätyytelleet Furuholm ja Engström löytävät samalle laiturille. Engström petaa Filip Valenčičin linjan puhkovan syötön keskelle ja Furuholm upottaa. Inter siirtyy 2-0 -johtoon. Veritas kuplii keveänä lyijyn raskaiden viikkojen jälkeen.  

Interin maalin jälkeen Lahti saa oman momentuminsa pistää pelin jännäksi. Trilleriksi asti ei valkopaitojen kerronta kuitenkaan ylly. Interin puolustuksen kolmikko pakottaa Lahden hyökkääjät riittävän etäälle kotijoukkueen maalista. 

Momentum palaa kotijoukkueelle, kun Benjamin Källman puskee härkänä keskeltä läpi, vaikka kärryihin pyrkii valkopaitaa. Patrick Rakovsky saa peitettyä kudin. Encore tulee, kun vaihdosta tullut Taiki Kagayama tarjoilee kulmapotkun jälkitilanteessa magiaa laidalla. Kagayama pujottaa suoraan ilmasta takavasaralla pallon puolustuksen avuksi laskeneen Dimitry Imbongon längistä ja painaa matalan keskityksen Lahden puolustajien ja veskarin väliin. Pallo pomppaa Källmanille ja Inter painelee 3-0 karkumatkalle. 

Messimäisiä otteita väläytellyt Kagayama pääsee vielä kertaalleen kokeilemaan niin sanottua Eurosport maalia, mutta Taiki -taikurin volley suhahtaa maalin yli. Tunnelmallisella Veritakselle sinimustat palaset loksahtava jälleen paikalleen. Sen kummempia ei Veritaksella tänä iltana tapahdu. Näin on hyvä.

Viinikuvaus: kepeästi kuplivaa



lauantai 26. syyskuuta 2020

Paluu Wembleylle: EuPa-FC Inter 2

Tuuhea ruska kehysti tietä numero 204 Euraan. Syyslauantaille oli luvattu lämmintä iltapäivää. Lämpöä oli lupa odottaa myös EuPa:n ja FC Interin 2:sen kohtaamiseen, sillä molemmat tarvitsivat voiton. EuPan ote sarjapaikasta oli lipsumassa ja Inter tarvitsi voiton pysyäkseen nousukahinoissa mukana. Tasapelillä ei kumpikaan tekisi mitään.

Nautimme koko perheen voimin matsilounaan Euran Trattoria La mia bellassa. Puulämmitteisessä pizzauunissa paistetut pizzat olivat kovassa huudossa, sillä kaikki ravintolaan pyrkineet eivät sisätiloihin mahtuneet. Perjantai vaikutti painavan asiakaskunnassa ja lauantaita oltiin kääntämässä niin sanotusti voiton puolelle.


Euran kulinarismia


Puitteet Euran urheilukeskuksessa ovat kunnossa ja siellä on hyvä harrastaa, mikäli niin mielii.  Wembleyn lipunmyyntikoju oli nostettu tiesulkumaisesti stadionin kaupunginpuoleiseen päätyyn. Yleisöä alkaa hiljalleen virtaamaan stadionin suuntaan. Paria kaulaa koristaa myös Interin huivit. Pelin tärkeys tuo paikalle pienen kourallisen turkulaisia ja arvuuttelemmekin lipun ostojen ohessa sitä, mihin vieraskatsomo pystytetään.


Wembleyllä puitteet kunnossa


Inter nappaa odotetusti pallonhallinnan itselleen. Pelin merkitys alkaa hiljalleen kuulua kentältä, sillä kierrosmittari nousee varsin pikaisesti punaiselle niin pelaajien kuin tuomareidenkin osalta.  Myös yleisö ilmoittaa läsnäolostaan, kun EuPa saa ensimmäiset hyökkäykset Interin päähän, joskin vaikuttaa siltä, että kylän pahasuisimmat ultrat ovat jättäneet ottelun välistä. 

Ottelutapahtuma lähtee hieman viipyillen käyntiin. Anniskelukatsomosta alkaa K-18 sektioon valua janoisia vartin pelin jälkeen. Kuuluttajalupaus avaa ääntään, kun parinkymmentä minuuttia on pelattua ja ensimmäinen keltakortti nousee.


Vain voitolla oli välilä


Tapahtumia tulee heti perään. Interin Omar Farhan löytää rangaistusalueen sisältä sopivan ruudun ja toimittaa saamansa syötön kliinisesti yläkulmaan. EuPa jatkaa syvältä puolustamista ja sen hyökkäyspeli roikkuu pitkälti Ahmed Al-Sheklin yksilötaidon varassa. Interin peli pyörii parhaiten Leroy Malouka-Jasper Yrjas -akselilla. 


Ahmed Al-Shekli oli kotijoukkueen parhaita


EuPan puolustukselle tulee hassi, kun pykälän vajaa neljäkymmentä minuuttia on pelattu. Jarno Palomäki ottaa lahjan vastaan ja kääntää sen keskelle Farhanille, joka viimeistelee Vili Verneri-Virtasen kämmenpintaa nuollen Interin toisen maalin. Liimapintaa olisi tarvittu enemmän myös 45:n minuutin kohdalla, kun Inter iskee terävästi vastaan. Anton Lindqvist lähettää pallon Yrjakselle, joka painaa pallon Virtasen raajojen läpi maaliin. Virtanen on molemmissa maaleissa hyvin mukana, mutta laadukkaat viimeistelyt hyviltä tonteilta eivät läikytä mustetta sen kummempiin euralaisiin sankaritarinoihin.

Inter käyttää ensimmäisellä puoliajalla paikkansa tehokkaasti, ja vaikka se on sekä teknisesti että taktisesti kypsempi joukkue, niin 0-3 ei ihan prikulleen kuvaa melko tasaisesti aaltoillutta ensimmäistä puoliaikaa. Interin Onni Sillanpää pelaa myös totutun hyvää peliä eikä anna yhtään siimaa kotijoukkueen maalikalasteluille. Ottelun tempo on varsin rauhallinen.


Inter juhlimassa 0-3 -maalia


EuPa tulee hyvällä hengellä toiselle puoliajalle. Aktiivisesti Interin puolustusta haastanut Santeri Tähkä saa maalinedushässäkän päätteeksi avattua kotijoukkueen maalitilin. Farhanin hattutemppu on heti perään pienen rintamasuunnan käännön päässä. Pian tämän jälkeen Santeri Matomäki puskee Interin rangaistusalueelle. Hänet rouhitaan nurin. Yleisö pyytää Matomäeltä törsää ja kärkkäriä, mutta Matomäki valitsee toisin ja sijoittaa pallon kohti oikeaa yläkulmaa. Kuti pamahtaa kuitenkin tolpan sisäreunasta takaisin pelikentälle ja Interin puolustus siivoa lopulta alueensa.


Santeri Tähkä oli koko pelin ajan aktiivinen


Videolla Santeri Matomäen rankkari



Muutamaa minuuttia myöhemmin ja pelikellon jo siirryttyä toiselle tunnille kaappaa valonnopea Hushyar Aftab korkean pallon hallintaansa. Valkopaitojen puolustus ei ehdi millään perään ja Aftab toimittaa pallon maalin asti. Peli on 1-4 ja tässä vaiheessa koko lailla selvä. 


