Leeds United-Hull City: me ollaan Leeds(issä)

 -Ei ole. Eikä sellaista ole tarvittu koskaan ennenkään

-Oletteko viimeksi matkustanut koko perheen kanssa?

-Ei, vaan ihan kahdestaan

Amsterdamissa rajavirkailijat ovat vekkulilla päällä. Jono takanamme kuitenkin kasvaa sen verran pitkäksi, että meidät päästetään läpi, vaikka kännykkä tilttaa kesken paluulippujen lataamisen eikä toisen vanhemman suostumusta taisteluparin reissaamiselle kirjallisesti ole. Manchesterin lentokentällä olen jo tottunut muutamaan ekstrakysymykseen. 

-”Fair enough”, naurahtaa rajavirkailija Manchesterin lentokentällä, kun vastaan hänen kysymykseensä, että tunnen Leedsistä lähinnä hotellityöntekijöitä, joihin olen ollut viime päivinä yhteydessä. Oma ironiansa on toki siinä, että kun taksi kieppaa Novotel -hotellin eteen, havahdun siihen, ettei se ollut se hotelli, jonka kuvittelin varanneeni.  

-Me vain haluttiin stressata teitä, vitsailevat hotellin vastaanottovirkailijat, kun varaustamme ei heti löydy. Kello tikkaa kohti puolta yötä ja takana on neljäntoista tunnin reissurupeama. On hyvä olla täällä taas ja kohta päät painuvat tyynyyn hotellihuoneessa, jossa jostain syystä vessapönttö ja käsienpesuallas on sijoiteltu eri tiloihin.

Ensimmäinen aamupala yllättää kattavalla juusto- ja leikkelevalikoimalla. Tuoreet vihannekset on syötetty paikallisille rusakoille, kuten jokseenkin aina tähänkin asti, ja hyvä niin, koska täytyyhän meilläkin olla jotain millä vitsailla. Reissuja länsi-Yorkshireen on takana ehkä puolisen tusinaa. Leeds kaupunkina ja kaikkine koukeroineen on meille jo melko tuttu, joten päivien maustamiseen tulee laitettua ekstra-ajatusta. Nykyiseen menestysreseptiin kuuluu visiitti Smyths -lelukauppaan ja erityisesti futiskortit ovat ostoslistan kärkipaikoilla. Otamme taksin alle ja suuntaamme ensimmäistä kertaa Kirkstallin ostoskeskittymään, koska sen lähellä on myös apottiluostarin rauniot, jotka ovat jääneet meiltä vielä kummastelematta.

Vettä tihuttaa. Lelukaupan ostoskassi on suhteettoman suuri sen sisältöön nähden. Jätämme huomioimatta ”Private road. No entry” -kyltin, kun astelemme apottiluostarille vievälle puistotielle, jonka vieressä solisee pieni joki. Lipunmyynnissä meiltä kysytään, että olemmeko paikallisia. No emmehän me ole, joten on aika laittaa kättä taskuun ja maksaa sisäänpääsystä. Pieni päiväkävely raittiissa ilmassa ennen illan spektaakkelia tekee hyvää ja ennen paluuta hörppäämme omenamehut päivänsä epistolaan juuri auenneessa Kirkstall Bridge Innissä.

Tunti pelin alkuun

Granary Wharfin italialaisessa ravintolassa puolet tilauksestamme katoaa prosessiin ja laskulle on lisätty pullollinen jonkin toisen pöydän Valpolicellaa. Sovimme taisteluparin kanssa, että ensi kerralla nautimme peliä edeltävän päivällisen jossain muualla. Kiertelemme hetken Elland Roadin ympäristössä ennen kuin sujahdamme tiiliskivistä rakennetusta sisäänkäynnistä stadionin puolelle. Elland Roadin uumenissa ihmiset tapittavat paraikaa pelattavaa Ipswichin ja Southamptonin matsia. Toiveena on, mikä tahansa muu tulos kuin kotijoukkueen voitto. Southampton oli vielä tässä kohtaa maalin edellä, mikä lisäsi huhtikuisen auringon lämpökerrointa Elland Roadilla.

Kapuamme istuinpaikoillemme, joiden osto-oikeuden saimme tällä kertaa jäsenille suunnatusta arvonnasta. Liput ei sinänsä olleet hinnalla pilattuja, sillä omasta ja taisteluparin lipusta tilitettiin yhteensä piirun verran yli 50 puntaa. Paikkamme ovat itäisen pitkän sivun East Standin perhekatsomossa. Läntisen John Charles -ständin yltä paistaa ilta-aurinko. Ihmisiä kertyy katsomonosaan. Vieressä on juhlapäivä käynnissä, sillä paikallinen pikkulädi on ensimmäistä kertaa Leedsin kotiottelussa. Joku huomaa, että myös yläpuolellamme olevista VIP -bokseista näkyy katsomon puolelle Ipswichin ja Southamptonin pelin viime hetket. Ipswich on tasoittanut ja Southamptonia rasittaa punainen kortti. Twitteristä hermokalvoille pistää viesti, jossa pyydetään ennustamaan ”Tractor Shaggersien” -voittomaalin ajankohtaa. Oikea vastaus on 90+7 minuuttia. Ipswichin viime hetken voiton myötä tunnelma ja odotukset muuttuvat: Leeds on koko lailla pakkovoiton edessä. Letkeys pinnaeron kasvattamiseksi Ipswichiin nähden vaihtuu kireäksi jännitykseksi siitä, että Leeds jääkin jälkeen.

Noin 83 kilometrin päästää Leedsiin reissanneet Hull Cityn kannattajat ovat näkemäni perusteella tyhjentäneet koko lippukiintiönsä, ja he pitävät hyvää melua ennen ottelun alkamista. Koko stadionin voimalla eetteriin nouseva ”Marching on Together” peittää hetkellisesti kaiken muun hälyn. Ottelun alussa muistetaan hetki kaksikymmentäneljä vuotta sitten puukotuksen uhreiksi Istanbulissa joutuneita Leedsin kannattajille Christopher Loftusia ja Kevin Speightiä: Always Remembered. Never Forgotten.

Tiikereiden kannattajia

Pallo potkaistaan peliin ja kotijoukkueen ääniaaltoja revitellään jo 9 minuutin kohdalla, kun Georginio Rutter paikantaa pitkän pujottelun päätteeksi Crysencio Summervillen, jonka laukauksesta ilmoille nousseen säähavaintopallon Sam Byram junttaa sisään: 1-0. ”Georginio, Georginio, Georginio” -ralli kiertää Elland Roadia.

Helppo ja kivaa, mutta se ei ole Leedsin tapa. Se ei ole ollut ennen, eikä se ole nyt ja eikä se sitä varmasti ole tulevaisuudessakaan. Vastavoimat lähtevät liikkeelle, kun Patrick Bamford ei saa askeleitaan sopimaan Dan Jamesin matalaan keskitykseen. Varmalta näyttänyt maali vääntyy maalin ylittäväksi kukkupalloksi. Hull City kuittaa kymmenen minuutin sisään, kun Fabio Carvalho ohjaa Tyler Mortonin keskityksen ohi Illan Meslierin: 1-1 ja räyh. Maali ei ole ottelun kuvaa mukaileva, mutta se noudattaa kotiyleisön takaraivossa tykyttävää kaavaa tai traumaa siitä, miten Leedsin pelien virtojen eroosio jäytää kohtuuttomasti kotijoukkueen kannattajien verisuonia kerta toisensa jälkeen.

Toisen maalin jahtia

Leeds pommittaa vielä aivan ensimmäisen jakson viime sekunneilla boksin sisältä tiikereiden häkkiä sarjana, mutta jotain löytyy aina eteen. Vieraskannattajien hurmoksen ja promillejen hipoessa lakipistettä peli pistetään tauolle. Tauon aikana oman mielen valotaululla välkkyy ajatus, että näinköhän reissun tarinaksi tulee lopulta jäämään se, että päästin todistamaan kaudella 2023/2024 juuri sitä ottelua, jossa suora nousu lipsahti Leedsin käsistä. 

