Leeds United -Liverpool FC: kylmää ja kuumaa

Leedsin ja Liverpoolin kilpailulliset intressit kolhaisivat toisiaan kunnolla 1960-luvulla. Sekä Don Revien Leeds että Bill Shanklyn Liverpool olivat tiukassa lennossa ja ne kilpailivat samoista taivaspaikoista. Yksi kilvoittelun kuumimmista pisteistä oli vuoden 1965 FA Cupin finaali. Liverpool vei matsin nimiinsä 1–0. Joukkueiden suhteen kannalta vielä merkittävämpi ja edelleen joukkueiden välejä määrittelevä ottelu oli 1969 Anfieldilla käyty mestaruuden ratkaissut ottelu. Leeds tarvitsisi vähintään pisteen voittaakseen sarjan. Liverpool tarvitsi voiton pitääkseen mestaruushaaveet elossa. Ottelu päättyi 0–0 ja tämä tarkoitti sitä, että Leeds nappasi mestaruuden Liverpoolin nenän edestä. 

Ennen kyseistä ottelua Don Revie oli ohjeistanut joukkuettaan tervehtimään Liverpoolin fanaattisimpien kannattajien Kop-päätyä, mikäli mestaruus ratkeaisi. Leedsin pelaajien juhliessa mestaruuttaan omien kannattajien edessä Revie vielä muistutti asiasta ja niinpä Leedsin pelaajat Bremnerin johdolla kävivät tervehtimässä Kop -päätyä. Huliganismin nousun vuosina tämä oli riskaabeli siirto, mutta Revie oli lukenut Liverpoolin jalkapallokaupungin sielunmaisemaa hyvin. Kop -pääty otti Leedsin hyvin vastaan, ja kannattajat katsomossa juhlivat yhdessä Leedsien pelaajien kanssa mestaruutta. Tapauksella ja ottelulla oma paikkansa molempien seurojen historiassa. Tuosta hetkestä alkaen joukkueilla ja sen kannattajilla on ollu keskenään tietty kunnioitukseen perustuva side.

Legendat Don Revie ja Bill Shankly

Välit lähtivät viilenemään päin 1973, jolloin joukkueet pelasivat Anfieldillä jälleen mestaruudesta. Kotiyleisö teki vihansa vierasjoukkuetta kohtaa selväksi. Liverpool voitti ottelun 2–0 ja marssi lopulta mestaruuteen. Vuotta myöhemmin Brian Cloughin Leedsin ensimmäisessä kilpailullisessa ottelussa nyrkit heiluivat. Ensin Johnny Giles heitti sivukoukun Kevin Keeganiin. Giles selvisi keltaisella kortilla. Sitten sekä Liverpoolin Kevin Keegan että Leedsin Billy Bremner lensivät nyrkkeilymatsinsa jälkeen suihkuun. Tiettävästi Keegan oli luullut, että juuri Bremner oli losauttanut häntä aiemmin nyrkillä ja päätti maksaa kalavelkansa. Jalkapalloliitto ruokki molempia pelaajia 11:sta ottelun pelikielloilla, mikä hiekoitti heti alkuun Cloughin taivalta Leedsissä. Clough oli ottanut lyhyeksi jääneen, mutta intensiivisen Leeds-uransa agendalle seuran maineen ja pelityylin (dirty Leeds) puhdistamisen.

Kapteenit Kevin Keegan ja Billy Bremner

1980-lukua kohti mentäessä Leedsin siipi taipui ja se painui lopulta divareiden kurimukseen. Liverpool eli tuolloin omaa kulta-aikaansa ja suoran kilpailullisen asetelman puuttuminen laimensi seurojen välejä. Leedsin palatessa 1990-luvulla pääsarjaan sitä ja Liverpoolia yhdisti viha Manchester Unitedia kohtaan. Vuonna 1992 Manchester United tarvitsi Anfieldilla voiton pitääkseen itsensä Leedsin kannoilla mestaruustaistelussa. Liverpool voitti ottelun 2-0 ja The Kopista kuului jälleen Leeds -chäntit. Sittemminkin Leedsin ja Liverpoolin kohdatessa ”Stand up, if you hate ManU” -chäntti on kuulunut laululistaan. Yhteinen vihollinen yhdistää.

Takaisin tähän aikaan

Katsoin joukkueiden kauden ensimmäistä matsia olut -lasin takaa pubissa. Ottelun seuraaminen oli jotenkin epätodellista. Alusta asti kilppariin vetäytyvien ja aikaa pelaavien lutoneitten, millwallien ja wiganeiden sijaan Leeds pelasi supertähtiä vilisevää Liverpoolia vastaan, joka ei todellakaan tullut peruuttelemaan. Leeds oli lyhyeksi jääneen kesätauon jälkeen ikään kuin matkustanut toiseen todellisuuteen. Se oli jotenkin hämmentävää ja tunsin myös jonkinlaista melankoliaa siitä, että divarivuodet olivat nyt takanapäin.

Kausi käynnistyi vauhdikkaasti

Ottelu potkaistiin käyntiin. Rankkari ja Mohamed Salahin salamamaali nostivat kylmää hikeä puseroon, mutta kun Leeds tuli ensin kerran ja sitten vielä toisenkin kerran tasoihin, oli helppo uskoa, että tämä tapahtuu kolmannenkin kerran. Toki 4–3 tappio jätti hapansilakanmakua suuhun, mutta tuossa ottelussa Leeds osoitti sen, että se pelaa aivan oikeassa sarjassa. Marcelo Bielsa alleviivasi pelisuunnitelmassaan myös sitä, ettei Leeds tule Valioliigassa luopumaan pelillisestä identiteetistään. Siksi se on voittanut kuluvalla kaudella paljon uusia futiksen ystäviä puolelleen ja hiljalleen irvileukojen huutelut naivista pelitavasta ovat vaienneet. Totuus löytyy sarjataulukosta.

Murder- vs. Heavy metal -ball

Tulevassa Leeds-Liverpool-ottelussa on vähän samaa klangia kuin Leedsin ja Manchester Cityn -ottelussa. Liverpoolilla painaa pohkeissaan Mestareiden liigan hapot. Tosin Liverpoolin tippuminen sieniliigasta tarkoittaa sitä, että sen kaikki panokset ovat nyt Valioliigan -pelipöydällä. Leeds voi lähteä otteluun käytännössä paineettomasti ja sillä on lähtökohtaisesti vain voitettavaa. 

Leedsin kokoonpano on viimeisissä otteluissa ollut kauden parhaassa kuosissa. Pienenä huolenaiheena on Cityä vastaan Fernandinhon sikamaisen taklauksen kohteeksi joutuneen Raphinhan tilanne. Rennesistä Leedsiin ryöstetty Raphinha on osoittanut olevansa yksi Valioliigan parhaita pelaajia ja jo itse ottelun kannalta olisi sääli, jos brassi jää pehmittelemään lihaksiaan. Bielsalla on kuitenkin heittää Helder Costa ja Jack Harrison laidoille eli mahdottomaksi tilanne ei Raphinhasta riippumatta äidy. Leeds voi voittaa ottelun ja pitää ainakin kannattajiensa salaisen haaveen jopa europelipaikoista hengissä. Liverpool on taasen klassisen pakkovoiton edessä, koska se on odotuksiinsa nähden alisuorittanut Valioliigassa ja se joutuu tosissaan venymään, mikäli aikoo ensi kaudellakin pelata Mestareiden liigaa. Yhtä kaikki. Ottelussa vauhdista ei tulla tinkimään, kun Jürgen Kloppin Liverpool paukuttaa heavymetalli -futistaan ja Bielsa auraa murhapallollaan näkymää siihen, minkälaista jalkapallo tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

Viini: räjähteleviä makuja, nopeita lihassoluja ja rumpujen pauketta

Marcelo Bielsa ja Leeds United: mikä niissä puree?

Marcelo Bielsan Leeds United on ollut yksi Valioliigakauden puhutuimpia ilmiöitä. Intensiiviseen prässiin ja pallonhallintaan perustuva hyökkäävä jalkapallo on lämmittänyt monien jalkapalloromantikkojen sydämiä. Leeds ja Bielsa ovat voittaneet puolelleen uusia viihdyttävän jalkapallon puolesta liputtavia ystäviä, mutta samaan aikaan Leedsin brittifutikselle ja erityisesti nousijajoukkueelle epäkonventionaalinen pelitapa on tappion hetkillä nostattanut kommentteja naiivista pelitavasta. Kritiikki on väliin saanut myös vahingoniloisia piirteitä.

Nousijoukkue Leeds on pitänyt 11:sta eniten palloa eurooppalaisiin huippusarjoihin peilaten

Leedsin prässi on Euroopan TOP 5 sarjojen intensiivisintä (lähde. fbref.com)

Mikä Leedsissä sitten ihastuttaa ja vihastuttaa? Mitä Leedsistä ja Marcelo Bielsasta olisi hyvä ymmärtää?

