Leeds United-Hull City: me ollaan Leeds(issä)

 -Ei ole. Eikä sellaista ole tarvittu koskaan ennenkään

-Oletteko viimeksi matkustanut koko perheen kanssa?

-Ei, vaan ihan kahdestaan

Amsterdamissa rajavirkailijat ovat vekkulilla päällä. Jono takanamme kuitenkin kasvaa sen verran pitkäksi, että meidät päästetään läpi, vaikka kännykkä tilttaa kesken paluulippujen lataamisen eikä toisen vanhemman suostumusta taisteluparin reissaamiselle kirjallisesti ole. Manchesterin lentokentällä olen jo tottunut muutamaan ekstrakysymykseen. 

-”Fair enough”, naurahtaa rajavirkailija Manchesterin lentokentällä, kun vastaan hänen kysymykseensä, että tunnen Leedsistä lähinnä hotellityöntekijöitä, joihin olen ollut viime päivinä yhteydessä. Oma ironiansa on toki siinä, että kun taksi kieppaa Novotel -hotellin eteen, havahdun siihen, ettei se ollut se hotelli, jonka kuvittelin varanneeni.  

-Me vain haluttiin stressata teitä, vitsailevat hotellin vastaanottovirkailijat, kun varaustamme ei heti löydy. Kello tikkaa kohti puolta yötä ja takana on neljäntoista tunnin reissurupeama. On hyvä olla täällä taas ja kohta päät painuvat tyynyyn hotellihuoneessa, jossa jostain syystä vessapönttö ja käsienpesuallas on sijoiteltu eri tiloihin.

Ensimmäinen aamupala yllättää kattavalla juusto- ja leikkelevalikoimalla. Tuoreet vihannekset on syötetty paikallisille rusakoille, kuten jokseenkin aina tähänkin asti, ja hyvä niin, koska täytyyhän meilläkin olla jotain millä vitsailla. Reissuja länsi-Yorkshireen on takana ehkä puolisen tusinaa. Leeds kaupunkina ja kaikkine koukeroineen on meille jo melko tuttu, joten päivien maustamiseen tulee laitettua ekstra-ajatusta. Nykyiseen menestysreseptiin kuuluu visiitti Smyths -lelukauppaan ja erityisesti futiskortit ovat ostoslistan kärkipaikoilla. Otamme taksin alle ja suuntaamme ensimmäistä kertaa Kirkstallin ostoskeskittymään, koska sen lähellä on myös apottiluostarin rauniot, jotka ovat jääneet meiltä vielä kummastelematta.

Vettä tihuttaa. Lelukaupan ostoskassi on suhteettoman suuri sen sisältöön nähden. Jätämme huomioimatta ”Private road. No entry” -kyltin, kun astelemme apottiluostarille vievälle puistotielle, jonka vieressä solisee pieni joki. Lipunmyynnissä meiltä kysytään, että olemmeko paikallisia. No emmehän me ole, joten on aika laittaa kättä taskuun ja maksaa sisäänpääsystä. Pieni päiväkävely raittiissa ilmassa ennen illan spektaakkelia tekee hyvää ja ennen paluuta hörppäämme omenamehut päivänsä epistolaan juuri auenneessa Kirkstall Bridge Innissä.

Tunti pelin alkuun

Granary Wharfin italialaisessa ravintolassa puolet tilauksestamme katoaa prosessiin ja laskulle on lisätty pullollinen jonkin toisen pöydän Valpolicellaa. Sovimme taisteluparin kanssa, että ensi kerralla nautimme peliä edeltävän päivällisen jossain muualla. Kiertelemme hetken Elland Roadin ympäristössä ennen kuin sujahdamme tiiliskivistä rakennetusta sisäänkäynnistä stadionin puolelle. Elland Roadin uumenissa ihmiset tapittavat paraikaa pelattavaa Ipswichin ja Southamptonin matsia. Toiveena on, mikä tahansa muu tulos kuin kotijoukkueen voitto. Southampton oli vielä tässä kohtaa maalin edellä, mikä lisäsi huhtikuisen auringon lämpökerrointa Elland Roadilla.

Kapuamme istuinpaikoillemme, joiden osto-oikeuden saimme tällä kertaa jäsenille suunnatusta arvonnasta. Liput ei sinänsä olleet hinnalla pilattuja, sillä omasta ja taisteluparin lipusta tilitettiin yhteensä piirun verran yli 50 puntaa. Paikkamme ovat itäisen pitkän sivun East Standin perhekatsomossa. Läntisen John Charles -ständin yltä paistaa ilta-aurinko. Ihmisiä kertyy katsomonosaan. Vieressä on juhlapäivä käynnissä, sillä paikallinen pikkulädi on ensimmäistä kertaa Leedsin kotiottelussa. Joku huomaa, että myös yläpuolellamme olevista VIP -bokseista näkyy katsomon puolelle Ipswichin ja Southamptonin pelin viime hetket. Ipswich on tasoittanut ja Southamptonia rasittaa punainen kortti. Twitteristä hermokalvoille pistää viesti, jossa pyydetään ennustamaan ”Tractor Shaggersien” -voittomaalin ajankohtaa. Oikea vastaus on 90+7 minuuttia. Ipswichin viime hetken voiton myötä tunnelma ja odotukset muuttuvat: Leeds on koko lailla pakkovoiton edessä. Letkeys pinnaeron kasvattamiseksi Ipswichiin nähden vaihtuu kireäksi jännitykseksi siitä, että Leeds jääkin jälkeen.

Noin 83 kilometrin päästää Leedsiin reissanneet Hull Cityn kannattajat ovat näkemäni perusteella tyhjentäneet koko lippukiintiönsä, ja he pitävät hyvää melua ennen ottelun alkamista. Koko stadionin voimalla eetteriin nouseva ”Marching on Together” peittää hetkellisesti kaiken muun hälyn. Ottelun alussa muistetaan hetki kaksikymmentäneljä vuotta sitten puukotuksen uhreiksi Istanbulissa joutuneita Leedsin kannattajille Christopher Loftusia ja Kevin Speightiä: Always Remembered. Never Forgotten.

Tiikereiden kannattajia

Pallo potkaistaan peliin ja kotijoukkueen ääniaaltoja revitellään jo 9 minuutin kohdalla, kun Georginio Rutter paikantaa pitkän pujottelun päätteeksi Crysencio Summervillen, jonka laukauksesta ilmoille nousseen säähavaintopallon Sam Byram junttaa sisään: 1-0. ”Georginio, Georginio, Georginio” -ralli kiertää Elland Roadia.

Helppo ja kivaa, mutta se ei ole Leedsin tapa. Se ei ole ollut ennen, eikä se ole nyt ja eikä se sitä varmasti ole tulevaisuudessakaan. Vastavoimat lähtevät liikkeelle, kun Patrick Bamford ei saa askeleitaan sopimaan Dan Jamesin matalaan keskitykseen. Varmalta näyttänyt maali vääntyy maalin ylittäväksi kukkupalloksi. Hull City kuittaa kymmenen minuutin sisään, kun Fabio Carvalho ohjaa Tyler Mortonin keskityksen ohi Illan Meslierin: 1-1 ja räyh. Maali ei ole ottelun kuvaa mukaileva, mutta se noudattaa kotiyleisön takaraivossa tykyttävää kaavaa tai traumaa siitä, miten Leedsin pelien virtojen eroosio jäytää kohtuuttomasti kotijoukkueen kannattajien verisuonia kerta toisensa jälkeen.

Toisen maalin jahtia

Leeds pommittaa vielä aivan ensimmäisen jakson viime sekunneilla boksin sisältä tiikereiden häkkiä sarjana, mutta jotain löytyy aina eteen. Vieraskannattajien hurmoksen ja promillejen hipoessa lakipistettä peli pistetään tauolle. Tauon aikana oman mielen valotaululla välkkyy ajatus, että näinköhän reissun tarinaksi tulee lopulta jäämään se, että päästin todistamaan kaudella 2023/2024 juuri sitä ottelua, jossa suora nousu lipsahti Leedsin käsistä. 

Kello tikittää. Tunnin kohdalla Hull Cityn Abdulkadir Omur suhauttaa laukauksensa niukasti Leedsin maalin ohi. Hermostuneisuus katsomossa on käsin kosketeltavaa. Aikaa ei voi pysäyttää eikä edes hidastaa. Daniel Farke tekee odotettuja vaihtoja, mutta vaikka peli on näennäisesti Leedsin hallussa, niin tasuri tai tiikereiden kylmäävä toinen raapaisu roikkuvat ilmassa aivan yhtäläisenä mahdollisuutena kuin pingottuneen jousen vapautuminen kotijoukkueen mahdollisen maalin myötä. Leedsin Junior Firpo tavoittaa maalin edestä vaihdosta peliin päässeen Mateo Josephin, jonka ohjaus kopsahtaa tolppaan. Siinäkö se nyt oli? Jalkapallojumalten tarjoama kolmen pinnan kädenojennus.

Peli kiirehtii jo yli kahdeksankymmenen minuutin. Joel Piroe vaihdetaan Glen Kamaran tilalle. Sitten kello kierähtää yli kahdeksankymmenen viiden minuutin. Crysencio Summerville tikkaa boksiin ja hänet kopautetaan nurin. Lähes välittömästi erotuomari Josh Smith osoittaa täplää: rangaistuspotku Leedsille. 

Junior Firpo nappaa pallon syliinsä, mikä on vielä suunniteltu osa performanssia, jossa tietty pelaaja ottaa vastaan vastustajien provosointi- ja manipulointiyritykset. Firpo ojentaa pallon Piroelle, joka laskee pallon täplälle. Summerville kävelee paikalle jostain taka-alalta, nappaa pallon ja asettelee sen täplälle. Tämä ei vaikuta enää menevän käsikirjoituksen mukaan. Voiko todella olla niin, että Summerville varastaa Piroen rankkarin? Piroe vaikuttaa tuohtuneelta. Sekä kapteeni Ethan Ampadu että Firpo ohjaavat Piroen pois tilanteesta. Käsillä on melkoinen sekametelisoppa. On vaikea välttää tunnetta siitä, että nyt menee pieleen. Summerville ottaa muutaman sivuaskeleen ja uittaa pallon matalana keskeltä sisään. Jakomielitautinen performanssi saa ainakin hetkellisesti onnellisen päätöksen. Lyhyen aikavälin palkinto jaetaan Leedsille ja Summervillelle, mutta kaiut eivät varmasti pysähdy tähän hetkeen, vaan kumisevat koko loppukauden: 2-1 Leedsille. Summerville hölmöilee itselleen vielä keltaisen kortin tuulettaessaan maalia.