Kello tikittää. Tunnin kohdalla Hull Cityn Abdulkadir Omur suhauttaa laukauksensa niukasti Leedsin maalin ohi. Hermostuneisuus katsomossa on käsin kosketeltavaa. Aikaa ei voi pysäyttää eikä edes hidastaa. Daniel Farke tekee odotettuja vaihtoja, mutta vaikka peli on näennäisesti Leedsin hallussa, niin tasuri tai tiikereiden kylmäävä toinen raapaisu roikkuvat ilmassa aivan yhtäläisenä mahdollisuutena kuin pingottuneen jousen vapautuminen kotijoukkueen mahdollisen maalin myötä. Leedsin Junior Firpo tavoittaa maalin edestä vaihdosta peliin päässeen Mateo Josephin, jonka ohjaus kopsahtaa tolppaan. Siinäkö se nyt oli? Jalkapallojumalten tarjoama kolmen pinnan kädenojennus.

Peli kiirehtii jo yli kahdeksankymmenen minuutin. Joel Piroe vaihdetaan Glen Kamaran tilalle. Sitten kello kierähtää yli kahdeksankymmenen viiden minuutin. Crysencio Summerville tikkaa boksiin ja hänet kopautetaan nurin. Lähes välittömästi erotuomari Josh Smith osoittaa täplää: rangaistuspotku Leedsille. 

Junior Firpo nappaa pallon syliinsä, mikä on vielä suunniteltu osa performanssia, jossa tietty pelaaja ottaa vastaan vastustajien provosointi- ja manipulointiyritykset. Firpo ojentaa pallon Piroelle, joka laskee pallon täplälle. Summerville kävelee paikalle jostain taka-alalta, nappaa pallon ja asettelee sen täplälle. Tämä ei vaikuta enää menevän käsikirjoituksen mukaan. Voiko todella olla niin, että Summerville varastaa Piroen rankkarin? Piroe vaikuttaa tuohtuneelta. Sekä kapteeni Ethan Ampadu että Firpo ohjaavat Piroen pois tilanteesta. Käsillä on melkoinen sekametelisoppa. On vaikea välttää tunnetta siitä, että nyt menee pieleen. Summerville ottaa muutaman sivuaskeleen ja uittaa pallon matalana keskeltä sisään. Jakomielitautinen performanssi saa ainakin hetkellisesti onnellisen päätöksen. Lyhyen aikavälin palkinto jaetaan Leedsille ja Summervillelle, mutta kaiut eivät varmasti pysähdy tähän hetkeen, vaan kumisevat koko loppukauden: 2-1 Leedsille. Summerville hölmöilee itselleen vielä keltaisen kortin tuulettaessaan maalia.

”Who are you?!”, huudot osoitetaan Hull Cityn hiljenneiden kannattajien suuntaan. Hull City saa kuitenkin heti kengänpohjan takaisin pedaalille. Lämpökartta punertaa Leedsin kenttäpäädyssä. Lisäajan pituudeksi määritetään seitsemän minuuttia. Siihen mahtuu vielä aika monta Hull Cityn hyökkäystä. Hull City tunnustelee ensin Leedsin oikeaa ja sitten vasenta laitaa. Lopputulemana on kulmapotku, jota myös tiikereiden maalivahti Ryan Allsop nousee päättämään. Peliaikaa on jäljellä niin vähän, että mikä tahansa liikehdintä tulostaululla olisi lopullista. Pallo nousee korkeana Leedsin boksiin, josta se sysätään kauemmas. Passipaikalla on Hull Cityn alimmat pelaajat ja pallo palautetaan pikatoimituksella Leedsin boksiin. Georginio Rutter saa pallon jalkoihinsa ja hetken näyttää, että paine laukeaa. Rutter kuskaa pallon kuitenkin päin ensimmäistä oranssia betoniporsasta. Anass Zaroury nappaa pallon ja marokkolaisen kuti lähtee kylmäävän näköisenä kohti Leedsin maalia, mutta Joe Rodon venyttää itsensä laukauksen eteen.

Nyt tiikereillä on kiire. Maali on tyhjä ja kaikki pelaajat ovat ylhäällä. Dan James pistää pikakiitäen ja Joel Piroe tuikkaa pallon hänen juoksulinjalleen. James kuti kumahtaa yli viidestäkymmenestä metristä länsi-Yorkshiren ilman alaan ja putoaa kauniin sisäkierteisenä tiikereiden häkkiin: 3-1 ja se kaikki on ohi. Tiikerit on kesytetty. Taisteluparin ääni särkyy kimeästä huudosta. Leeds pitää otteensa nousukamppailusta. Elland Roadin hurmos ja pauhu ammentavat syvältä paikallisen elämänmenon lähteiltä, jonka DNA:han on polttomerkitty syvälle ja pysyvästi Leeds United. Parin minuutin kuluttua ” I predict a riot” soi voitonserenadina stadionilla.

I predict a Riot

Auringon valo on vaihtunut katulamppujen ja mainoskylttien valoon. Englannissa sataa taas. Nousemme katua, Elland Roadia, pitkin Elland Roadin ja Cemetary Roadin risteykseen. Sieltä parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen vilkutamme ensimmäiselle autolla, jonka katolla palaa keltainen valo.

Viini: ylin lasin reunojen läikkyvää Beestonin kukkuloilta reseptiinsä vivahteensa hakevaa länsi-Yorkshirelaista.

PS: Kirjoittajan kovakantisiin tuotoksiin voit tutustua alla olevista linkeistä:

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/9789526515700

https://www.aviador.fi/product-page/marsiin-muuttaneen-ihmisen-koti-ik%C3%A4v%C3%A4

Kirjat löytyvät todennäköisesti myös lähikirjastostasi!

Manchester United-Brighton: futiskaupungin punaisella puolella

Hätkähdän kadun kulman tavernassa siihen, että kohta on kiire. Manchester Unitedin ja Brightonin matsi on alkamassa tunnin sisällä ja olemme yli vartin taksimatkan päässä Old Traffordilta. 

Ahmin egg benedicten henkilökuntaa hämmentävällä vauhdilla lautaselta ja tuuttaan űber -tilauksen sisään. Näyttö kiljuu 2,1 -kertaisia hintoja, mutta se on, mitä se on. Taksi tulee odotettua nopeammin ja poika saa takin päällensä pikavauhdilla. Pojan Hupparin alta pilkottaa Leedsin kauluspaita, mutta eiköhän maailma tule sen kestämään.

Ironista kyllä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen katsomassa peliä Unelmien teatterilla, vaikka stadionkierroksen olen käynyt eri yhteyksissä jo kaksi kertaa kiertämässä. Punaisten haastavan alkukauden johdosta liput sai helposti ostettua Manchester Unitedin kotisivuilta pakollisine jäsenyyksineen. Yhden aikuisen ja yhden lapsen lipun hinnaksi jäi 90 puntaa. Perheen toinen puolikas valitsi mielummin shoppailun.

Tapahtumaan suuruus valkenee, kun taksi jättää meidät kadun varteen noin vartti ennen peliä. Stadionia kohti vaeltava punasävytteinen ihmismassa on massiivinen ja nappaan pojan suosiolla syliin. Toisella kädellä kaivan lippujamme esiin.

Muitakin tulossa Old traffordille

Stadionia kohti vaeltava yleisö siivilöidään useamman järkkäririvistön läpi. Ehkä siksi hämmästys on suuri, kun portilla ilmoitetaan, että normi selkäreppumme on liian suuri stadionille. Lähden hikihatussa kahlaamaan vastavirtaan löytääkseni repuille tarkoitetun barakin, jonka luona köyhdyn lopulta viiden punnan verran.

Unelmien teatteri

Ehdimme kuin ehdimmekin matsin alkuun. Yleisöstä tunnistaa sen, että ollaan tekemisissä kansainvälisesti suositun seuran ja brändin kanssa. Katsomossa on reilusti futisturisteiksi pääteltävissä olevia kannattajia Unitedin kaupasta saadut kauppakassit mukanaan. Omaa kieltään kertoo myös se, että katsomoon on kaikista haasteista ja vierasjoukkueen statuksesta huolimatta löytänyt reilu 73500 -katsojaa.

Peli ei anna selvää vihjettä siitä, miksi Unitedilla on niin haastava kausi alla. Anthony Martial, Daniel James ja Marcus Rashford saavat Brightonin näyttämään kömpelöltä ja hitaanlaiselta. Brighton ei saa otetta Unitedin pelinrakenteluun muuten kuin rikkomalla ja erityisesti Daniel Jamesille rakentuu mustelmarikas ilta.