Leeds on lähtenyt käytännössä vastustajasta riippumatta jokaiseen peliin samalla pelifilosofialla: pelit voitetaan hyökkäämällä. Brittifutiksen narratiivissa on romantisoitu pieniä ja piskuisia seuroja, jotka altavastaajana kyynisesti puolustamalla maksimoivat tuloksen. Putoamisvaarassa olevien joukkueiden pelastajaksi säännöllisesti kutsuttava Sam Allardyce on yksi tämän narratiivin sankarihahmoja. Sitten viheriön reunalle tulee pahvinen kahvimuki kädessään Bielsa, joka pelifilosofisesti ei oikein millään tavalla sovi brittifutiksen perinteisiin kaavoihin. Bielsan Leeds haastaa sen oletuksen, että hyökkääminen olisi jotenkin maailmantähtiä vilisevien suurseurojen etuoikeus. Samalla tavalla José Mourinhon Tottenham haastaa sen oletuksen, että maailmantähtiä vilisevän joukkueen tulisi lähtökohtaisesti hyökätä: ja silloin kun joukkueet häviävät, on helppo osoitella managereiden pelifilosofiaa, vaikka pelitavan sijaan tulosta olisi heilauttanut enemmän yksittäiset virheet tai peliin lähtemättömästi kuuluvat sattumanvaraiset tapahtumat.

Mourinho ja Bielsa ovat muutenkin kuluvan kauden Valioliigassa herkullinen vastinpari. He asettuvat monen nelikentän vastakkaisiin kulmiin. Mourinho piiskaa väkevästi ”voittoon hinnalla, millä hyvänsä” -mentaliteetilla, kun Bielsa taas rakentaa oikeudenmukaisuutta korostavista arvoista. Bielsa uskoo, että pelaajat pelaavat paremmin, kun he uskovat tekevänsä oikein. Bielsa tyypillisesti otteluiden jälkeen summaa sen heijastelivatko ottelutapahtumat tulosta eli oliko tulos oikeudenmukainen. 

Yksi asia on varmaa: sekä Mourinho ja Bielsa haluavat yhtä palavasti voittaa jokaisen ottelunsa. Lähestymistapa ja todennäköisyyksien optimointi lähtee vain eri suunnista. Voiton tahdon suhteen Mourinho ja Bielsa niitataan nelikentän samaan kulmaan.

Pelifilosofian eri kulmissa

Bielsan Leedsistä puhutaan viihdyttävänä joukkueena ja tämä on täysin totta. Keskustelu ajautuu kuitenkin sivuraiteille siinä kohtaa, kun lähdetään leimaamaan viihdyttävää peliä itsetarkoitukselliseksi ja siten otteluiden voittaminen jäisi pelitavalle alisteiseksi. Hyökkäävä ja viihdyttävä pelitapa on tietysti hyvää bisnestä, koska jalkapallo sinänsä kilpailee ihmisten vapaa-ajasta ja rahasta monen muun asian kanssa. Ihmiset haluavat keskimäärin mieluummin viihtyä kuin tylsistyä vapaa-ajallaan.  Hyökkäävän ja viihdyttävän pelitavan avulla on helpompi kerätä lisää kannattajapohjaa, ja sitä kautta suurempia rahavirtoja seuraan. Juuri tämä on se etu, jonka Bielsa pystyy pidemmällä tähtäimellä Leedsiin tuomaan. Kuitenkin pelaajia ja valmentajia mitataan lajin sisällä nimenomaan tulosten kautta. Jos Leeds ajautuu surkeaan tuloskuntoon, Bielsa saa kenkää. Piste. Bielsaa hieman opiskelleet tietävät myös hänen vihaavan häviämistä aina sellaiseen pisteeseen saakka, että reaktiot tappion jälkeen ovat eriskummallisia vai milloin olet viimeksi jonkun vastoinkäymisen jälkeen maannut alastomana hierontapöydällä?

Marcelo Bielsa oli ehdolla vuoden 2020 parhaaksi valmentajaksi. Ehdokkuus nosti hänet jälleen sellaisten valmentajien rinnalle, kuten Jürgen Klopp ja Hans-Dieter Flick. Asetelma rikkoo jälleen yhtä konventiota: miten Englannin toisen sarjaportaan voittanut valmentaja voidaan nostaa samalla podiumille kuin Euroopan suurimpien ja rahakkaimpien sarjojen voittajat? Pokaalit itse kilpailuista jaettiin kuitenkin jo ennen vuoden valmentajan valintaa. FIFA etsi vuoden parasta valmentajaa ja voitettujen mestaruuksien lisäksi yksi ilmeinen kriteeri tälle lienee se, että kuka valmentaja pystyi maksimoimaan parhaiten olemassa olevasta potentiaalista parhaan tuloksen. Bielsa oli suhteellisen lyhyessä ajassa tehnyt Englannin mestaruussarjan alemman keskitason joukkueesta sarjansa ylivoimaisen mestarin. Resursseihin nähden se oli poikkeuksellinen saavutus ja sen myös FIFA huomioi.

Leeds United palasi Bielsan johdossa Valioliigaan kuudentoista vuoden korpivaelluksen jälkeen

Etenkin kuluvan kauden alussa Leedsin hävitessä analyysi oli helposti, että Hodgson tai Rodgers tai joku muu voitti Bielsan nimenomaan taktisesti. Ulkoapäin annettua neron leimaa haluttiin himmentää ja epäkonventinaalisesti toimivat Bielsa ja Leeds haluttiin laittaa ruotuun. Bielsa itsepäisenä ja kummallisena hahmona varmasti ärsytti ja ärsyttää edelleen joitain ihmisiä. Bielsa tai tämän päivän Leeds eivät yksinkertaisesti vaan sovi moniinkaan perinteisiin muotteihin. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että ihmiset joutuvat tilanteeseen, joissa tulee kyseenalaistaa joka omat tai jonkun toisen näkemykset siitä, miten jalkapalloa tulee tai voi huipputasolla pelata. Helpompi tie on kääntää katseet ulospäin ja vastustaa sellaista, joka itselle näyttäytyy vieraalta.

Kaiken humun ja hulinan keskellä vaikuttaa välillä unohtuvan se, että Leeds on nousijajoukkue ja sen palkkakulut ovat Valioliigan toiseksi pienimmät. Leeds joutui mestaruuskautensa jälkeen pikapikaa laittamaan palikkansa sellaisille paikoille, että ne kestävät maailman kovimman liigan jyskytykset. Valioliigaan noususta on hyvä ymmärtää vielä se, että mestaruussarjassa on tiukat raamit sille kuinka paljon joukkue voi esimerkiksi pelaajahankintoihin käyttää rahaa. Jos standardeja ei täytetä, niin sakko- ja pisterangaistuksia ropisee. Näin ollen joukkueen noustessa Valioliigaan tilanne on jo valmiiksi erittäin haastava. Fulhamin ja West Bromwichin tilanne kertoo tätä tarinaa. Fulhamin ja WBA:n lisäksi meillä on käsillä Leeds, joka jatkuvista avainpelaajien loukkaantumisista huolimatta on puolessa välissä kautta yhdentenätoista. Arsenalia kaksi ja Tottenhamia neljä pistetä perässä.

Leedsin palkkakulut ovat Valioliigan toiseksi pienimmät (lähde. www.spotrac.com/epl/payroll/)

Jos vedetään mutkat suoriksi, niin tippuakseen sarjasta, Leedsin tulisi loppu kauden aikana voittaa viisi peliä vähemmän kuin Fulham. Fulham on voittanut koko kauden aikana tähän asti kaksi peliä. Leeds ja nimenomaan Marcelo Bielsan Leeds on tällä kaudella tehnyt poikkeuksellista tulosta olosuhteisiin ja resursseihin nähden. Kaiken kukkuraksi tulos on tullut upealla jalkapallolla, joka on ihastuttanut monia ja ärsyttänyt joitain. Mitkä siis oikeasti ovat niitä kysymyksiä, joita Leedsistä, Marcelo Bielsasta ja lajin evoluutiosta jalkapalloa enemmän tai vähemmän opiskelevien kannattaisi kysyä? Se on varmaa, että jalkapallo muuttuu ja Marcelo Bielsan Leeds surffaa muutoksen aallonharjalla.

