Sivut

maanantai 26. elokuuta 2019

FC Inter-KPV: pullossa henkeä

FC Interin ja KPV:n matsissa petailtiin parempaa petiä loppusarjaan. Iltojen viiletessä sekä turkulaisten että kokkolalaisten pelissä oli hyvä tujaus keväistä viserrystä

FC Inter isännöi positiivista pelivirettä näyttänyttä KPV:tä

KPV lähti pelaamaan aktiivisesti alusta alkaen ja ensi minuuteilla sen askelmerkit vaikuttuvat olevan Interiä paremmin kohdillaan. Interillä on kuitenkin liitua: Veritaksen nurmeen piirretäänkin yksi kappale lisää hyökkäyspelin oppikirjasta. Niko Markkula puhkoo KPV:n puolustuslinjaa pystysyötöllä, jonka nappaa suoraan juoksuun Ojalan Mika. Timo Furuholm asettelee sisäteränsä maalin edessä sopivaan asentoon ja siihenhän se hengenheimolaisen syöttö napsahtaa: 1-0 Interille.

Interin kulmapotkut olivat vaarallisia läpi ottelun


Sinimustien lisätehtävä näytti olleen pelin jäädyttäminen johtoasemassa. Pallo kierteli verkkaisesti puolustuslinjassa, mutta KPV:kään eituonut tavallista terävämpää kynää mukanaan. Sen peli myös osin passivoitui.

Puoliajan edetessä nähtiin kuitenkin vihreiltä, jotka solidaarisuudesta olivat jättäneet vieraskatsomon miehittämättä ja soluttautuivat illan pääluentosaliin, muutama läheltä piti tilanne. Henrik Moisander hoiti tonttinsa rehtorin lailla ja Inter pääsi levottoman kolmevarttisensa jälkeen välitunnille johtoasemassa.

Interin uusista hankinnoista Anthony Annan oli avauksessa. Annan tasapainotti peliä keskikentän pohjalla enemmän pelin rakentamiseen osallistuneen Alvaro Munizin rinnalla. Connor Ruane sai vielä odotella debyyttiminuuttejaan penkin puolella.

Toisella puoliajalla KPV nosti koko pakettiaan lähemmän Interin maalia. Tämä avasi Interille vastaiskupaikkoja, jotka alkoivatkin vaikuttaa vaarallisilta jahka Interin hyökkäys oppi väistelemään KPV:n paitsioansan. Maalinteko osoittautui sinimustille jonkinkin verran vaikeaksi ja KPV osasi boksissaan rikkoa juuri sopivasti, että herne ei tuomarin pillissä liikahtanut.

Sitten koitti turkulaisittain synkkä hetki. Simo Roiha pääsee kääntämään pelin nopeasti kohti Interin oikean laidan selustaa, jonne Ishmael Yartey kipittää. Interin pakka venähtää sen verran, että Yarteylle jää hehtaari tilaa haastaa Miro Tenhoa. Yartey saa vasemman jalkansa vapaaksi eikä Moisanderinkaan käsipeli enää riitä painavan laukauksen edessä ja niin vain KPV tulee kuin tuleekin tasoihin.

Katsomosta raakkuu muutama jallunkäryinen varis Furuholmin suuntaan. Elämäntaiteen laji jää vähän epäselväksi, mutta Furuholm saa piiskattua henkeä Interin peliin. Veritaksen yleisö asettuu myös kollektiivisesti sydänkäpysensä taakse. Pelin ratkaisu on vielä tuloillaan.


Kapteeni Timo Furuholm...

...sai piiskattua Interin voittoon



Pallo kaartaa kulmapotkusta maalin edustalle ties kuinka monennen kerran ja päivän savotanmukaisen vaarallisesti. Ruane kokeilee jälkitilanteesta ensin maalin oikeaan reunaan, mutta pystyyn ja pallon eteen pomppaa vihreäpaitainen jantteri. Ripari palaa laukauksen alkuperäiselle omistajalle. Ruane kääntää nyt toiselle jalalle ja äänivallia pilkkova kuti painuu maalin kattorakenteiden alle. Peli on 2-1.

KPV:n maali vaikutti välillä noidutulta. Tämänkin Mika Ojalan kudin kävi Teppo Marttinen napsimassa.