Brighton sai luotua painetta lähinnä erikoistilanteiden kautta

United siirtyy johtoon Andreas Pereiran maalilla, kun 17:sta minuuttia on pelattu. Martial pelaa pallon Pereiralle boksin sisällä ja Pereiran kuti ottaa suotuisan kimmokkeen Brightonin pakista. Pari minuuttia tästä Harry Maguire rouhii hyökkäyspään vaparia kohti Brightonin maalia. Lopulta kotiyleisön skottisuosikki Scott McTominay saa tökättyä pallo maaliin. 

Terveiset Brightonin kannattaja katsomoon Scott McTominayn maalin jälkeen

Yhden katsomon osan päässä olevalle Brightonin kakkusiivulle syötetään 2-0 maalin jälkeenkin piikikästä köynnöstä, sillä United luo tilanteita tilanteen perään. Kolmatta maalia se ei ensimmäisellä puoliajalla saa enää taiottua.

Yleisöä oli paikalla hyvin

Punaisten päädystä kaikuu satunnaiset "Red army" -huudot, joihin yleisö vaihtelevasti tarttuu mukaan. Huolimatta väen paljoudesta ja punaisten hyvästä peli päästä varsinaista hurmosta ei stadionilla nouse tai sitten rakenteet peittävät sen.

Illan tasapaino järkkyy hieman Lewis Dunk käy painamassa toisella puoliajalla kulmasta Brightonin maalin päähän. Ajatus siitä, että hohkaisiko tämä jollain tavalla ManU:n ahdinkoa, ei ehdi kovin syvälle juurtua, kun Martial karkaa Brightonin puolustukselta. Tilanteen päätteksi hän kääntää pallon keskelle Rashfordille, joka tömäyttää pallon yläriman kautta maaliin. Katsomomme yli palautuvat juuri saadut terveiset merilokkien suuntaan.

On helppo todeta, että Brighton puolustaa aivan liian pehmeästi saadakseen mitään kotiinviemisiä Manchesterin punaiselta puolelta. Sillä tulee nähdyn perusteella olemaan myös sarjapaikka kortilla. Unitedilla on saumaa tuplata maalisaldonsa, mutta tuhlailun puolelle menee hyvistä paikoista huolimatta.

Old traffordilta poistuu hyvän tuulinen porukka kohti juna- ja taksilaitureita. Über löytyy yllättävän helposti alle. Taksikuski intoutuu kuvaamaan manchesteriläisiä ihmisiksi, joilla on aina kaikki huonosti. Joko on on liian kylmää, kuumaa, kosteaa tai kuivaa. Rahaa on liian vähän, kunnes tulee lottovoitto ja sitten sitä on liikaa.  Anti on hauskaa, vaikka sisältöön on vaikea ottaa kantaa.

Loppuillasta Pool-City vaikutti kiinnostavan enemmän kuin joulumarkkinat

Pian käyntiin pääsevä Liverpoolin ja Manchester Cityn matsi imee pubit täyteen. Kiveen on hakattu, että Manchester on jalkapallokaupunki eikä se juuri muuta määritettä identiteetilleen kaipaa.

Viinikuvaus: kansainvälisen koemaistatuksen läpi siivilöityä terävästi brändättyä kirkkaan punaista

AIK-Djurgården: savua ja sirkushuveja Solnassa

Scandic -hotellin aulan penkeillä nukkuu risteilyn ryydittämiä ihmisiä. Kello on seitsemän aamulla ja Tallink Silja on hetkeä aiemmin rantautunut Tukholman satamaan. Vielä lasittunein katsein ja raskain ohimoin haukotteleva päivä pitää sisällään kenties vuoden suurimmaan skandinaavisen jalkapallotapahtuman: Tukholman derbyn.

Mall of Scandinavian irkkupubissa vaihdetaan varotoimena lasiset tuopit muovisiin. AIK:n keltamustiin pukeutuneita kannattajia lampsii pitkin kauppakeskuksen kivisiä kauppakäytäviä. Djurgårdenin vaalean sinistä näkyy myös, mutta vain harvakseltaan. Olemme Tukholman keltamustalla puolella. Tukholma on valmistautunut otteluun jo viikon ajan. Djurgårdenin ja AIK:n kannattajien reitit kulkevat eri linjojen kautta.

AIK:n Dick Turpin pubi

Tervetuloa kotiin

Tunnelmia Friends arenan ulkopuolelta

Dick Turpin pub on avannut ovet poikkeuksellisesti kolme tuntia tavallista aiemmin. Pubi täyttyy silmänräpäyksessä AIK:n kannattajista. Henkilökunta laskee sarjana AIK:n omaa olutta tuoppeihin. Aurinko helottaa kuumasti täyteen ahdetulla terassilla. Muutama varovainen chäntti nousee hetkittäin janoaan sunnuntai-iltapäivänä sammuttavasta kannattajajoukosta. Poliisit värittävät katukuvaa ja yksi heistä ottaa passipaikan terassin ulkopuolella.

AIK:n ja Djurgårdenin tvillingderby on lähtökohtaisesti yksi maailman kiihkeimpiä. Alkuillan ottelua maustaa vielä se, että Djurgården johtaa sarjaa ja AIK on heti toisena perässä. Viime vuosina AIK on derbyissä ollut niskan päällä, mutta Djurgården seilaa parhaillaan tappiottomassa putkessa. Ottelu on mestaruustaistelun kannalta massiivinen. Djurgårdenilla on voitolla mahdollista repäistä seitsemän pisteen ero AIK:hon.

Stadionin ympärillä käy kuhina. Friends arenalle pääsee yllättäen sisään kilauttamalla lippua turvaportin skanneriin. Sen kummempaa turvallisuustarkastusta ei ole. Järjestysmiehiäkin on porteilla vain harvakseltaan. Stadioni on reilua tuntia ennen ottelua vielä melko tyhjä. Ainoastaan päätyihin on pakkautunut ihmisiä näinkin hyvissä ajoin. Liput sai helpohkosti ostettua AIK:n kotisivuilta, vaikka yleisöä odotetaan paikalle paljon.

Kannattajakulttuuriltaan...

...Euroopan...

...kärkikahinoissa

Kannattajakulttuuriin näkökulmasta ottelu menee heittämällä Euroopan kärkikahinoihin. Laulu raikaa päädyissä ja tifoja nostellaan ylös. Djurgårdenin päädystä kuuluu pistelevää vihellystä, kun AIK:n kannattajalauluu pauhaa stadionin kovaäänisistä. Käsillä on väkevä jalkapalloelämys, joka on laivamatkan tai tunnin lennon päässä kotisuomesta. 

Djurgårdenin kannattajien show vaikuttaa suunnitelmalliselta ja hyvin organisoidulta. AIK:lla on hengennostattajia ympäri stadionia ja he pomppaavat sopivissa kohdissa ylös iskemään tahtia kotijoukkueen kannatushulinoille.

Peli viihteenä ei yllä tunnelman tasolle. Molemmat joukkueet pelaavat hyvin organisoidusti ja puolutuspelaaminen on ilmatiiviisti pakattu. Maalipaikkoja tai edes sinnepäin tilanteita ei juuri nähdä. Sitten AIK:n Henok Goitom juoksee pitkän pallon perään. Djurgårdenin Marcus Danielsson tulee hieman liian holtittomasti selän puolelta tilanteeseen ja pallo määrätään pilkulle. Sebastian Larsson painaa sydämensä kyllyydestä pallon maalin vasemman puolen raudoituksiin ja Djurgårdenin kuuden sarjapelin nollapeliputki päättyy. AIK ottaa tiukemman henkisen niskalenkin tanssikaveristaan ja yleisö on hurmioitunut.

Peli itsessään oli...

...tarkkaa...

...tasaista...

...ja hyvin organisoitua vääntöä

Puoliaika imeytyy kioski- ja vessajonoiksi. Kaikki toimii hienosti ja spektaakkeli on jo vienyt futisromantikon sydämen. Päätykatsomoissa käännetään yksi futiskulttuurin kortti lisää, kun sinistä, keltaista ja mustaa savua ryöppyää kentälle. Pikkuscreeneillä pyörivä pyrotekniikkaan kantaaottava tiedote tuo maukasta ironiaa tilanteeseen. Savun katku täyttää stadionin. Pelaajat astelevat kentälle kuin sumuun.