”Who are you?!”, huudot osoitetaan Hull Cityn hiljenneiden kannattajien suuntaan. Hull City saa kuitenkin heti kengänpohjan takaisin pedaalille. Lämpökartta punertaa Leedsin kenttäpäädyssä. Lisäajan pituudeksi määritetään seitsemän minuuttia. Siihen mahtuu vielä aika monta Hull Cityn hyökkäystä. Hull City tunnustelee ensin Leedsin oikeaa ja sitten vasenta laitaa. Lopputulemana on kulmapotku, jota myös tiikereiden maalivahti Ryan Allsop nousee päättämään. Peliaikaa on jäljellä niin vähän, että mikä tahansa liikehdintä tulostaululla olisi lopullista. Pallo nousee korkeana Leedsin boksiin, josta se sysätään kauemmas. Passipaikalla on Hull Cityn alimmat pelaajat ja pallo palautetaan pikatoimituksella Leedsin boksiin. Georginio Rutter saa pallon jalkoihinsa ja hetken näyttää, että paine laukeaa. Rutter kuskaa pallon kuitenkin päin ensimmäistä oranssia betoniporsasta. Anass Zaroury nappaa pallon ja marokkolaisen kuti lähtee kylmäävän näköisenä kohti Leedsin maalia, mutta Joe Rodon venyttää itsensä laukauksen eteen.

Nyt tiikereillä on kiire. Maali on tyhjä ja kaikki pelaajat ovat ylhäällä. Dan James pistää pikakiitäen ja Joel Piroe tuikkaa pallon hänen juoksulinjalleen. James kuti kumahtaa yli viidestäkymmenestä metristä länsi-Yorkshiren ilman alaan ja putoaa kauniin sisäkierteisenä tiikereiden häkkiin: 3-1 ja se kaikki on ohi. Tiikerit on kesytetty. Taisteluparin ääni särkyy kimeästä huudosta. Leeds pitää otteensa nousukamppailusta. Elland Roadin hurmos ja pauhu ammentavat syvältä paikallisen elämänmenon lähteiltä, jonka DNA:han on polttomerkitty syvälle ja pysyvästi Leeds United. Parin minuutin kuluttua ” I predict a riot” soi voitonserenadina stadionilla.

I predict a Riot

Auringon valo on vaihtunut katulamppujen ja mainoskylttien valoon. Englannissa sataa taas. Nousemme katua, Elland Roadia, pitkin Elland Roadin ja Cemetary Roadin risteykseen. Sieltä parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen vilkutamme ensimmäiselle autolla, jonka katolla palaa keltainen valo.

Viini: ylin lasin reunojen läikkyvää Beestonin kukkuloilta reseptiinsä vivahteensa hakevaa länsi-Yorkshirelaista.

PS: Kirjoittajan kovakantisiin tuotoksiin voit tutustua alla olevista linkeistä:

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/9789526515700

https://www.aviador.fi/product-page/marsiin-muuttaneen-ihmisen-koti-ik%C3%A4v%C3%A4

Kirjat löytyvät todennäköisesti myös lähikirjastostasi!

Sumusaarten seikkailut: Turun kvartetti edition

29.11 Leeds-Swansea

-Isi, en haluaisi lähteä vielä kotiin, huokaa taistelupari Manchesterin Hotel Gardensissa, kun sammuttelemme toistaiseksi viimeistä kertaa valoja sumusaarilla. Matseja on kertynyt vajaaseen viikkoon kolme. Maaleja 15. Kulkuvälineinä on ollut lentokonetta, junaa, bussia ja taksia. Joulumarkkinoilta kuuluu vielä melskettä, jota hotellin ikkunat vastustavat vain auttavasti.

"Kirkolla"

Kelataan alkuun: Turkuun Hämeenkadun varrella olevan kuppilan jo viilenevässä ilmanalassa kylpevälle terassille, jossa futisreissun kokoonpano klousattiin. Reissuun lähtee kaksi seniorimpaa ja kaksi juniorimpaa futiksen ystävää. Suunnitelma kestää vielä seuraavan aamun väänteet, joiden lähteeksi epäillään kontaminoitunutta salmaria tai liiaksi hiivattua IPAa.

Aamun kello viiden herätys tyypillisen brutaali. Jotain ehditään syödä ja juoda ennen kuin pujottelemme tiemme oikealla lähtöportille. Lennoilla nousu on parasta aikaa tankata unta torkuilla. Hyödynnän sen ja pian onkin mustikkamehujen, veden ja kahvien aika. Kone laskeutuu sumusta johtuen ”huonon näkyvyyden tekniikalla”. Mitä se ikinä tarkoittikin, mutta laskeutuminen on mallia ”pehmein ikinä”. Manchesterissä on saatu jotenkin lennoilta saapuvat ja lähtevät ihmiset samaan risteykseen, joten saamme tovin odotella yhdessä lentoaseman putkista ennen kuin pääsemme odottelemaan matkatavaroita. Nekin saadaan, vaikka väliin putkahtelee muiden saapuvien lentojen laukkuja. Puolentoista tunnin siirtymä lennolta junalle on riittävä, mutta hirveästi pelivaraa se ei jättänyt.

Reitti Manchesterin terminaalista juna-asemalle on jo varsin tuttu. Sullomme matkatavaroita Leedsiin matkaavan junan ylähyllyille. Emmerdalemaiset maisemat välkkyvät junan ikkunoista. Etihad -stadion näkyy aina samassa paikassa. Huddersfieldin ja Dewsburyn väliselle rataosuudelle on hajonnut juna. Asian povataan viivyttävän Leedsiin saapumista ensin merkittävästi, sitten vain vähän ja lopuksi asiasta ei olla ihan varmoja. Juna myöhästyy vartin, mikä mahtuu positiiviseen marginaaliin. Varsinaista kiirettä ei ole, sillä kello huitelee paikallista aikaa jossain puolenpäivän kohdilla ja peli alkaa vasta kahdeksalta.

Taksi pysähtyy Elland roadin eteen. Ulkona on viileää. Pakkanen nirskuttaa hampaitaan länsi-Yorkshiren pintoihin. Meidän lippumme ovat mallia Hospitality. Ruokailun ja juomat sisältävät liput ovat edelleenkin ainoa tapa pelata lippujen kanssa varmaan päälle, sillä Elland road myydään divarissakin käytännössä loppuun ja melko nopeasti. Pullahdamme Elland roadia vastapäätä olevaan Centenary Pavilioniin, missä meille osoitetaan pöytä, jonka jaamme neljän muun henkilön kanssa. Rytmiryhmämme kasvoilla on pitkän päivän tuomaa kalvakkuutta ja silmissä sameutta. Matsin alkuun on muutama tunti.

”Suomalaiset saattavat olla hieman hitaasti lämpiäviä”, sanon vieressä olevalle herrasmiehelle, joka on matkustanut etelärannikolta tapamaan veljeään. Veli asuu Bradfordissa. ”Toisaalta monet ihmiset eivät kestä hiljaisuutta”, saan vastauksen, joka jotenkin syventää tunnelmaa. Guinnessien vaahto asettuu täydellisesti lasin reunojen päälle. Suomi yhteiskuntana resonoi todella positiivisesti niissä pöytäseurueissa, joissa reissun aikana istumme. Meitä jopa onnitellaan siitä, että olemme suomalaisia, ja onhan meillä Leedsissä nykyään myös Glen Kamara, mikä maustaa kokonaisuutta.

Hissi kilahtaa Elland roadin itäisen ständin vitoskerrokseen. Muoviset penkit ovat ymmärrettävän kylmiä, joten kaivamme taisteluparin Ninja Go -repusta taisteluparille lisää kangasta ulkohousujen ja penkin väliin. Marching on Together räjäyttää stadionin äänijänteet, vaikkakaan East Standin yläkerrokset eivät äänimaailmaltaan ole stadionin intensiivisimmät.

Minuutti matsin alkuun

Olin toivonut illan päätteeksi helppoa ja stressitöntä voittoa Swanseasta. Tuin missiota vielä puolivakavalla 7-1 matsiveikkauksella. Terry Venablesia muistetaan ennen ottelua. Pian sen jälkeen stressittömän ottelun toive hapertuu pakkaseen. Peliä on pelattu nanosekuntti, kun Leeds iskee nopealla hyökkäyksellä. Elämänsä keväässä pelaava Crysencio Summerville paikantaa vasemmalla laidalla harppovan Georginio Rutterin, joka painaa matalaa keskitystä oikealta laidalta raketin lailla maalille sinkoavalle Dan Jamesille: 1-0. Paitsi että tilanne on paitsio. Kynttilöitä ei voidakaan vielä puhaltaa kakun päältä. Sitä vastoin niille suihkutetaan walesilaisella vaahtosammuttimella vettä ja A/B luokan vaahtonestettä. Swansea avaa vaparistaan nopeasti oikealle Josh Keylle, joka heittää painepalloa kohti Leedsin puolustuksen selustaa. Pallon alle ehtii ensimmäisenä Leedsin Pascal Struijk, joka yrittää ohjata sen maalivahti Illan Meslierille. Swansen piikki Jamie Paterson lukee ohjauksen ja on ensimmäisenä pallossa. Pateron nostaa pallon Meslierin yli: 0-1 ja suomalaista POP-artistia Sannia lainaten, ”että mitähän v*ttua”. Epäuskoisuus nousee puseroon. Se siitä stressittömästä ottelusta.

Pelin maaninen vaihe ei ole kuitenkaan vielä ohi. Heti aloituksesta Summerville hakee Kamaralta seinän itselleen Swansean keskikentän taskuun. Vauhdilla kohti Swansean puolustuslinjaa tikkaava Summerville siirtää pallon puolustuksen selustaan, jonne oikea-aikaisesti hiipii Joe Piroe. Piroe sijoittaa pallon maltilla takakulmaan ja rokottaa vanhaa seuraansa: 1-1.