Viinikuvaus: taikajuomaa

PS.kirjoittaja on aiemmin tutkinut Leedsiä seuraavissa teksteissä

Futiskirjat: Damned United - Tappion ja Viha päivät: https://futistajaviinia.blogspot.com/2020/12/futiskirjat-damned-united-tappion-ja.html

Ruusujen sota (Leedsin ja Manchester Unitedin rivalry): http://futistajaviinia.blogspot.com/2020/12/ruusujen-ja-kaupungintalojen-sota-leeds.html

Rolling Stones vs. The Beatles (Leedsin ja Chelsean rivalry): https://futistajaviinia.blogspot.com/2020/12/rolling-stones-vs-beatles-leeds-united.html

Futiskirjat: Bielsan hulluuden jäljillä: https://futistajaviinia.blogspot.com/2020/05/futiskirjat-bielsan-hulluuden-jaljilla.html

Hajatelmia Marcelo Bielasta ja Leedsistä: https://futistajaviinia.blogspot.com/2020/01/hajatelmia-marclo-bielsasta-ja-leedsista.html

Elland Roadilla tilit tasan (reissuraportti Leeds-Blackburn -ottelusta): https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/11/elland-roadilla-tilit-tasan.html

Kapsaisiinia Elland Roadilla (reissuraportti Leeds-Wigan -ottelusta): https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/04/kapsaisiinia-elland-roadilla.html

Kehäketun ja kummisedän päiväolut (ennakko Leeds-Middlesbrough -matsiin): https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/02/kehaketun-ja-kummisedan-paivaolut.html

Kanarialinnun viserrys: Leeds-Norwich 1-3: https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/02/kanarialinnun-viserrys-leeds-norwich-1-3.html

Talviklassikko divarista: Bielsa- vai Pukkiparty?: https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/02/talviklassikko-divarista-bielsa-vai.html

Marcelo Bielsa ja Leeds United: kun yksi hullu kaataa koko pöydän: http://futistajaviinia.blogspot.com/2019/01/marcelo-bielsa-ja-leeds-united-kun-yksi.html

Leeds United: katastrofiseurasta karnevaalin pääesiintyjäksi: https://futistajaviinia.blogspot.com/2018/08/leeds-united-katastrofiseurasta.html

Borussia Dortmund-Bayern München: jo tuoreeltaan klassikko

Borussia Dortmundin ja Bayern München klassikon (der Klassiker) kuumimmat vuodet ovat viime vuosikymmeniltä. Derby ei ole Saksan perinteisimpiä, kuten esimerkiksi Dortmundin ja Schalken reviiriderbyt. Klassikko alkoi maustaa saksalaista jalkapallokeitosta 1990-luvulla, jolloin keltamustat pääsivät horjuttamaan kahdella mestaruudella Bayernin punaisten hegemoniaa Bundesliigassa. Lisäksi vuonna 1997 Dortmund kävi koppaamassa Mestareiden liigan voiton Bayern Münchenin kotistadionilla. Yhdeksänkymmentä luvun klassikon kuvastoon nousivat myös sekä Lothaur Matthäusin ja Andres Möllerin avariin johtanut yhteenotto että Oliver Kahnin Stéphane Chapuisatia kohti lähettämä kungfu -potku.

Seurojen välinen intensiteetti ei perustu niinkään sosiaaliseen tai poliittiseen vastakkainasetteluun, vaan sen perustukset ovat kilpailulliset. Bayern München on ylivoimaisesti Saksan menestynein joukkue, mutta juuri Dortmund on lähihistoriassa ollut sen väkevin haastaja. Kisaa käydään myös katsojaluvuilla. Dortmund keikkuu koko maailman kotiotteluiden katsojamäärien kärjessä. Viime vuonna juuri München oli toinen paalupaikalle yltänyt.

Profiilipelaajien trafiikki on seurojen välillä käynyt sekä kuumana että yllättävän vilkkaana. Münchenin päälle on löyty leimaa siitä, että se kaappaa riveihinsä pahimpien kotimaisten kilpailijoiden parhaat talentit. Punaisten ykköspyssynä tänään nähtäneen Robert Lewandowski, joka oli aiemmin kriittinen osa Jürgen Kloppin voittokulkua keltamustissa. Kalavelkoja vaihtopenkin kautta saattaa päästä maksamaan Mario Götze, joka Kloppilta karkasi Josep Guardiolan punaiseen haaviin. Hän ei kuitenkaan lopulta mahtunut Carlos Ancelottin suunnitelmaan ja palasi Dortmundiin. Mats Hummelsin tarina on kulkenut myös samoilla askelmille, mitä Götzen. Sittemmin on huhuiltu, että Dortmundin ja Münchenin välille olisi rakennettu tiesulkua shokkisiirtoja silmällä pitäen.

Tänään Dortmundilta voidaan odottaa nopeaa laitureiden vahvasti tukemaa vähin kosketuksin murtautumista hakevaa hyökkäyspeliä. Puolustuksessa saattaa välillä näkyä hieman hälläväliä meininkiä. Dortmundin hyökkäyspelaajien nopeus ja maalivainu luovat myös kutkuttavaa vastahyökkäysten uhkaa. Valokeila yrittää pysyä ainakin Erling Braut Hålandin ja mahdollisesti vaihtopenkiltä mukaan kirmaavan Jadon Sanzon perässä.

Kesken kauden Münchenin ruoriin noussut ja sen kokan kohti mestaruutta kääntynyt Hans-Dieter Flick pyrkii todennäköisesti nappaamaan pallonhallinnan itselleen. Münchenin hyökkäyspeliä kuvaa parhaiten sana monipuolisuus. München tehokkaasti rakentamaan peliään niin laitureidensa, kymppipaikalta linjojen väliin hakeutuvan Thomas Müllerin kautta kuin pelaamalla pallon suoraviivaisesti Lewandoskille, joka pystyy targetmaisesti pitämään palloa ja täten odottamaan hyökkäyksen toista aaltoa. Menetettyään pallon München pyrkii voittamaan sen nopeasti takaisin. Vastustajan päästessä murtamaan München korkean prässin vetäytyy se puolustamaan tiiviisti yhdeksän kenttäpelaajan voimin. Lewandowski jää ylös vastaanottamaan pitkiä avaavia syöttöjä ja masinoimaan vastaiskuja.

Katsomot ovat tänään tyhjillään, mutta klassikossa riittänee tunnetta. München on neljä pistettä Dortmundia edellä sarjataulukossa, joten tämä ottelu saattaa olla mestaruuskamppailun näkökulmasta kauden merkittävin.

Viinikuvaus: jo tuoreeltaan klassikko

Hajatelmia Marcelo Bielsasta ja Leedsistä

Emirates -stadionilla nähtiin yksi brittifutisvuoden kertomuksellisimmista puoliajoista, kun Marcelo Bielsan Leeds painoi Arsenalin aivan purjeisiin. Mikel Arteta sai puoliajalla äyskäröityä kölinsä tyhjäksi ja lopulta tykkimiehiltä kastuivat vain jalat. Ottelun päätyttyä Arteta juhlii helpottuneena. Bielsa vastasi tähän lempeällä ja hieman ironisella hymyllä. Artetan ja Arsenalin lakanat pysyivät puhtaana, vaikka Bielsa toi maailman nähtäväksi menestysreseptin sekä futismaailman menneisyydestä, nykyhetkestä että tulevaisuudesta. Futishumun humalluttamana helposti unohtuu, että yksistään Arsenal hyökkääjän Alexandre Lacazetten markkina-arvo on osapuilleen sama kuin koko Leedsin pelaavaan kookonpanon.

Brittifutiksen terävin kärki pelaa bielsapalloa: pallonhallintaan perustuvaa korkean intensiteetin ja prässin jalkapalloa. Bielsa itse vie jalkapalloa kuitenkin koko ajan uusille tasoille ja uusiin konteksteihin. Esimerkkinä: futikseen ja huippu-urheiluun leimallisesti kuuluva ”voittoon hinnalla, millä hyvänsä”-mentaliteetti saa vastinparinsa Bielsan korkeamman moraalin pelifilosofiasta. Leeds on championshipissä yksi vähiten rikkoneista joukkueista, vaikka se on samaan aikaan yksi eniten taklanneista. Kokonaisuus ei toki ole näin mustavalkoinen, vaan harmaansävytteinen, mutta Bielsa on itse alleviivannut sitä, että uskoo pelaajien performoivan paremmin silloin, kun he uskovat tekevänsä oikein ja he pelaavat korkealla pelimoraalilla.

Kulttivalmentajan auraa kantava Bielsa elää itse vaatimattomasti paikallisen kaupan yläkerrassa jalkapallolle omistautuen. Samaan aikaan huippufutaajat ympäri maailmaan elävät kuin Rock -tähdet konsanaan. Tapa elää on persoonaan menevää, mutta vaikutusvaltaisena hahmona Bielsa tuo jalkapallossa hengen materian rinnalle. Leedsin osalta on nähty, että pelkät pitkät perinteet ja laaja kannattajakunta eivät takaa taivaspaikkaa. Leeds pelaa valmentajansa arvojen mukaista futista ja se on kenties merkittävin syy sille, että se keikkuu sarjatasonsa kärjessä ja pystyy haastamaan isompia seuroja luopumatta kuitenkaan omasta pelillisestä identiteetistä. Arsenal-Leeds -matsista tuli sellainen tuntu, että kentällä olevat joukkueet tulevat jotenkin eri maailmoista.

Huolimatta siitä, että jalkapallon suuriin kertomuksiin kuuluisi Leedsin paluu Valioliigaan ja nimenomaan kummisetä -Bielsan johtamana, ei Elland roadin taivas ole mitenkään pilvetön. Ennen alkukesää ilkeitä äitipuolia koputtelee länsi-Yorkshiressa ovia totuttuun tapaan.  Bielsan vahva ja jääräpäinenkin tapa toteuttaa omaa jalkapallofilosofiaansa on toistuvasti päättynyt siihen, että hänen joukkueiltaan loppuu kaasu ennen kauden loppua. 

