Sivut

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kapsaisiinia Elland Roadilla

-Mate!
-Hey mate! You were telling that, after this match, your friends will be Leeds fans. Now they know, how that is.
-This was terrible, soperran ja tuijottelen tyhjin katsein pöytää.

M62 Manchesteristä Leedsiin


Aamulento Manchesteriin oli lähtenyt hieman viiden jälkeen. Muutamia oluita oli kaadettu lentokentillä ja unettavan uber matkan jälkeen olimme lopulta Elland roadilla Leeds loungessa, jonne olimme ehtineet muutama tunti ennen ottelua. Lounge oli ainoa virallista reittiä kulkeva tapa saada lippuja tässä vaiheessa kautta Leedsin otteluihin. Sen verran kiihkeästi kaupunki hengittää jalkapalloa. Matsin lisäksi tarjolla oli ruokaa ja juomaa.

Minulle tämä oli toteen käynyt unelma. Nähdä Leeds Elland Roadilla ja vielä kaudella, jonka yllä sykkii toive paluusta valioliigaan. Iltapäivä eteni toiveikkaana. Leeds oli juuri edellisellä kierroksella noussut toiseksi Sheffield Unitedin jäätyä tasapeliin Millwallia vastaan. Huolimatta siitä, että Wigan paini putoamista vastaan ja oli ollut vähällä kaataa Norwichin kotonaan, mikään ei oikeastaan viitannut muuhun kuin Leedsin väistämättömään voittoon.

Elland Road. Side before self, every time


Pöydässämme on isä ja poika. Isä on suulaampi ja kertoo, miten hänestä on tullut Leeds fani. Hän varmistaa vielä, että eihän meistä kukaan ole Manchester United fani. Ei ole. Kerron kannattavani Leedsiä ja uskovani, että tämän ottelun jälkeen näin tekevät muutkin tässä seurueessa.

Keskustelemme siitä, miten Leedsin tulisi hankkia lisää laatua joukkueseen valioliigan nousun jälkeen. Marcelo Bielsa on kuitenkin enemmän sitä tyyppiä, että kehittää olemassaolevaa runkoa vastailen. Isä on samaa mieltä ja toteaa ettei hän ei uskonut Bielsan kestävän Leedsissä kauaa, mutta on nyttemmin positiivisesti yllättynyt. Käymme muutamia Englannissa pelanneita suomalaisia jalkapalloilijoita läpi. Aapo Halme ei tässä pöydässä kilistele montaakaan kelloa, mutta Mikael Forssell ja Jari Litmanen ovat hyvin tuttuja.

Sheffield United voittaa kaikkien pettymykseksi Nottinghamin, joten Leedsinkin tulee voittaa säilyttääkseen asemansa.

Harpomme rappusia ylös paikoillemme ja valkokeltasininen meri velloo allamme. Marching on together -raikuu ja saa kylmiä väreitä aikaan. Come on Leeds! Peli pyörähtää käyntiin. Wigan vetäytyy. Leeds ei pääse pelamaan sille ominaisella temmolla, mikä saattaisi enteillä vaikeaa iltapäivää muuten, mutta siinä uskossa ja tapahtumien ketjussa, joka saattanut minut Elland Roadille, ei ole mahdollista nähdä kotivoiton ohitse.

Pallo peliin

Pallo tärähtää omalla maaliviivalla puolustavaa Wiganin pelaajaa. Tilanne on hieman epäselvä ja näyttää jopa maalilta. Päätykatsomo villintyy, kun tuomari osoittaa ensin pilkulle ja sitten rintataskusta nousee punainen kortti. Ottelu vaikuttaa ratkeavan jo ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana. Wiganin maalivahti Christian Walton tekee maalillaan kaikki sirkustemput ennen kuin Pablo Hernandez ampuu pilkun epäonnekkaasti tolppaan. Pallo pyörii vielä hetken maalilla ennen kuin Wigan saa siivottua sen väljemmille vesille. Pablo Hernandez -chäntti lähtee välittömästi kiertämään stadionilla. Yleisö tahtoo osoittaa tukensa Hernandezille. Se on kenties pelin hienoin hetki.

Ennen kuin rankkarin puhaltama kylmä tuuli ehtii laantus karkaa Patrick Bamford laidalta ja tinttaa pallon maalin. Stadioni repeää liitoksistaan. Draaman kaari kutittelee ja tarina palaa takaisin raiteilleen. Nyt peli pitäisi vaan tappaa.

Epäusko ja hämmennys nousevat pintaan, kun Gavin Massey tasoittaa ottelun aivan ensimmäisen puoliajan lopussa. Masseyn kuti on ainoa, jonka Wigan sai maalia kohti ensimmäisellä puoliajalla. Maali on kuin leijona-aitauksessa kirmaileva nuori ori. Se ei kuulu tähän peliin.

Puoliajalla pikainen piipahdus loungeen. Toiveikkuus on vaihtunut varovaisuuteen. Ehkä pelin kulku vaikuttaa liian ennakoitavalta tullakseen todeksi näille kannattajille, joita on viimeisten vuosien ajan riepoteltu oikein olan takaa. Toivon itse myös nopeaa, tylsää ja kotijoukkueelle suotuisaa ratkaisua.

Bielsa tekee odotetusti nopeita vaihtoja. Se luo uskoa, että peliä lähdetään nyt voittamaan entistä paremmalla suunnitelmalla. Harmillisesti Leedsin hyökkäykset vaikuttavat liian hitailta ja päättyvät liian usein toivotaan, toivotaan -tyyppiseen keskitykseen. Wiganin pelaajat pelaavat teatraalisesti aikaa ja käyttävät kaikki kikkapussinsa kakkoset hidastaakseen pelin tempoa.

Sama ori ja sama laiduin. Wigan menee 1-2 shokkijohtoon. Toinen maali tulee sen koko ottelun aikana toisesta maalia kohti saadusta laukauksesta. Pelin ehtii vielä kääntämään. Korteissa myös lukee näin. Leeds saa hetkellisesti maalia ounastelevaa hurmosta päälle, mutta traagisesti häviää. Pitkä päivä juotetaan nyt suolana ja kuivan karkeana hiekkana, sille illuusiolle, jonka perässä täällä olin. Kanavoin oman pettymykseni pariin suomalaiseen voimasanaan, mutta vastustaja ei ole tyrmättävissä. Se täytyy nyt seuraavien päivien aikana väsyttää.

Ollaan Loungessa. Juomaa menee nyt tupla- tai triplavauhdilla alas. Poika kuittaa sen, että tätä on olla Leeds -fani. Se on jotenkin totta, koska tunnun itse ottaneeni pöytäseurueen kovimman iskun. 

Billy Bremner

Paikallisilla on tästä enemmän kokemusta. Joku käy lavalla toteamassa, että Leedsin pitää osata myös puolustaa. Kriitikki on paljasta ja siitä kasvaa teräviä ohdakkeita. Olen jo päättänyt palavaani ensi vuonna. Kokemus on väkevämpi kuin mitä olin koskaan kuvitellut. Toki sen sävyt olivat kivuliaita, mutta juuri kaikkien sävyjen raadollinen kirjo tekee oman joukkueen kannattamisesta niin koukuttavaa.

Viinikuvaus: hiekkaa ja hurmosta Pint -lasista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti