Sumusaarten pääsiästrilogia osa II: Stadion -kierros ja "Owen" Elland Roadilla

Leedsin ottelun aiheuttama hämmennys ei huuhtoudu edes persialaisravintolan kylmäkaapista löytyvällä Efellä. Ottelun kummallisuus saa uusia sfäärejä, kun peilaa sitä koko siihen matkaan, jonka tähän pisteeseen kuljimme: lentoja siirrettiin kaksi kertaa eteenpäin, liput otettiin varmuudeksi hospitality -hintaan, että varmasti pääsisimme otteluun ja nyt, kun olimme viimein täällä, meille tarjoiltiin kunnon mahalasku, jolle ei oikein löydy rationaalista selistystä: Leeds teki Leedsit aivan kuin ensimmäsellä Elland Roadin reissullani 2019 Wigania vastaan.

Ylä- ja alamäet yhteen kuvaan tiivistettynä

Stadion -kierrosta vetävä ”Owen” ei halua puhu edellisen päivän pelistä. Hän kuittaa, että se on nyt ollutta ja mennyttä ja on aika keskittyä seuraavaan otteluun. Elland Roadin rundaaminen on ollut pitkään omalla toivelistalla ja nyt sen yli vihdoin päästään vetämään viiva. Olemme taisteluparin kanssa ehkä turhankin rennolla meiningillä liikkeellä, sillä nimeämme ei löydy osallistujalistalta. Syykin selviää, kun kaivan lipun uudemman kerran mailista esiin: yritämme tunkea puolta tuntia liian aikaisin alkavalle kiertueelle mukaan. Nappaan kahvin ja asetumme Billy Bremnerin mukaan nimetyn Billy’s Sport Barin penkeille. Sisään lappaa perheitä, joiden pikkulädit ovat järjestäen puettu Leeds Unitedin verkkareihin. Kiertueoppaat vaikuttavat olevan enimmäkseen mallia ”kaiken Leedsin kanssa nähneet ja kokeneet”.

Chris Loftusin ja Kevin Speightin muistolle

 

Owen kertoo, ettei häntä saa kiertueella kuvata, vaikka se saattaa mukana oleville naisille ollakin vaikea paikka. Samalla hän valjastaa yhden pikkulädin kantamaan hänen vesipulloaan ja toisen sateenvarjoaan. Owen on huumorismiehiä ja saa luotua kierrokselle heti hyvän tunnelman. Owen opettaa kaikille Leeds -tervehdyksen ja hän tenttaa paikallisilta tarkkoja yksityiskohtia Leedsin historiasta. Onneksemme mukana on turvamies, joka pääsee aika usein jeesaamaan vastausten kanssa. Meidän ja paikallisten lisäksi ryhmässämme on yksi jäsen Kiinasta, jonka Owen leimaa ainoaksi tosifaniksi, koska hän on matkustanut maailman toiselta puolelta samaan aikaan, kun kaikki muut ovat tulleet jostain lähinaapurustoista. Tässä vaiheessa me menemme vielä paikallisista.

Owen on sillä tavalla melko realistisella maailmankuvalla liikenteessä, että hän sanoo seuran ja stadionin tarvitsevan investointeja. Samalla hän taputtaa Elland Roadin kieltämättä jo hieman väljähtänyttä kuosia. Hänen viestinsä terävöityy entisestään, kun saavumme somisteista riisutulle Bremner -sviittien alueelle. Tila muistuttaa vanhan kartanon ruokasalia. Owen näkee Leedsin ja San Francisco 49ers:n pinnan alla kuplivassa yhteistyössä paljon mahdollisuuksia. ”Leedsin kausikorttia jonottaa tällä hetkellä 22000 ihmistä ja jenkit etsivät kohdetta, johon investoida”, tulee hyvin määrätietoisesti oppaan suusta ja asiapohjan alla virtaa selvästi myös kaihoa ja toivoa uuteen suuruuden aikaan Leedsissä. ”Tämä kausi, kun vielä säilytään, niin sitten seura voi alkaa investoimaan parempiin pelaajiin.”, Owen jatkaa ja esittää Brightonia eräänlaiseksi esimerkkiseuraksi Leedsille.

Vaikka Owen ennen kiertuetta sanoikin, ettei ole niinkään puhumassa meille seuran historiasta, niin hän palaa siihen yhtenään. ”70-luvulla ei ollut yhtäkään joukkuetta, jota Leeds ei voinut voittaa. Nykyään kun näkee ottelulistassa Manchester Cityä ja Arsenalia, niin tietää, että pataan tulee”, hän toteaa. Owen on selvästi jättänyt osan sydämestään 70 -luvulle. ”Leeds oli ensimmäinen seura, joka painoi pelaajien nimet paitoihin ja toi pelaajat lämmittelemään katsojien eteen”, Owen muistuttaa ja jatkaa, että nykyiselläänkin Leeds on maan TOP 6 seura melkein millä tahansa mittarilla. 

