Sivut

perjantai 28. helmikuuta 2020

FC Inter-TPS: tervetuloa derbyt


Kun haen lapsille eväitä illan harrastuksia silmällä pitäen, näen Suikkilan K-Marketin edessä saman herrasmiehen kuin ennen Honka-matsia. Kaulassa on sinimusta huivi, kuten aina.

-Huomenna on sitten pelipäivä!, huikkaan
-Missä se nyt olikaan. Hallissa vai ulkona?
-Hallissa
-Niin ja se oli loppuunmyyty?
-Kyllä, se on loppuunmyyty
-No ei sinne sitten varmaan kannatta lähteä. Ei sieltä varmaan saa lippuja enää sieltäkään
-Eipä sieltä varmaan saa. Ruutu+ taitaa näyttää matsin
-Miksi ne nyt siellä pelaa eikä ulkona. No menen sitten katsomaan, kun oikeat matsit on.

Itse onnistuin kanssa jahkailemaan lippujen hankinnan ja kylään saapuvien vieraiden välillä siten, että silmille pomppasi lopulta ”matsi on loppuunmyyty” -tiedote. Se tekee samalla sekä pettyneeksi että iloiseksi. Turun derbyt palaavat Suomen jalkapallopääkaupungin kilpafutiskartalle taas tällä kaudella ja ensimmäinen koenäytös tempaisee jo mukaansa kuplahallillisen futiksen ystäviä.

Kun LähiTapiola -areenan vihreät kentän ja katsomotilan erottavat verkot heilahtelevat ja vaalea kupu kaiuttaa kannatushuutoja pitkin turkulaista futisjuhlaa, on FC Inter varmistanut Suomen Cupissa jo jatkopaikan ja TPS tarvitsee vähintään pinnan, jotta sen ei tarvitse jännittää illan ifkoiden -matsin lopputulemaa. Molemmat joukkueet ovat rakennusvaiheessa ja viimeisimmät sopimusuutiset putoilivat mustavalkoiseen postiluukkuun, kun saapasmaasta (ilmeisesti eksynyt) kirjekyyhky pudotti Tehe Olawale ja Masahudu Alhassanin -nimillä kirjaillut kuoret nokastaan. Sinimustalla puolella viehettä lennätetään Koperin rannoilta ja haaveillaan siitä, että Triestenlahdelta nykisi kyytiin jo kerran rannalle nostettu slovenialainen jalokala.

Interin peli-identiteetti on jo viime kaudelta tutuksi tullut, vaikka muutama palikka onkin vaihtunut. TPS on kirjoittajalle vielä tältä kaudelta kääntämätön kortti muutamaa kuvaputkesta tullutta välähdystä lukuun ottamatta. Otteluun liittyvä toiseksi hartain toive on, että kuplahallin alipaineistama miljöö saa pelin intensiteetin puolesta kipinät lentämään nyt, kun Suomen Milanon futisskene on ottamassa heliumia alleen. Viimeiset derbymuistot ovat itselle jääneet mieleen hieman vettyneinä. Nyt olisi hyvä aika läikyttää taas tulilientä ihmisten sydämiin.

Viinikuvaus: valikoimaan palautettu lupauksia herättävä  

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Real Madrid-Manchester City: lähtemätön jälki


Pintakaasulta vaihdetaan viimeistään illalla täysiin hevosvoimiin, kun Zinedine Zidanen Real Madrid isännöi Josep Guardiolan Manchester Cityä. Jalkapallomaailma on siinä mielessä kellahtanut kenolleen, että Manchester City lähtee vedonlyöntibookkereiden kahvintahraisissa kupongeissa ennakkosuosikkina otteluun. Kuninkaallisten legendat Alfredo Di Stéfanosta alkaen raahautuvat varmasti merisairaudesta huolimatta Santiago Bernabeulle kummastelemaan, mistä on kyse ja kyse on monesta: Real Madridista, Barcelonasta, Manchester Citystä, Espanjasta, Ranskasta, legendaarisesta hyökkäävästä keskikentästä ja legendanomaisesta puolustavasta keskikenttäpelaajasta.

