Suomi-Montenegro: aves, aves

Montenegro lennätti ”Rohkeat haukkansa” stadikalle Bosnian ”Lohikäärmeiden” jälkeen. Jotenkin momentum suosi lentävistä olennoista kuitenkin Huuhkajia, sillä tiiviin ottelutahdin lisäksi Montenegron siipiä hapotti vierasmatka. Samaan aikaan pakkovoiton narratiivi nosteli kaulaansa suomalaisessa futiskeskustelussa, sillä viime minuuteilla kaksi Bosnialle pudotettua pinnaa maistui Suomen maajoukkueen kannattajille enimmäkseen madoilta ja mullalta.

Juna-aikataulut eivät oikein suosi ekologista matkailua, joten yksityisautoiluun on turvautuminen. Taistelupari ottaa päikkärit jo autossa, joten kannustamiseen jää enemmän energiaa. Pohjoinen sisäänkäynti on helposti selvitettävissä ja stadionin kipsojen jonot vaikuttavat tällä kertaa melko kohtuullisilta. Kolmen pelin kausikortteihin painetut vakipaikat löytyvät helposti ja aurinko helottaa lämpimästi nykyisen pääkaupungin taivaalta.

Pohjoiskaarre loi erinomaista tunnelmaa otteluun

Leppoisia tunnelmia ennen ottelua

Pohjoiskaarteesta singahtaa ilmoille asiaan kuuluvat äänenavaukset ja Riven johdolla ollaan edelleen menossa kisoihin, koska sellainen on maailman asento. Peli nytkähtää käyntiin melko varovaisissa merkeissä. Huuhkajat saavat pelin painettua enimmälti Montenegron puolelle kenttää, mutta Montenegro saa imettyä oman boksinsa edessä Suomelta tilan ja ajan. Huuhkajat pyrkivät pelaamaan syvyyteen Montenegron linjan eteen palloja, joita vähillä kosketuksilla siirrellään linjan taakse. Haukat ovat Huuhkajien liikeradoista kuitenkin hyvin vainulla ja pian käy ilmi, että mitään ilmaisia talipalloja ei Huuhkajia varten ole punapaitojen maaliverkkoihin ripustettu, vaan tulos pitää hakea kärsivällisellä, mutta riittävän määrätietoisella pelaamisella.

Montenegrolla vaikuttaa etenkin pelin alkupuolella olevan pistopaikkoja Huuhkajien hieman tavallista korkeammalle noussutta puolustuslinjaa vastaan, mutta hyökkäyspelin laatu ei varsinaisesti ole maalauksen tai vaakunan arvoista. Hieman enteellisesti joku ilmeisesti painaa vessamaailmaa etsiessään väärää katkaisinta ja ottelun alun valoshow saa äänettömän toisintonsa. 

Puoli tuntia on pelattu, kun Huuhkajat esittävät oman shownsa. Teemu Pukki ottaa Montenegron puolustuslinjan edessä pari ripeää askelta.  Richard Jensen löytää Pukin, joka hakee itselleen seinän Robin Lodilta. Haukan katse harhailee jo tässä vaiheessa niin pahasti, että Pukki löytää lintuverkon eteen unohdetun tulikuuman Joel Pohjanpalon: 1-0.

Teemu Pukki oli jälleen pelin ytimessä

Ennen pelin taittumista Pohjanpalo osoittaa vielä ettei todellakaan ole, mikään eilisen teeren poika. Tovi edellisestä maalista ja Lucas Lingman lähettää oman herkkupalansa sivuvaparista. Jolle on ensimmäisenä paikalla ja siitä se hyvin koulutettu kotka lentää Montenegron pyydysmiehen Danijel Petkovicin ulottumattomiin: 2-0. Vääräleukojen ajatuskuplaan nousee tuumaus siitä, että olisikohan Pohjanpalolle kuitenkin voinut olla myös Bosniaa vastaan käyttöä. Kaveri on kuuma kuin kiuasvastus.

Kohtaa lentää a'la Jolle "Danger" Pohjanpalo

Peli pelataan koko lailla lempeänä ja hyvätuulisena toisella puoliajalle. Tällä kertaa mielessä käy, että pitäisikö sittenkin hakea puoliajalla kahvit, mutta jään kuitenkin omalle paikalleni katsomaan, kun Suomen vuoden 1980 Olympialaisissa pelannutta maajoukkuetta juhlistetaan.