Owen kuvaa osaltaan, miten hänen oman elämänsä on limittynyt ”Marching on together” -chäntin mukaisesti Leeds Unitediin. Ylä- ja alamäet ovat olleet rajuja. Pistävimmät muistot ovat Euroopan kentillä 70-luvulla hävityt finaalit AC Milania ja Bayern Münchenia vastaan. Molempia finaaliotteluita värittivät tuomarien käsittämättömät ratkaisut ja tiettävästi rahaa liikkui kulisseissa. Samaan aikaan FA vaikutti joka kausi tekevänsä kaikkensa sen eteen, ettei Leeds United menestyisi. Se tuntui selvästi jopa pahemmalta kuin ne hetket, jolloin koko Leedsin olemassaolo oli talousvaikeuksien takia vaakalaudalla.

Historian havinaa

Marcelo Bielsasta Owen piti. Hän hehkuttaa Bielsan vahvoja arvoja ja vaatimustasoa useampaan kertaan. Jesse Marsch teki Owenin mielestä lähinnä numeroa itsestään, mutta Javi Gracia on hyvä heppu, joka osaa sovittaa Leedsin taktiikan aina vastustajan mukaiseksi. Edellisestä päivästä ei edelleenkään puhuta. Manchesterin punaisen puolen joukkuetta ei myöskään mainita oikealla nimellä, vaan siihen viitataan hellittelynimillä, kuten ”Scumchester”. 

Lopulta Owen myös havaitsee, että me emme ole taisteluparin kanssa paikallisia ja kuultuaan, että olemme Suomesta, virittää hän taas hyvällä huumorilla faktat pöytään. ”Olen käynyt Oslossa ja siellä olut maksaa yli kymmenen puntaa. Luulen että skandinavialaiset ystävämme ovat ihan yhtä paljon meidän edullisten oluttuoppien kuin jalkapallonkin perässä”. Perässämme tuleva turvamies kyselee myös, miten usein käymme Leedsissä. Vastaan, että 1-2 -kertaa vuodessa, johon hän toteaa, että ehkä siinä vaiheessa, kun meillä menee vielä paremmin, niin voisitte käydä useamminkin tai ehkä jopa loppukaudesta vielä. Jalkapallon kontekstissa Leedsissä on aina ollut hyvin tervetullut olo. Ihmiset ovat uteliaita ja myös ylpeitä siitä, että joukkuetta seurataan eri puolilla maailmaa. Turvamiehen sanat alleviivaavat tätä.

Marcelo Bielsan uroteot ansaitsivat mainitoja myös stadionkierroksella

Owen kertoo, että Elland Roadilla tunnelma on poikkeuksellista ja jalkapalloliitto on todennut, että maajoukkueenkin pelejä pitäisi järjestää enemmän Ellan Roadin kaltaisilla pienemmillä stadioneilla. Rivien välistä välähtää myös pieni huoli siitä, että mitä stadionin laajentaminen saattaisi tunnelman näkökulmasta merkitä. Elland Road on muutenkin muuttumassa. ”Chäntit lähtevät nyt eri puolilta stadionia ja se oli jollain tavalla läsnä myös Crystal Palace -ottelussa”, Owen sanoittaa asiaa.

Pullahdamme kotijoukkueen pukukoppeihin, joissa Owen vinoilee minulle, että olenko koskaan ennen ottanut kuvia puhelimella, koska hänen mielestään en saa kohdistettu sitä pukukopissa oikein. Kerron ottaneeni yhden kuvan kerran aiemmin ja tämä on minun elämäni toinen kuva. Vastauksessa on Owenin pitkähkön naururemakan perusteella hyvä leikkauskohta suomalaisen lakonisen- ja brittihuumorin välillä. 

Owen muistuttaa vielä tarinan kautta siitä, että Elland Roadin nurmelle ei ole mitään asiaa, mikäli pitää henkeään arvossa ennen kuin pullahdamme stadionin eteen parin tunnin samoilun ja tarinoinnin jälkeen. Lopun puheenvuorossaan hän luo vielä uskoa tulevaan. Liverpool on voitettavissa ja kaudesta tulee vielä vähintäänkin kelvollinen. Pientä taikauskon vivahdetta on hänen viimeisessä toiveessaan: ihan sama missäpäin maailma olette. Meidän pitää pysyä joukkueen tukena, kannustaa ja juhlia sen maaleja ja voittoja. Tähän olen sataprosenttisen valmis sitoutumaan.