Leeds pysyy tasoituksen jälkeen pelin päällä. Se ei tunnetusti Leedsin kohdalla ole mikään tae kasvavasta pistepotista eli jalkapalloa on vielä paljon pelattavana. Elland road huokailee pallojen paukkuessa Swansean boksiin. Seesteisemmät pelin vaiheet kirvoittavat ”Come on Leeds!” huutoja. Swansealla pääsee peliin hetkeksi paremmin mukaan, kun ensimmäinen puoliaika lähenee viime minuuttejaan. Se on kuitenkin Leeds, joka iskee seuraavaksi. Pelataan jo ensimmäisen puoliajan lisäaikaa, kun Ethan Ampadu saa pallon omalla kenttäpuoliskollaan. Ampadu ottaa aivan lyhyet väyryset ennen kuin lennättää palloa kärjessä juoksuun pyrähtävälle Rutterille. Rutter nappaa kauniissa pitkässä kaaressa lentävän syötön taikuri-Bergkamp tyylisesti suoraan ilmasta koukkuun, suojaa palloa gängsterin lailla ja pyyhkäisee sen ohi vastaan ryntäävään Carl Rusworthin: 2-1.

Vessaan on tauolla tunkua. Kioskissa on tulivuoren kuumaa kahvia ja jäistä John Smithiä. Ventiloitavaa ensimmäisestä jaksosta riittää. Hymy on herkässä, vaikka lämpötila on miedon antarktista.

Leeds on erittäin vahva toisen puoliajan alkuminuuteilla. Paikkoja lisämaaleille syntyy sarjana, joka pitää sisällään myös yhden Kamaran Swansea -puolustuksen puikoista Summervillelle pelaamaan paikan. Nähdäksemme tolppaan kolisee.

Tunnin kohdilla helisee. Sam Byramin vanhan liiton taklaus keskikentällä sinkoaa pallon Swansean puolustuslinjan eteen Rutterille, joka tarjoaa syötöllään kultaista leikkausta Jamesin nopeuteen. Swansean puolustuksen geometrian taidot eivät riitä Jamesin vauhtiin. James leikkaa keskelle ja pullottaa maalinkattoa Elland roadin illassa: 3-1 ja oma koira puraisee walesilaisia uudemman kerran.

Leeds pyörittää vaihtorulettia. Patrcik Bamfordille sinkoaa yläpuoleltamme melko hapanta palautetta. Kamara on kertaalleen karkaamassa läpiajoon, mutta Dan Jamesin lopputuote laidalta ei pääse Swansean laadunvalvonnan läpi. Peli päättyy Leedsin odotettuun ja vaadittuunkin voittoon. Centenary Pavilionissa tarjoillaan ranskalaisia, joiden joukkoon on sulateltu juustoa. Taksi hotellille löytyy kivuttomasti ja on aika puhallella ensimmäinen näytös päätökseensä.

 

***

Välipäivät 30.11-1.12

Torstai ja perjantai on sovittu rennoksi oleiluksi Leedsin ja Liverpoolin kanaalin varrella. Smythsin lelukauppa Crown pointissa osoittautuu jälleen hitiksi ja sieltä käydään tuliaisten lisäksi hakemassa illanviettoihin laatikkokaupalla jalkapallokortteja. Tarjolla lähinnä olevaa suolaa, rasvaa ja keltaista väriä sisällään pitävän ruuan vastapainoksi löytyy liian tulisia Nashvillen wingsejä Trinityn ostoskeskuksesta. Kulinaristinen puoli saadaan kuntoon ravintola Fazendan etelä-amerikkalaistyylisellä pöytiin tarjoiltavalla lihabuffetilla. Pääsemme samalla todistamaan, miten uutta lihanleikkaajaa koulitaan hartaasti ja jatkuvan palautteen tekniikalla uuteen työhönsä. Ritarimuseon kolmannen ensimmäisen kerroksen tarjoama on tutunlainen. Juolumarkkinoilla on vekkula -taloa, mulled wineä ja vaahtokarkkien paahtopiste. Kalvin Phillipsin muraali pitää paikkaansa ja odottaa kärsivällisesti Phillipsin paluuta Leedsiin. Illat pelataan Unoa ja avataan futiskorttipakkoja.

Välipäivien viettoa

Lauantai on taas pelipäivä.

***

Leeds-Middlesbrough

Kipuamme Beestonin kukkulalle ennen ottelua napsimaan kuvia puiden ja talojen takaa pilkistävästä Elland roadista. Kuura on hangannut nurmen valkoiseksi, mutta keli on lämpötilaltaan hellivämpi kuin keskiviikkona. Elland roadin kupeessa on säpinää ja hyväntuulisia ihmisiä jo muutamaa tuntia ennen ottelua. Stadionin sisäänkäyntien eteen kiertyy pitkiä jonoja ihmisistä, jotka ovat tulossa otteluun töihin. Leedsin kaupasta tarttuu mukaan pelipaitaa, Leeds -nallea ja aamutossuja.

Elland road I

Elland road II

Centenary Pavilionin sisäänkäynnillä meidät toivotetaan tervetulleeksi ”jälleen”. Isoilla screeneillä pyörii West Bromwichin ja Leicesterin ottelu, josta toivomme yksissä tuumin tasuria. Pöytäämme istuu hieman enemmän elämän kuluttamaan seuruetta kuin keskiviikkona. ”Tykkään kylmästä, koska olen teurastaja”, toteaa vieressäni istuva lädi, kun puhumme Suomesta. Menu on vaihtunut. Viinin merkki on Molo. West Bromwichin Carlos Corberán vetää kanin hatustaan ja nostaa viime hetken sivurajassa kaikki pelaajat paitsi yhden kolmenkymmenen metrin tienoille passiin jäävään puolustajan maalille. Leicester pääsee vastaiskuun ja siirtelee pallon lopulta tyhjiin: 1-2 ja apuja ei lauantai-iltaan tule muualta, joten ilmapiiri muuttuu voitosta pakkovoitto -vivahteiseksi.

Elland road kylpee talvisen auringon paisteessa, kun nousemme taas East Standin lehtereille. Marching on Together kaikuu keskiviikkoa kovemmilla desibeleillä. Tunnelma muutenkin on käsinkosketeltavampaa kuin keskiviikkona. Lauantai pelipäivänä ja kovempi derbyyn verrattavissa oleva vastustaja lisäävät kierroksia Elland roadin piirakanpaistouuniin. Toivon helppoa ja stressitöntä voittoa. Sellaista en saa. Peliä on pelattu kaksi nanosekuntia, kun Middlesbrough hyökkää vasemmalta. Alex Bangura löytää rangaistusalueen kulmilta Emmanuel Latte Lathin, joka veivaa jalkansa vapaaksi ja pallon etukulmasta sisään: 0-1 ja jälleen saamme katsella vastustajan voitontansseja ennen kuin peli on ehtinyt alkaakaan. Ohimoille hiipii epäuskoinen ajatus siitä, että näinköhän Leeds enää selviää muutamaan päivään toiseen kertaan vastustajan välittömästä shokkihoidosta.

Keitä meitä kaikki nyt olikaan

”Never stop the Madness”, ja Leeds muovailee ottelun valonnopeudella näköisekseen. Leeds rummuttaa välittömästi Middlesbroughin maalilla. Rumpukompin päätteeksi, joka pitää sisällään 3-4 maalipaikkaa, Dan James nousee vastoin fysiikan lakeja ja monia todennäköisyyksiä lentotornin herraksi ja nikkaa pallon maaliin: 1-1. Homma ei ota tasoituksen jälkeen rauhoittuakseen, vaan Leeds rymistelee heti perään vahvasti oikealta. Georginio Rutter ja Archie Gray neppailevat Graylle keskityspaikan oikealle laidalle. Gray toimittaa palloa maalille. Middlesbroughin pakki saa päätään väliin keskitykseen, mutta kuulan suunta käy edelleen maalia kohti, jossa siihen lennähtää toinen puutarhatontun pituinen Mighty White eli Crysencio Summerville, jonka hirvimäinen syöksypusku on tekemätön paikka Seny Diengille: 2-1 ja melkoinen määrä futisdraamaa on saatu paineahdettua pelin ensimmäiseen seitsemään minuuttiin.

Peli imee vahvasti mukaansa. Archie Graylle ja Georginiolle kaikuu chäntit. Myös tummempaa ja hiukan kyseenalaisempaa Jimmy Savile -läppää lentää kannattajien välillä. Edessäni kääntyy heppu, joka alkaa puhua minulle espanjaa. Joudumme hieman kiertämään kielimuuria, koska ehkäpä se onkin vain kannattamisen lämpö, joka vertautuu lauantai-illassa välimeren maihin, mutta kotipaikka on edelleen jäyhän kylmä Suomi.

Middlesbrough ei jämähdä niille sijoilleen, vaan pitäytyy pinnajahdissa mukana. Sen hyökkäyspään juoksut ja liike pitävät Leedsin stressitasot korkealla. Samaan aikaan Leedsin hyökkäsystrio masinoi hyökkäyksiään vieraiden päähän, joten ottelun vauhti ja  viihdearvo pysyvät tapissa. Puolen tunnin kohdilla Ethan Ampadu katkaisee Middlesbroughin puolustuksesta lähtevän heikohkon syötön ja toimittaa pallon Rutterille. Rutter kääntää vaivattomasti kokkansa kohti vieraiden maalia. Pikku kopsu nilkoille horjuttaa Rutteria sen verran, että palloa viittilöidään täplälle. Pallon taakse löytyy huojentavalla tavalla Joe Piroe, joka tekee rankkarista sen mitä pitääkin eli maalin: 3-1.

Joe Piroen rankkari

Draaman kaari ei ottelussa ota taittuakseen ja Middlesbrough pääsee vielä ennen taukoa maalin päähän. Lisäajalla annettu kulmapotku leijailee vapaalle tontille, jossa Latte Lath keskeyttää kahvihetkensä ja puskee vastustamattomasti pallon maalin takakulmaan: 3-2

Länsi-Yorkshiren piipusta, kun savu kohoaa

Tauolla kylmä ja kuuma ovat jälleen nelikentän ääripäissä. Leeds saa tunnin kohdalla lisää apuja peliinsä, kun Middlesbroughin Anfernee Dijksteelin peli päättyy toisen keltaisen kortin generoimaan suihkukomennukseen. Punaista toki oli jo vieraille aiemmin tarjolla, kun Dijksteel pyyhkäisi laidalta läpikarkaavan Summervillen nurin.