Puoliajan...

...savushow...

...ja kuitti AIK:n kannattajakatsomosta

AIK on laittanut palettinsa uusiksi. Nyt se pelkästään vetäytyy ja Djurgården pääsee myllyttämään kohti kotikannattajien päätyä. Viimeisillä minuuteilla AIK:n Enuch Adulla palaa puuro kattilaan ja hänet lähetetään punakortinn saattelemana Friends areenan uumeniin. Väistämättömältä vaikuttava tasoitus jää kuitenkin tapahtumatta. AIK voittaa pelin ja vääntää Allsvenskanin mestaruustaistelun aivan uuteen asentoon. Yksissä tuumin todetaan, että peli itsessään jää kädenlämpöiseksi, mutta pelitapahtuma polttaa pysyvän jäljen.

Lopussa myös kentällä alkoi lämmin vesi läikkymään

Jotain siinä on, kun reippaasti yli satavuotiaat kaksoset saavat paistatella yli 45:lle tuhannelle katsojalle elokuisella sunnuntaishow:lla. Leipää saa ICA Maxista, mutta sirkushuvien pyhättö on Friends areena. Se, miten ihmiset hakeutuvat päätykatsomoihin tai matkustavat satojen merimailien takaa ihastelemaan sinänsä täysin järjettömiin sääntöihin ja elementteihin perustuvaa peliä, kertoo ikiaikaista tarinaa ihmisenä olemisesta ja tarpeesta kuulua johonkin.

Edessämme oleva Djurgårdenin kannattaja peittää fanipaitansa takilla ennen kuin tarttuu stadionilta pois päin vievään virtaukseen. Solna on keltamusta ja sen baareilla ja terasseilla tilipäivä.

Viinikuvaus: keltamustaa ja vaaleansinistä samassa lasissa.

Malmö FF-Örebro SK: perhekatsomo ja nyrkkitappeluita

Malmö FF:n ja Örebro SK:n pelissä oli pelillisesti Daavid ja Goljat asetelmaa. Vaaleansininen Goljat Malmö FF on porskuttanut hyvässä laitamyötäisessä, kun Örebron pisteiden keruu on ollut tahmaisempaa.

Swedbank areenalla oli palttiarallaa 11500 katsojaa. Olimme ostaneet omat lippumme 400 kruunun pakettina (2 aikuista ja 2 lasta) perhekatsomosta. Pelipäivä näkyi katukuvassa heti aamusta. Paikallisbussien (HOX! Föli. Copy with pride) katoilla liehui Malmö FF:n liput.

Malmö FF:n Swedbank -areena

Ottelutapahtumassa kaikki rullasi sulavasti. Sisääntuloportit ja katsomopaikat löytyivät helposti. Pian MFF -hymni, jonka sanat rullasivat kätevästi tulostaululla, liimasi etelä-ruotsalaiset kannattajat yhdeksi kuoroksi, joiden yhteislaulu loi stadionille tunteellisen ja nostalgisen hetken: kyllä Ruotsissa osataan!

MFF -hymni

Peli polkaistiin käyntiin. Malmö otti kuskin paikan ja vyörytti hyökkäyksiä tasaisesti niin keskeltä kuin laidoiltakin. Örebro pyrki myös pallon saadessa rakentamaan kontrolloituja ja hitaita hyökkäyksiä. Malmön keskikentällä erityisesti nigerialaistähti Innocent Bonke pyöritti peliä vakuuttavasti.

Muutaman minuutin jälkeen aloin ihmetellä sitä, miksi kannattajakatsomot ottivat niin vaisusti kantaa ottelun tapahtumiin. Oliko peli ennalta niin selvä vai mistä tässä oli kyse?

14 minuutin kohdalla Erdal Rakip karkaa laidalta ja kääntää pallon Marcus Antonssonille, joka pyörähtää näyttävästi ohi ohiliukuvan Daniel Björkmannin ja lähettää lyhyen matkan myyrän Örebron maaliin. Lauantai-ilta näyttää aurinkoiset kasvonsa malmöläisille.

Ruotsalaisesta sovinnaisuudesta ei ole tietoakaan, kun kulmapotkun jälkimaininheissa Rakip kaataa rangaistusalueella hyvään maalintekopaikkaan pääsemässä olleen Jake Larssonin ja erotuomarin käsivarsi sojottaa rangaistuspilkun suuntaan.

Philip Rogic pääsee puttaamaan kohti kotijoukkueen katsomopäätyä, jossa käytetään kaikki niksikirjan niksit, jotta Rogicin keskittyminen häiriintyisi. Kotikannattajien ulvoessa Rogicin painava kuti auraa reittinsä maalin vasempaan kulmaan Johan Dahlinin kömpiessä ylös toisesta kulmasta. Jotenkin on helppo eläytyä siihen tyydytyksen tunteeseen, jota Rogicin täytyy tuntea, kun suvereeni rankkari saavuttaa maaliin: peli on 1-1 ja maailma on auki.

20 minuutin kohdalla näyttämö herää henkiin. Malmön kannattajakatsomossa alkaa rytmikäs laulu ja Örebron puolelta alkaa kuulua rummun pauketta. Myöhemmin googlaamalla selviää, että alkuottelun hiljaisuudessa kyse on ollut mielenilmauksesta poliisin tiukentuneita katsomokulttuurin- ja katsomoväkivaltaan kohdistuneita metodeita vastaan. Rädda svensk fotboll -lakana kääritään toisesta päätykatsomosta kasaan ja ottelun loppuun kestävä pauhu alkaa. Kierroksen jokaisessa ottelussa kannattajat ovat yhteisesti sovitusti pitäneet 20:n minuutin hiljaisuuden.

Rädda svensk fotboll

Hautaan samantien mieleen hiipineet piikittelyt ruotsalaista kannattajakulttuuria kohtaan ja alkuottelun hiljaisuus korostaa vielä ottelun hurmoksellista tunnelmaa. Osaltani viesti siis saavuttaa maalin, vaikka kyseessä ei ole aivan mustavalkoinen kokonaisuus, kuten tämäkin ottelutapahtuma tulee myöhemmin osoittamaan.

Maaleja ei ensimmäisellä puoliajalla tule enempää. Loppupuoliajan tähtihetkeksi jää otteluisännän ja tulostaulujen hehkutus Ruotsin naisten MM-pronssista.

Toiselle puoliajalle mukaan haetaan kahvit, mehut, vedet, vissyt ja popcorbit. Ei käteismaksua. Pelkkä kortti käy.

Toisella puoliajalla Malmö vie pelin todella raskaasti Örebron päähän. Örebron hyökkäykset voidaan harvalukuisuudestaan johtuen julistaa uhanalaisiksi.

Vapauttavaa osumaa saadaan odottaa 68:lle minuutille asti. Anders Christiansen saa pallon hieman rangaistusalueen ulkopuolella ja sijoittaa sen takakulmaan. Örebro saa vielä hyvän painostusjakson aikaiseksi ja Dahlin joutuu venymään muutamaankin otteseen äärimillään estääkseen tasoitusmaalin synnyn. Malmö on jopa hieman onnekas saadessaan pitää kolme pistettä Skånen rannikkoalueella.

Örebro sai lopussa hyvän painostusjakson aikaiseksi

Pelin jälkeen hyväntuulinen jalkapalloyleisö rantautuu ulos stadionilta. Tarkistan ulkopuolella vielä seuraavan bussipysäkin sijainnin ja nostaessa katseeni seurue on vieraskannattajien katsomon eteen muodostuneen ringin reunalla. Käynnissä on turpaanvetokisa. 

Ilmeisesti kotijoukkueen puuhaporukka on heti ottelun jälkeen kiertänyt vierasjoukkueen katsomon holleille. Reitti kulkee vielä kätevästi perhekatsomon läpi, josta on juuri puskenut lapsiperheitä ulos. Paikalle puhaltaa poliisiautoja. Mustatakkisten junnujen pakojuoksu alkaa ja tilanne rauhoittuu. Siinä missä No-Go-Zone -derby rullasi hyvässä hengessä loppuun asti nähdään nyt jotain muuta.

