Kun jalkapallo kävi rikki

José Mourinhon potkuissa olisi ollut yhdelle päivälle kerrakseen futisuutista, mutta klikkilinkit eivät juuri ehtineet vanheta, kun näytöille pomppii välähdyksiä ja kommentteja uudesta superliigasta. Viestit olivat painoltaan sellaisia, että tämä vaikuttaa menevän sukkana läpi. Ensimmäinen reaktioni oli melankolinen: tähänkö nyt oikeasti on tultu? Kokonaisuus avautuu rivi riviltä raadollisempana. Suurseurojen omistajat ovat laskeneet, etteivät he tarvitse muita enää, vaan suunnittelevat oman kutsuihin perustuvan sarjansa, jossa heidän rikastumisensa on kilpailullisesta menestyksestä riippumatta taattu. Kansallisissa sarjoissa voidaan sitten käydä ylivoimaisilla resursseilla heittämässä kärryn pyörää ja markkinoimassa superliigaa. Business casessa oli laskettu, että suurseurat tarvitsevat lisää pelejä, mutta eivät ketä tahansa, vaan toisiaan vastaan.

Tällä haavaa superliiga lässähti

Lopputulemasta riippumatta tiesin, että minä seuraan omia joukkueitani: FC Inter Turkua ja Leeds Unitedia. Tässä järjestyksessä. Valkoisen baletin näyttämön olen jo osittain sulkenut ja superliigan skenaariossa laudat lyötäisiin lopullisesti oviin ja ikkunoihin. Ajatusketjun johdannaisena mielessä käy myös, että eivätkö kannattajat loppujen lopuksi valitse absoluuttisesti itse, mitä sarjoja ja joukkueita seuraavat? Jalkapallon markkinat ovat kuitenkin globaalit ja suurseurat imevät rahaa kaikkialta maailmasta. Neitseelliset markkinat ja kasvupotentiaali ovatkin pitkälti siellä, mistä vain harva kannattaja pystyy edes kerran tai kaksi kaudessa lentelemään paikan päälle peliä katsomaan. Raha liikkuu TV-oikeuksissa ja fanitavaran myynnissä. Täydet stadionit ovat pienempi siivu siitä potista, jonka suurseura rahana vaihtaa, ja kun omistajien intressit ovat nimenomaan sisään tulevan rahavirran maksimoinnissa, saavutaan kummallisiin risteyksiin. Omistajia ei välttämättä kiinnosta jalkapallo tipan tippaa. Heille on ihan sama, että täyttyykö Old Trafford Englannissa vai vuokrattu stadion jossain päin Aasia. Sillä on merkitystä kumpi tapa tuottaa enemmän. Kummasta kääritään paremmat TV-rahat, oheismyynnit ja kummassa tavassa lippujen hinta voidaan sovittaa (lue: nostaa) mahdollisimman tuottavalle tasolle.

Superliiga vaikutti jenkkityyliseltä NHL:n, NFL:n tai NBA :n tapaiselta konseptilta. Ottelutapahtumista olisi varmasti rakennettu suuren luokan spektaakkeleja. Tästä hetkestä katsottuna superliigan puuhamiehet eivät olleet ymmärtäneet edes vähää alusta sitä, miten syvälle juurtunutta jalkapalloa kulttuurillisesti ja historiallisesti on. Se oli suurin virhe ja haluan uskoa, että superliiga kaatui juuri tähän. Ohiveto ei koskenut nimenomaisesti urheilua viihteenä, vaan ihmisten elämää perustavanlaatuisesti. Jalkapallo tulee usein ensin ja elämä on silloin vain osa sitä. Siksi superliiga hankkeena politisoitui etenkin Englannissa.

