Chelsea-Real Madrid: mitä kummaa?

Eilisen illan jäljiltä ei vielä kaikkia Pariisin sinisiä kasetinpaloja ole ehditty korjaamaan talteen, kun Lontoossa jo kätellään. Sekä Roman Arkadjevitš Abramovitšin siniset että Florentino Pérez Rodriguezin valkoiset joutuvat nyt tanssimaan ihan vaan Mestareiden liigassa, jonne ovat ihan vaan kilpailullisilla perusteilla itsensä kammenneet. Jotain erityisen sähikäistä joukkueissa on, sillä syksymmällä kumpikaan ei näyttänyt minkään kilpailun minkään finaalin joukkueelta. Nyttemmin kurssit sojottavat aivan eri suuntaan ja molempien palkintokaapeista on pyyhitty kahden pytyn mentävät pölyt. Kuka olisi uskonut ja uskooko vielä joku?

Thomas Tuchel pisti frankieboyn jäljiltä levällään olevan palapelin nurkkapalat oikeaan asentoon ja siitä eteenpäin kuva on alkanut kirkastua. Chelsea ei juurikaan päästä maaleja, jos ei ihan mahdottomasti teekään, mutta kohta yksi on suurempi kuin kohta kaksi. Tuchel hyppäsi kadulta liiraavan Morris Minin kyytiin ja väänsi sen väkevästi kaistalleen N’Golo Kantén ujostellessa kuskin paikalla. Sen jälkeen Kanté on ollut Kanté ja tarinan mukaan hän riistänyt poikuutensakin takaisin ties monennenko kerran. Wernerin Timppa, jos päättää vielä edes kertaalleen osua, niin ollaan kaikin puolin erikoisen ääressä ja Tuhcel finaalilaudassa kiinni. (RIP Tupac Shakur. Niille jotka vitsin tunnistavat)

Mitä tämän kauden ja viime vuosien valkoisesta baletista voisi sanoa? Hullummaksi ja maanisemmaksi menee, mutta jollain käsittämättömällä tavalla Mestareiden liigan voittoja aamupalaksi nauttiva Zinédine Zidane on tanssittanut hitaasti lämpiävän rytmiryhmänsä finaalin porteille. Uudet tanssikenkien painaumat sulautuvat vanhojen viereen samalla kun Gareth Balen sopivan kaukaa kaartava lähestymislyönti lennähtää läheiselle viheriölle. Myös Keylor Navasille menee terveiset.

Madridin keskikenttä on jotenkin hellyttävän ikämiesmäinen ja se pitää keskisektorin viheriöstä kiinni lujaa, mutta ei lainkaan niin epätoivoisesti kuin Pérez superliigastaan. Vauhtia ei tarvita, jos ei tee virheitä ja mustan voi aina selittää tai peitemaalata valkoiseksi. Real Madridin kopissa tarvitaan varmasti ennen peliä kenkälusikkaa, mutta mitäpä siitä sitten. Raajojen tehtävät on tässä maailmassa ensin kangistua, sitten surkastua ja lopulta maatua pois. Siinä välissä niillä kerkeää tekemään yhtä sun toista ja pokkaamaan esimerkiksi kannuja sieniliigasta.

Chelsea oli jo Christian Pulisicin jenkkipaketin verran finaalimatkaa edellä, kunnes lähinnä ikänsä puolesta herrasmiesjaostoon kuuluva Karim Benzema väläytti alati kliinistyvää maalivainuaan. Nyt eroa mitataan enää maatuskoissa (niissä kaikkein pienimmissä). Puumummojen lisäksi piippuhyllylle nostetaan veistosmainen Sergio Ramos, jonka läsnäolo saattaa särkeä alkuperäisen asetelman. Meneekö Zidane sittenkin naureskelleen finaaliin?

Viini: ai, nämäkin täällä kellarin perällä vielä olivat

Vitsikkäästi historiankirjoihin

Boryspilin lentokentältä on yön hämärissä lähtenyt kaksi lentokonetta: toinen Madridiin ja toinen Liverpooliin. Aamupäivän aurinko nousee läntisillä aikavyöhykkeillä ja sen seesteisyys herättää eilisen finaalin taas eloon. Ennalta-arvattu tulos kietoo sisäänsä yhden erikoisimmista ja jopa absurdeimmista tapahtumankuluista miesmuistiin.

