Chelsea-Real Madrid: mitä kummaa?

Eilisen illan jäljiltä ei vielä kaikkia Pariisin sinisiä kasetinpaloja ole ehditty korjaamaan talteen, kun Lontoossa jo kätellään. Sekä Roman Arkadjevitš Abramovitšin siniset että Florentino Pérez Rodriguezin valkoiset joutuvat nyt tanssimaan ihan vaan Mestareiden liigassa, jonne ovat ihan vaan kilpailullisilla perusteilla itsensä kammenneet. Jotain erityisen sähikäistä joukkueissa on, sillä syksymmällä kumpikaan ei näyttänyt minkään kilpailun minkään finaalin joukkueelta. Nyttemmin kurssit sojottavat aivan eri suuntaan ja molempien palkintokaapeista on pyyhitty kahden pytyn mentävät pölyt. Kuka olisi uskonut ja uskooko vielä joku?

Thomas Tuchel pisti frankieboyn jäljiltä levällään olevan palapelin nurkkapalat oikeaan asentoon ja siitä eteenpäin kuva on alkanut kirkastua. Chelsea ei juurikaan päästä maaleja, jos ei ihan mahdottomasti teekään, mutta kohta yksi on suurempi kuin kohta kaksi. Tuchel hyppäsi kadulta liiraavan Morris Minin kyytiin ja väänsi sen väkevästi kaistalleen N’Golo Kantén ujostellessa kuskin paikalla. Sen jälkeen Kanté on ollut Kanté ja tarinan mukaan hän riistänyt poikuutensakin takaisin ties monennenko kerran. Wernerin Timppa, jos päättää vielä edes kertaalleen osua, niin ollaan kaikin puolin erikoisen ääressä ja Tuhcel finaalilaudassa kiinni. (RIP Tupac Shakur. Niille jotka vitsin tunnistavat)

Mitä tämän kauden ja viime vuosien valkoisesta baletista voisi sanoa? Hullummaksi ja maanisemmaksi menee, mutta jollain käsittämättömällä tavalla Mestareiden liigan voittoja aamupalaksi nauttiva Zinédine Zidane on tanssittanut hitaasti lämpiävän rytmiryhmänsä finaalin porteille. Uudet tanssikenkien painaumat sulautuvat vanhojen viereen samalla kun Gareth Balen sopivan kaukaa kaartava lähestymislyönti lennähtää läheiselle viheriölle. Myös Keylor Navasille menee terveiset.

Madridin keskikenttä on jotenkin hellyttävän ikämiesmäinen ja se pitää keskisektorin viheriöstä kiinni lujaa, mutta ei lainkaan niin epätoivoisesti kuin Pérez superliigastaan. Vauhtia ei tarvita, jos ei tee virheitä ja mustan voi aina selittää tai peitemaalata valkoiseksi. Real Madridin kopissa tarvitaan varmasti ennen peliä kenkälusikkaa, mutta mitäpä siitä sitten. Raajojen tehtävät on tässä maailmassa ensin kangistua, sitten surkastua ja lopulta maatua pois. Siinä välissä niillä kerkeää tekemään yhtä sun toista ja pokkaamaan esimerkiksi kannuja sieniliigasta.

Chelsea oli jo Christian Pulisicin jenkkipaketin verran finaalimatkaa edellä, kunnes lähinnä ikänsä puolesta herrasmiesjaostoon kuuluva Karim Benzema väläytti alati kliinistyvää maalivainuaan. Nyt eroa mitataan enää maatuskoissa (niissä kaikkein pienimmissä). Puumummojen lisäksi piippuhyllylle nostetaan veistosmainen Sergio Ramos, jonka läsnäolo saattaa särkeä alkuperäisen asetelman. Meneekö Zidane sittenkin naureskelleen finaaliin?

Viini: ai, nämäkin täällä kellarin perällä vielä olivat

Futisviinit: Emilio Moro 2016 Tempranillo

”Wine is an art, if you listen, it speaks to you, it tells you, when it needs to rack, when to rest. It’s like a living being that needs to be understood, attended and cared for” Emilio Moro

Vuonna 1932 perustettua Bodegas Emilio Moron viinitilaa pyörittä Moron perheen kolmannen sukupolven seppä José Moro. Suvun vision on ollut uniikkien ja intensiivisten viinien tuottaminen viinimarkkinoille. Emilio Morolla viinien tekeminen rinnastetaan taiteen tekemiseen. Tilan viinien uniikkius perustuu viinitilan maaperän läpikotaiseen tuntemiseen ja sen hyödyntämiseen viinin teossa.

José Moron ollessa ensimmäistä kertaa Sánchez-Pizjuánilla  Sevilla FC pelasi Real Madridia vastaan. Moro kiinnitti huomiota VIP-aitioissa tarjoiltaviin viineihin ja sai tuntemuksen, että pullojen tulisi olla Emilio Moron -viinitilalta. Vuonna 2018 Emilio Moro solmi yhteistyösopimuksen Sevilla FC:n kanssa ja Moron haave toteutui.

Viinissä käytetyn Tempranillo rypäleen juuret ovat pohjois-Espanjassa, jossa myös Bodegas Emilio Moron viinitila sijaitsee. Sittemmin rypäleestä on tullut Espanjan viljellyin punainen viinirypäle. Tempranillot ovat rehevän hedelmäisiä ja aromimaailmaltaan tummia. Tempranilloa käytetään Portugalissa myös portviinien rypäleenä.

Futiksen, Sevilla FC:n ja viinin ystäville viini on tilattavissa alkon tilausvalikoimista.

Emilio Moro 2016 Tempranillo

Lasiin kaatuu syvän tumman punainen inan violettiin taittava viini. Väristä huokuu tietty arvokkuus. Tumman rypäleisyyden taustalta tuoksuun nousee paahteisuutta. Vaimon, joka on enemmän viinin kuin futiksen ystävä, kanssa ristiin tuoksutellessa tuoksusta nousee karhunvatukkaa, luumuisuutta ja kirsikkaista makeutta. Tuoksu on mukavan monivivahteinen ja mukaansa vievä.

Suutuntumaltaa viini liukuu täyteläisen pehmeästä terävän nahkaiseen suun kuivattavan tanniiniseen. Aromit tarttuvat tiukasti suun pinnoille. Maussa tummaa kypsää marjaisuutta, karhunvatukkaa, luumua ja paahdetta. Kokonaisuudessa viini on erittäin luonteikas ja vivahteikas. Viinitilan visioimaa intensiteettiä todella löytyy, mutta se ei silti ylly missään vaiheessa häiritseväksi. Viini ei sinänsä ole mikään hellekesän juoma, mutta menee kyllä nautiskeluviininä voimakkaista mauista pitäville ja liharuuan kanssa tavoittaa varmasti vielä suuremman kohdeyleisön

Futiskuvaus: helposti europelipaikoille ja suoraan Mestareiden liigaan.

Tauolla osa I

Josê Mourinhon FC Internazionale Milano vie Derby della Madonninan 0-4. Elokuussa 2009. Soittolistalla seuraavana on samaisen vuoden El Clásico. Roberto Carlosin myötä valkoisen baletin imuun tempautuneelle kirjoittajalle viihde tulee piikikkäänä, mutta Tuomas Virkkusen ja Mika Väyrysen tunnelmoima matsi jää illan leaderboardin kärkipaikalle. Tyttären pelimekko -projekti etenee jo nettikaupan ostoskoriin asti, mutta vaimon kanssa käyty nopea konsultointi paljastaa, että koko oli jäämässä liian pieneksi. Sopivaa ei sitten tähän lähtöön löydykään, joten projekti jatkuu.

Milanon derby vuosimallia 2009

Jesús Gilistä kertova dokumenttisarja kulkee muutamassa illassa alku- ja lopputekstien välin. Fiktiivisenä sen olisi voinut nauttia hieman keveimmin mielin, mutta kun ensimmäisissä kohtauksissa kaivetaan ruumiita piittaamattomasti pikavoittojen toivossa rakennetun ravintolan alta, jää mahdollisen veijaritarinan päälle varjoisa klangi. Se ei toki ota mitään itse kuvaukselta pois. Gil ei ole historian ensimmäinen eikä viimeinen hahmo, joka rakentaa oman suuruudenhulluutensa jalkapallon, politiikan ja rakennusbisneksen varaan.