Valioliigaan tämänhetkistä sarjataulukkoa katsellessa väkisinkin herää kysymys, että miksi Tottenhamin (kuudes), Liverpoolin (seitsemäs) tai Arsenalin (yhdeksäs) tulisi päästä pelaamaan suuremmista palkintorahoista kuin Leicesterin (kolmas) tai West Hamin (neljäs)? Juventus otti juuri pataan Atalantalta ja tämän siivittämänä Atalanta porskutti sen ohi sarjataulukossa. Urheilun ja osin liiketoiminnankin periaatteista katsottuna tuntuu vieraalta se, että isoilla resursseilla (jotkut jopa vuodesta toiseen) alisuorittavat seurat ansaitsisivat mitään erityiskohtelua. Hyväntahtoista naureskelua ne ansaitsevat, kunnes saavat kilpailullisen tasonsa resurssien mahdollistamalla tasolle. Toki he saavat myydä pelipaitojaan ympäri maailmaa niin paljon kuin pystyvät. Ei sitä kukaan ole heiltä ottamassa pois.

Kansalliset sarjat ja UEFA iskivät väkevästi vastapalloon. Tosin on ymmärrettävä, että heillä oli myös taloudellinen intressi varjeltavana, vaikka he saivatkin käteensä todelliset valttikortit:

Valtti 1: laji on olemassa kannattajia varten

Valtti 2: ansainnan tulee perustua kilpailulliseen menestykseen.

Ensimmäinen kortti olisi auennut superliigalaisille pienen tutkimuksen avulla ja toisessa olisi voinut konsultoida suomalaisia lätkäihmisiä. UEFA:n on nyt kuitenkin tarkasteltava kriittisesti myös omia mallejaan, sillä seuraava superliiga on varmasti jo pöytäkirjoissa. Rahan ja vallan tavoittelun lisäksi superliiga oli oire nykymallien riittämättömyydestä. Siksi sitä ei voi peittää laastareilla, vaan se on jotain, mikä täytyy tuntea ihollaan niin kauan kuin meillä on jalkapalloa ja siihen liittyviä asioita päätettävänä.

Viini: kontaminoitui vauhdilla

Ja sitten futis taas alkaa

Veritaksella saa venytettyä jalat seuraavan penkkirivin päälle. Rytmikkäät taputukset säestävät kotijoukkueen kulmapotkua, vaikka pelataan harjoitusottelua. Yleisöstä aistii sen, että jalkapalloa on ollut ikävä. Some -virrassa välkkyy, miten kotimaisen futiksen yleisökiintiötä pikkuhiljaa nostetaan. Korona jää paitsioon, vaikka eihän se minnekään ole vielä hävinnyt. Kotijoukkue voittaa 5-0. Aurinko tuntuu helottavan iltataivaalla tavallista pidempään.

Bundesliigan katsominen ilman yleisöä tuntui erikoiselta. Äänet kaikuivat kuin joskus omina divarifutisvuosina, jossain niistä askeettisista halleista, joissa harrastustaan sai harjoittaa. Dortmundilta jää pilkku saamatta Bayern Müncheniä vastaan, koska keltainen seinä ei ole sitä vaatimassa. Unionin Berliinin Ultrien äänet kaikuvat stadionin laitojen yli. Tiettävästi sanktioita ei tullut. Parissa viikossa ehti suorittaa Bundesliigan perusopinnot ja vilkaista myös sarjaporrasta alemmas Hampurin suuntaan. Reviiriderby, klassikon ja El Plasticon voi lisätä käyttösanastoon.

Sitten katsomoäänet simuloidaan kotikatsomoihin. Tuomas Virkkunen kuittaa napakasti, että Real Madridin kotiottelussa on nyt parempi tunnelma kuin koskaan. Marcelo tekee maalin. Pian sen jälkeen brassi syö energiapatukkaa ja juo pohjekramppeihin jotain frozen margaritan -näköistä virvoketta. Sevillan derbyn vie Sevilla FC. Selailen samalla kolmosdivarin otteluohjelmaa ja varailen lippuja KaaPon ja KuPS:n väliseen Suomen Cupin otteluun. Eihän se mikään alkuperäisen suunnitelman mukainen Venäjä-Suomi ole, mutta aion olla vastassa, saapuu futis sitten asemalle Allegrolla, pikajunalla tai resiinalla.