Historian havinaa

Montenegro tekee puoliajalla triplavaihdon. Se on myös toisen puoliajan alussa enemmän pallossa. Vääräleuat toteavat tässä kohtaa, että toivottavasti nyt ei passivoiduta ja päästetä kaveria takaisin peliin.  Näin ei onneksi käy vaan alun hätyyttelyn jälkeen peli jälleen tasoittuu. Suomi tekee oman triplavaihtonsa. Taistelupari nostelee pientä lippuaan ja fiilistelee niitä kannustushuutoja, jotka jo tunnistaa. Pohjoiskaarteesta helähtää muutama harvinaisempikin kipale. Ilmari Niskasella on oma tonttinsa, mutta Petkovic hoitaa sen.

Mitään varsinaista draamaa tai dramatiikkaa ei toinen puoliaika lopulta tarjoile. Eikä sen tarvitsekaan. Huuhkajat kontrolloivat hyvin kokonaisuutta ja Montenegrolla on sen verran vähän otteluun kantaaotettavaa, että sen muutaman päivän takainen Romania voitto pistää oikein hämmästyttämään ja kummastuttamaan. Katsomo nousee lisäajan lähestyessä pystyyn kunnioittamaan Huuhkajien suvereenia esitystä. Ottelun päätyttyä Pohjoiskaarteen ja Huuhkajaparven yhteisrallatusta on taas pitkästä aikaa sydäntä lämmittävää seurata.

Kiitos Huuhkajat ja tähän ei kyllästy:

Parvi painuu stadionin rakenteisiin ja on enää yksi eeppinen keskustelu käymättä

T: Isi?
F&V: No mitä?
T: Mikko-setä!
F&V: Asia kunnossa…

 Viini: Riven kaapista hallittua rakennetta ja sopivasti voittavan makuelämyksen varmistavaa kuplaisuutta

Suomi-Irlanti: niin minäkin sinua

Parkkipaikan etsiminen menee hassutteluksi. Bulgaria pelin kokemuksella lähes varma jäähallin parkkipaikka on imenyt ruutunsa täyteen. Muutamia peruuttelee pois, kun kierrämme parkkipaikkaa, mutta onni ei suosi tänään turkulaista. Joku on haaskalla aina ennen meidän autoseuruettamme.

Matka Triplan parkkihallista käy reippain askelin. Peliä on pelattu noin 20minuuttia, kun pääsemme viimein kilauttamaan kännykkää lippukoneeseen. Maski menee kerralla oikein päin ja tie katsomaan käy bajamaja -pitstopin kautta. Tumman huumorin ystäviä ruokitaan vielä ”tympeää pitää maskia, kun on muutenkin kuumetta ja henkeä ahdistaa” -letkautuksella. Matka Helsingin sisällä on ollut pitkä. Autoseurue on terve.

Rive on onneksemme pantannut maaleja, jotta näemme ne. Paikat (ei omat) löytyy katsomosta helposti. Peli vaikuttaa molempiin suuntiin varovaiselta. Sekä huuhkajat että pojat vihreissä vetävät ryhmityksensä nopeasti pallon alle. Tempo ei päätä puistata, mutta pallo liikkuu näppärästi puolustuksen kautta linjojen väliin. Suomen joukkueessa on jonkinkin verran rotaatiota, mutta mikään ei suoraan selitä sitä, miksi Suomen kerroin on viimeisen vuorokauden sisällä noussut reippaanlaisesti. Jengi ei taida vieläkään tuntea Riveä.

Katsomossa raakkuu myös muutama pubisärmää ja jalkapallokulttuuria hohkava irkkuseurue. Viestin perillemeno varmistetaan muutaman kerran laskemalla ensin maski äänikaluston edestä. Tähän voisi esittää David Goldblattin esittämän ikiaikaisen kysymyksen: tuleeko maailmassa jalkapallo kuitenkin aina ensin?

