Futiskirjat: Kadut, kentät ja katsomot. Jalkapalloderbyjen kiihko ja lumo, Mika Rissanen

Mika Rissasen kirjoittama ja Atena Kustannuksen kustantama ”Kadut, kentät ja katsomot. Jalkapalloderbyjen kiihko ja lumo” on todellinen herkkupala futiskirjojen skenessä. Rissanen sukeltaa yhdentoista kauhaisun verran (kymmenen duoa ja yksi trio) Euroopan polttavimpien futismatsien helmien luo ja tuo ne lukijan ihasteltaviksi. Jalkapallon hegemoniaottelut ja niiden historialliset kerrokset, joista Rissanen onnistuneesti poimii olennaisimman DNA:n, tuovat raikkaita tuulia nykyiset läpikaupalliseen suuntaan kompuroineen huippufutiksen evoluution narratiiviin. Poliittinen valkopesu ja kyyninen ROI:n tavoittelu saattavat olla leimallisia tämän hetken huippufutikselle, mutta niiden alla sykkii pidemmän historian hiillos, johon monisyisesti kietoutuvat ihmisten ja jalkapalloseurojen viha-rakkaussuhteet puhaltavat happea. Hegemoniaottelut ovat tämän futiskokon polttavimpia klapeja.

Mika Rissasen ja Atena Kustannuksen Kadut, kentät ja katsomot

Rissanen kuljettaa lukijansa harmaan sateisten Skotlannin Old firmin ja sumusaarten North West derbyn kautta tuliseen Istanbuliin pysähtyen samalla tarkkaan valikoiduilla asemilla ja tarkkaan valituissa hegemoniaotteluissa. Rissanen poimii kerta toisensa jälkeen onnistuneesti sen, mitkä elementit derbyissä ja hegemoniaotteluissa ovat aikojen saatossa luoneet terävän me vastaan nuo -asetelman, vaikkakaan vanhat jakolinjat eivät välttämättä nykyiselläänkään enää päde. Teoksen satunnaiset viittaukset Friedrich Nietzscheen ja eksistentialismiin kastelevat blogin kirjoittajan sydäntä siitä näkökulmasta, miten syvällä ihmisen olemassaolossa ja identiteetin muodostumisessa jalkapallo saattaa pesiä, mutta teos ei itsessään kuitenkaan sorru akateemiseen kikkailuun, vaan se on hyvin helposti lähestyttävää ja nopeastikin ahmittavaa. Samalla kerronnassa on sellaista imua, että pääteluvun jälkeen jää suoriltaan kaipaamaan lisää Rissasen derby- ja hegemoniaotteluiden kuvauksia.

Eurooppa reilattu. Mihin seuraavaksi?

Rissasen kirja ei ole yksinomaan futiskirja, vaan se maalailee historiallisia näkymiä ja kutkuttele kaukokaipuuta matkaopasmaisella otteella.  Eurooppa on nyt kertaalleen reilattu ja riippumatta siitä, että jatkuuko matka Euroopassa, muualla maailmassa tai ei missään, niin tämän blogin kirjoittajan voi lisätä jo tässä vaiheessa seuraavan osan kuvitteelliselle jonotuslistalle. 

Viini: kosmopoliittista tulilientä

 

PS:kirja on saatu Atena Kustannukselta 

Katkeraa ja suloista. Makeaa ja hapanta: FC Internazionale Milano - AC Milan

Metromatkan tapa Ca Grandalta Giuseppe Meazzalle oli jo aiemmin tiedusteltu. Metro imee jokaiselta asemalta lisää porukkaa sisuksiinsa. Ihon peittävissä kankaissa on sinistä, mustaa ja punaista. Meno on vielä hillittyä. 

Derby della Madonnina

Noustessamme metrosta Giuseppe Meazzan kupeeseen stadionilta kuuluu jo vihellyksiä, vaikka pelin alkuun on kaksi ja puolituntia. Jomman kumman joukkueen pelaajia tai valmentajia on käynyt kentällä, tai sitten väärän henkilön kasvot ovat välähtäneet stadionin screenille. Kauppa käy kioskeissa ja nyt pienemmällä kiireellä liikenteessä olevana olen valmis myös kioskien polettihärdelliin. Homma toimii näin: maksat kassalle, saat poletit, siirryt linjastolla eteenpäin, kerrot mitä ostit ja annat poletit takaisin. 

Kamerat räpsyvät. Satunnaisia chänttejä pelmahtaa ilmaan. Stadionin uumenista kuuluu tasaisin väliajoin metakkaa, jolla otetaan kantaa kentällä tapahtuviin asioihin ja luodaan asetelmaa pian alkavalle Derby della Madonninalle. Jos pitäisin jonkinlaista bucket -listiä futismatseista, niin nyt saisin piirtää viivan yhden pelin yli. Toki italialaisen futiksen koodi ei itselle täysin murru tälläkään reissulla, koska taustoja voisi opiskella loputtomiin ja kielikin on vieras. Veikeästi pumppasin kuitenkin "Jukka" Pakkasen San Siron uneksijaa menolennolla. Kirjasta saa tiettyjä kaikuja sieltä syvyydestä, josta futis Italiassa ja erityisesti Milanon sinimustalla puolella pumppaa väriä olemassaolon ydinnesteeseen. 80€ per lippu ei tunnu kokonaisuuteen peilattuna aivan kohtuuttomalta.

Interin ja Milanin kannattajat kaulailevat keskenään stadionin ulkopuolella ja niin perheissä kuin kaveriporukoissa on molempien värejä. Ei vaikuta olevan mitenkään poikkeuksellisesta, että paikallisten lähipiireissä jalkapallo jakaa puolia läheistenkin välillä, vaikka matsiin voidaan hyvinkin mennä yhdessä. Se jää sitten arvoitukseksi, että minkälainen tunnelma on matsien jälkeen kotien olo- ja makuusaleissa.

Giuseppe Meazza

Tunnelmia stadionin ulkopuolelta

Saamme matsieväät tuhottua ja siirrymme portteja kohti. Italiassa on hyvin hellämielinen suhtautuminen lapsiin, mikä näkyy tällä kertaa siinä, että portilla taisteluparilta kysytään leikkisästi vain etunimi, minkä jälkeen meidät ohjataan eteenpäin. Turvatarkistus on silmäily päältä päin ja se jälkeen olemmekin jo kilauttamassa lippuja lipunlukijoihin.

Oikeaan katsomosektoriin vievän rappukäytän tunnelma ei ole muutamassa päivässä muuttunut. Se on betoninen, ahdas, hengästyttävä ja loputon kuin vankilassa tai 1980-luvun Tšernobylissä. Nappaan maskia kasvoilta, talutan taisteluparia kädestä ja koitan vältellä sellaisia katsontakulmia, jotka alleviivaavat lisääntyvää vertikaalista matkaa stadionin ympäröivään asvalttiin. Reissuprinsessa ja rakas vaimoni askeltavat perässä.

Löydämme melko nopeasti paikkamme. Pelin alkuun on vielä tunnin verran aikaa ja katsomossa on mukavan väljää.  Allamme penkkirivistössä nuori nainen, jonka poskessa on sinimusta sydän, piirtää punamustia viivoja poikaystävänsä kasvoihin.

Meitä tervehditään viereisiltä penkeiltä.

-Milan or Inter?

Tohdin vastata Interin, koska kysyjän takissa on sinimustaa värjäilyä ja sen jälkeen huomaan, että hänen toisella puolella ja samassa seurueessa on Milanin huiveja ja värejä. Ensin mietin, että totuudenmukaisella vastauksella saattoi mennä mieron tielle tällä kertaa, mutta myöhemmin, kun Interin kannattajakatsomon kehoituksesta interistit alkavat pomppia ympäri stadionia, pomppaa myös mies pystyyn eli tulkintani osuikin oikeaan. Olemme koko matsin ajan puheväleissä. Sinänsä en ole Interin italialaisen version varsinainen fani, mutta sydän vain yksinkertaisesti sykkii enemmän sen väreille ja puolueettomaksi tekeytyminen olisi mennyt teeskentelyksi.

Pelaajat saapuvat lämmittelemään. Stadionin paikoista on karkeasti arvioiden varattuja tässä vaiheessa noin kolmannes, mutta metakka on melkoinen. Taistelupari nostaa hetkittäin käsiä korville, mutta toteaa samalla, että täällä on hyvä tunnelma. Kysyn että kummassa oli parempi tunnelma Manchesterissä vai täällä? Vielä tässä vaiheessa Manchester pitää piikkipaikkaa, mutta seuraavaan aamiaiseen mennessä voimasuhteet olivat muuttuneet.

Kannattajakatsomot virittävät chänttejään. Logiikka on selvä: toinen pääty aloittaa jonkin rallin ja toinen koittaa viheltää sen hiljaiseksi. Porukkaa kömpii tihenevään tahtiin Giuseppe Meazzan ahtaille penkkiriveille.