Elämäni toinen valokuva

Olin jostain saanut päähäni, että kierros kestää tunnin ja nyt meillä olikin yhtäkkiä kiire Bradfordiin. Viimeisenä vastalauseena edellisen päivän otteluun ja osittain olosuhteidenkin pakosta jätämme käymättä Leedsin kaupassa tällä kertaa. Illan päätteeksi heitän vielä puolitotisen toiveen Leeds -aiheisen twitter tilini kautta siitä, että olisipa kiva juhlia vierailuamme siten, että kasassa olisi tuhat seuraajaa. Vajaassa vuorokaudessa tili kerää melkein saman verran lisää seuraajia kuin blogin oma tili kahdeksan vuoden aikana. Se kertoo myös omaa tarinaansa Leedsistä kaupunkina, jalkapalloseurana ja yhteisönä.

"ALAW"

Viini: Burgundya 70-luvulta

Leeds United-Wolverhampton Wanderers: uusia alkuja

Päätös matsiin lähtemisestä kypsyy aika impulsiivisesti. Tai pikemminkin kyseessä on ensin pyrkimys matsiin, sillä klikkailtuani melkein tunnin tyhjiä penkkejä uudistuneessa lipunmyynti -järjestelmässä, uskon lopulta, että jäsenille tarkoitettu allokaatio on myyty loppuun. Jäljellä olevista keinoista tarraan vielä jäsenille suunnattuun arvontaan. Ihan mutkattomasti ei arvontaankaan osallistuminen mene, mutta saan itselleni ja taisteluparille riittävän määrätietoisella puskemiselle arvat sisään. Pienellä hienosäädöllä saan kohdistettua arvat vielä perhesektioon, johon stadionin karttaa tuijottelemalla arvelen olevan paremmat saumat osua.

Takaisin Elland roadilla

Ensin kortilta suhahtaa rahat ja omaan Leeds -tiliin pomppaa kryptisiä viestejä sellaisten tiliin linkitettyjen itemien vahvistamisesta, joita ei kuitenkaan löydy tahi pysty vahvistamaan. Illan päälle itemeille löytyy jo rivi- ja paikkanumerot. Muutamien tuntien kuluttua tästä vahvistusviesti pompsahtaa mustana otsikkona mailiin. Arpa osuu. Peliin on enää viikko aikaa, joten lentojen ja hotellien kanssa ei olla enää aivan kuin karkkikaupassa, mutta ihan kelvollinen, vaikkei kilohinnaltaan ihan edullisin, irttaripussi niistä kasaantuu.

Emmerdale vilkkuu junan ikkunoista ennen kuin TransPennine Expressin jo aika monet ravit ravannut valioyksilö tussahtaa Leedsin rautatieasemalle. Hotelli on Granary Wharfissa eli käytännössä juna-aseman vieressä. Olimme joulukuussa myös samaisessa tuplapuun -hotellissa ja sen kapeiden kanaalien rajaama melko rauhallinen, mutta kuitenkin hyvien ravintoloiden ympäröimä sijainti on riittävä kriteeristö rikospaikalle palaamiseen. Taisteluparin hyvät muistot Sky -baarissa hörpityistä omenamehuista vietti vaakaa myös uusinnan suuntaan.

Peliä edeltävät päivät otetaan melko rennosti. Syödään hyvin ja liikkumisen tempo ei todellakaan ole mitään murderballia. Saamme revanssin ravintola Fazendasta, johon ei kirjoittajan flunssaoireista johtuen viimeksi Omicron -myrskyn keskellä hennottu mennä. Kulttuurikiintiö täyttyy The Royal Armouries Museumin ritariteemaa ja Kalvin Phillipsin tähdittämää muraalia ihastellen. Tosin kaupungissa on myös sitä liikehdintää, jonka mukaan muraali pitäisi nyttemmin maalata uusiksi, koska Phillips ehti kesällä siirtyä M62:n Manchesterin pätkälle.

Pitääkkö vaiko eikö?

Leedsin värejä alkaa näkymään pelipäivänä hotellin aamupalalla. Kyselen somessa erityistipsien perään, koska kyseessä on kauden avausmatsi. Meitä kehotetaan vaan saapumaan ajoissa pelipaikalle hautumaan ja nauttimaan tunnelmasta. Mitään Ruotsista tuttua hemmapremiärin kaltaista ilotulittelua ei siis ole tiedossa. Leeds United on enemmän elämäntapaa ja jotain, mihin Leedsin kaupungissa synnytään kuin jotain, mitä tarvitsisi pumpata ihmisten tietoisuuteen.

Otan vinkeistä vaarin. Hurautamme taksilla Elland roadille kolme ja puoli tuntia ennen peliä. Leedsin väreihin verhoutuneiden ihmisten silmäniskut ja spontaanit tervehdykset luovat ympäristöön sitä yhteisöllisyyttä, joka tekee Leedsistä jalkapalloseurana autenttisen. 