Bielsalle töitä tekevät pelaajat kehittyvät usein harppauksittain, mutta samalla Bielsan tapa valmentaa on pelaajille sekä fyysisesti että psyykkisesti erittäin kuluttava. Tähän yhtälöön, kun lisätään 46:n ottelun championship -kausi ja poikkeuksellisen pientä pelaavaa kokoonpanoa pyörittävä Leeds, nousee kylmä hiki pintaan. Leedsin kahdesta pelaavasta kärjestä toinen palasi vuoden vaihteessa lainapestiltään Arsenaliin. Ykkösveskari Kiko Casillaa uhkaa pitkä pelikielto ja kesällä Tottenhamille myytiin Jack Clarke. Korvaajat puuttuvat vielä. Leeds on viritetty äärimmilleen niin pelillisesti kuin business -mielessä. Leedsin omistajaa ja liikemiestä Andrea Radrizzania on tiettävästi lähestytty seuran ostoaikeissa. Mikä kauppa olisikaan sen parempi kuin saada Leeds mahdollisimman edullisesti Valioliigaan ja sitten myydä pois? Pokeripöydässä pelataan kovaa peliä jalkapallomaailman sattumanvaraisuutta vastaan.

Leedsin kannattajien keskuudessa ollaan vahvasti sitä mieltä, että Englannin mestaruussarjan kabineteissa ei haluta Leedsin nousevan. Narratiiviin liittyy se, että tuomareiden päätöksissä ja peliohjelman suunnittelussa, Leedsille jää aina lyhyt tikku käteen.  Syyt tähän kumpuaisivat historiasta, seuran perinteistä ja mestaruussarjan taloudellisista intresseistä. Bielsa ristiriitaisia tuntemuksia herättävänä hahmona tuo myös oman lisänsä soppaan. Kuluvalta kaudelta käsiin on jäänyt kaksi Leedsiä vastaan selvästi väärin puhallettua rankkaria ja pari Leedsille puhaltamatta jäänyttä. Viime kauden Spygate -tapaus jätti myös omat varjonsa keskusteluun. Kuluva kausi kokonaisuudessaan tulee sitten jättämään asialle joko puoltavan tai vahvistavan todistuksensa.

Leeds pelaa nyt 100-vuotiskauttaan. Se on sarjan kärjessä ja sellaisen valmennuksen alaisena, jota on vaikea tai mahdoton lähiaikoina korvata. Silmut ovat jo kesken talven puhkeamaisillaan ja minkälainen kliimaksi se olisikaan, jos Bielsa pääsisi ensi kaudella saman shakkilaudan ääreen Josep Guardiolan, Jürgen Kloppin, Jose Mourinhon ja Carlos Ancelottin, ja monen muun kanssa? On helppo ennustaa, että mikäli Leeds ei nouse, lähtee Bielsa. Leedsiin tulee pitkä talvi ja kevääseen jää pelkät talventörröttäjät. Siksi kuluva kausi vaikuttaa niin kohtalonomaiselta.

Viinikuvaus: modernin viinin kypsyttämisen juuret, nykyhetki ja tulevaisuus. 

Sumusaarilta. Rakkaudella.

...ja sitten finaali tulee. Se maalaa viimeiset ja päällimmäiset värit eurooppalaisen huippufutiksen värityskirjaan. Kanteen on painettu jo Englannin -lipun punavalkoiset kuviot. Valioliigasta on tällä kaudella tullut kiistattomasti eurooppalaisen huippufutiksen kärkivaunut. Sen veturit ovat puskeneet viimeisille pysäkeille muiden hyytyessä ratojen varsille teknistaktisine rajoitteineen.

Jürgen Klopp ja Liverpool ovat täällä taas. Ne tiesivät reitin jo ennestään. Lentokenttien sudet eivät punaisia enää ahdistele. Hotellihuoneet ovat valmiit ja he ovat täällä kuin kotonaan. Mauricio Pochettinon Tottenham on täällä ensi kertaa. Hiki hatussa. Kaikki on uutta, ihmeellistä ja jännittävää. Kaikkeen pyydetään pieni turistilisä. Toinen koittaa rahastaa ja joku muu muuten vain jekuttaa.

Sanotaan että jahti on parempaa kuin saalis. Ihmeiden aika lienee siinä mielessä ohi, että ihmeen käsitteellisiä rajoja venytettiin sekä Anfieldillä että Amsterdamissa niin uudelleenmäärittävästi ettei tällä kaudella enää yllättäisi mikään. Ihmeiden leimasin taottiin kuivaksi, kun Liverpool liiskasi Barcelonan dinosauruksen Anfieldin nurmeen kuin hyttysen ja Tottenham pumppasi sellaista ilokaasua Amsterdamin iltaan ettei maailman höpöhöpö -pääkaupungissa ole kuunaan nähty. Siinä sitä jahtia on ja yhtäkkiä ihmemaan pilviverhojen takaa paljastuu kaksi toisensa läpikotaisin tuntevaa brittilädiä. Mestareiden liigaa ei vie mestari. Sen vie musta hevonen. Vähän ensikertalaisen kaltainen, mutta kuitenkin sikseen tiensä vankkureilleen raivannut ettei finaalipaikkaa voi millään tahdolla poiskaan ottaa.

Positiivinen, kollektiivinen ja vauhtiin vannova futis on tämän kauden jo voittanut. Yksittäisillä supertähdillä ei Madridiin tänä vuonna porhallettu. Kuva Mestareiden liigan finaalista on myös kuva maailmasta ja sen piirroistaa kannattaa kannataa ottaa mallia siihen, mihin sitten ryhtyykään: yksittäiset kyttilät lepattavat itsensä maailman puhureissa hengiltä, mutta tiiviissä kokonaisuudessa ja sovitussa ryhmityksessä palavat liekit ruokkivat toisiaan ja pitävät valoa yllä viimaisimmissakin tuulitunneleissa.

Mestareiden liigan finaaliin pääsy on todennäköisyyksien valossa mahdotonta, mutta vuodesta toiseen sinne vaikeroi kaksi kolhittua ja kauden aikana kaiken nähnyttä gladiaattoria. Aarteen äärellä ei ole tunkua, mutta yön viimeisillä ja aamun ensimmäisillä tunneilla toinen brittiritareista laskee kätensä arkun kannelle.

Viinikuvaus: Ale-hanasta parasta, mitä maailma tänä vuonna panee

Manchester United-Liverpool: metallinmakuinen ikiklassikko

Liverpoolin ja Manchester Unitedin välinen ”North West” -derby on Superclásicon, El Clásicon, Old Firmin ja Milanon derbyn ohella yksi maailman seuratuimpia otteluita. Ottelu heijastelee kilpailuasetelmaa ja voimakasta tunnesidettä, joka Liverpoolin ja Manchesterin kaupunkien välillä on historiallisesti ollut niin teollisuuden, talouden kuin musiikinkin näkökulmasta. Teollisen vallankumouksen aikana Liverpool kasvoi taloudellisesti satamatoimintansa johdosta ja Manchesterin talouskasvu pohjasi tekstiiliteollisuudelle. Manchester hyödynsi Liverpoolin satama-aluetta omaan kasvuunsa. Kasvun kausi päättyi suureen lamaan. Kaupunkien elvyttyä lamasta Liverpoolissa haluttiin korkeampia tariffeja sataman käytöstä ja vastaiskuna tälle Manchesterissä ryhdyttiin rakentamaan omaa kanaaliaan, jonka avulla ohitettiin Liverpoolin satama. 

Vuonna 1958 Münchenin lentokoneonnettomuudessa kuoli seitsemän Manchesterin Unitedin pelaajaa. Tapaus herätti paljon sympatiaa ympäri maailman, mutta Liverpoolissa tragediaan suhtauduttiin osin ivallisestikin. Tragedioiden osalta tilejä tasailtiin 1989 Hillsboroughin -tragedian yhteydessä, kun 96 Liverpoolin kannattajaa tallautui kuoliaaksi. Manchesteriläiset saivat lyömäaseen Münchenin tragediaa vastaan. Pieni joukko tarttui lihanuijaan.

Liverpool ja Manchester United ovat englantilaisessa jalkapallossa kaksi menestyneintä joukkuetta ja niiden kotikaupungit sijaitsevat vain kivenheiton päässä toisistaan, joten kenttä Liverpoolin satamajätkien ja Manchesterin tehdastyöläisten köydenvedolle on erityisen hedelmällinen. Niin pientä saavutusta tai kunniamainintaa ei ole olemassakaan, jota ei Liverpoolin ja Manchesterin välillä mittailtaisi. Liverpoolin suuruuden vuodet osuvat 1970-1980-luvulle, jolloin se kotiutteli kannuja siihen tahtiin, että palkintokaapin saumat natisivat. Liverpoolin suuruuden vuodet päätti nuori skottivalmentaja Alex Ferguson, joka Manchesteriin saavuttuaan julkisesti kertoi potkivansa Liverpoolin alas orreltaan. Niin hän sitten tekikin ja piiskasi Unitedin palkintoravissa Liverpoolin ohitse.