Onni Sillanpää jatkoi varmoja otteita maalillaan


Pelin virta jatkuu melko tasaisena. EuPan hyökkääminen menee hiukan puskemiseksi ja Interin puolustukseen vaihdosta sisään tullut Leutrim Gerxhalija vie lopulta peli-ilon myös Al-Shekliltä. Inter varmistelee pallonhallinnallaan tilannetta, joten maalimäärät alkavat olla kiveen hakatut. Lopussa syntyy vielä pientä kärhämää. Yleisö vaatii tästä ”muuten vaan” rankkaria kotijoukkueelle, jotta se voidaan ampua uudestaan tolppaan. Se on ehkä ottelun euralaisin hetki.


Leutrim Gerxhalija tuli ryminällä sisään

Inter voittaa. Samaan aikaan FC Åland ja Peimari United tasaavat pisteet, mikä tietää sitä, että Inter siirtyy maalieronsa turvin sarjakärkeen ennen kuin 3.10:ttä läntisen-Suomen huippukiinnostavan kolmosdivarin viimeinen kierros käydään. EuPalle tappio tietää lähes varmasti määrittelemättömäksi ajaksi visiittiä nelosdivariin.

Viinikuvaus: kunnanjohtajan kaapista jo kertaalleen avattu, mutta edelleen arominsa pitävä


perjantai 25. syyskuuta 2020

Yläkentällä: ÅIFK-Salon Wilpas

Koko Turun yläkenttä toimi estradina ÅIFK:n ja Salon Wilppaan perjantai-illan näytökselle. Bryan Adamsin ”We’re gonna win” kiertää Martin ja Kaupunginteatterin kaikukopassa. Matsin järjestelyt ovat koronasäännöksiä tähän asti kaikkein tunnollisimmin noudattavat. Niinpä reitti lipunmyyntiin käy pukukopin takaa kiertäen.

Kahvit ja vissyt maksetaan mobilepaylla. Mitään yleisöennätyksiä ei tänään rikota, vaikka ottelu on sarjapaikan säilyttämisen tarinassa kriittinen. Käytännössä Wilpas tarvitsisi täyttä pistepottia. ÅIFK ei ole aivan yhtä veitsen terällä, joskin sillä on mahdollisuus nostaa putoamiskamppailun rima sellaisille korkeuksille, jota Wilppaan, EuPan tai VG-62:n on joko vaikeaa tai mahdotonta ylittää.

Wilpas aloittaa väkevästi. Kopissa on nostatettu henkeä ja se näkyy kentällä aivan ensimmäisten minuuttien aikana. ÅIFK tökkää kuitenkin pian salolaisten sisäkumiin ilmaa vapauttavan reiän: keltapaitojen hyökkääjien nopeus säikäyttää vieraat takaisin kantapäilleen. Vauhtiylivoimaa vaikuttaa hetken olevan niin keskellä kuin molemmilla laidoillakin.


Wilpas tuli hyvällä hengellä otteluun


Vartti siihen menee, kun vasemmalta laidalta lähtee kova keskitys. Se ei ehdi montaa metriä kaartaa, kun Severi Lehtinen osoittaa, miksi hän on yksi läntisen-Suomen kolmosen maalipörssin kärkinimistä. Lehtisen tarkka pusku melkein kuudestatoista metristä räpsähtää Wilppaan maaliin. Kotijoukkue siirtyy 1-0 johtoon. Ottelu saa yllätysmomenttia, kun kovaäänisistä alkaa kuulua Mertarannan Anteroa. Kotijoukkueen seurakulttuurista pilkistää mukavaa ironisävytteistä huumoria.

Mertaranta tuntuu olevan hetkellisesti Wilppaalle liikaa. Kanarialinnut ottavat pelin haltuunsa. Maaleja ei ihan heti lisää tulee ja kotisiipien iskutiheys laantuu. Peli tasoittuu ja itseasiassa molemmat pelaavat varsin hyvää jalkapalloa. Hyökkäykset rakentuvat kumirouhetta pitkin fiksusti ja päätyvät vastustajan hyökkäyskolmanneksen tyhjiin tiloihin.  Wilpas on pykälän verran lähempänä maalintekoa


Ottelu pysyi hyvin tuomariston hallinnassa


Mertarantaa päästään kuulemaan toisen kerran ensimmäisen puoliajan lisäajalla. Noel Jeromaa kopautetaan rangaistusalueella nurin. Hyvin tuominneen tuomariston johtotähti Mikko Kiviluoma osoittaa rangaistuspilkkua. Sen kummempia mutinoita ei tuomio vaadi eikä myöskään Jeromaan rangaistuspotku, joka kolahtaa tolpan kautta maaliin. Wilppaan hissi alkaa painua alla odottavaa kerrosta kohti.

Videolla Jeromaan rankkari




Puoliajalla ulkoilmaa ulkona pitävissä kerroksissa on havaittavissa ainakin Salpan, TPS:n ja EuPan logoja. Yleisössä kommentoidaan omia kolmosdivarin matseja. Läntisen-Suomen futisväkeä on kerääntynyt laajalti rauhoittumaan kappeliinsa. Pirteän energinen pallotyttöjen tiimi ottaa kentällä tarvittavat yhteiskuvat ennen kuin toinen puoliaika alkaa.

Toinen puoliaika jatkuu tasaisena. Wilpas on hienokseltaan niskan päällä kanarialintujen hyökkäyksen leputtaessa siipiään. Kymppi on toisen jakson kellossa, kun Kevin Kreen rynnii väkevästi läpisyötön perään. Häntä yritetään horjuttaa useammastakin painopisteestä, mutta Kreen ottaa tonttinsa ja sijoittaa pallon takakulmaan. Wilppaan hissi pysähtyy.


Wilppaan hissi pysähtyi hetkeksi


Tunnin kohdalla palloa käytetään ÅIFK:n rimassa. Sitten tulee puuska syyssadetta ja Arman Palanin takakulman löytävä sutaisu. Kesken seesteisen pelin kotijoukkue siirtyy ratkaisevan oloiseen 3-1 -johtoon. Antero saa toisen encorensa. Kotijoukkue voittaa. Nuoriso nojailee Martin kellertävien kivitalojen seinään. On perjantai-ilta. Ainoastaan EuPa:n ihmeteot ja katsomossakin mainitun ”kunnanjohtajan” käskytys uhkaavat kanarialintujen sarjapaikkaa.


Ainoastaan EuPan ihme voi enää pilata kotijoukkueen juhlat


Viinikuvaus: viiniväen viini

keskiviikko 23. syyskuuta 2020

FC Inter-FC Honka: kiikareita ja nuhruisia linssejä

Autoletka Veritakselle on yllättävän pitkä. FC Interin osalta kuljetaan edelleen veitsen terällä sen suhteen, mihin suuntaan kausi vielä lähtee kääntymään. Helppoa arki-illan puhdetta ei ollut tiedossa, kun niin tasapeleihin, vähämaalisiin otteluihin kuin vähämaalisiin tasapeleihin päättyviin otteluihin erikoistunut FC Honka saapui Veritakselle. Mukaan se oli saanut kourallisen torstaiaamun aikaista heräämistä pelkäämättömiä kannattajia.