Spektaakkeli alkaa. Kuuluttaja liekittää kotijoukkueen kannattajia. Yläpuolellamme oleva isäntä piiskaa kirouksia niiden ihmisten päälle, jotka tulevat matsiin myöhässä. Tifot nousevat molempiin päätyihin. Yksittäisiä soihtuja sytytetään ja Lautaro Martinez räjäyttää stadionin varhaisella maalillaan. Ihmiset halailevat ympärillä olevia henkilöitä, mikäli värikoodit mätsäävät. Takanamme oleva milanista painuu kyyryyn. Edessämme oleva milanista heiluttaa keskisormea Interin kannattajakatsomon suuntaan. Maalijuhlan äänimaailma vaihtuu hillittömästä riemusta hillitympään chänttiin. Stadion pomppii Interille ja betoni antaa periksi kuin kastunut lauta ojan päällä.

Tunnelmia stadionin sisältä

Curva Sud Milano

Huomaan itse keskittymiseni harhailevan selvästi tavallista enemmän itse pelistä toisaalle, koska kaikki muu, mitä pelin ympärillä tapahtuu, on myös vangitsevaa. Inter on parempi ensimmäisen puoliajan alussa ja Milan lopussa. Derbyefektinä joukkueiden pelin rakenne vaikuttaa toistuvasti hajoavan, sillä keskikenttien surffaillessa milloin missäkin, molemmat pääsevät tunnustelemaan vauhdilla vastustajan puolustuslinjaa. Milan saa myös hyviltä paikoilta vapareita, mutta Interin puolustaessa sitkeästi, on se jälleen Martinez, joka laulattaa kotiyleisöä. Kuuluttajaa huudattaa Lautaroa ja yleisö vastaa Martinezilla. Milan putoaa hetkeksi hyvästä otteestaan huolimatta kanveesiin: 2-0

Takanamme istunut isäntä saa maistaa hieman omaa lääkettään kipittäessään rappusia alas ennen kuin ensimmäinen puoliaika päättyy. Vastapalaute ottelun seuraamisen häiritsemisestä lähtee nauravian kasvojen keskeltä huivien väreistä riippumatta.

Puoliajalle mennään Interin 2-0 -johdossa. Vartti on hyvä pätkä ottaa happea ja sulatella ensimmäisen puoliajan stadionmyrskyä. 

Keitä meitä nyt oli?

Hiukan jakomieliselläkin tavalla tunnelma on ollut samaan aikaan sekä lämmin- ja kylmähenkinen että ystävällis- ja vihamielinen. Jonkinlainen kannattamisen koodi kulkee kuitenkin katsomossa, jossa sini- ja punamustat ovat sikin sokin. Pahimmat solvaukset osoitetaan kannattajakatsomoiden ja kentän suuntaan. Viereisten silmille ei juuri hypitä paitsi, kun Milan kaventaa: punamusta -huivi putoaa nimenomaan silmilleni joko vahingossa tai sitten vähemmän vahingossa. Huitaisen sen pois ja sitten lähdetäänkin VAR:lle. Maali viedään pois. On vaikea olla olematta edes vähän vahingoniloinen. Interin kannattajat heiluttelevat kännyköitään ilmassa.

AC Milan jahtaa kavennusta...

...mutta VAR vie toivon

Taistelupari kertoo, että Inter on nyt hänen ykkössuosikkinsa. Tätä koitetaan vaalia, myös koti-Turussa. Seuraavaksi hän aloittaa vieressä istuvan miehen kanssa illistelykilpailun, joka jatkuu koko matsin ajan. Robin Gosens maalaa toistaiseksi sinimustat värit koko kaupungin horisonttiin ja interistit pääsevät juhlimaan sekä derbyn voittoa että liigacupin finaalipaikkaa: 3-0

Ohimoiden välissä kohisee ja ihmiset sulloutuvat Giuseppe Meazzan käytäville, ratikoihin, takseihin ja metroihin. Niin kuin he ovat tehneet jo vuosikymmenten ajan ja niin kuin he tulevat myös vuosikymmenten ajan tekemään. Stadionin uumenissa keitos kuplii edelleen.

Aamulla herään levottomasta unesta. Nenästä vuotaa verta kuin merkiksi siitä, että derby ei päättynyt eilen. Se vain jatkuu ja jatkuu.

Viini: sinimustaa ja punamustaa rypälettä ystävällisessä ja vihamielisessä keitoksessa.

Maskusta Milanoon: A.C Milan-Genoa CFC

Aikataulujen puolesta menee pikkuisen HC:ksi. Lento Milanoon laskeutuu 18.10. Taksi on hotellilla 19.30 ja matsi alkaa 21.00. Niinpä kevennän hiukan vaatetusta ja lähden sokkona läheiselle metroasemalle ja toivon parasta. Metroasemalta löytyy onneksi lipunmyyntiautomaatti ja hetken lippuvaihtoehtoja tuijoteltuani täppään ylimmän rivin parin euron vaihtoehdon, jonka oletan olevan edullisin peruslippu.

Uitan lipun lukijaan ja sujahdan portista sisään, ja kun portti kolahtaa takana kiinni, välähtää: nythän minulla ei enää ole lippua eli mikäli sellaista tarvitsee päätepysäkillä niin olen jonkinlaisessa pulassa. Vilkaisu tulosuuntaan osoittaa sen, että lippu on sujahtanut portin toisella puolella olevasta toisesta aukosta ulos. Kiire ja edellisestä ruokailusta kuluneet tunnit eivät ole ihan ideaali yhdistelmä oman harkinnan kannalta. Takana sulkeutuneet portit ovat rakennettu mallilla "väljät" ja "joustavat", joten päädyn taklaamaan niitä kevyesti auki ja yllän kuin yllänkin portin välistä lippuuni. Tämä on kuitenkin Italia eli asioille voi hakea luoviakin ratkaisuja, kunhan ei jää kiinni.

Metrokäytävän yllä olevissa opasteissa on maalattuna San Siro eli oikealle asemalle melko sokkonakin löytäminen helppoa. Ca Grandan asemalta lähtiessä metro on melko tyhjä. Suurin syy lienee se, että useimmat eivät ole jättäneet stadionille lähtöä näin viime tinkaan. Pysäkki-pysäkiltä sakkia sulloutuu enemmän metron vaunuihin ja punamustia värejä näkyy koko ajan enemmän. Vastapäisille penkeille tulee isä ja poika. Isällä on AC Milan huivi ja verkkatakki. Olemattomalla Italian taidolla tunnistan, että isä ja poika käyvät läpi pian alkavan ottelun avauskokoonpanoa ja vaihtavat sanasia myös aiemmin alkaneesta Spezian ja FC Internazionalen matsista.

San Siro iltavalaistuksessa

Kojuja moneen lähtöön San Siron liepeillä

Google mapsin antaman suosituksen sijaan seuraan paikallisia viimeiselle metropysäkille, joka nousee aivan stadionin kupeeseen. Kello tikittää siihen tahtiin, että joudun nälkäisenä ja janoisenakin  passamaan stadionin ulkopuolella olevien ruokakojujen ja olutpisteiden houkutukset. Kiirehdin portille, jossa katsotaan lippu, henkkarit ja koronapassi.

Oikean katsomosektorin löytäminen ottaa taas aikansa niin kuin muutama vuosi takaperin. Hetken stadionin rakenteissa nousevien tornien seiniä tulkatessani totean ettei katsomosektoria ole yksinkertaisesti merkitty niihin eli se pitää vain tietää, tai sitten ihan vaan kysyä. Päädyn jälkimmäiseen ja onnekseni olen sen verran hajulla katsomokartasta, että olen osunut oikeaa seuraavaan.

Sisäänkäyntiin kilautetaan liput vielä kertaalleen eli kolmas kerta toden sanoo. Lähden sitten harppomaan rappusia ylös ja niitähän piisaa. Tuumaan, että porraskäytävä kolkkoudessaan ja ahtaudessaan on sellainen, joka voisi olla esimerkiksi vankilassa ja samalla fläsärit muutaman vuoden takaiselta reissulta samaiseen kohteeseen voimistuvat. Hikipäissäni ja puuskuttaen ehdin katsomon sisääntulolle juuri ennen matsin alkua. 

Olkoonkiin klisee, mutta tunnelman voi leimata heti poikkeuksellisen hyväksi ja hoipun vielä katsomooni. Yritän samaan aikaan sekä tasata hengitystäni, että totutella verensokerivajareissa jyrkän katsomon ja korkeuden aiheuttamaan efektiin, joka ei korkeanpaikankammoisella mene ihan kerta sisään-ulos -hengityksellä. Kiitän itseäni siitä, että olen valinnut penkkini rivin päästä. Harmillisesti vieressäni istuva nuori pariskunta joutuu luopumaan olutpöydästään.