Sekä Liverpool että Manchester United piirtävät rintamalinjaa myös kotikaupunkiensa jalkapallokartoille. Alex Fergusonin punaisen dynastian jälkeen Manchesterin lippusaloissa ovat sateisina futisiltoina lepatelleet vaaleansiniset liput. Liverpoolinkin suuruuden vuodet kumisevat jossain menneiden aikojen holveissa, mutta Evertonia se ei ole päästänyt ohitseen oikeastaan missään vaiheessa. Manchester Unitedin ja Liverpoolin faneille juuri keskinäiset ottelut ovat kuitenkin se kaikkein suurin juttu, joka intensiteetillään ja tunnekuohuillaan häivyttää kaupunkien sisäisten derbyjen jäljet. Ironisesti Manchester Cityn ja Evertonin kannattajat pitävät juuri kotikaupunkiensa joukkueitta pahimpina vastustajinaan. Vihanpito ei siis ole aivan molemminpuoleista

Aika historian havinan jälkeen

Liverpoolin ja Manchester Unitedin kohtaamisissa nyrkit ja veitset ovat heiluneet, niin verbaalisia kuin ruudinhajuisia laukauksia on ammuttu ja ilotulitteet eivät ole aina ollut taivaalle, vaan vastustajana kannattajakatsomoon suunnattuja. Syvältä kumpuava vihanpito on vuosien saatossa laimentunut tai ainakin se on räiskyvästä tulimerestä muuttunut kuumuutta hohkaavaksi saunakiveksi. Roiskeita on lentänyt niin pelaajien julkisista kannanotoista kuin esimerkiksi Luis Suarezia ja Patrice Evraa koskevasta rasismikohusta. Hyvällä syyllä voidaan todeta, että ”ystäviä tässä ei olla eikä tulla jatkossa olemaankaan”. Ottelut Manchester Unitedin ja Liverpoolin välillä ovat odotusarvoisesti olleet fyysisiä. Tunnelma rakentuu fanien ja pelaajien symbioosissa.

Tämän päivän ottelu on erityinen, koska panokset ovat todella kovat. Liverpool roikkuu aidosti mestaruusaluksen siivestä loputtoman pudotuksen yllä rinta rinnan Manchester Cityn kanssa. Manchester United kurottaa Mestareiden liigan paikkaan, mutta mielessä välkkyy varmasti myös mahdollisuus lipsauttaa Liverpool alas mestaruustaistelusta. Olisikin mielenkiintoista tutkia kumpaan vaihtoehtoon Manchester Unitedin fanit pakkovalinnan edessä päätyisivät: paikkaan Mestareiden liigassa vai siihen, että Liverpoolille ei suotaisi mestaruutta?

Pelillisesti Liverpool ei varmasti nosta uusia naamareita kasvoilleen, vaan lähtee pelaamaan sille ominaista intensiivistä jalkapalloa ja erityisesti Unitedin puolustuksen pelinrakentelua tullaan paineistamaan. Jürgen Klopilla on varmasti myös joitain piennisäkkäitä hatusta nostettavanaan. Unitedille varmasti kävisi se, että se pystyisi hillitsemään pelin intensiteettiä oman pallonhallinnan kautta, mutta derbyn imu saattaa kuitenkin viedä jossain kohtaa mennessään ja vauhtisokeus iskeä. Yleisön näkökulmasta todennäköisyydet ovat vauhdikkaan, fyysisen ja tapahtumarikkaan puolella taktisen siirtelyn sijaan. 

PSG repi Ole Gunnar Solskjærin voittamattomuuden verkkoihin ensimmäisen kivuliaan aukon, joten Molden arkkienkelin säihke ei ole enää aivan niin koskematonta. Liverpool lähtee otteluun lievänä ennakkosuosikkina, vaikka Liverpoolin kauden parhaan lennon jälkeen kitka nappulakenkien alla on jonkin verran vähentynyt ja liukastumisvaara on olemassa.

Viinikuvaus: verellä höystetty ikiklassikko, jossa enemmän tunnetta kuin järkeä

Sumusaarten talviklassikko

Manchester Cityn ja Liverpoolin astuminen samalle tatamille tekee torstai -illasta erityisen. Valioliigakautta on vielä runsaalti jäljellä ja nurmikentillä piilee monta liukasta mätästä, mutta Liverpoolille on tarjolla vähintäänkin ratkaisevan oloista eräpalloa. Liverpoolin voittaessa se karkaa kymmenen pisteen karkumatkalle. Tässä kohtaa sitten onkin hyvä laittaa jäitä hattuun. Etihad stadionilta haetut voitot ovat, jos eivät aivan sukupuuttoon kuolevaa, niin ainakin hyvin uhanalaista lajia. Vedonlyöntitoimistot arvioivat Cityn selkeäksi ennakkosuosikiksi. Se voittaa ottelun melkein kerran kahdesta, ja sitten jäät voi siirtää hatusta peltiämpäriin: Liverpool välttää tappion yli kerran kahdesta. Kuorrutteet voi laskea kakun päälle ja piccolo -pullon verran skumppaa laittaa peltiämpäriin jäähtymään.

Liverpoolissa lokakuuksi pedattu vauhtiurheilun näytös lässähti 0-0 -tulokseen. Ajoliivit oli vaihdettu kirurgin takkiin ja molemmat siirtelivät teriään varovasti Anfieldin iholla. City oli leikkaussalin valossa tehdyissä viilloissa millin pidemmällä, mutta Riayd Mahrezin ratkaiseva pisto rangaistuspilkulta pelmahti taivaan tuuliin. Missatun rangaistuspotkun merkitys on vierinyt lumipallon lailla kuluneen talven rinnettä ja se saattaa tömähtää vääränvärisen pokaalin jalustaan. Liverpoolin kurssi on ollut tanakasti koilliseen, kun taas Cityn käynti on hakenut rintauintimaisilla piensukelluksilla välillä vauhtia. Uimahousujen taskuista on altaan pohjaan pudonnut muutamia pisteenmuotoisia uimarenkaita ja jokaisella niillä on nyt väliä.

Josep Guardiolan löytää iättömien klassikoiden hyllystä, kun taas Jürgen Kloppia saa hakea veijariromaanien puolelta. Molempien joukkueiden kansien välistä tippuu yksi tuhrittu sivu. Liverpool ja Klopp ovat finaaleissa tuhrineet itselleen ikuisen kakkosen piirrosta. Cityn roiskeet ovat Liverpoolin logon muotoisia, sillä juuri Liverpool on ollut heidän juomatta jäänyt graalin maljansa. Ottelu on finaalin kaltainen, mutta viimeisestä yhdeksästä Cityn ja Liverpoolin kohtaamisesta City on voittanut vain yhden.

Tyypillisesti joukkueiden kohtaamiselta voisi odottaa korkeaa prässiä ja hyökkäysorientoitunutta hallittua hurlumheitä, mutta kaksi plussaa saattaa tarkoittaa miinusta: näin kertovat lokakuisesta illasta palanneet mestarijäljittäjät. Tilanne on kuitenkin sikäli eri, että Cityn tulisi nyt voittaa. Tiukkaan laskostetulla vaaleansinipunaisella lakanalla on repeämävaara. Mohamed Salahin tai Raheem Sterlingin kaltaiset kiiturit saattavat ottaa ottelun omalle jalkapöydälleen huolimatta siitä, miten tasaisen raivoisasti koneistot taustalla mylvivät. Kuva- ja valttikortteja kääntyy molempien käsistä, ja vauhdilla kääntyykin. Futisfaneilla on lupa odottaa ja nauttia.

Viinikuvaus: sumusaarten talvinen klassikko. Vuosikertansa parasta.

Derbyjen sunnuntai

Valioliigasunnuntai on ovelasti rakennettu tänään derbyjen tuomalle nosteelle. Stamford Bridge luo puitteet tämän tekstin kirjoittamisen aikana alkaneelle ja jo ensimmäisen maalin todistaneelle länsi-Lontoon derbylle Chelsea-Fulham. Vahvasti isät vastaan pojat ja Daavid vastaan Goljat -hengessä pelattavassa ottelussa Chelsea pelaa mestaruudesta ja sarjataulukon pahnan pohjimmaisena paikkaansa pitävä Fulham pelaa sarjapaikkansa puolesta. On vaikea nähdä muuta lopputulemaa kuin auki väännettyyn sinisten Maatuskaan putoavat kolme pistettä. Derby ei sinänsä ole jalkapallo maailman klassikoita, koska Chelsean ja Fulhamin lisäksi Queens Park Rangers ja Brentford ovat samalla astialla. Voimasuhteet menevätkin niin, että muut länsilontoolaiset jahtaavat sinisten päänahkaa, kun Chelsean fanit ylenkatsovat kaupunginosiensa kyläjoukkueiden yli pohjois-Lontoon suuntaan.