Ajattelemattomasti perheen suuntaan heitetty Oletteko tekin menossa tappelemaan -kommentti jää sikäli kummittelemaan, että bussipysäkille talsiessamme tytär toteaa ettei halua tappelemaan. Episodi saattaa aiemman mielenilmauksen räikeän ironiseen valoon. Rädda svensk fotboll -lakana voidaan laskea ja perään esittää kysymys, että miltä kaikelta? Vaikka ottelutapahtuma herättää toisaalta pientä kateutta ja toivoakin kotimaiseen jalkapalloskeneen liittyen, niin aivan kaikkea ei tarvitsisi kuitenkaan apinoida kansainvälisiltä kentiltä. Ei ainakaan etäisesti hyvinvointia ja sivistyneisyyttä kajastavissa skandinaavisissa maissa. Tapella voi muilla areenoilla ja siitä saatetaan oikeassa asiayhteydessä jopa maksaakin.

Bussikuskin voittoisasta futisillasta kumpuava lämmin tervehdys päättää saagan. Takana on pienistä säröistä huolimatta hieno ja tunnelmallinen futisilta.

Seuraava kohde Kööppenhamina.

Viinikuvaus: alkoholitonta ja rystysille läikkynyttä

Málaga CF-RCD Mallorca: aurinkorantojen klassikko

Aurinko maalaa La Rosaledan seiniä. Sivustan yläosassa tuikkii Málaga CF:n logo. Stadionilla tullaan muutaman tunnin kuluttua käymään La liiga 2:sen nousukamppailun kannalta tärkeä aurinkorantojen klassikko Málaga-Mallorca. Kotijoukkue on pudonnut edellisellä kaudella Espanjan pääsarjasta ja hamuaa varmasti takaisin. Mallorcan divarikierros on kestänyt kuusi vuotta ja sillä on myös 27:n kauden verran historiaa pääsarjasta.

Ottelua vielä kärsivällisesti vartova La Rosaleda

Läheisistä ravintoloista on vaikea löytää pöytää. Moni muukin on tullut sillä mielellä matsiin, että ensin käydään kevyellä lounaalla ja oluella, minkä jälkeen siirrytään La Rosaledalle. 

Aurinkorantojen klassikko: Málaga CF-RCD Mallorca

Katuvarsiravintolan takatiloista löytyy lopulta tilaa. Terassilla on myös muutama Mallorcan fani. Otteluun valmistautuminen sujuu sulassa sovussa. Katukuvaa miehittävät sinivalkoraidalliset paidat. Ravintolan henkilökunta kirjaimellisesti juoksee keittiön, tiskin ja pöytien välillä.

Liput otteluun sai tilattua suoraan Málaga CF:n kotisivulta. Tilaamiseen tarvittiin hieman espanjan kielen taitoa, mutta google translatorilta sai tarvittavaa konsultaatiota. Liput napsahtivat suoraan sähköpostiin. Hyvät paikat toisen sivustan keskitasanteelta maksoivat 35€/aikuinen ja 5€/lapsi. Lippuja olisi luultavasti saanut myös peliä ennen lipunmyyntiluukuilta, vaikka peliä seuraamaan saapuikin inan vajaa 24 000 jalkapallon ystävää.

Málaga CF:n kannattajajoukot lyövät tahtia ottelulle ja Málaga lähtee kovalla höyryllä otteluun. Mallorca vetäytyy ja on täysin vastaantulijana, kun sinivalkoiset vyöryttävät hyökkäyksiä toisensa perään punaisten maalille. Yritän bongata jostain vierasjoukkueen kannattajia, mutta nämä vaikuttavat sulautuneen muuhun massaan.

Tunnelmia kotijoukkueen kannattajakatsomosta

Koko stadioni elää ja laulaa ottelun mukana. Hiljaisia katsomonosia ei oikeastaan tässä ottelussa ole. Tuomarin torjuessa Málagan hyökkääjän rankkarin kalastelun yleisön vihellys on korvia särkevää ja lapsetkin ovat hetken ihmeissään.

Aurinko leijailee katoksen takaa ja paahtaa kuumasti katsomoon. Ihmiset valuttelevat vettä lastensa päälle. Kuumuus ei näytä vaikuttavan pelin tempoon, mutta Málagan paahtaminen ei tuo toivottua tulosta, vaan puoliajalle mennään 0-0 -tilanteessa.

Valkoiseksi maalattujen betoniseinien uumenissa on viileämpää. Tällä puolella stadionia on yksi koju, josta saa vettä, purtavaa ja alkoholitonta olutta. Hetkellisesti laulu raikas myös kojun luota. Pelipäivä on selvästi juhlapäivä täällä ja jalkapalloon suhtaudutaan välimerellisellä intohimolla. Yleisössä on ihmisiä vauvasta vaariin ja ottelulla vaikuttaa olevan myös vahva yhteisöllinen ulottuvuus. Lämpimiä tervehdyksiä vaihdetaan eri katsomonosien välillä.

Varaamme reilusti vettä toiselle puoliajalle. Olot ovat edelleen kuumat auringon leijaillessa keskelle vaaleansinistä taivasta. Bongaan vierasjoukkueen kannattajaryhmän stadionin ylälehtereiltä. Kyseessä on arviolta 20-30 -hengen ryhmä eli lauantai-ilta Málagassa ei vetänyt paljoakaan punaisten kannattajia paikalle.

Mallorcan fanit juhlimassa maalia

Mallorca iskee käytännössä ensimmäisestä kunnon paikastaan 0-1 -maalin. Maali hiljentää jo valmiiksi turhautuneen kotiyleisön. Osa katsojista lähtee samantien poistumaan katsomosta. Kotijoukkue on pelannut identiteettinsä mukaisesti näyttävää ja energistä, mutta lopulta tehotonta futista. Se on ollut samannäköinen kuin edellisenä vuonna La liigassa, jolloin tehottomuus koitui sen kohtaloksi. Mallorca on jaksanut pysyä omassa pelisuunnitelmassaan ja se hyödyntää tilanteensa kylmäävästi.

Torikokous ottelun toisella puoliajalla

Epäusko aaltoilee yleisössä, kun tuomari puhaltaa pelin poikki. Punaisten pieni rytmiryhmä tanssii ja laulaa omassa katsomon osassaan. Ahtatuessamme ulos stadionilta kuulen, miten isä kehottaa suomenkielellä poikaansa tarkistamaan, että kausikortti on tallessa. Suomalainen jalkapallokulttuurin siemen itää myös täällä aurinkorannalla.

Ohitamme muutaman turistibussin. Fuengirolaan lähtevään bussiin nousee vanhempi mies päätään pudistellen. La Rosaledalta eri suuntaa kiertyvät kadut jättävät taakseen kuuman ja tunnelmaltaan kiihkeän jalkapallospektaakkelin. Selvää on että seuraavaa Málagan ottelu imee taas koko kaupungin itseensä.

Viinikuvaus: hiostavan kuuma ja kiihkeä aurinkorantojen klassikko.

Sähköä Etihadilla

Aurinko helottaa Etihad -stadionin ympäristössä. Alueella on festarimeininkiä; olutkarsinat ovat täynnä ja ruokakojuista lasketaan ruskeisiin papereihin käärittyjä annoksia. Ihmiset ovat ilmeisen hyvällä tuulella ja saan painettua myös Elland roadilta haettu pettymystä hieman syvemmälle.

Vaaleansinistä helottava Etihad

Manchester Cityn ja Tottenhamin ottelu on rakentunut parin viikon ajan. Se pitää sisällään vaaleansinisten tippumisen Mestareiden liigasta dramaattisten vaiheiden jälkeen. Pohjois-Lontoolaisilla on suunnitelma jo valmiina kävi ottelussa, miten kävi. Suunnitelma raikui jo Piccadilly tavernan vessassa: we are at champions league.

Festarimeininkiä Manchesterin vaaleansinisellä puolella

Kuuluttaja esittelee ylikorostetun toistuvasti kotijoukkueen hallitsevana mestarina. City hakee revanssia ja hyvitystä menneen keskiviikon tapahtumiin. Sen aistii myös faneista. Tämä on itselle kolmas kerta Etihadilla ja yleisössä on enemmän sähköä kuin koskaan. Tottenham halutaan palauttaa paikalleen. Asetelma on myös sikäli draaman kaareltaan herkullinen, että Tottenhamilla on mahdollisuus muutaman päivän sisään tiputtaa City sekä Mestareiden liigasta että sabotoida sen kamppailua valioliigan mestaruudesta.