Kotiyleisön ja kotijoukkueen yhteinen hurmos häätää pahat henget Veritakselta. Albion Ademi pitää kertaalleen vielä KPV:n puolustajia pujottelukeppeinään, mutta Teppo Marttinen estää eurosport -maalin synnyn. Tuomari vapauttaa pelaajat rupeamastaan ja Inter punnertaa sarjakärkeen kolmen pinnan voimin.

Viinikuvaus: pullon henkeä ja pullossa henkeä

perjantai 16. elokuuta 2019

FC Inter -HIFK: punapippuria Veritaksella

FC Inter Turku ja HIFK surffasivat siniaallon eri pisteillä, kun Veritas -stadioni otti kämmenelleen hienon futiskoitoksen. HIFK ponnisti Turkuun KPV:n tarjoamalta pomppulaudalta ja Inter saapui kylmästä hytisten kotiareenalleen Kuopion kylmäsadettimien alta. Mukavan moni oli lomien jälkeen huomannut, että Interillä ja miksei HIFK:llakin on tuote kunnossa. Paikan päällä oli reilu 3600 katsojaa.


FC Inter hakemassa lämpöä Kuopion kylmän suihkun jälkeen

Stadin kingit pääsivät hetkellisesti nauttimaan myös turkulaisesta auringon paisteesta

Stadin kingit kurottelivat vielä kohti lakipistettään, kun Jabar Sharza saa ensin laskeutumisluvan Interin keskikentän ja puolustuksen väliin. Siitä Sharza suuntaa vielä oikealle avautuvalle kiitoradalle. Keskelle lähetetty myyräpallo napsahtaa kuuden Inter pelaajan keskeltä omaan maaliin.

Jos oli HIFK:n avausmaalissa kunnon pala onnenongintaa, niin Interin vastaus on kuin suoraan Vivaldin nuottivihosta. Mikko Kuningas, Alvaro Muniz ja Aleksi Paananen latelevat vuodenajat läpi HIFK:n muodon keskellä ja pallo pelataan maalin eteen Mika Ojalalle, jonka viulun jousi on viritetty kohti HIFK:n maalin kattoa. Peli on tasan ja kaino pyyntö: nauhoittakaa kaikki nämä mestariteokset ja viekää jalkapallopäiväkotien vuosisuunnitelmiin.

Seuraavaksi nytkähtää Jani Bäckmanin ritsasta sellainen kuti, että jos kaukolaukauksille on jonkinlainen kiintiö, niin se täyttyy valovuodeksi eteenpäin. HIFK:n toisen maalin edessä voi vain hiljentyä. Pian tämän jälkeen lähettää Paananen pienjyrsijänsä maalin etukulmaan HIFK:n jättäessä keskustaan leveäkuljetuksen verran tilaa. Peli on 2-2 ennen kuin siitä on oikeastaan ehtinyt saada mitään tolkkua.


Elias Mastokangas oli jo...

...ensimmäisellä puoliajalla hyvällä peli päällä


Inter pääsee maalikimaran jälkeen pelin päälle. HIFK ottaa vastaan ja lähettelee yhden jos toisenkin kukkupallon kohti väkevästi linnunpönttönsä ilmatilaan nakuttanutta Interin keskuspuolustusta. Maalit jäävät ensimmäisen puoliajan vähemmän organisoidulle jaksolle ja hodarille lähdetään tasatilanteesta.

Toisen puoliajan alussa kopisee kintuille ja keltaisia lehtiä putoilee Dennis Antamon varresta. Meno meinaa yltyä niikseen kuumaksi, että punakortin havinaakin on ilmassa. Jokerin kääntää kuitenkin Elias Mastokangas, joka pudottautuu hakemaan palloa puolustuslinjasta Niko Markkulalta. Mastokankaan piirtäessään kuljetuksellaan hypotenuusaa kentän vasempaa kulmaa kohti hiipii Markkula HIFK:n puolustuksen selustaan. Mastokangas kääntää pelin rytmin takaisin oikeaan sivustaan ja pystypallo vapauttaa Markkulan laidalta. Hieman tuskaisessa moodissa ollut Filip Valencic löytää sovitun askelmerkin rangaistuspilkun kohdalta ja painaa Markkulan tarjoilusta pallon maalin. Tämä myös nauhalle ja varhaiskasvatuskansioihin. Vilunväreet väistyvät kerrassaan, kun Tammelaan viritetyistä mikeistä kuuluu kissanpesun ääniä.
FC Inter juhlimassa 3-2 osumaa

