Leeds United-Wolverhampton Wanderers: uusia alkuja

Päätös matsiin lähtemisestä kypsyy aika impulsiivisesti. Tai pikemminkin kyseessä on ensin pyrkimys matsiin, sillä klikkailtuani melkein tunnin tyhjiä penkkejä uudistuneessa lipunmyynti -järjestelmässä, uskon lopulta, että jäsenille tarkoitettu allokaatio on myyty loppuun. Jäljellä olevista keinoista tarraan vielä jäsenille suunnattuun arvontaan. Ihan mutkattomasti ei arvontaankaan osallistuminen mene, mutta saan itselleni ja taisteluparille riittävän määrätietoisella puskemiselle arvat sisään. Pienellä hienosäädöllä saan kohdistettua arvat vielä perhesektioon, johon stadionin karttaa tuijottelemalla arvelen olevan paremmat saumat osua.

Takaisin Elland roadilla

Ensin kortilta suhahtaa rahat ja omaan Leeds -tiliin pomppaa kryptisiä viestejä sellaisten tiliin linkitettyjen itemien vahvistamisesta, joita ei kuitenkaan löydy tahi pysty vahvistamaan. Illan päälle itemeille löytyy jo rivi- ja paikkanumerot. Muutamien tuntien kuluttua tästä vahvistusviesti pompsahtaa mustana otsikkona mailiin. Arpa osuu. Peliin on enää viikko aikaa, joten lentojen ja hotellien kanssa ei olla enää aivan kuin karkkikaupassa, mutta ihan kelvollinen, vaikkei kilohinnaltaan ihan edullisin, irttaripussi niistä kasaantuu.

Emmerdale vilkkuu junan ikkunoista ennen kuin TransPennine Expressin jo aika monet ravit ravannut valioyksilö tussahtaa Leedsin rautatieasemalle. Hotelli on Granary Wharfissa eli käytännössä juna-aseman vieressä. Olimme joulukuussa myös samaisessa tuplapuun -hotellissa ja sen kapeiden kanaalien rajaama melko rauhallinen, mutta kuitenkin hyvien ravintoloiden ympäröimä sijainti on riittävä kriteeristö rikospaikalle palaamiseen. Taisteluparin hyvät muistot Sky -baarissa hörpityistä omenamehuista vietti vaakaa myös uusinnan suuntaan.

Peliä edeltävät päivät otetaan melko rennosti. Syödään hyvin ja liikkumisen tempo ei todellakaan ole mitään murderballia. Saamme revanssin ravintola Fazendasta, johon ei kirjoittajan flunssaoireista johtuen viimeksi Omicron -myrskyn keskellä hennottu mennä. Kulttuurikiintiö täyttyy The Royal Armouries Museumin ritariteemaa ja Kalvin Phillipsin tähdittämää muraalia ihastellen. Tosin kaupungissa on myös sitä liikehdintää, jonka mukaan muraali pitäisi nyttemmin maalata uusiksi, koska Phillips ehti kesällä siirtyä M62:n Manchesterin pätkälle.

Pitääkkö vaiko eikö?

Leedsin värejä alkaa näkymään pelipäivänä hotellin aamupalalla. Kyselen somessa erityistipsien perään, koska kyseessä on kauden avausmatsi. Meitä kehotetaan vaan saapumaan ajoissa pelipaikalle hautumaan ja nauttimaan tunnelmasta. Mitään Ruotsista tuttua hemmapremiärin kaltaista ilotulittelua ei siis ole tiedossa. Leeds United on enemmän elämäntapaa ja jotain, mihin Leedsin kaupungissa synnytään kuin jotain, mitä tarvitsisi pumpata ihmisten tietoisuuteen.

Otan vinkeistä vaarin. Hurautamme taksilla Elland roadille kolme ja puoli tuntia ennen peliä. Leedsin väreihin verhoutuneiden ihmisten silmäniskut ja spontaanit tervehdykset luovat ympäristöön sitä yhteisöllisyyttä, joka tekee Leedsistä jalkapalloseurana autenttisen. 

Sen verran on kirjoittajassa futisturistia, että päätän hakea uutta twistiä pelipäivään rikkomalla aiempia rutiineja eli emme mene suoraan The Old Peacockiin, vaan tallustelemme Elland roadilta Heath roadia ylös paikkaan, josta kuvittelen ihmisten ottaneen juuri niitä kuvia, joissa Elland road näkyy enemmän lintuperspektiivistä.

Luulen löytäneeni oikean viheralueen reunan. Näkymän eteen on kasvanut muutamia puita, mutta saan otokseni. Ylöspäin vievän tien varteen kerääntyy lähitaloista muutamia pikkulädejä myymään Fanta -tölkkejä.  Päättelen, että he ovat enemmän bisneksen kuin Leedsin asialla, sillä he kyselevät minulta pelin alkamisajankohtaa.

Lintuperspektiiviä

Katukuvia

The Old Peacock ennen ottelua

Kävelemme ylös Town streetille asti ja otamme Old White Hart -pubissa yhdet omppumehut ennen kuin laskeudumme Elland roadin kupeeseen ja The Old Peacockiin. Pubin ruokalistaa on hieman uusittu ja klassisen rasvaisten ranskisten vetämien aterioiden lisäksi tarjolla on muutakin apetta. Toivotamme kanawrapit erittäin tervetulleeksi.  Löydämme Beer Gardenista lupaavanoloisen pöydänpään, johon istumme hautumaan. Pöydän toisessa päässä on vanhempi pariskunta, jonka tulkitsen tulevan Tanskasta. Muutoin paikka tulvii paikallista aksenttia.

Sujahdamme Elland Roadin porteista kivuttomasti sisään reilu tunti ennen peliä. Stadionin käytävillä nostellaan vaahtohattuisia juomia huulille ja katsotaan useammalta screeniltä Fulhamin ja Liverpoolin peliä. Seuraamme tovin muiden esimerkkiä ja siirrymme katsomon puolelle ensimmäisten joukossa. Ihmisiä virtaa verkkaiseen tahtiin penkeilleen. Salakuuntelun perusteella suurin osa olisi tyytyväisiä yhteen pisteeseen ja hyvään esitykseen kentällä. Viime kauden putoamiskamppailun jäljet eivät ole vielä täysin arpeutuneet, sillä vedonlyöntitoimistot arvottavat yleisön mielentilan vastaisesti Leedsin ottelun suosikiksi.

”Marching on Together” -remahtaa stadionin rakenteille. Tyhjiä penkkejä ei enää ole kuin koti- ja vierassektion erottavilla riveillä. Ensimmäinen Wolvesin pelaaja pötkähtää teatraalisesti jo pian ottelun  alettua nurmelle, mikä lisää kotiyleisön kierroksia. Kotikannattajien narratiivissa Wolves on sama filmaava ja ajanpeluulla pelin rytmiä rikkova Wolves kuin viime vuonnakin. Sen pelitapa on strateginen ja tietoinen valinta, jota on aidan toiselta puolelta helppo vihata.

Wolvesin pelikirjasta

Wolves iskee pelillisesti myös armotta, kun jo kuuden minuutin pelin jälkeen se sahaa vastaiskussa Elland roadin nurmea puolelta toiselle ja Daniel Podence pomputtaa puolivolleyn sekä nurmen ja Illan Meslierin näppien että yläriman kautta maaliin: 0-1. Yhden sisäänhengityksen ajan elämä vilisee kotikannattajien silmissä ja Elland road hiljenee. Sen jälkeen yksittäiset ”Come on Leeds” karjahdukset kasaantuva hiljalleen kotijoukkuetta kannattelevaksi pauhuksi, vaikka vieraat saavatkin oman ”Your support is fucking shit” -hetkensä.

Leeds pääsee hyvin pelin mukaan ja hallitsee pelitapahtumia. Wolves on teatraalisen ilmeen lisäksi jatkuvasti vaarallinen myös kentällä ja se löytää tilaa hyvin laidoilta, jossa sen taitavat pelaajat haastavat väkevästi Leedsin pakkeja. Wolvesin Jose Sa jyrää rangaistusalueella vapaapainiotteilla Leedsin Rasmus Kristensenin. Rankkarin käry ei löydä Robert Jonesin sieraimiin. Ei edes VAR -kopin kautta ja narratiivi siitä, miten Valioliigan rahakkaampia seuroja suositaan tuomareiden ratkaisussa vahvistuu.

”Where the fuck, where fuck is VAR”-huudot hiljenevät tovin kuluttua.

Lopulta Leedsin prässi iskee Wolvesin rangaistusalueella ja Jack Harrison siirtää Brenden Aaronsonin prässäämän pallon Rodrigolle, joka yllättää San etukulmasta. Stadion repeää ja ihmiset halailevat kaikkea, mikä käsien ulottuville sattuu: 1-1 ja näissä lukemissa mennään tauolle, vaikka Wolvesin Leander Dendoncker pääsee aivan ensimmäisen jakson viimeisillä hetkillä paraatipaikalle. Tuleva Ranskan maajoukkueen ykkösveska Meslier taittaa kotijoukkueen kannattajien verenpainetta tervehdyttävällä tavalla koipensa Dendonckerin vedon eteen.

Pascal Struijk kyykyttää

Jäämme puoliajalla puhaltamaan suosiolla sykkeitämme alaspäin, mikä osoittautuu siinä mielessä hyväksi valinnaksi, että Leeds on toisen puoliajan ensimmäisen vartin aivan purjeessa. Wolves hyökkää joka puolelta eikä Leeds meinaa ehtiä millään pallon perään ja silloin, kun se vihdoin saa pallon itselleen, luovuttaa se sen pikapostilla takaisin.