Leeds pelaa juhannuksena Cardiffia vastaan. Silloin futis voi viimeistään nostaa isännän viirin lipputankoon.

Viinikuvaus: vaatimattomasti saapuva, mutta odotettu

Sevilla FC-Real Betis Balompié: Espanjan kiihkein

Pallo potkaistaan peliin ikuisuudelta tuntuneen hetken perään Estadio Ramón Sánchez Pizjuánilla. Katsomot ovat tyhjänkoleat, mutta veri virtaa kuumana, kun Sevilla FC:n ja Real Betis Balompién matadorit ratkovat Sevillan herruuden. Sevillan derby tai toiselta hemmottelunimeltään suuri derby (El Gran Derbi) on kenties Espanjan kiihkein.

Sevilla FC on historiallisesti ollut sosiaaliseen eliitin omima joukkue. Tarinan mukaan Real Betis Balompié  sai alkunsa riidasta, joka juontui siitä, että yksi Sevillan johtajista ei olisi suostunut palkkaamaan työväenluokkaisia pelaajia. Tästä syystä kaksi muuta Sevillan johtajaa erosivat seurastaan ja perustivat Betisin. He halusivat tehdä kaiken toisin kuin Sevilla. Sevilla oli kansainvälinen seura, joten Betisille tahdottiin rakentaa andalusialainen identiteetti. Betisin paidan vihreä väri ja sen nimi viittaavat andalusialaisiin juuriin. Luokkarajat ovat vuosikymmenten saatossa haalentuneet, vaikka derbyn liekit lyövät yhtä kuumina kuin aina.

Modernin jalkapallon aikaan Sevilla on ollut seuroista menestyneempi. Se on haalinut pokaaleja niin Espanjan kuin kansainvälisillä kentillä. Lisäksi se on vienyt leijonan osan derbyistä nimiinsä. Molempien seurojen kannattajajoukot ovat erittäin fanaattisia ja se tarttuu derbyissä pelaajiin. Punakortit viuhuvat ja kylmäpusseja kuluu. Yhteydenotot fanien kesken eivät myöskään ole olleet harvinaisia. Sanotaan että Sevillan derbyt on Espanjan kiihkeimpiä, koska Sevilla on kaupunkina Espanjan kiihkein. Lisäksi derby ei ole niin globaalien kaupallisten tuulien pöhöttämä kuin El Clásico, vaan se on säilyttänyt hyvän osan omaa autenttisuuttaan.

Vuosien saatossa sanansäilät ovat lennelleet Sevillan valkopunaisen ja vihreän puolen erottavan aidan yli. Historiassa molemmat ovat syyttäneet toisiaan siitä, että ne ovat tarkoitushakuisilla tappioillaan pudottaneet kilpaveljensä sarjaporrasta alemmas. Derbyt ovat ottaneet lisäjengaa myös seuran omistajien kautta. Sevillan entisen presidentin José María del Nido Benaventen ja jo eläköityneen Betisin entisen omistajan Manuel Ruiz de Lopera välisiä kukkotappeluita on käyty niin mediassa kuin katsomossakin. Molemmat miehet ovat julistaneet itsensä Sevillan tärkeimmiksi henkilöiksi ja de Lopera nimesi vaatimattomana Betisin stadionin itsensä mukaan.