Jesus Gil:n elämästä kerova "The Pioneer" on katsomisen arvoinen dokumenttisarja

Lataan virtuaalisen ostoskoriin kolme futisaiheista kirjaa. Ne tulevat kun tulevat, mutta Thomas Mannin Tohtori Faustus ei ehtine ennen niitä valmiiksi ja jäänee kesken. Jalkapalloa on ikävä, mutta myös kirjastoon olisi kiva päästä. Universumin logiikassa on selvästi epäjohdonmukaisuutta, koska sekä jalkapallo että kirjastot ovat menneet samaan aikaan kiinni. Tartun vimmalla spekulaatioon siitä, että Teemu Pukki saattaisi siirtyä ensi kaudeksi Leedsiin. Lätkään päin kenollaan oleva kollegakin nostaa asiaa Whatasappissa. Huolimatta siitä, että tilanne on kuin olisi nähnyt labyrintin loppupäähän ennen kuin on sisään astunutkaan, niin mutkat on tässä hetkessä armollista vetää suoriksi. 

Bundesliiga saatetaan pyöräyttää jo piankin käyntiin. Lukas Hradeckyn ja Joel Pohjanpalon liittyminen Hansin matkaan on kulttuuriteko. Zlatan Ibrahimović iskee kipinää länsinaapurissa. Hammarbyn ja Malmö IF:n matsi nousee tietyin reunaehdoin omalle futiksen bucket -listille, vaikka Ruotsin tilanne muutoin ihmetyttää. Valkoinen baletti tanssii klassikkomatsissa sidotuilla jaloilla. Niikseen suvereeni Josep Guardiolan Barcelona on. Tikulla silmään. Siitä nyt kuitenkin on aikaa

Viinkuvaus: kuplii

Tauolla osa V

Sunderland ’TIl I Dien toinen tuotantokausi menee siinä, missä ensimmäinenkin. Suurten odotusten ja suurseuran punavalkoiseen identiteettiin ripustautuva maalipinta varisee sateenkastamalla Wembleyllä. Kahteen kertaan. Kovilla kierroksilla sisään tulleen johtoportaan ote lipeää, johtaminen huononee ja unelma karkaa. Siirtoikkunasta käteen jää muutaman miljoonan Jopi Jalkapuoli. Sunderlandin pubien iloinen porina vaihtuu tyhjän tuijotteluun.

Samaan aikaa some -feedi välkyttää erilaista tarinaa vajaa kahdenkymmenen kilometrin päässä. Newcastlesta on todennäköisesti tuleva maailman rikkain seura. Poliittinen kilvoittelu venyttelee futismaailman rajoja aivan uudella tavalla ja juonenkäänteet ovat kuin agenttielokuvista. Totuus taittaa kuitenkin tarun jälleen kanveesiin.  Pallo pomppii kartalla, kun maailmaa koitetaan vääntää uuteen asentoon.

Pojan synttäripelipaita tulee Liliun signeeraamana kiitoskortin kanssa postilaatikkoon. Sinimusta -pelipaita jää päälle ensimmäisestä täydestä päivästä alkaen. Sisko pyytää pelimekkoa ja nostan tämän selvitettävien asioiden listalle. On sitten jotain muutakin futisaiheista tutkailtavaa kuin kyyniset ennusteet siitä, että futiskatsomoita alettaisiin täyttämään vasta ensin vuoden puolella. 

Terveiset toimistolta

Ideat siitä, miten tästä eteenpäin, lentelevät villinä. On turnausmuotoja, tyhjiä katsomoita ja drive in -matseja. Lomaviikon aikana katson jo useamman klassikkomatsin kokonaan. Yhden jopa ilman selostusta ja varmaa tietoa siitä, mitä peli oikeastaan on. Jalkapalloa voi käyttää päiväunien houkutteluun ja pääsiäisylensyönnin aiheuttama kivistelykin vatsassa helpottaa hetkeksi, kun lyhythiuksinen nuori Marcelo kiskaisee Vicente Calderonilla pallon Los Rojiblancosin maalin kattoon marraskuussa 2009.

Bongaan selostuksesta talteen vinkin Jesús Gilistä kertovasta dokumenttisarjasta. Suuruudenhullu klangi kaikuu sekä Cervantesin että tuhannen ja yhden yön tarinoiden mailta. Tulee mieleen valtatie, joka kulkee puretun Vicente Calderonin hylätyn pääkatsomon alta.

Viinikuvaus: kypsyäkö vaiko eikö kypsyä

Real Madrid-Manchester City: lähtemätön jälki

Pintakaasulta vaihdetaan viimeistään illalla täysiin hevosvoimiin, kun Zinedine Zidanen Real Madrid isännöi Josep Guardiolan Manchester Cityä. Jalkapallomaailma on siinä mielessä kellahtanut kenolleen, että Manchester City lähtee vedonlyöntibookkereiden kahvintahraisissa kupongeissa ennakkosuosikkina otteluun. Kuninkaallisten legendat Alfredo Di Stéfanosta alkaen raahautuvat varmasti merisairaudesta huolimatta Santiago Bernabeulle kummastelemaan, mistä on kyse ja kyse on monesta: Real Madridista, Barcelonasta, Manchester Citystä, Espanjasta, Ranskasta, legendaarisesta hyökkäävästä keskikentästä ja legendanomaisesta puolustavasta keskikenttäpelaajasta.

Real Madrid pelaa tästä kaudesta ja perinteiden kunnianvaateista. Citylle kyse on vielä enemmästä. Sen dynastian muurit ovat murenemassa ja sen puhtoisesta vaaleansinisestä muistosta puuttuu Mestareiden liigan voitto. Täydellistyvän kuvan kilvessä on tumma kohta, ja jotta sirkus olisi ennenäkemätön ja koskaan ennen kuulumaton, moukaroidaan Cityä nyt lihanuijalla kylkiluihin niin, että ilmat lähtevät pihalle. Ennuste kertoo, että jos City ei tänä vuonna Mestareiden liigan isokorvaista kohottele, ei se sitä kohottele vuosikausiin muutenkaan: yksinkertaisesti siitä syystä, että säännöt sen kertovat ja häpeäpaalua kannetaan jo Etihad stadionin suuntaan. Valkoperuukkisten pitkästyneet katseet ja yhden harmaahapsisen pohjois-Lontoolaisen virne piirtävät pitkää pannaa, joskin sodassa, rauhassa, rakkaudessa ja jalkapallossa kaikki on sallittua ja mahdollista. Tuomitaan sitten kun tuomitaan.

Molempien joukkueiden on nöyrin mielin ja leuankärki viistosti nurmea kohti osoittaen lähtevä illan otteluun. Tilanne on kiusallinen ja kutkuttava: jatkoon pitäisi otteluparista mennä ja tippua ei saisi, koska tappion tahrat eivät enää tämän kauden kuosista ole pois pestävissä. City tulee tiki-takalla ja Los Blancos korkealla prässillä ja yksilötaitoon luottaen. Guardiola tekee taidetta  äärimmilleen viritetystä Evinrudestaan. Zidane tuo peli-iloa, huippuksilöitä ja hieman hälläväliä -meininkiä muutoin korkean vaatimustason Yamahaansa. Kahtia halkeavien aaltojen pärskeessä Eurooppalainen futiskausi voi nyt virallisesti kääntää keulansa kotisataman laitureilla jännittäviä sulhoja ja morsiamia kohti

Viinikuvaus: kauden loppuun asti viipyilevä jälkimaku

Julen Lopetegui: Sevillan karkuri ja taktikko

Julen Lopeteguin ura oli tarinanhohteisessa nosteessa, kunnes Espanjan jalkapalloliiton ja Real Madridin politikointi juoksutti kentällisen ilkeitä äitipuolia Lopeteguin oven taakse. Florentino Pérez pullautti shokkiuutisen Lopeteguin ja Real Madridin sopimuksesta. Uutisen jälkimainingeissa Lopetegui sai kenkää tappioitta porskuttaneen Espanjan maajoukkueen peräsimestä juuri ennen MM-kisoja. Myös Madridin kivitalo olikin tehty oljista ja maailman maanisimman suurseuran Real Madridin perustukset Lopeteguineen puhallettiin kumoon muutamassa kuukaudessa. Tulokset eivät olleet Bernabeun sirkuksessa riittävät. Saaga loppui aika tarkkaan vuosi sitten.