Real Madrid pelaa tästä kaudesta ja perinteiden kunnianvaateista. Citylle kyse on vielä enemmästä. Sen dynastian muurit ovat murenemassa ja sen puhtoisesta vaaleansinisestä muistosta puuttuu Mestareiden liigan voitto. Täydellistyvän kuvan kilvessä on tumma kohta, ja jotta sirkus olisi ennenäkemätön ja koskaan ennen kuulumaton, moukaroidaan Cityä nyt lihanuijalla kylkiluihin niin, että ilmat lähtevät pihalle. Ennuste kertoo, että jos City ei tänä vuonna Mestareiden liigan isokorvaista kohottele, ei se sitä kohottele vuosikausiin muutenkaan: yksinkertaisesti siitä syystä, että säännöt sen kertovat ja häpeäpaalua kannetaan jo Etihad stadionin suuntaan. Valkoperuukkisten pitkästyneet katseet ja yhden harmaahapsisen pohjois-Lontoolaisen virne piirtävät pitkää pannaa, joskin sodassa, rauhassa, rakkaudessa ja jalkapallossa kaikki on sallittua ja mahdollista. Tuomitaan sitten kun tuomitaan.

Molempien joukkueiden on nöyrin mielin ja leuankärki viistosti nurmea kohti osoittaen lähtevä illan otteluun. Tilanne on kiusallinen ja kutkuttava: jatkoon pitäisi otteluparista mennä ja tippua ei saisi, koska tappion tahrat eivät enää tämän kauden kuosista ole pois pestävissä. City tulee tiki-takalla ja Los Blancos korkealla prässillä ja yksilötaitoon luottaen. Guardiola tekee taidetta  äärimmilleen viritetystä Evinrudestaan. Zidane tuo peli-iloa, huippuksilöitä ja hieman hälläväliä -meininkiä muutoin korkean vaatimustason Yamahaansa. Kahtia halkeavien aaltojen pärskeessä Eurooppalainen futiskausi voi nyt virallisesti kääntää keulansa kotisataman laitureilla jännittäviä sulhoja ja morsiamia kohti

Viinikuvaus: kauden loppuun asti viipyilevä jälkimaku

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

FC Inter-VJS: vilpoisaa ja viihdyttävää


Kupittaa 5:lla pelattiin viikonloppumyrskyn jälkeinen B -nuorten SM-karsintasarjan ottelu FC Inter – VJS. Molemmat joukkueet olivat pisteiden tarpeessa, sillä vantaalaisten pistesaldo näytti pyöreää nollaa ja Inter oli saanut raavittua kolmesta ensimmäisestä matsista yhden pinnan kasaan.

Tuuli vihmoi vilpoisina puuskina. Kenttää reunusti ihan mukava määrä junnufutiksen ystäviä ja itsellä oli muksut myös mukana, kun vaimolta kävi evakkokäsky kotona järjestettävien kutsujen tieltä.

Inter otti pallonhallinnan ja sen syöttöpeli toimi hyvin. Sinimustat pelasivat systemaattisesti lyhyillä peliä edistävillä syötöillä. Tilaa löytyi laidoilta ja murtautumisvaiheessa sekä keskikentän että hyökkäyksen keskustasta irtosi pystyjuoksuja vantaalaisten puolustuksen selustaan. Sinimustien hyökkäyspelaajat olivat teräviä 1 vs 1 -tilanteissa ja pääsivät voitettujen haastojen kautta paineistamaan keltapaitojen puolustuksen keskustaa.

Hyvin laidallaan viilettänyt Kristian Palanen paineistamassa vieraiden puolustusta




Maali-iloittelu alkaa kun 23 minuuttia on pelattu. Linus Rönnberg kääntää rangaistusalueen reunalla kompassin piikin kohti keskustaa ja vapaaksi jäävästä oikeasta lapikkaasta lähtee hieno kuti takayläkulmaan. VJS:ltä tulee kuitenkin välitön kuitti, kun jatkuvasti vaarallisenoloinen David Hayes murtautuu laidalta ja löytää rangaistuspilkun kohdalta Andreas Rothin, joka painaa pallon vastustamattomasti maaliin.

Peli ehtii tästä vanheta taas vain muutaman minuutin, kun Interin painostusjakson päätteeksi Tegra Mukuna kerää irtopallon ja kilauttaa sen tolpan kautta sisään. Inter pääsee parin maalin karkumatkalle vielä ennen puoliaikaa, kun jo Interin edustusjoukkueessa tällä kaudella debyyttinsä tehnyt Jasper Yrjas ohjaa koko ottelun terävästi pelanneen Mohammed Bakkarin keskityksen maaliin. Jussi Nuorelan kehotus rauhoittaa peliä kiirii vielä kentän yli ennen kuin matsi puhalletaan puoliajalle. Lapset kiipeilevät katsomorakenteissa. Kohmetta hellittävä kuuma kahvi olisi tehnyt terää.