Debyn erikoispainoksessa voimme odottaa Julen Lopeteguin Sevillalta nopeasti etenevää, jatkuvia alueellisia ylivoimia muodostavaa ja hyökkäyspelissään erityisesti laitoja hyödyntävää energistä lähestymistapaa. Joan Francesc Ferrer Sicilian eli tuttavallisemmin Rubin Betis tulee vääntämään kättä Sevillan kanssa pallonhallinnasta. Betisin hyökkäyspeli varioi ja sopeutuu vallitsevaan tilanteeseen. Rubin saattaa myös käyttää ottelun sisällä eri muodostelmia. Teoriassa siis näin. Tosiasiassa derbyn imu, valtoimenaan läikkyvät tunteet ja arvaamattomat käänteet ottavat ottelusta osansa.

Viinikuvaus: tulella ja tappuralla maustettu punainen

Valkoinen baletti: Ronaldolla tai ilman

Millenium -stadionin pukukoppien lattiat ovat hädin tuskin ehtineet kuivua, kun eurooppalaisen huippufutiksen uumenissa vellovat maanjäristysaallot. Cristiano Ronaldo ilmoitti siirtohaluistaan hieman sen jälkeen, kun sensaatio- ja klikkilehdistöjen otsikot kiljuivat veronkiertoepäilyistä. Madrid on nostettu korkeimpaan hälytysvalmiuteen ja jokaisen eteen, jolle on varattu edes lyhyt sivuvirke Ronaldon elämänkerrasta, on tuotu punainen luuri. Langat ovat kiihkeästi laulaneet.

Kyseessä saattaa olla sopimussirkukseen liittyvä siirto, josta ulos pullahtaa rahasäkki pullollaan myhäilevä Ronaldo agentteineen, valtapeli mahdolliseen oikeusjuttuun liittyen tai Ronaldo saattaa oikeasti olla lähdössä. Mielestäni jalkapallomaailmaa määrittää edelleen yksi selvä lainalaisuus: yksikään pelaaja ei ole joukkuettaan suurempi. Lainalaisuus pätee myös Ronaldoon tai vaikkapa Lionel Messiin. Cristiano Ronaldo on kiistatta yksi aikamme suurimmista urheilijoista. Hänen olemassaoloonsa kiteytyy urheilumaailmassa jotain niin poikkeuksellista, että sellaista emme välttämättä tule toiste näkemään. Kiistatonta on kuitenkin myös se, että Ronaldolla on huomattavasti vähemmän pelivuosia edessään kuin on jo takanapäin.

Ronaldon erinomaisuus viime kaudella perustui merkittävästi Zinedine Zidanen peluutukselliseen nerouteen. Ronaldo oli parhaassa tikissä juuri silloin kuin Real Madrid maailman parasta boksipelaajaa tarvitsi. Sen siivittämänä taskuun jäivät La Ligan ja mestareiden liigan voitot. Ehkä aika onkin kypsä yhdelle vuosikymmenen sensaatiomaisimmalle siirrolle. Takalukko on saatettu vaivihkaa jättää auki, vaikka Florentino Pérez muuta vielä vakuuttaakin.

Valkoisen baletin askeleet eivät mene solmuun, vaikka Ronaldo lähtisikin. Se muuttaa muotoaan ja voi olla, että baletti saa monipuolisemman esiintyjäkaartin, joka asettuu monsieur Zidanen johdolla aivan uudenlaiseen harmoniaan. Valta-asemat espanjalaisessa jalkapallossa ovat lähes kertakäyttöisiä. Jos vaaka Ronaldon lähdön jälkeen hetkellisesti kääntyisi Katalonian suuntaan, se olisi vain hetkellinen heilahdus loputtomien heilahdusten sarjassa, joissa uusia sankaritarinoita ja tragedioita synnytetään.

Viinikuvaus: kuninkaallisten harmoninen keitos; portugalilaisilla rypäleillä tai ilman

El Derbi madrileño: mitä neljäs kerta sanoo?