Liverpool tuli päälle yleisen syyttäjän lailla ja Madrid otti paineen vastaan, kuten kyyninen mestari. Pari syöttöä meni sinne tänne, mutta skriptissä oli oletusarvo, että Madrid tulisi vielä iskemään takaisin. Siksi Liverpool kaipasi maalia, jota se ei saanut. Sen jälkeen siirryttiin ennalta-arvattavan tarinankulkuun, jonka detaljit olivat kuitenkin outoja.

Sergio Ramosin judomaisia piirteitä sisällään pitänyt mattoon vienti, joka päätti Liverpoolin kirkkaimman tähden Mohamed Salahin kiovalaisen tuolileikin, oli ottelun ensimmäinen haukkakohta. Liverpoolin oli luotava nahkansa uudestaan. Salahin poskipäillä ei kuitenkaan liidellyt yöperhosta ja Liverpoolin ylikierroksilla käynyt höyrykattila jäähtyi kuin faaraon käskystä.

Madrid otti pelin haltuun. Karim Benzema tökkää enteenomaisesti maalin. Maali hylätään paitsiona. Isco käy heti perään kolauttamassa pallon ylärimaan ja Real Madrdiin maali on tuloillaan. Sen jälkeen nähtiin kummallinen skenaario, jossa Loris Karius lähtee avaamaan peliä heittämällä. Benzema kurkottaa jalkansa eteen, pallo osuu Benzeman ulkosyrjään ja valuu sitten tolpan viereen. Ranskalais-algerialaisen Karimin mestareiden liigan välieristä alkanut suotuisten tuulien matka ottaa aimo henkäyksen purjeisiinsa. Herää kysymys, että voisiko maalin hylätä pelin hengen vastaisena?

Liverpool tasoittaa. Tasoitusmaalin tekee Sadio Mane, joka on ollut heidän paras pelaajansa. Silti on vaikea nähdä, että punaiset vielä kääntäisivät pelin kokonaan.

Marcelo keskittää laidalta ja ilmaan nousee sakset. Pallo painuu maaliin. Hetken tihrustan ruudulta, että oliko se taas Cristiano Ronaldo. Ei ollut. Finaalin taidokkaimmasta sorituksesta vastaa Walesin -prinssi Gareth Bale: huppuvireinen ja penkille pudotettu Madridin oikukkaan jalkapallomanian viimeisin kuva ja finaali-illan pääakrobaatti.

Real Madrid jäädyttää tämän jälkeen pelin ja tappaa punaisten tunteen.

Gareth Balen lähettämä ja Kariuksen käsistään lipsauttama knuckle-ball päättää ottelun. Joidenkin mielestä se saattaa päättää myös Kariuksen uran. Toisaalta Kariuksen ura saattaa tästä myös varsinaisesti vasta alkaa. Ottelun ratkaisut kiteytyvät nyt härskisti yhden pelaajan virheisiin. Olkoonkin että pelin kuva enteili tulostaulunmukaista lopputulemaa, mutta jotain perverssiä on siinä tavassa, miten ottelu lopulta ratkeaa.

Lopussa Ronaldo karkaa vielä laidalta, mutta kentälle rynnännyt katsoja ainakin osittain edesauttaa sitä, että Ronaldo jää maaleitta.

Show ei lopu Milarad Mazicin puhaltaessa pelin poikki, vaan se jatkuu hämmentävänä sivuestradeilla. Ensin ottelun sankari Bale kuittaa kansainväliselle medialle, että hänen pitää olla joukkueessa, jossa hän pääsee joka viikko pelaamaan. Seuraavaksi Ronaldo kiittelee samalle yleisölle vuosistaan Madridissa kuin nyt käynnissä oleva olisi viimeinen. Tulee mieleen että mestareiden liiga olikin henkilökohtainen missio, jolta on hyvä ponnistaa seuraavaan kenttään.  Jotain jakomielistä kuviossa on. Aivan kuin siinäkin että Kiovasta Donetskiin on alle 800km matkaa.

Pelaajalegenda Zinedine Zidane on nyt myös valmentajalegenda. Hän ottaa historiallisen kolmannen mestareiden liigan mestaruuden putkeen, mutta jotenkin läpällä ja vitsikkäästi. Sitä jää odottamaan MM-kisoja ja toivoo, että ne kertovat jalkapallon tarinaa vielä paremmin yksityiskohdat huomioiden.

Viinikuvaus: sattumia laadukkaassa rungossa