Leeds ei saa pistettyä miesylivoimastaan huolimatta peli petiin. Viinipullon verran on tiimalasi valuttanut aikaa, kun Middlesbrough pääsee nopeaan vastaiskuun. Sam Silveran keskitys ottaa kimmoketta Pascal Struijkista ja kopsahtaa tolppaan. Irtopallo putoaa boksiin Morgan Rogersin jalkoihin, jonka laukauksen eteen kotijoukkueen onneksi Joe Rodon sankarillisesti syöksyy. Sykkeet valuvat hiljalleen terveellisille tasoille. Vaihdosta blondattuna kehään tullut Patrick Bamford on vähällä rokottaa vanhaa seuraansa kulmapotkusta, mutta Dieng pilaa torjunnallaan pirskeet. Leeds voittaa täysin ansaitusti, vaikkakin melkoisella draamalla höystetyn ottelun.

Daniel Farken johdolla Valioliigaan

Centenary Pavilionista lähdetään vielä viimeiselle koukkaukselle lelukauppaan korttiostoksilla. Taksi vartoo tovin lelukaupan pihassa, kun viimeiset korttilaatikot lähtevät seuruumme mukaan juuri ennen lelukaupan sulkeutumista, ja olinhan se sen väärtti, sillä yhdestä paketista kaivetaan esiin kultainen Erling Haaland. Ehkä se osin enteilee viimeisten reissupäivien tapahtumia.

Viiniä: mulled wineä, moloa, polttavan kylmää ja kiehuvan kuumaa

Sumusaarten pääsiästrilogia osa II: Stadion -kierros ja "Owen" Elland Roadilla

Leedsin ottelun aiheuttama hämmennys ei huuhtoudu edes persialaisravintolan kylmäkaapista löytyvällä Efellä. Ottelun kummallisuus saa uusia sfäärejä, kun peilaa sitä koko siihen matkaan, jonka tähän pisteeseen kuljimme: lentoja siirrettiin kaksi kertaa eteenpäin, liput otettiin varmuudeksi hospitality -hintaan, että varmasti pääsisimme otteluun ja nyt, kun olimme viimein täällä, meille tarjoiltiin kunnon mahalasku, jolle ei oikein löydy rationaalista selistystä: Leeds teki Leedsit aivan kuin ensimmäsellä Elland Roadin reissullani 2019 Wigania vastaan.

Ylä- ja alamäet yhteen kuvaan tiivistettynä

Stadion -kierrosta vetävä ”Owen” ei halua puhu edellisen päivän pelistä. Hän kuittaa, että se on nyt ollutta ja mennyttä ja on aika keskittyä seuraavaan otteluun. Elland Roadin rundaaminen on ollut pitkään omalla toivelistalla ja nyt sen yli vihdoin päästään vetämään viiva. Olemme taisteluparin kanssa ehkä turhankin rennolla meiningillä liikkeellä, sillä nimeämme ei löydy osallistujalistalta. Syykin selviää, kun kaivan lipun uudemman kerran mailista esiin: yritämme tunkea puolta tuntia liian aikaisin alkavalle kiertueelle mukaan. Nappaan kahvin ja asetumme Billy Bremnerin mukaan nimetyn Billy’s Sport Barin penkeille. Sisään lappaa perheitä, joiden pikkulädit ovat järjestäen puettu Leeds Unitedin verkkareihin. Kiertueoppaat vaikuttavat olevan enimmäkseen mallia ”kaiken Leedsin kanssa nähneet ja kokeneet”.

Chris Loftusin ja Kevin Speightin muistolle

 

Owen kertoo, ettei häntä saa kiertueella kuvata, vaikka se saattaa mukana oleville naisille ollakin vaikea paikka. Samalla hän valjastaa yhden pikkulädin kantamaan hänen vesipulloaan ja toisen sateenvarjoaan. Owen on huumorismiehiä ja saa luotua kierrokselle heti hyvän tunnelman. Owen opettaa kaikille Leeds -tervehdyksen ja hän tenttaa paikallisilta tarkkoja yksityiskohtia Leedsin historiasta. Onneksemme mukana on turvamies, joka pääsee aika usein jeesaamaan vastausten kanssa. Meidän ja paikallisten lisäksi ryhmässämme on yksi jäsen Kiinasta, jonka Owen leimaa ainoaksi tosifaniksi, koska hän on matkustanut maailman toiselta puolelta samaan aikaan, kun kaikki muut ovat tulleet jostain lähinaapurustoista. Tässä vaiheessa me menemme vielä paikallisista.

Owen on sillä tavalla melko realistisella maailmankuvalla liikenteessä, että hän sanoo seuran ja stadionin tarvitsevan investointeja. Samalla hän taputtaa Elland Roadin kieltämättä jo hieman väljähtänyttä kuosia. Hänen viestinsä terävöityy entisestään, kun saavumme somisteista riisutulle Bremner -sviittien alueelle. Tila muistuttaa vanhan kartanon ruokasalia. Owen näkee Leedsin ja San Francisco 49ers:n pinnan alla kuplivassa yhteistyössä paljon mahdollisuuksia. ”Leedsin kausikorttia jonottaa tällä hetkellä 22000 ihmistä ja jenkit etsivät kohdetta, johon investoida”, tulee hyvin määrätietoisesti oppaan suusta ja asiapohjan alla virtaa selvästi myös kaihoa ja toivoa uuteen suuruuden aikaan Leedsissä. ”Tämä kausi, kun vielä säilytään, niin sitten seura voi alkaa investoimaan parempiin pelaajiin.”, Owen jatkaa ja esittää Brightonia eräänlaiseksi esimerkkiseuraksi Leedsille.

Vaikka Owen ennen kiertuetta sanoikin, ettei ole niinkään puhumassa meille seuran historiasta, niin hän palaa siihen yhtenään. ”70-luvulla ei ollut yhtäkään joukkuetta, jota Leeds ei voinut voittaa. Nykyään kun näkee ottelulistassa Manchester Cityä ja Arsenalia, niin tietää, että pataan tulee”, hän toteaa. Owen on selvästi jättänyt osan sydämestään 70 -luvulle. ”Leeds oli ensimmäinen seura, joka painoi pelaajien nimet paitoihin ja toi pelaajat lämmittelemään katsojien eteen”, Owen muistuttaa ja jatkaa, että nykyiselläänkin Leeds on maan TOP 6 seura melkein millä tahansa mittarilla. 

Owen kuvaa osaltaan, miten hänen oman elämänsä on limittynyt ”Marching on together” -chäntin mukaisesti Leeds Unitediin. Ylä- ja alamäet ovat olleet rajuja. Pistävimmät muistot ovat Euroopan kentillä 70-luvulla hävityt finaalit AC Milania ja Bayern Münchenia vastaan. Molempia finaaliotteluita värittivät tuomarien käsittämättömät ratkaisut ja tiettävästi rahaa liikkui kulisseissa. Samaan aikaan FA vaikutti joka kausi tekevänsä kaikkensa sen eteen, ettei Leeds United menestyisi. Se tuntui selvästi jopa pahemmalta kuin ne hetket, jolloin koko Leedsin olemassaolo oli talousvaikeuksien takia vaakalaudalla.

Historian havinaa

Marcelo Bielsasta Owen piti. Hän hehkuttaa Bielsan vahvoja arvoja ja vaatimustasoa useampaan kertaan. Jesse Marsch teki Owenin mielestä lähinnä numeroa itsestään, mutta Javi Gracia on hyvä heppu, joka osaa sovittaa Leedsin taktiikan aina vastustajan mukaiseksi. Edellisestä päivästä ei edelleenkään puhuta. Manchesterin punaisen puolen joukkuetta ei myöskään mainita oikealla nimellä, vaan siihen viitataan hellittelynimillä, kuten ”Scumchester”. 

Lopulta Owen myös havaitsee, että me emme ole taisteluparin kanssa paikallisia ja kuultuaan, että olemme Suomesta, virittää hän taas hyvällä huumorilla faktat pöytään. ”Olen käynyt Oslossa ja siellä olut maksaa yli kymmenen puntaa. Luulen että skandinavialaiset ystävämme ovat ihan yhtä paljon meidän edullisten oluttuoppien kuin jalkapallonkin perässä”. Perässämme tuleva turvamies kyselee myös, miten usein käymme Leedsissä. Vastaan, että 1-2 -kertaa vuodessa, johon hän toteaa, että ehkä siinä vaiheessa, kun meillä menee vielä paremmin, niin voisitte käydä useamminkin tai ehkä jopa loppukaudesta vielä. Jalkapallon kontekstissa Leedsissä on aina ollut hyvin tervetullut olo. Ihmiset ovat uteliaita ja myös ylpeitä siitä, että joukkuetta seurataan eri puolilla maailmaa. Turvamiehen sanat alleviivaavat tätä.

Marcelo Bielsan uroteot ansaitsivat mainitoja myös stadionkierroksella

Owen kertoo, että Elland Roadilla tunnelma on poikkeuksellista ja jalkapalloliitto on todennut, että maajoukkueenkin pelejä pitäisi järjestää enemmän Ellan Roadin kaltaisilla pienemmillä stadioneilla. Rivien välistä välähtää myös pieni huoli siitä, että mitä stadionin laajentaminen saattaisi tunnelman näkökulmasta merkitä. Elland Road on muutenkin muuttumassa. ”Chäntit lähtevät nyt eri puolilta stadionia ja se oli jollain tavalla läsnä myös Crystal Palace -ottelussa”, Owen sanoittaa asiaa.

Pullahdamme kotijoukkueen pukukoppeihin, joissa Owen vinoilee minulle, että olenko koskaan ennen ottanut kuvia puhelimella, koska hänen mielestään en saa kohdistettu sitä pukukopissa oikein. Kerron ottaneeni yhden kuvan kerran aiemmin ja tämä on minun elämäni toinen kuva. Vastauksessa on Owenin pitkähkön naururemakan perusteella hyvä leikkauskohta suomalaisen lakonisen- ja brittihuumorin välillä. 