Peli lähtee vauhdikkaammin kuin saattoi uumoilla. Peli ei vanhene minuuttiakaan, kun ikinuori Macoumba Kandji kipittää läpi. Henrik Moisander saa kotiyleisön onneksi tuupattua pallon ohi maalista ja sinimustien silmien edessä vilisevä filmi SJK-ottelun alkukaaoksesta katkeaa. Kenties tässä kiivettiin nyt sellaisen aallon harjalle, josta pääsisi liukumaan kohti tuloksellisesti parempaa syksyä.

Interin avauskokoonpano on lupauksia herättävä. Interin pelissä on myös heti alusta alkaen enemmän otetta kuin edellisessä pelissä. Sikäli on lupa odottaa hyvää futisiltaa. Tunnelma on Veritaksella jälleen hyvä.

Honka jatkaa pelaamista ja reilu kymmenen minuuttia on pelattu, kun Tapio Heikkilä ohjaa pallon kulmasta Interin maalin ohi. Honka leikittelee muutamaan otteeseen Interin prässin kanssa ennen kuin Espoolaiset alkavat vetäytyä syvempään puolustukseen ja tähtäämään pelinrakenteluaan targettina toimivan Kandjin kautta. Pallonhallinta siirtyy Interille.


Ottelun alussa Honka leikitteli Interin prässin kanssa.


Sikäli melko siististi käyntiin lähtevä peli saa yllättävän sivujuoneen, kun Oliver Reitalan johtama tuomaristo alkaa ottaa otteluun enemmän kantaa. Yritti asiaa sitten, miten neutraalisti vain katsoa, niin koti- ja vierasjoukkue vaikuttavat pelaavaan eri säännöillä. Tuomaristo tarttuu kaikkiin Hongan horjahduksiin, kun taas kotijoukkueen pelaajia saa rapata reilummin. Hongan ketut pelimiehinä aistivat tämän ja ottavat ilon irti tuomarilinjasta. Erityisesti kotijoukkueen Taiki Kagayama joutuu hankalaan väliin, sillä häntä saa rauhassa tuuppia selästä ja koputella nilkoille. Sitä vastoin kaikki Kagayaman nojaamiset tulkitaan järjestäen virheeksi.

Peli ja kotiyleisö ottavat lisää kierroksia. Inter saa puolittaiset tilanteensa rakennettua vasemmalta laidalta, mutta Hongan veskari Tim Murray pelaa hyvää peliä eikä tarjoile ibuprofeenia Interin hyökkäyspelin kolotuksiin. Tauolle mennään niin Turussa kuin koko Veikkausliiga -kierroksella maalittomana.

Toista puoliaikaa ei tarvitse kauaa jännittää, kun voidaan todeta, että tuomarilinja ei muutu ja sen kanssa nyt vain on elettävä. Inter on lupaavalla jalalla liikkeellä, mutta Honka ei ole myöskään antamassa tuumaakaan periksi. Benjamin Källman on lähellä viedä kotijoukkueen johtoon heti toisen puoliajan ensimmäisellä minuutilla, mutta Murray saa jälleen näppinsä väliin.


Inter hallitsi palloa. Honka puolusti tiiviisti.


Inter joutuu hyökkäyspelissään pelaamaan Hongan puolustuslinjan etupuolella. Kuteja lähtee nyt myös kauempaa. Álvaro Muñizin volley suhahtaa reilu metrin ohi. Komeinta kanuunaa käyttää Martti Haukioja, jonka pakista jengaa ottavan laukauksen Murray taiteilee maalipuiden ulkopuolelle. 

Kahdeksankymmentä minuuttia, kun kilahtaa kelloon, saa Honka pidemmän painostusjakson aikaiseksi. Inter puolustus luutii pimenneessä illassa hyvin. Momentum ehtii kertaalleen kääntyä vielä Interille. Matias Ojala pääsee ennen loppuvihellystä kokeilemaan maalintekoa niin päällä kuin jalallakin, mutta Murray pitää maalinsa puhtaana ja niin lopputulemana on tyylipuhdas 0-0.


Rick Ketting toi hyvää ryhtiä Interin puolustuspelaamiseen.


Viinikuvaus: lämmikettä

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Kuokkajaiset kotiinpaluujuhlissa: FC Inter-SJK

FC Inter palasi vihdoin pitkän ja tahmean vieraskiertueen jälkeen kotiinsa Veritakselle. Pinnapussi ei ole paljoakaan painoa ottanut ja siksikin kotiottelu SJK:ta vastaan herätti pelonsekaista hurmosta. Interin tähti-ikonin Filip Valenčičin paluu kentille ja avaukseen toi oman mausteensa otteluun.


SJK tuli voittamaan


Tunnelma ottelussa oli alusta alkaen hyvä, mutta SJK teki heti alussa selväksi, että se on tullut pilaamaan sinimustien kotiinpaluujuhlat. Nottajokiset ovat ensimmäisen puolen tunnin ajan selvästi parempi joukkue. Pääkatsomon nenien alla Emmanuel Ledesma ja Niko Markkula pari muulla kaverilla höystettynä siirtelevät palloa sellaisella ilolla ja tehokkuudella, että hetkittäin kateus pistelee sydäntä. 20 minuutin kohdalla kyseinen akseli saattaa Murilon helponnäköisesti maalipaikkaan. Murilon kaunis sisäkierteinen laukaus vitosen alueen kulmalta kaartuu yläkulmaan.


SJK:n oikeanlaidan syöttökombinaatiot olivat näyttävää katseltavaa


Maalin jälkeen SJK:n hyvä ote jatkuu. Denys Oliinyk pyöräyttää pian maalin jälkeen itsensä Interin puolustuksen edessä vapaaksi ja napauttaa pallon tolppaan. Interillä on vaikeuksia päästä SJK:n prässin alta hallitusti eteenpäin. Palloa annetaan väliin turhan helposti pois. SJK:n toinen maali roikkuu ilmassa.

Ensimmäisen puoliajan viimeisellä vartilla Inter pelaa hetken jalkapalloa. Valenčič, Aleksi Paanen – Connor Ruane -trio löytää hetkittäin hyvin toisensa ja pallo pysyy ahtaassakin tilassa sinimustilla. Valenčič pääsee vielä ensimmäisen puoliajan lopussa napauttamaan terävän puolivolleyn kulman jälkitilanteesta, mutta Jesse Ost saa näppinsä kudin eteen.

Toisella puoliajalla pallonhallinta siirtyy Interille. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sen hyökkäyspelissä jotain sellaista on rikki tai kesken, mikä aiemmin oli ehjää ja valmista. Pelinavaus vaiheessa Benjamin Källmanin rooli oikealla laidalla jää hieman mysteeriksi, vaikka Källman sieltä pariin otteeseen melko väkevästi eteenpäin puskeekin. Jos tässä haettiin Juventuksesta tuttua mario mandžukićmaista laitatargetin roolia, niin vaihdosta sisään tulleen Liliun kanssa roolitus toimii paremmin. Myös Taiki Kagayaman sisääntulo tuo odotettuja jalkoja ja juonikkuutta peliin. Minuutit tosin loppuvat jälleen kesken.


Inter sai toisella puoliajalla painetta SJK:n maalille, mutta tulostaululle asti se ei eskaloitunut


Kotijoukkueen kotitaika murtuu. SJK pysyy hyvin pelisuunnitelmassaan ja vaikka sen pelinrakentaminen ei puolustuksesta mitään leedsiä olekaan, vaan väliin surutta pitkää ja korkeaa, niin ansaitsee se voittonsa.  Lopussa sinimustat näyttävät sellaista sydäntä ja henkeä, että vaikka lopputulema on pettymys, niin kannattajana on helppo seisoa oman joukkueen takana. Interin pelissä on edelleen olemassa kaikki oikeat palaset, mutta niistä täytyy nyt uudestaan rakentaa eheä kuva.