Wolves piti Leedsin laitapakit kiireisinä

Taisteluparille ojennetaan ylemmältä riviltä karkkipussi. Leeds kestää Wolvesin sirkustelun ja kaupungin uuden sheriffin Jesse Marschin vaihdot muuttavat tuulen suunnan. Sisään tulleet Mateusz Klich ja Sam Greenwood pystyvät tuomaan sekä pallokontrollia että rauhaa Leedsin peliin. 

Uuden Leeds -suosikin Rasmus Kristensenin täydellisesti ajoitettu taklaus läpikarkaavaan Rayan Ait Nouriin on prologia sille, mitä seuraavaksi tapahtuu. Leedsin vai pitäisikö sanoa Marschin prässi puree ja Wolvesin pelin avaus häiriintyy. Pascal Struijk hakee säähavaintopallon ja toimittaa sen Greenwoodille. Greenwood siirtää pallon Tyler Adamsille, joka pelaa pallon nopeasti Klichille niin sanotusti taskuun. Klich uittaa vieheen Wolvesin puolustusta juoksullaan sahaavalle Patrick Bamfordille, joka pamauttaa kovaa ja matalaa maalille:

1.       Mitä FA näkee: Ait Nouri tökkää pallon omaan maaliin

2.       Mitä kaikki muut näkevät: Brenden Aaronson sijoittaa pallon takakulmaan

Yhtä kaikki Leeds siirtyy 2-1 -johtoon. Heittelen taisteluparia ilmaan. Yhden pelin otannalla voidaan sanoa, että Leeds on hieman onnekas ottaessaan ottelun keulapaikan, mutta kun yhtälöön lisätään kaksi edellistä Wolvesia vastaan pelattua matsia, niin johtoasema on täysin ansaittu.

”We are Leeds, We are Leeds, We are Leeds” täyttää kaikukopan ja sitten ”Your support is fucking shit” palautetaan vieraskatsomoon.

Wolvesin herkkähipiäisistä pelaajista kehkeytyy yhtäkkiä kaiken kestäviä gladiaattoreita, mutta siitä ei ole enää punnertamaan peliä tasoihin, vaikka Patrick Bamford ehtiikin enteellisentuntuisesti hassaamaan vielä avopaikan ja Crysencio Summerville hölmöilee Wolvesille vaparin aivan ottelun viimeisillä sekunneilla. Jones päättää piinan. Leeds voittaa. Kaiser Chiefsin ”I predict the Riot” jysähtää ämyreihin. Jesse Marsch ja Bruno Lage päätyvät kiivaaseen sanaharkkaan. Vieressäni seisova silminnähden liikuttunut äijänköriläs kääntyy puoleeni ja silittää hikistä paidan selkämystä.

Jesse Marschin Leeds avaa kauden voitolla

Muutama lapsi juoksee kentälle pelipaitojen toivossa. Istahdamme takaisin penkeillemme. Enää ei ole kiire mihinkään.

Viini: vaahtoa yli reunojen ja vallien 

Hammarby IF-Malmö FF: varkaisilla

Ruotsin maalla taas

Aikainen aamu Tukholmassa kulkee Scandic Ariadnen kautta. Saimme liput Hammarbyn ja Malmön Cup -finaaliin lopulta vierasjoukkueen kiintiöstä, joten tarinan ensimmäistä narua nykien otamme taksin Fridhemsplanille ja Copperfields pubiin, joka kestitsee Etelä-Ruotsista tulleita vieraita. Brittityyppinen pubi on täynnä toiveikasta puheensorinaa ja ensimmäiset chäntit kajatelevat kattorakenteisiin. Jopa niin, että yksi katossa kulkevista viemäriputkista sanoo sopimuksensa irti.

Tunnelman nostatusta Copperfieldsillä Tukholmassa

Tele 2 -areena piirtyy sadetta vastustavaan taivaankanteen jonkinlaista avaruusasemaa muistuttavana monumenttina. Etelän puolelta stadionia kohti kulkevat enimmäkseen Malmön väreihin sonnustautuneet futiksen ystävät. Hammarbyyn vihreät saapuvat pelipaikalle pohjoisesta.

Pelin alkuun on melkein tunti, mutta kilpalaulanta on jo käynnissä. Katsomo-osaamme on hakeutunut myös kotijoukkueen kannattajia. Se ei varsinaisesti vaikuta alkuun olevan isompi ongelma, vaikka avauspotkua odottaessa yksi otsalla-otsaan nojailu nähdäänkin paria rivi alempana.

Seurojen kannattajat sikin sokin

Malmön kannattajapääty lähtee ensimmäisenä valuttamaan valtavaa ja vaikuttavaa tifoa alas. Hammarbyn päädystä paljastuu kultakirjaimin värjätty "Go Bajen Go"-teksti, jonka alla liehuvat liput ja tulitteet paukkuvat. Käärittyään tifon alas Malmön pääty vastaa vielä useankymmenen soihdun samanaikaisella soihdutuksella. Savua pöllähtelee kentälle. Tähän Preludiin tiivistyy se, miksi länsinaapurin huippuottelut ovat niin koukuttavia suomalaiselle futisturistille.

Ennen peliä heitin kruunun toivomuskaivoon ja toivoin tälle kerralle ekstrana sitä, että peli nousisi tasoltaan ja tapahtumiltaan vähintäänkin lähelle sen tunnelman tasoa, jota katsomossa lietsotaan. Alku vaikuttaakin hyvältä Hammarbyn vyöryttäessa hyökkäyksiä kohti Ismael Diawaran maalia. Taklaukset lähtevät puolin ja toisin aika väkevästi, ja välillä vähän myöhässäkin, mikä saattaisi povata tapahtumarikasta ottelua. Hiljalleen Malmö kuitenkin saa hiekotettua tiiviillä puolustuspelaamisella pelin näköisekseen ja montturalli vaihtuu shakista tuttuun verkkaisempaan liu'utteluun.

Hammarby hyökkää ja Malmön kannattajakatsomo vastustaa

Pari rapsakampaakin taklausta nähtiin

Edessämme pyörähtää järkkäri, joka määrää yhden "Bajenin" kannattajan ottamaan huivin kaulastaan. Hänen ympärillään muutama muukin seuraa ohjetta, kunnes järkkäri lähtee ja huivit nostetaan takaisin kaulaan. Yläkatsomosta lentää muutamia tuoppeja ja muuta roskaa alakatsomoon. Lisäksi sieltä valutetaan Hammarbyn huiveista punottu köysi prinsessa Tähkäpään tapaan alalauteille. Sille on varmasti perusteensa, miksi koti- ja vieraskannattajien välille kannattaa jättää mahdollisuuksien mukaan hiukan hajurakoa.

Vihreiden tähkäpää yläkatsomossa

Hammarby hassaa 2 vs. 1 hyökkäyksen, mikä tulee symboloimaan sitä, miten vaikeaksi maalinteko Tukholman illassa vielä muotoutuu. Malmön Isaac Kiese Thelinillä on vielä saumat kuparin särkemiseen ensimmäisen puoliajan lisäajalla, mutta tekemättä jää: pallo ohi ja paitsio. Niinpä alkuspektaakkelien jälkeen ensimmäisen puoliajan kohokohdaksi jää kannattajien taukoamaton ja pelitilanteiden dynamiikka mukaileva laulanta.

Kakkosoluella ja vilpoisenpuoleisella hodarilla mennään puoliaika. Tele 2:sen uumenissa homma toimii. Kaikki, mikä on mahdollista laittaa valmiiksi, on laitettu valmiiksi ja sapuskapuolta lentelee tiskin yli samalla, kun kortinlukijat siirtelevät bittejä tilien välillä.

Hammarby on sähäkkä myös toisen puoliajan alussa, mutta jälleen Malmö viilentää pelin. Malmön kannattajakatsomosta naljaillaan Zlatan Ibrahimovićille, jonka Hammarbystä hankkimaa omistussiivua ei Etelä-Ruotsissa ole annettu anteeksi. Torstai-illassa Zlatan saa lisänimen pyörävaras.

Anteeksi ei ole annettu

Olin hiljaa laskenut ilmoille toiveen myös siitä, että omien ilta-aikataulujen johdosta peli ei menisi jatkoajalle tai rankkareille, mutta molempien joukkueiden hyökkäyspelin yskähdellessä skenaario alkaa näyttää todennäköiseltä. Maalien puuttumisesta huolimatta kaikki muut sirkustemput kentällä nähdään. Kesken pelin kentälle livahtaa leidi ilmastoliikkeen Återsräll Våltmarkerin väristä lippua käsissään kantaen.

Ilmastoasiaa

Hammarbyn Williot Svedberg pyörähtää itselleen rangaistusalueella hyvän paikan, mutta kuti menee erikoisella tavalla ohi. Myöhemmin uusinnasta todettuna asia selittyy sillä, että tilanteessa Malmön puolustuksella on sopivasti shortsivaras -mentaliteettia. Malmön Dennis Hadzikadunic ehtii myös puskea läheltä ohi ennen kuin erotuomari Andreas Ekberg päättää pelin ratkaistavaksi jatkoajalle.

Peli ja kannatus kovenee

Malmön Segio Pena meinaa räjäyttää pankin heti jatkoajan alkupuolella, mutta Davor Blazevic saa työnnettyä painavan kudin ylärimaan. Blazevic joutuu pian venymään uudelleen, kun hän hakee Ola Toivosen puskun alakulmasta. Hammarby saa vielä paitsioksi tuomitun tilanteen tiimoilta pallon Malmön maaliin. Tilanne jää siltä osin elämään, että Malik Abubakari näyttää aika tylysti olevan paitavarkaisilla ja repivän tilanteessa Björn Paulsenin ketoon.