Suomi piti vihernutut pois maalinteosta

Tunnelma stadionilla on hyvä. Voi vain kuvitella ja haaveilla koronan -jälkeisestä ajasta. Kenties A-liigan matsista täydellä Olympiastadionilla. Tuomari päättää puoliajan ja haaveilu katkeaa hetkeksi. Sadettimet napsahtavat päälle. Hämärtyvä ilta ja stadionin valot tekevät väreistä täyteläisiä.

-Mitä sä huudat siellä!

-Fuck you!

-Niin minäkin sinua!

Kannattaja löytävät toisensa. Hyvähenkinen keskustelu päättyy ja katseet kiinnittyvät kentälle. Kirjoittajan mielestä Suomen hyökkäykset eivät lähde tarpeeksi nopeasti ja juoksut eivät kohdistu Irlannin puolustuksen selustaan, missä näyttäisi olevan tilaa. Robert Talylorin pelirohkeus ja hanakat 1 vs. 1 haastot ovat parasta Suomea. Irlanti saa tunnin kohdalla hyvän otteen peliin jo kolautta pallon kertaalleen rimaan.

Valmiina voittamaan

Sitten Fredrik Jensen osoittaa jälleen sen, miksi eletään poikkeuksellisia ja etuoikeutettuja aikoja huuhkajien siipien suojassa. Tuomari jättää puhaltamatta Suomelle vaparin. Tätä seuranneesta tilanteesta Darren Randolph hölmöilee pallon Teemu Pukille. Pukki kaartaa vapaalle kaistalle ja kääntää pallon Fredrik Jensenille. Hetken neppailtuaan Jensen pomputtaa pallon maaliin. Myös onnettaret näyttävät siirtyneen Riven huuhkajien remmiin ja kaikkien Unkari yms-traumojen jälkeen se on vähintäänkin kohtuullista.

 

Maalijuhlat!

Kirjoittajan mielestä Suomen hyökkäykset eivät edelleenkään lähde tarpeeksi nopeasti ja juoksut eivät kohdistu Irlannin puolustuksen selustaan, missä näyttäisi olevan tilaa. Lisäksi viimeisissä ratkaisuissa on pykälän verran parantamisen varaa. Jätetään kuitenkin ihmeteot EM-kisoihin ja annetaan joukkueen kasvaa ja kasvaa.

Tunnelma stadionilla oli hyvä, ja mitä se vielä tulee olemaankaan!

Mitään hulluilta vuosilta tuttua loppuhetken paniikkia ei nähdä, vaikka pallonhallinta siirtyy Irlannille. Hämähäkkimies Lukas Hradecký poimii pari tuikitarpeellista ja yhden käänteentekevän. Suomi voittaa. Suomi aina vaan voittaa ja niin on hyvä.

Viinikuvaus: sauna, viini ja kirves

Huuhkajat lennolla

Petteri Forsell nostaa kädet ilmaan, kun Teemu Pukki karkaa Viron puolustuslinjalta. Eero Markkanen rynnii kohti takatolppaa ja muuttaa pelin kontekstia juuri sen verran, että Pukin laukaus painuu Mikhel Aksalun käsien läpi maaliin. Suomi ottaa kolmannen perättäisen 1-0 voiton Uefan Nations leaguessa. Pukki jää ottelun jälkeen halailemaan ja kättelemään Tallinaan matkanneita suomalaiskannattajia.

Viasatin studiossa Keith Armstrong ruotii pelin tasoa ja osuu varmasti analyysissään oikeisiin asioihin. Huuhkajien kannattajille ottelussa on kuitenkin kyse muusta. Suomi lähti puuduttamaan vieraskentällä ennalta heikompaa vastustajaa pallonhallinnalla ja palkinto tuli ottelun lopussa lisäajalla. Tapahtumaketjujen psykologinen ulottuvuus on väkevämpi kuin se ettei huuhkajien pelisuunnitelma toiminut yhtä näyttävällä ja tehokkaalla tavalla kuin esimerkiksi Manchester Cityn vastaava samankaltaisessa ottelussa. Huuhkajien ylle on rakentumassa voittava aura, jota toki ovat edesauttaneet sopivat olosuhteet, mutta siitä ei kuitenkaan ole kovin kauaa aikaa, kun mitkään olosuhteet eivät olleet riittävät ja futisfanien sydämiä särjettiin kuin liukuhihnalla.

