Sivut

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Kun jalkapallo meni kiinni


Epätodentuntuiset tyhjät katsomot Italiassa eivät vielä hälventäneet kaikkien aikojen futiskevään humua. Luottokortin syntilistalle oli pääsiäiseksi laskettu kolme ottelupalloa Leedsin peleihin. Tarkoitus oli kotiuttaa Valioliigapaikka joko Elland Roadilla tai Liberty Stadiumilla Walesilla. Hotellit ja matsiliput oli varattu myös Pietariin huuhkajien matseja varten ja oman kausikortin lisäksi joululahjana oli annettu kaksi kausikorttia Turun Interin kevään koitoksiin.

Sitten otteluita alettiin perua tai optimistisemmin siirtää. Yksi kerrallaan. Lopulta kokonaisia ottelukierroksia jäädytettiin. Tästä oli enää yhden pysäkin matka siihen, että sarjojen ovet lyötiin säppiin. Silmänräpäyksessä jalkapallo meni kiinni. Tämä ei sinänsä jalkapalloa viihteenä (vaikkakin intohimoisesti) kuluttavan ihmisen näkökulmasta ole suurikaan tragedia. Hotelleista, lennoista ja matsilipuista näyttäisi järjestäen saavan rahat takaisin tai niihin kiinnitetyt bitit voi hyöty- ja viihdekäyttää myöhemmin. Nyt näyttää jopa siltä, että niihin investoidut rahat säilyttävät paljon paremmin arvonsa kuin perinteisemmät sijoitukset, jotka ovat yhtä kauden 2017-2018 Beneventoa ja tuttavallisemmin joulukuusta. Tämän hetken tragediat pystyttävät hirsimökkejään muualla. Se on hyvä pitää mielessä, kun tekee päivittäisiä valintojaan ja valitsee sanojaan.

Beneventon menoa Serie A:ssa 2017-2017 kaudella


Jalkapallo ei ole elämää suurempaa. Se on maailman kuva tässäkin hetkessä. Stadionit humisevat tyhjyyttään. Lähipuiston takana olevalla futiskentällä on ollut tavallista enemmän kuhinaa. Kuuliaisesti peliporukat ovat hallitusten asettamien säädösten ja suositusten mukaisia. Perheet pelaavat keskenään ja siitä tulee vähän kummallinen olo, kun pallo karkaa viereisen porukan pelikentälle. Melko monen katseessa on tällä hetkellä ripaus koronaa.

Keittiöstään päivystyvän selvännäkijän kristallipallo näyttää juuri laiturilta sumuun työnnettyä venettä. Merenkäynti on maltillista ja vastarannalle matkaa. Australian A-liigan imu ei vielä tartu, joten lataan vieroitusoireisiin vanhan futismanageri pelin. Saan pettymyksiin päättyneen kauden päätteeksi kenkää, koska kyllästytän omistajat ruinaamalla toistuvasti lisää rahaa palkkakuluihin. Aloitan seuraavana päivänä kauden uudelleen ja voitan tuplamestaruuden. Suljen jälleen koneen ja päätän palaavani pelin ääreen, jos aivastusten ja yskähdysten kirjaaminen taulukkolaskenta -ohjelmaan alkaa houkuttaa.

Lapset ottavat muuttuneet olosuhteet kuin aamupuuronsa. Suunnittelen ostavani pojalle hänen ehdottoman suosikkipelaajansa Timo Furuholmin pelipaidan syntymäpäivälahjaksi. En muista onko hänelle vielä kerrottu, että varsinaiset syntymäpäivät on peruttu tai kansainvälistä futisskeneä mukaillen toistaiseksi siirretty. Lahja tulee kuitenkin osumaan suoraan häränsilmään. Katselen sohvalla ruutujen äärellä pötköttelevää perhettäni. Tässäkin hetkessä olen raadollisen etuoikeutettu. Se on hyvä pitää mielessä ja mieli nöyränä, kun karanteenikamman piikit napsahtelevat poikki. Eletään aikoja, jolloin panokset siirretään pelipöydän keskelle lupaa kysymättä. Niin on usein muutenkin, mutta valaistus on nyt tavallista kirkkaampi. Toivon että tässä on yksi tämän kevään opetuksista.


Ja sitten joskus, kun suljettujen tilojen salvat ja stadioneiden portit taas aukeavat, ja jos universumi niin suo,  palaamme Veritakselle, Elland Roadille ja Pietariin Ristisaarelle ja humallumme lajin kauneudesta koko jäljellä olevien T- ja B-solujemme voimalla.


Viinikuvaus: genomeja ja kapsideja

PS: jalkapalloa ja elämää juhlitaan vielä Beneventossakin





sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

TPS A-FC Inter A: väkevää derbyn henkeä


Futisviikkoa pääteltiin Kupittaa 5:lla Turun derbyllä, kun TPS:n ja FC Interin A-junnut ottivat mittaa toisistaan. Vankeja ei matsissa niin sanotusti otettu, vaan pelin intensiteetti oli heti alusti asti sähköinen ja vähän myöhässäkin lähteneet taklaukset vietiin puolin ja toisin loppuun asti.

Kabamba Kalabatama hätyyttelemässä Interin maalia

Ottelun alussa TPS pääsee pelin päälle. Mustavalkoisten tiukka prässi otti Interiltä enimmän peli-ilon pois. Eteenpäin vievien syöttöjen sijaan Inter päätyi usein pitkiin kuljetuksiin. TPS sai tuotua hyökkäyksiään väkivahvan  Kabamba Kalabataman ja hanakasti puolustuksen selustaan pyrkineen Eraldo Kareliuksen kautta. Mustavalkoisten keskitykset eivät oikein löytäneet radalleen ja Interin Linus Virkin pitäessä ilmatilan hallussaan peli eteni  0-0 -tilanteessa.