Hammarby saa jatkoajan toisen puolikkaan lopussa kasan kulmapotkuja, mutta valmista ei kannattajien raivoisasta tuesta huolimatta tule, joten pilkuille mennään. Malmö saa voitolleen tilastollisen todennäköisyyden, sillä se pääsee vetämään ensimmäisen rangaistuspotkun. Toisaalta rankkarit vedetään Hammarbyn päätyyn eli yleisön pauhu tulisi suosimaan vihreitä.

Maalinteko osoittautuu edelleen hyvin vaikeaksi:

1. Blazevic ottaa paraatipelastuksella Penan vedon kiinni

2. Nahir Bessara yrittää samaan kulmaan, mutta Diawara torjuu eli ei vieläkään maalia

3. Veljko Birmancevic ottaa hidastuvan vauhdin ja uittaa pallon sisään 1-0 Malmölle

4. Mads Fenger pudottaa tarkan laukauksen alakulmaan 1-1

Maalihanat aukeavat todenteolla

5. Jo Inge Berget ampuu keskeltää sisään

6. Bubacarr Trawally ottaa sivuharppauksen ja sivaltaa oikealle ylös: 2-2

7. Martin Olsson täräyttää korkealla ja kovaa

8. Abdul Khalili napsuttaa saman korkeuden, mutta hiukan enemmän vasemmalle 3-3

9. Ola Toivonen chippaa kylmästi vasempaan kulmaan ja Hammarbyn seuraavan vetäjän on pakko onnistua

10. Astrit Selmani joutuu pelin painepisteeseen. Selmani lähtee ottamaan vauhtia, mutta palaa takaisin. Selmani askeltaa uudelleen palloa kohti, tekee Jorginho -loikan ennen sijoitustaan, joka lähtee vasemmalle alas. Laukauksesta puuttuu riittävä tarkkuus ja kovuus, joten Diawara torjuu

Pyro paukkuu. Ruuti haisee. Malmön kannattajat hyppivät alas katsomonosastaan ja koittavat repiä katsomon ja kentän välistä verkkoa rikki. Joko jokin koodi särkyy tässä tai sitten Hammarbyn päädyssä turhautuminen vain keittää yli, sillä vihreiden katsomosta kentälle ryntää lipputangoin ja soihduin varustautunut mobi. Se suuntaa kohti Malmön päätyä ja tilanne eskaloituu melko vaarallisen näköiseksi. Muutamia soihtuja lentää turvaverkkoon ennen kuin kentälle ryntää mellakkapoliiseja, jotka onnistuvat pakottamaan kannattajat takaisin päätyihinsä. Katsomoomme lentää olutta, kahvikuppeja ja muuta roskaa. Malmön kannattajat vastaavat tähän kääntymällä yläparvea kohti ja chänttäämällä voittonsa kunniaksi. Keskiympyrään parkkeeraa mellakkapoliiseja koirineen. Kaaos rauhoittuu. Malmö FF voittaa ja ryöstää Ruotsin Cupin kannun Tukholmasta etelään.

Ottelutapahtuma eskaloituu

Viini: mausteisuutta, poltetta ja eteläisen Ruotsin vaaleansinistä

AIK-Djurgården: Solnasta kun savu kohoaa

Turun satamassa rytmiryhmämme noin tuplaantuu. Porukassa on Turun molemmilta puolilta tulevan futisturistin lisäksi yksi fanaattisempi AIK:n kannattaja, joka käy säännöllisesti katsomassa matseja Tukholmassa. Laivalla ei varsinaisesti ole huolta huomisesta, vaikka aamun 6:30 satamaan laskeutuminen piirtääkin tiettyjä realiteetteja tulevaan päivään. Suomalaisia on lähdössä reippaanlaisesti katsomaan Tukholman tvilling -derbyä.

Tvilling -derby 2022

Aamu on odotetun hapokas. Siirrymme Überllä Quality Friends -hotellille, josta olimme hankkineet päivähuoneen aamiaisineen. Kolmen hengen -paketti maksoi 1090kr ja oli hyvä vaihtoehto päämäärättömälle vaeltelulle vielä suljetussa Tukholmassa. 

Aamiaisella mies viereisestä pöydästä hihkaisee suuntaamme ja kysyy olemmeko tulleet katsomaan futista. Myöntävän vastauksen jälkeen hän kääri hihaansa ja näyttää hauikseen tatuoitua AIK:n logoa. Mies kertoo että joitain vuosia takaperin hän kävi katsomassa kaikki AIK:n koti- ja vieraspelit. Nyttemmin Vaasaan muutettuaan tahti on hieman höllääntynyt, mutta matseja käydään katsomassa edelleen. Tietty kontrasti piirtyy edellisenä päivänä Helsingissä käytyyn otteluun ja keskustelemmekin pitkään, että mitä se vaatisi, jotta Suomeen saataisiin enemmän vastaavaa futiskulttuuria kuin mitä Ruotsissa on. Punaista lankaa löytyy ottelutapahtumista ja siitä, miten hyvä tunnelma stadioneilla ruokkii itse itseään. Muutaman vuoden takaisesta reissusta samaan derbyyn mieleen on jäänyt se, että pelin taso ei ollut se ykkösjuttu Friends -areenalla silloinkaan, vaan tapahtuma kokonaisuudessaan torioluineen, tifoineen ja pyroineen oli vaikuttava.

Aamiaisen jälkeen paikataan hieman univajetta, minkä jälkeen kävelemme Mall of Scandiavian O’Learysiin, jossa odottelemme Ruotsin puolelta mukaan liittyvää ystäväämme. Solna on odotetun keltamusta ja Djurgården värejä näkyy vain hyvin harvakseltaan. Ihmisiä liikkuu stadionin kupeessa jo useampaa tuntia ennen ottelua. Satunnaiset AIK:n chantit kajahtelevat jo keväiseen ilmanalaan. Kävelemme vielä vastavirtaan Råsunda -torgetin suuntaan makustelemaan tunnelmaa. Dick Turpin -pubi on jo aivan täynnä, joten haemme matsivirvokkeet torilla olevat kipsasta, jonka ympärillä on pieni terassi.

Ennen stadionille suuntaamista nostatamme tunnelmaa vielä Dick Turpinin vieressä olevassa Piazza Råsundassa. Laulut lähtevät jo rehvakkaammin ympärillä olevista ryhmistä ja tiettäväksi tehdään, että tukholmalaisten Hammarbyyn ja Djurgårdenin lisäksi IFK Göteborg on vihalistalla korkealla.

Tunnelmia ottelun alla

Stadionin ympärillä kuhisee ja lipunlukijat laulavat. Löydämme melko nopeasti paikkamme Solnan puoleisesta sivukatsomosta. Penkkirivit ovat mukavan väljät esimeriksi San Siroon verrattuna. Hyvin pian käy myös ilmi, että kaikki näkyvissä olevat katsomot ovat tänään seisomakatsomoita. Djurgårdenin kannattajat pitävät hyvää meteliä jo reippaasti ennen pelin alkua.

Äänenavausta:

Sitten upea spektaakkeli alkaa. Kannattajakatsomot käärivät vuorollaan upeat tifonsa esiin. Raatimme antaa tällä kertaa niukan pistevoiton AIK:n tifolle, vaikka Djurgårdenin oma ei ole myöskään hassumpi. Pauhu Friendsillä on herkeämätöntä ja vaikuttavaa. 

Molemmat joukkueet vaikuttavat lähtevän tähänkin peliin melko varovaisesti. AIK on enemmän pallossa ja Djurgården iskee vastaan. Mielessä käy että rakentuuko pelin kuva enemmän sitä kautta, että peliä ei missään nimessä saava hävitä kuin sen kautta, että peli ehdottomasti halutaan voittaa. AIK:n Nicolas Stefanelli pistää silmään pelimiehen elkeillään ja pehmeällä pallotatsilla. Muuten ottelu on aika perusvarmaa suorittamista matalilla riskitasoilla ja etenkin alkuun hieman piippuun jäävällä tunnetasolla

Kotijoukkueen chäntit tarttuvat koko yleisöön. ” Djurgården och Hammarby - Söder Family” -nousee rallatuksista omalle suosikkilistalle ottelun loppupuolella kuultavan ”Åh upp på Råsundan” -tuntumaan. Yksittäisiä soihtuja palaa molemmissa katsomoissa. Djurgården vaikuttaa olevan hieman parempi, mutta sillä ei välttämättä ole merkitystä, koska tyypillisesti se on viime aikoina lopulta hävinnyt AIK:lle. Sikäli ei olekaan yllätys, että Stefanelli kiiraa aivan ensimmäisen puoliajan lopulla Bilal Husseinin keskityksen alle ja ohjaa sen maaliin. AIK saa todellisen pukukoppimaalin ja siirtyy tauolle 1-0 -johdossa.

Pyroista oli huhuttu eri puolilla hevosmiesten ravipöydissä ja toisen puoliajan alussa ne realisoituvat. Ensin AIK:n Norra ståsta pelmahtaa musta savupilvi, jonka vaikuttavuus kärsii hiukan tuulen suunnasta, joka nostattaa sen nopeasti pois stadionilta. Pelaajat ohjataan pois kentältä. Heidän palattuaan Djurgårdenin päädyssä syttyy useita kymmeniä tulenpunaisia soihtuja samaan aikaan ja pelaajat ohjataan uudemman kerran pois kentältä. Pyro -show:n päätyttyä menee melko tovi ennen kuin kentällä olevia pelaajia varsinaisesti näkee. Muutamia Djurgårdenin lippuja lentää heidän katsomonosansa erottavaan verkkoon ja tanssiinkutsuja tulee AIK:n katsomon suuntaan. Järjestyksenvalvojat ottavat melko lungisti kantaa tilanteeseen esimerkiksi Englantiin verrattuna, jossa vieraskannattajia aletaan monesti melko matalallakin kynnyksellä lyömään nippusiteisiin ja siirtämään stadionilla oleviin erillisiin säilöihin.