Toinen puoliaika jatkuu siitä, mihin ensimmäinen jäi. Ehdin ihmettelemään miksi VJS oli vaihtanut syömähampaansa Haysesin pois, mutta kyse oli ilmeisesti loukkaantumisesta. 55 minuuttia on pelattu, kun sopiva yhdistelmä kierrettä ja tuulen puuskaa tarttuu Bakkarin lähettämään kulmaan ja pallo leijailee VJS:n maaliin. Tässä kohtaa taitaa vierasjoukkueen selkäranka napsahtaa sijoiltaan. Viiden minuutin sisään onnistuvat sekä Daniel Hänninen vaparin jälkitilanteestä että Aleksi Heino rangaistusalueen rajalta lennättämässään sijoituksessa ja peli on 6-1.

Inter ratkaisi ottelun pian toisen puoliajan alettua

Vaihtoruletti pyörii molemmilla joukkueilla ja tulevan kauden asetelmia kaivetaan muutamilla melko äijämäisillä taklauksilla. Inter pallollinen peli, juonikkuus kaksikamppailuissa ja eleettömän tehokas puolustuksen keskusta saattavat vieraat tällä haavaa tyhjin taskuin kotimatkalle

Viinikuvaus: vilpoisaa ja viihdyttävää

lauantai 15. helmikuuta 2020

Cup -kompastelua


Mennäkkö vai eikö mennä?


TPS:n ja HIFK:n välinen matsi päätetään alkamaan perjantaille klo.14. Peliä pääsi siis katsomaan lähinnä välitunnilta, lounastauolta tai lintsaamalla koulusta. Jo aiemmin PK-seudun FC Honka -HIFK -matsista onnistuttiin rajaamaan katsojat ulos. Huuhkajien nostattama huuma on hädin tuskin ehtinyt laantua, kun suomifutiksen vatsa raapii pohjakiviä. Nykyinen Suomen Cupin kilpailumalli jättää ikimuistoisimmat tuhkimotarinat kirjoittamatta, mutta vielä suurempi ongelma on se, että toteutus itsessään alleviivaa Cupin alennustilaa. Suomen Cupissa pelataan kuitenkin europelipaikasta ja se tuskin on aivan vähäpätöinen asia yhdellekään seuralle. Ei ainakaan realisoituessaan.

Suomen Cup on markkinoinnillinen preludi Veikkausliigalle. Lisäksi innokkaimmille futisfaneille se on mahdollisuus mittailla lempiseurojensa runkopelaajien iskukykyä ja nähdä ovatko uudet hankinnat niin sanotusti ”mistään kotoisin”. Veikkausliigan -matseihin saa varmasti lippuja helposti ensi kaudella ja Suomen Cupin tuoman momentumin kautta olisi mahdollista saada muutama ekstrapenkkirivikin täytettyä. Tämä vaatii toki seuroilta ponnisteluja ja tarinankerronnan kykyjä, mutta jos sivut ovat valmiiksi vettyneet ja kannet homeessa, niin kirja jää avaamatta.

Ennen FC Interin ja Hongan vaakaräntäsateessa pelattua matsia näin Kupittaa 5:sen reunalla yhden viime kaudella kasvotutuksi tulleen sinimustalla sydämellä varustetun herrasmiehen. Hän oli uteliaisuuttaan pyöräillyt paikalle ja pähkäili vielä ostaako lipun vai ei: mennäkkö vai eikö mennä? Siinäpä kysmys.

Huippufutista, jonka sektoreille myös kotimainen ammattilaisfutis osuu, pelataan ennen kaikkea siksi, että se on globaalisti maailman seuratuin laji. On ehkä banaalia sanoa, että ilman kannattajia ei ole ammattilaisfutistakaan, mutta näin se vain taitaa olla. Siksi kirjoittajan kaltaisille suomifutiksen nousun perään haikailevilla haihattelijoilla on ainakin henkinen oikeus jonkinlaiseen vaatimustasoon, kun nyt Suomen Cupia tai myöhemmin Veikkausliigaa pelataan. Näin alkuun riittäisi kenttä, kahvio, grillimakkaraa, vähän tarinankerrontaa ja ennen kaikkea yleisölle mahdollisuus osallistua tapahtumiin. Jätetään optioksi se, miten jatkossa tämän kauden Mirandesin kaltasia sonaatteja saataisiin sisällytettyä myös kotimaiseen futiskaanoniin.