Nimettömäksi jäänyttä divarimaailmassa kiertänyttä jalkapallofilosofia lainatakseni: "paska saa joskus olla, mutta sydäntä ei pidä puuttua koskaan"


Katse eteenpäin

Viinikuvaus: korkkivikainen

Nousukahinoissa, totisesti: FC Inter 2 -FC Åland

FC Interin reservijoukkueella ei totisesti ollut kuluvalla viikolla pulaa erityispanoksellisista otteluista. Tiistain Peimari Unitedia vastaan käydyn kärkinahistelun jälkeen Kupittaa 5:lle saapui sarjan kärjessä ennen ottelua keikkunut FC Åland. Nappaan Naantali-Kupittaa väylällä perheen muut jäsenet mukaan. Lyhyiden autossa käytyjen keskusteluiden jälkeen enemmistö valitsee edelleen tivolin ennen superlauantain huipentavaa FC Inter-SJK matsia. Minä valitsen buffetista kahvin ja jo edellisessä matsissa mainostetun Sirpan omenapiirakan.

Tuuli puhaltelee Naantalia koleammin Kupittaalla. Peli on vanhentunut kymmenisen minuuttia ennen kuin ehdin paikalle. Varmistan ensimmäiseltä kasvotutulta tilanteen olevan 0-0. Inter tarvitsi ottelusta kipeästi voittoa, jotta se pysyisi edelleen nousukahinoissa mukana. Katsomosta bongataan vaihtokopin nurkalta FC Ålandin toimitsijakiellosta kärsivä valmentaja. Skandaalilehdistö lienee jo virittelemässä kohuotsikoita. Daniel Sjölundia ei Turussa nähdä.

Ottelun juoni avautuu melko helposti. Inter jauhaa pallonhallintapeliään ja FC Åland iskee vastaan. FC Åland vaikuttaa alussa vaarallisemmalta. Amos Ekhalien, Rezgar Amanin ja Shajan Amanin askelmerkit ovat sovitettu läpiajoihin ja valkopaitojen tiivis puolustusryhmitelmä takaa sen, että vastaiskupaikkoja aukeaa. Hyvää kautta pelaava Onni Sillanpää nappaa läntisen-Suomen kolmosdivarin maalipörssin kärkinimen Rezgar Amanin läpiajon, kun parikymmentä minuuttia on pelattu. Kenties tässä on yksi ottelun haukkahetkistä.


FC Åland iski ottelun alussa vaarallisesti vastaan


Inter puskee hyökkäyskolmanneksella FC Ålandin puolustusmuuriin. Sopivia ruutuja eteenpäin vieville siirroille haetaan vasemmalta laidalta, jossa Hushyar Aftab ja Leroy Maluka löytävät hyvin toisensa. Kotijoukkueen pelaajista parhaalla pelipäällä vaikuttaa olevan väkevästi sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan pelaava Jasper Yrjas. Valkopaitojen tiilet ovat niikseen tiukkaan muurattu, että huippupaikoille pääsy vaati eroosiota pidemmältä aikaa.


FC Inter 2 käytti paljon vasenta laittaa. Kuvassa valkopaidat ovat pakottaneet rintamasuunnan kohti omaa maalia.

Ekhalie jää ennen ensimmäisen puoliajan loppua ensin kentälle- ja sitten kentän laidalle pötköttelemään. FC Ålandilta lakoaa pian toinenkin pelaaja ja huoltaja joutuu miettimään, että miten ehtii kahteen paikkaan samaan aikaan. Intuitio koputtelee ohimoita kertoakseen, että marginaalit saattavat nyt heilahtaa kotijoukkueen puolelle. FC Ålandin hyökkäyspelistä katoaa pykälän verran jalkoja. Tauolle mennään maalittomassa.

Toisen puoliajan mantra toistaa samaa kuin ensimmäisen. Inter ei meinaa saada riittävästi X-Faktoria hyökkäyskolmannekselle. Tunnin jälkeen sitä lopulta löytyy. Jan Heinonen on kulmapotkutilanteessa oikealla voimalla oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja vie Interin johtoon. Tälläkään kertaa kulmapotkulla ei vaikuttanut olevan leveintä sektoria, kun maalitapaa pyöritellään. Jättiyllätyksestä ei kuitenkaan enää ole kyse, sillä Heinonen toistaa sen, mitä teki jo tiistaina.

Maalin jälkeen Interin pallollinen pelaaminen ottaa hetkeksi häiriötä, mutta sen löytäessä jälleen sovitun signaalin, nähdään hieno lopputulema. Joona Järvistö kipittää ohittamattomaksi kerrotun FC Ålandin puolustuksen välissä ja kääntää pallon Yrjakselle. Yrjas kiertää vastaan kömpivän veskarin ja lataa pallon oikeaan alakulmaan. Unelma nousukarsinnoista elvytetään totisesti henkiin.


Joona Järvistö alusti Interin toisen maalin

Ålandilla on vielä omat hetkensä päästä takaisin mukaan peliin, mutta maaliristikkoa lähemmäs se ei enää pääse. Niinpä myös mukavasti kiepillä olevaan läntisen-Suomen kolmosen nousukahinaan juotetaan ekstrakierroksia. FC Inter 2 ottaa ison voiton.

Viinikuvaus: erityishetkeä varten parin peruspullon takana piiloteltu syysviini

lauantai 19. syyskuuta 2020

Paluu Stade Louis II:lle: VG-62 – TPS U23

Kuparivuoren ympäristön parkki- ja hevosvankkuripaikat ovat täynnä. Naantalissa kesäkin kestää  pidempään ja pilvien takaa pilkistävä aurinko pakottaa riisumaan takin. Skandaalilehdistö tarttunee siihen, että joku vierasjoukkueen organisaatiosta jututtaa tuomaristoa juuri ennen matsia. Buffetissa jatketaan euron päiviä.

Kuparivuorella pelattiin tärkeistä pisteistä



Päivien lyhetessä panokset kovenevat. Tämä näkyy erityisen hyvin TPS U23:n otteista. Peli pakotetaan alussa VG-62:n päähän. Kotijoukkue yritetään nukuttaa heti alkuunsa

Ruhtinasten ja aatelisten lisäksi katsomossa on myös viikonlopusta nauttivia yksilöitä. Niinpä kotijoukkue saa taakseen hetkittäistä bassonkäheää kannustusta. Tästä tai jostain muusta syystä johdannaisena VG-62 kestää sinipaitojen rymistelyn ja pääse pistämään muutaman terävän piston korkealla pelaavan turkulaispuolustuksen taakse. Yksi näistä pistoista muuttaa olennaisesti pelin kulkua, sillä TPS-puolustuksen käsivirheen jälkeen pallo asetellaan ensin pilkulle maalitehtailija Veli Hartolan toimesta ja seuraavaksi pallo viedään keskipisteelle.