Pyrotekniikan käyttö kielletty

Djurgården on nyt enemmän pallossa ja AIK hakee pistopalloilla tilaa Djurgårdenin puolustuksen selustasta. AIK:n maalivahti Kristoffer Nordfeldt joutuu lennättämään itseään useammankin kerran pallon eteen, jotta kivitauluun lopulta naulataan aika odotettukin 1-0 -kotivoitto. 

Pullahtaessamme stadionilta ulos näemme hotellin oven, mutta kulkureittimme eteen on aidoitettu muutamakin erillinen väylä eli suoraa kulkua check -outiin ei ole. Hetken kirkastettua katseitamme huomaamme, että loikkiihan sieltä porukkaa koko ajan aitojen yli ja poliisi ei ota tähän kantaa. Muutama aika lennokaskin ylitys nähdään ennen kuin pyörähdämme hiukan tyhmänrohkeastikin vieraskannattajien virrasta hotellin ovelle.

Aulabaarissa tapaamme uudelleen AIK:n kannattajakatsomossa aikaansa viettäneen tuttavamme, joka aika väkevällä tavalla tiivistää sen, miten ottelu oli hänen tunnepalettiaan värjännyt. Kokemus oli kulkenut pahoinvointiin asti yltäneestä jännityksestä toiveikkuuden kautta euforiseen voitonriemuun. Hotellin aulassa on yllättävän paljon sekä vieraskannattajia että suomalaisia futisintoilijoita. Kyllähän mekin suomalaiset futiksen perässä liikutaan, kun on tarpeeksi, mitä odottaa.

Viini: parasta räiskettä Solnasta

Katkeraa ja suloista. Makeaa ja hapanta: FC Internazionale Milano - AC Milan

Metromatkan tapa Ca Grandalta Giuseppe Meazzalle oli jo aiemmin tiedusteltu. Metro imee jokaiselta asemalta lisää porukkaa sisuksiinsa. Ihon peittävissä kankaissa on sinistä, mustaa ja punaista. Meno on vielä hillittyä. 

Derby della Madonnina

Noustessamme metrosta Giuseppe Meazzan kupeeseen stadionilta kuuluu jo vihellyksiä, vaikka pelin alkuun on kaksi ja puolituntia. Jomman kumman joukkueen pelaajia tai valmentajia on käynyt kentällä, tai sitten väärän henkilön kasvot ovat välähtäneet stadionin screenille. Kauppa käy kioskeissa ja nyt pienemmällä kiireellä liikenteessä olevana olen valmis myös kioskien polettihärdelliin. Homma toimii näin: maksat kassalle, saat poletit, siirryt linjastolla eteenpäin, kerrot mitä ostit ja annat poletit takaisin. 

Kamerat räpsyvät. Satunnaisia chänttejä pelmahtaa ilmaan. Stadionin uumenista kuuluu tasaisin väliajoin metakkaa, jolla otetaan kantaa kentällä tapahtuviin asioihin ja luodaan asetelmaa pian alkavalle Derby della Madonninalle. Jos pitäisin jonkinlaista bucket -listiä futismatseista, niin nyt saisin piirtää viivan yhden pelin yli. Toki italialaisen futiksen koodi ei itselle täysin murru tälläkään reissulla, koska taustoja voisi opiskella loputtomiin ja kielikin on vieras. Veikeästi pumppasin kuitenkin "Jukka" Pakkasen San Siron uneksijaa menolennolla. Kirjasta saa tiettyjä kaikuja sieltä syvyydestä, josta futis Italiassa ja erityisesti Milanon sinimustalla puolella pumppaa väriä olemassaolon ydinnesteeseen. 80€ per lippu ei tunnu kokonaisuuteen peilattuna aivan kohtuuttomalta.

Interin ja Milanin kannattajat kaulailevat keskenään stadionin ulkopuolella ja niin perheissä kuin kaveriporukoissa on molempien värejä. Ei vaikuta olevan mitenkään poikkeuksellisesta, että paikallisten lähipiireissä jalkapallo jakaa puolia läheistenkin välillä, vaikka matsiin voidaan hyvinkin mennä yhdessä. Se jää sitten arvoitukseksi, että minkälainen tunnelma on matsien jälkeen kotien olo- ja makuusaleissa.

Giuseppe Meazza

Tunnelmia stadionin ulkopuolelta

Saamme matsieväät tuhottua ja siirrymme portteja kohti. Italiassa on hyvin hellämielinen suhtautuminen lapsiin, mikä näkyy tällä kertaa siinä, että portilla taisteluparilta kysytään leikkisästi vain etunimi, minkä jälkeen meidät ohjataan eteenpäin. Turvatarkistus on silmäily päältä päin ja se jälkeen olemmekin jo kilauttamassa lippuja lipunlukijoihin.

Oikeaan katsomosektoriin vievän rappukäytän tunnelma ei ole muutamassa päivässä muuttunut. Se on betoninen, ahdas, hengästyttävä ja loputon kuin vankilassa tai 1980-luvun Tšernobylissä. Nappaan maskia kasvoilta, talutan taisteluparia kädestä ja koitan vältellä sellaisia katsontakulmia, jotka alleviivaavat lisääntyvää vertikaalista matkaa stadionin ympäröivään asvalttiin. Reissuprinsessa ja rakas vaimoni askeltavat perässä.

Löydämme melko nopeasti paikkamme. Pelin alkuun on vielä tunnin verran aikaa ja katsomossa on mukavan väljää.  Allamme penkkirivistössä nuori nainen, jonka poskessa on sinimusta sydän, piirtää punamustia viivoja poikaystävänsä kasvoihin.

Meitä tervehditään viereisiltä penkeiltä.

-Milan or Inter?

Tohdin vastata Interin, koska kysyjän takissa on sinimustaa värjäilyä ja sen jälkeen huomaan, että hänen toisella puolella ja samassa seurueessa on Milanin huiveja ja värejä. Ensin mietin, että totuudenmukaisella vastauksella saattoi mennä mieron tielle tällä kertaa, mutta myöhemmin, kun Interin kannattajakatsomon kehoituksesta interistit alkavat pomppia ympäri stadionia, pomppaa myös mies pystyyn eli tulkintani osuikin oikeaan. Olemme koko matsin ajan puheväleissä. Sinänsä en ole Interin italialaisen version varsinainen fani, mutta sydän vain yksinkertaisesti sykkii enemmän sen väreille ja puolueettomaksi tekeytyminen olisi mennyt teeskentelyksi.

Pelaajat saapuvat lämmittelemään. Stadionin paikoista on karkeasti arvioiden varattuja tässä vaiheessa noin kolmannes, mutta metakka on melkoinen. Taistelupari nostaa hetkittäin käsiä korville, mutta toteaa samalla, että täällä on hyvä tunnelma. Kysyn että kummassa oli parempi tunnelma Manchesterissä vai täällä? Vielä tässä vaiheessa Manchester pitää piikkipaikkaa, mutta seuraavaan aamiaiseen mennessä voimasuhteet olivat muuttuneet.

Kannattajakatsomot virittävät chänttejään. Logiikka on selvä: toinen pääty aloittaa jonkin rallin ja toinen koittaa viheltää sen hiljaiseksi. Porukkaa kömpii tihenevään tahtiin Giuseppe Meazzan ahtaille penkkiriveille.

Spektaakkeli alkaa. Kuuluttaja liekittää kotijoukkueen kannattajia. Yläpuolellamme oleva isäntä piiskaa kirouksia niiden ihmisten päälle, jotka tulevat matsiin myöhässä. Tifot nousevat molempiin päätyihin. Yksittäisiä soihtuja sytytetään ja Lautaro Martinez räjäyttää stadionin varhaisella maalillaan. Ihmiset halailevat ympärillä olevia henkilöitä, mikäli värikoodit mätsäävät. Takanamme oleva milanista painuu kyyryyn. Edessämme oleva milanista heiluttaa keskisormea Interin kannattajakatsomon suuntaan. Maalijuhlan äänimaailma vaihtuu hillittömästä riemusta hillitympään chänttiin. Stadion pomppii Interille ja betoni antaa periksi kuin kastunut lauta ojan päällä.

Tunnelmia stadionin sisältä

Curva Sud Milano

Huomaan itse keskittymiseni harhailevan selvästi tavallista enemmän itse pelistä toisaalle, koska kaikki muu, mitä pelin ympärillä tapahtuu, on myös vangitsevaa. Inter on parempi ensimmäisen puoliajan alussa ja Milan lopussa. Derbyefektinä joukkueiden pelin rakenne vaikuttaa toistuvasti hajoavan, sillä keskikenttien surffaillessa milloin missäkin, molemmat pääsevät tunnustelemaan vauhdilla vastustajan puolustuslinjaa. Milan saa myös hyviltä paikoilta vapareita, mutta Interin puolustaessa sitkeästi, on se jälleen Martinez, joka laulattaa kotiyleisöä. Kuuluttajaa huudattaa Lautaroa ja yleisö vastaa Martinezilla. Milan putoaa hetkeksi hyvästä otteestaan huolimatta kanveesiin: 2-0

Takanamme istunut isäntä saa maistaa hieman omaa lääkettään kipittäessään rappusia alas ennen kuin ensimmäinen puoliaika päättyy. Vastapalaute ottelun seuraamisen häiritsemisestä lähtee nauravian kasvojen keskeltä huivien väreistä riippumatta.