Sen verran on kirjoittajassa futisturistia, että päätän hakea uutta twistiä pelipäivään rikkomalla aiempia rutiineja eli emme mene suoraan The Old Peacockiin, vaan tallustelemme Elland roadilta Heath roadia ylös paikkaan, josta kuvittelen ihmisten ottaneen juuri niitä kuvia, joissa Elland road näkyy enemmän lintuperspektiivistä.

Luulen löytäneeni oikean viheralueen reunan. Näkymän eteen on kasvanut muutamia puita, mutta saan otokseni. Ylöspäin vievän tien varteen kerääntyy lähitaloista muutamia pikkulädejä myymään Fanta -tölkkejä.  Päättelen, että he ovat enemmän bisneksen kuin Leedsin asialla, sillä he kyselevät minulta pelin alkamisajankohtaa.

Lintuperspektiiviä

Katukuvia

The Old Peacock ennen ottelua

Kävelemme ylös Town streetille asti ja otamme Old White Hart -pubissa yhdet omppumehut ennen kuin laskeudumme Elland roadin kupeeseen ja The Old Peacockiin. Pubin ruokalistaa on hieman uusittu ja klassisen rasvaisten ranskisten vetämien aterioiden lisäksi tarjolla on muutakin apetta. Toivotamme kanawrapit erittäin tervetulleeksi.  Löydämme Beer Gardenista lupaavanoloisen pöydänpään, johon istumme hautumaan. Pöydän toisessa päässä on vanhempi pariskunta, jonka tulkitsen tulevan Tanskasta. Muutoin paikka tulvii paikallista aksenttia.

Sujahdamme Elland Roadin porteista kivuttomasti sisään reilu tunti ennen peliä. Stadionin käytävillä nostellaan vaahtohattuisia juomia huulille ja katsotaan useammalta screeniltä Fulhamin ja Liverpoolin peliä. Seuraamme tovin muiden esimerkkiä ja siirrymme katsomon puolelle ensimmäisten joukossa. Ihmisiä virtaa verkkaiseen tahtiin penkeilleen. Salakuuntelun perusteella suurin osa olisi tyytyväisiä yhteen pisteeseen ja hyvään esitykseen kentällä. Viime kauden putoamiskamppailun jäljet eivät ole vielä täysin arpeutuneet, sillä vedonlyöntitoimistot arvottavat yleisön mielentilan vastaisesti Leedsin ottelun suosikiksi.

”Marching on Together” -remahtaa stadionin rakenteille. Tyhjiä penkkejä ei enää ole kuin koti- ja vierassektion erottavilla riveillä. Ensimmäinen Wolvesin pelaaja pötkähtää teatraalisesti jo pian ottelun  alettua nurmelle, mikä lisää kotiyleisön kierroksia. Kotikannattajien narratiivissa Wolves on sama filmaava ja ajanpeluulla pelin rytmiä rikkova Wolves kuin viime vuonnakin. Sen pelitapa on strateginen ja tietoinen valinta, jota on aidan toiselta puolelta helppo vihata.

Wolvesin pelikirjasta

Wolves iskee pelillisesti myös armotta, kun jo kuuden minuutin pelin jälkeen se sahaa vastaiskussa Elland roadin nurmea puolelta toiselle ja Daniel Podence pomputtaa puolivolleyn sekä nurmen ja Illan Meslierin näppien että yläriman kautta maaliin: 0-1. Yhden sisäänhengityksen ajan elämä vilisee kotikannattajien silmissä ja Elland road hiljenee. Sen jälkeen yksittäiset ”Come on Leeds” karjahdukset kasaantuva hiljalleen kotijoukkuetta kannattelevaksi pauhuksi, vaikka vieraat saavatkin oman ”Your support is fucking shit” -hetkensä.

Leeds pääsee hyvin pelin mukaan ja hallitsee pelitapahtumia. Wolves on teatraalisen ilmeen lisäksi jatkuvasti vaarallinen myös kentällä ja se löytää tilaa hyvin laidoilta, jossa sen taitavat pelaajat haastavat väkevästi Leedsin pakkeja. Wolvesin Jose Sa jyrää rangaistusalueella vapaapainiotteilla Leedsin Rasmus Kristensenin. Rankkarin käry ei löydä Robert Jonesin sieraimiin. Ei edes VAR -kopin kautta ja narratiivi siitä, miten Valioliigan rahakkaampia seuroja suositaan tuomareiden ratkaisussa vahvistuu.

”Where the fuck, where fuck is VAR”-huudot hiljenevät tovin kuluttua.