Videolla Veli Hartolan rankkari




Peli ja TPS rauhoittuvat hetkeksi. VG-62 ei totutusti hötkyile prässinsä kanssa, vaan pitää muotonsa kasassa. VG-62:n hyökkäyksen ja keskikentän yhteissävel kirjoitetaan sen verran hyvin samalle nuottiriville, että TPS:lle voidaan povata vaikeaa aamupäivää. Erityisesti VG-62:n Samuli Mikkonen on monessa mukana.

Ensimmäisen puoliajan lähestyessä päätepysäkkiään VG-62 joutuu jälleen kaivautumaan syvemmälle puolustuspoteroihinsa. VG-62:n veskari Mikael Salmela pelaa hyvää peliä ja napsii palloja sekä ylä- että alakulmista.  Puoliajan viimeisessä hyökkäyksessä TPS:n Onnipekka Pajula karkaa laidasta läpi, mutta pallon pyörähtäessä jalkaterän yli, vetäydytään puoliajalle VG-62:n johdossa.

Ali Yasin, joka kuvassa karkaa linjojen väliin, oli yksi vierasjoukkueen hahmoista

Toisen puoliajan alku kääntää pelin. TPS:n alati vaarallinen Ali Yasin pukkaa puoliajan ensimmäisen hyökkäyksen päätteeksi pallon oppikirjamaisesti nurmikosta pompauttaen maaliin.  Jatkoa seuraa seitsemän minuuttia myöhemmin, kun matala keskitys pomppii VG-62:n puolustuslinjan läpi. Pajula on haaskalla ja siirtää vierasjoukkueen johtoon. Mustapaidat liputtavat paitsiota, mutta linjatuomari ei, joten maali jää voimaan.

TPS saa hetken aikaa sarjana maalipaikkoja, mutta ottelu ei pääse repsahtamaan. VG-62 saa varisteltua puoliajalla ripustetut painot jaloistaan ja ilmeisesti sinipaidat nappaavat ne omiin pohkeisiinsa. TPS:n prässi kevenee ja peli näyttää jälleen tasaväkiseltä. VG-62 hyökkää aiempaa nähtyä enemmän pitkillä palloilla. Pääkohteena on Eetu Leppänen, joka painii palloista kiitettävästi, mutta VG-62:n hyökkäykset jäävät TPS:n linjan eteen, kun se on edellisissä otteluissa ollut vaarallisimmillaan linjan takana.

TPS:n puolustuslinjan edessä riitti toisella puoliajalla painittavaa


Viimeiseen vitoseen VG-62 saa puolittaisia tilanteita. Kirjoittaja ehtii jo kääntää kompassinnuolensa kohti Kupittaa 5:sen nousukilvoittelua, mutta palloliiton tulospalvelu kertoo vielä sen, että Eetu Kolu on kaunistellut vierasjoukkueen voittolukemia yhdellä maalilla. Sitä se ei kerro, että oliko kyseessä jälleen panenka, mutta koko ottelun lopputulema mutkistaa jo ennestään korkkiruuvin kieroa kilvoittelua sarjassa säilymisestä.

Viinikuvaus: vanhan pääkaupungin jäinen

tiistai 15. syyskuuta 2020

FC Inter 2-Peimari United: kärkinahinaa

Kertaalleen siirretty läntisen-Suomen kolmosdivarin matsi FC Inter 2-Peimari United sai estradinsa syksyisellä Kupittaa 5:lla. Sarjataulukossa molemmat hakivat ohituslinjaa kärjessä surffailevan FC Ålandin takana. Kotijoukkue tarvitsi kipeämmin voittoa ja vieraat saisivat tasapelilläkin pidettyä podiumin korkeimman paikan omissa kintuissaan.

Yleisöä löytyi laidallinen kentän jokaiselle reunalle ja myös natisevat pääkatsomot olivat melkoisen täynnä. Taustalla loistava tivoli maailmanpyörineen ja reippaalla kannustushengellä mukaan tulleet peimarilaiset toivat oman tunnelmansa otteluun. 

Peimari aloittaa pelin väkevämmin Interin sovitellessa vielä kuvioitaan. Pedro Moreira kolauttaa pallon tolppaan jo muutaman minuutin pelin jälkeen. Myös maalivahti Gerson Liman melkein koko kentän mittaiset avaukset tulevat tutuksi jo alussa.


Peimari United aloitti väkevästi. Kuvassa Jakson Mendes hätyyttelemässä maalia


Pelin edetessä Inter löytää hiljalleen paremmin syöttölinjoja ja tilaa kentältä. Myös ulospäin näyttäytyvä joukkueiden välinen fyysinen epäsuhta paljastuu vähintäänkin osittain silmälumeeksi. Inter pelaa pykälää enemmän sääntöjen rajamailla ja tasaa siten puntit. Inter käyttää pelisuunnitelmassaan myös tavallisen paljon pitkiä palloja ja erityisesti Markus Arsalon kaaripallot lähtevät hyvällä idealla molempiin laitoihin.

Huomista myrskyä enteilevä sade pisaroi Kupittaalla. Ottelu ei vielä ehdi kellahtaa kotijoukkueelle, kun reilu vartin pelin jälkeen Jakson Mendes kippaa kulmaflipperistä pallon maaliin. Maalin jälkeen Peimari pidättelee prässiään entisestään ja puolustaa väliin myös varsin syvältä kahdella neljän valkopaidan rivistöllä. Liman pitkistä avauksista joukkue ei kuitenkaan tingi missään vaiheessa.

Hieman odotusten vastaisesti Inter nousee tasoihin erikoistilanteesta. Eilen Helsingissäkin mukana ollut Jan Heinonen on oikeaan aikaan oikeassa paikassa, kun kulmapotkun jälkitilanteesta palloa taitetaan takaisin keskelle. 1-1 -tilanteessa mennään tauolle.


Jan Heinonen hakemassa sopivaa korkeutta tasoitusmaalille


Kuuluttaja kauppaa kahvia ja Sirpan omenapiirakoita. Pilvipeite rakoilee ja päästää punaisena hohtavaa laskevan auringon valoa Kupittaalle.

Sisu! Asenne! Joukkue! Peimari!, raikaa pienimuotoisen katsomonvaltauksen toteuttaneiden peimarilaisten sydämistä.

Toiselle puoliajalle pelin ilme yksinkertaistuu. Liman lisäksi Peimari lähettelee useamman pelimiehen voimin pitkiä palloja kohti Interin puolustuksen keskustaa. Vitsi on kuitenkin siinä, että Kasperi Nevän johtama puolustus pärjää pitkissä palloissa erittäin hyvin. Vierasjoukkueesta Efraim Mavengolla tuntuu olevan pelin lopussa eniten tarjottavaa.


Inter oli toisella puoliajalla pelaavampi joukkue

Inter on pelaavampi joukkue, joskin toisen puoliajan edetessä käy selväksi, että Peimari tulee olemaan tyytyväinen myös pisteeseen. Pitkien pallojen sinkoamisen lisäksi Lima pötköttelee myös kentällä säännönmukaisesti. Inter saa kertaalleen käytettyä palloa maalissakin, mutta osuma hylätään.


Torikokousta lopussa


Kierrokset nousevat hiljalleen ja viimeiselle kympille kehkeytyy torikokoustakin. Puolittaisia maalipaikkoja on molemmilla, mutta tuomarin päättäessä pelin, tilanne on edelleen 1-1. Vierasjoukkueen leirissä tätä juhlitaan kuin voittoa. Pelin päätyttyä kierrokset eivät täysin laske, vaan erinäisiä asioita ruoditaan vielä hetken aikaa ennen kuin pelaajat pakkautuvat sateen alta omiin pukukoppeihinsa.