San Siro sisältä

Peli alkaa. Sälli vieressäni kyselee, mistä tulen ja mitä joukkuetta kannatan. Ensimmäiseen kysymykseen vastaan rehellisesti ja toiseen sovellan tilanteesseen sopivan vastauksen. Milan pitää palloa. Genoa puolustaa syvältä ja iskee vastaan. Lisäksi Genoa käyttää myös italialaisen futiksen (ja miksei monen muunkin maan) kikkapussista tutun pelin rikkomisen ja ajanpeluun -kortin eli sen pelaajat pötköttelevät stadionin nurmella korostuneen pitkään aina, kun joku kolhaisu tai töytäisy sen sallii.

Se pötköttelee, joka voi

Kotikannattajien Curva sud värisyttää taukoamatta äänijäänteitään chäntisä toiseen. Koko katsomo tarttuu syöttiin valikoivammin. Riemu repeää kollektiivisesti, kun Pierre Kalulun kohteensa tunteva keskitys putoaa takatolpalle, josta Rafael Leao ohjaa sen suoraan ilmasta takakulmaan: kaunis maali ja kenties juuri se, mitä pelin aikaisessa vaiheessa Milan mestaruustaisteluunsa tarvitsi.

Curva sud

Vieraskannattajien piippuhylly

Ahtaiden penkkirivien välisille rappusille istuu myös koko ajan enemmän porukkaa: joko he ovat eksyneet tai stadion on osittain tuplabuukattu. Epäilen itse ensimmäistä variaatiota. Hyvien suoritusten lisäksi myös huonot huomioidaan ja palaute on napakkaa pitkin peliä. AC Milan on katsomoprofiilista tunnistettavissa usean sukupolven kokemukseksi ja sukupolvethan ovat olleet olemassa jo paljon ennen kuin nykyinen avauskokoonpanollinen raitapaitoja on syntynyt: jo se antaa kannukset tiettyyn vaatimustasoon. Edessäni rappusilla istuu poikansa vanhahko mies, jonka on jo vaikea liikkua ja erityisen vaikeaa se on varmasti San Siron rakenteissa, mutta miehestä säteilevä onnellisuus peittää varmasti alleen matsin tuottamat vaivat ja haasteet.

Sukupolvikokemus

Milan jatkaa painostustaan, mutta Genoa pysyy hyvin pelisuunnitelmallaan pelissä mukana. Omaan silmään Genoa vaikuttaa varsin laadukkaalta nipulta, vaikka se pelaakin tällä kaudella putoamista vastaan. Maaleja ei tule enempää, joten kotijoukkueen taukojohdossa mennään.

En ollut, kuten vieressä istuva Mario, joka haki oluen itselleen ja seuralaiselleen ensimmäisen puoliajan aikana, vaan tungen väkijoukon mukana Stadionin käytäville. Aika pian totean että matsi tullaan katsomaan loppuunkin asti kuivin suin ja keskimääräistä tyhjemmällä vatsalla, koska jono ja tungos ovat loputtomat. Niinpä tuijottelen hetken kaupungin valoja ja palailen sitten istumapaikalleni. Tunnistan itseironisia hankauksia oman iänkin tuoman mukaavudenhalun ja ympäröivän spektaakkelin välillä, ja jatkan hymyissä suin matsin seuraamista.

AC Milan hakemassa toista maalia

Bongaan stadionilta yllättävän suuren otannan myös suomalaisia. Marion toisella puolella heitä on pari kappaletta ja käytäviltä kaikuu härmää muutenkin. Se ei toki ole yllätys Finskin suorat lennot ja kaupungin muu tarjonta huomioiden. En kuitenkaan sanoisi, että meininki olisi turismin laimentamaa. San Siron kunnioitusta herättävissä betonielementeissä ja Curva sudin orkestroimassa metelissä on hyvä pala autenttisuutta.

Milan passivoituu toisella puoliajalla ja Genoa on hetkittäin selvästi kuskin paikalla. Katsomossa sytytellään vaivihkaa, mutta tihenevään tahtiin savukkeita. Myös Genoan kannattajakatsomossa nähdään tulitepuolta. Nyt Milanin pelaajat ottavat enemmän pötköttelyvuoroja kentällä. Yleisömääräksi ilmoitetaan 70000 ja rapiat. Se on kunnioitusta ja pientä kateuttava herättävä määrä. Lippuja myytiin senioreille ja junioreille kympillä. Omastani pulitin 24 euroa.

Genoan nostaessaan riskitasoaan Milanille aukeaa ylivoimahyökkäyksiä, jotka kuitenkin tyssääväät liikaan kuljetteluun ja huonoihin ratkaisuihin. Lopulta väistämätön kuitenkin tapahtuu, kun vaihdosta sisään tullut Junior Messias toimittaa nimensä edellyttämällä tavalla ja jysäyttää oman riparinsa maalin kattoon. Korvia tinnittävä vihellys nousee stadionilla, kun maali menee vielä VAR:n varmistettavaksi. Maali pitää. AC Milan voittaa ja jatkaa sarjan kärjessä.

70000 katsojaa todistavat AC Milanin voittoa

Kirjoittajalla keinuttaa jo koko kulunut päivä jaloissa sen verran, että odottelen hetken stadionin tyhjentymistä. Sen jälkeen astelen penkkirivien yli ja lähden kojuille pistämään ravitsemispuolta kuntoon. Laulu raikaa stadionin käytävillä ja  erityisesti "Interista vaffanculo" on muodissa.

Kojuilla vastassa on härdelli ja polettipeli. Lopulta löydän kärryn, jossa rahaa vastaan saa suoraan hyödykkeitä. Ensimmäinen Birra Moretti haihtuu ikeniin ja toisen kaveriksi löytyy vohveliraudalla paistettu painini. Niiden nuuduttamana metromatka Ca Grandalle nytkähtelee mukavasti.

Viini: kitkerä ja perinteitä hohkaava

AS Roma-SS Lazio: ikonin paikasta, kylmäverisesti

SS Lazion fanaattisimmat kannattajat miehittävät Stadio Olimpicon pohjoispäädyn (Curva nord) ja AS Roman kannattaja asettuvat eteläpäätyyn (Curva sud). Muutamaa epäonnistunutta kokeilua lukuun ottamatta näin on ollut aina. AS Roma perustettiin vuonna 1927 Italo Foschin, joka oli Italian fasistisen puolueen Rooman edustaja, projektina. Tarkoitus oli perustaa ja fuusioida Roomaan yksi suurseura, joka kykenisi kilpailemaan pohjois-Italian joukkueita (Juventus, FC Inter Milano, AC Milan) vastaan. Ainoa joukkue, joka vastusti projektia, oli vuonna 1900 perustettu SS Lazio, jonka kannattajana oli myös muuan Benito Mussolini. Lazio oli jo tuolloin merkittävä yhteiskunnallinen ja urheilullinen toimija, ja siksi sillä oli riittävästi muskeleita vastustaa fuusiota. Kilpailuasetelma oli valmis. 

Rooman derby on yksi maailman kuumimmista

Pohjois-Italian seurat jatkoivat dominointia Serie A:ssa ja siksi roomalaisille derbystä tuli koko ajan merkittävämpi ottelu. Scudetton voittaminen oli lähes mahdotonta, mutta oman kaupungin herruuden voittaminen oli käsien ulottuvilla lähes joka kausi. AS Roman kannattajat identifioivat itsensä oikeiksi roomalaisiksi. Heidän silmissään Lazion kannattajat tulevat kaupungin laidoilta ja maaseuduilta Rooman laitakaupungeista. Täten he eivät ole edes oikeita roomalaisia. Lazion kannattajat pitävät kiinni siitä, että heidän seuransa oli olemassa jo ennen AS Romaa ja siksi he ovat oikeita roomalaisia.

Rooman derbyt ovat historian olleet väkivallan sävyttämiä sekä stadionin sisällä että muutoinkin kaupungissa. Vuonna 1979 Lazion kannattajaa Vincenzo Paparelli sai silmäänsä Roman kannattajakatsomosta ammutun raketin. Paparelli menehtyi vammoihinsa ja hänestä tuli tiettävästi ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kannattaja, joka oli Italiassa kuollut stadionin sisällä tapahtuvien levottomuuksien takia. Puukotukset ja vastustajien kannattajien väijytykset eivät ole tavattomia tänäkään päivänä. Kylmäävällä tavalla jalkapallokannattajat puhuvat Roomasta lisänimellä ”Stab city” ja alaraajoihin  (erityisesti pakaroihin)tähdätyistä puukotuksista käytetään hellittelynimeä puncicate. Ei ehkä ole erityisen yllättävää, että italialaiset katsomot täyttyvät pitkälti 20-40 -vuotiailla miehillä. Toisin kuin esimerkiksi Englannissa perheet ovat löytäneet paikkansa jalkapallo-otteluiden katsomoista.