Myrskyisän viime kauden jälkeen Julen Lopetegui otti Sevillan luotsattavaakseen

Ymmärrettävästi Lopeteguin CV:ssä on ollut hengähdystauko. Tälle sesongille Lopetegui on jalkapallon ystävien onneksi palannut ja seurana on Sevilla F.C

Lopeteguin lisäksi taustoihin värvättiin Ramón Rodríguez Verdejo. Pelaajamarkkinoilla tuuleteltiin oikein kunnolla. Esimerkiksi eilen Atlético Madridia vastaan Sevillan avauskokoonpanossa oli vain neljä pelaajaa, jotka pelasivat Sevillalle viime kaudella.

Lopeteguin Sevilla pelaa 4-3-3 muodostelmalla, kuten teki myös Lopeteguin Espanja ja Real Madrid. Keskikentän pohjalla on puolustavana ankkuripelaajana Fernando, joka oli yksi Sevillan kesän hankinnoista. Fernando suojaa Sevillan puolustuksen ja keskikentän välistä tilaa. Käytännössä Fernando pelaa samaa roolia kuin Casemiro Real Madridissa. 

Sevillan keskikentällä Èver Banega ja Joan Jordán ovat hyökkäävämpiä pelaajia. Jordánin rooli muistuttaa Iscon roolia Lopeteguin Espanjan ja Real Madridin joukkueissa. Jordan liikkuu enimmäkseen oikealla laidalla, mutta on myös luomassa hyökkäyspelissä ylivoimaa koko kentän säteellä.

Fernandon lämpökartta Valenciaa vastaan

Éder Banegan lämpökartta Valenciaa vastaan

Joán Jordanin lämpökartta Valenciaa vastaan

Jordànin, Jesús Navasin ja Lucas Ocamposin miehittämä oikea laita on Sevillallan hyökkäyspelin sydän. Tällä kaudella jopa 41 prosenttia Sevillan hyökkäyksistä on tullut oikealta laidalta. Ocampos oikean laitahyökkääjän roolissa kaventaa säännöllisesti keskemmälle, mikä jättää laitakaistan auki nopealle Navasille. Jordàn saattaa pelata hyvin lähellä Navasia luodakseen alueellista ylivoimaa. Tämä saatetaan tehdä hyökkäystilanteessa koko kentän tasapainon kustannuksella esimerkiksi pallon ollessa vasemmalla laidalla. Ristipallot Sevillan oikeaan laitaan ovatkin toistuvia näkyjä Sevillan peleissä

Sevilla juoksuttaa hyökkäyksiään erityisesti oikean laidan kautta

Piikissä Sevillalla vastuuta jakavat Chicharito ja Luuk de Jong. Molemmat pelaajat pystyvät tekemään maaleja, mutta heidän roolinsa on pudottautua vastustajan puolustus- ja keskikenttälinjan väliin tukemaan pelinrakennus vaihetta. Pelinrakennukseen limittyvä rooli on hyökkääjillä jopa merkittävämpi kuin itse maalinteko: keskushyökkääjät ovat tällä kaudella tehneet Sevillan 15:sta maalista vain kaksi. Sekä Sevillan laitapelaaminen että keskushyökkääjien roolitus heijastelee Lopeteguin hyökkäyspelin filosofiaa jatkuvien alueellisten ylivoimien luomisesta.

Sevilla rakentaa peliään puolustuksen kautta. Käytännössä maalivahti Tomás Vaclik avaa lähtökohtaisesti aina lyhyellä syötöllä. Sevillan ylöspäin pelaaminen on nopeaa ja väliin hyvin suoraviivaista. Nousevat laitapakit Navas ja Sergio Reguilon saattavat pelin aavamisvaiheessa nousta vastustajan puolustuslinjan tasolle. Samaan aikaan keskikentän keskustasta pelaajaat laskeutuvat lähemmäs omia toppareita: toisaalta tarjoamaan tilaa avaaville syötöille ja toisaalta reagoimaan mahdollisiin pallonmemetyksiin. Atlético Madridia vastaan Fernandoa stuntannut Nemanja Gudelj laski toppareiden tasalle rytmittämään pelin avaamista ja topparit levittivät enemmän laitoihin. Lisäksi hän laskeutui puolustuslinjaan myös Atlético Madridin hyökätessä, jolloin keskuspuolustukseen muodostui varmistava ja hieman jopa liberomainen rooli.

Pelin avaamisvaiheessa Nemanja Gudelj pudotti itsensä Atlético Madridia vastaan puolustuslinjan keskustaan

Prässätessään Sevilla pyrkii estämään sen, että vastustaja pystyisi rakentamaan peliään rauhassa puolustuksen kautta. Sen prässi ei kuitenkaan ole niin intensiivistä, mitä esimerkiksi Liverpoolilla, vaan se perustuu pikemminkin syöttösuuntien blokkaamiseen kuin nopeaan pallonriistoon. Sevillalla on myös kyky vetää nopeasti yhdeksän pelaajaa pallon alle ja parkkeerata puolustusryhmänsä oman rangaistusalueen ympäristöön.

Sevillan osalta on hyvä todeta se, että joukkueen rakennusvaihe on vasta alkanut. Lopetegui on saanut kuitenkin hyvän lähdön kauteen. Mestaruuteen asti ei jalka tällä kaudella riittäne, vaikka La liigan jättiläisten käynti on horjuvaa. Tällä kaudella voinemme nauttia vielä Sevillan nopeatempoisesta ja dynaamisesta pelista, jonka keskiössä on upeita taitureita. Ihmetekojen varalta kausikortti kannattaa jo uusia ensi kaudeksi.

Viinikuvaus: käymistilassa ja lupauksia herättävä

Real Madrid-Barcelona: valkopyykin pesu

Real Madridin ja Barcelonan vuoden kolmannessa El Clásicossa on häivähdys sateen loppua räystään alla odottelevan madridistan märän valkopaidan tuntua. Sukat kastuivat keskiviikkona, kun Barcelona onnistui kahdella maalia kohti suuntautuneella laukauksella tekemään Santiago Bernabeulla kolme maalia. Real Madridin positiivisella peli-ilmeellä ei ollut sinällään mitään merkitystä. 0-3 -tulos kotikentällä oli nöyryyttävä, sietämätön ja valkoisten ylpeyttä taltan lailla lohkova. Ottelu oli myös pervorehellinen still -kuva joukkueiden tämänhetkisestä tilasta. Barcelona voi voittaa Real Madridin vähän heikommallakin esityksellä.

Tänään olisi mahdollista pestä valkopyykki, herättää La liigan mestaruustaistelu uudelleen henkiin, jos ei Realin ja Barcelonan, niin ainakin Madridin ja Barcelonan välillä. La liigassa tilanne on siinä mielessä metka, että Barcelonasta huokuva suvereniteetti on pieneltä osin kuplamaista. Kataloniassakaan ei ole mikään totaalinen jalkapallokevät käynnissä. Ei ainakaan vielä. 

Madridissa ollaan jälleen yhdellä vedenjakajalla ja jokin 0-2,3,4,5 -tyypinen tulos olisi melkoinen tuhkan sirottelu kuivumassa olevan valkoisen kankaan päälle. Taktisia pienjyrsijöitä saatetaan nostella Santiago Solarin ja Ernesto Valverden knalleista ja pelaajien pohkeet saattavat aistia loppukevään kuorman, jossa edetään Mestareiden liigassa otteluparista toiseen ja kerätään La liigan mestaruuden lunastamiseen tarvittavia pinnoja. Sydän on kuitenkin illalla kaikkein tärkein lihas ja se rumuttaa perinteiden, kulttuurin ja El Clásicon ikiaikaisen luonteen rytmissä. Sen alle peittyvät yksittäisten kausien tai hetkellisten tilanteiden aallonharjat ja pohjat.