Puoliajalle mennään Interin 2-0 -johdossa. Vartti on hyvä pätkä ottaa happea ja sulatella ensimmäisen puoliajan stadionmyrskyä. 

Keitä meitä nyt oli?

Hiukan jakomieliselläkin tavalla tunnelma on ollut samaan aikaan sekä lämmin- ja kylmähenkinen että ystävällis- ja vihamielinen. Jonkinlainen kannattamisen koodi kulkee kuitenkin katsomossa, jossa sini- ja punamustat ovat sikin sokin. Pahimmat solvaukset osoitetaan kannattajakatsomoiden ja kentän suuntaan. Viereisten silmille ei juuri hypitä paitsi, kun Milan kaventaa: punamusta -huivi putoaa nimenomaan silmilleni joko vahingossa tai sitten vähemmän vahingossa. Huitaisen sen pois ja sitten lähdetäänkin VAR:lle. Maali viedään pois. On vaikea olla olematta edes vähän vahingoniloinen. Interin kannattajat heiluttelevat kännyköitään ilmassa.

AC Milan jahtaa kavennusta...

...mutta VAR vie toivon

Taistelupari kertoo, että Inter on nyt hänen ykkössuosikkinsa. Tätä koitetaan vaalia, myös koti-Turussa. Seuraavaksi hän aloittaa vieressä istuvan miehen kanssa illistelykilpailun, joka jatkuu koko matsin ajan. Robin Gosens maalaa toistaiseksi sinimustat värit koko kaupungin horisonttiin ja interistit pääsevät juhlimaan sekä derbyn voittoa että liigacupin finaalipaikkaa: 3-0

Ohimoiden välissä kohisee ja ihmiset sulloutuvat Giuseppe Meazzan käytäville, ratikoihin, takseihin ja metroihin. Niin kuin he ovat tehneet jo vuosikymmenten ajan ja niin kuin he tulevat myös vuosikymmenten ajan tekemään. Stadionin uumenissa keitos kuplii edelleen.

Aamulla herään levottomasta unesta. Nenästä vuotaa verta kuin merkiksi siitä, että derby ei päättynyt eilen. Se vain jatkuu ja jatkuu.

Viini: sinimustaa ja punamustaa rypälettä ystävällisessä ja vihamielisessä keitoksessa.

Matkalla (osa III): Leeds United-Arsenal

Pelilista saa surutta punakynää. Omicron jyllää ja tartuntoja ilmenee Valioliiga -joukkueissa pelit peruvina ryppäinä. Lopulta listalle jää enää yksi peli: Leeds-Arsenal. Se on meidän peli ja kokoa reissua heitelleet sattumukset pelaavat meidän pihalle. Toki punakynää vedetään siihen tahtiin myös Leedsin pelaajalistaan, että vaatii melkoista ponnistelua uskoa edes jonkinlaiseen tulokseen, mutta jalkapallo on siitä hieno peli, että tämäkin peli alkaa 0-0:sta.

Leedsin peleihin lippujen saaminen on oma Odysseiansa, sillä kysyntä läikkyy reilusti tarjonnan yli. Omalla kohdalla useammalla laitteella jäsenille suunnatusta lipunmyynnistä tikettien kärkkyminen heti h-hetkellä toi bingon. Liput eivät ehtineet Suomeen ennen kuin lentokoneemme irtosi kiitoradalta, joten lipunmyynti järkkäsi meille duplikaatit pelipäiväksi lipputoimistoon. 

Olemme Elland Roadin kupeessa jo kolmea tuntia ennen peliä. Lippujen hakemisen lisäksi ohjelmassa on Leedsin kaupassa vierailu, ”rokoterannekkeen” hommaaminen ja matsiruoka Elland Roadin vieressä olevassa The Old Peacock pubissa. Stadionin lähistön värimaailma on korostuneen sinistä, keltaista ja valkoista, ja vaikka käsillä on hieman koleampi päivä niin tunnelma stadionin ympäristössä on raukeaa ja onnellisen yhteisöllistä.

Perinteitä ja uutta aikaa Elland Roadilla

Lapioituamme hampparit ja curryranskalaiset kitusiimme käppäilemme stadionin itäpuolelle ja kilautamme liput vuorollamme lipunlukijaan. Koronarannekkeita ei ainakaan kovin tarkasti portilla tarkisteta niin kuin ehkä saattoi lopulta odottaakin, vaikka moni todistukseton olikin vapauttanut lippunsa myyntiin peliä edeltävinä päivinä. 

Vahva sumu verhoaa savumaisena pilvenä kenttää, kun pelaaja lämmittelevät. Katsomonosat täyttyvät hiljalleen ja ensimmäisiä chänttejä viritellään.  Lopulta kotiyleisö tarttuu euforisesti pelin alkua enteilevän ”Marching on together” -kappaleen sävelmiin ja Elland Road konsertoi pieteetillä sitä, mistä Leeds Unitedissa on kaupungilleen kyse.

The Old Peacock pubin kautta Elland Roadille

Videolla Marching on Together:

Peli poljetaan käyntiin ja selväksi käy, että tänään ei muovi-istuimille tule olemaan paljoakaan käyttöä, mikäli meinaa kentälle nähdä. Nostan taisteluparin myös penkillensä seisomaan, jotta pelitapahtumista jää visuaalisiakin muistoja. Leeds aloittaa toiveita herättävän terävästi ja saa aivan ottelun alussa painettua pelin Arsenalin päätyyn. Taika kuitenkin raukeaa melko pian, kun Arsenal saa viriteltyä ensimmäiset hyökkäyksensä ja Leedsin puolustus on auttamattoman helisemässä. Arsenalilla on paikat tehdä ensimmäiseen vitoseen kaksi maalia. Sen jälkeen loukkaantumisten tainnuttaman Leedsin peli ei lähde rullaamaan, vaikka yleisö koettaa sitä lennättää. Oikeiden jalansijojen löytyminen puolustuspelissä ja lukuisat harhasyötöt värittävät Leedsin peliä. Arsenal kasvaa koko ajan ja Garbriel Martinelli on lopulta se kaveri, jonka sisäterä leijuttaa pallon ensimmäistä kertaa Leedsin maaliin.

Leeds vastaa ”Champion of Europe” -chäntillä ja taisteluparikin intoutuu heiluttamaan pokemon -teemaista Leedsin huiviaan, vaikka edellisen matsin peruilta olikin enemmän Manchesterin taivaansinisten miehiä. Raphinha loihtii kuin tyhjästä tasoituspaikan itselleen, mutta alakulma ei ole riittävän jyvällä ja kuti valuu ohi:

-Tehtiinkö me maali?, taistelupari kysäisee

Muutaman rytmikkään "Marcelo Bielsa" -säkeen jälkeen Martinelli on irti ja nostaa pallon toistamiseen Leedsin maaliin. Leedsin puolustuspelaaminen yskähtelee vielä ensimmäisellä puoliajalla kertaalleen Arsenalin siirrellessä palloa Leedsin boksissa. Kinttuja ei vain löydy oikeisiin väyliin ja niinpä ”Let your country down” -chänttinsä saanut Bukayo Saka flipperöi pallon jo kolmannen kerran Leedsin maaliin ja se kylvetys, joka neljä yötä ja neljäkymmentäviisi mailia M62:sta lounaaseen sijaitsevasta alkupisteestä sai alkunsa, jatkuu.

Puoliajalla brittipiirakat ja olut tekevät kauppansa. Ehdimme jälleen hyvin toisen puoliajan alkuun takaisin. Katsomon sisääntuloaukolle kiivennyt herrasmies antaa kipakkaa palautetta kentän suuntaan. Järkkäri käy rauhoitelemassa miestä, joka puolustelee käyttäytymistään selkeäsanaisella

-But they are shit! Look at them!

Kyllähän sitä aina toivoo, että 0-3 saattaisi kääntyä vielä joksikin muuksi, mutta pelinilme ei sellaiseksi lähde vääntymään, vaikka Arsenal nostaa hieman kengurunnahka tossuaan kaasulta. Ohi kulkevat ihmiset antavat ymmärtäviä katseita toisilleen. Ilo on revittävä tänäänkin jostain muusta kuin varsinaisesta peliesityksestä. Poikansa kanssa matsia katsomaan tullut brittjätkä laulaa nurmella pötköttelevälle Martin Ødegaardille ”You are just soft southern bastard” ja astelee murheellisen näköisenä takaisin omalle istumapaikalleen.

Tunnelma stadionilla valotaulun lukemista huolimatta on upea ja se kumpuaa jostain äärimmilleen kaupallisesti viritettyä brittifutiksen pirtaa syvemmistä sfääreistä. Leedsin näennäinen hallinta on lohduttavaa. Kenties Arsenalin Ben Whitekin haluaa antaa jotain Leedsille takaisin, kun hän lanaa holtittomasti Joe Gelhardtin boksissa nurin ja Leeds saa rankkarin. Raphinha jättää suorituksessaan samba-askeleet tällä kertaa hieman vähemmälle ja täräyttää pallon surutta oikeaan yläkulmaan. Reissun yhdestoista maali tulee lopulta oikeiden maalipuiden väliin ja siitä otetaan ilo irti. Länsi-Yorkshiren majakkaan syttyy hetkellisesti valo, jonka Emile Smith Rowe hyvin ajoitetulla juoksulla ja riittävän painavalla viimeistelyllä sammuttaa: 1-4.