Kevät on derbyjä derbyjen perään. Eurooppalaisen huippujalkapallon syke kiihtyy hallitsemattomana ja sitten arpa tuo Madridin suurseurat jälleen samalla starttiviivalle. Diego Simeone jättää palkintopöydälle hieman himmennyttä hopeaa ja Zinedine Zidane asettelee sieniliigan pöytäliinalle tiimalasin, jota ei käännetä, jos argentiinalaissparrajaa saa paremmat tuomaripisteet. 

Zidanen tiimalasi kellahti jo hetkeksi kumolleen El Clásicon käsistä karanneilla viimeisillä minuuteilla. Zidane on nähnyt varmasti painajaisia Luka Modrićin ja Marcelon edestä kirmaavasta Sergi Robertosta. Roberto Carlos olisi napannut Roberton paidasta, nykäissyt hänet tantereelle ja sitten pyytänyt anteeksi. Simeone olisi pelaajauransa aikana lanannut Roberton hymyissä suin ja korkeintaan ironisesti taputellut olkamusta. Nyt Roberto sai tyhjän kiitoradan ja lopulta Lionel Messi pääsi paistattelemaan ja traumatisoimaan kotiyleisön. Haava vuotaa vielä pitkään.

Real Madrid on Real Madrid. Suosikki pikkuveljeään vastaan. Taktinen asetelma on tuttu. Kuninkaalliset lähtevät hallitsemaan peliä ja punavalkoiset terrierit roikkuvat rajusti nilkoissa. Atletico Madrid lähtee kisaan omalta paikaltaan: kotimaisen sarjan kolmosradalta. Sen odotetaan aloittavan kolmantena, päättävän kolmantena ja tippumaan mestareiden liigasta vahvempaansa vastaan. Asetelma on odotusarvoltaan niin banaali, että markkinamies Zidane on jo lupaillut tuovansa ottelupariin jotain uutta. Tosiasiassa mitään uutta ei tarvita, sillä sota syttyy, kun pallo potkaistaan peliin. Katsomot ympäri maailmaa myydään täyteen, vaikka futisfanit istuvat penkeilleen vasta juuri ennen ottelun alkua.

Atléticolla on mahdollisuutensa, jos sen pelaajien taulu on intensiivisellä psykoterapialla saatu hapotettua tyhjäksi aiempien mestareiden liigan kohtaamisten jäljiltä. Lisäelementtinä tarvitaan hyvä ja onnekas hetki, joka tuo pari maalia. Sen jälkeen leuat kiinni akillesjänteisiin ja pohkeisiin niin kuin huomista ei tulisi. Kuninkaallisten lähtötelinettä keinuttaa se, että he joutuvat pelaamaan topparipeliä. Jose Mourinhon vitsaillessa nimeävänsä itsensä Manchester Unitedin kokoonpanoon eräälle tehtävistään vapautetulle Aitor Karankalle rakennetaan Florentino Perezin kuumaa linjaa. Tähän otteluun se ei kuitenkaan valmistu kuin kuninkaallisten legendankatkuisissa unissa. Myös Zidanen vihjaus ”jostain uudesta” on mielikuvana yhtä miellyttävä kuin puheen pitäminen vieraalla kielellä. Silti. Real Madrid on aina Real Madrid.

Viinikuvaus: poltettua verta, ranskalaisen lähiön eleganssia ja argentiinalaisen vesikauhuisen härän kiveksiä

Euroopan pienet suuret osa IV: SD Eibar

Eibar on noin 30 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Espanjassa

Perjantaina pelataan La Liigassa erittäin tärkeä peli SD Eibarin ja Las Palmasin välillä. Eibar nousi La Liigaan viime kaudeksi. Se on todellinen pikkuseura. Eibar on seurana niin pieni, että noustessaan, se samalla melkein tippui. Eibarin oli Espanjan FA:n kriteerein nopeasti kerättävä tietty määrä omaisuutta suhteessa sarjan joukkueiden yleiseen kulutasoon, jotta se ansaitsisi sarjapaikkansa. Tämä tarkoitti 1,7 miljoonan euron keräämistä kolmessa kuukaudessa ja mikäli tässä olisi epäonnistuttu, seura olisi nousun sijaan tiputettu kolmannelle sarjaportaalle. Muun muassa seuran entisten pelaajien Xabi Alonson ja David Silvan avulla Eibarissa saatiin kerättyä riittävät varat. Eibarilaisten pitkäaikainen unelma tuoda Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon kaltaisia tähtiä pikkuruiselle Ipurua Municipal- stadionille toteutui.