Lopulta Leedsin prässi iskee Wolvesin rangaistusalueella ja Jack Harrison siirtää Brenden Aaronsonin prässäämän pallon Rodrigolle, joka yllättää San etukulmasta. Stadion repeää ja ihmiset halailevat kaikkea, mikä käsien ulottuville sattuu: 1-1 ja näissä lukemissa mennään tauolle, vaikka Wolvesin Leander Dendoncker pääsee aivan ensimmäisen jakson viimeisillä hetkillä paraatipaikalle. Tuleva Ranskan maajoukkueen ykkösveska Meslier taittaa kotijoukkueen kannattajien verenpainetta tervehdyttävällä tavalla koipensa Dendonckerin vedon eteen.

Pascal Struijk kyykyttää

Jäämme puoliajalla puhaltamaan suosiolla sykkeitämme alaspäin, mikä osoittautuu siinä mielessä hyväksi valinnaksi, että Leeds on toisen puoliajan ensimmäisen vartin aivan purjeessa. Wolves hyökkää joka puolelta eikä Leeds meinaa ehtiä millään pallon perään ja silloin, kun se vihdoin saa pallon itselleen, luovuttaa se sen pikapostilla takaisin.

Wolves piti Leedsin laitapakit kiireisinä

Taisteluparille ojennetaan ylemmältä riviltä karkkipussi. Leeds kestää Wolvesin sirkustelun ja kaupungin uuden sheriffin Jesse Marschin vaihdot muuttavat tuulen suunnan. Sisään tulleet Mateusz Klich ja Sam Greenwood pystyvät tuomaan sekä pallokontrollia että rauhaa Leedsin peliin. 

Uuden Leeds -suosikin Rasmus Kristensenin täydellisesti ajoitettu taklaus läpikarkaavaan Rayan Ait Nouriin on prologia sille, mitä seuraavaksi tapahtuu. Leedsin vai pitäisikö sanoa Marschin prässi puree ja Wolvesin pelin avaus häiriintyy. Pascal Struijk hakee säähavaintopallon ja toimittaa sen Greenwoodille. Greenwood siirtää pallon Tyler Adamsille, joka pelaa pallon nopeasti Klichille niin sanotusti taskuun. Klich uittaa vieheen Wolvesin puolustusta juoksullaan sahaavalle Patrick Bamfordille, joka pamauttaa kovaa ja matalaa maalille:

1.       Mitä FA näkee: Ait Nouri tökkää pallon omaan maaliin

2.       Mitä kaikki muut näkevät: Brenden Aaronson sijoittaa pallon takakulmaan

Yhtä kaikki Leeds siirtyy 2-1 -johtoon. Heittelen taisteluparia ilmaan. Yhden pelin otannalla voidaan sanoa, että Leeds on hieman onnekas ottaessaan ottelun keulapaikan, mutta kun yhtälöön lisätään kaksi edellistä Wolvesia vastaan pelattua matsia, niin johtoasema on täysin ansaittu.

”We are Leeds, We are Leeds, We are Leeds” täyttää kaikukopan ja sitten ”Your support is fucking shit” palautetaan vieraskatsomoon.

Wolvesin herkkähipiäisistä pelaajista kehkeytyy yhtäkkiä kaiken kestäviä gladiaattoreita, mutta siitä ei ole enää punnertamaan peliä tasoihin, vaikka Patrick Bamford ehtiikin enteellisentuntuisesti hassaamaan vielä avopaikan ja Crysencio Summerville hölmöilee Wolvesille vaparin aivan ottelun viimeisillä sekunneilla. Jones päättää piinan. Leeds voittaa. Kaiser Chiefsin ”I predict the Riot” jysähtää ämyreihin. Jesse Marsch ja Bruno Lage päätyvät kiivaaseen sanaharkkaan. Vieressäni seisova silminnähden liikuttunut äijänköriläs kääntyy puoleeni ja silittää hikistä paidan selkämystä.

Jesse Marschin Leeds avaa kauden voitolla

Muutama lapsi juoksee kentälle pelipaitojen toivossa. Istahdamme takaisin penkeillemme. Enää ei ole kiire mihinkään.

Viini: vaahtoa yli reunojen ja vallien 

Matkalla (osa III): Leeds United-Arsenal

Pelilista saa surutta punakynää. Omicron jyllää ja tartuntoja ilmenee Valioliiga -joukkueissa pelit peruvina ryppäinä. Lopulta listalle jää enää yksi peli: Leeds-Arsenal. Se on meidän peli ja kokoa reissua heitelleet sattumukset pelaavat meidän pihalle. Toki punakynää vedetään siihen tahtiin myös Leedsin pelaajalistaan, että vaatii melkoista ponnistelua uskoa edes jonkinlaiseen tulokseen, mutta jalkapallo on siitä hieno peli, että tämäkin peli alkaa 0-0:sta.

Leedsin peleihin lippujen saaminen on oma Odysseiansa, sillä kysyntä läikkyy reilusti tarjonnan yli. Omalla kohdalla useammalla laitteella jäsenille suunnatusta lipunmyynnistä tikettien kärkkyminen heti h-hetkellä toi bingon. Liput eivät ehtineet Suomeen ennen kuin lentokoneemme irtosi kiitoradalta, joten lipunmyynti järkkäsi meille duplikaatit pelipäiväksi lipputoimistoon. 