Yksi maali oikeidenkin maalipuiden välliin

Loppukymppi, peliajan päättymisen jälkeinen kymppi ja matka stadionin aitojen läpi kohti seuraavia etappeja on väkevän ”We all love Leeds” -chäntin säestämää. Pelireissun tulokset ovat olleet karmeita, mutta se ei tässä hetkessä tunnu lainkaan niin pahalta kuin kotimaisessa irkkubaarissa karkeasti viikko sitten Rüdigerin kalasteleman lisäajan pilkun jälkeen. Oikeastaan tulokset eivät tunnu ollenkaan pahalta siihen onnentunteeseen peilaten, että näimme Leedsin paikanpäällä ja vieläpä Valioliigassa kaikkein niiden sattumusten ja suursäätilojen vaihteluiden jälkeen, jotka reissuamme kelluttivat.

Videolla: We all love Leeds

Taistelupari avaa kotiinpaluupäivän, joka lopulta piti sisällään yhden peruuntuneen junvavuoron, yhden peruuntuneen ja yhden myöhästyneen lennon, silmät säihkyen ja nauraen:

-Ne hävisi, vaikka niillä oli niin hyvä kannatus!

Mitäpä siihen lisäämään.

Viini: paikallisten riemusta ja kyyneleistä perinnereseptillä

Matkalla (osa I): Manchester City-Leeds United

Loppujen lopuksi en ole varma lätkinkö enemmän lappuja lähtöselvityksen tiskille vai lätkikö Manchester City enemmän maaleja Illan Meslierin taakse. Koronatesteihin meni enemmän rahaa kuin matsilippuihin, mutta kun valoshow Etihad -stadionilla syöksähti käyntiin niin tuntui kuin jotain olisi jo saavutettu. Matka Etihadin mukavan pehmeille penkeille oli ollut ensimmäisestä ajatuksesta pitkä ja Omicron oli siinä välissä ehtinyt muuttaa maailma, mutta yhtä kaikki, täällä oltiin. Päivällä huhuttiin myös, että peli monen muun tapaan peruttaisiin COVID -casejen vuoksi, mikä lisäsi levottomuutta hotellihuoneen sängyllä köllötellessä ja sekä matsia että koronatestin -tuloksia odotellessa.

Taksi ei Etihadille kauaa keskustasta aja. Tilasin edestakaisen matkan samalta taksiyhtiöltä, koska yritin varmistella jotenkin jouhevan poistumisen pelin jälkeen. Erehdyin kuitenkin kysymään kuskilta Etihadin lähellä siitä, miten löytäisin paluutaksin ja vastaus oli mallia: ”Ei mitään käryä. Koita soittaa vaikka kuskille puoli tuntia ennen pelin päättymistä. Itse en koskaan hae täältä ketään pelipäivinä." Niinpä hautaan toiveet helposta paluusta ja toivon, että neljän vuoden elämänkokemuksella maailmaa matkaavan taisteluparin hermot kestävät myöhäisillan väistämättömän samoamisen.

Tunnelmia pelin alla

Etihad ja City sopivat siinä mielessä hyvin reissukohteeksi, että lippujen kanssa ei tyypillisesti tarvitse Amerikan temppuja tehdä. Tilaa on ja näkeehän sitä samalla, mitä jalkapallossa rahalla saa. Minä halusin nähdä parin vuoden tauon jälkeen Leedsin ja sain taisteluparista vielä reissukaverin viikon koluamiselle Englannissa. Myös Leedsin kannattajat olivat kauhoneet käsiinsä reilusti kotijoukkueen kannattajille tarkoitettuja lippuja, mikä tarkoitti sitä, että katsomossa oli tavallista enemmän sähköä ja vaaran tuntua.

Videolla vähän vanhaa ja uutta maailmaa

Ensimmäinen maali tulee niin nopeasti, että pystyn vielä maistamaan pahvimukista nautitun Amstelin poskieni sisäpinnoilta. Vieressäni istuva noin viisikymppinen nainen ryntää penkkiriviä viitisen metriä eteenpäin ja höyryää Leedsin kannattajiksi tunnistettavan poikajoukon niskaan. Suukopu ei lopu ja nainen ottaa tilanteesta kaiken irti. Muutaman reippaan ”Fuck off” -palautteen saattelemana nainen palaa hetkeksi paikalleen ennen kuin nousee jälleen pystyyn ja ilmoittaa saaneensa tarpeekseen siitä, että vierasjoukkueen kannattajia on joka kerta Cityn katsomossa. Nainen ei kuitenkaan lähde stadionilta, vaan käy juttelemassa vartioiden kanssa.

Game on!

City ehtii tekemään toisen maalin ennen kuin vartijat ajavat poikajoukon pois katsomosta. City tekee kolmannen maalinsa, kun reilu puolituntia on pelattu ja käytännössä ratkaisee pelin. Leedsin kannattajat pitävät vieraskatsomossa hyvää meteliä, vaikka peli lipeää käsistä ja siksi Etihad ei pelitapahtumista huolimatta käy uneliaaksi, vaan päinvastoin: kun peli alkaa olla selvä, on hyvä keskittyä toisen joukkueen kannattajille vittuilluun.

”Is this a library?”, ”Your support is fucking shit” ja tummemman sävyinen ”She said no, Mendy”, kajahtavat Leedsin katsomosta

Kotijoukkue vastaa: ”You are not fit to Premier league” ja ”You are fucking shit” -chänteillä.

Cityn metkut olivat liikaa siipirikkoiselle Leedsille

Peli pysyy 3-0:ssa, kun ihmiset valuvat stadionin uumeniin tankkaus- ja tyhjennystouhuihin. Kioskijonossamme poikajoukko kertaa puoliajalla käymäänsä nahinaan vierasjoukkueen kannattajien kanssa. Tämä on omalta osaltani neljäs Etihadilla nähty matsi ja joka kerta jaksan hämmästellä sitä, miten tehokkaasti kymmenientuhansien ihmisten liikutteleminen ja palveleminen onnistuu puoliajalla. Kaikki, jotka vähänkään yrittävät, ehtivät sekä vessaan että myös nauttimaan Amstelinsa puoliajan aikana.

Terveiset naapurille kulkivat kätevästi punatakkisten herrasmiesten olkapäiden yli

City ei anna tuumaakaan toisella puoliajalla periksi, vaan menee 4-0 -johtoon heti alkajaisiksi. Tunnin kohdalla se naulaa Leedsin arkkuunsa, kun ensin Phil Fodenin maali hylätään paitsiona, mutta Kevin de Bruyne oikaisee asian minuutin sisällä ja homma menee hiukan humoristiseksikin: 5-0. Kotijoukkueen osalta tunnelma on tässä kohtaa korkeimmillaan ja mikään ei viittaa siihen etteikö tahti voisi jatkua. Siipirikkoinen Leeds on pahasti yltäkylläisyydessä kylpevän Cityn hyökyaallon armoilla.

Lisää tulee

Sitten tulee 6-0 ja sitten 7-0. 7-0 -tilanteessa kotijoukkueen kannattajat ovat selvästi saaneet shownsa, sillä katsomonosat alkavat tyhjentymään. Leedsin kannattajat jatkavat edelleen metelöintiään ja tilanteesta huolimatta laulavat rakkauttaan joukkueelleen. Taistelupari ilmoittaa kannattavansa Manchesteriä.

Lopulta peli päättyy ja lähdemme myöhäisessä illassa tarpomaan kaupungin keskustaa kohti. Kello tikittää Englannissa kymmentä ja Suomessa puolta yötä, joten jokainen pääväylän suuntaan otettu kilometri tuntuu epätoivoisen pitkältä. Vähintään puolisen tuntia se ottaa ennen kuin lopulta saamme Überin allemme ja loppumatkaa taittuu taksin takapenkillä. Hotellilla huomaan, että aiemmalta taksiyhtiöltä oli tullut WhatsAppiin linkki, jota klikkaamalla olisin saanut paikannettua tilaamamme taksin. Etihadilta paluun koodi jäi kuitenkin edelleen murtamatta, vaikka lähellä se oli.

Viini: uusi variantti

Kun jalkapallo kävi rikki

José Mourinhon potkuissa olisi ollut yhdelle päivälle kerrakseen futisuutista, mutta klikkilinkit eivät juuri ehtineet vanheta, kun näytöille pomppii välähdyksiä ja kommentteja uudesta superliigasta. Viestit olivat painoltaan sellaisia, että tämä vaikuttaa menevän sukkana läpi. Ensimmäinen reaktioni oli melankolinen: tähänkö nyt oikeasti on tultu? Kokonaisuus avautuu rivi riviltä raadollisempana. Suurseurojen omistajat ovat laskeneet, etteivät he tarvitse muita enää, vaan suunnittelevat oman kutsuihin perustuvan sarjansa, jossa heidän rikastumisensa on kilpailullisesta menestyksestä riippumatta taattu. Kansallisissa sarjoissa voidaan sitten käydä ylivoimaisilla resursseilla heittämässä kärryn pyörää ja markkinoimassa superliigaa. Business casessa oli laskettu, että suurseurat tarvitsevat lisää pelejä, mutta eivät ketä tahansa, vaan toisiaan vastaan.

Tällä haavaa superliiga lässähti

Lopputulemasta riippumatta tiesin, että minä seuraan omia joukkueitani: FC Inter Turkua ja Leeds Unitedia. Tässä järjestyksessä. Valkoisen baletin näyttämön olen jo osittain sulkenut ja superliigan skenaariossa laudat lyötäisiin lopullisesti oviin ja ikkunoihin. Ajatusketjun johdannaisena mielessä käy myös, että eivätkö kannattajat loppujen lopuksi valitse absoluuttisesti itse, mitä sarjoja ja joukkueita seuraavat? Jalkapallon markkinat ovat kuitenkin globaalit ja suurseurat imevät rahaa kaikkialta maailmasta. Neitseelliset markkinat ja kasvupotentiaali ovatkin pitkälti siellä, mistä vain harva kannattaja pystyy edes kerran tai kaksi kaudessa lentelemään paikan päälle peliä katsomaan. Raha liikkuu TV-oikeuksissa ja fanitavaran myynnissä. Täydet stadionit ovat pienempi siivu siitä potista, jonka suurseura rahana vaihtaa, ja kun omistajien intressit ovat nimenomaan sisään tulevan rahavirran maksimoinnissa, saavutaan kummallisiin risteyksiin. Omistajia ei välttämättä kiinnosta jalkapallo tipan tippaa. Heille on ihan sama, että täyttyykö Old Trafford Englannissa vai vuokrattu stadion jossain päin Aasia. Sillä on merkitystä kumpi tapa tuottaa enemmän. Kummasta kääritään paremmat TV-rahat, oheismyynnit ja kummassa tavassa lippujen hinta voidaan sovittaa (lue: nostaa) mahdollisimman tuottavalle tasolle.

