Sivut

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Valioliigan roolijako

Valioliiga on pyörähtänyt hyvän kierroksen eteenpäin. Joukkueet ovat kaivaneet ensimmäiset lähtökuoppansa. Povattu Manchesterin kaksoisvoitto on vahvasti raiteillaan. Yllätyksenä kuitenkin se, miten hyvä Manchester City tällä hetkellä on. Cityn vastustajien maaliverkot ovat venyneet siihen malliin, että analogiat valioliigan ja la liigan erityisluonteista ovat vaikenemassa. Valioliigassakin pystyy paukuttamaan maaleja barcamaisesti melkein neljän tehdyn maalin keskiarvolla.

Manchester City - West Bromwich -ottelun ensimmäinen vartti herätti siihen, että maailman paras seurajoukkue majailee tällä hetkellä Manchesterissä. Josep Guardiola on sen sinne vaivihkaa nurkannut ja City vaikuttaa pysäyttämättömältä. Etenkin kun Arsenalia vastaan pelatussa matsissa jopa tuomaritkin seurasivat vaaleansinisten huilunsoittoa.

Jose Mourinhon Manchester United saa vielä yhden momentumin. Se on Manchesterin derby joulukuussa Old Traffordilla. Mikäli täysi pistepotti jää Mourinhon pussukkaan, voidaan vielä avata keskustelua mestaruustaistelusta. Muussa tapauksessa laliigamaisesti peli on selvä ennen kuin vuosi vaihtuu, sillä eletään kautta, jossa 0-0 vierastasapelit eivät kanna mestaruuteen asti.

Tottenham ja Chelsea viettävät siestakautta, jonka päässä häämöttävät paikat mestareiden liigaan. Tottenhamin mestaruusvaunut rymistelevät ohi kahtena edellisenä kautena. Mauricio Pochettinon naamasta sen näkee. Chelsean Antonio Conten puvun taskusta ei täksi kaudeksi löydy enää kania tai kyyhkystä. Arsenal on Arsenal ja Liverpool on Liverpool. Toinen niistä päätyy toisen edelle valioliigassa.

Mancester Cityn ylivoima saattaa viedä mielenkiinnon. Mainittakoon kuitenkin se, että Burnley on ollut tympeä vastus melkein kaikille, Crystal Palace tulee vielä nousemaan pois pahnojen pohjalta ja täksi kaudeksi valioliigaan nousseet joukkueet näyttävät tulleen jäädäkseen, joten shokkiputoamisia on tyrkyllä. Tulee mieleen, että näinköhän Wayne Rooney päättää uransa championshipistä käsin? Tragediaa, draamaa ja komediaa on näytillä kakkossalissa, jos jokin ärsyke herättää vaaleansinisestä hypnoosista.


Viinikuvaus: vaaleansinistä, päihdyttävää ja pettävää