Emirates Stadionilla kierrosmittari värähtää aivan toisiin lukemiin. Arsenalin ja Tottenhamin kohtaaminen saa futisfanit ryömimään metsämökeistään myös kotoisassa Suomessa. Joukkueiden fanit ovat yhtä mieltä yhdestä asiasta: siitä että joukkueet ovat toistensa pahimmat kilpailijat. Seurojen välinen köydenveto on saanut ensimmäiset askeleensa jo vuonna 1913, kun Arsenal muutti White Hart Lanen tuntumaan. Bensaa roiskui lisää liekkeihin, kun 1919 Englannin pääsarjaa laajennettiin ja sekä Arsenal että Tottenham lähtivät tavoittelemaan onneaan kabinettipelin kautta. Arsenal vei taivaspaikan Tottenhamin nenän edestä siinä sirkuksessa, jossa väitetään kulissien takana kuplineen ja tiskien alla käsien käyneen. Tuolloin juurrutettiin aitaa goonersien ja yidsien välille.

Tähän päivään tuotuna pohjois-Lontoon derby tarjoa yhden aikakauden päättymisen jälkeistä ja kenties yhden aikakauden päättymistä odottavaa henkeä. Unai Emeryn hätyytettyä Arsene Wengerin aaveet Emiratesin kaapeista on Arsenal vaivihkaa kivunnut kärjen ja erityisesti Tottenhamin tuntumaan. Mauricio Pochettinon Tottenhamille hunajapurkkia tarjottiin ketunlennon aikaan, mutta tällä kaudella Liverpool ja Manchester City ovat ansaitusti karkaamassa, joten päävastustajat löytyvätkin Lontoosta. Statistinen ero on hiuksen hieno: Liverpool ja Manchester City eivät valioliigassa häviä. Tottenham on jättänyt tasapelisarakkeen nollaan. Tänään Tottenham kohtaa tasohyppelyssä päävastustajansa jo puolessa välissä kenttää. Toisen kaupungin kuningas Koopa vie prinsessan, mutta skoopin alla vielä on, vietetäänkö Lontoossa tällä kaudella pyhän Totteringhamin päivää.

Äärimmilleen viedyn kaupallisuuden ja eurooppalaisittain ahtaan Lontoon lisäksi derbyjen lippuja heilutellaan Merseysiden kreivikunnassa. Lontoon vastaaviin spektaakkeleihin verrattuna Merseysiden derbyssä on enemmän samalla kentälle juoksutettujen ja eri värisiin paitoihin puettujen brittiladien ja siten myös brittifutiksen henkeä. Tyypillisesti veljeksillä intensiteetti kuumenee valurautojen lämpöihin ja vaikka jollain skaalalla tullaankin samasta perheestä, niin säärisuojat on muistettava mukaan, sillä vähän myöhässäkin lähtevät taklaukset tullaan viemään loppuun. Punaiset ovat peuhanneet isoveljenä hiekkalaatikolla ja vieneet parhaat lelut jo jonkin aikaan. Jürgen Kloppilla ei muuta järjellistä tavoitetta voi tänään ollakaan kuin vahvistaa isoveli-pikkuveli asemaa ja lähettää sen jälkeen taas ajokoirat Manchesterin suuntaan, jossa muuan espanjalainen filosofi yrittää rakentaa dynastiaa. Marco Silvan terrierit tarttuvat kuitenkin hanakasti isoveljen nilkkaan ja aikovat tehdä illasta, jos ei voitokasta, niin ainakin kivuliaan.

Viinikuvas: suuria tunteita ja ihmismääriä herättelevä lähitilan jaettu viini

Valioliigan viisari, joka ei vielä värähtänyt

Riayd Mahrezin rankkari lipaisi ylärimaa. Manchester Cityn ja Liverpoolin vauhdikas hyökkäyspeli ja vastaprässi oli vaihtunut tarkan harkituiksi siirroiksi Anfield Roadin pelilaudalla. Viisari vääntyi jo idän suuntaan, mutta jäi vaappumaan jonnekin Stockportin ja Chesterin välimaastoon. Manchesterin päärautatieaseman vaaleansiniselle puolelle palasi päätään puisteleva ja yhden pinnan reppuunsa sullonut jalkapalloheimo. Mestaruus on yhtä kaukana tai lähellä kuin se ennen Anfieldin reissua oli.

Samaan aikaan Lontoossa on saatu rauhassa punoa juonia. Maurizio Sarrin Chelsea hallitsee kenttätapahtumia ja muuan Eden Hazard nauttii jalkapalloelämänsä keväästä, vaikka saderintama on sumusaaret jo saartanut eikä sillä ole kiire minnekään. Sarri on tämän valioliigakauden ilmiö numero uno. Jalkapallon vauvauinnista haaveilevan kannattaa sukeltaa kohti Chelsean tämänhetkisen keskikentän muodostamia pohjalla lilluvia kolmioita ja ihastella, miten pallo mutkattomasti niissä liikkuu.

Sarjataulukkoa selaillessa alaspäin ensin säikähdin ja sitten alkoi naurattaa. Arsenal on neljäntenä. Vakavasti puhuen tykkimiehet ovat kuitenkin muutaman töyssyn jälkeen ottaneet sellaisen liidon, että on pakko laajentaa tutkaa pohjois-Lontoon suuntaan. Unai Emery jäi lähtölaukauksen jälkeen hetkeksi nauttimaan tapaksia, mutta on nyt iloisesti harpponut mukaan pääjoukkoon eikä hapot tunnu pohkeissa painavan. Tottenhamikin mahtuu kuvaan, mutta on saattanut jo nyt löytää paikkansa lopullisessa sarjataulukossa.

Manchester Unitedista ei nyt oikein tiedä. Newcastlea vastaan nähty fantastinen nousu saattoi olla käänteentekevä tai sitten vain selkäevästä koukkuun tarttunut saalis. Henkilökohtaisesti toivoisin että ensi kaudella nähtäisiin valioliigassa Josep Guardiola, Jürgen Klopp, Maurizio Sarri, Jose Mourinho, Unai Emery ja Marcelo Bielsa, mutta lankku notkuu jo ja hait haistelevat portugalilaisia varpaita. Maajoukkuetauko saattaa palauttaa hengettömyyden ja tehottaman pallonhallinnan Manchesterin punaiselle puolelle tai sitten tulossa on jotain muuta. Unitedin seuraavat kuusi ottelua ovat luokkaa kujajuoksu silmät sidottuna kylkiluut paljaana moukareiden villisti heiluessa laidalta laidalle. Marraskuun loppupuolella alkaisi helpottaa, mutta sinne on valovuoden verran matkaa mourinholaisittain laskettuna. Futisfaneille toki tarjotaan manchesteriläinen pitkä ja maltainen illallissyksy.

Viisarit töröttävät päällekkäin kahdessatoista. Kenties Big Benissä. Mestaruuteen on matkaa.

Viinikuvaus: tasaisesti eri puolilta täytetty tynnyri, joka ei vielä paljasta keitoksestaan kuin pintavärin

Chelsea ja Maurizio Sarri: savua ennen ja jälkeen

Maurizio Sarri ja Jürgen Klopp halaavat. Daniel Sturridgen haamulaukaus toi Liverpoolin ottelun viime hetkellä tasoihin. Sarri ja Chelsea ottavat kuluneelta viikolta mukaansa voiton ja tasapelin Liverpoolista. Toinen voittokin kävi lähellä, mutta Cityn kanssa suurimman mestaruussuosikin viittaa kantavaa Liverpoolia vastaan tulos on vähintäänkin hyvä. Helposti myös erinomainen.

Ottelun aikana ja koko brittiläisen jalkapallon ympärillä leijuu keskustelu siitä, että Sarri on saanut iskostettua ajatuksensa nopeasti Chelsean joukkueeseen. Chelsea on myös siinä mielessä hyvässä asemassa, että se saa pelata suhteellisen paineettomasti verrattuna pahimpiin kilpaveljiinsä. Sekä Josep Guardiolan Manchester City että Jürgen Kloppin Liverpool ovat projektinsa huippuvaiheessa, jolloin niiltä automaattisesti odotetaan valioliigan mestaruutta. Sarrin Chelsea on ”new kid on the block” ja periaatteessa ottaa vasta ensimmäisiä painavia askeleitaan. Mestaruus olisi jotain fantastista ja odottamatonta. Jotain samanlaista kuin Islannin jatkopaikka EM-kisoissa.

Sarrin siirtyminen Chelseaan oli ehkä koko valioliigakauden kiinnostavin siirto. Miten napolilainen ketjupolttaja-pankkiirri saisi rattaat pyörimään ehkä kansallisella tasolla maailman haastavimmassa jalkapallosarjassa. Odotusarvoa nosti se, että Sarrin Napoli on viime vuosina ollut ainoa seura, joka edes auttavasti onnistui haastamaan Juventuksen hegemoniaa Serie A:ssa. Mestaruus oli pariin kertaan lähellä, mutta se lipsahti Juventukselle eli Sarri ei aivan saanut projektejaan päätökseen Italiassa. Siksikin vauhdikas startti valioliigassa ei vielä indikoi täysin sitä, mihin Chelsea tulee tällä kaudella päätymään.

Sarri toi Napolista Lontooseen 4-3-3 -pelisysteemin. Sarrin Chelsealla on paljon samantyylisiä elementtejä pelissään kuin Liverpoolilla ja Manchester Cityllä. Chelsea lähtee ottamaan ottelussa pallonhallinnan itselleen ja menettäessään pallon se yrittää voittaaa sen nopeasti takaisin niin sanotulla vastaprässillä. 