Olemme Elland Roadin kupeessa jo kolmea tuntia ennen peliä. Lippujen hakemisen lisäksi ohjelmassa on Leedsin kaupassa vierailu, ”rokoterannekkeen” hommaaminen ja matsiruoka Elland Roadin vieressä olevassa The Old Peacock pubissa. Stadionin lähistön värimaailma on korostuneen sinistä, keltaista ja valkoista, ja vaikka käsillä on hieman koleampi päivä niin tunnelma stadionin ympäristössä on raukeaa ja onnellisen yhteisöllistä.

Perinteitä ja uutta aikaa Elland Roadilla

Lapioituamme hampparit ja curryranskalaiset kitusiimme käppäilemme stadionin itäpuolelle ja kilautamme liput vuorollamme lipunlukijaan. Koronarannekkeita ei ainakaan kovin tarkasti portilla tarkisteta niin kuin ehkä saattoi lopulta odottaakin, vaikka moni todistukseton olikin vapauttanut lippunsa myyntiin peliä edeltävinä päivinä. 

Vahva sumu verhoaa savumaisena pilvenä kenttää, kun pelaaja lämmittelevät. Katsomonosat täyttyvät hiljalleen ja ensimmäisiä chänttejä viritellään.  Lopulta kotiyleisö tarttuu euforisesti pelin alkua enteilevän ”Marching on together” -kappaleen sävelmiin ja Elland Road konsertoi pieteetillä sitä, mistä Leeds Unitedissa on kaupungilleen kyse.

The Old Peacock pubin kautta Elland Roadille

Videolla Marching on Together:

Peli poljetaan käyntiin ja selväksi käy, että tänään ei muovi-istuimille tule olemaan paljoakaan käyttöä, mikäli meinaa kentälle nähdä. Nostan taisteluparin myös penkillensä seisomaan, jotta pelitapahtumista jää visuaalisiakin muistoja. Leeds aloittaa toiveita herättävän terävästi ja saa aivan ottelun alussa painettua pelin Arsenalin päätyyn. Taika kuitenkin raukeaa melko pian, kun Arsenal saa viriteltyä ensimmäiset hyökkäyksensä ja Leedsin puolustus on auttamattoman helisemässä. Arsenalilla on paikat tehdä ensimmäiseen vitoseen kaksi maalia. Sen jälkeen loukkaantumisten tainnuttaman Leedsin peli ei lähde rullaamaan, vaikka yleisö koettaa sitä lennättää. Oikeiden jalansijojen löytyminen puolustuspelissä ja lukuisat harhasyötöt värittävät Leedsin peliä. Arsenal kasvaa koko ajan ja Garbriel Martinelli on lopulta se kaveri, jonka sisäterä leijuttaa pallon ensimmäistä kertaa Leedsin maaliin.

Leeds vastaa ”Champion of Europe” -chäntillä ja taisteluparikin intoutuu heiluttamaan pokemon -teemaista Leedsin huiviaan, vaikka edellisen matsin peruilta olikin enemmän Manchesterin taivaansinisten miehiä. Raphinha loihtii kuin tyhjästä tasoituspaikan itselleen, mutta alakulma ei ole riittävän jyvällä ja kuti valuu ohi:

-Tehtiinkö me maali?, taistelupari kysäisee

Muutaman rytmikkään "Marcelo Bielsa" -säkeen jälkeen Martinelli on irti ja nostaa pallon toistamiseen Leedsin maaliin. Leedsin puolustuspelaaminen yskähtelee vielä ensimmäisellä puoliajalla kertaalleen Arsenalin siirrellessä palloa Leedsin boksissa. Kinttuja ei vain löydy oikeisiin väyliin ja niinpä ”Let your country down” -chänttinsä saanut Bukayo Saka flipperöi pallon jo kolmannen kerran Leedsin maaliin ja se kylvetys, joka neljä yötä ja neljäkymmentäviisi mailia M62:sta lounaaseen sijaitsevasta alkupisteestä sai alkunsa, jatkuu.

Puoliajalla brittipiirakat ja olut tekevät kauppansa. Ehdimme jälleen hyvin toisen puoliajan alkuun takaisin. Katsomon sisääntuloaukolle kiivennyt herrasmies antaa kipakkaa palautetta kentän suuntaan. Järkkäri käy rauhoitelemassa miestä, joka puolustelee käyttäytymistään selkeäsanaisella

-But they are shit! Look at them!