Rooman derby mallia 1970-1971

Derbyjen levottomuuksiin liittyy kolmantena osapuolena tyypillisesti poliisi. Lazion kannattaja Gabriele Sandri kuoli poliisin luoteihin vuonna 2007 ja se yhdisti hetkeksi Roman ja Lazion kannattajat vastustamaan poliisia. Vuonna 2004 Roman ja Lazion derby keskeytettiin, koska stadionilla liikkui huhu, jonka mukaan stadion ulkopuolella olisi kuollut lapsi poliisiauton yliajamana. Kesken ottelun kolme AS Roman kannattajaa tunkeutui kentälle. He marssivat kapteeninsa Francesco Totti luo vaativat ottelun keskeyttämistä. Tuomareiden ja joukkueiden lyhyen neuvonpidon jälkeen todettiin, että ottelua ei olisi turvallista jatkaa. Stadionin ulkopuolella molempien joukkueiden kannattajat hyökkäsivät poliisien kimppuun. Huhu todettiin sittemmin vääräksi.

Väliin vihanpitokin on hetkellisesti unohdettu. AS Roma ja SS Lazio osoittamassa solidaarisuutta L'Aquilan maanjäristyksen uhreille 2009

Huolimatta siitä, että AS Roma sai alkunsa fasistisen puolueen projektina, identifioitui se työväen seuraksi 1970-luvulla. Lazio oli edelleen poliittisella kartalla oikealla, minkä johdosta vastakkainasettelu syveni entisestään. AS Roman kannattajat ovat vuosien saatossa muutenkin olleet Rooman poliittisen ilmapiirin heijastumia. Lazion kannattajat ovat enemmän pysyneet alkuperäisillä jalan sijoillaan, vaikkakin molempien seurojen kannattajien poliittinen kartta on nykyään varsin pirstoutunut.  

Roomalla on kolme ja Laziolla kaksi scudettoa eli menestys on säännönmukaisesti kiertänyt molemmat Rooman suurseurat. Se on yksi syistä sille, että joukkueiden pirrassa muut kuin urheilulliset seikat ovat korostuneet. Rooman derbyssä on kyse siitä, mikä seura saa toimia pääkaupungin silmäteränä ja puolustaa Roomaa muita Italian kaupunkeja vastaan. Roomaan liittyy suurten valtakuntien sotaisaakin kuvastoa, mikä tähän päivään tuotuna lienee selittävä tekijä myös sille, miksi Rooman derbyt ovat osaltaan niin intensiivisiä. 

Jalkapalloon limittyvä radikaali liikehdintä on Roomassakin laimenemaan päin, mutta tämä on osin ajanut äärikannattajista koostuvat ryhmät väkevämpiin tekoihin, jotta he saavat haluamaansa huomiota. Yhtenä esimerkkinä tästä on, kun vuonna 2017 Lazion fanit ohjattiin kurinpidollisista syistä pohjoispäädyn sijaan stadionin eteläpäätyyn ottelussa Cagliaria vastaan. Lazion kannattajat täyttivät Stadio Olimpicon eteläpäädyn yhden holokaustin tunnetuimman uhrin Anne Fankin kuvilla. Kuvissa Anne Frankilla oli AS Roman paita päällä. Ele tulkittiin aivan aiheesta antisemitistiseksi ja Laziolle ropisi sakkoja tapauksen päätteeksi. 

Viime vuosina on edelleen läikkynyt Roomassa yli

Illan ottelu toisintaa sinänsä tuttua roomalaista tarinaa, että mestaruus on jo jaettu pohjois-Italiaan FC Inter Milanolle. Laziolla on pieni sauma päästä Mestareiden liigaan, mutta todennäköisesti se jää sieniliigasta rannalle ja Eurooppa -liiga kutsuu. AS Romalla menee vielä huonommin ja se saattaa pullahtaa kokonaan ulos europelipaikoilta. Sen loppukauden tärkein tavoite on varmasti illan matsin eli SS Lazion voittaminen. Se on varmaa, että Roomassa on aamusta lähtien eletty jonkinlaisessa poikkeustilassa.

Viini: historiaa ja veitsenterällä hämmennettyä

Kun jalkapallo kävi rikki

José Mourinhon potkuissa olisi ollut yhdelle päivälle kerrakseen futisuutista, mutta klikkilinkit eivät juuri ehtineet vanheta, kun näytöille pomppii välähdyksiä ja kommentteja uudesta superliigasta. Viestit olivat painoltaan sellaisia, että tämä vaikuttaa menevän sukkana läpi. Ensimmäinen reaktioni oli melankolinen: tähänkö nyt oikeasti on tultu? Kokonaisuus avautuu rivi riviltä raadollisempana. Suurseurojen omistajat ovat laskeneet, etteivät he tarvitse muita enää, vaan suunnittelevat oman kutsuihin perustuvan sarjansa, jossa heidän rikastumisensa on kilpailullisesta menestyksestä riippumatta taattu. Kansallisissa sarjoissa voidaan sitten käydä ylivoimaisilla resursseilla heittämässä kärryn pyörää ja markkinoimassa superliigaa. Business casessa oli laskettu, että suurseurat tarvitsevat lisää pelejä, mutta eivät ketä tahansa, vaan toisiaan vastaan.

Tällä haavaa superliiga lässähti

Lopputulemasta riippumatta tiesin, että minä seuraan omia joukkueitani: FC Inter Turkua ja Leeds Unitedia. Tässä järjestyksessä. Valkoisen baletin näyttämön olen jo osittain sulkenut ja superliigan skenaariossa laudat lyötäisiin lopullisesti oviin ja ikkunoihin. Ajatusketjun johdannaisena mielessä käy myös, että eivätkö kannattajat loppujen lopuksi valitse absoluuttisesti itse, mitä sarjoja ja joukkueita seuraavat? Jalkapallon markkinat ovat kuitenkin globaalit ja suurseurat imevät rahaa kaikkialta maailmasta. Neitseelliset markkinat ja kasvupotentiaali ovatkin pitkälti siellä, mistä vain harva kannattaja pystyy edes kerran tai kaksi kaudessa lentelemään paikan päälle peliä katsomaan. Raha liikkuu TV-oikeuksissa ja fanitavaran myynnissä. Täydet stadionit ovat pienempi siivu siitä potista, jonka suurseura rahana vaihtaa, ja kun omistajien intressit ovat nimenomaan sisään tulevan rahavirran maksimoinnissa, saavutaan kummallisiin risteyksiin. Omistajia ei välttämättä kiinnosta jalkapallo tipan tippaa. Heille on ihan sama, että täyttyykö Old Trafford Englannissa vai vuokrattu stadion jossain päin Aasia. Sillä on merkitystä kumpi tapa tuottaa enemmän. Kummasta kääritään paremmat TV-rahat, oheismyynnit ja kummassa tavassa lippujen hinta voidaan sovittaa (lue: nostaa) mahdollisimman tuottavalle tasolle.

Superliiga vaikutti jenkkityyliseltä NHL:n, NFL:n tai NBA :n tapaiselta konseptilta. Ottelutapahtumista olisi varmasti rakennettu suuren luokan spektaakkeleja. Tästä hetkestä katsottuna superliigan puuhamiehet eivät olleet ymmärtäneet edes vähää alusta sitä, miten syvälle juurtunutta jalkapalloa kulttuurillisesti ja historiallisesti on. Se oli suurin virhe ja haluan uskoa, että superliiga kaatui juuri tähän. Ohiveto ei koskenut nimenomaisesti urheilua viihteenä, vaan ihmisten elämää perustavanlaatuisesti. Jalkapallo tulee usein ensin ja elämä on silloin vain osa sitä. Siksi superliiga hankkeena politisoitui etenkin Englannissa.

Valioliigaan tämänhetkistä sarjataulukkoa katsellessa väkisinkin herää kysymys, että miksi Tottenhamin (kuudes), Liverpoolin (seitsemäs) tai Arsenalin (yhdeksäs) tulisi päästä pelaamaan suuremmista palkintorahoista kuin Leicesterin (kolmas) tai West Hamin (neljäs)? Juventus otti juuri pataan Atalantalta ja tämän siivittämänä Atalanta porskutti sen ohi sarjataulukossa. Urheilun ja osin liiketoiminnankin periaatteista katsottuna tuntuu vieraalta se, että isoilla resursseilla (jotkut jopa vuodesta toiseen) alisuorittavat seurat ansaitsisivat mitään erityiskohtelua. Hyväntahtoista naureskelua ne ansaitsevat, kunnes saavat kilpailullisen tasonsa resurssien mahdollistamalla tasolle. Toki he saavat myydä pelipaitojaan ympäri maailmaa niin paljon kuin pystyvät. Ei sitä kukaan ole heiltä ottamassa pois.

Kansalliset sarjat ja UEFA iskivät väkevästi vastapalloon. Tosin on ymmärrettävä, että heillä oli myös taloudellinen intressi varjeltavana, vaikka he saivatkin käteensä todelliset valttikortit:

Valtti 1: laji on olemassa kannattajia varten

Valtti 2: ansainnan tulee perustua kilpailulliseen menestykseen.