Viinikuvaus: päälle narrattu etiketti

maanantai 14. syyskuuta 2020

Matkalla: HIFK-FC Inter

Bolt -areenan valot säihkyivät lempeän lämpimässä syysillassa. HIFK ei arastellut linnoittaa omaa kenttäpuoliskoaan kahdella yhteensä yhdeksän pelaajaa käsittävällä linjalla. Inter lähti pyörittämään peliä niin kuin Inter pyörittää. 

Sinimustien vasemmalla laidalla oli tiheämpään tikkaavia pallotaitavia jalkoja Elias Mastokankaan ja Matias Ojalan puolesta. Keski- ja oikeansektorin ryminästä pitivät huolta Benjamin Källman, Timo Furuholm ja Jesper Engström.

HIFK täysin perustellusti luotti vastaiskuihin, nopeisiin jalkoihin ja erikoistilanteisiin. 

Maanantai-ilta ei sinänsä mitään massaryntäystä Bolt -areenalle tuonut, vaikkakin laulu raikui sekä Klackenin päädystä että orrelle nostettujen sinimustien enimmäkseen Armadan ryhmittymän kannattajien kultakurkuista. Viereemme parkkeeranneet Futuran junnut vetivät köyttä vähän molempiin suuntiin.

Molemmat joukkueet onnistuvat pelisuunnitelmassaan hyökkäyskolmannekselle asti. Inter kylvää ison kasan keskityksiä, joihin eivät turkulaishyökkääjät kuitenkaan pääse. SJK-mahalaskun jälkeen Interin puolustus pelaa terävästi selustaan asti ehtivät pallot. Varsinaisille maalipaikoille ei kumpikaan joukkue oikein löydä väylää.

Henrik Moisander poimi tarvittavat marjat



Vähänlaisesti tarinantynkää tarjonnut ensimmäinen puoliaika päättyy maalittomana ja ottelusta alkaa rakentua yhden maalin matsi. Ensimmäisen puoliajan tähtihetkeksi nousee koipeaan loukanneen Timo Furuholmin kellahtaminen takaisin kentälle tilanteessa, jossa HIFK meinaa hetkellisen loukkaantumisen ansiosta päästä hetkeksi mylläämään ylivoimalla.

Video: HIFK:lla puolustamisessa kaikki keinot käytössä




Nakkimukit ja vissyt napataan turhia jonottelematta kainaloon. Futuran punasydämiset huutelevat jälki-istuntoa Interin kannattajakatsomoon.

Peli-ilme ei juuri muutu. Toki molemmissa päissä todennäköisyydet alkavat pyöriä kohti maalia osoittavia lukemia. Interin puolustuksessa on pientä tärräystä, mutta Henrik Moisander napsii tarvittavat. HIFK:n puolustus ei tärrää. Tosin Inter saa muutamia aihioita vastaiskuista, mutta viimeiset ratkaisut lipsuvat tai ne pussitetaan punanuttujen toimesta. Taiki Kagayama näyttäisi olevan hyvällä jalalla liikkeellä, mutta tehoille asti minuutit eivät riitä.

Inter punomassa juonia



Kun peli ei muuten ihmeitä tarjoile, nostetaan Antti Munukka viime minuuteiksi tikun nokkaan. KuPS painelee viime hetkellä Lahden ohi. Se jättää kuivan greippistä karheutta Turun bakteerikantaan tottuneeseen suuhun.


Viinikuvaus: hanapakkaus

perjantai 11. syyskuuta 2020

Kakkosdivaripaikasta tosissaan: MaPS-FC Inter 2

Pelin tärkeys on aistittavissa Taponkedon viilenevässä illassa. Kentältä kantautuvat äänen sävyt ovat painavia. Nyt pelataan tosissaan.

FC Inter 2 on joukkueista teknisempi ja hallitsee palloa. Punaisissa nutuissa pelaavat turkulaiset puskevat suoraviivasemmin eteenpäin, mitä aiemmin muistan nähneeni. 

MaPS puolustaa tiiviisti. Pitkät pallot ovat herkässä ja pelisuunnitelmassa on myös turkulaisen nuorison peli-ilon niistäminen kovuudella ja psyykkaamisella. Kovien joskin järjestäen puhtaiden taklausten päälle saadaan kuulla futissanaston ikivihreät

-Kiviä taskuun!
-Hame päälle!
-Ylös siitä!

ja kertaalleen kaikki jopa yhdessä ainoassa tilanteessa.  Voi olla, että kotijoukkueen haaveissa siinsi vielä nousukahinoihin päätyminen. Etenkin kun sen taskussa oli vielä matsit sekä Peimari Unitedia että FC Ålandia vastaan.


Kotijoukkue tuli rymistellen otteluun



Peli pysyy siistinä ja tuomarilla on hyvä ote matsiin. Tiukan paikan tullen hän puhuttelee pelaajia suoraan nimellä. Kovaa pelatessa välillä sattuu ja tapahtuu, mutta varsinaiset sikailut jäävät tutkan ulkopuolelle.

Inter pääsee lähemmäs MaPS:n maalia. Interin tuulennopea Hushyar Aftab tuo vaarantuntua peliin. Interillä on pari läheltä piti tilannetta, vaikkakin se ajautuu useamman kerran pommittamaan korkeita keskityksiä maalille. Korkeissa palloissa maskulaiset ovat juuri riittävän hyviä, jotta heidän maalinsa varjeltuu.

Hushyar Aftab oli Interin parhaimmistoa



Peli viedään puoliajalle maalittomana.

Toiselle puoliajalle peli lämpenee entisestään. 

Interin Joona Järvistö käy kertaalleen läpi, mutta ruuti on hieman vettynyttä. 75 minuutin kohdalla Luka Leskisen napakka kuti painuu maaliin. Osuma saattaa olla Interille iso, kun kauden päätteeksi maaleja aletaan puntaroimaan.

Kenties hieman ylikierroksilla ajanut kotijoukkue lamaantuu maalista ja ajautuu toviksi täysin pelin alle. Inter saa rauhassa siirrellä palloa pelaajalta toiselle ja haistella tiloja toiselle maalille. Vaikuttaa siltä, että pelitilannemaali on kotijoukkueelle liian monen lukon takana.

MaPS laittoi loppuun vielä kirivaihdetta silmään



Viimeiselle kympille MaPS saa kerättyä itsensä. Inter hieman naivisti antaa muutamia sivuvapareita kotijoukkueelle. Ottelun loppu meneekin viihdyttävään ja sykettä nostattavaan kategoriaan. Turkulaisten puolustus pelaa kuitenkin vahvaa ottelua eikä Onni Sillanpäälläkään ole lahjalistaa maskulaisille. Kari-Pekka Koivunen käy lähimpänä tasoitusmaalia.

Inter voittaa ja nousukarsintapaikka voidaan leimata kolmen kaupaksi. Parkkipaikalta pois kaartava Peimari Unitedin logoja kantava ajoneuvo kertoo myös oman tarinansa seuraavaan kolmeen viikkoon huipentuvasta läntisen Suomen huippukiinnostavasta kolmosdivarista.