Revanssia hakeva City

Josep Guardiolan kone jauhaa nopeasti ensimmäisen maalin. He is one of our own, he is one of our own, Philip Foden, he is one ow our own. Maalintekijä on selvästi kotiyleisön mieleen. Pelin ilme jatkuu maalin jälkeen odotetunlaisena: City jauhaa pallonhallinnan kautta ja Tottenham iskee vastaan. City ei pääse kunnolla maalipaikoille. Tottenham on vaarallisen oloinen. Kevin de Bruynen loukkannuttua Guardiola tuo Fernandinhon kentällä ja City siirtyy puolustuspainoisempaan miehitykseen, joskin pallonhallintaan tämä ei vaikuta. Liekeissä oleva Tottenhamin Heung-Min Son hukkaa pari paikkaa, joten 1-0 tilanteessa mennään puoliajalle.

Toinen puoliaika alkaa. Silmiinpistävää on, että Guardiolan heiluessa teknisellä alueella Mauricio Pochettino köllöttelee vaihtopenkillä. Ilmeisesti Tottenhamin pelisuunnitelma toimii ja se luottaa myöhäisempään tasoitukseen. Tottenhamin yllättävä veskarivalinta Paulo Gazzaniga on ollut City fanien hampaissa koko iltapäivän: You are fucking shit -kaikuu päätykatsomosta. Tottenhamin fanit kuittaavat tämän heti laulamalla rytmikkäästi: We are at Champion league. Fanikatsomoiden välissä on melko vähän järkkäreitä. Kyseessä lienee vähäisen riskin matsi.

City vaihtaa vielä Segio Agueron tilalle Leroy Sanen. Periaatteessa sillä siis ei ole enää yhtään puhdasta hyökkääjää kentällä. Pep -pallo ei sellaista vaadikaan: valioliigan mestaruus on vielä näpeissä, vaikka Mestareiden liiga on vuosi vuoden jälkeen jättänyt sellaisen pehmeän kohdan vaaleansinisten miehitykseen, johon kilpakumppaneiden pilkkakirveet on mahdollista upottaa.

Tunnelma tiivistyy ottelun loppupuolella. Sekä tuomarit että omien pelaajien huonot ratkaisut saavat äkäistä palautetta pystyyn pongahtavilta City -faneilta. Pochettinokin nousee ylös penkiltään ja jakaa viime hetken ohjeita pelaajilleen. Cityn johto kestää. Fanikatsomoiden välillä vaihdetaan viimeiset terveiset, joihin kuuluu pari pystypainia ja muutama sivukoukku.

Aurinko helottaa ulkona edelleen. City -fanit saivat tarvitsemansa keppihevosen, jolla ratsastaa viikonlopun yli.

Kotiinvaellus Etihadilta

Viinikuvaus: auringon paahtamia brittitaateleita ja joukkoon johdettua sähköä.

Kapsaisiinia Elland Roadilla

-Mate!
-Hey mate! You were telling that, after this match, your friends will be Leeds fans. Now they know, how that is.
-This was terrible, soperran ja tuijottelen tyhjin katsein pöytää.

M62 Manchesteristä Leedsiin

Aamulento Manchesteriin oli lähtenyt hieman viiden jälkeen. Muutamia oluita oli kaadettu lentokentillä ja unettavan uber matkan jälkeen olimme lopulta Elland roadilla Leeds loungessa, jonne olimme ehtineet muutama tunti ennen ottelua. Lounge oli ainoa virallista reittiä kulkeva tapa saada lippuja tässä vaiheessa kautta Leedsin otteluihin. Sen verran kiihkeästi kaupunki hengittää jalkapalloa. Matsin lisäksi tarjolla oli ruokaa ja juomaa.

Minulle tämä oli toteen käynyt unelma. Nähdä Leeds Elland Roadilla ja vielä kaudella, jonka yllä sykkii toive paluusta valioliigaan. Iltapäivä eteni toiveikkaana. Leeds oli juuri edellisellä kierroksella noussut toiseksi Sheffield Unitedin jäätyä tasapeliin Millwallia vastaan. Huolimatta siitä, että Wigan paini putoamista vastaan ja oli ollut vähällä kaataa Norwichin kotonaan, mikään ei oikeastaan viitannut muuhun kuin Leedsin väistämättömään voittoon.

Elland Road. Side before self, every time

Pöydässämme on isä ja poika. Isä on suulaampi ja kertoo, miten hänestä on tullut Leeds fani. Hän varmistaa vielä, että eihän meistä kukaan ole Manchester United fani. Ei ole. Kerron kannattavani Leedsiä ja uskovani, että tämän ottelun jälkeen näin tekevät muutkin tässä seurueessa.

Keskustelemme siitä, miten Leedsin tulisi hankkia lisää laatua joukkueseen valioliigan nousun jälkeen. Marcelo Bielsa on kuitenkin enemmän sitä tyyppiä, että kehittää olemassaolevaa runkoa vastailen. Isä on samaa mieltä ja toteaa ettei hän ei uskonut Bielsan kestävän Leedsissä kauaa, mutta on nyttemmin positiivisesti yllättynyt. Käymme muutamia Englannissa pelanneita suomalaisia jalkapalloilijoita läpi. Aapo Halme ei tässä pöydässä kilistele montaakaan kelloa, mutta Mikael Forssell ja Jari Litmanen ovat hyvin tuttuja.

Sheffield United voittaa kaikkien pettymykseksi Nottinghamin, joten Leedsinkin tulee voittaa säilyttääkseen asemansa.

Harpomme rappusia ylös paikoillemme ja valkokeltasininen meri velloo allamme. Marching on together -raikuu ja saa kylmiä väreitä aikaan. Come on Leeds! Peli pyörähtää käyntiin. Wigan vetäytyy. Leeds ei pääse pelamaan sille ominaisella temmolla, mikä saattaisi enteillä vaikeaa iltapäivää muuten, mutta siinä uskossa ja tapahtumien ketjussa, joka saattanut minut Elland Roadille, ei ole mahdollista nähdä kotivoiton ohitse.

Pallo peliin

Pallo tärähtää omalla maaliviivalla puolustavaa Wiganin pelaajaa. Tilanne on hieman epäselvä ja näyttää jopa maalilta. Päätykatsomo villintyy, kun tuomari osoittaa ensin pilkulle ja sitten rintataskusta nousee punainen kortti. Ottelu vaikuttaa ratkeavan jo ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana. Wiganin maalivahti Christian Walton tekee maalillaan kaikki sirkustemput ennen kuin Pablo Hernandez ampuu pilkun epäonnekkaasti tolppaan. Pallo pyörii vielä hetken maalilla ennen kuin Wigan saa siivottua sen väljemmille vesille. Pablo Hernandez -chäntti lähtee välittömästi kiertämään stadionilla. Yleisö tahtoo osoittaa tukensa Hernandezille. Se on kenties pelin hienoin hetki.

Ennen kuin rankkarin puhaltama kylmä tuuli ehtii laantus karkaa Patrick Bamford laidalta ja tinttaa pallon maalin. Stadioni repeää liitoksistaan. Draaman kaari kutittelee ja tarina palaa takaisin raiteilleen. Nyt peli pitäisi vaan tappaa.

Epäusko ja hämmennys nousevat pintaan, kun Gavin Massey tasoittaa ottelun aivan ensimmäisen puoliajan lopussa. Masseyn kuti on ainoa, jonka Wigan sai maalia kohti ensimmäisellä puoliajalla. Maali on kuin leijona-aitauksessa kirmaileva nuori ori. Se ei kuulu tähän peliin.

Puoliajalla pikainen piipahdus loungeen. Toiveikkuus on vaihtunut varovaisuuteen. Ehkä pelin kulku vaikuttaa liian ennakoitavalta tullakseen todeksi näille kannattajille, joita on viimeisten vuosien ajan riepoteltu oikein olan takaa. Toivon itse myös nopeaa, tylsää ja kotijoukkueelle suotuisaa ratkaisua.