Ensimmäinen kortti olisi auennut superliigalaisille pienen tutkimuksen avulla ja toisessa olisi voinut konsultoida suomalaisia lätkäihmisiä. UEFA:n on nyt kuitenkin tarkasteltava kriittisesti myös omia mallejaan, sillä seuraava superliiga on varmasti jo pöytäkirjoissa. Rahan ja vallan tavoittelun lisäksi superliiga oli oire nykymallien riittämättömyydestä. Siksi sitä ei voi peittää laastareilla, vaan se on jotain, mikä täytyy tuntea ihollaan niin kauan kuin meillä on jalkapalloa ja siihen liittyviä asioita päätettävänä.

Viini: kontaminoitui vauhdilla

FC Internazionale Milano-Juventus FC: Derby d'Italia - kenen Italia?

Juventus FC:n ja F.C.Internazionale Milanon välinen Derby D’Italia on kahden Italian menestyneimmän seuran köydenveto. Derby on leimattu myös Italian kiihkeimmäksi sellaiseksi otteluksi, jossa joukkueet tulevat eri kaupungeista. Joukkueet voittivat Italian mestaruuksia suhteellisen tasaiseen tahtiin 1970 -luvulle asti, jolloin Juventus tikkasi karkumatkalle mestaruuksien osalta.

Juventuksen ja Interin Italia

Vuosikymmenten aikana derby on ottanut ekstrakieppiä useammasta erikoisemmasta tapahtumasarjasta. 1960-1961 -kaudella mestaruuskamppailun loppusuoralla Juventuksen ja Interin -ottelu jouduttiin keskeyttämään katsojien rynnättyä kentälle. Ottelu tuomittiin Interin voitoksi, mutta päätös pyörrettiin myöhemmin ja ottelu määrättiin pelattavaksi uudelleen. Sinimustien leirissä nähtiin, että Umberto Agnellin kaksoisrooli Juventuksen hallituksessa ja Italian jalkapalloliiton presidenttinä oli päätöksen pyörtämisen näkökulmasta ratkaiseva tekijä. Protestiksi Inter juoksutti uusintaotteluun juniorijoukkueensa ja peli päättyi 9-1 Juventukselle. Juventus toki oli tässä vaiheessa jo varmistanut sarjavoiton.

Angelo Morattin ja Umberto Agnellin Italia

Kaudella 1998-1999 Inter oli Juventusta mestaruustaistelussa yhden pisteen perässä, kun joukkueet kohtasivat. Parin minuutin sisällä Juventuksen Mark Iuliano lanasi Ronaldon nurin rangaistusalueella. Taklauksesta ei tullut rangaistuspotkua. Tilannetta seuranneessa hyökkäyksessä Taribo West kaatoi Juventuksen Alessandro Del Pieron ja pallo vietiin pilkulle. Juventus otti 1-0 johdon Del Pieron lakaistessa ampumansa rangaistuspotkun riparin sisään. Inter teki myöhemmin tasoitusmaalin, mutta sekin hylättiin. Tapahtumat vahvistivat sitä Italiassa voimissaan olevaa narratiivia, jonka mukaan sekä Italian jalkapalloliitto että erotuomarit suosivat aina Juventusta. Juventus voitti kyseisen ottelun ja lopulta myös scudetton. Interistit kutsuvat kyseistä ottelupäivää Suuren varkauden -päiväksi. Kiista ottelusta vietiin Italian parlamentin kyselytunnille asti, josta kehkeytyi myös farssimainen näytelmä. 

Juventus menetti vuoden 2004-2005 scudetton, koska heidän todettiin syyllistyneen ottelumanipulaation. Lisärangaistuksen Juventus pudotettiin 2005-2006 -kaudella sarjan viimeiseksi. Inter vei scudetton, jolloin interistit pääsivät näpäyttämään juvelaisia siitä, että he olivat olleet syytöstensä kanssa koko ajan oikeassa. Ruori pyörähti kuitenkin vielä kertaalleen ja myös Interin epäiltiin syyllistyneen ottelumanipulaatioon. Vanha Rouva pääsi näpäyttämään takaisin. Juventus pudotettiin Serie B:hen ja Inter sai skandaalissa lopulta ylemmän käden, koska se nappasi Juventuksesta sekä Zlatan Ibrahimovićin että Patrick Vieiran riveihinsä eikä siltä ole valituksista huolimatta viety scudettoa.

Juventuksen palatessa Serie A:han ottivat Giorgio Chiellini ja Ibrahimović väkevästi yhteen, mikä on myös noussut yhdeksi Italian derbyn symboliksi. Paolo Monteron Luigi Di Biagioon kohdistama nyrkkikolhaisu oli jo aiemmin noussut mukaan kuvastoon.

José Mourinhon ja Claudio Ranierin Italia

Derby saavutti polttopisteensä José Mourinhon käydessä Inter -aikakautenaan mediapeliään Juventuksen Claudio Ranieria vastaan. Samaisena aikakautena Juventuksen kannattajat ottivat kotiottelussaan sellaisella vimmalla Interin Mario Balotellin vastaan, että he joutuivat pelaamaan seuraavan ottelunsa tyhjille katsomoille. Balotelli vastasi kyseiseen huomionosoitukseen filmaamalla Felipe Melon ulos kentältä. Tapahtumien seurauksen jopa Gianluigi Buffonin vati kaatui ja tämä kävi Thiago Mottan raiveleihin kiinni. Mourinho oli itse lentänyt jo tässä vaiheessa katsomon puolelle.

Illan ottelu on sikäli erityinen, että Juventuksen scudettoputki saattaa tällä kaudella olla katkolla. Vanha rouva on tällä hetkellä sarjassa viidentenä. Tosin sitä ei millään matematiikalla voi laske vielä mestaruuskamppailusta ulos, koska kärkisijat ovat iskuetäisyydellä. Milanon molemmat raitapaidat ovat Juventuksen edellä ja haistavat varmasti tulevan kauden scudetton. Illan ottelu väräyttääkin Serie A:n vaakaa väkevästi joko Novarasta itään tai länteen.

Antonio Conten vai Andrea Pirlon Italia?

Viinikuvaus: Fiateja, muotia ja kädestä käteen pöytien alla kulkevia pulloja

Atalanta BC: mitä jalkapallolta voidaan tulevaisuudessa odottaa

Atalanta Bergamasca Calcio on tehnyt 2,83 maalia/ottelu. Se on Bayern Münchenin jälkeen Euroopan TOP 5 sarjoista (Englanti, Espanja, Italia, Saksa ja Ranska) toiseksi eniten. Bayern München kohdalla maali-ilottelun voi nähdä juontuvan omaan sarjaansa nähden erityisen vahvasta pelaajamateriaalista, josta on monipuolisesti saatu ulosmitattua hyökkäystehoja. Atalantan kohdalla kysymys on kuitenkin enemmän pelifilosofisesta ja taktisista valinnoista. Siksi Bergamon ylpeys on yksi huippufutiksen kiinnostavimpia jalkapalloilmiöitä.

Atalantan maali-ilottelua viime kierroksilta

Atalantan hyökkäyssointuisen sinfonian kapellimestari on valmentaja Gian Piero Gasperini. Gasperini on tehnyt pitkän uran Italiassa niin pelaajana kuin valmentajankin. Atalantaan Gasperini tuli kaudelle 2016-2017. Gasperini on suosinut valmentajaurallaan italialaiselle jalkapallolle epätyypillistä korkean prässin peliä. Atalantan nykyiselleen hiottu peli on kuitenkin enemmän prosessinomainen ja nykyisestä materiaalista tehot irti ottava kokonaisuus kuin että Gasperini olisi tietoisesti seurannut jotain tiettyä kiintotähteä.

Aktiivisen ja korkean miesvartiointiin perustuvaan prässäämisen lisäksi Gasperinin Atalantan peli perustuu dynaamisen pelipaikkojen vaihtumiseen pelin sisällä. Gasperini pelaa tyypillisesti 3-4-1-2 muodostelmalla. Molemmat laitatopparit tuovat aktiivisesti palloa ylöspäin ja nousevat mukaan hyökkäyksiin. Lisäksi topparit pelaavat peliä avatessaan lyhyillä syötöillä keskikentän jo paineistettuihin tiloihin, jotta aikaa ja tilaa jää enemmän omalle joukkueelle, kun peli etenee lähemmäs vastustajan maalia. Tämä on mahdollista, koska keskikentän pohjalla Atalantalla vuorottelevat taktisesti älykkäät ja taitavat Remo Freuler, Mario Pašalić ja Martin de Roon.