Viinikuvaus: väkijuomaa




torstai 10. syyskuuta 2020

Yläkentällä: TPS U23 - PaiHa

Pirtsakalla neljätoista -asteisella yläkentällä oli isoja pisteitä jaossa. Kipeämmin niitä tarvitsi TPS, joka majaili putoamisrappusten varjoisammalla puolella.  Sarjan keskivaiheilla tuulettelevalla PaiHalla oli paikka repäistä ratkaisevan tuntuista kiriä putoajakandidaatteihin.

Peli lähtee hyvällä sykkeellä ja tempolla liikkeelle. Hyvähenkinen kolina käy ja molemmilla joukkueilla on ”joko pallo tai mies jää” mentaliteettia mukana.


Joko pallo tai mies jää

”Hei se teki pomppukuperkeikan”, tytär huudahtaa, kun yksi oranssipaita kopautetaan nurin. Seuraavaksi nurin on Juri Kinnunen ja pallo viedään pilkulle. Eetu Kolun panenka laskeutuu vierasjoukkueen maaliin ja niinpä TPS siirtyy 1-0 johtoon, kun peliä on edetty reilu viitisen minuuttia.

Videolla Eetu Kolun Panenka




Alkupainien jälkeen TPS saa fyysisyydellään napattua ottelun itselleen ja se alkaa viedä leijonanosan kaksinkamppailuista. Näyttää jopa siltä, että osalta vierasjoukkueen pelaajista pääse peli-ilo puristumaan yläkentän tekonurmelle. TPS:n hyökkäyspelaajista Onnipekka Pajula ja Ali Yasin alkavat löytää tilaa. Pallo polttelee pariin otteeseen TPS -puolustuksessa ja siitä saadaan viitteitä, miten PaiHalla saattaisi olla paikka päästä peliin takaisin mukaan.


TPS oli yläkentällä terävämpi


Sadepuuska ropisee yläkentälle ja nostaa prideviikon kunniaksi sen ylle sateenkaaria kaksin kappalein. Toinen lapsista toivoo taikavoimia ja toinen jalkapalloa. Kirjoittajallekin jää toive, mutta ”jos saisin ihan pienen hetken katsoa rauhassa peliä” hylätään ja vaatimukseksi annetaan, että toivo jotain lelua. Jään miettimään.

Reilun puolen tunnin pelin jälkeen Yasin näyttää muutaman kikkakakkosen. Tilanne kuihtuu kasaan. Tästä inspiroituneena Pajula kokeilee muutaman minuutin päästä samaa ja ottaa vastaantulevat pelaajat pujottelukeppeinä. Lopulta Pajula saadaan rouhaistua nurmen pintaan ja vaparihommiksi menee. Juri Kinnunen nostaa vaparin oikeaan yläkulmaan. TPS siirtyy 2-0 johtoon.


Ali Yasinin kikkakakkonen


Videolla Juri Kinnusen vapari




Puoliajalla soitetaan spacemania ja kotimaista räppiä. Tytär poimii riimeistä yhden sanan. Yritän selitellä sitä ”verseksi” sen toisen pakaroihin viittavan sijaan, mutta en tiedä meneekö tämäkään läpi. Yleisöä on kerääntynyt mukavasti (kuuluttajan mukaan 163 kappaletta) ja buffetti takoo kauden myyntiennätyksiä.

Vierasjoukkueen kannattajat lähtevät toisella puoliajalla kääntämän peliä. TPS jatkaa kuitenkin myllyttämistä ja sen otteista (ja myös pelaajavalinnoista) näkyy, että se tarvitsee pinnoja kipeämmin. Ihan tuntia ei ehditä pelaamaan, kun paljon myös kulmalipulla viihtyneen Niklas Pyyhtiän vapari lipsahtaa maaliin. Vajaa kymmenen minuutin päästä lipsahtaa vielä neljännen kerran ja tällä kertaa paimiolaisten oman pelaajan kautta.


PaiHa väänsi kunniakkaasti loppuun asti


TPS:n pelaajista etenkin Pajula on pelipäällä. Joskin krampit vievät hänet vaihtoon. PaiHan eduksi on sanottava, että he pelaavat kunniakkaasti loppuun eivätkä sorru hölkkäilyyn tai tilien tasaamiseen säärisuojien läpi. Vierasjoukkueesta Mark Goldson jaksaa kipittää ja prässätä TPS:n pakkeja koko ottelun ajan. Yläkenttä jää kuitenkin mustavalkoisille. Stadissakin kuulemma pelataan viihdyttävää matsia, mutta oma reitti kulkee kuntoliigan otteluun.

Viinikuvaus: sateenkaarta ja mustavalkoista

 

lauantai 5. syyskuuta 2020

Stade de Louis II:lla: VG-62- SC Wolves

Monacon eli Naantalin ruhtinaskuntaan pääsee ilman erillistä rajatarkistusta. Uutta asvalttia on hetken painettu Turun ja Naantalin väliin. Hummamiesten uutistoimistosta tiedetään kertoa, että projekti on viivästynyt, koska asvalttiseokseen sopivia kultahippuja on huonosti saatavilla.

Stade Louis II:n eli Naantalin Kuparivuoren kenttä avautuu idylliseen maisemaan. Nurmi vaikuttaa olevan priimaa ja kuten vieressä istuvan selvästi pitkän linjan VG:läisen puheenparresta poimin: luonnon nurmi on ainoa oikea pelialusta. Buffetissa kaikki maksaa euron ja kausikorttilaisille ei sitäkään. Otteluun oli toivottavasti vapaa pääsy ja, jos ei ollut, niin laskun saa laittaa perästä.



Idyllinen Kuparivuori ja pikkupojankokoinen pala futiskulttuuria Paraisilta



Euran Wembleyn reissun jälkeen oli sellainen tunne, että ruhtinaskunnan puoli tarinasta jäi hiukan aurinkolasikatsomon katveeseen. Samaan aikaan kiinnosti todeta se, miksi vastustaja Paraisten SC Wolves kyntää ilman pinnan pinnaa läntisen-Suomen kolmosessa. Niinpä könyämme koko perheen voimin puisen pääkatsomon orrelle ratkomaan päivän futismysteereitä.

Matsi alkaa tunnustellen. VG-62:n kapteeni Eetu Leppänen peräänkuuluttaa samanlaista starttia, mitä Eurassakin. Naantalin mustakeltaiset näyttävät avaavan 4-2-3-1 -tyyppisellä muodostelmalla. Wolvesista henkii se, että he lähtevät edelleen voittamaan, vaikka tämän kauden matka on käynyt toistuvien piikkimattojen yli. Molemmat joukkueet jättävät prässihikotukset Bielsalle koulukuntineen ja pyrkivät tiiviillä muodolla pakottamaan vastustajan pallon menetyksiin. VG-62 on pykälän verran pelaavampi joukkue, kun taas Wolves lähettää herkemmin pitkiä divaripalloja naantalilaisten puolustuksen selustaan.

VG-62:n hyökkääjä liikkuvat fiksusti ja sen keskikenttä on myös koko ajan hajulla, mitä hyökkääjät tekevät. Siksikin VG:62:n maali alkaa nykimään jo pian muodollisten tunnusteluiden päättyessä.  Tappioputken taakka lähtee pian paistamaan vierasjoukkueessa. Turhautumisen tunnetta jaetaan erityisesti tuomarin kanssa. Tässä kohtaa fiksummat olisivat jo lyöneet vetoa vierasjoukkueen punakortin puolesta.