Baskiseura Eibar aloitti kauden 2014-2015 pirteästi ja keikkui La Liigan kymmenen parhaan joukossa sarjan puoleen väliin asti. Eibar ajautui kuitenkin todella surkeaan formiin ja viimeisestä yhdeksästätoista pelistä Eibar hävisi viisitoista, pelasi kaksi tasan ja voitti vain kaksi. Eibar jäi sarjan kahdeksanneksitoista, mikä olisi normaalisti tiennyt putoamista sarjaporrasta alemmas. Kabineteissa kuitenkin kuhisi jälleen. Suotuisa tuuli puhalsi baskimaan kääpiön purjeisiin. Sarjassa kolmanneksitoista tullut Elche pudotettiin veroepäselvyyksien vuoksi La Liigasta ja Eibar peri Elchen sarjapaikan.

Eibar on todella pieni seura. Noustessaan La Liigaan sen budjetti oli Espanjan kakkosliigan pienin. Eibarin kotistadionille mahtuu vain kuutisen tuhatta katsojaa. Stadionin kapasiteetti ei täytä La Liigan vaatimuksia. Stadionia ei toisaalta ole järkeä laajentaa, koska kannattajia ei ole tarpeeksi, Eibarilla ei ole varaa maksaa kaikille pelaajilleen La Liigan minimipalkkaa, joten sen on pyöritettävä lainapelaajarulettia.  Eibarin kaupunki on reilun Raision kokoinen. Siellä asuu 28 000 asukasta. Tulee tuntu, että Eibar on La Ligassa vain käymässä. Tosin vielä ei tiedetä, miten pitkällä visiitillä.

Väkisinkin herää kysymys siitä, mikä lopulta on Eibarin rooli La Liigassa tai espanjalaisessa jalkapallossa yleensä. Toisaalta Eibarin talous on hoidettu mallikkaasti ja se on hyvä ponnahduslauta tähtiin hamuaville jalkapalloilijoille. Toisaalta koko seuran vuoden budjetilla ei pystyttäisi kattamaan Messin tai Ronaldon palkkaa. Eibarin olemassaolo kärjistää kliseetä La Liigan epätasaisuudesta. Joukkueet vaikuttavat välillä olevan resursseiltaan kuin eri planeetoilta.

Viimeisen luun heittävät urheilulliset seikat. Eibar on tällä hetkellä La Liigassa seitsemäntenä. Se on paukuttanut sarjan kolmanneksi eniten maaleja. Enemmän kuin esimerkiksi Atletico Madrid. Omissakin on kolissut, mutta se tarkoittaa lähinnä sitä, että baskimaan kääpiötä katsomaan tulleet koti- ja vierasfanit, harvoin jäävät aivan kylmiksi. Kevät voi periaatteessa tuoda mukanaan vielä, melkein mitä vaan, mutta mielenkiintoista olisi nähdä, mitä tapahtuisi, jos Eibar La Liiga-visiitin lisäksi lähtisi myös Euroopan kiertueelle. Ensin on huomenna kaadettava kuitenkin kotipelissä Las Palmas.

Viinikuvas: ensiksi olin, että alahyllyltä selvästi, mutta sitten, että onpa positiivinen

Martin Ødegaard –voiko maailman paras pelaaja olla norjalainen?