Kyllähän sitä aina toivoo, että 0-3 saattaisi kääntyä vielä joksikin muuksi, mutta pelinilme ei sellaiseksi lähde vääntymään, vaikka Arsenal nostaa hieman kengurunnahka tossuaan kaasulta. Ohi kulkevat ihmiset antavat ymmärtäviä katseita toisilleen. Ilo on revittävä tänäänkin jostain muusta kuin varsinaisesta peliesityksestä. Poikansa kanssa matsia katsomaan tullut brittjätkä laulaa nurmella pötköttelevälle Martin Ødegaardille ”You are just soft southern bastard” ja astelee murheellisen näköisenä takaisin omalle istumapaikalleen.

Tunnelma stadionilla valotaulun lukemista huolimatta on upea ja se kumpuaa jostain äärimmilleen kaupallisesti viritettyä brittifutiksen pirtaa syvemmistä sfääreistä. Leedsin näennäinen hallinta on lohduttavaa. Kenties Arsenalin Ben Whitekin haluaa antaa jotain Leedsille takaisin, kun hän lanaa holtittomasti Joe Gelhardtin boksissa nurin ja Leeds saa rankkarin. Raphinha jättää suorituksessaan samba-askeleet tällä kertaa hieman vähemmälle ja täräyttää pallon surutta oikeaan yläkulmaan. Reissun yhdestoista maali tulee lopulta oikeiden maalipuiden väliin ja siitä otetaan ilo irti. Länsi-Yorkshiren majakkaan syttyy hetkellisesti valo, jonka Emile Smith Rowe hyvin ajoitetulla juoksulla ja riittävän painavalla viimeistelyllä sammuttaa: 1-4.

Yksi maali oikeidenkin maalipuiden välliin

Loppukymppi, peliajan päättymisen jälkeinen kymppi ja matka stadionin aitojen läpi kohti seuraavia etappeja on väkevän ”We all love Leeds” -chäntin säestämää. Pelireissun tulokset ovat olleet karmeita, mutta se ei tässä hetkessä tunnu lainkaan niin pahalta kuin kotimaisessa irkkubaarissa karkeasti viikko sitten Rüdigerin kalasteleman lisäajan pilkun jälkeen. Oikeastaan tulokset eivät tunnu ollenkaan pahalta siihen onnentunteeseen peilaten, että näimme Leedsin paikanpäällä ja vieläpä Valioliigassa kaikkein niiden sattumusten ja suursäätilojen vaihteluiden jälkeen, jotka reissuamme kelluttivat.

Videolla: We all love Leeds

Taistelupari avaa kotiinpaluupäivän, joka lopulta piti sisällään yhden peruuntuneen junvavuoron, yhden peruuntuneen ja yhden myöhästyneen lennon, silmät säihkyen ja nauraen:

-Ne hävisi, vaikka niillä oli niin hyvä kannatus!

Mitäpä siihen lisäämään.

Viini: paikallisten riemusta ja kyyneleistä perinnereseptillä

Kun jalkapallo meni kiinni

Epätodentuntuiset tyhjät katsomot Italiassa eivät vielä hälventäneet kaikkien aikojen futiskevään humua. Luottokortin syntilistalle oli pääsiäiseksi laskettu kolme ottelupalloa Leedsin peleihin. Tarkoitus oli kotiuttaa Valioliigapaikka joko Elland Roadilla tai Liberty Stadiumilla Walesilla. Hotellit ja matsiliput oli varattu myös Pietariin huuhkajien matseja varten ja oman kausikortin lisäksi joululahjana oli annettu kaksi kausikorttia Turun Interin kevään koitoksiin.

Sitten otteluita alettiin perua tai optimistisemmin siirtää. Yksi kerrallaan. Lopulta kokonaisia ottelukierroksia jäädytettiin. Tästä oli enää yhden pysäkin matka siihen, että sarjojen ovet lyötiin säppiin. Silmänräpäyksessä jalkapallo meni kiinni. Tämä ei sinänsä jalkapalloa viihteenä (vaikkakin intohimoisesti) kuluttavan ihmisen näkökulmasta ole suurikaan tragedia. Hotelleista, lennoista ja matsilipuista näyttäisi järjestäen saavan rahat takaisin tai niihin kiinnitetyt bitit voi hyöty- ja viihdekäyttää myöhemmin. Nyt näyttää jopa siltä, että niihin investoidut rahat säilyttävät paljon paremmin arvonsa kuin perinteisemmät sijoitukset, jotka ovat yhtä kauden 2017-2018 Beneventoa ja tuttavallisemmin joulukuusta. Tämän hetken tragediat pystyttävät hirsimökkejään muualla. Se on hyvä pitää mielessä, kun tekee päivittäisiä valintojaan ja valitsee sanojaan.