Owen muistuttaa vielä tarinan kautta siitä, että Elland Roadin nurmelle ei ole mitään asiaa, mikäli pitää henkeään arvossa ennen kuin pullahdamme stadionin eteen parin tunnin samoilun ja tarinoinnin jälkeen. Lopun puheenvuorossaan hän luo vielä uskoa tulevaan. Liverpool on voitettavissa ja kaudesta tulee vielä vähintäänkin kelvollinen. Pientä taikauskon vivahdetta on hänen viimeisessä toiveessaan: ihan sama missäpäin maailma olette. Meidän pitää pysyä joukkueen tukena, kannustaa ja juhlia sen maaleja ja voittoja. Tähän olen sataprosenttisen valmis sitoutumaan.

Elämäni toinen valokuva

Olin jostain saanut päähäni, että kierros kestää tunnin ja nyt meillä olikin yhtäkkiä kiire Bradfordiin. Viimeisenä vastalauseena edellisen päivän otteluun ja osittain olosuhteidenkin pakosta jätämme käymättä Leedsin kaupassa tällä kertaa. Illan päätteeksi heitän vielä puolitotisen toiveen Leeds -aiheisen twitter tilini kautta siitä, että olisipa kiva juhlia vierailuamme siten, että kasassa olisi tuhat seuraajaa. Vajaassa vuorokaudessa tili kerää melkein saman verran lisää seuraajia kuin blogin oma tili kahdeksan vuoden aikana. Se kertoo myös omaa tarinaansa Leedsistä kaupunkina, jalkapalloseurana ja yhteisönä.

"ALAW"

Viini: Burgundya 70-luvulta

Sumusaarten pääsiästrilogia osa I: Leeds United-Crystal Palace, kärsimysnäytelmä

Finnairin aamukoneessa on punaista fanipaitaa ja huivia. Ne koristavat varmasti samaa heimoa kuin Manchesterin lentokentällä passimme tarkistava rajavartija, joka virnistää merkitsevästi, kun vastaan hänen kysymykseensä: Leeds-Crystal Palace sunnuntaina. Me emme olekaan ne. Me olemme Leeds.

TransPenninen ikkunoista välkkyy Emmerdale ja tovin aikaa myös Etihad Stadion. Leedsin juna-asemalla availlaan kojuja ja palvellaan ensimmäisiä asiakkaita. Ensimmäiset kahvit valuvat pahvimukeihin ja ensimmäisen pintit vaahtoavat tuopin reunojen yli. Uskallamme ottaa taksin juna-aseman edessä olevalta pysäkiltä ilman sen kummempia neuvotteluita, koska kokemuksemme perusteella mittari napsahtaa pyytämättä päälle ja hinta on huokea. Tilanne on nykyisellään hankalampi koti-Suomen turuilla ja toreilla. Sen verran velikulta kuskimme kuitenkin on, että jättää meidät hotellin taakse. Asiaa hän perustelee sillä, että hotellin edessä olevalta paikalta voi saada sakkoja. Oma tulkintamme on, että mittari on juuri sopivasti napsahtanut yhdeksän punnan yli ja kuski kärkkyy vaihtorahoja, jotka hän sitten saakin. Kenties taksikuskien kanssa asioidessa perusasiat kannattaa tarkistaa jatkossakin.

On pitkäperjantai ja peliin on vielä pari päivää aikaa. Kulutamme kengänpohjiamme Leedsin Aire -joen varressa, keskustassa ja Tetleyn nykytaiteen museossa. Leukalihaksemme voimistuvat hotellin viereisessä The Canary -ravintolassa, jossa tilauksesta noin puolet menee oikein, ja Fazendassa, jossa ainoa haaste on se, että osaa rytmittää ruokailunsa oikein, etteivät lihavartaiden kanssa ravaavat tarjoilijat pääsee täyttämään vatsoja jo heti alkuunsa. Kalvin Phillipsin muraali on edelleen paikoillaan. Kenties se odottaa pelaajan comebackia. Ensimmäiset savut pöllähtävät hotellin edessä ilmoille, mutta niillä ei ole mitään tekemistä jalkapallon kanssa, vaan niillä juhlistetaan rakkautta ja itämaisia häitä.

Leeds: kaupunki ja jalkapallokaupunki

Muraali odottelemassa comebackia

Leedsin ottelu on alkuillan matsi, joten suuntaamme Elland Roadille jo pian aamiaisen jälkeen. Pakettiimme kuuluu kolmen ruokalajin päivällinen Centenary Pavilionissa. Lähestymme siis illan ottelua poikkeuksellisesta näkökulmasta: VIP. Anthony Dorigo tulkitsee lavalla tarkasti futiskaupungin tuntoja: kuittia lentää Jesse Marschin ja fat-Frankin suuntaan. Leedsin uusi valmentaja Javi Gracia saa kiitosta rauhallisuudestaan ja siitä, että pystyy varioimaan joukkueen taktiikkaa vastustajan mukaan. Odotettavissa on vaikea peli, mutta voittoon uskotaan yksissä tuumin. Onhan Crystal Palacen päivän joukkueesta pois muun muassa Wilfried Zaha. Jotenkin päivän merkit ovat jopa liiaksikin Leedsin puolella.

The Centenary Pavilion

Stadionin portilla jännittä aina hitusen, mutta pyöröovi imaisee yksitellen koko neljän hengen pesueemme stadionille. Harpomme rappuset Upper East -katsomon lehtereille jo hyvissä ajoin ennen ottelua. Leedsin vaihtopelaajilla on rondo käynnissä. Aurinko helottaa Norman Hunter ja John Charles -katsomoiden päältä. Reissuprinsessa liittyy ”Marching on together” -lauluun. Se on muistiin kirjattavan arvoinen asia. Turkissa ennen Galatasarayta vastaan vuonna 2000 pelattua UEFA Cupin semifinaalia puukotuksiin menehtyneitä Kevin Speightiä ja Christopher Loftusia muistetaan yksissä tuumiin hiljaisella hetkellä. Heidän kunniakseen nousee myös banderolli Norman Hunter -katsomoon.

Marching on together:

Norman Hunterin mukaan nimetty katsomo odottamassa matsin alkamista

Leeds aloittaa pelin upeasti. Se pakottaa Crystal Palacen kuoreensa ja jo parin minuutin jälkeen sille alkaa virrata maalipaikkoja. Luis Sinisterra poimii vasemmalla laidalla irtopallon, mutta kuti menee harmillisesti oikean tolpan ohi. Pian tämän jälkeen Brenden Aaronson ohjaa Junior Firpon keskityksen takavasaralla kohti oikeaa alakulmaa, mutta Crystal Palacen Sam Johnstone ilmoittautuu mukaan peliin hyvällä torjunnalla. Elland Roadiin virtaa sähköä kuin hotellin parranajoon tarkoitetusta pistokkeesta eurooppalaisen standardin laturiin ja vastukset kuumenevat. Lopulta Aaronsonin kulmapotku tavoittaa Patrick Bamfordin, joka puskee pallon vastustamattomasti vasempaan yläkulmaan. Leeds näyttää menevän menojaan. Peliä on pelattu 21 minuuttia. Stadion karjuu ”Patrick Bamford! Du! Du! Du! Du!”

Patrick Bamford Du! Du! Du! Du!

Leedsin maalin jälkeen peli hieman tasoittuu. Crystal Palace saa ensimmäiset hallitut hyökkäykset Leedsin kenttäpuoliskolle. Yksi niistä konvertoituu kulmapotkuksi, jonka alle Jeffrey Schlupp hakee otsansa: tolppa. Jack Harrison keinuttaa hetken kuluttua venettä Leedsin suuntaan lennättämällä hyvännäköisen vaparin alakulmaa kohti, mutta Johnstone loikkaa eteen. Jordan Ayew käy säikäyttämässä kotiyleisöä jälleen kulmasta ennen kuin Johnstone lennättää itsensä Pascal Struijkin puskun eteen. 

Crystal Palace vaikuttaa olevan vaarallisimmallaan juuri hyökkäyspään erikoistilanteissa, mutta jotenkin se jää Leedsiltä tiedostamatta ja erikoistilanteita tarjoillaan liian köykäisesti Roy Hodgsonin suojateille. Viimeinen sellainen osuu ensimmäisen jakson lisäajalle. Sen Marc Guehi tökkää Illan Meslierin nenän edestä maaliin: 1-1 , valkopaidat pyytävät tilanteesta paitsiota, mutta eihän tilanteessa sellaista ole. On tauon aika.

Leeds ei löytänyt lääkettä Crystal Palace erikoistilanteita vastaan

Jäämme niille sijoillemme tauon ajaksi. Koko peliin peilaten Crystal Palacen tasoitusmaalin voi leimata vielä työtapaturmaksi eikä ole vaikea nähdä siihen, että Leeds kampeaa ottelusta vielä voiton. Tauolla jotain menee kuitenkin rikki. Pelin jälkeen somessa pörrää huhuja pukukopissa eskaloituneista riidoista, jotka osin taltataan pötypuheiksi, mutta ne jäävät jollain tasolla myös eloon. Crystal Palacen myöhentäessä Leedsiä toisella jaksolla saa osa katsojistakin tarpeeksi. Kuittia lentää pois lähteneelle porukalle, mutta vakiovastauksessa ”joukkuekin lähti ensimmäisen puoliajan jälkeen” on enemmänkin totuutta kuin vain siemenen verran.

Toisen jakson alussa Leeds saa sivuvaparin, jonka se vetää siinä määrin vihkoon, että vaimoltakin irtoaa tilanteeseen ironinen kommentti. Vähemmän ironiaa on siinä, kun Crystal Palace tuo ensimmäisiä hyökkäyksiään oikealta laidalta. Michael Olise toimittaa keskityksen maalille. Jordan Ayew kyykyttää Luke Aylingia  ilmataistelussa eikä Meslieriltäkään irtoa Ayewin puskuun samanlaista tiikerin -loikkaa kuin Johnstonelta aiemmin: 1-2. 