Martin Ødegaardilla on poikkeuksellinen taito hallita peliä ahtaassa tilassa

Alkuvuodesta 2015 jalkapallomaailma kohahti. Real Madrid oli ostanut 16-vuotiaan Martin Ødegaardin noin neljällä miljoonalla eurolla norjalaisesta Strømsgodsetista. Jalkapalloilevalle maailmalle suhteellisen tuntematon lahjakas nuorukainen nousi otsikoihin ryminällä. Poikkeuksellisen pelisilmän ja taidon lisäksi huomio kiinnittyi Ødegaardin palkkaan. Oliko 80 000 punnan viikkopalkka kohtuullinen norjalaiselle raakileelle? Siirto Real Madridiin nähtiin myös jonkinmoisena ammatillisena riskinä. Kahmaisiko jalkapallon jättiläinen, joka ei varsinaisesti ole tunnettu kasvatustyöstään, liian aikaisessa vaiheessa yhden ikäluokkansa lahjakkaimmista jalkapalloilijoista riveihinsä? Kaiken epäolennaisuuden keskellä on hyvä kuitenkin ymmärtää, että Ødegaardin tulevaisuus on nyt viikko viikolta taloudellisesti paremmin turvattu ja lisäksi hän saa harjoittaa ammattiaan parhaissa mahdollisissa olosuhteissa parhaiden mahdollisten ammattilaisten ympäröimänä. Mielestäni ainoa oikea kysymys on: voiko Martin Ødegaardista tulla maailman paras jalkapalloilija?

Ødegaard aloitti jalkapalloilijan uransa synnyinkaupunkinsa omassa seurassa Drammen Strongissa. Martinin isä Hans Erik Ødegaard on entinen jalkapalloilija. Martin syntyy jalkapalloperheeseen. Ødegaardin vanhemmat rahoittivat Drammen Strongin harjoistuskentän uudistamisen tekonurmeksi. Sen jälkeen seuraakin se melko tavallinen tarina. Ødegaard viettää kentällä tuhansia tunteja aikaa, pelaa jalkapalloa aina kun on mahdollista ja käytännössä nukkuu pallon kanssa. Hän siirtyy 2009 11-vuotiaana Strømsgodsetin nuorisojoukkueeseen. Pelaa ja harjoittelee itseään 2-4 -vuotta vanhempien junioreiden kanssa. Häntä peluutetaan vasempana pakkina, jotta hän saisi mahdollisimman paljon kosketuksia palloon ja kohtaisi samalla itseään fyysisesti vahvempia vastustajia.

Ødegaard debytoi Strømsgodsetin edustusjoukkueessa 13-vuotiaana. Käy säännöllisesti Eurooppalaisten suurseurojen harjoitusleireillä. 15-vuotiaana hän murtautuu Strømsgodsetin pelaavaan kokoonpanoon. Ødegaardista tulee nuorin Norjan pääsarjassa pelannut jalkapalloilija ja myös nuorin Norjan pääsarjassa maalin tehnyt pelaaja. Ensimmäisellä kaudellaan Norja Tippeliigassa Odegaard tekee 5 maalia ja antaa 5 maaliin johtanutta syöttöä 23:ssa ottelussa. Samana vuonna 15-kesäisenä hän myös debytoi Norjan maajoukkueessa.

Tässä kohtaa tarina saa monitahoisemman twistin. Barcelonan Lionel Messiä ihannoiva nuorukainen saa unelmasiirron Real Madridiin. Siirto ei varmasti ole kaikkien mieleen. Huhutaan että Ødegaard poistaa sosiaalisesta mediasta kaikki Messiä ylistäneet lausumansa. Julkisuuteen valuvat myös tiedot Ødegaardin palkasta. Pojan klopista tulisi muutamassa kuukaudessa miljonääri, vaikka todelliset näytöt jalkapalloilijana ovat vielä antamatta. Lisäksi Ødegaardin sopimukseen on vaadittu pykälä, jossa määritellään se, että Ødegaard harjoittelee Real Madridin ykkösjoukkueen mukana. Hän pelaa kuitenkin Real Madridin kakkosjoukkuessa Castillassa. Ødegaardin saapuessa Castillaan joukkue on tukevasti Espanjan kolmanneksi korkeimman sarjatason nousukamppailussa. Castilla häviää neljä peliä putkeen Ødegaardin debyytin jälkeen. Voittaa jälleen Ødegaardin ollessa maajoukkueen mukana. Zinedine Zidane jättää Ødegaardin seuraavassakin ottelussa kokoonpanon ulkopuolelle ja Castilla voittaa.