Viinikuvaus: korkkivikaa

KUVA: By calflier001 - PRIPYAT FOOTBALL GROUND NEAR THE CHERNOBYL PLANT NOW ABANDONED UKRAINE SEP 2013Uploaded by MainFrame, CC BY-SA 2.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=28881900

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Inter Milano - AC Milan: brändätäänkö uusiksi?




Inter Milanon ja AC Milanin Derby della Madonnina nostaa sinistä, punaista ja mustaa hehkua Milanon Katedraalin huipulta Milanin kaupunkia ihastelevan neitsyt Marian patsaan poskille. Luokkataustojen kaiut, joissa sinimustat Nerrazzurrit pöristelivät San sirolle moottoripyörillä ja punamustat Rossonerit hikoilivat matkansa Milanon futispyhätölle julkisen liikenteen välineillä, ovat vuosien saatossa vuotaneet kansanosien sekamelskaksi. Milanossa arpasi kuitenkin muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta osuu joko punamustalle tai sinimustalle puolelle. Se on lähtemättömästi koodattu kaupungin DNA:han.

Muotikaupungin väriräiskeet kukkivat illalla tavallista kirkkaampina. Antonio Conte on saanut puhalleltua Inter Milanon mukaan mestaruustaisteluun. Juventuksen dynastian säihke on ollut hiipumaan päin ja viimeksi lauantaina sen silmille puhalleltiin piikikkäitä ruusunlehtiä Veronan rakkaudenkaupungin aurinkoisella areenalla. AC Milania ei tuntunut herättävän ensin mikään. Kaiken sekasotkun keskellä se menetti hetkeksi oikeuden europelipaikkoihinsa ja valkoviinikastike oli kärtsäämässä reilusti pohjaan. Sitten muuan ruotsalainen oman elämänsä jumalhahmo, Zlatan Ibrahimović, palasi kaupunkiin ja käänsi sekä joukkueen hengen että kuntopuntarin kohti koilismaantarustoa.

Antonio Conte on taktisesti kääntänyt myös tämän päivän futiksen lainalaisuuksista kertovan sivun. Inter pelaa nopeasti etenevää futista, jossa pelin virran syvimmät uomat uurtuvat sekä vasemmalle että oikealle laidalle. Conten englannintuliaisten, Victor Mosesin ja Ashley Youngin, lisäksi avaukseen tyrkyllä ovat kotimaiset Cristiano Biraghi ja Antonio Candreva. Laidoilta irtoavien keskitysten alle on ensimmäisenä ryykäämässä Romelu Lukaku. Lukakun sateensuojissa juonii tyypillisesti tänään sivussa oleva Lautaro Martinez.

AC Milanin Stefano Pioli on pitkänlinjan futisvaikuttaja Italiassa niin pelaajana kuin valmentajanakin. Pioli on valmentanut myös Milanon sinimustalla puolella, mikä tuo oman jännitteensä. Pioli suosii korkeaa prässiä ja miesvartiointia puolustuksen keskustassa. Piolin AC Milan on tyypillisesti pelannut 4-3-3 -muodostelmassa, mutta se on myös varioinut kokoonpanoaan jonkin verran ja viimeiset matsit Pioli on pelannut 4-4-2:lla. Vasemmalla laidalla nouseva laitapakki Theo Hernández osallistuu aktiivisesti hyökkäyspeliin ja on myös joukkueen paras maalintekijä. Oikealla laidalla laitapakki pelaa hieman konservatiivisemmin ja hyökkäysvastuu on viime matseissa ollut Samu Castillejolla.

Illan matsissa nimenomaan laitapelaaminen lienee viisasten kivi. Mikäli AC Milan pääsee iskemään Interin nousevien laitapuolustajien selustaan, voi punamustien piikissä todennäköisesti hääräävä Ibrahimović varastaa otsikot. Conte saattaakiin ohjeistaa laitapelaajansa pelaamaan normaalia puolustavammin, jolloin tullaan näkemään kokonaisuudessaan tarkka ja riskejä välttävä kokonaisuus, jonka ratkaisua haetaan yksittäisen pelaajan taidon tai erikoistilanne pelaamisen kautta.

Yksi ja ehkä kaikkein kutkuttavin skenaario on myös, että Derby della Madonninan imu vie pelaajat mennessään, jolloin pelin kulku voi olla räiskettä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita alusta loppuun. Tämä saattaisi olla myös italialaisen futiksen kannalta paras skenaario. Serie A:n brändille tekisi hyvää saada taas muutakin puhuttavaa kuin jatkuvat rasismikohut.