Viinikuvaus: ripaus kuivuvaa valkokangasta ikiaikaisessa valkopunasinisessä liemessä.

Parempaa kuin shampanja

Mestareiden liigan neljännesvälierien ensimmäinen näytös päättyy ja yleisö haukkoo happea. Jo nyt futiksromantikkojen silmät ovat kostuneet. Miten jalkapallo voikin olla näin liikuttavaa?

Sinisellä ja punaisella kasvomaalilla peitellyn ranskalaisen klovnin käsissä sätkii hämmentyneenä norjalainen jalolohi. Thomas Tuchelin vieheen perässä siimoja kiristelee Manchesterin punaiselta puolelta napattu saalis, joka on väsytetty, mutta ei vielä luovuttanut. 

Valkoinen baletti näytti nuorelle ja vikkeläkinttuiselle hollantilaishaastajalle, että perinteet ja voittamisen kulttuuri sutivat joskus pelilliset naarmut piiloon. Pirteä Ajax viiletteli umpikujaan, josta on enää vaikea ehtiä ajoissa puolivälieriin vievän tilausbussin kyytiin.

Rooma saattaa kaatua yhdessä Portugalin myöhäisillassa. Totin ja Mourinhon haamut irvistelivät jo Stadio Olimpicolla. Toinen pääsee vielä väläyttämään futishistorian tummentamia hampaitaan: ainakin ja luultavasti kertaalleen vielä.

Pohjois-Lontoossa päästiin painavasti pelin päälle. Dortmund oli Tottenhamille sopivan keltainen vastustaja. Stadionin rakenteet paukkuvat vielä Dortmundissa, vaikka sellaista yleisöä ei taida enää olla olemassakaan, jonka herättämä hurmos ja henki saattaisivat vielä saksalaiset jatkopaikkaan kiinni. Sen verran monista liemistä argentiinalainen poppamies-Pochettino on keittonsa keittänyt.

Sopuisten ja ratkaisun suosiolla seuraaviin koitoksiin siirtäneiden Liverpoolin, Bayern Munchenin, Lyonin ja Barcelonan opponenttiksi nousi munakas Diego Simeone Atletico Madridista. Vanhan rouvan hameen helmoissa pöllysi, kun Simeone niittasi jalkapallokuvastoon häikäilemätöntä cojones -symboliikkaa. Rollella ja kumppaneilla on painajaisia pois pyyhittävänä ennen seuraavaa spektaakkelia, jossa on tarunnhohdetta ja jossa vääräleuat saattavat joutua puremaan poskiinsa sen suhteen, että Gianluigi Buffon saattaakin olla oikean jahdin kyydissä, kun hän epätoivoisesti kauhoo kohti ainoaa puuttuvaa pystiään.

Manchester City on edelleen terapian tai ayahuascan tarpeessa. Sen verran tärinää Mestareiden liiga aiheuttaa. Vastustajat eivät tästä enää helpotu, mutta kysymyksiä herättää onko nurmelle varissut vaaleansininen hilse kuivunutta pintamaalia vai tuleeko se syvemmältä rakenteista.

Viinikuvaus: Kypsyy. Ja jo nyt parempaa kuin shampanja.

Sirkus tarvitsi tirehtöörin

Santiago Solari on herättänyt Real Madridin kuolleista. Argentiinalainen haudastakaivaja on nostanut Madridin valkoisen jättiläisen pään syvältä maan uumenista taas pinnalle ja merihädässä räpiköineen Real Madridin kausi näyttääkin päättyvän vähintään PAR -tasolle.

Solari on tuonut joitain uusia elementtejä
Real Madridiin. Solarin Real prässää voimakkaammin ylhäältä ja yrittää voittaa pallon nopeasti takaisin, kun se menetetään. Laitapuolustajat pitävät peliä leveänä, jotta vastustajan puolustuslinjaa saadaan venytettyä ja täten luotua tilaa puolustajien väliin sekä linjaa puhkoville syötöille että pystyjuoksuille. Lisäksi Luka Modrićin rooli on muuttunut syvällä pelaavasta pelinrakentajasta enemmän vastustajan puolustus- ja keskikentä linjan välissä liikkuvaksi kymppipaikan pelaajaksi. Suurin muutos on tapahtunut kuitenkin pukukopin puolella.

Julen Lopeteguin taktiset valmiudet saattoivat olla terävämmät kuin Solarilla tai aiemmin Zinedine Zidanella, mutta valkoisessa baletissa on kyse muusta. Madridissa ei pärjää jos ei osaa käsitellä rokkitähden statuksesta nauttivien pelaajien egoja. Johtavat pelaajat on saatava oman pelisuunnitelman taakse ja täten joukkuueen sisäisiä hierarkioita on kunnioitettava ja tilanteen mukaan vahvistettava. Sekä Zidane että Solari ovat olleet taitavia pelureita joukkueen sisällä, mutta myös median suuntaan. Lopetegui oli enemmän kivikasvoinen kirurgi kuin karismaattinen sirkustirehtööri, joka pitää taskussaan niin esiintyjät, yleisön ja sirkuksen johtajan eli Florentino Perezin.

Solarin osalta kevään merkkejä on ilmassa. Nou Campilta haettiin El Clasicossa tasuri, Wanda Metropolitanolta irtosi voitto Atletico Madridista ja Ajax kaatui Johan Cruijff -areenalla ottelussa, johon vääräleuat povasivat yllätystä. Kabineteissa on rauhallista, Ramos johtaa peliä ja superlupaus Vinícius Júnior on raottanut ovea sille, mitä Madridin enemmin tai myöhemmin koittavat suuruuden vuodet saattavat pitää sisällään.

Portu iskee Gironan 2-1 -johtoon Santiagi Bernabeulla. Onko kaikki sittenkin vain päiväunta?

Viinkuvaus: väljähtänyt ja uninen kevääseen katsova arvoviini.

Kuoleva joutsen

Valkoisen baletin estradi on ollut törrötteleviä lautoja täynnä. Nurin lentelevät vuoroin pelaajat, valmentajat ja seurajohto. Cristiano Ronaldon ei pitänyt olla korvaamaton, mutta ongelma lieneekin siinä, että Ronaldoa ei edes yritetty korvata tai jos yritettiin, niin Madridin valkoisen puolen mania oli sen verran luotaantyöntävää, että mestaritanssijat lukittautuivat kotikulmiensa tanssisaleihin. Hyökkääjää ei voi korvata maalivahdilla ja maalivahtia Real Madrid tarvitsi kaikkein vähiten. Thibaut Courtois oli kuitenkin Florentino Pérezin valinta siinä saagassa, jossa Keylor Navasia on varovasti tuupittu ulos Santiago Bernabeun takaovista. Ongelma on ollut siinä, että Navas ei ole ollut pelillisesti ongelma. Ronaldon lähteminen oli kuoleva joutsen Real Madridin hyökkäyspelille. Se sipsutteli estradille jopa niin ilmeisenä, että ehkä sitä teki mieli vastustaa. Kauppalistassa luki kahvipaketti, mutta kotiin tultiin suolapurkin kanssa.

Zinedine Zidanen karkasi kuningaskunnasta kreivinaikaan. Balettisalin seinien natina ja pitkin yötä salissa harhailevan kuiskaajan syvät huokaukset nostivat ilmoille sellaiset ennusmerkit, joita älykäs ranskalaisalgerialainen herrasmies ei voinut jättää tulkitsematta. Real Madridin liimaukset olivat haihtuneet jo hyvä aikaa sitten.  Zidane on jalkapallomaailmassa lähes kaiken nähnyt ja nyt hän varmasti aavisteli, että tarvittaisiin sukellusveneen ohjurin taitoja. Julen Lopetegui tarttui sukeltavan aluksen ruoriin siinä spektaakkelissa, jossa politikoinnilla pistettiin sekaisin sekä Espanjan maajoukkueen että Real Madridin valmentajakuviot. Lopeteguille kävi huonosti. Lopetegui jäi Madridin lihansyöjäkasvien  saaliiksi muutamassa kuukaudessa. Nyt on Santiago Solarin vuoro koittaa onneaan.