23 minuutin kohdalla Santeri Pohjalainen saadaan pelattua boksissa irti ja Pohjalaisen kuti kopsahtaa maaliverkkoihin. Hieman ennen toisen puoliajan loppua TPS:n keskikentältä ja sen jälkeen puolustuksen selustasta löytyy tilaa. Bamo Ahmadi vapauttaa Rei Hodan, joka sijoittaa pallon hallitusti maaliin. Inter tasoittaa kuin varkain ottelun.

Linus Virkki isännöimässä ilmatilaa


Toisella puoliajalla peli tasoittuu. Inter löytää enemmän tilaa kentältä ja TPS -joutuu hölläämään hiukan prässiään. Inter kolauttelee toisella puoliajalla maalipuita pariinkin kertaan, mutta lopulta TPS:n Kabamba tekee syöksypuskulla toisen puoliajan ainoan ja ottelun TPS:lle kääntävän maalin.

Derbyn kakkoset ottamassa toisistaan mittaa

Ennen pelin päättymistä kentän laidalle fillaroinut interisti ripittää linjatuomaria ensimmäisellä puoliajalla puhaltamatta jääneestä rankkarilta haisevasta tilanteesta. Keltaiset kortit viuhuvat ja päätuomari päättää ottelun hieman hätäisesti ennen kuin se lähtee lapasesta. Peliä kuvaavasti vielä viimeisen tilanteen jälkeen muutama pelaaja jää keräämään kamppeitaan. Kupittaalla väreilee vahva derbyn henki.

Viinikuvaus: mustelmainen ja loppuun asti keitelty

FC Inter-VPS: treenikevään myllytys


Alkavan kevään aurinko siivilöityi Kupittaa vitoselle, kun FC Inter ja VPS hioivat pelikuntoaan tulevaa ja jo kevyesti cupin osalta alkanutta futiskautta silmällä pitäen. Bussi tussahti hieman kahden jälkeen Kupittaan cittarin kupeeseen ja Liliu oli ehtinyt tinttaamaan pallon kerran vaasalaisten maalin, kun katraamme saapui kentän laidalle.

Inter kierrätti jonkin verran kokoonpanoa. Normikokoonpanosta poiketen maalilla peliä johti pitkästä aikaa Henrik Moisander, Juuso Hämäläinen ja Rick Ketting luutivat keskuspuolustuksessa ja keskikentän keskustassa avasivat Roope Kantola ja Anthony Annan.

Pelin painopiste oli VPS:n päädystä. VPS pyrki rakentamaan peliään oman pään kautta, mutta Interin prässi toimi kohtalaisesti, jolloin vaasalaisten hyökkäyspeli usein tyrehtyi pallon menetykseen. VPS:n koneessa tuntui muutenkin olevan vielä kuluneen talven jäljiltä karstaa, sillä noin 30 pelatun minuutin jälkeen jonkinlainen slowmotion -mode iski vaasalaisten liikkeeseen ja terävyyteen.

Inter oli ottelussa kevyemmällä jalalla ja korkeammalla pompulla liikenteessä


29 minuutin kohdalla vaasalaiset rokottavat pelin tasoihin Interin puolustuspään virheestä. Samba Sillah pääsee Moisanderille suunnatun syötön väliin ja tasoittaa pelin. Tilanne on toistua hetken päästä ja Interin puolustuksessa ei vaikuttanut aivan kaikki viestilinjat olevan etenkään ensimmäisellä puoliajalla auki, mutta toiselta takaiskumaalilta vältytään.

Kevin Kouassivi-Benissan taituroimassa

Kentän reunalla ehditään käymään futismaailman ajankohtaiset asiat, kuten koronaviruksen leviäminen ja onnistumiset EM-kisojen lippujen hankinnoissa ennen kuin sinimustien maali-iloittelu alkaa. Kello juoksee kolmeakymmentäkuutta, kun Timo Furuholm karkaa laidalta. Furuholmin katse tutkailee syöttöpaikkaa keskeltä samalla, kun hänen lapikkaastaan pallo lävähtää maalin kattoon. Furuholmille jätetään muutaman minuutin päästä uudelleen tilaa rankkarialueen rajalla. VPS:n puolustus peittää laukauksen, mutta ottelussa pirteästi pelannut ja lähes kaikkialle ehtinyt Taiki Kagayama jysäyttää riparin voimalla maaliin.

Taiki Kagayama karkuteillä


Väliajan kahvit, pullat ja pillimehut nautitaan paljain sormin ennen kuin toinen puoliaika koittaa.

Toisen puoliajan alussa Kagayama prässää VPS:n puolustukselta pallon, livahtaa karkuun ja tyylittelee Interille jo 4-1 johdon. Kevin Koussavi-Benissan pääsee Furuholmin vapauttavan syötön jälkeen myös maalinteon makuun ennen kuin Kagayama on taas karkuteilla ja pallo maalin katossa. Kagayamalle tämä tarkoittaa hattutemppua.

Sinimustat saivat hyydytettyä VPS:n hyökkäyspelin


Vaihtoruletin keskellä maestro itse eli Furuholm käy vielä siirtämässä laidalta tulleen keskityksen verkon perukoille ja ottelu päättyy 7-1. Turun sinimustalla puolella päästään nauttimaan raikkaasta kevätilmasta kevein mielin, kun taas vaasalaisten on parempi koukata kotimatkallaan apteekin kautta.

Viinikuvaus: keväisen kevyt ja helppo