Superliiga vaikutti jenkkityyliseltä NHL:n, NFL:n tai NBA :n tapaiselta konseptilta. Ottelutapahtumista olisi varmasti rakennettu suuren luokan spektaakkeleja. Tästä hetkestä katsottuna superliigan puuhamiehet eivät olleet ymmärtäneet edes vähää alusta sitä, miten syvälle juurtunutta jalkapalloa kulttuurillisesti ja historiallisesti on. Se oli suurin virhe ja haluan uskoa, että superliiga kaatui juuri tähän. Ohiveto ei koskenut nimenomaisesti urheilua viihteenä, vaan ihmisten elämää perustavanlaatuisesti. Jalkapallo tulee usein ensin ja elämä on silloin vain osa sitä. Siksi superliiga hankkeena politisoitui etenkin Englannissa.

Valioliigaan tämänhetkistä sarjataulukkoa katsellessa väkisinkin herää kysymys, että miksi Tottenhamin (kuudes), Liverpoolin (seitsemäs) tai Arsenalin (yhdeksäs) tulisi päästä pelaamaan suuremmista palkintorahoista kuin Leicesterin (kolmas) tai West Hamin (neljäs)? Juventus otti juuri pataan Atalantalta ja tämän siivittämänä Atalanta porskutti sen ohi sarjataulukossa. Urheilun ja osin liiketoiminnankin periaatteista katsottuna tuntuu vieraalta se, että isoilla resursseilla (jotkut jopa vuodesta toiseen) alisuorittavat seurat ansaitsisivat mitään erityiskohtelua. Hyväntahtoista naureskelua ne ansaitsevat, kunnes saavat kilpailullisen tasonsa resurssien mahdollistamalla tasolle. Toki he saavat myydä pelipaitojaan ympäri maailmaa niin paljon kuin pystyvät. Ei sitä kukaan ole heiltä ottamassa pois.

Kansalliset sarjat ja UEFA iskivät väkevästi vastapalloon. Tosin on ymmärrettävä, että heillä oli myös taloudellinen intressi varjeltavana, vaikka he saivatkin käteensä todelliset valttikortit:

Valtti 1: laji on olemassa kannattajia varten

Valtti 2: ansainnan tulee perustua kilpailulliseen menestykseen.

Ensimmäinen kortti olisi auennut superliigalaisille pienen tutkimuksen avulla ja toisessa olisi voinut konsultoida suomalaisia lätkäihmisiä. UEFA:n on nyt kuitenkin tarkasteltava kriittisesti myös omia mallejaan, sillä seuraava superliiga on varmasti jo pöytäkirjoissa. Rahan ja vallan tavoittelun lisäksi superliiga oli oire nykymallien riittämättömyydestä. Siksi sitä ei voi peittää laastareilla, vaan se on jotain, mikä täytyy tuntea ihollaan niin kauan kuin meillä on jalkapalloa ja siihen liittyviä asioita päätettävänä.

Viini: kontaminoitui vauhdilla

Sukupolvikokemuksena huuhkajat

Sateisella stadikalla oman pakin perseen kautta putattu oma maali ratkaisuottelussa Unkaria vastaan oli vain jäävuoren huippu. Suomi pelasi hyvin tai surkeasti siinä, missä muutkin, mutta kaverit juoksivat aina loppusuoran kovempaa. Maajoukkue oli kuin kirottu ja matsien päättyessä makuhermoihin oli syötetty monta lusikallista kalanmaksaöljyltä maistuvaa maailmaa.

-Miten helvetissä tässä nyt taas näin kävi?

Suomi tulee kahden maalin takaa Tšekkiä vastaan tasoihin ja 3-3 -tilanteessa Shefki Kuqi pukkaa apposellaan ammottavan maalin ainoaan neliöön, josta pallo ei voi mennä maaliin. Siinä tönöttää Petr Čech. Peliä ei olisi ollut montaakaan minuuttia jäljellä. Tšekki iskee tilanteesta seuranneesta hyökkäyksestä taululle 4-3 -lukemat ja voittaa ottelun. Suomen kisaunelmien ruska varisee aiempien jo reippaasti maatumaan päin olevien lehtien päälle. Yksittäisten otteluiden muistot hämärtyvät, mutta polttavana tunnejälkenä jomottaa se, että usein olisi ansaittu enemmän, kunnes sitten kohdalle osuu historiallisen helppo lohko: silloin pelataan kuin ei olisi jalkapalloa koskaan pelattukaan eikä edes ansaita mitään ja rallatellaan jo hyvissä ajoin laulukuoroon. Kaiken tämän välillä penkin päässä käy kotimaista ja ulkomaista vuorovedoin, mutta mikään ei pure. Potkupallolla irvailevilla on koko ajan parempi käsi.

Siksi kylmä hiki puskee läpi, kun historiallisen EM-kisapaikan jälkeen samaan MM-karsintalohkoon tarjoillaan Ranskaa, Ukrainaa, Bosnia Hertsegovinaa ja Kazakstania. Ensimmäisen ottelun tasapelin jälkeen takaraivossa kumisee, että nyt, jos hävitään Ukrainalle, niin homma alkaa olla paketissa.  Oli vain suonenveto ja päiväuni, joka tulee hetkenä minä hyvänsä päätökseensä, ja kun Ukraina lopulta sohii pallon maaliin ja Paulus Arajuuri moukaroi pallon tolppaan ja huuhkajat painavat vimmatusti päälle, mutta eivät vaan saa maalia aikaiseksi, niin siinä ei ole mitään uutta, ja kun Teemu Pukki revitään vyötäisiltä kenttään ja palloa viedään pilkulle, silmissä vilisevät kaikki kauden aikana nähdyt missatut rankkarit ja kun palloa kaivetaan Ukrainan verkosta, niin ohimoilla välähtää, että ylivoimallakin ottelu voidaan vielä hävitä, ja kun lisäajalla pallo kiepsahtaa kohti Suomen maalin takakulmaa eikä laskeudukaan sivuverkkoon, vaan Jesse Jorosen näppeihin, ja kun ottelu sitten siihen päättyy, niin muistaa, että maailma on nyt futismaajoukkueen kannattajille eri. Edellisten sukupolvien traumat eivät yllä tähän päivään. Vuoro on vaihtunut.

Sitten Pukki, Arajuuri ja Rive käyvät kameran edessä virnistelemässä ja manaavat sitä, ettei peli kulkenut ja kahden pinnan sijaan kasassa voisi olla neljä tai kuusi: se uppoaa sukkana. Futispainajainen on ollut päättyneenä jo vuosia, mutta vielä sen varjot lymyilevät alitajunnan onkaloissa, ja kun sitten laskeskelee, että Bosnia -awaysta ja kotoa Ukrainasta tarvitaan todennäköisesti kuuden pisteen potti, niin ensin katse lasittuu, mutta sittenhän sen ymmärtää, että sole poika mikhään. Rive hoitaa niin kuin aina tähänkin asti.

Viinikuvaus: katkeransuloisesta makeaan

Marcelo Bielsa ja Leeds United: mikä niissä puree?

Marcelo Bielsan Leeds United on ollut yksi Valioliigakauden puhutuimpia ilmiöitä. Intensiiviseen prässiin ja pallonhallintaan perustuva hyökkäävä jalkapallo on lämmittänyt monien jalkapalloromantikkojen sydämiä. Leeds ja Bielsa ovat voittaneet puolelleen uusia viihdyttävän jalkapallon puolesta liputtavia ystäviä, mutta samaan aikaan Leedsin brittifutikselle ja erityisesti nousijajoukkueelle epäkonventionaalinen pelitapa on tappion hetkillä nostattanut kommentteja naiivista pelitavasta. Kritiikki on väliin saanut myös vahingoniloisia piirteitä.

Nousijoukkue Leeds on pitänyt 11:sta eniten palloa eurooppalaisiin huippusarjoihin peilaten

Leedsin prässi on Euroopan TOP 5 sarjojen intensiivisintä (lähde. fbref.com)

Mikä Leedsissä sitten ihastuttaa ja vihastuttaa? Mitä Leedsistä ja Marcelo Bielsasta olisi hyvä ymmärtää?

Leeds on lähtenyt käytännössä vastustajasta riippumatta jokaiseen peliin samalla pelifilosofialla: pelit voitetaan hyökkäämällä. Brittifutiksen narratiivissa on romantisoitu pieniä ja piskuisia seuroja, jotka altavastaajana kyynisesti puolustamalla maksimoivat tuloksen. Putoamisvaarassa olevien joukkueiden pelastajaksi säännöllisesti kutsuttava Sam Allardyce on yksi tämän narratiivin sankarihahmoja. Sitten viheriön reunalle tulee pahvinen kahvimuki kädessään Bielsa, joka pelifilosofisesti ei oikein millään tavalla sovi brittifutiksen perinteisiin kaavoihin. Bielsan Leeds haastaa sen oletuksen, että hyökkääminen olisi jotenkin maailmantähtiä vilisevien suurseurojen etuoikeus. Samalla tavalla José Mourinhon Tottenham haastaa sen oletuksen, että maailmantähtiä vilisevän joukkueen tulisi lähtökohtaisesti hyökätä: ja silloin kun joukkueet häviävät, on helppo osoitella managereiden pelifilosofiaa, vaikka pelitavan sijaan tulosta olisi heilauttanut enemmän yksittäiset virheet tai peliin lähtemättömästi kuuluvat sattumanvaraiset tapahtumat.