Atalantan keskimääräinen kokoonpano tältä kaudelta

Atalanta luo laidoille ylivoimaa nousevien topparien, laitalinkkien, keskikentän ankkuripelaajien ja laitahyökkääjien avulla. Pelin rakenteluvaiheessa laidalla saattaakin varsin pienessä tilassa olla 4-5 Atalantan pelaajaa. Samaan aikaan Atalanta saattaa jättää hyökkäyspään pelikentän keskustan tyhjäksi, mikä toisaalta avaa edelleen mahdollisuuden laidanvaihtoihin ja toisaalta pakottaa vastustajan sopeutumaan Atalantan pelityyliin.

Atalantan hyökkäys triossa on myös erityyppisiä pelaajia. Josip Iličić on hyvä 1 vs 1 tilanteissa ja ajaa aktiivisesti laidalta keskustaan. Lisäksi Iličić tuo hyvän potkutekniikan ansiosta tehoja ja uhkaa erikoistilanteisiin. Alejandro eli Papu Gómez  pelaa usein vapaassa roolissa ja tuo lisävaihtoehdon hyökkäyspelin eri vaiheisiin. Gómez on älykäs, taitava ja luova pelaaja, joka hakeutuu tyhjiin tiloihin ja luo liikkumisellaan ylivoimaa eri puolille kenttää. Duván Zapata on fyysisesti vahva target -tyyppinen hyökkääjä, joka pystyy sekä pitämään palloa ja tarjoamaan suoraviivaista etenemismahdollisuutta hyökkäyspelissä että tekemään itse maaleja erikoistilanteista ja keskityksistä.

Kaikista yltiöhyökkäävistä elementeistä huolimatta Atalantan puolustuspelaaminen on tilastojen valossa ollut hyvällä tasolla. Sitä vastaan on lauottu keskimäärin Serie A:n vähiten, joskin maaleja se on päästänyt seitsemänneksi vähiten eli laukaukset ovat tulleet keskimääräistä korkeamman maaliodottaman sektoreilta. Maaleja Atalanta on tehnyt Serie A:ssa ylivoimaisesti eniten. Atalantan peliä, kun tutkii niin tulee sellainen tunne, että pelisysteemissä on vielä selittämättömiä ja sellaisia uudenlaisia elementtejä, jotka tulevat näyttämään jalkapallolle uutta suuntaa. Vähän kuin runous osana kirjallisuutta: se menee sellaisille alueille, joilla ei vielä jalkapallossa ole käyty

Viinikuvaus: kokeellista ja tulevaisuuden rajapyykkejä asettavaa

San Siron uneksintaa

Inter Milanon ja Atalantan ottelussa oli naapuruston kokoontumisen tunnelmaa. Toki sillä erotuksella, että naapureita oli reilu 50000 ja naapurikaupunkilaisiakin  6000-10000. Giuseppe Meazzan- tai perinteisemmin San Siron -stadioni oli megalomaaninen ja betonisen hirviömäinen ilmestys. Sen ulkoseunustoilla kiersivät betoniset siltamaiset rakennelmat, joita pitkin pääsi harppomaan stadionin korkeampiin kerroksiin.

San Siron stadioni on massiivinen

Stadionia kiersivät olut-, ruoka- ja fanituotekojut. Väritys oli enimmäkseen sinimustaa, mutta jännitystä elämään toivoville oli tarjolla oli myös punamustaa kangasta. Oluen sai hankittua erillisellä poletilla, jonka sai ostettua samasta kioskista kuin oluenkin, mutta vain eri kassalta. Jollain tavalla tähän kiteytyi tietty italialainen sääntöjä kunnioittamaton ja niitä älykkäästi kiertävä mentaliteetti: on yksinkertaisesti tyhmää noudattaa tyhmiä sääntöjä. Myyjää huvittaa, kun kuvaamme kädessä lojuvia poletteja.

Olutkaupoille

Torinon pehmeämpi hurmoksellisuus on vaihtunut kansanomaiseen  rosoisempaan kokonaisuuteen. Liput tarkistetaan kolme kertaa, stadionin seinille nostetut oikeisiin katsomonosiin ohjaavat kyltit jättävät tulkinnan varaa, ylös harpotaan jyrkkiä betonirappusia pitkin ja omilla paikoilla toteamme, että penkit ovat ahtaat: tällä millään ei toki ole mitään väliä, vaan ne tekevät kokemuksesta autenttisen.

Kuuluttaja vaikenee, kun vierasjoukkueen kokoonpano vilisee valotaululla. Viesti on selvä: vierasjoukkueen rupeamasta aiotaan tehdä mahdollisimman vaikea. Bergamosta on tullut vaikuttava määrä vierasjoukkueen kannattajia.

Atalantan kannattajat olivat saapuneet tuhatpäisinä paikalle

Edessä sytytetään sätkä, jonka imelä tuoksu nostaa keskustelun siitä, että ehkä käyttäminen ei ole laitonta, mutta ostamimen ja myyminen on. Hieman sivummalla vanhempi mies kaivaa taskustaan stadionille salakuljettaman pienen viinapullon ja hörppää siitä. San Siron uneksijalla on täällä 50000 ystävää.

Pazza Inter Amala herkistää yleisön ja muistojen kollektiivinen sinimusta filmi raksuttaa kallokopissa ja pumppaa sähköä iltaan. Ottelu on merkityksellinen. Sekä Inter Milan että Atalanta pelaavat Mestareiden liiga -paikasta.

Atalanta vaikuttaa vaarallisemmalta. Inter puolustaa ja rakentaa peliä syvältä. Sen hyökkäyksiin lähdöt vaikuttavat hieman hitailta ja vaivalloisilta. Kotiyleisö ei anna armoa, vaan harhasyötöistä ja huonoista suorituksista lähtee väkevä kollektiivinen palaute. Interin kausi on ollut kohtuullinen, jopa hyvä, mutta aistittavissa on, että interistit janoavat parempaa. On varmasti ollut kivuliasta, että Jose Mourinhon menestyksekkäiden kausien jälkeen Inter on koukannut vauhtia ylemmästä keskikastista ja samaan aikaan Juventus, joka on yksi Interin pahimmista kilpakumppaneista, on dominoinut Serie A:ta.

Pazza Inter - hullut interistit

Saan viestin, että onko Wanda Naraa näkynyt. Ei ole. Saippuoopperasta tuttu Mauro Icardi on kuitenkin palanut kokoonpanoon. On vaikea yhdistää kentällä systemaattisesti liikkuvia pelaajia siihen skandaalinkäryiseen ja rasismin kohauttamaan narratiiviin, joka italialaisen jalkapallon ympärillä velloo. Jalkapallo on kuitenkin maailman kuva niin hyvässä kuin pahassa.

Katsomoissa kiertäneet olutmyyjät parkkeeraavat puoliajalla katsomon sisääntulolle. Pian selviää että kauppaa tehdään pärstäkertoimen mukaan viiden tai kuuden euron hintaan. Annamme itse kymmenen euron setelin kahdesta oluesta. Pienen väittelyn jälkeen kauppa menee läpi. Samaan aikaan vierestä sujahtaa myyjälle vitonen ja hänelle annetaan tuoppi muitta mutkitta. Törmäämme suomalaiseen mieheen puoliajalla. Hän on tullut Italiaan golfaamaan ja on silmittömän rakastunut maahan. 

Toinen puoliaika käynnistyy. Ottelun loppua kohden sätkät ja tupakat sauhuavat tiheämpään tahtiin. Jännitys ja hermostuneisuus kasvavat. Maaleja ei tänään nähdä. Sarjataulukkoa selatessa käy mielessä, että tasapeli sopi varsin hyvin Luciano Spalletin suunnitelmiin. AC Milan on hävinnyt eilen ja ero punamustiin kasvaa pisteellä. Lisäksi kierrosten huvetessa Atalanta jää edelleen viiden pisteen päähän. Interin seuraava ottelu on Frosinonea vastaan ja sen päällä on vahva kolmen pisteen aura.

Näkymä San Sirolta Milanoon

Kahteen päivään on mahtunut melkein kaikki Italian jalkapallon suuret. Ainoastaan Roomaa jää vielä kääntämättömäksi kaupungiksi. Leikkisästi leimaamme itsemme italialaisen jalkapallon asiantuntijoiksi, vaikka kyseessä oli vain pintapuolinen raapaisu siihen, mikä vuosikymmenestä ja sukupolvesta toiseen saa italialaiset kääriytymään oman seuransa väreihin ja niin huonoina kuin menestyksen vuosina saapumaan laumoittain seuraamaan suosikkiseuransa otteluita ja myötäelämään koko inhimillisellä tunneskaalalla seuransa mukana.

Torino oli eri kuin Milano. Puut kasvavat samalla viheriöllä samaa aurinkoa kohti, mutta eri muotoisina. Niiden oksille jalkapallo fanit keveästi kiipeävät tai tarttuvat koko elämän kestävällä intohimolla rakastamansa seuran runkoon. Eikä sitä rakkautta käy kiistäminen.

Viinikuvaus: talon sinimusta viini kansanomaisella hinnoittelulla. Naapurilta naapurille.