Näyttää siltä, että olisi syytä kutsua kunnan rakennustarkastaja paikalle, sillä työtapaturmia sattuu tiheään tahtiin yhdelle sun toiselle valkopaidalle. Veri alkaa kirjottajaltakin pakenemaan parin minuutin kuluttua sisäelimiin, kun (pahoitteluta alatyylisestä ilmaisusta) Crystal Palace sahaa Leedsin puolustuksen tuhannen pillun päreiksi ja Eberechi Ese tökkää pallon Olisen syötöstä Leedsin maaliin: 1-3 ja kello on kilkattanut 55 minuuttia. 

Gracia reagoi triplavaihdolla. Tässä kohtaa riitti vielä uskoa, että pelistä saattaisi olla jotain otettavissa, mutta vaikuttaa siltä, että joku tai jokin oli vääntänyt Elland Rodin pääkytkimen väärään asentoon. Joukkue ei saa yleisöstä sitä tukea, mikä esimerkiksi myöhemmin lennätti Liverpoolin mukaan Arsenalin virtaan. Vaimo kuittaa myös tunnelmasta, mutta itsellä on sen verran defenssit päällä, että en halua uskoa siinä olevan mitään vikaa.

Crystal Palace lisää johtoaan, kun peliä on pelattu 69 minuuttia. Leedsin erikoistilanne eskaloituu Crystal Palacen 4vs2 -hyökkäykseksi. Olise löytää vasemmalta laidalta Odsonne Edouardin, joka paikantaa ketulle pesän oikeasta alkakulmasta: 1-4 ja mitta tulee täyteen ensimmäisillä kotijoukkueen kannattajilla. Kirjoittajalla käy vielä mielessä, että nopea kuittaus saattaisi vielä tuoda Leedsin mukaan peliin, mutta tiedostan aatoksen menevän aika lailla ”voittaahan joku aina joskus lotostakin” -kategoriaan. 

Parhaimmillaan Elland Roadilla oli tämän verran porukkaa

Crystal Palacen Jordan Ayew pistää pelin vielä 1-5:een. Trafiikki ulosvieville porteille lisääntyy. Käsittämättömällä tavalla joukkue, joka hädin tuskin tekee maalin pelattua ottelua kohden, on tullut ilman parasta pelaajaansa Elland Roadille ja pistänyt irstaat maalinteko-orgiat käyntiin. Eritoten ottelun ensimmäiseen jaksoon peilaten pelin juoni kaikkine käänteinen on ollut outo. Eikä sitä osaa Dorigokaan jälkipeleissä sen kummemmin sanoittaa, vaan hän verhoilee pelin kokonaiskuvan yksittäisten maaliin johtaneiden virheiden taakse. Peli päättyy. Yleisö buuaa. 

Vicky

Viini: samaa mitä lahjakkaan runoilijan Vickyn astioissa Crowpoint sillan alla yöpyessään oli

Leeds United-Wolverhampton Wanderers: uusia alkuja

Päätös matsiin lähtemisestä kypsyy aika impulsiivisesti. Tai pikemminkin kyseessä on ensin pyrkimys matsiin, sillä klikkailtuani melkein tunnin tyhjiä penkkejä uudistuneessa lipunmyynti -järjestelmässä, uskon lopulta, että jäsenille tarkoitettu allokaatio on myyty loppuun. Jäljellä olevista keinoista tarraan vielä jäsenille suunnattuun arvontaan. Ihan mutkattomasti ei arvontaankaan osallistuminen mene, mutta saan itselleni ja taisteluparille riittävän määrätietoisella puskemiselle arvat sisään. Pienellä hienosäädöllä saan kohdistettua arvat vielä perhesektioon, johon stadionin karttaa tuijottelemalla arvelen olevan paremmat saumat osua.

Takaisin Elland roadilla

Ensin kortilta suhahtaa rahat ja omaan Leeds -tiliin pomppaa kryptisiä viestejä sellaisten tiliin linkitettyjen itemien vahvistamisesta, joita ei kuitenkaan löydy tahi pysty vahvistamaan. Illan päälle itemeille löytyy jo rivi- ja paikkanumerot. Muutamien tuntien kuluttua tästä vahvistusviesti pompsahtaa mustana otsikkona mailiin. Arpa osuu. Peliin on enää viikko aikaa, joten lentojen ja hotellien kanssa ei olla enää aivan kuin karkkikaupassa, mutta ihan kelvollinen, vaikkei kilohinnaltaan ihan edullisin, irttaripussi niistä kasaantuu.

Emmerdale vilkkuu junan ikkunoista ennen kuin TransPennine Expressin jo aika monet ravit ravannut valioyksilö tussahtaa Leedsin rautatieasemalle. Hotelli on Granary Wharfissa eli käytännössä juna-aseman vieressä. Olimme joulukuussa myös samaisessa tuplapuun -hotellissa ja sen kapeiden kanaalien rajaama melko rauhallinen, mutta kuitenkin hyvien ravintoloiden ympäröimä sijainti on riittävä kriteeristö rikospaikalle palaamiseen. Taisteluparin hyvät muistot Sky -baarissa hörpityistä omenamehuista vietti vaakaa myös uusinnan suuntaan.

Peliä edeltävät päivät otetaan melko rennosti. Syödään hyvin ja liikkumisen tempo ei todellakaan ole mitään murderballia. Saamme revanssin ravintola Fazendasta, johon ei kirjoittajan flunssaoireista johtuen viimeksi Omicron -myrskyn keskellä hennottu mennä. Kulttuurikiintiö täyttyy The Royal Armouries Museumin ritariteemaa ja Kalvin Phillipsin tähdittämää muraalia ihastellen. Tosin kaupungissa on myös sitä liikehdintää, jonka mukaan muraali pitäisi nyttemmin maalata uusiksi, koska Phillips ehti kesällä siirtyä M62:n Manchesterin pätkälle.

Pitääkkö vaiko eikö?

Leedsin värejä alkaa näkymään pelipäivänä hotellin aamupalalla. Kyselen somessa erityistipsien perään, koska kyseessä on kauden avausmatsi. Meitä kehotetaan vaan saapumaan ajoissa pelipaikalle hautumaan ja nauttimaan tunnelmasta. Mitään Ruotsista tuttua hemmapremiärin kaltaista ilotulittelua ei siis ole tiedossa. Leeds United on enemmän elämäntapaa ja jotain, mihin Leedsin kaupungissa synnytään kuin jotain, mitä tarvitsisi pumpata ihmisten tietoisuuteen.

Otan vinkeistä vaarin. Hurautamme taksilla Elland roadille kolme ja puoli tuntia ennen peliä. Leedsin väreihin verhoutuneiden ihmisten silmäniskut ja spontaanit tervehdykset luovat ympäristöön sitä yhteisöllisyyttä, joka tekee Leedsistä jalkapalloseurana autenttisen. 

Sen verran on kirjoittajassa futisturistia, että päätän hakea uutta twistiä pelipäivään rikkomalla aiempia rutiineja eli emme mene suoraan The Old Peacockiin, vaan tallustelemme Elland roadilta Heath roadia ylös paikkaan, josta kuvittelen ihmisten ottaneen juuri niitä kuvia, joissa Elland road näkyy enemmän lintuperspektiivistä.

Luulen löytäneeni oikean viheralueen reunan. Näkymän eteen on kasvanut muutamia puita, mutta saan otokseni. Ylöspäin vievän tien varteen kerääntyy lähitaloista muutamia pikkulädejä myymään Fanta -tölkkejä.  Päättelen, että he ovat enemmän bisneksen kuin Leedsin asialla, sillä he kyselevät minulta pelin alkamisajankohtaa.

Lintuperspektiiviä

Katukuvia

The Old Peacock ennen ottelua

Kävelemme ylös Town streetille asti ja otamme Old White Hart -pubissa yhdet omppumehut ennen kuin laskeudumme Elland roadin kupeeseen ja The Old Peacockiin. Pubin ruokalistaa on hieman uusittu ja klassisen rasvaisten ranskisten vetämien aterioiden lisäksi tarjolla on muutakin apetta. Toivotamme kanawrapit erittäin tervetulleeksi.  Löydämme Beer Gardenista lupaavanoloisen pöydänpään, johon istumme hautumaan. Pöydän toisessa päässä on vanhempi pariskunta, jonka tulkitsen tulevan Tanskasta. Muutoin paikka tulvii paikallista aksenttia.

Sujahdamme Elland Roadin porteista kivuttomasti sisään reilu tunti ennen peliä. Stadionin käytävillä nostellaan vaahtohattuisia juomia huulille ja katsotaan useammalta screeniltä Fulhamin ja Liverpoolin peliä. Seuraamme tovin muiden esimerkkiä ja siirrymme katsomon puolelle ensimmäisten joukossa. Ihmisiä virtaa verkkaiseen tahtiin penkeilleen. Salakuuntelun perusteella suurin osa olisi tyytyväisiä yhteen pisteeseen ja hyvään esitykseen kentällä. Viime kauden putoamiskamppailun jäljet eivät ole vielä täysin arpeutuneet, sillä vedonlyöntitoimistot arvottavat yleisön mielentilan vastaisesti Leedsin ottelun suosikiksi.

”Marching on Together” -remahtaa stadionin rakenteille. Tyhjiä penkkejä ei enää ole kuin koti- ja vierassektion erottavilla riveillä. Ensimmäinen Wolvesin pelaaja pötkähtää teatraalisesti jo pian ottelun  alettua nurmelle, mikä lisää kotiyleisön kierroksia. Kotikannattajien narratiivissa Wolves on sama filmaava ja ajanpeluulla pelin rytmiä rikkova Wolves kuin viime vuonnakin. Sen pelitapa on strateginen ja tietoinen valinta, jota on aidan toiselta puolelta helppo vihata.

Wolvesin pelikirjasta

Wolves iskee pelillisesti myös armotta, kun jo kuuden minuutin pelin jälkeen se sahaa vastaiskussa Elland roadin nurmea puolelta toiselle ja Daniel Podence pomputtaa puolivolleyn sekä nurmen ja Illan Meslierin näppien että yläriman kautta maaliin: 0-1. Yhden sisäänhengityksen ajan elämä vilisee kotikannattajien silmissä ja Elland road hiljenee. Sen jälkeen yksittäiset ”Come on Leeds” karjahdukset kasaantuva hiljalleen kotijoukkuetta kannattelevaksi pauhuksi, vaikka vieraat saavatkin oman ”Your support is fucking shit” -hetkensä.

