Älä kysy, mitä Eura voi tehdä sinun eteesi, vaan mitä sinä
voit tehdä Euran eteen. Niinpä on aika lunastaa kirjaprojektin yhteydessä
annettu lupaus EuPan kotimatsista. Aikataulu on sen verran tiukka, että
joudumme passaamaan tällä kertaa Euran ravintolaskenen (eli ne molemmat ravintolat)
ja hakemaan kevyen päivällisen K-Kaupasta. Vuodet nelosdivarissa eivät ilmeisesti
ole kohdelleet EuPaa hyvin, sillä legendaarisella liikenneympyrän
ilmoitustaululla ei ole tietoa pelistä. Hetken kylmää ajatus siitä, että olenko
katsonut pelipäivän väärin, mutta sitten eloisa ja smaragdin vihreä Wembley piirtyy
auton tuulilasin läpi. Olemme aivan oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
 |
Pallo-Iirot ei saanut pidettyä Antti Julinia aisoissa |
Euran urheilukeskuksen aluetta oli ehostettu viime näkemän
jälkeen siihen malliin, että lienee vain ajan kysymys, kunnes Saudi Arabiaan
tulviva pelaajaliikenne kääntyy Satakunnan suuntaan. Kuuluttaja ottaa matsin
hyvällä silmän pilkkeellä haltuunsa. Kokoonpanoista löytyy puolalaista
putkimiestä, herra Kokelasta ja kiintiöporilaista. Omat tahtinsa ottelulle lyö
myös EuPan maalivahti Tuukka Nurmi, joka ensitöikseen hassuttaa Pallo-Iirojen
kärkiprässiä.
Pallo-Iirot on ottelun alussa hallitsevampi joukkue. Raumalaiset
tuovat hyvällä vauhdilla hyökkäyksiään kohti EuPan puolustuslinjaa. Kumi palaa
erityisesti oikealla kaistalla, jossa Miro Honkaniemi on paljon pallossa ja
Honkaniemi paiskookin yhtenään keskityksiä EuPan boksiin. Noin kymmenen
minuutin pelin jälkeen melko matalilla kierroksilla startannut peli ottaa ensimmäiset
pintakaasunsa, kun Oskari Ohvo tömäyttää pelin ollessa poikki pallon Jan Butkiewiczin
selyksiin. Butkiewicz tasaa tilit pienellä korvatillikalla ja molemmat laputetaan
keltaisella kortilla. Tilanne eskaloi muutaman rapsakan taklauksen myös
tuleville minuuteille.
 |
Pallo-Iirojen oikealla kaistalla paloi kumia |
Pallo-Iirojen hallinta on työllistää valotauluhenkilöä
parinkymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Santeri Tähkä löytää syötöllään pilkun
kohdilta Rasmus Ahosen. Tuukka Nurmi saa niukin naukin työnnettyä Ahosen kudin
maalin ohi. Pilvistymään päin olevan taivaan alla seuraa juomatauko.
EuPan Aaro nuija vierittää pallonsa seuraavaksi kohti kiveä.
Nuijan rangaistusalueen ulkopuolelta
lähtevä kuti ottaa kimmoketta Pallo-Iirojen puolustuksesta ja kolahtaa
tolppaan. EuPa saa tilanteesta vaihtovirtaa johtoihinsa ja se pääsee
hetkellisesti pelin päälle. Peli heittää kuitenkin pian kärrynpyörää, kun Butkiewicz, jolla ilmeisesti jäi jotain saatavia
ottelun alkukähinöissä lunastamatta, kopauttaa itselleen toisen keltaisen kortin
ja kuuluttuja mukaillen ajautuu ”Sent Off” -tilanteeseen.
Ote siirtyy taas enemmän Pallo-Iiroille, mutta EuPa ei tästä
hätkähdä. Sen vastaisku oikealla
laidalla päättyy siihen, että erotuomari Miika Lähdesmäki viittoo palloa pilkun
suuntaan. Nelosen A lohkon maaliruisku Antti Julin joutuu muutamaankin kertaan painelemaan
palloa sopivalle ruohomättäälle, mutta kun kuti kerran lähtee, niin siihen ei
Miko Lainiolla jää paljoa sanottavaa: 1-0, kellossa 38 minuuttia ja sellainen
varovainen ajatus kuplii ohimoissa, että nyt vähän hölmöillään vuorovedoin.