Real Madrid ei pelillisesti ole ollut järin myyvä paitsi silloin, kun otetaan kunnolla Eibarilta pataan, tullaan Barcelonan myöhentämäksi tai jätetään pisteet vajaamiehiselle CSKA Moskovalle.  Muut kuin pelilliset asiat ovat nousseet käsiohjelman keskiaukeamalle. Esimerkkinä seuran kapteenin ja puuhamiehen Sergio Ramosin pillastumiset tai ikivelmun Karim Benzeman edesottamukset. Toden ja tarun erottava raja ei ole tässä merkityksellinen, koska jotain myytävää täytyy olla. Huhujen meri on kalastusaluksia pullollaan ja jotain saalista nostetaan aina.

Suurvaltojen ja suurseurojen ennuste on historian saatossa ollut samansuuntainen. Joskin suurseura pystyy nopeastikin luomaan nahkansa uudelleen ja tilkitsemään imperiuminsa repeymät. Real Madridin kohdalla nurkat ovat sinipunaisia ja sinivalkoisia verikoiria täynnä.  Alfredo Di Stéfanon, Ferenc Puskásin, Fernando Hierron, Roberto Carlosin ja Raúl Gonzálezin taulut ovat huputettu. Heidän ei tarvitse Real Madridin nyky menossa silmiään polttaa. Real Madrid rämpii sarjataulukon kuudentena. Se on tehnyt yhtä paljon maaleja kuin seitsemäntenä majaileva Levante. Valkoista balettia seuraamaan tulleet vilkuilevat tylsistyneenä kännyköitään

Viinikuvaus:  liian pitkään käynyt ylihinnoiteltu ja alilaatuinen

El Clásico jäädytettynä vai jäähdytettynä?

El Clásico tarjoillaan monessa mediassa ja mielessä jäähtyneenä. Kesällä Espanjassa pyöräytetty onnenpyörä tuotti rosvosektorin tuplana: maajoukkue ja Real Madrid ottivat käsi kädessä kivuliaan palkinnon vastaan. Julen Lopetegui oli lyömätön kuningaskunnan saleissa, mutta galaktikoissa keisari on raadollisen vaateton ja naapurivaltojen vävykokelaat koputtelevat jo Florentino Perezin ovea. Valkoinen baletti vaatii tanssittajaa ja Lopeteguin nuottikirjan musteet ovat levällään. Nou Campin käytäville on maalattu tragedian merkkejä.

Jonnet ei katso, koska Lionel Messi ei pelaa. Cristiano Ronaldon juvenalian jälkeen kaiken maailman maalikaupoista loppui musta, kun rolle -peikot alkoivat vihtoa mustia raitoja kuninkaalliseen valkoiseen paitasamettiin. Torinoon on tullut tunkua.

El Clásico on patsastellut muutamia vuosia Messin ja Ronaldon säihkeessä ja venynyt hiljalleen juuriltaan. Tänään Clásico lätkähtää takaisin sille kostealla viheriölle, jolta se on kasvanut maailman seuratuimmaksi kohtaamiseksi. 

Sian päät ja punaiset kortit lentelevät. Tarkkaan mietityt taktiset kuviot murenevat ottelun imussa. Aitiot täyttyvät legendoista ja aaveista, jotka karistavat mullat viitoiltaan illan spektaakkelia varten. Ottelu on aina aikakauttaan suurempi, se jättää supertähdet jälkeensä, se jättää jäljen ja on maailman mittaiseksi jäädytetty.

Viinikuvaus: kolea klassikko

Vitsikkäästi historiankirjoihin

Boryspilin lentokentältä on yön hämärissä lähtenyt kaksi lentokonetta: toinen Madridiin ja toinen Liverpooliin. Aamupäivän aurinko nousee läntisillä aikavyöhykkeillä ja sen seesteisyys herättää eilisen finaalin taas eloon. Ennalta-arvattu tulos kietoo sisäänsä yhden erikoisimmista ja jopa absurdeimmista tapahtumankuluista miesmuistiin.

Liverpool tuli päälle yleisen syyttäjän lailla ja Madrid otti paineen vastaan, kuten kyyninen mestari. Pari syöttöä meni sinne tänne, mutta skriptissä oli oletusarvo, että Madrid tulisi vielä iskemään takaisin. Siksi Liverpool kaipasi maalia, jota se ei saanut. Sen jälkeen siirryttiin ennalta-arvattavan tarinankulkuun, jonka detaljit olivat kuitenkin outoja.

Sergio Ramosin judomaisia piirteitä sisällään pitänyt mattoon vienti, joka päätti Liverpoolin kirkkaimman tähden Mohamed Salahin kiovalaisen tuolileikin, oli ottelun ensimmäinen haukkakohta. Liverpoolin oli luotava nahkansa uudestaan. Salahin poskipäillä ei kuitenkaan liidellyt yöperhosta ja Liverpoolin ylikierroksilla käynyt höyrykattila jäähtyi kuin faaraon käskystä.

Madrid otti pelin haltuun. Karim Benzema tökkää enteenomaisesti maalin. Maali hylätään paitsiona. Isco käy heti perään kolauttamassa pallon ylärimaan ja Real Madrdiin maali on tuloillaan. Sen jälkeen nähtiin kummallinen skenaario, jossa Loris Karius lähtee avaamaan peliä heittämällä. Benzema kurkottaa jalkansa eteen, pallo osuu Benzeman ulkosyrjään ja valuu sitten tolpan viereen. Ranskalais-algerialaisen Karimin mestareiden liigan välieristä alkanut suotuisten tuulien matka ottaa aimo henkäyksen purjeisiinsa. Herää kysymys, että voisiko maalin hylätä pelin hengen vastaisena?

Liverpool tasoittaa. Tasoitusmaalin tekee Sadio Mane, joka on ollut heidän paras pelaajansa. Silti on vaikea nähdä, että punaiset vielä kääntäisivät pelin kokonaan.

Marcelo keskittää laidalta ja ilmaan nousee sakset. Pallo painuu maaliin. Hetken tihrustan ruudulta, että oliko se taas Cristiano Ronaldo. Ei ollut. Finaalin taidokkaimmasta sorituksesta vastaa Walesin -prinssi Gareth Bale: huppuvireinen ja penkille pudotettu Madridin oikukkaan jalkapallomanian viimeisin kuva ja finaali-illan pääakrobaatti.

Real Madrid jäädyttää tämän jälkeen pelin ja tappaa punaisten tunteen.

Gareth Balen lähettämä ja Kariuksen käsistään lipsauttama knuckle-ball päättää ottelun. Joidenkin mielestä se saattaa päättää myös Kariuksen uran. Toisaalta Kariuksen ura saattaa tästä myös varsinaisesti vasta alkaa. Ottelun ratkaisut kiteytyvät nyt härskisti yhden pelaajan virheisiin. Olkoonkin että pelin kuva enteili tulostaulunmukaista lopputulemaa, mutta jotain perverssiä on siinä tavassa, miten ottelu lopulta ratkeaa.

Lopussa Ronaldo karkaa vielä laidalta, mutta kentälle rynnännyt katsoja ainakin osittain edesauttaa sitä, että Ronaldo jää maaleitta.

Show ei lopu Milarad Mazicin puhaltaessa pelin poikki, vaan se jatkuu hämmentävänä sivuestradeilla. Ensin ottelun sankari Bale kuittaa kansainväliselle medialle, että hänen pitää olla joukkueessa, jossa hän pääsee joka viikko pelaamaan. Seuraavaksi Ronaldo kiittelee samalle yleisölle vuosistaan Madridissa kuin nyt käynnissä oleva olisi viimeinen. Tulee mieleen että mestareiden liiga olikin henkilökohtainen missio, jolta on hyvä ponnistaa seuraavaan kenttään.  Jotain jakomielistä kuviossa on. Aivan kuin siinäkin että Kiovasta Donetskiin on alle 800km matkaa.