VG-62 taisi hyökkäyspään pelaamisen


Wolves saa vyörytettyä tilanteitaan kulmiksi asti, mutta VG-62:n puolustus painii jälleen kulmat ja keskitykset toisaalle.  Kello kilkkaa pariakymmentä minuuttia, kun hieman Suomi-Wales -tyyliin Wolvesin puolustus kadottaa muotonsa. Veli Hartola saa pallon puolustuksen taskuun ja ajaa kohti maalia. Näyttää jo, että Hartola taittaa itsensä hieman pieneen kulmaan, mutta takakulmaan ryömii laadukas kuti ja VG-62 siirtyy 1-0 johtoon. Pitkän linjan VG:läinen kuittaa kaverilleen, että tämä olisi varmaan painanut kärkkärillä tuossa tilanteessa. Kaveri myöntää tämän, mutta toteaa myös, että maalin se olisi mennyt. Maalivahti olisi vain ollut ihmeissään, miten pallo olisi niin nopeasti suhahtanut ohitse.

Ottelu alkaa hakemaan lopullisia uomiaan, kun Wolvesin puolustushassin jälkeen Niklas Aalto napauttaa VG-62:n hyökkääjän nurin. Tuomari nostaa keltaisen, joka on Aallolle laatuaan toinen. Kuparivuori kasvaa Susille Mont Agelin mittoihin kiivettäväksi. Pelin ilme ei ensimmäisen puoliajan osalta ulosajon jälkeen hirveästi muutu. Mahdolliset kerrannaisvaikutukset siirtyvät tuonnemmaksi. Aurinko käväisee kesäisen lämpimänä Kuparivuorella.


Punakorttia kaivetaan


Videolla SC Wolvesin maalivahti Saku Suominen nappaa ylläolevaa tilannetta seuranneen vaparin



Toisen puoliajan alussa VG-62 paketoi pelin. Veli Hartola löydetään tällä kertaa rangaistusalueen rajoilta, josta hän heittää kauniisti sisäänpäin kiertävän pallon oikeaan yläkulmaan. Pari minuuttia tästä Leppänen on läpi ja tyylittelee pallon takakulman alasektoriin. Susien päät painuvat ja turkki vettyy.


Toinen puoliaika oli kotijoukkueen juhlaa


Vaihdosta sisään tullut Roni Lehmuskoski napauttaa naantalilaisille vielä yhden. Viimeistään tämän jälkeen ottelu menee aika lailla pelailuksi. Puolustussuuntaan juoksijoita kysyttäessä ei kummaankaan rivistöstä montaa kättä nouse pystyyn. Kulmapotkujen sijaan vieraat keräävät keltakortteja. Kenties juuri kulmapotkut ovat se erikoiskortti, mikä Wolvesin kannattaa tällä kaudella vielä koittaa kääntää.


SC Wolves ei ujostellut pitkienkään pallojen kanssa, mutta VG-62:n puolustus hoiti ne mallikkaasti.

Vierasjoukkue ja tuomaristo eivät löytäneet yhteistä säveltä.


Molemmat joukkueet saavat vielä omat maalipaikkansa, mutta terävyys on ottelusta jo haihtunut. VG-62 voittaa ja on orastavassa voittoputkessa kiinni kauden harppoessa kohti ratkaisuotteluita. Pitkänlinjalaiset olivat jo hetkeä aiemmin lähteneet omaan matsiin ja sen jälkeen valmistautumaan Suomi-Ruotsi -maaotteluun. Tältä aamupäivältä peli on jo hetken aikaa ollut selvä.

Viinikuvaus: tännekin sopisi jotain Mallasseppien takomaa

torstai 3. syyskuuta 2020

Futiskirjat: Football in Sun and Shadow, Eduardo Galeano

Eduardo Galeanon ”Football in Sun and Shadow” on historiankirjoitukseksi naamioitu rakkauskirjelmä jalkapallolle. Kirja sekä kääntää auringon jalkapallohistorian jo nuupahtaneisiin nuppuihin että pelmauttaa vielä lähimuistissa kytevät hiillokset roihuun. Nyt jo edesmennyt Galeano juoksuttaa estradille jalkapallohistorian merkittävimmät pelaajat, rekonstruoi kirjallisin keinoin hienoimmat maalit ja pelaa ajankuvilla taustoittaen MM-kisat uudelleen.

Eduardo Galeano: Football in Sun and Shadow


Kerronnan tasolla kyse on kaunokirjallisesta ja lyyrisestä teoksesta. Kirjaa rakentuu lyhyistä, jonkin henkilön, joukkueen, tapahtuman ja tai tilanteen kuvaavista kappaleista. Kirjan alku saattaa jopa tuntua hämmentävältä ennen kuin se paljastaa kronologisesti etenevän juonensa. Galeanon ote on romantisoiva, vaikka se paljastaa jalkapallosta myös sen nurjia puolia. Hetkittäin jalkapallo lyö yli tai se saa aikaan uskomattomia asioita. Jalkapallo saattaa unohtaa kaikki käytöstavat ja solvata äitinsä menettänyttä tuomaria huoranorpopenikaksi tai toisaalta se saattaa solmia aselevon keskelle sisällissotaa. Kukapa haluaisi sotia, jos vaihtoehtona on Pelén näkeminen?

Kirja haikailee menneiden aikojen luovan ja sambaavan jalkapallon perään. Samalla se piikittelee ja kuvaa satiirisesti nykyjana tehokkuuteen perustuvaa äärimmilleen kaupallistettua jalkapalloa, jossa pelaajat ovat kuin rikkaita orjia ja maailmanmestaruudet jaetaan pikemminkin urheiluvälinemerkkien kuin maajoukkueiden kesken. Kirja nosteleekin tarkoitushakuisesti jalustalle henkilöitä, jotka uhmaavat luonnonlakeja ja nauravat konemaisesti jauhavalle jalkapalloteollisuudelle.  Galeano toteaakin: fyysisyys on jalkapallossa ollut menestymisen tae yhtä vähän kuin älykkyysosamäärä työelämässä tai vehkeiden koko makuukammarissa. Galeano astelee itsevarmasti elämässään tappioon tuomittujen kannattajakatsomoon.

Kirjasta välittyy maailmaan ja jalkapalloon kietoutuvat elämänkokemus. Palloa välillä oikeaa, välillä vasenta laitaa ja välillä keskikaistaa kuljettavat vuosikymmenet asettavat asioille perspektiivin. Galeano muistuttelee kepeästi virnistelleen, miten hyvin asioista perillä olevat miamilaiset tiedonlähteet tiesivät vuosikymmenten ajan MM-kisojen aattona kertoa, miten Fidel Castron vallasta astuminen on vain tuntien kysymys. Tunnelma kuitenkin vakavoituu, kun Galeano siirtyy kotikentälleen Etelä-Amerikkaan peippailemaan pitkin slummien kapeita katuja tai runoilemaan Uruguaylaisista jalkapallosankareista.

Jalkapallo parhaimmillaan tuo elämään satujen taianomaisuutta ja sellaista magiaa, jolle hektisessä ajassa otsakurtussa paahtava kulkija saattaa herkästi tulla sokeaksi.  Sen kirja kertoo ja sen, miten Galeanon sydämessä asustava pieni poika nukahti erämaassa kaktusta vasten pallo sylissään.

Viinikuvaus: kaktusviini