Chelsea rakentaa peliä kärsivällisemmin oman puolustuksen kautta kuin Manchester City ja Liverpool. Chelsealla on toki kykyä räjähtävän nopeisiin vastahyökkäyksiin, mutta kärkiseuroista, sen puolustusstrategiassa on selvästi alleviivattu pallonhallinnan merkitystä. Tämä kauden Chelsea on pitänyt palloa valioliigassa toiseksi eniten. Ero eniten palloa pitäneeseen Manchester Cityyn on se, että Chelsea on pitänyt palloa suhteessa enemmän omalla puolustusalueellaan ja keskialueella, kun taas Cityllä pallonhallinta tapahtuu korostuneesti vastustajan kenttäpuoliskolla ja pallonhallinnan luonne on vahvasti hyökkäysorientoitunutta.

Sarri uskoo viihdyttävään, hyökkäävään ja dynaamisen jalkapalloon. Sarrin Chelsean hyökätessä pelaajat muodostavat kolmioita ja timantinmuotoisia muodostelmia, joilla haetaan alueellista miesylivoimaa ja avataan syöttösuuntia. Pelaajat vaihtavat paikkoja muodostelmien sisällä. Puolustuslinja nousee korkealle, jolloin pallon menetyksen jälkeen pelaajat ovat tiivisti pallon lähellä ja pallo on mahdollista voittaa nopeasti takaisin. Chelsea hakee suoraviivaisia vastustajan linjoja halkovia syöttöjä, mutta mikäli syöttöväyliä ei aukea, Chelsea keskittyy pitämään palloa.

Taktisen silmän lisäksi Sarri on myös intohimoinen pelaajien kehittäjä. Hänellä on joukkueen sisällä erillisiä pelaajia koskevia projektejaan. N’Golo Kanten rooli on yksi esimerkki tästä. Sarri on rakentamassa kenties maailman parhaasta syöttöjen katkojasta enemmän ”box-to-box”-mallista keskikenttäpelaajaa. Keskikentän ankkurina Chelseassa tällä kaudella on Napolista Sarrin mukana hankittu Jorginho, joka toimii kapellimestarina pelin rakennusvaiheessa. Kante pelaa siis ylempänä keskikentän muodostelmassa kuin tavallisesti. Kanten kannalta tämä tarkoittaa sitä, että hänen on Sarrin aikana mahdollista kehittyä monipuolisemmaksi ja enemmän hyökkäyspeliin osallistuvaksi keskikenttäpelaajaksi. Kante pystyy Sarrin pelisysteemissään katkomaan peliä ja voittamaan palloja lähempänä vastustajan maalia, joka luo uuden uhan vastustajalle ja tekee Chelseasta entistä vaarallisemman.

Maurizio Sarri tulee tekemään sekä Chelseasta että myös koko valioliigasta kiinnostavamman ja paremman. Jo nyt sekä Guardiola että Klopp ovat yhteen laulaneet, että Sarrin tulon myötä heidän molempien tarvitsee tehdä työnsä paremmin. Kommentit heijastelevat sitä arvostusta, jota Sarrin nauttii. Sarrin myötä valioliiga on siis parempi paikka pelata, valmentaa ja elää jalkapalloa.

Viinikuvaus: pohjois-Italialaista savuisuutta ja yllättävillä raaka-aineilla maustettua viiniä.

Liverpool FC: nostalgikosta mestariksi?

Liverpoolin ja Englannin maajoukkueiden kannattajissa on aina ollut jotain myötätuntoa herättävää. Molempiin joukkueisiin on asetettu aina niiden tasoaan kovemmat odotukset ja sitten niiden kannattajien matka on ollut kuin kävelisi avojaloin tulikuumalla asvaltilla, jonka pienistä halkeamista törröttää katktuksia. Joka askeleella sattuu.

Jalkapallomaailman tähtikartta vaikuttaa Liverpoolin osalta olevan uudelleen piirretty. Jopa komediallisia piirteitä saaneet loppuhetkien sulamiset ovat taittuneet suvereeneihin voittoihin ja viime hetkien ratkaisut ovat kääntyneet punaisten suuntaan. Jürgen Klopp on näyttänyt, että nopean vastaprässin ja voimakkaasti laitoja hyödyntävän ja jopa opportunistisen hyökkäväävän pelisuunnitelman avulla on mahdollista horjuttaa myös maailman parhaita jalkapalloseuroja. Liverpoolin hyökkäyksessä on myös sen verran leveyttä ja laatua, että sen hyökkäyspeli ei ole yhden egyptiläisen kortin varassa, vaan ratkaisijoita ja variaatioita löytyy. 

Liverpoolin koko kentän prässipelistä hyvä osoitus oli mestareiden liigan ottelu PSG:tä vastaan. Liverpoolin korkea prässi siirsi PSG:n pallollisen pelin painopistettä sen omalla kenttäpuoliskolleen. Samaan aikaan Liverpool sai tilkittyä keskikentän siten, että PSG:n keskikenttäpelaajien oli toistuvasti pelattava palloa takaisin toppareille, koska heillä ei ollut tilaa kääntyä Liverpoolin maalia kohti. Pelin painopiste oli kokonaisuudessaan keskialueella ja PSG:n kenttäpuoliskolla. Peli osoitti myös, miten kokonaisvaltainen joukkuepeli ottaa talutusnuoraansa minkä tahansa tähtisikermän, jossa osa pelin elementeistä on vähän sinne päin.

Liverpoolin paikka viime kevään mestareiden liigan finaalissa tuntui hieman suonenvedolta, mutta tämän syksyn pelejä katsoessa on helpompi ymmärtää, mitkä elementit tähän lopputulemaan johtivat. Käynnissä oleva kausi on Kloppin projektin huipentuma. Manchester Cityn hegemonia valioliigassa on pienen pienellä laskutrendillä, joten nyt on Liverpoolin paikka ja pakkokin iskeä kaikilla rintamilla. Kauden kestävä fyysinen rasitus on armoton, joten vesiesteinä Liverpoolin mestaruusjuoksussa ovat loukkaantumiset ja Kloppin kuluttava pelityyli. Muutkin kärkijoukkueet ovat kuitenkin samalla radalla. Sikäli punaisilla on nyt todellinen mahdollisuus siirtyä nostalgian ajoista mestaruusaikaan.

Viinikuvaus: pitkien perinteiden pitkään kypsyvä viini, johon vuodesta toiseen on lorahtanut epäkurantteja raaka-aineita. 2018-2019 vuosikerta kypsyy odotuksia ja toiveita herättävissä olosuhteissa.

Valioliigan ensihenkoset

Viikonloppuna mellastettiin kokonaisen valioliigakierroksen verran televisio-oikeuksien luvatussa aarrekammiossa. Mitään kovin käänteentekevää ei valioliigan auringon alla nähty. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö käsillä olisi jälleen kokonaisen kirjasarjan verran draamaa ja ikimuistoisia hetkiä, jotka tulevat saamaan 18/19 -leiman.

Manchester City sahasi tykkimiesten piipun poikki useammasta kohtaa. Pelkästään taivaansinisten vaihtopenkki laittaa futisromantikon tangat ja stringin pyörimään. Josep Guardiola talutti Unai Emeryn British libraryn klassisen filosofian osasastolle ja osoitti espanjalaiskollegalla olevan hyllykaupalla kirittävää. Cityn nopeissa linjoja puhkovissa syötöissä, laitalinkkien haastoissa ja korkeassa prässissä väreilee kangastus dynastiasta.

Manchester United nousee tulevaan kauteen taas myrskyn silmästä. Joukkueen ympärillä vellovat ja median hypettämät kriisisoinnut ovat tuttua José Mourinhon fadoa. Arvailujen varaan jää, mikä on totta ja mikä portugalilaista tarinankerrontaa. Ensimmäisestä ottelusta napsahti kysymyksiä herättävä voitto, josta kuitenkin tuloutuvat samat kolme pistettä kuin mistä tahansa muustakin voitosta. Muutaman ottelun kuluttua, kun unelmien teatterin yltä kaikkoaa juorujen ja juonittelun verho, nähdään kirittääkö punaiset Manchesteriä kohti toista peräkkäistä kaksoisvoittoa.

Liverpool starttasi vauhdikkaasti, jolloin innokkaimmat fanit aloittivat mestaruusjuhlansa. Ensimmäisessä ottelussa silmiin pistävää oli kuitenkin West Hamin heikkous. Pool oli vauhdikas ja viihdyttävä itsensä. Mestareiden liigaan oikeuttava sijoitus on varmasti aivan liipaisimmella, mutta mestaruudesta spekuloidessa mukana täytyy olla hurttia ”it’s coming home” -brittihuumoria. Sille on sijansa ja Jürgen Kloppin arvokivikimpale tulee olemaan yksi kauden viihdyttävimmistä seurattavista.