Alvaro Muniz nähtiin tänään myös hyökkäävämmässä roolissa



Interin uusista hankinnoista Anthony Annan pääsee vielä tuomaan tulta, tappuraa ja sydämentykytyksiä kentälle. Annanin vaihdon myötä vilahtaa Jose Riveiron pelikirjasta mielenkiintoinen dopamiinia irrottava Muniz -piilokärkenä kappale. HIFK:n Interin rangaistusalueelle pommittamat korkeat pallot taasen pitävät kortisoli -tasot tapissa, mutta tasoitusta ei tule. Inter pelaavampana ja pykälän verran laadukkaamalla juoksutuksella orkestroineena kumartaa yleisölle kiitoksen ja voiton merkiksi.


Yleisölle Kiitos!


Viinikuvaus: länsirannikon ylähyllyltä parilla pistelevällä punapippurilla maustettu alkusyksyn viini.



perjantai 9. elokuuta 2019

HIFK-KPV: siitäs saitte

Stadionin ulkopuolella poika ja isä suuntaavat kohti kivisen maiseman ympäröimää Telia 5g areenaa. Poika ehdottaa HIFK:lle vielä europelipaikkaa, mutta isä tyrmää tämän hajamielisesti. Kiinalaista käärmekeittoa on tipoteltu stadin punaisten aamuvelliin, koska trendi on ollut omistajan vaihdon jälkeen kovettumaan päin. KPV:n liiga -dolorosan karttamerkit on pitkälti haettu Jani Uotisen loitsukirjasta.


HIFK isännöi KPV:tä Telia 5G areenalla


KPV aloittaa aktiivisemmin ja ottaa pelin hallinnan. HIFK:n osaksi jää pikkukoiruudet ja pitkien pallojen lähettäminen KPV:n linjan taakse, jossa  vaaran merkkejä pudottelee teräväliikkeinen Erikson Carlos Batista Dos Santos eli tuttavallisemmin Tiquinho. 

KPV tuli hyvällä hengellä otteluun

KPV pääsi hätyyttelemään HIFK:n maalia jo alkuminuuteilla


Juuri kun HIFK on saamassa mandoliininsa kielet riittävän pitkiksi painaa KPV:n turbopupu Ishmael Martey vieraat johtoon. Samalla yleisömerestä paljastuu hyvä määrä vihreitä karikkoja. 0-1 maali riisuu esiin niikseen väkevää kokkolalaista jalkapallokulttuuria, että ehkä se saakin olla jokin toinen seura, jonka tehtäväksi jää toimistopöydän siivoaminen Turun derbyn tieltä.

HIFK on myös kannattajakulttuurinsa puolesta europelipaikkojen puolella. Eurooppalaisten vaikutteiden massasta stadilaisen hurlumhein muovailleiden stadin kingien heruttelun lisäksi takanani ottelua kotijioukkueen pulssilla elää eläkeläispariskunta. Rouva sivaltelee ensimmäisellä puoliajalla sydänkäpysiään surutta yhteispelin puutteesta ja aikoo mennä jo itse kentälle tuomaan ryhtiä kotijoukkueen otteisiin.

Ihastelen itse 5G areenan totuttua laajempaa olutvalikoimaa, kun vierasjoukkueen solvaukset twistaavat hurraahuutojen puolelle. Milos Josimov lentelee ilmojen halki ja puskee 0-2 -maalin. Tuuliviiri viittoo tässä vaiheessa luotisuoraan pohjoiseen.

Kyyn lisäksi puoliajan keitoksissa on täytynyt olla kobraa ja boaa. KPV jää alusta alkaen HIFK:n käärmekepin päähän. Hurmoksen noustessa kohti puolipilvistä taivasta on KPV:lle kaikki yhtäkkiä vaikeaa. Roadrunner Tiquinho karkaa kolme kertaa yhdeksään minuuttiin. Kahdesti hän viimeistelee itse ja kertaalleen pallo palautuu kollega Luis Henriquelle takatolpasta. Peli on yhtäkkiä jotain aivan muuta kuin se oli hetki sitten: 3-2 punaisille.

HIFK käänsi ottelun yhdeksässä minuutissa


KPV saa pelin loppuun pienen painostusjakson aikaan, mutta HIFK:n sähköttämä futisilta päättyy kotijoukkueen voittoon. Kokkolalaisten valuessa pitkänmatkan kulkuneuvoihinsa punaiset jäävät tanssimaan ja rallattelemaan väkevän jäljen jättäneen matsin hiilloksille.