Antti Julin onnistuu rankkarista
Tulostaulun päivitys ottaa aikansa. Ymmärrettävästi pallo
pysyy edelleen enemmän sinikeltaisilla, mutta EuPan vetäytyessä syvemmälle
valkokirjokilppariinsa, myös pelin tempo höllääntyy. Pallo-Iirot saa vielä
lopussa hyvän tontin, kun Justus Mäntyharju poimii pilkun kohdalta tutkalleen
kanssapelaajan, mutta ohi suhahtaa. Tauolle mennään kotijoukkueen 1-0 johdossa.
Tiistaista huolimatta rohkenemme jo periaatteen vuoksi
poikkeamaan PublicHousen märkään päähän. Perustuotteiden lisäksi valikoima
liikkuu myös trendien harjalla, sillä tarjolla on mangolonkeroa. Maksupääteen hallinnoijassa on selvästi myyntihenkilöä, sillä lisäkauppaa tarjotaan k-18
alueella liikkuville aktiivisesti.
Pallo-Iirot jatkavat pelin hallintaa ja sen pelikirjassa haetaan
palloja selvästi takaviistoon pilkun hollille, ja sinne syöttöjä putoileekin,
mutta sihti osoittaa liikaa Porin suuntaan. Pallo-Iirojen maali lähenee ja
lähenee, joten kuuluttajakin ottaa kaksoisroolia ja ohjeistaa lempeästi ”nyt
valkoinen hereillä siellä jo”.
Ennen kuin kello kilkattaa tuntia ottavat Eemeli
Kerola ja Viktor Westerberg pikku painit. Kortit jaetaan Salomonin tapaan,
joskin ekstrana keltaista katsoo myös Pallo-Iirojen Jojo Gustaf Westerberg. ”Tunnin
pelin jälkeen saatiin kulma”, voitaneen todeta euralaisten vinkkelistä. Asiasta
merkityksellisen tekee se, että Antti Julin nousee kulmassa aivan omiin
sfääreihinsä ja tömäyttää komealla puskulla pallon maalin. Vajaalla oleva EuPa
sauvoo 2-0 johtoon. Muutos valotaululle vaatii jälleen kuuluttajan kannustusta.
71 minuutin kohdilla Pallo-Iirojen Honkaniemi saa itselleen
noin sadannen keskityksensä irtopallon ja keskittää uudelleen. Jo pelkästään
varianssin ja todennäköisyyslaskennan lainalaisuuksia noudattaen sopiva viimeistelijä löytyy vihdoin Santeri Tähkästä, joka ohjaa keskityksen maaliin: 2-1. Tovin
kuluttua edellisestä Pallo-Iirot pelaa kulman matalana boksin rajoille,
josta irtoavan laukauksen Lähdesmäki tulkitsee estettävän kädellä ja pallo pudotetaan toista kertaa samalle pilkulle. Kuuluttajaa mukaillen Tähkä
kurmoottaa EuPaa: 2-2 ja kellossa mukavasti
viinipullon verran.
Santeri Tähkän kurmootus
Lapset käyvät huikkaamassa, että läheisessä liikuntapuistossa
oli muskelimies, joka osasi seistä myös käsillä. Liekö kunnanjohtaja ottanut Ironman
-kisat projektikseen? Todellinen teräsmies on lopulta Antti Julin, joka Pallo-Iirojen
hallinnasta huolimatta kyntää peltoon viimeisen penkereen. Pallo-Iirojen puolustus
haparoi Luukas Parviaisen kenttää leikkaavan pitkän syötön kanssa. Julin nappaa herkun ja pistää lihat tarkalla kudilla kuivumaan: 3-2 ja varsinainen
peliaikaa lähentelee jo loppuaan.
Yleisö elää viime hetket voimakkaasti
kotijoukkueen mukana. Lopulta peli päättyy Lähdesmäen pillin puhallukseen ja
kuuluttajan tunnelmointiin EuPan kauniista jalkapallosta ja roiskivista
raumalaisista. Ottelu oli kokonaisuudeltaan sellainen pala alasarjafutishistoriaa, ettei sitä ainakaan ihan selvinpäin olisi voinut kukaan käsikirjoittaa. Ensi kertaan!
Viini: märästä päästää mangovivahteella
PS: Kirjoittajan kovakantisiin tuotoksiin voit tutustua alla olevista linkeistä:
Kirjat löytyvät todennäköisesti myös lähikirjastostasi!