Viinikuvaus: kiehuu, läikkyy ja räiskyy

lauantai 1. helmikuuta 2020

FC Inter – Esport Honka: kyllä täällä tarkenee


Pari plussa-astetta ja mukavasti vihmova tuulisen räntäsateinen sää ottivat vastaan futisfanien sen gladiaattoriosaston, joka oli valmis uhmaamaan flunssapöpöpöjä nähdäkseen kotimaista huippufutista Kupittaa 5:sen tekonurmella. Väliaikaisesti rakennetulla sisäänkäynnillä yritti useampikin puhua itseään sisään, koska olihan tapahtuma kiikun kaakun mallia ”sisäänpääsymaksullinen”.

Pukukoppiparakeista oli saatu kätevästi kahviotilat tehtyä, jonka edessä höyrysivät makkarakojun grillimakkarat ja ihmiset kietoivat sormiaan kahvikuppien ympärille, jotta saivat pidettyä näppinsä lämpimänä. Vihertävän kenttää ympäröivän aidan reunalle ja puisiin katsomoihin riitti ihan kohtalaisesti porukkaa, ja olihan Espoosta lähtenyt myös pienehkö kannattajaryhmä pällistelemään Suomen Cupin koitosta.

FC Interin ja Esport Hongan -matsi käytiin sateisella Kupittaa 5:lla


Inter tuuletti kokoonpanoaan reilusti. Pelimuodostelma vaihtui edellisen pelin 3-4-3:sta 3-5-2:een. Avaukseen uusina rynnivät Martti Haukioja, Noah Nurmi, Anthony Annan ja Rodney Klooster. Matias Ojala nousi laiturin roolista Timo Furuholmin rinnalle piikkiin. Alvaro Muniz, Aleksi Paananen ja Anthony Annan miehittivät keskikentän keskustaa.

Inter siirtyy jo ottelun alkupuolella johtoon Hongan puolustuksen hölmöillessä oman puolustusalueensa laidalla. Sinimustien kestokonna Furuholm haistaa paistin, nappaa palloon vihreäpaitaisten pakistolta ja lämmittää uunin takakulman tyylikkäällä viimeistelyllä.

Inter on ensimmäisellä puoliajalla muutenkin niskan päällä. Erityisesti sinimustat pääsevät edistämään peliään Rodney Kloosterin laidalta, joskin oikein vaarallisille paikoille se ei pääse. Interin prässätessä ottelun  parhaimmistoon lukeutunut Aleksi Paananen nousi myös toisuvasti keskikentän keskustasta häiritsemään Hongan pelin avaamista. Interin keskikentän kolmikon peli sujui myös lupauksia herättävästi eli 3-5-2 jäänee myös tulevan kauden pelikirjaan yhtenä taktisena variaationa.
Peli puhalletaan 1-0 tilanteessa tauolle. Katsojat hakeutuivat lämpimien soppien ja einesten ääreen.


Anthony Annan pelasi perusvarmaa peliä ja Rodney Klooster oli yksi ensimmäisen puoliajan näkyvimpiä hahmoja

Katsomot eivät toiselle puoliajalle täyty samaa tahtia kuin ensimmäiselle. Kankaat lävistävä takasade sai varmasti osan ihmisistä luovuttamaan tällä erää. Kurahousut tai pilkkihaalarit olisivat saattaneet olla ihan validi ratkaisu jalkapallonautinnon takaamiselle. 

Sade yltyy.

Matias Ojala ja Alvaro Muniz juonimassa vaparia. "Kokeile suoraan" oli yleisöstä kuulunut vinkki


Pelin kuva muuttuu siten, että Honka pitää palloa ja Inter vetäytyy. Näennäisestä pallonhallinnasta huolimatta Honka ei pääse vaarallisille paikoille. Inter on vastahyökkäyspelissään Honkaa vaarallisempi ja erityisesti Furuholm häärää pirteästi Hongan pakkien kiusana. Maalinteon vaikeuden tuskastuttamana ja viileästä ilmasta huolimatta, Hongan valmentaja Vesa Vasara käyttää lämpömittaria punaisen puolella ja ottaa keltaisen suunsoitosta. Yleisesti ottaen siististi edistyvässä pelissä toinen linjatuomarikin jakaa kehuja pelaajilla tilanteissa, joissa ei rikkeitä tapahdu.

Honka piti palloa toisella puolajalla

Vesa Vasara tuskaili tehotonta hyökkäyspeliä


Astelemme lätäköitä väistellen parkkipaikkaa kohti, kun peli puhalletaan päätökseen ja Inter voittaa ottelun.

Viinikuvaus: läpimärkää ja sinimustana hehkuvaa.