Tauolla osa V

Sunderland ’TIl I Dien toinen tuotantokausi menee siinä, missä ensimmäinenkin. Suurten odotusten ja suurseuran punavalkoiseen identiteettiin ripustautuva maalipinta varisee sateenkastamalla Wembleyllä. Kahteen kertaan. Kovilla kierroksilla sisään tulleen johtoportaan ote lipeää, johtaminen huononee ja unelma karkaa. Siirtoikkunasta käteen jää muutaman miljoonan Jopi Jalkapuoli. Sunderlandin pubien iloinen porina vaihtuu tyhjän tuijotteluun.

Samaan aikaa some -feedi välkyttää erilaista tarinaa vajaa kahdenkymmenen kilometrin päässä. Newcastlesta on todennäköisesti tuleva maailman rikkain seura. Poliittinen kilvoittelu venyttelee futismaailman rajoja aivan uudella tavalla ja juonenkäänteet ovat kuin agenttielokuvista. Totuus taittaa kuitenkin tarun jälleen kanveesiin.  Pallo pomppii kartalla, kun maailmaa koitetaan vääntää uuteen asentoon.

Pojan synttäripelipaita tulee Liliun signeeraamana kiitoskortin kanssa postilaatikkoon. Sinimusta -pelipaita jää päälle ensimmäisestä täydestä päivästä alkaen. Sisko pyytää pelimekkoa ja nostan tämän selvitettävien asioiden listalle. On sitten jotain muutakin futisaiheista tutkailtavaa kuin kyyniset ennusteet siitä, että futiskatsomoita alettaisiin täyttämään vasta ensin vuoden puolella. 

Terveiset toimistolta

Ideat siitä, miten tästä eteenpäin, lentelevät villinä. On turnausmuotoja, tyhjiä katsomoita ja drive in -matseja. Lomaviikon aikana katson jo useamman klassikkomatsin kokonaan. Yhden jopa ilman selostusta ja varmaa tietoa siitä, mitä peli oikeastaan on. Jalkapalloa voi käyttää päiväunien houkutteluun ja pääsiäisylensyönnin aiheuttama kivistelykin vatsassa helpottaa hetkeksi, kun lyhythiuksinen nuori Marcelo kiskaisee Vicente Calderonilla pallon Los Rojiblancosin maalin kattoon marraskuussa 2009.

Bongaan selostuksesta talteen vinkin Jesús Gilistä kertovasta dokumenttisarjasta. Suuruudenhullu klangi kaikuu sekä Cervantesin että tuhannen ja yhden yön tarinoiden mailta. Tulee mieleen valtatie, joka kulkee puretun Vicente Calderonin hylätyn pääkatsomon alta.

Viinikuvaus: kypsyäkö vaiko eikö kypsyä

Tauolla osa O: Sunderland 'Til I Die I

Sunderland ’Til I Die ei ole onnellisten loppujen ja sankaritekojen tarina, vaan syvälle reaalimaailmaan pureutuva tarina pettymyksistä, epärealistisista odotuksista ja epäonnistuneista valinnoista. Leo Pearlmanin ja Ben Turnerin ohjaama dokumenttisarja hämärtää näyttämön, katsomon ja kulissien rajoja ja suuntaa kirkkaimmat spottinsa siihen, mitä tarkoittaa vesiliirrossa olevan jalkapalloseuran omistaminen, johtaminen, kannattaminen ja sille pelaaminen.

Sunderland 'Til I Die

Dokumenttisarjaa on tehty kaksi tuotantokautta. Ensimmäisellä tuotantokaudella kauden 2017-2018 Sunderland on juuri tippunut Valioliigasta mestaruussarjaan ja koillis-Englannissa haaveillaan pikaisesta paluusta pääsarjaan. Sunderlandin toimitusjohtajaa Margin Bain valitsee odysseiansa kippariksi Simon Graysonin.