KPV käytti kaikki keinot hakiessaan tasoitusta...

...mutta ottelu päättyi HIFK:n juhliin


Viinikuvaus: kannattajilta kannattajille

sunnuntai 4. elokuuta 2019

FC Inter-MIFK: jääkoneita Veritaksella

Turussa lomakauden hiipumista juhlittiin FC Interin ja MIFK:n kohtaamisella. Panosta ottelussa riitti saarelaisten kilvoitellessa yläloppusarjaan oikeuttavista sijoituksista ja Interin hätyytellessä kärkisijoja. Risteilijöiden mukana turkuun oli rantatunut myös mukavan kokoinen ja värikäs sakki vierasjoukkueen kannattajia.

Filip Valencic ja Jose Riveiro kuittasivat ottelun alussa kuukauden pelaajan ja kuukauden valmentajan tunnustukset

Maarianhaminasta saapuneet kannattajat toivat oman mausteensa otteluun


Peli saa turkulaisittain hyytävän ja lopulta pelin kulkua hyvin symboloivan alun, kun pallo polttelee Interin puolustuslinjassa ja karkaa MIFK:n hyökkäykselle. Shokkihoitoa ei kuitenkaan heti alkuun tarjoilla, vaan saarelaisvieraat jättävät postipaketin hakematta. Interin koneiston öljytulppien aukeamiseen menee muutenkin hyvä tovi ja ennusmerkit povaavat hankala iltaa.

Taffel -pussit tuntuvat ensimmäisellä puoliajalla painavan yllättävän paljon tuomariston karkkivaa'assa. Sinimustien pudotellessa vihdoinkin painoja pohkeistaan puhaltaa Antti Munukka saarelaisille rankkarin vastahyökkäyksestä, joka näyttää saavan alkunsa tilanteesta, jossa Timo Furuholmia on ensin kentän toisessa päässä rikottu. Keaton Isaksson hassaa rankkarin eli lopputulema on kaikesta kauhun tasapainosta huolimatta pelin hengenmukainen. Maaleja ei tule ja peli puhalletaan puoliajalle aika lailla sekunnilleen 45:n minuutin kohdalla: Inter hallitsi palloa ja Jose Riveiro hatusta nostettu kani oli Filip Valencicin vapauttaminen vapaaseen rooliin. Slovenialaismatadori heiluttelikin punaista vaatettaan tavallisen paljon keskikentällä pelinrakennushommissa.

Liekkö Eurooppa liigan jälkeistä syyshorrosta vai maarianhaminalaisten kylmäkoneiden tuomaa kohmeloa, mutta toinen puoliaika lähtee Interin osalta samanlaisella puolustuspään hasardilla kuin ensimmäinen. Lopputulemana on Juuso Hämäläiselle keltainen kortti ja MIFK:lle vapari pahasta paikasta. Turkulaisten onneksi maalipaikkojen luomisen sijaan saarelaisten parasta antia oli pelin temmon jäädyttäminen ja Interin virheiden kyttäily.

Saarelaiset sulkevat vähänkään tipottelevat hanat ja toinen puoliaika on Interille jopa ensimmäistä riuduttavampi. Jano rouhii kurkkua myös katsomossa, kun Tampereelta ja Kuopiosta paikalle saapuvat kirjekyyhkyt kertovat ratkaisemattomista turnajaisista. Pistekertymien valossa momentum on siirtynyt Turun sinimustille.

MIFK tukkii keskustan, johon Inter puskee. Interin keskikentän pohja ajautuu punaiselle vyöhykkeelle ja pallot eivät meinaa lähteä ajoissa ja ne joko karkaavat tai palautetaan omaa maalia kohti. Kylmä hiipii myös hyökkäyspelaajien pohkeisiin ja liike jää staattiseksi.

Pelin haukkakohdassa on pingviinimäistä virnettä. Hiljalleen laivansa merimerkkien väliin saavan tuomariston kolmoistutkalta hukkuu, kun Niilo Mäenpää revitään nurin. Mäenpää loukkaantuu tilanteessa ja tilalle tulee Mika Ojala. Pelillisesti näkymä ei hirveästi kirkastu, mutta pisara henkeä putoaa kohmeiselle Veritakselle. Viimeisellä kympillä Inter alkaa löytää hyökkäysjyvästään kiinni ja pallo saa riittävää kiertovoimaa.