Bielsa tekee odotetusti nopeita vaihtoja. Se luo uskoa, että peliä lähdetään nyt voittamaan entistä paremmalla suunnitelmalla. Harmillisesti Leedsin hyökkäykset vaikuttavat liian hitailta ja päättyvät liian usein toivotaan, toivotaan -tyyppiseen keskitykseen. Wiganin pelaajat pelaavat teatraalisesti aikaa ja käyttävät kaikki kikkapussinsa kakkoset hidastaakseen pelin tempoa.

Sama ori ja sama laiduin. Wigan menee 1-2 shokkijohtoon. Toinen maali tulee sen koko ottelun aikana toisesta maalia kohti saadusta laukauksesta. Pelin ehtii vielä kääntämään. Korteissa myös lukee näin. Leeds saa hetkellisesti maalia ounastelevaa hurmosta päälle, mutta traagisesti häviää. Pitkä päivä juotetaan nyt suolana ja kuivan karkeana hiekkana, sille illuusiolle, jonka perässä täällä olin. Kanavoin oman pettymykseni pariin suomalaiseen voimasanaan, mutta vastustaja ei ole tyrmättävissä. Se täytyy nyt seuraavien päivien aikana väsyttää.

Ollaan Loungessa. Juomaa menee nyt tupla- tai triplavauhdilla alas. Poika kuittaa sen, että tätä on olla Leeds -fani. Se on jotenkin totta, koska tunnun itse ottaneeni pöytäseurueen kovimman iskun. 

Billy Bremner

Paikallisilla on tästä enemmän kokemusta. Joku käy lavalla toteamassa, että Leedsin pitää osata myös puolustaa. Kriitikki on paljasta ja siitä kasvaa teräviä ohdakkeita. Olen jo päättänyt palavaani ensi vuonna. Kokemus on väkevämpi kuin mitä olin koskaan kuvitellut. Toki sen sävyt olivat kivuliaita, mutta juuri kaikkien sävyjen raadollinen kirjo tekee oman joukkueen kannattamisesta niin koukuttavaa.

Viinikuvaus: hiekkaa ja hurmosta Pint -lasista.

San Siron uneksintaa

Inter Milanon ja Atalantan ottelussa oli naapuruston kokoontumisen tunnelmaa. Toki sillä erotuksella, että naapureita oli reilu 50000 ja naapurikaupunkilaisiakin  6000-10000. Giuseppe Meazzan- tai perinteisemmin San Siron -stadioni oli megalomaaninen ja betonisen hirviömäinen ilmestys. Sen ulkoseunustoilla kiersivät betoniset siltamaiset rakennelmat, joita pitkin pääsi harppomaan stadionin korkeampiin kerroksiin.

San Siron stadioni on massiivinen

Stadionia kiersivät olut-, ruoka- ja fanituotekojut. Väritys oli enimmäkseen sinimustaa, mutta jännitystä elämään toivoville oli tarjolla oli myös punamustaa kangasta. Oluen sai hankittua erillisellä poletilla, jonka sai ostettua samasta kioskista kuin oluenkin, mutta vain eri kassalta. Jollain tavalla tähän kiteytyi tietty italialainen sääntöjä kunnioittamaton ja niitä älykkäästi kiertävä mentaliteetti: on yksinkertaisesti tyhmää noudattaa tyhmiä sääntöjä. Myyjää huvittaa, kun kuvaamme kädessä lojuvia poletteja.

Olutkaupoille

Torinon pehmeämpi hurmoksellisuus on vaihtunut kansanomaiseen  rosoisempaan kokonaisuuteen. Liput tarkistetaan kolme kertaa, stadionin seinille nostetut oikeisiin katsomonosiin ohjaavat kyltit jättävät tulkinnan varaa, ylös harpotaan jyrkkiä betonirappusia pitkin ja omilla paikoilla toteamme, että penkit ovat ahtaat: tällä millään ei toki ole mitään väliä, vaan ne tekevät kokemuksesta autenttisen.

Kuuluttaja vaikenee, kun vierasjoukkueen kokoonpano vilisee valotaululla. Viesti on selvä: vierasjoukkueen rupeamasta aiotaan tehdä mahdollisimman vaikea. Bergamosta on tullut vaikuttava määrä vierasjoukkueen kannattajia.

Atalantan kannattajat olivat saapuneet tuhatpäisinä paikalle

Edessä sytytetään sätkä, jonka imelä tuoksu nostaa keskustelun siitä, että ehkä käyttäminen ei ole laitonta, mutta ostamimen ja myyminen on. Hieman sivummalla vanhempi mies kaivaa taskustaan stadionille salakuljettaman pienen viinapullon ja hörppää siitä. San Siron uneksijalla on täällä 50000 ystävää.

Pazza Inter Amala herkistää yleisön ja muistojen kollektiivinen sinimusta filmi raksuttaa kallokopissa ja pumppaa sähköä iltaan. Ottelu on merkityksellinen. Sekä Inter Milan että Atalanta pelaavat Mestareiden liiga -paikasta.

Atalanta vaikuttaa vaarallisemmalta. Inter puolustaa ja rakentaa peliä syvältä. Sen hyökkäyksiin lähdöt vaikuttavat hieman hitailta ja vaivalloisilta. Kotiyleisö ei anna armoa, vaan harhasyötöistä ja huonoista suorituksista lähtee väkevä kollektiivinen palaute. Interin kausi on ollut kohtuullinen, jopa hyvä, mutta aistittavissa on, että interistit janoavat parempaa. On varmasti ollut kivuliasta, että Jose Mourinhon menestyksekkäiden kausien jälkeen Inter on koukannut vauhtia ylemmästä keskikastista ja samaan aikaan Juventus, joka on yksi Interin pahimmista kilpakumppaneista, on dominoinut Serie A:ta.

Pazza Inter - hullut interistit

Saan viestin, että onko Wanda Naraa näkynyt. Ei ole. Saippuoopperasta tuttu Mauro Icardi on kuitenkin palanut kokoonpanoon. On vaikea yhdistää kentällä systemaattisesti liikkuvia pelaajia siihen skandaalinkäryiseen ja rasismin kohauttamaan narratiiviin, joka italialaisen jalkapallon ympärillä velloo. Jalkapallo on kuitenkin maailman kuva niin hyvässä kuin pahassa.

Katsomoissa kiertäneet olutmyyjät parkkeeraavat puoliajalla katsomon sisääntulolle. Pian selviää että kauppaa tehdään pärstäkertoimen mukaan viiden tai kuuden euron hintaan. Annamme itse kymmenen euron setelin kahdesta oluesta. Pienen väittelyn jälkeen kauppa menee läpi. Samaan aikaan vierestä sujahtaa myyjälle vitonen ja hänelle annetaan tuoppi muitta mutkitta. Törmäämme suomalaiseen mieheen puoliajalla. Hän on tullut Italiaan golfaamaan ja on silmittömän rakastunut maahan. 

Toinen puoliaika käynnistyy. Ottelun loppua kohden sätkät ja tupakat sauhuavat tiheämpään tahtiin. Jännitys ja hermostuneisuus kasvavat. Maaleja ei tänään nähdä. Sarjataulukkoa selatessa käy mielessä, että tasapeli sopi varsin hyvin Luciano Spalletin suunnitelmiin. AC Milan on hävinnyt eilen ja ero punamustiin kasvaa pisteellä. Lisäksi kierrosten huvetessa Atalanta jää edelleen viiden pisteen päähän. Interin seuraava ottelu on Frosinonea vastaan ja sen päällä on vahva kolmen pisteen aura.

Näkymä San Sirolta Milanoon

Kahteen päivään on mahtunut melkein kaikki Italian jalkapallon suuret. Ainoastaan Roomaa jää vielä kääntämättömäksi kaupungiksi. Leikkisästi leimaamme itsemme italialaisen jalkapallon asiantuntijoiksi, vaikka kyseessä oli vain pintapuolinen raapaisu siihen, mikä vuosikymmenestä ja sukupolvesta toiseen saa italialaiset kääriytymään oman seuransa väreihin ja niin huonoina kuin menestyksen vuosina saapumaan laumoittain seuraamaan suosikkiseuransa otteluita ja myötäelämään koko inhimillisellä tunneskaalalla seuransa mukana.

Torino oli eri kuin Milano. Puut kasvavat samalla viheriöllä samaa aurinkoa kohti, mutta eri muotoisina. Niiden oksille jalkapallo fanit keveästi kiipeävät tai tarttuvat koko elämän kestävällä intohimolla rakastamansa seuran runkoon. Eikä sitä rakkautta käy kiistäminen.