Graysonin ehtii sarjan ensiaskelmilla asettelemaan siloisia sanoja positiivisuudesta ja voittavavasta mentaliteetista. Sitten alkavan kauden kenraaliharjoitukseen Stadium of Lightille saapuu Celtic, joka pieksee blackcatsit 0-5 ja realismin valo viistää raolleen narahtavasta odotusten ovesta Sunderlandiin. Yleisö purkaa pettymystään painimalla, mutta tummimmat pahanilman linnut nousevat taivaalle, kun joukkueen runkopelaajista Darron Gibson päättää kostean illan viimeisillä maileilla kyseenalaistaa muutaman joukkuetoverinsa sitoutumisen seuraan. Tilitys päätyy kännykkäkameran muistikortille ja siitä sitten julkiseen levitykseen.

Sunderlandin kannattajat ovat yksiä Englannin fanaattisimmista

Kenraaliharjoitus ehditään taputella hentoisen hiekkakerroksen alle ja kausi lähtee rauhoittavan oloisesti liikenteeseen. Viidennessä ottelussa Leeds nykäisee kohon ensimmäistä kertaa pinnan alle, mutta ei niin kuin saalis, vaan niin kuin pohjakivikko. Koho palaa vielä kerran takaisin pinnalle, mutta sen jälkeen koukku tarraa uppotukkiin eikä koko onkea nähdä enää kuukausiin. Sunderland tykittää 15-matsia putkeen ilman voittoa. 

Simon Grayson ei saa Sunderlandia oikeille merimerkeille

Bainin ja Graysonin huvipurren illallispöydästä siirrytään pikapikaa ja paniikissa äyskäröimään vettä veneen pohjalta. Vuotokohtia paljastuu paljon ja vesiselvää on se, että nousu-unelmat vaihtuvat putoamiskurimukseksi ja eloonjäämistaisteluksi. Kausikorttilaiset pääsevät tuulettamaan kameran eteen tunteitaan niin pubeista, kotisohvilta kuin stadioneiltakin käsin. Dokumenttisarja vangitsee syvästi eläytyen Sunderland AFC:n ja Englannin skaalalla köyhän ja työttömyydestä kärsivän työläiskaupungin sitkeän symbioosin. 

18 pelin jälkeen Grayson pistetään pihalle ja tilalle naarataan Chris Coleman. Joulun pyhien alla napattu kotivoitto Fulhamista on ensimmäinen laatuaan melkein vuoteen. Joulupöytään nousee kuitenkin hapansilakan käryä, kun omistaja Ellis Short kyllästyy tuhlailevaan mielitiettyynsä ja laittaa rahahanat kiinni. Tammikuun siirtoikkunassa Sunderland kaipaisi premium-tason erikoiskortteja kentälliseensä. Vallitsevista olosuhteissa se joutuu kuitenkin harmaanalueen korttikaupoille. Ulos lähtee joukkueen paras maalintekijä Lewis Grabban ja toinenkin hyökkääjä James Vaughan. Muutoin sisään ja ulos liikkuu vähän, mtä sattuu. 

Chris Colemanin pelastusoperaatio epäonnistuu

Dokumentti kuvaa rehellisesti myös se, miten Sunderlandin talous on pyörinyt omistajansa hyväntekeväisyyden varassa. Kulurakenne on raskas ja siinä on suuria pehmeitä kohtia. Keskusteluissa kuplii Jack Rodwellin, joka käy kauden aikana pari kertaa kentällä, edellisenä kautena solmittu opportunistinen 60 000 puntaa viikossa ulosantava sopimus, jota ei saada millään purettua. Sunderland astelee hauraalla riippusillalla, kuten englantilainen suurseura, vaikka sen nilkkoja näykkivät konkurssista kertovat krokotiilit.

”You are not fit to wear that shirt” kaikuu Valon stadionin lehtereillä. Sunderlandin meno on hyytelöistä. Kannattajat tarraavat punavalkoisin sydämin pieniinkin toivon pilkahduksiin kuin takiaiset. Kausi on kuitenkin pitkää orjantappuraa ja sarjasta putoamista ei tarvitse jännittää edes aivan viimeisiin otteluihin asti. Short kuittaa seuran velat ja kauppaa sen eteenpäin. Coleman meinaa päätyä käsirysyyn pettyneen kannattajan kanssa. Pöydällä on täysi sotku, joka jää uusien omistajien ja seuraavan tuotantokauden siivottavaksi. 

Viinikuvas: korkkivikainen kauniisti lasissa ja kuvaputkessa