Leeds pääsee hyvin pelin mukaan ja hallitsee pelitapahtumia. Wolves on teatraalisen ilmeen lisäksi jatkuvasti vaarallinen myös kentällä ja se löytää tilaa hyvin laidoilta, jossa sen taitavat pelaajat haastavat väkevästi Leedsin pakkeja. Wolvesin Jose Sa jyrää rangaistusalueella vapaapainiotteilla Leedsin Rasmus Kristensenin. Rankkarin käry ei löydä Robert Jonesin sieraimiin. Ei edes VAR -kopin kautta ja narratiivi siitä, miten Valioliigan rahakkaampia seuroja suositaan tuomareiden ratkaisussa vahvistuu.

”Where the fuck, where fuck is VAR”-huudot hiljenevät tovin kuluttua.

Lopulta Leedsin prässi iskee Wolvesin rangaistusalueella ja Jack Harrison siirtää Brenden Aaronsonin prässäämän pallon Rodrigolle, joka yllättää San etukulmasta. Stadion repeää ja ihmiset halailevat kaikkea, mikä käsien ulottuville sattuu: 1-1 ja näissä lukemissa mennään tauolle, vaikka Wolvesin Leander Dendoncker pääsee aivan ensimmäisen jakson viimeisillä hetkillä paraatipaikalle. Tuleva Ranskan maajoukkueen ykkösveska Meslier taittaa kotijoukkueen kannattajien verenpainetta tervehdyttävällä tavalla koipensa Dendonckerin vedon eteen.

Pascal Struijk kyykyttää

Jäämme puoliajalla puhaltamaan suosiolla sykkeitämme alaspäin, mikä osoittautuu siinä mielessä hyväksi valinnaksi, että Leeds on toisen puoliajan ensimmäisen vartin aivan purjeessa. Wolves hyökkää joka puolelta eikä Leeds meinaa ehtiä millään pallon perään ja silloin, kun se vihdoin saa pallon itselleen, luovuttaa se sen pikapostilla takaisin.

Wolves piti Leedsin laitapakit kiireisinä

Taisteluparille ojennetaan ylemmältä riviltä karkkipussi. Leeds kestää Wolvesin sirkustelun ja kaupungin uuden sheriffin Jesse Marschin vaihdot muuttavat tuulen suunnan. Sisään tulleet Mateusz Klich ja Sam Greenwood pystyvät tuomaan sekä pallokontrollia että rauhaa Leedsin peliin. 

Uuden Leeds -suosikin Rasmus Kristensenin täydellisesti ajoitettu taklaus läpikarkaavaan Rayan Ait Nouriin on prologia sille, mitä seuraavaksi tapahtuu. Leedsin vai pitäisikö sanoa Marschin prässi puree ja Wolvesin pelin avaus häiriintyy. Pascal Struijk hakee säähavaintopallon ja toimittaa sen Greenwoodille. Greenwood siirtää pallon Tyler Adamsille, joka pelaa pallon nopeasti Klichille niin sanotusti taskuun. Klich uittaa vieheen Wolvesin puolustusta juoksullaan sahaavalle Patrick Bamfordille, joka pamauttaa kovaa ja matalaa maalille:

1.       Mitä FA näkee: Ait Nouri tökkää pallon omaan maaliin

2.       Mitä kaikki muut näkevät: Brenden Aaronson sijoittaa pallon takakulmaan

Yhtä kaikki Leeds siirtyy 2-1 -johtoon. Heittelen taisteluparia ilmaan. Yhden pelin otannalla voidaan sanoa, että Leeds on hieman onnekas ottaessaan ottelun keulapaikan, mutta kun yhtälöön lisätään kaksi edellistä Wolvesia vastaan pelattua matsia, niin johtoasema on täysin ansaittu.

”We are Leeds, We are Leeds, We are Leeds” täyttää kaikukopan ja sitten ”Your support is fucking shit” palautetaan vieraskatsomoon.

Wolvesin herkkähipiäisistä pelaajista kehkeytyy yhtäkkiä kaiken kestäviä gladiaattoreita, mutta siitä ei ole enää punnertamaan peliä tasoihin, vaikka Patrick Bamford ehtiikin enteellisentuntuisesti hassaamaan vielä avopaikan ja Crysencio Summerville hölmöilee Wolvesille vaparin aivan ottelun viimeisillä sekunneilla. Jones päättää piinan. Leeds voittaa. Kaiser Chiefsin ”I predict the Riot” jysähtää ämyreihin. Jesse Marsch ja Bruno Lage päätyvät kiivaaseen sanaharkkaan. Vieressäni seisova silminnähden liikuttunut äijänköriläs kääntyy puoleeni ja silittää hikistä paidan selkämystä.

Jesse Marschin Leeds avaa kauden voitolla

Muutama lapsi juoksee kentälle pelipaitojen toivossa. Istahdamme takaisin penkeillemme. Enää ei ole kiire mihinkään.

Viini: vaahtoa yli reunojen ja vallien 

Matkalla (osa III): Leeds United-Arsenal

Pelilista saa surutta punakynää. Omicron jyllää ja tartuntoja ilmenee Valioliiga -joukkueissa pelit peruvina ryppäinä. Lopulta listalle jää enää yksi peli: Leeds-Arsenal. Se on meidän peli ja kokoa reissua heitelleet sattumukset pelaavat meidän pihalle. Toki punakynää vedetään siihen tahtiin myös Leedsin pelaajalistaan, että vaatii melkoista ponnistelua uskoa edes jonkinlaiseen tulokseen, mutta jalkapallo on siitä hieno peli, että tämäkin peli alkaa 0-0:sta.

Leedsin peleihin lippujen saaminen on oma Odysseiansa, sillä kysyntä läikkyy reilusti tarjonnan yli. Omalla kohdalla useammalla laitteella jäsenille suunnatusta lipunmyynnistä tikettien kärkkyminen heti h-hetkellä toi bingon. Liput eivät ehtineet Suomeen ennen kuin lentokoneemme irtosi kiitoradalta, joten lipunmyynti järkkäsi meille duplikaatit pelipäiväksi lipputoimistoon. 

Olemme Elland Roadin kupeessa jo kolmea tuntia ennen peliä. Lippujen hakemisen lisäksi ohjelmassa on Leedsin kaupassa vierailu, ”rokoterannekkeen” hommaaminen ja matsiruoka Elland Roadin vieressä olevassa The Old Peacock pubissa. Stadionin lähistön värimaailma on korostuneen sinistä, keltaista ja valkoista, ja vaikka käsillä on hieman koleampi päivä niin tunnelma stadionin ympäristössä on raukeaa ja onnellisen yhteisöllistä.

Perinteitä ja uutta aikaa Elland Roadilla

Lapioituamme hampparit ja curryranskalaiset kitusiimme käppäilemme stadionin itäpuolelle ja kilautamme liput vuorollamme lipunlukijaan. Koronarannekkeita ei ainakaan kovin tarkasti portilla tarkisteta niin kuin ehkä saattoi lopulta odottaakin, vaikka moni todistukseton olikin vapauttanut lippunsa myyntiin peliä edeltävinä päivinä. 

Vahva sumu verhoaa savumaisena pilvenä kenttää, kun pelaaja lämmittelevät. Katsomonosat täyttyvät hiljalleen ja ensimmäisiä chänttejä viritellään.  Lopulta kotiyleisö tarttuu euforisesti pelin alkua enteilevän ”Marching on together” -kappaleen sävelmiin ja Elland Road konsertoi pieteetillä sitä, mistä Leeds Unitedissa on kaupungilleen kyse.

The Old Peacock pubin kautta Elland Roadille

Videolla Marching on Together:

Peli poljetaan käyntiin ja selväksi käy, että tänään ei muovi-istuimille tule olemaan paljoakaan käyttöä, mikäli meinaa kentälle nähdä. Nostan taisteluparin myös penkillensä seisomaan, jotta pelitapahtumista jää visuaalisiakin muistoja. Leeds aloittaa toiveita herättävän terävästi ja saa aivan ottelun alussa painettua pelin Arsenalin päätyyn. Taika kuitenkin raukeaa melko pian, kun Arsenal saa viriteltyä ensimmäiset hyökkäyksensä ja Leedsin puolustus on auttamattoman helisemässä. Arsenalilla on paikat tehdä ensimmäiseen vitoseen kaksi maalia. Sen jälkeen loukkaantumisten tainnuttaman Leedsin peli ei lähde rullaamaan, vaikka yleisö koettaa sitä lennättää. Oikeiden jalansijojen löytyminen puolustuspelissä ja lukuisat harhasyötöt värittävät Leedsin peliä. Arsenal kasvaa koko ajan ja Garbriel Martinelli on lopulta se kaveri, jonka sisäterä leijuttaa pallon ensimmäistä kertaa Leedsin maaliin.

Leeds vastaa ”Champion of Europe” -chäntillä ja taisteluparikin intoutuu heiluttamaan pokemon -teemaista Leedsin huiviaan, vaikka edellisen matsin peruilta olikin enemmän Manchesterin taivaansinisten miehiä. Raphinha loihtii kuin tyhjästä tasoituspaikan itselleen, mutta alakulma ei ole riittävän jyvällä ja kuti valuu ohi:

-Tehtiinkö me maali?, taistelupari kysäisee

Muutaman rytmikkään "Marcelo Bielsa" -säkeen jälkeen Martinelli on irti ja nostaa pallon toistamiseen Leedsin maaliin. Leedsin puolustuspelaaminen yskähtelee vielä ensimmäisellä puoliajalla kertaalleen Arsenalin siirrellessä palloa Leedsin boksissa. Kinttuja ei vain löydy oikeisiin väyliin ja niinpä ”Let your country down” -chänttinsä saanut Bukayo Saka flipperöi pallon jo kolmannen kerran Leedsin maaliin ja se kylvetys, joka neljä yötä ja neljäkymmentäviisi mailia M62:sta lounaaseen sijaitsevasta alkupisteestä sai alkunsa, jatkuu.