Pelaajalegenda Zinedine Zidane on nyt myös valmentajalegenda. Hän ottaa historiallisen kolmannen mestareiden liigan mestaruuden putkeen, mutta jotenkin läpällä ja vitsikkäästi. Sitä jää odottamaan MM-kisoja ja toivoo, että ne kertovat jalkapallon tarinaa vielä paremmin yksityiskohdat huomioiden.

Viinikuvaus: sattumia laadukkaassa rungossa

Liukastelua, sankaritarinoita ja onnekkaita pomppuja Kiovassa

Real Madrid saati Liverpool eivät olleet omien sarjojensa parhaat joukkueet. Voitaneen jopa sanoa, että eivät lähelläkään parhaat. Mestareiden liigan finaalissa kohtaavat nimenomaan kaksi turnausmuotoisen kilpailun parasta joukkuetta. Real Madrid ja Liverpool ovat olleet mestareiden liigassa vastaanottavinakin joukkueina riittävän tehokkaita ja riittävän taitavia voittamaan. Täydellisyyteen hiottujen pelillisten nyanssien sijaan kuninkaalliset ja punaiset tuovat Kiovaan mukanaan ilmeiset pelilliset rajoitteensa, joita ne ovat huippuyksilöidensä ja jääräpäisesti ontuvan pelitapansa avulla suurpiirteisesti puuteroineet piiloon.

Real Madrid on yhtä kuin voittaminen. Vuodesta toiseen se voittaa. Mitä hankalampi paikka, sen varmemmin kuninkaalliset venyvät ja jättävät voiton merkkinsä eurooppalaiseen huippufutikseen. Zinedine Zidane on jopa epäilyttävän aulliisti antanut mediaan kommentteja, jossa kertoo olevansa valmentajana vähän sinnepäin. Samaan aikaan pukukopin Marseillen -ruletti pyörii harmonisempana kuin koskaan. Mestari on mestari, vaikka taktisten kuvioiden piirtämiseen tarkoitettu tussi olisikin jo päässyt kuivumaan. Pelataan sitten vaikka samoilla, mitä viimeksi tai sitä edellisellä kerralla.

Liverpooliin liittyy liukastelevaa dramatiikkaa ja otteluiden lopuissa rinnalle nousevia heittopusseja. Pelien ja erityisesti vastustajien kovetessa se on kuitenkin ollut parhaimmillaan. Nyt vastassa on maailman paras turnausjoukkue, joten oletusarvoisesti nähtäneen kauden parasta Liverpoolia. Ottelun lopputuloksen kannalta alleviivaavaa onkin se, että nähdäänkö myös kauden kaikkein keskipakoisvoimaisinta  ailahtelua. Liverpool on ollut yhtä kuin voittaminen. Silloin muinoin ja sen muinaisuuden alttarilta Jürgen Klopp ammentaa magiaa, jonka avulla kuluvalla futiskaudella nähtäisiin vielä yksi ihme. Kenties pyramidin muotoinen.

Real Madridin voitto vaikuttaa ilmeiseltä. Juuri riittävän ilmeiseltä, että se nostaa jalkapallojumalien metkuja pidempään seuranneiden madridistojen karvat pystyyn. Kiova tuottaa mittelölle jo valmiiksi dramaattiset puitteet, joten melkein mitä vain voi olla odotettavissa: draamaa, sankareita, onnekkaita pomppuja ja epäonnekkaita lipsahduksia. Kaikkea mitä maailman ykköslajin ykkösturnauksen finaaliin kuuluu.

Viinikuvaus: sankaritarinoilla leimattua voiton lientä

EL CLÁSICO -mitä väliä?

Mestareiden liiga ja La liiga rullaavat kohti eri päätepysäkkejä. Katalonian ja Madridin luotijunat ovat kasvaneet täksi kaudeksi erilleen. Real Madrid ei syksyn pimenevissä illoissa osallistunut riittävällä intensiteetillä arjen pyörittämiseen. Lisäksi tilanteeseen liittyy kolmannen tekijän, enemmän perinteitä ja mytologiaa kuin varsinaista menestystä symboloivien Rooman keltapunaisten, tähdenlento ja väliintulo. Se oli viimeinen niitti kuninkaallisten ja sinipunaisten rakkausmatkalle.

Illalla Real Madrid ja FC Barcelona tuodaan kiusallisella tavalla saman pöydän ääreen. Barcelona vie La liigan ja sikäli kun Real Madrid voittaa mestareiden liigan, tulevat molemmat seurat yksiselitteisesti julistamaan oman pesueensa Espanjan ja sanalla sanoen myös maailman parhaaksi. El Clásicoita on pelattu tällä kaudella neljä ja voitot ovat tasan 2-2. Illan ottelun voittaja ottaisi omaan vaakaansa ison punnuksen. Tasapeli jättäisi futiskauteen ratkaisemattomuuden tuntua. Monelta kantilta katsottuna nyt pelataankin eurooppalaisen huippufutiskauden finaalia, joka voi päättyä myös ratkaisemattomaan.

Pelissä on paljon muutakin. Barcelonasta on tulossa La liigan historian ensimmäinen joukkue, joka ei häviä kauden aikana kertaakaan, kunhan se ei häviä tänään. Silmiin piirtyy Lionel Messin ikoninen tuuletus viime vuoden huhtikuulta Santiago Bernabeulla. Tuuletus on jättänyt väkevän jäljen ja varmasti jonkin asteisen trauman Real Madridin kannattajiin. Tänään olisi mahdollista tasata tilit ja palauttaa lyömätön Barcelona takaisin kuolevaisten joukkoon. Sitten on vielä ehkä jäävä Zinedine Zidane vs. ehkä lähtevä Ernesto Valverde, Cristiano Ronaldo vs. Lionel Messi ja Sergio Ramos vs. Gerard Pigue. Sitten on vielä FC Barcelona vs. Real Madrid: yksittäisistä otteluista kaikkein suuriin.

Viinikuvaus: puhdas ja tulinen klassikko

Mestareiden liiga välähdyksinä

Pian loppuun kuluva eurofutiskausi on mestareiden liigan osalta hämmentävä. Tätä tekstiä kirjoittaessani Manchester City siirtyy 4-1 -johtoon West Hamia vastaan. Itseni lisäksi varmasti muutama muukin saattoi pitää joukkuetta Euroopan parhaana, kunnes Liverpool ravasi sen nurin mestareiden liigassa. Espanjassa mestaruuteen lasketteleva Barcelona sai shokkihoitoa A.S Romalta, jonka futiksen suuruuden vuodet ovat melkein entisen imperiumin ajoilta. Serie A:n mestaruudessa kiinni oleva Juventus sai jollain tavalla kunniakkaan lähdön, kun lähes ikimuistoisten vaiheiden jälkeen se joutui niiaamaan Real Madridia vastaan.

Liverpool on siis menossa mestareiden liigan finaaliin. Se on melkein yhtä outoa kuin, jos se ei mene, ja Roma menee. Toinen finalisti on joko Real Madrid tai Bayern München. Real Madrid on pelannut tällä kaudella kahdella joukkueella. Ensimmäinen on valkoista lippua puolitangossa roikottava La liigan joukkue ja toinen on mestareiden liigassa pelaava huippukuntoinen ja konemaisesti voitosta voittoon porskuttava valkoinen spektaakkeli. Pelaajat ovat samat. Bayern München taas joutui kutsumaan hyvissä ajoin Jupp Heynckesin eläkepäiviltään tuomaan rotia Bayernin peliin. Rotia tulee bundesliigan mestaruuden verran, mutta että varasuunnitelmalla paineltasiin mestareiden liigan voittoon asti. Se olisi vielä oudompaa kuin Manchester Unitedin tippuminen Sevillalle.

Onko nyt unohtunut joku joukkue? Omassa sarjassaan suvereenisti pisteitä napsiva ja kevääksi vielä kuntohuippunsa ajoittanut suurseura? Ei. Kaikki tuli käsiteltyä paitsi PSG. Annetaan rauha tämän kauden osalta sille.

Kun ajetaan pikakelauksella kautta taaksepäin, silmissä välähtää Cristiano Ronaldon saksipotku, Gianluigi Buffonin silmien edessä helkkyvä punainen kortti, Cristiano Ronaldon rankkari, Kóstas Manolásin ohjaus etutolpalta ja Mohamed Salah. Viimeinen kappale on vielä kirjoittamatta. Nyt jo tiedetään että kuluva kausi tullaan muistamaan yksittäisistä hetkistä ja dramaattisista käänteistä yksittäisen projektin suvereniteetin sijaan.