Mourinho ja Bielsa ovat muutenkin kuluvan kauden Valioliigassa herkullinen vastinpari. He asettuvat monen nelikentän vastakkaisiin kulmiin. Mourinho piiskaa väkevästi ”voittoon hinnalla, millä hyvänsä” -mentaliteetilla, kun Bielsa taas rakentaa oikeudenmukaisuutta korostavista arvoista. Bielsa uskoo, että pelaajat pelaavat paremmin, kun he uskovat tekevänsä oikein. Bielsa tyypillisesti otteluiden jälkeen summaa sen heijastelivatko ottelutapahtumat tulosta eli oliko tulos oikeudenmukainen. 

Yksi asia on varmaa: sekä Mourinho ja Bielsa haluavat yhtä palavasti voittaa jokaisen ottelunsa. Lähestymistapa ja todennäköisyyksien optimointi lähtee vain eri suunnista. Voiton tahdon suhteen Mourinho ja Bielsa niitataan nelikentän samaan kulmaan.

Pelifilosofian eri kulmissa

Bielsan Leedsistä puhutaan viihdyttävänä joukkueena ja tämä on täysin totta. Keskustelu ajautuu kuitenkin sivuraiteille siinä kohtaa, kun lähdetään leimaamaan viihdyttävää peliä itsetarkoitukselliseksi ja siten otteluiden voittaminen jäisi pelitavalle alisteiseksi. Hyökkäävä ja viihdyttävä pelitapa on tietysti hyvää bisnestä, koska jalkapallo sinänsä kilpailee ihmisten vapaa-ajasta ja rahasta monen muun asian kanssa. Ihmiset haluavat keskimäärin mieluummin viihtyä kuin tylsistyä vapaa-ajallaan.  Hyökkäävän ja viihdyttävän pelitavan avulla on helpompi kerätä lisää kannattajapohjaa, ja sitä kautta suurempia rahavirtoja seuraan. Juuri tämä on se etu, jonka Bielsa pystyy pidemmällä tähtäimellä Leedsiin tuomaan. Kuitenkin pelaajia ja valmentajia mitataan lajin sisällä nimenomaan tulosten kautta. Jos Leeds ajautuu surkeaan tuloskuntoon, Bielsa saa kenkää. Piste. Bielsaa hieman opiskelleet tietävät myös hänen vihaavan häviämistä aina sellaiseen pisteeseen saakka, että reaktiot tappion jälkeen ovat eriskummallisia vai milloin olet viimeksi jonkun vastoinkäymisen jälkeen maannut alastomana hierontapöydällä?

Marcelo Bielsa oli ehdolla vuoden 2020 parhaaksi valmentajaksi. Ehdokkuus nosti hänet jälleen sellaisten valmentajien rinnalle, kuten Jürgen Klopp ja Hans-Dieter Flick. Asetelma rikkoo jälleen yhtä konventiota: miten Englannin toisen sarjaportaan voittanut valmentaja voidaan nostaa samalla podiumille kuin Euroopan suurimpien ja rahakkaimpien sarjojen voittajat? Pokaalit itse kilpailuista jaettiin kuitenkin jo ennen vuoden valmentajan valintaa. FIFA etsi vuoden parasta valmentajaa ja voitettujen mestaruuksien lisäksi yksi ilmeinen kriteeri tälle lienee se, että kuka valmentaja pystyi maksimoimaan parhaiten olemassa olevasta potentiaalista parhaan tuloksen. Bielsa oli suhteellisen lyhyessä ajassa tehnyt Englannin mestaruussarjan alemman keskitason joukkueesta sarjansa ylivoimaisen mestarin. Resursseihin nähden se oli poikkeuksellinen saavutus ja sen myös FIFA huomioi.

Leeds United palasi Bielsan johdossa Valioliigaan kuudentoista vuoden korpivaelluksen jälkeen

Etenkin kuluvan kauden alussa Leedsin hävitessä analyysi oli helposti, että Hodgson tai Rodgers tai joku muu voitti Bielsan nimenomaan taktisesti. Ulkoapäin annettua neron leimaa haluttiin himmentää ja epäkonventinaalisesti toimivat Bielsa ja Leeds haluttiin laittaa ruotuun. Bielsa itsepäisenä ja kummallisena hahmona varmasti ärsytti ja ärsyttää edelleen joitain ihmisiä. Bielsa tai tämän päivän Leeds eivät yksinkertaisesti vaan sovi moniinkaan perinteisiin muotteihin. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että ihmiset joutuvat tilanteeseen, joissa tulee kyseenalaistaa joka omat tai jonkun toisen näkemykset siitä, miten jalkapalloa tulee tai voi huipputasolla pelata. Helpompi tie on kääntää katseet ulospäin ja vastustaa sellaista, joka itselle näyttäytyy vieraalta.

Kaiken humun ja hulinan keskellä vaikuttaa välillä unohtuvan se, että Leeds on nousijajoukkue ja sen palkkakulut ovat Valioliigan toiseksi pienimmät. Leeds joutui mestaruuskautensa jälkeen pikapikaa laittamaan palikkansa sellaisille paikoille, että ne kestävät maailman kovimman liigan jyskytykset. Valioliigaan noususta on hyvä ymmärtää vielä se, että mestaruussarjassa on tiukat raamit sille kuinka paljon joukkue voi esimerkiksi pelaajahankintoihin käyttää rahaa. Jos standardeja ei täytetä, niin sakko- ja pisterangaistuksia ropisee. Näin ollen joukkueen noustessa Valioliigaan tilanne on jo valmiiksi erittäin haastava. Fulhamin ja West Bromwichin tilanne kertoo tätä tarinaa. Fulhamin ja WBA:n lisäksi meillä on käsillä Leeds, joka jatkuvista avainpelaajien loukkaantumisista huolimatta on puolessa välissä kautta yhdentenätoista. Arsenalia kaksi ja Tottenhamia neljä pistetä perässä.

Leedsin palkkakulut ovat Valioliigan toiseksi pienimmät (lähde. www.spotrac.com/epl/payroll/)

Jos vedetään mutkat suoriksi, niin tippuakseen sarjasta, Leedsin tulisi loppu kauden aikana voittaa viisi peliä vähemmän kuin Fulham. Fulham on voittanut koko kauden aikana tähän asti kaksi peliä. Leeds ja nimenomaan Marcelo Bielsan Leeds on tällä kaudella tehnyt poikkeuksellista tulosta olosuhteisiin ja resursseihin nähden. Kaiken kukkuraksi tulos on tullut upealla jalkapallolla, joka on ihastuttanut monia ja ärsyttänyt joitain. Mitkä siis oikeasti ovat niitä kysymyksiä, joita Leedsistä, Marcelo Bielsasta ja lajin evoluutiosta jalkapalloa enemmän tai vähemmän opiskelevien kannattaisi kysyä? Se on varmaa, että jalkapallo muuttuu ja Marcelo Bielsan Leeds surffaa muutoksen aallonharjalla.

Viinikuvaus: taikajuomaa

PS.kirjoittaja on aiemmin tutkinut Leedsiä seuraavissa teksteissä

Futiskirjat: Damned United - Tappion ja Viha päivät: https://futistajaviinia.blogspot.com/2020/12/futiskirjat-damned-united-tappion-ja.html

Ruusujen sota (Leedsin ja Manchester Unitedin rivalry): http://futistajaviinia.blogspot.com/2020/12/ruusujen-ja-kaupungintalojen-sota-leeds.html

Rolling Stones vs. The Beatles (Leedsin ja Chelsean rivalry): https://futistajaviinia.blogspot.com/2020/12/rolling-stones-vs-beatles-leeds-united.html

Futiskirjat: Bielsan hulluuden jäljillä: https://futistajaviinia.blogspot.com/2020/05/futiskirjat-bielsan-hulluuden-jaljilla.html

Hajatelmia Marcelo Bielasta ja Leedsistä: https://futistajaviinia.blogspot.com/2020/01/hajatelmia-marclo-bielsasta-ja-leedsista.html

Elland Roadilla tilit tasan (reissuraportti Leeds-Blackburn -ottelusta): https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/11/elland-roadilla-tilit-tasan.html

Kapsaisiinia Elland Roadilla (reissuraportti Leeds-Wigan -ottelusta): https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/04/kapsaisiinia-elland-roadilla.html

Kehäketun ja kummisedän päiväolut (ennakko Leeds-Middlesbrough -matsiin): https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/02/kehaketun-ja-kummisedan-paivaolut.html

Kanarialinnun viserrys: Leeds-Norwich 1-3: https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/02/kanarialinnun-viserrys-leeds-norwich-1-3.html

Talviklassikko divarista: Bielsa- vai Pukkiparty?: https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/02/talviklassikko-divarista-bielsa-vai.html

Marcelo Bielsa ja Leeds United: kun yksi hullu kaataa koko pöydän: http://futistajaviinia.blogspot.com/2019/01/marcelo-bielsa-ja-leeds-united-kun-yksi.html

Leeds United: katastrofiseurasta karnevaalin pääesiintyjäksi: https://futistajaviinia.blogspot.com/2018/08/leeds-united-katastrofiseurasta.html