Viinikuvaus: talon sinimusta viini kansanomaisella hinnoittelulla. Naapurilta naapurille.

Juventus FC-AC Milan: loppuun asti

Juna pyyhälsi vajaassa tunnissa Milanosta Torinoon. Junassa ei vielä näkynyt merkkejä illan futiskoitoksesta, jossa Serie A:ta viime vuodet suvereenisti hallinnut Juventus kohtaisi uutta nousua tekevän A.C Milanin. Teoriassa Juventus oli voiton päässä mestaruudesta, mikäli Napoli häviäisi seuraavana päivänä Genoalle ja A.C Milan kaipasi kipeästi lisäpisteitä sekä kamppailussa Mestareiden liiga -paikasta että pysyäkseen paikallisvihollisensa Inter Milanon kannoilla.

Matka Milanosta Torinoon taittui melko haipakkaa

Vanha rouva varmasti oli vilkuillut jo Mestareiden liigan suuntaan ja esimerkiksi Cristiano Ronaldoa ei kolhujen takia kokoonpanossa nähty. Yhden kauden kontekstissa motivaatioetu oli rossonerillä, mutta seuraperinteiden ja italialaisen jalkapallohistorian punnukset painoivat varmasti enemmän. Tänään pelattaisiin loppuun asti.

Alppien reunustaman Juventus tai Allianz -stadionin ympäristössä kaikki vaikutti olevan kohdillaan. Mustavalkoinen sydän, jonka päälle iso osa Torinosta on rakennettu, sykki pizza-, olut- ja paitakojujen rytmissä. Jalkapallon näkökulmasta Torinossa asiat olivat hyvin. Sen verran iloa ja menestystä oli vanhan rouvan voitonmaljoista läikkynyt kaupungin kaduille. Tapahtuma oli seesteisesti paikoillaan ja ihmiset valuivat kohti turvatarkastuksia.

Juventuksen ja A.C Milanin otteluun sai lippuja vielä peliviikolla virallisen ticketone.it:n kautta. Lippujen hinnat huitelivat 160-250 euron välillä. Sikäli ymmärtää että futismatsit ovat karkaamassa niiden ihmisten saavuttamattomiin, joiden kautta futiskulttuuri hengittää. Se tasapainoilee rahavirtojen optimoinnin ja kannattajakulttuurin välissä. Osin lippujen korkeiden hintojen, mutta myös Ronaldon puuttumisen takia peliin oli vielä futisturistina mahdollista päästä virallisia reittejä pitkin ja sopuhintaan, vaikka matkatoimistot kiljuivat Sold Outtia ja trokareiden sivuilla lipuista pyydettiin mieliluvituksellisia hintoja.

Mellakkapoliisit kerääntyvät kadunpätkän molemmille puolille ja siniset valot vilkkuivat, kun vierasjoukkueen faneja tuotiin sinivalkoisilla paikallisbusseilla matsiin. Kädet, huudot ja kansainvälisesti tunnetut käsimerkit kaivautuvat ulos bussin ikkunoista. Hetken kestänyt näytös palautti muistijälkiä siitä, että seurojen välinen vihanpito juoksi syvällä geeneissä ja historian saatossa seurauskollisuudesta on saattanut joutua maksamaan hengellään.

Poliisi turvaamassa vierasjoukkueen kannattajien saapumista

Italiaan pääsi helpommin kuin Allianz -stadionille. Turvatarkastuksia oli muutamia ja lippujen lisäksi syynättiin henkilöllisyystodistus. Omat paikat oli helppo löytää ja pian kuuluikin korvia vihlova vihellys, kun punamustat saapuivat stadionille lämmittelemään.

Milanin kannattajille oli varattu oma kakkupalan muotoinen karsina yhdestä stadionin kulmasta. Pirskeet olivat siellä jo pystyssä, kun stadionin muut sektorit täyttyivät kotijoukkueen kannattajista. Tunnelma kohosi kohti Alppien korkeuksia, kun kuuluttaja ja yleisö juhlivat Juventuksen kokoonpanoa perinteisellä etunimi (kuuluttaja) - sukunimi (yleisö) -mallilla. Juhlat saivat alkaa ja Storia Di Un Grande Amore liimasi kiinni mustavalkoisen jalkapalloidentiteetin. Kuuluttaja latelee vielä korostetun monotonisella ja pitkästyneellä äänellä vierasjoukkueen kokoonpanon.

Milan vie peliä ja Juventus vaikuttaa hieman uneliaalta. Se ei pääse oikein rakentamaan hyviä hyökkäyksiä ja maalintekopaikkoja. Ymmärrän että osaltani läksyt ovat tekemättä, koska iso osa stadionilla pauhaavista lauluista jää aukeamatta. Punamustien suunnatessa laulunsa oman joukkueensa sijasta Juventukseen reagoi muu stadioni voimakkaasti viheltäen. Tunnelma on hurmoksellinen.

Fino Alla Fine

Kryszof Piatek karkaa Tiemoue Bakayokon syötöstä ja sijoittaa pallon ohi vastaanryntäävän Wojciech Szczęsnyn. Milan siirtyy ansaittuun johtoon ja pirskeet alkavat vierasjoukkueen fanikatsomossa. Johto on täysin ansaittu ja hetkeä aiemmim Milanilta on evätty rangaistuspotku VAR:n perusteella. Milan on horjuttamassa tämänhetkistä italilaisen jalkapallon suurinta. Puoliaika pelastaa Juventuksen. Onko se kuitenkin jonkinlaisessa virransäästötilassa?

Stadionilla on helppo ymmärtää, miten rakkaus jalkapalloon siirtyy sukupolvelta toiselle. Vieresämme isä ja poika nousevat toisella puoliajalla pomppimaan Juventuksen kannattajalaulun tahtiin. Se on täysin luonnollista ja teeskentelemätöntä. Tapahtuman tunnelman imu on myös jotain sellaista, mitä jokaisen suomalaisen futisjunnun tulisi ainakin kerran kokea. Sen jättämä tunnejälki saattaisi varmasti läpi jäisten hiekkakenttien, puuduttavien harjoitusjaksojen ja niiden tunnekuohojen, joiden keskellä nuoret asettelevat elämänsä perustuksia varovasti paikoilleen.

Juventus ottaa pelin haltuunsa. Nuori poika vieressämme nauraa, kun jostain kaatui olut, jonka edessä oleva mies onnekaasti väistää. Hän ei edes huomaa pieniä farkuille leviäviä roiskeita, vaan tapittaa intensiivisesti kentälle.

Mateo Musacchio kaataa Paolo Dybalan. Michael Fabbri osoittaa määrätietoisesti rangaistuspilkkua ja väläyttää keltaista korttia. Dybala painaa pallon pilkulta maaliin ja ottelu on tasan.

Virransäästötilasta ei ole tietoakaan ja Juventus vyöryy Milanin maalille kerta toisensa jälkeen. Se on tarttunut momentumiinsa mestarin lailla ja vaikka minuutit napsahtelevat valotaululla eteenpäin ja Milan saa viriteltyä jotain hyökkäysten tapaista, niin lopulta se oli vain ajan kysymys: vaihdosta tullut Miralem Pjanic katkaisee Milanin puolustukselta lähtevän heikon syötön ja vapauttaa Juventuksen superlupauksen Moise Keanen, joka upottaa pallon takakulmaan. Fino alla Fine: Juventus voittaa.

Voiton raukaisemat kotijoukkueen kannattajat valuvat stadionilta kioskeille, autoihinsa ja täyteen ahdettuihin busseihin, joita tönöttää rivissä teiden varsilla. Ilta hämärtyy hiljalleen ja kävelemme Torinon holvimaisia katuja pitkin kohti rautatieasemaa. Junaan noustessa poliisit saartavat yhden henkilön: hän on nousemassa Milanoon vievään yöjunaan Juventuksen huivi kaulassa. Sitä ei turvallisuussyistä sallita, vaan huivi on piilotettava. Juna nytkähtää liikkelle jättäen taakseen poikkeuksellisesta futisdynastiasta nauttivan Torinon.

Viinikuvaus: futishurmosta vanhan rouvan tarjoilemana