Puoliajalla brittipiirakat ja olut tekevät kauppansa. Ehdimme jälleen hyvin toisen puoliajan alkuun takaisin. Katsomon sisääntuloaukolle kiivennyt herrasmies antaa kipakkaa palautetta kentän suuntaan. Järkkäri käy rauhoitelemassa miestä, joka puolustelee käyttäytymistään selkeäsanaisella

-But they are shit! Look at them!

Kyllähän sitä aina toivoo, että 0-3 saattaisi kääntyä vielä joksikin muuksi, mutta pelinilme ei sellaiseksi lähde vääntymään, vaikka Arsenal nostaa hieman kengurunnahka tossuaan kaasulta. Ohi kulkevat ihmiset antavat ymmärtäviä katseita toisilleen. Ilo on revittävä tänäänkin jostain muusta kuin varsinaisesta peliesityksestä. Poikansa kanssa matsia katsomaan tullut brittjätkä laulaa nurmella pötköttelevälle Martin Ødegaardille ”You are just soft southern bastard” ja astelee murheellisen näköisenä takaisin omalle istumapaikalleen.

Tunnelma stadionilla valotaulun lukemista huolimatta on upea ja se kumpuaa jostain äärimmilleen kaupallisesti viritettyä brittifutiksen pirtaa syvemmistä sfääreistä. Leedsin näennäinen hallinta on lohduttavaa. Kenties Arsenalin Ben Whitekin haluaa antaa jotain Leedsille takaisin, kun hän lanaa holtittomasti Joe Gelhardtin boksissa nurin ja Leeds saa rankkarin. Raphinha jättää suorituksessaan samba-askeleet tällä kertaa hieman vähemmälle ja täräyttää pallon surutta oikeaan yläkulmaan. Reissun yhdestoista maali tulee lopulta oikeiden maalipuiden väliin ja siitä otetaan ilo irti. Länsi-Yorkshiren majakkaan syttyy hetkellisesti valo, jonka Emile Smith Rowe hyvin ajoitetulla juoksulla ja riittävän painavalla viimeistelyllä sammuttaa: 1-4.

Yksi maali oikeidenkin maalipuiden välliin

Loppukymppi, peliajan päättymisen jälkeinen kymppi ja matka stadionin aitojen läpi kohti seuraavia etappeja on väkevän ”We all love Leeds” -chäntin säestämää. Pelireissun tulokset ovat olleet karmeita, mutta se ei tässä hetkessä tunnu lainkaan niin pahalta kuin kotimaisessa irkkubaarissa karkeasti viikko sitten Rüdigerin kalasteleman lisäajan pilkun jälkeen. Oikeastaan tulokset eivät tunnu ollenkaan pahalta siihen onnentunteeseen peilaten, että näimme Leedsin paikanpäällä ja vieläpä Valioliigassa kaikkein niiden sattumusten ja suursäätilojen vaihteluiden jälkeen, jotka reissuamme kelluttivat.

Videolla: We all love Leeds

Taistelupari avaa kotiinpaluupäivän, joka lopulta piti sisällään yhden peruuntuneen junvavuoron, yhden peruuntuneen ja yhden myöhästyneen lennon, silmät säihkyen ja nauraen:

-Ne hävisi, vaikka niillä oli niin hyvä kannatus!

Mitäpä siihen lisäämään.

Viini: paikallisten riemusta ja kyyneleistä perinnereseptillä

Matkalla (osa I): Manchester City-Leeds United

Loppujen lopuksi en ole varma lätkinkö enemmän lappuja lähtöselvityksen tiskille vai lätkikö Manchester City enemmän maaleja Illan Meslierin taakse. Koronatesteihin meni enemmän rahaa kuin matsilippuihin, mutta kun valoshow Etihad -stadionilla syöksähti käyntiin niin tuntui kuin jotain olisi jo saavutettu. Matka Etihadin mukavan pehmeille penkeille oli ollut ensimmäisestä ajatuksesta pitkä ja Omicron oli siinä välissä ehtinyt muuttaa maailma, mutta yhtä kaikki, täällä oltiin. Päivällä huhuttiin myös, että peli monen muun tapaan peruttaisiin COVID -casejen vuoksi, mikä lisäsi levottomuutta hotellihuoneen sängyllä köllötellessä ja sekä matsia että koronatestin -tuloksia odotellessa.

Taksi ei Etihadille kauaa keskustasta aja. Tilasin edestakaisen matkan samalta taksiyhtiöltä, koska yritin varmistella jotenkin jouhevan poistumisen pelin jälkeen. Erehdyin kuitenkin kysymään kuskilta Etihadin lähellä siitä, miten löytäisin paluutaksin ja vastaus oli mallia: ”Ei mitään käryä. Koita soittaa vaikka kuskille puoli tuntia ennen pelin päättymistä. Itse en koskaan hae täältä ketään pelipäivinä." Niinpä hautaan toiveet helposta paluusta ja toivon, että neljän vuoden elämänkokemuksella maailmaa matkaavan taisteluparin hermot kestävät myöhäisillan väistämättömän samoamisen.

Tunnelmia pelin alla

Etihad ja City sopivat siinä mielessä hyvin reissukohteeksi, että lippujen kanssa ei tyypillisesti tarvitse Amerikan temppuja tehdä. Tilaa on ja näkeehän sitä samalla, mitä jalkapallossa rahalla saa. Minä halusin nähdä parin vuoden tauon jälkeen Leedsin ja sain taisteluparista vielä reissukaverin viikon koluamiselle Englannissa. Myös Leedsin kannattajat olivat kauhoneet käsiinsä reilusti kotijoukkueen kannattajille tarkoitettuja lippuja, mikä tarkoitti sitä, että katsomossa oli tavallista enemmän sähköä ja vaaran tuntua.

Videolla vähän vanhaa ja uutta maailmaa

Ensimmäinen maali tulee niin nopeasti, että pystyn vielä maistamaan pahvimukista nautitun Amstelin poskieni sisäpinnoilta. Vieressäni istuva noin viisikymppinen nainen ryntää penkkiriviä viitisen metriä eteenpäin ja höyryää Leedsin kannattajiksi tunnistettavan poikajoukon niskaan. Suukopu ei lopu ja nainen ottaa tilanteesta kaiken irti. Muutaman reippaan ”Fuck off” -palautteen saattelemana nainen palaa hetkeksi paikalleen ennen kuin nousee jälleen pystyyn ja ilmoittaa saaneensa tarpeekseen siitä, että vierasjoukkueen kannattajia on joka kerta Cityn katsomossa. Nainen ei kuitenkaan lähde stadionilta, vaan käy juttelemassa vartioiden kanssa.

Game on!

City ehtii tekemään toisen maalin ennen kuin vartijat ajavat poikajoukon pois katsomosta. City tekee kolmannen maalinsa, kun reilu puolituntia on pelattu ja käytännössä ratkaisee pelin. Leedsin kannattajat pitävät vieraskatsomossa hyvää meteliä, vaikka peli lipeää käsistä ja siksi Etihad ei pelitapahtumista huolimatta käy uneliaaksi, vaan päinvastoin: kun peli alkaa olla selvä, on hyvä keskittyä toisen joukkueen kannattajille vittuilluun.

”Is this a library?”, ”Your support is fucking shit” ja tummemman sävyinen ”She said no, Mendy”, kajahtavat Leedsin katsomosta

Kotijoukkue vastaa: ”You are not fit to Premier league” ja ”You are fucking shit” -chänteillä.

Cityn metkut olivat liikaa siipirikkoiselle Leedsille

Peli pysyy 3-0:ssa, kun ihmiset valuvat stadionin uumeniin tankkaus- ja tyhjennystouhuihin. Kioskijonossamme poikajoukko kertaa puoliajalla käymäänsä nahinaan vierasjoukkueen kannattajien kanssa. Tämä on omalta osaltani neljäs Etihadilla nähty matsi ja joka kerta jaksan hämmästellä sitä, miten tehokkaasti kymmenientuhansien ihmisten liikutteleminen ja palveleminen onnistuu puoliajalla. Kaikki, jotka vähänkään yrittävät, ehtivät sekä vessaan että myös nauttimaan Amstelinsa puoliajan aikana.

Terveiset naapurille kulkivat kätevästi punatakkisten herrasmiesten olkapäiden yli

City ei anna tuumaakaan toisella puoliajalla periksi, vaan menee 4-0 -johtoon heti alkajaisiksi. Tunnin kohdalla se naulaa Leedsin arkkuunsa, kun ensin Phil Fodenin maali hylätään paitsiona, mutta Kevin de Bruyne oikaisee asian minuutin sisällä ja homma menee hiukan humoristiseksikin: 5-0. Kotijoukkueen osalta tunnelma on tässä kohtaa korkeimmillaan ja mikään ei viittaa siihen etteikö tahti voisi jatkua. Siipirikkoinen Leeds on pahasti yltäkylläisyydessä kylpevän Cityn hyökyaallon armoilla.

Lisää tulee

Sitten tulee 6-0 ja sitten 7-0. 7-0 -tilanteessa kotijoukkueen kannattajat ovat selvästi saaneet shownsa, sillä katsomonosat alkavat tyhjentymään. Leedsin kannattajat jatkavat edelleen metelöintiään ja tilanteesta huolimatta laulavat rakkauttaan joukkueelleen. Taistelupari ilmoittaa kannattavansa Manchesteriä.

Lopulta peli päättyy ja lähdemme myöhäisessä illassa tarpomaan kaupungin keskustaa kohti. Kello tikittää Englannissa kymmentä ja Suomessa puolta yötä, joten jokainen pääväylän suuntaan otettu kilometri tuntuu epätoivoisen pitkältä. Vähintään puolisen tuntia se ottaa ennen kuin lopulta saamme Überin allemme ja loppumatkaa taittuu taksin takapenkillä. Hotellilla huomaan, että aiemmalta taksiyhtiöltä oli tullut WhatsAppiin linkki, jota klikkaamalla olisin saanut paikannettua tilaamamme taksin. Etihadilta paluun koodi jäi kuitenkin edelleen murtamatta, vaikka lähellä se oli.

Viini: uusi variantti