Markku Kanerva on tehnyt huuhkajien pelistä yksinkertaista. Tietynlainen maalaisjärki on huokunut Kanervan huuhkajien pelistä. Yllätyksellisyyden ja taikatemppujen sijaan pelataan realistisesti omien vahvuuksien ja rajoitteiden mukaan. Vastustajakin huomioidaan: kun ollaan parempia hyökätään ja kun ollaan heikompia tai johdossa niin puolustetaan. Nyanssitasolla Rive joukkoineen on varmasti paljon paljon syvemmällä pelissä, mutta selkeys on se, mikä futisfanille otteluista välittyy. Huuhkajien keskikentän ja puolustuksen tiiviit ja harmonisesti liikkuvat neljän rivistöt ovat kauneinta, mitä suomalainen jalkapallo on hetkeen näyttänyt. Pelaajat vaikuttavat myös nauttivan siitä pyhästä yksinkertaisuudesta, jolla Suomi on nyt kulkenut voitosta voittoon. Silmät tuikkivat ja hymyä täytyy hieman imeä takaisinpäin.

Viinikuvaus: pelkistetty ja toimiva

Huuhkajien haukkakohta

Ilta on ollut sateinen ja peli nihkeää. Ajankohtakaan tiistain myöhäisiltana ei juuri palvele suomalaista jalkapalloa, mutta tuomarin viheltäessä pelin poikki ja askelten viedessä kiireesti kohti parkkipaikkaa, fiilis on lämmin. Suomi on voittanut Viron 1-0 ja aloittanut UEFA nations liigan kahdella voitolla. Vaikka vieläkin on hiukan epäselvää, että mihin ja miten tämä uusi kilpailu Suomea voi olla viemässä, päällimmäisenä on kuitenkin tunne siitä, että Suomi on voittanut kilpailullisen ottelun. Se ei ole ollut mitään itsestään selvää herkkua enää niin pitkään aikaan kuin futsifanin muisti jaksaa luodata. Toki vastustajakin oli Viro, joka pitikin voittaa, mutta ”pitikin, pitkin” -matseja on hävitty ja pelattu tasan viime vuosina niin paljon, että lähtökohtaisesti jokainen voitto on tuntunut isolta urakalta. Suomen maajoukkue on kellahtanut perseelleen samaan aikaa, kun islannin, belgiat, albaniat ja ties mitkä maat ovat syöksyneet eteenpäin. Muutosta on odotettu ja nyt ilmassa väreilee positiivinen aura.

Katson peliä ystäväni kanssa, joka on enemmän lätkämiehiä. Hän jopa toteaa, että tämä taitaa olla ensimmäinen ottelu, jonka hän on paikan päällä katsomassa. Kerroin jotain tarinoita pelaajista ja Suomen maajoukkueesta taustoittaakseni sitä matkaa, mistä ollaan tultu tilanteeseen, jossa voitto Virosta ei ole itsestään selvä, mutta on itsessään tärkeä asia. Läpimärällä kentällä Suomen puolustuksen ja keskikentän neljän pelaaja linjat pysyy tiiviinä ja niiden seuraaminen on oikeastaan itselle ottelun parasta antia. Jätän tämän kuitenkin omaksi salaisuudeksi, koska jalkapalloakin kannattaa maistattaa pala kerrallaan. Etenkin lätkäjätkille.

Viro tuntuu nojaavan muutaman pelaajan yksilötaitoon. Ratkaisevilla hetkillä ja hetkillä, jolloin se saa luotua tilaa hyökkääjilleen se ei kuitenkaan ole tarpeeksi terävä. Kyseessä on tietysti laatuasia, mutta suomalaista jalkapalloa seuraavana ei ole vaikea eläytyä Viron tilanteeseen. Suomi on enemmän joukkue ja vaikka peli ei ole silmiä hivelevää, eikä mitään varsinaista joutsenlaulua, riittää se voittoon asti. Suomi pelaa lopussa kyynisesti aikaa ja pitää palloa vastustajan kulmalipulla. Varsinaista paniikkia ei synny, vaikka Viro hyökkää. Kaunista se ei ollut. Pohjoiskaarre laulaa Suomea Riven johdolla kisoihin. Viikko jatkuu parempana kuin se alkoi.

Viinikuvaus: alahyllyltä löytyvä optimismia herättävä sinivalkoinen tuotos