Chelseassa puhaltaa uudet tupakankäryiset tuulet. Maurizio Sarri tuo valioliigaan jotain, mitä siellä ei aiemmin ole ollut, joten Chelsealla on hyvin hyvin hentoinen yllätysmestarin aura. Sarrin Chelsea saa kulkea paineettomammassa tilassa kuin kanssaveljet. 0-3 Huddersfieldiä vastaan on vakuuttava suoritus. The Bluesin pöytä saattaa olla vaivihkaa tulevaa kautta varten katetumpi kuin on ajateltu. Sarri on siirtynyt körssin polttelusta natsojen pureskeluun ja joukkueen tähtipelaajien on synnyttävä uudelleen napolilaisessa pelikirjassa.

Pohjois-Lontoossa on välivuosi. Unai Emery saa rakentaa rauhassa uutta aikakautta Arsenalissa. Tie saattaa olla valmentajaansa pidempi, mutta projekti vaikutti heti olevan uhkasakon alla, jos Sarriin vastaavaan verrataan. Toki jaot olivat epäreilut. Tottenhamin ja Mauricio Pochettinon rakkausmatka jatkuu, vaikka Pochettino saataakin vilkuilla jo vieraisiin. Tottenham on hyvä. Jopa erinomainen, mutta viimeisen kierroksen kellon kalkattaessa kärki lienee jo karannut.

Mestarit ja voittajat muistetaan. Tämän kauden tarinoiden prologien ensimmäiset sivut ovat valmiit.

Viinikuvaus: välimerellisten vivahteiden hallitsema Espanjaan ja Portugaliin vivahtava laadukkasti kypsyvä yllätyksetön, mutta viihdyttävä viini

Liukastelua, sankaritarinoita ja onnekkaita pomppuja Kiovassa

Real Madrid saati Liverpool eivät olleet omien sarjojensa parhaat joukkueet. Voitaneen jopa sanoa, että eivät lähelläkään parhaat. Mestareiden liigan finaalissa kohtaavat nimenomaan kaksi turnausmuotoisen kilpailun parasta joukkuetta. Real Madrid ja Liverpool ovat olleet mestareiden liigassa vastaanottavinakin joukkueina riittävän tehokkaita ja riittävän taitavia voittamaan. Täydellisyyteen hiottujen pelillisten nyanssien sijaan kuninkaalliset ja punaiset tuovat Kiovaan mukanaan ilmeiset pelilliset rajoitteensa, joita ne ovat huippuyksilöidensä ja jääräpäisesti ontuvan pelitapansa avulla suurpiirteisesti puuteroineet piiloon.

Real Madrid on yhtä kuin voittaminen. Vuodesta toiseen se voittaa. Mitä hankalampi paikka, sen varmemmin kuninkaalliset venyvät ja jättävät voiton merkkinsä eurooppalaiseen huippufutikseen. Zinedine Zidane on jopa epäilyttävän aulliisti antanut mediaan kommentteja, jossa kertoo olevansa valmentajana vähän sinnepäin. Samaan aikaan pukukopin Marseillen -ruletti pyörii harmonisempana kuin koskaan. Mestari on mestari, vaikka taktisten kuvioiden piirtämiseen tarkoitettu tussi olisikin jo päässyt kuivumaan. Pelataan sitten vaikka samoilla, mitä viimeksi tai sitä edellisellä kerralla.

Liverpooliin liittyy liukastelevaa dramatiikkaa ja otteluiden lopuissa rinnalle nousevia heittopusseja. Pelien ja erityisesti vastustajien kovetessa se on kuitenkin ollut parhaimmillaan. Nyt vastassa on maailman paras turnausjoukkue, joten oletusarvoisesti nähtäneen kauden parasta Liverpoolia. Ottelun lopputuloksen kannalta alleviivaavaa onkin se, että nähdäänkö myös kauden kaikkein keskipakoisvoimaisinta  ailahtelua. Liverpool on ollut yhtä kuin voittaminen. Silloin muinoin ja sen muinaisuuden alttarilta Jürgen Klopp ammentaa magiaa, jonka avulla kuluvalla futiskaudella nähtäisiin vielä yksi ihme. Kenties pyramidin muotoinen.

Real Madridin voitto vaikuttaa ilmeiseltä. Juuri riittävän ilmeiseltä, että se nostaa jalkapallojumalien metkuja pidempään seuranneiden madridistojen karvat pystyyn. Kiova tuottaa mittelölle jo valmiiksi dramaattiset puitteet, joten melkein mitä vain voi olla odotettavissa: draamaa, sankareita, onnekkaita pomppuja ja epäonnekkaita lipsahduksia. Kaikkea mitä maailman ykköslajin ykkösturnauksen finaaliin kuuluu.

Viinikuvaus: sankaritarinoilla leimattua voiton lientä

Loppuravi

Valioliigan viimeisen ratakierroksen kello kilkattaa. Loppusuoralla ensimmäisenä kopisevat venäläisen oligarkin Roman Abramovichin mielitietyn Chelsea FC:n kaviot. Antonia Conten ohjaama ravuri pussitettiin alkumatkasta pari kertaa, mutta marraskuiset 5-0 murskajaiset Evertonista nostivat Chelsean tuloslistan kärkeen ja siellä se on sen jälkeen pysynyt.

Conte sai sikäli suotuisan lähdön, ettei Chelsealla ollut europelien painoja pohkeissa. Ensimmäinen kausi ei suoraan ole vuorattu kaikkein tummimmilla pilvillä. Myrskyn silmää kiertelevät Jürgen Klopp, Arsene Wenger ja Mauricio Pochettino. Josep Guardiola ja Jose Mourinho kastuvat, koska Conte on ollut valioliigan keltanokkana suvereeni. Manchesterissä tullaan kuuluttamaan pakkomestaruutta ensi kaudella. Sekä Cityn että Unitedin vene keinuu, mutta ei kaadu vielä tämän kauden aikana.

Pochettinon Tottenham on vaununmitalla Chelsea jäljessä. Se ravaa vielä mestaruudesta, mutta Chelsealle hävityn FA Cupin välierän jälkeen sen rata pehmeni. Tottenhamilla on se etu, että siltä valioliigan pyttyä odottavat vain omat kannattajat. Toisaalta Tottenham on nyt kaksi kautta elänyt etsikkoaikaansa. Ensimmäisellä kaudella karkuun luikkivat ketut ja nyt katsellaan italialaisen jalkapalloa hengittävän herrasmiehen selkään. Kuluva kausi saattaakin olla Tottenhamin paras mestaruussauma hetkeen, sillä ensi kaudella, kun Manchesterin keltanokat ovat käyneet ensimmäisen kauden laiskan läksyt läpi, valioliigan voittaminen on entistä vaikeampaa. Sitäkään ei tosin ole kiveen hakattu, että nähdäänkö veli Mauricio vielä ensi kaudella pohjois-Lontoossa vai avaako Barcelonasta lähtevä tuolileikki houkuttelevimpia istuimia.

Ockhamin partaveitsi on raivannut tällä kaudella surutta manchesteriläisten jalkapallounelmien viidakkoa. Guardiola ei tule voittamaan valioliigan tulikasteessan mitään. Ilkeämielisimmät kertovat sen johtuvan siitä, että ensimmäistä kertaa valmennusurallaan Pep ei pääse peluuttamaan sarjan ylivertaisinta pelaajistoa. Mourinho tasapainoilee jo kahden pokaalin päällä. Kolmas saattaa olla vielä tulossa, mutta mikään näistä pokaaleista ei pääse paraatipaikalle. Setä-Jose ei häviä, mutta voittaminenkin on väliin ollut hankalaa. Terävimmän kärjen ja Manchester Unitedin erottavat vastustajan boksiin pomppimaan jääneet pallot, joita ManU ei ole saanut lakaistua maaliin asti. Molempien manchesteriläisten on ensi kaudella vakuutettava.

Liverpoolin kausi on piirtynyt sini -käyränä. Käyrä on ollut epäloogisuudessaan looginen. Samaan aikaan, kun se on kirnunnut kermaa otteluissa, joissa se on kohdannut vahvimmat joukkueet, sen maito on ollut hapanta muun muassa Burnleyä, Hull Cityä, Swanseaa, Bournemouthia ja viimeksi Crystal Palacea vastaan. Kloppolla on teknisesti ottaen rata vielä auki mestareiden liigaan. Loppuohjelma näyttää kuitenkin lähtökohtaisesti helpolta. Se on Pooliin peilaten hankala asia.

Arsene Wengerin tykkimiehien osalta kaikki vitsit on jo käytetty. Aurinko ei nouse täksi kaudeksi kuitenkaan idästä eli Arsenal ei tule sijoittumaan edes neljänneksi. Lontoolaiset punaisen puolen futisromantikot uskovat naivisti yhteen pokaalin. Auringon eteen valuu kuitenkin Contea muistuttava myrskypilvi.

Evertonistakin olisi ollut kiva kirjoittaa enemmänkin, mutta sen kohdalta valioliiga jaetaan valtameriin ja ankkalampiin. Hyvä kausi päättynee siihen, että parhaat pelaajat lähtevät. Pelkkä Lukaku ei pystynyt pitämään Evertonia kärkiravureiden peesissä.

Viinikuvaus: Tynnyrit ja valmistustekniikka Lontoosta. Raaka-aineet Italiasta ja Argentiinasta. Manchesteristä ja Liverpoolista pala hiivaa.