Juventus FC-AC Milan: loppuun asti

Juna pyyhälsi vajaassa tunnissa Milanosta Torinoon. Junassa ei vielä näkynyt merkkejä illan futiskoitoksesta, jossa Serie A:ta viime vuodet suvereenisti hallinnut Juventus kohtaisi uutta nousua tekevän A.C Milanin. Teoriassa Juventus oli voiton päässä mestaruudesta, mikäli Napoli häviäisi seuraavana päivänä Genoalle ja A.C Milan kaipasi kipeästi lisäpisteitä sekä kamppailussa Mestareiden liiga -paikasta että pysyäkseen paikallisvihollisensa Inter Milanon kannoilla.

Matka Milanosta Torinoon taittui melko haipakkaa

Vanha rouva varmasti oli vilkuillut jo Mestareiden liigan suuntaan ja esimerkiksi Cristiano Ronaldoa ei kolhujen takia kokoonpanossa nähty. Yhden kauden kontekstissa motivaatioetu oli rossonerillä, mutta seuraperinteiden ja italialaisen jalkapallohistorian punnukset painoivat varmasti enemmän. Tänään pelattaisiin loppuun asti.

Alppien reunustaman Juventus tai Allianz -stadionin ympäristössä kaikki vaikutti olevan kohdillaan. Mustavalkoinen sydän, jonka päälle iso osa Torinosta on rakennettu, sykki pizza-, olut- ja paitakojujen rytmissä. Jalkapallon näkökulmasta Torinossa asiat olivat hyvin. Sen verran iloa ja menestystä oli vanhan rouvan voitonmaljoista läikkynyt kaupungin kaduille. Tapahtuma oli seesteisesti paikoillaan ja ihmiset valuivat kohti turvatarkastuksia.

Juventuksen ja A.C Milanin otteluun sai lippuja vielä peliviikolla virallisen ticketone.it:n kautta. Lippujen hinnat huitelivat 160-250 euron välillä. Sikäli ymmärtää että futismatsit ovat karkaamassa niiden ihmisten saavuttamattomiin, joiden kautta futiskulttuuri hengittää. Se tasapainoilee rahavirtojen optimoinnin ja kannattajakulttuurin välissä. Osin lippujen korkeiden hintojen, mutta myös Ronaldon puuttumisen takia peliin oli vielä futisturistina mahdollista päästä virallisia reittejä pitkin ja sopuhintaan, vaikka matkatoimistot kiljuivat Sold Outtia ja trokareiden sivuilla lipuista pyydettiin mieliluvituksellisia hintoja.

Mellakkapoliisit kerääntyvät kadunpätkän molemmille puolille ja siniset valot vilkkuivat, kun vierasjoukkueen faneja tuotiin sinivalkoisilla paikallisbusseilla matsiin. Kädet, huudot ja kansainvälisesti tunnetut käsimerkit kaivautuvat ulos bussin ikkunoista. Hetken kestänyt näytös palautti muistijälkiä siitä, että seurojen välinen vihanpito juoksi syvällä geeneissä ja historian saatossa seurauskollisuudesta on saattanut joutua maksamaan hengellään.

Poliisi turvaamassa vierasjoukkueen kannattajien saapumista

Italiaan pääsi helpommin kuin Allianz -stadionille. Turvatarkastuksia oli muutamia ja lippujen lisäksi syynättiin henkilöllisyystodistus. Omat paikat oli helppo löytää ja pian kuuluikin korvia vihlova vihellys, kun punamustat saapuivat stadionille lämmittelemään.

Milanin kannattajille oli varattu oma kakkupalan muotoinen karsina yhdestä stadionin kulmasta. Pirskeet olivat siellä jo pystyssä, kun stadionin muut sektorit täyttyivät kotijoukkueen kannattajista. Tunnelma kohosi kohti Alppien korkeuksia, kun kuuluttaja ja yleisö juhlivat Juventuksen kokoonpanoa perinteisellä etunimi (kuuluttaja) - sukunimi (yleisö) -mallilla. Juhlat saivat alkaa ja Storia Di Un Grande Amore liimasi kiinni mustavalkoisen jalkapalloidentiteetin. Kuuluttaja latelee vielä korostetun monotonisella ja pitkästyneellä äänellä vierasjoukkueen kokoonpanon.

Milan vie peliä ja Juventus vaikuttaa hieman uneliaalta. Se ei pääse oikein rakentamaan hyviä hyökkäyksiä ja maalintekopaikkoja. Ymmärrän että osaltani läksyt ovat tekemättä, koska iso osa stadionilla pauhaavista lauluista jää aukeamatta. Punamustien suunnatessa laulunsa oman joukkueensa sijasta Juventukseen reagoi muu stadioni voimakkaasti viheltäen. Tunnelma on hurmoksellinen.

Fino Alla Fine

Kryszof Piatek karkaa Tiemoue Bakayokon syötöstä ja sijoittaa pallon ohi vastaanryntäävän Wojciech Szczęsnyn. Milan siirtyy ansaittuun johtoon ja pirskeet alkavat vierasjoukkueen fanikatsomossa. Johto on täysin ansaittu ja hetkeä aiemmim Milanilta on evätty rangaistuspotku VAR:n perusteella. Milan on horjuttamassa tämänhetkistä italilaisen jalkapallon suurinta. Puoliaika pelastaa Juventuksen. Onko se kuitenkin jonkinlaisessa virransäästötilassa?

Stadionilla on helppo ymmärtää, miten rakkaus jalkapalloon siirtyy sukupolvelta toiselle. Vieresämme isä ja poika nousevat toisella puoliajalla pomppimaan Juventuksen kannattajalaulun tahtiin. Se on täysin luonnollista ja teeskentelemätöntä. Tapahtuman tunnelman imu on myös jotain sellaista, mitä jokaisen suomalaisen futisjunnun tulisi ainakin kerran kokea. Sen jättämä tunnejälki saattaisi varmasti läpi jäisten hiekkakenttien, puuduttavien harjoitusjaksojen ja niiden tunnekuohojen, joiden keskellä nuoret asettelevat elämänsä perustuksia varovasti paikoilleen.

Juventus ottaa pelin haltuunsa. Nuori poika vieressämme nauraa, kun jostain kaatui olut, jonka edessä oleva mies onnekaasti väistää. Hän ei edes huomaa pieniä farkuille leviäviä roiskeita, vaan tapittaa intensiivisesti kentälle.

Mateo Musacchio kaataa Paolo Dybalan. Michael Fabbri osoittaa määrätietoisesti rangaistuspilkkua ja väläyttää keltaista korttia. Dybala painaa pallon pilkulta maaliin ja ottelu on tasan.

Virransäästötilasta ei ole tietoakaan ja Juventus vyöryy Milanin maalille kerta toisensa jälkeen. Se on tarttunut momentumiinsa mestarin lailla ja vaikka minuutit napsahtelevat valotaululla eteenpäin ja Milan saa viriteltyä jotain hyökkäysten tapaista, niin lopulta se oli vain ajan kysymys: vaihdosta tullut Miralem Pjanic katkaisee Milanin puolustukselta lähtevän heikon syötön ja vapauttaa Juventuksen superlupauksen Moise Keanen, joka upottaa pallon takakulmaan. Fino alla Fine: Juventus voittaa.

Voiton raukaisemat kotijoukkueen kannattajat valuvat stadionilta kioskeille, autoihinsa ja täyteen ahdettuihin busseihin, joita tönöttää rivissä teiden varsilla. Ilta hämärtyy hiljalleen ja kävelemme Torinon holvimaisia katuja pitkin kohti rautatieasemaa. Junaan noustessa poliisit saartavat yhden henkilön: hän on nousemassa Milanoon vievään yöjunaan Juventuksen huivi kaulassa. Sitä ei turvallisuussyistä sallita, vaan huivi on piilotettava. Juna nytkähtää liikkelle jättäen taakseen poikkeuksellisesta futisdynastiasta nauttivan Torinon.

Viinikuvaus: futishurmosta vanhan rouvan tarjoilemana

Chelsea ja Maurizio Sarri: savua ennen ja jälkeen

Maurizio Sarri ja Jürgen Klopp halaavat. Daniel Sturridgen haamulaukaus toi Liverpoolin ottelun viime hetkellä tasoihin. Sarri ja Chelsea ottavat kuluneelta viikolta mukaansa voiton ja tasapelin Liverpoolista. Toinen voittokin kävi lähellä, mutta Cityn kanssa suurimman mestaruussuosikin viittaa kantavaa Liverpoolia vastaan tulos on vähintäänkin hyvä. Helposti myös erinomainen.