Viinikuvaus: arvaamaton, mieleenpainuva ja jokaisella suullisella hieman erilainen

Valkoinen baletti: Ronaldolla tai ilman

Millenium -stadionin pukukoppien lattiat ovat hädin tuskin ehtineet kuivua, kun eurooppalaisen huippufutiksen uumenissa vellovat maanjäristysaallot. Cristiano Ronaldo ilmoitti siirtohaluistaan hieman sen jälkeen, kun sensaatio- ja klikkilehdistöjen otsikot kiljuivat veronkiertoepäilyistä. Madrid on nostettu korkeimpaan hälytysvalmiuteen ja jokaisen eteen, jolle on varattu edes lyhyt sivuvirke Ronaldon elämänkerrasta, on tuotu punainen luuri. Langat ovat kiihkeästi laulaneet.

Kyseessä saattaa olla sopimussirkukseen liittyvä siirto, josta ulos pullahtaa rahasäkki pullollaan myhäilevä Ronaldo agentteineen, valtapeli mahdolliseen oikeusjuttuun liittyen tai Ronaldo saattaa oikeasti olla lähdössä. Mielestäni jalkapallomaailmaa määrittää edelleen yksi selvä lainalaisuus: yksikään pelaaja ei ole joukkuettaan suurempi. Lainalaisuus pätee myös Ronaldoon tai vaikkapa Lionel Messiin. Cristiano Ronaldo on kiistatta yksi aikamme suurimmista urheilijoista. Hänen olemassaoloonsa kiteytyy urheilumaailmassa jotain niin poikkeuksellista, että sellaista emme välttämättä tule toiste näkemään. Kiistatonta on kuitenkin myös se, että Ronaldolla on huomattavasti vähemmän pelivuosia edessään kuin on jo takanapäin.

Ronaldon erinomaisuus viime kaudella perustui merkittävästi Zinedine Zidanen peluutukselliseen nerouteen. Ronaldo oli parhaassa tikissä juuri silloin kuin Real Madrid maailman parasta boksipelaajaa tarvitsi. Sen siivittämänä taskuun jäivät La Ligan ja mestareiden liigan voitot. Ehkä aika onkin kypsä yhdelle vuosikymmenen sensaatiomaisimmalle siirrolle. Takalukko on saatettu vaivihkaa jättää auki, vaikka Florentino Pérez muuta vielä vakuuttaakin.

Valkoisen baletin askeleet eivät mene solmuun, vaikka Ronaldo lähtisikin. Se muuttaa muotoaan ja voi olla, että baletti saa monipuolisemman esiintyjäkaartin, joka asettuu monsieur Zidanen johdolla aivan uudenlaiseen harmoniaan. Valta-asemat espanjalaisessa jalkapallossa ovat lähes kertakäyttöisiä. Jos vaaka Ronaldon lähdön jälkeen hetkellisesti kääntyisi Katalonian suuntaan, se olisi vain hetkellinen heilahdus loputtomien heilahdusten sarjassa, joissa uusia sankaritarinoita ja tragedioita synnytetään.

Viinikuvaus: kuninkaallisten harmoninen keitos; portugalilaisilla rypäleillä tai ilman

Vanha Rouva vs. Valkoinen Baletti

Vanhan Rouvan ja Valkoisen Baletin kohtaamisessa on kaksi polttopistettä:

1. Herrasmiesvaras Gianluigi Buffon ei ole koskaan voittanut mestareiden liigaa

2. Mikään joukkue ei ole koskaan voittanut mestareiden liigaa kahta kertaa peräkkäin

Mikäli jalkapallo rakentuisi kohtuullisuuden ja sankaritarinoiden epiikalla Buffon nostelisi tänään pokaalia ja vetäisi viimeisen rastin palkintokuponkiinsa. Buffonilla saattaa olla viimeinen mahdollisuus kohdassa yksi, kun Real Madrid tai joku muu jalkapallogalaksi tulee vetämään vielä viivan kohdan kaksi yli. Jalkapallojumalat eivät kuitenkaan tunne hyväveli -järjestelmään. Jokainen voitto on ansaittava viekkaudella, vääryydellä, taidolla tai onnella. Yksittäisessä ottelussa yksittäisen tapahtuman ja onnen rooli saattaa korostua, vaikka kentällä ovat maailman parhaat joukkueet parhaimmilleen viritettynä.

Zinedine Zidane lyö kaudesta vähintään PAR -tuloksen. Semiookoon. Tähtäimessä on kuitenkin birdie. Madridin maanisella jalkapalloviheriöllä se lienee paras mahdollinen tulos. Voittamisen aura kulkee Zidanen mukana, mutta tänään illalla hän kohtaa puolustuksen, jollaista ei ole kellään muulla.

Myöskään Massimiliano Allegri ei ole ”new kid on the block”. Kaksi vuotta sitten Juventus kävi ottelemassa parhaistaparhain -ottelussa Berliinissä. Kaikkien aikojen Barcelona oli tuolloin kuitenkin liikaa ja mestarivarkaat joutuivat palaamaan hiljaisina ja hävinneinä öljylamppujen valaisemiin pirtteihinsä. Tämän illan Juventus voittaisi kuitenkin Serie A:n kahden vuoden takaisen Juventuksen nenän edestä. Tämän illan Real ei välttämättä ole parempi, mitä kahden vuoden takainen Barcelona eli torinolaiset lähtevät illan kisaan paremmilta askelmerkeiltä, mitä kaksi vuotta sitten.

Ottelun ratkaisu saattaa löytyä pihan varjoisemmalta puolelta. Gonzalo Higuaínille ja Sami Khediralle ei ollut tilaa Madridissa, mutta Torinossa he ovat avainpelaajia. Álvaro Morata olisi kyllä kelvannut Torinoon, mutta istuu tänään kuninkaallisten penkillä. Illan pelikarttaan mahtuu ironinen pääseura-satelliittiseura -asetelma. Tarinan kaareen sopisi, että seurojen leikkauspisteissä kelluvat pelaajat olisivat osa ottelun ratkaisun ydintä. Tai sitten Juventus puolustaa itselleen voiton tai sitten Ronaldo – Ramos -akseli kääntää pelin kuninkaallisille.

Viinikuvaus: 2017 sadon parhaista paras

Taikuri Simeonen tyhjä hattu

Vicente Calderónilla taikuri Diego Simeone saattaa nostaa hatustaan kanin tai kaksi. Terrierin hampaissa on tällä kaudella kuitenkin sen verran purentavikaa, että kuninkaallisten valkoinen ratsu askeltaa finaaliin. Cristiano Ronaldo uneksii lannistuneesta puolustuslinjasta ja kauniissa kaaressa takatolpalle liitelevistä keskityksistä, joita mestari siirtelee tyhjään maaliin samaan aikaan, kun jalkapallon ennätysten kirjaa pikakirjoitetaan uusiksi.

Simeonen hattu on tyhjä ja pisara vettä on päässyt punavalkoisten veren joukkoon. Perinteinen isoveli – pikkuveli -asetelma palaa Madridiin. Mestarit ovat lopulta mestareita ja haastajat vetäytyvät valtakuntaa reunustaviin metsiin nuolemaan haavojaan. Zinedine Zidanen marseillen-pyörähdys ja taktiset silmänkääntötemput vievät Real Madridin kansalliselta lavalta maailman päänäyttämölle. Valkoinen baletti on viime vuosina ollut siellä tuttu näky.

Atletico Madridin mahdollisuus piilee nopeassa avausmaalissa. Se saattaa tehdä toisenkin, mutta pelatessaan epämukavuusalueellaan eli hallitessaan palloa ja hyökätessään, on vaikea nähdä, että omaa maali varjeltuisi. Taikurikimaran ällistyttävin korttitemppu nähtiin jo Kataloniassa. Tänään sahataan kahtia siitä, mihin Santiago Bernabeulla viime viikolla merkkiviiva vedettiin.