Castillan ja Ødegaardin teiden risteytymässä törmäävät superlahjakkaan nuoren kehitysprojekti ja alasarjoissa tahkovan reservijoukkueen tavoitteet. Ødegaard on myös jatkuvasti ollut nuorin ”sitä ja tätä” tehnyt pelaaja. Carlos Ancelotti lyö pisteen tälle kululle. Hän ei ota Ødegaardia kokoonpanoon 10.3.2015 Schalkea vastaan pelatussa mestareiden liigan jatko-otteluissa, mikä merkitsee, että hänestä ei tule nuorinta mestareiden liigassa koskaan pelannutta pelaajaa. Ancelotti kertoo syyn: Ødegaard ei ole vielä valmis eli hän ei ole vielä tarpeeksi hyvä. Ele on eräänlainen paluu todellisuuteen. Ei ehkä niinkään Ødegaardille vaan koko jalkapalloilevalle maailmalle. Parhaat pelaa. Jos Ødegaard olisi jo tarpeeksi hyvä, hän pelaisi säännöllisesti jo Real Madridin edustusjoukkueessa. Näin ei kuitenkaan ole ja siinä ei ole mitään ihmeellistä. Ødegaardille on suunniteltu oma kehitysohjelma, jota hän toteuttaa askel askeleelta. 

Ødegaard on ensimmäistä kertaa Real Madridin La Liga-ottelun kokoonpanossa huhtikuun lopussa 2015, kun Gareth Bale, Karim Benzema ja Luka Modric ovat loukkaantuneina. Peliaikaa ei kuitenkaan tule. Hän saa debyyttinsä myöhemmin 7-3 –voitossa Getafea vastaan. Symbolisesti hänen vaihdetaan hattutempun tehneen Cristiano Ronaldon tilalle. Lisää La Liga otteluita ei kuitenkaan tule. Paikka yhdessä maailman parhaan sarjojen parhaista joukkueista ansaitaan kovalla työllä. Vielä ei ole Ødegaardin aika.

Ødegaardin pelaamista, kun katsoo, niin huomio kiinnittyy siihen, miten hän pystyy palloa vastaanottaessa hallitsemaan tilaa kevyellä ensimmäisellä ja toisella kosketuksella. Ødegaard rytmittää peliä paineen alla siten, etteivät fyysisesti vahvemmat pelaajat pääse kunnolla iholle. Lisäksi hän reagoi pallollisena nopeasti muuttuvaan pelitilanteeseen ja varioi peliään haastamisen ja vapauttavien syöttöjen välillä. Ødegaardilla on taito luoda tilaa ja viedä hyökkäyksiä ahtaassakin tilassa eteenpäin. Siinä missä Cristiano Ronaldon tavaramerkki on räjähtävä nopeus ja Lionel Messillä alati vaaralliset kuljetukset, joiden kautta hän liimaa vastustajat itseensä, Ødegaardin tavaramerkiksi voisi muodostua pelin vieminen ahtaasta tilasta ylivoimahyökkäyksiin muutamalla kevyellä kosketuksella. Ainakin siinä pelin osa-alueessa hänestä voi tulla maailman paras. Muilta osin aika tulee näyttämään tuleeko seuraava Diego Maradona Norjasta.

Viinikuvaus: taianomaista hehkua, liitoa ja maan kamaraa