Mika Ojala oli lopulta se X-factor, joka käänsi ottelun turkulaisille


Pallo osuu MIFK:n puolustajan käteen. Munukka tasaa ottelussa puhalletut rankkarit ja pienen palaverin jälkeen vastuunkantajaksi valittu Ojala tyylittelee pallon maaliin. Jää sulaa Veritaksen nurmelta eivätkä maarianhaminalaiset saa punnerettua peliä tasoihin. Hankalan pelin päätteeksi sinimustat kruunataan kolmella tärkeällä pisteellä saarelaisten suunnatessa nollatuloksen auranneet  kylmäkoneensa picnic-risteilijöiden autokansille seuraavia keikkoja odottamaan.

Viinikuvaus: sinimusta saaristolaiajäähileillä kylmätty loppukesän pistelevä ja poreileva keitos

torstai 1. elokuuta 2019

Kyynelneste kortilla Mikko Vehviläisen kirjassa keltamustat kyyneleet

Mikko Vehviläisen kirjoittama Keltamustat kyyneleet on futiskulttuuriteko. Seurakiitollisuudesta ammentanut kirja maalailee jo muutamia kertoja saattohoitoon määrätyn Kuopion palloseuran toisteista fightbackia. KuPS on haastavimpina vuosina 1990-luvun loppupuolella, joita Vehviläisen kirja raatorehellisesti kuvaa, ollut juuri ja juuri riittävän sitkeä, jotta velkojat eivät ole pistäneet sitä hengiltä.

Mikko Vehviläisen Keltamustat kyyneleet kuvaa KuPSin tuskan vuosia


Kirja kuljettaa lukijan korkeiden laskupinojen, askeettisten vieraspelireissujen ja kuopiolaisen samuraihengen käytävillä. Holveista tuijottelee luurankoja. Keltamusta -henki on kerta toisensa jälkeen puhaltanut möröt takaisin kammioihinsa, vaikka syke on ollut kuin kummitusjunan kyydissä. Matka on ollut louhikkoinen nykyhetkeen nähden, jossa jo uskalletaan unelmoida europelipaikoista ja mestaruuksista. Suomalaisen suurseuran identiteetti on pysynyt vaunussa divarikosketuksista huolimatta.

Bonusten, liksojen tai tuntimäärien perään ei riuduttavina vuosina ole juuri huudeltu, vaan tiheällä ja loputtomalla takiaispellolla on heiluttu hiki hatussa, helteistä ja haavoista välittämättä kuin jonkin korkeamman voiman humalluttamana. Sitäkö se banzai pohjimmiltaan on? Niin kirja ainakin vihjaa.

Kupsilaisia nimimiehiä ja -naisia vilisevä teos päästää päähenkilöt itse kuvaamaan sen, mitä todella tapahtui. Oman osionsa kirjassa saavat kuopiolaisikonit Markku Hyvärinen, Tomi Airaksinen, Eija Vähälä ja Ilja Venäläinen. Savolaiseen taisteluhuutoon tuovat omat sävynsä Atik Ismail, Josa Jäntti, Hannu Turunen ja moni muu savolainen tai savolaistunut velikulta.

Kiertoilmaisujen mestarit ovat joutuneet mestaroimaan kiertoteitä nälkävuosina muutenkin, jotta ovat saaneet pidettyä rakkauslapsensa muonassa. Kikkavalikoimasta on kaivettu kaikkea relieffeistä ja konserteista luoviin pelaajakauppoihin ja pinnarahojen perimiseen. Selviytymistarinan lisäksi Keltamustissa kyyneleissä on myös tumman huumorin sävyttämää veijaritarinaa.

Keltamustat kyyneleet joukkorahoitteisena toteutuksena heijastelee sitä savolaista viekkautta, joka on aikanaan kaivanut KuPSin nenän esiin epäonnistuneen squash -halliprojektin, kopareiden kanssa kilvoittelun ja tyrehtyvien rahahanojen alta. Jalkapallokulttuuritekona ja jalkapallokulttuurina kirja ansaitsee paikkansa futisfanien lukulistalta.

Viinikuvaus: klassikko kaikista aineksista, mitä käsiin on saatu

Arvostelukappale on saatu kirjailijalta itseltään