Ottelun aikana ja koko brittiläisen jalkapallon ympärillä leijuu keskustelu siitä, että Sarri on saanut iskostettua ajatuksensa nopeasti Chelsean joukkueeseen. Chelsea on myös siinä mielessä hyvässä asemassa, että se saa pelata suhteellisen paineettomasti verrattuna pahimpiin kilpaveljiinsä. Sekä Josep Guardiolan Manchester City että Jürgen Kloppin Liverpool ovat projektinsa huippuvaiheessa, jolloin niiltä automaattisesti odotetaan valioliigan mestaruutta. Sarrin Chelsea on ”new kid on the block” ja periaatteessa ottaa vasta ensimmäisiä painavia askeleitaan. Mestaruus olisi jotain fantastista ja odottamatonta. Jotain samanlaista kuin Islannin jatkopaikka EM-kisoissa.

Sarrin siirtyminen Chelseaan oli ehkä koko valioliigakauden kiinnostavin siirto. Miten napolilainen ketjupolttaja-pankkiirri saisi rattaat pyörimään ehkä kansallisella tasolla maailman haastavimmassa jalkapallosarjassa. Odotusarvoa nosti se, että Sarrin Napoli on viime vuosina ollut ainoa seura, joka edes auttavasti onnistui haastamaan Juventuksen hegemoniaa Serie A:ssa. Mestaruus oli pariin kertaan lähellä, mutta se lipsahti Juventukselle eli Sarri ei aivan saanut projektejaan päätökseen Italiassa. Siksikin vauhdikas startti valioliigassa ei vielä indikoi täysin sitä, mihin Chelsea tulee tällä kaudella päätymään.

Sarri toi Napolista Lontooseen 4-3-3 -pelisysteemin. Sarrin Chelsealla on paljon samantyylisiä elementtejä pelissään kuin Liverpoolilla ja Manchester Cityllä. Chelsea lähtee ottamaan ottelussa pallonhallinnan itselleen ja menettäessään pallon se yrittää voittaaa sen nopeasti takaisin niin sanotulla vastaprässillä. 

Chelsea rakentaa peliä kärsivällisemmin oman puolustuksen kautta kuin Manchester City ja Liverpool. Chelsealla on toki kykyä räjähtävän nopeisiin vastahyökkäyksiin, mutta kärkiseuroista, sen puolustusstrategiassa on selvästi alleviivattu pallonhallinnan merkitystä. Tämä kauden Chelsea on pitänyt palloa valioliigassa toiseksi eniten. Ero eniten palloa pitäneeseen Manchester Cityyn on se, että Chelsea on pitänyt palloa suhteessa enemmän omalla puolustusalueellaan ja keskialueella, kun taas Cityllä pallonhallinta tapahtuu korostuneesti vastustajan kenttäpuoliskolla ja pallonhallinnan luonne on vahvasti hyökkäysorientoitunutta.

Sarri uskoo viihdyttävään, hyökkäävään ja dynaamisen jalkapalloon. Sarrin Chelsean hyökätessä pelaajat muodostavat kolmioita ja timantinmuotoisia muodostelmia, joilla haetaan alueellista miesylivoimaa ja avataan syöttösuuntia. Pelaajat vaihtavat paikkoja muodostelmien sisällä. Puolustuslinja nousee korkealle, jolloin pallon menetyksen jälkeen pelaajat ovat tiivisti pallon lähellä ja pallo on mahdollista voittaa nopeasti takaisin. Chelsea hakee suoraviivaisia vastustajan linjoja halkovia syöttöjä, mutta mikäli syöttöväyliä ei aukea, Chelsea keskittyy pitämään palloa.

Taktisen silmän lisäksi Sarri on myös intohimoinen pelaajien kehittäjä. Hänellä on joukkueen sisällä erillisiä pelaajia koskevia projektejaan. N’Golo Kanten rooli on yksi esimerkki tästä. Sarri on rakentamassa kenties maailman parhaasta syöttöjen katkojasta enemmän ”box-to-box”-mallista keskikenttäpelaajaa. Keskikentän ankkurina Chelseassa tällä kaudella on Napolista Sarrin mukana hankittu Jorginho, joka toimii kapellimestarina pelin rakennusvaiheessa. Kante pelaa siis ylempänä keskikentän muodostelmassa kuin tavallisesti. Kanten kannalta tämä tarkoittaa sitä, että hänen on Sarrin aikana mahdollista kehittyä monipuolisemmaksi ja enemmän hyökkäyspeliin osallistuvaksi keskikenttäpelaajaksi. Kante pystyy Sarrin pelisysteemissään katkomaan peliä ja voittamaan palloja lähempänä vastustajan maalia, joka luo uuden uhan vastustajalle ja tekee Chelseasta entistä vaarallisemman.

Maurizio Sarri tulee tekemään sekä Chelseasta että myös koko valioliigasta kiinnostavamman ja paremman. Jo nyt sekä Guardiola että Klopp ovat yhteen laulaneet, että Sarrin tulon myötä heidän molempien tarvitsee tehdä työnsä paremmin. Kommentit heijastelevat sitä arvostusta, jota Sarrin nauttii. Sarrin myötä valioliiga on siis parempi paikka pelata, valmentaa ja elää jalkapalloa.

Viinikuvaus: pohjois-Italialaista savuisuutta ja yllättävillä raaka-aineilla maustettua viiniä.

Elämää sinimustan auran alla

Jukka Pakkasen San Siron Uneksija kietoo jalkapallon ja elämän sellaiseen merimiessolmuun, että on välillä vaikea erottaa, kumpaa päätä kulloinkin seurataan. Selvää kuitenkin on, että köyden säikeissä juoksee sinimusta veri. Kirjan on kustantanut Aviador Kustannus ja se on uusintapainos Gummeruksen aiemmin julkaistusta ja loppuunmyydystä kappaleesta. Uusintapainoksessa on kaksi uutta tekstiä.

San Siron Uneksijan kerronnan ja tarinoiden pirstaleisuus hämmentää aluksi, mutta lyhyihin välähdysmäisiin tarinoihin totuttuaan, aukeaa kirjan varsinainen sanoma. Kirjassa jalkapallo ja Milano sulavat luontevaksi osaksi ihmisten elämänkaarta. Ne ovat mukana syntymässä, kuolemassa, hulluudessa, kostossa, yksinäisyydessä ja monissa erikoisissa sattumuksissa, jotka ihmiskohtaloita määrittävät. Mitä erikoisempi kohtalo, sen voimakkaammin se herää henkiin San Siron -stadionilla ja sen luontevammin se sulautuu siihen organismiin, joka huokaillen, haaveillen ja toivosta luopumatta seuraa sinimustan -valittunsa estradihetkiä vuodesta toiseen.

Kirjassa jalkapallo on itsestään selvä osa elämää ja Milanossa sinut valitsee joko Inter Milano tai A.C Milan. Valinta on itsessään hetkellisesti ehdoton, mutta poissulkevan sijaan, se on elämää hauskasti mutkistava ja koristeleva. Valinta voi toisaalta johtaa siihen, että asioita pitää salata appivanhemmilta tai siihen, että paetaan luostariin pitämään viiden vuoden mykkäkoulua rakastetulleen eli Inter Milanolle. Valinta luo yhteyden täysin eri maailmoista kulkevien ja toisiaan uteliaasti tarkastelevien henkilöiden välille. Valinta voi tulla annettuna tai sattumusten kautta. Se punoo asioiden ja sattuman irrationaalista jatkumoa aivan kuin johdateltuna. Kirjassa sinimustaa taustaväriä vasten rakentuvat sekä ihmisen pienuus että elämän traagisuus ja koomisuus.

Jalkapallon ympärille rakentuva kulttuuri ei kirjassa ole jotain, mitä tarvitsisi erikseen tuottaa, vaan se on lähtemätön osa elettävää elämää. Se kulkee mukana, kun lahjot sotilassairaalan vahdin, jotta voit nähdä Giuseppe Bergomin pelaavan ja se kulkee mukana, kun karkaat vaikeita kotioloja ja vuosikymmeniä myöhemmin tahtoisit sovittaa välit. Pieni kateuden pisto nousee kirjaa lukiessa, koska kirja kuvaa raatorehellisesti sen, mitä jalkapallokulttuuri ihmiselämän läpäisevänä voi olla. Tällaisenaan ja tässä mittakaavassa se on jotain, mitä Suomessa ei ehkä voida koskaan saavuttaa tai ainakin se vaatisi sukupolvien ajan roihuavaa rakkautta jalkapalloa ja omaa suosikkiseuraa kohtaan.

San Siron Uneksija vilisee italialaisia jalkapalloseuroja ja niiden historiankirjoihin jääneiden pelaajien nimiä. Kirja avaa varmasti fanaattisille interisteille ja italialaisen jalkapallon sydänystäville muistojen spektrin. Itselle kirja kertoi inhimillisyyden ja niiden ihmisten tarinoita, jotka jo syntymästään saavat elämänkaaren ylleen sinimustan auran.

Viinikuvaus: sinimusta. Traaginen, koominen ja sattumanvarainen niin kuin elämä on.

Lukukappale on saatu Aviador Kustannukselta