Viinikuvaus: Perinteikäs, kuninkaallinen, mestarillinen ja ihanan ylimielinen 

El Derbi madrileño: mitä neljäs kerta sanoo?

Kevät on derbyjä derbyjen perään. Eurooppalaisen huippujalkapallon syke kiihtyy hallitsemattomana ja sitten arpa tuo Madridin suurseurat jälleen samalla starttiviivalle. Diego Simeone jättää palkintopöydälle hieman himmennyttä hopeaa ja Zinedine Zidane asettelee sieniliigan pöytäliinalle tiimalasin, jota ei käännetä, jos argentiinalaissparrajaa saa paremmat tuomaripisteet. 

Zidanen tiimalasi kellahti jo hetkeksi kumolleen El Clásicon käsistä karanneilla viimeisillä minuuteilla. Zidane on nähnyt varmasti painajaisia Luka Modrićin ja Marcelon edestä kirmaavasta Sergi Robertosta. Roberto Carlos olisi napannut Roberton paidasta, nykäissyt hänet tantereelle ja sitten pyytänyt anteeksi. Simeone olisi pelaajauransa aikana lanannut Roberton hymyissä suin ja korkeintaan ironisesti taputellut olkamusta. Nyt Roberto sai tyhjän kiitoradan ja lopulta Lionel Messi pääsi paistattelemaan ja traumatisoimaan kotiyleisön. Haava vuotaa vielä pitkään.

Real Madrid on Real Madrid. Suosikki pikkuveljeään vastaan. Taktinen asetelma on tuttu. Kuninkaalliset lähtevät hallitsemaan peliä ja punavalkoiset terrierit roikkuvat rajusti nilkoissa. Atletico Madrid lähtee kisaan omalta paikaltaan: kotimaisen sarjan kolmosradalta. Sen odotetaan aloittavan kolmantena, päättävän kolmantena ja tippumaan mestareiden liigasta vahvempaansa vastaan. Asetelma on odotusarvoltaan niin banaali, että markkinamies Zidane on jo lupaillut tuovansa ottelupariin jotain uutta. Tosiasiassa mitään uutta ei tarvita, sillä sota syttyy, kun pallo potkaistaan peliin. Katsomot ympäri maailmaa myydään täyteen, vaikka futisfanit istuvat penkeilleen vasta juuri ennen ottelun alkua.

Atléticolla on mahdollisuutensa, jos sen pelaajien taulu on intensiivisellä psykoterapialla saatu hapotettua tyhjäksi aiempien mestareiden liigan kohtaamisten jäljiltä. Lisäelementtinä tarvitaan hyvä ja onnekas hetki, joka tuo pari maalia. Sen jälkeen leuat kiinni akillesjänteisiin ja pohkeisiin niin kuin huomista ei tulisi. Kuninkaallisten lähtötelinettä keinuttaa se, että he joutuvat pelaamaan topparipeliä. Jose Mourinhon vitsaillessa nimeävänsä itsensä Manchester Unitedin kokoonpanoon eräälle tehtävistään vapautetulle Aitor Karankalle rakennetaan Florentino Perezin kuumaa linjaa. Tähän otteluun se ei kuitenkaan valmistu kuin kuninkaallisten legendankatkuisissa unissa. Myös Zidanen vihjaus ”jostain uudesta” on mielikuvana yhtä miellyttävä kuin puheen pitäminen vieraalla kielellä. Silti. Real Madrid on aina Real Madrid.

Viinikuvaus: poltettua verta, ranskalaisen lähiön eleganssia ja argentiinalaisen vesikauhuisen härän kiveksiä

El Clásico -Jonnen ja Jirkan lanit

Suurista suurin on El Clásico. Ottelu, joka tulee kokea sellaisenaan ja itsessään. Sarjoista irrallisena spektaakkelina, joka jakaa maailman valkoisiin ja sinipunaisiin; kuninkaallisten notkuviin pöytiin, joita ympäröivät menestysaddiktit seurueet ja toisaalla asteleviin Katalonian kapinallisten ylväisiin kulkueisiin. Molemmat tietävät olevansa maantieteellisiä rajojaan suurempia. Suuret ja kuninkaallista ylpeyttä tihkuvat valkoiset ja suuruudessaan sympaattiset sinipunaiset.

Barcelona ja Real Madrid ovat valmentajille seuroja, joihin tullaan vaan käymään. Näyttämö roihuaa utopististen toiveiden ja odotusten laavassa jo valmiiksi. Siellä tanssahdellaan kintut käristen hetki ja paetaan vuorille meditoimaan. La Liigan ja Mestarien liigan voi voittaa vain yksi joukkue kerrallaan, mutta sekä kuninkaallisilta että sinipunaisilta niiden voittoa vaaditaan joka kerta. Eikä pelkkä voittaminen riitä. Voiton täytyy tulla tavalla, joka täyttää vuosisatojen saatossa kirjatut tuhannet eri kriteerit.

Lanit alkavat.

Luis Enriquen kahden vuoden takainen tripla ja viime kauden La Liigan mestaruus ovat fanien mielestä jo ajoilta, jolloin oli vielä dinosauruksia. Vanhan rouvan tarjoamaa löylytys sykkii kipeästi ohimolla. Vaikka Enrique voittaisi Barcelonan kanssa kaiken, mitä vielä on voitettavissa, mitataan hänen viimeistä kauttaan skaalalla, joka alkaa pettymyksestä ja päättyy anteeksiantamattomaan pettymykseen.

Zinedine Zidane on vielä tukevasti nuoralla. Nuoralta näkyvät sekä Mestarien liigan että La Liigan kannut. Mikäli molemmat saadaan museoitua Madridiin, ottaa Zidane viimeisen askelen kiinteälle maalle. Kannattajat ovat tyytyväisiä eivätkä välttämättä vihellä ensi kauden ensimmäisessä pelissä. Eivät välttämättä, mutta saattavat kuitenkin viheltää. Mikäli toinen pokaali lipsahtaa käsistä, sysätään Zidane takaisin nuoralle ja neuvotaan kokeilemaan ensi kaudella uudestaan. Jos molemmat paistit putoavat krokotiileille, perään paiskataan koko äijä.

Nyt he sitten iskevät yhteen. Ollaan tilanteessa, jossa Barcelonan pitäisi voittaa, vaikka sekään ei välttämättä riitä mihinkään. Laajalla linssillä, kun katsoo, niin näkee vielä koivunlehtiä Barcelonan pelipaidoilla. Sen verran perusteellista kylvetystä ovat vahvat kotijoukkueet viime otteluissa tarjonneet. Keskikenttä on ollut peilipintainen järvi, jonka läpi on pystynyt melkein millä tahansa kumiveneellä melomaan. Puhumattakaan siitä, että panosten käydessä kovemmiksi, vastustajilla on suoraan tehtaalta tulleet tupla- tai triplaevinrudet alustensa peräsimissä. Ihmettä ei ole tänään tarjolla. Ainoastaan kolme pistettä ja spekulatiivinen käännekohta La Liigan loppusuoralle.

Lanit päättyvät. Peli alkaa. Jonne luottaa Messin hattuun. Jirka uskoo, että illan ottelusta rakentuu koko kautta symboloiva monumentti. Real Madrid on ollut tällä kaudella parempi. Real on parantanut peliään samaan tahtiin, kun pajunkissoja on putkahdellut ojan pientareille. Se on nostanut tasoaan vastustajien tason noustessa ja se on lukemattomia kertoja noussut takamatkalta parrasvaloihin. Cristiano Ronaldo on tehnyt vähemmän maaleja, mutta tärkeämmissä paikoissa. Ennakkoasetelmat ovat kuninkaallisille jopa arveluttavan suotuisat. 

Jalkapallojumalat nauttivat draamasta ja yllättävistä käänteistä. Jalkapallossa mestari käy usein jo hyvissä ajoin liikuttelemassa kiveen iskettyä miekkaa. Paluureitti kiven luo on kuitenkin ansoilla, yllättävillä käänteillä ja kipeillä koettelemuksilla koristeltu.

Viinikuvas: keväinen espanjalainen arvoviini kellarin paraatipaikalta