Beneventon menoa Serie A:ssa 2017-2017 kaudella

Jalkapallo ei ole elämää suurempaa. Se on maailman kuva tässäkin hetkessä. Stadionit humisevat tyhjyyttään. Lähipuiston takana olevalla futiskentällä on ollut tavallista enemmän kuhinaa. Kuuliaisesti peliporukat ovat hallitusten asettamien säädösten ja suositusten mukaisia. Perheet pelaavat keskenään ja siitä tulee vähän kummallinen olo, kun pallo karkaa viereisen porukan pelikentälle. Melko monen katseessa on tällä hetkellä ripaus koronaa.

Keittiöstään päivystyvän selvännäkijän kristallipallo näyttää juuri laiturilta sumuun työnnettyä venettä. Merenkäynti on maltillista ja vastarannalle matkaa. Australian A-liigan imu ei vielä tartu, joten lataan vieroitusoireisiin vanhan futismanageri pelin. Saan pettymyksiin päättyneen kauden päätteeksi kenkää, koska kyllästytän omistajat ruinaamalla toistuvasti lisää rahaa palkkakuluihin. Aloitan seuraavana päivänä kauden uudelleen ja voitan tuplamestaruuden. Suljen jälleen koneen ja päätän palaavani pelin ääreen, jos aivastusten ja yskähdysten kirjaaminen taulukkolaskenta -ohjelmaan alkaa houkuttaa.

Lapset ottavat muuttuneet olosuhteet kuin aamupuuronsa. Suunnittelen ostavani pojalle hänen ehdottoman suosikkipelaajansa Timo Furuholmin pelipaidan syntymäpäivälahjaksi. En muista onko hänelle vielä kerrottu, että varsinaiset syntymäpäivät on peruttu tai kansainvälistä futisskeneä mukaillen toistaiseksi siirretty. Lahja tulee kuitenkin osumaan suoraan häränsilmään. Katselen sohvalla ruutujen äärellä pötköttelevää perhettäni. Tässäkin hetkessä olen raadollisen etuoikeutettu. Se on hyvä pitää mielessä ja mieli nöyränä, kun karanteenikamman piikit napsahtelevat poikki. Eletään aikoja, jolloin panokset siirretään pelipöydän keskelle lupaa kysymättä. Niin on usein muutenkin, mutta valaistus on nyt tavallista kirkkaampi. Toivon että tässä on yksi tämän kevään opetuksista.

Ja sitten joskus, kun suljettujen tilojen salvat ja stadioneiden portit taas aukeavat, ja jos universumi niin suo,  palaamme Veritakselle, Elland Roadille ja Pietariin Ristisaarelle ja humallumme lajin kauneudesta koko jäljellä olevien T- ja B-solujemme voimalla.

Viinikuvaus: genomeja ja kapsideja

PS: jalkapalloa ja elämää juhlitaan vielä Beneventossakin

Hajatelmia Marcelo Bielsasta ja Leedsistä

Emirates -stadionilla nähtiin yksi brittifutisvuoden kertomuksellisimmista puoliajoista, kun Marcelo Bielsan Leeds painoi Arsenalin aivan purjeisiin. Mikel Arteta sai puoliajalla äyskäröityä kölinsä tyhjäksi ja lopulta tykkimiehiltä kastuivat vain jalat. Ottelun päätyttyä Arteta juhlii helpottuneena. Bielsa vastasi tähän lempeällä ja hieman ironisella hymyllä. Artetan ja Arsenalin lakanat pysyivät puhtaana, vaikka Bielsa toi maailman nähtäväksi menestysreseptin sekä futismaailman menneisyydestä, nykyhetkestä että tulevaisuudesta. Futishumun humalluttamana helposti unohtuu, että yksistään Arsenal hyökkääjän Alexandre Lacazetten markkina-arvo on osapuilleen sama kuin koko Leedsin pelaavaan kookonpanon.

Brittifutiksen terävin kärki pelaa bielsapalloa: pallonhallintaan perustuvaa korkean intensiteetin ja prässin jalkapalloa. Bielsa itse vie jalkapalloa kuitenkin koko ajan uusille tasoille ja uusiin konteksteihin. Esimerkkinä: futikseen ja huippu-urheiluun leimallisesti kuuluva ”voittoon hinnalla, millä hyvänsä”-mentaliteetti saa vastinparinsa Bielsan korkeamman moraalin pelifilosofiasta. Leeds on championshipissä yksi vähiten rikkoneista joukkueista, vaikka se on samaan aikaan yksi eniten taklanneista. Kokonaisuus ei toki ole näin mustavalkoinen, vaan harmaansävytteinen, mutta Bielsa on itse alleviivannut sitä, että uskoo pelaajien performoivan paremmin silloin, kun he uskovat tekevänsä oikein ja he pelaavat korkealla pelimoraalilla.

Kulttivalmentajan auraa kantava Bielsa elää itse vaatimattomasti paikallisen kaupan yläkerrassa jalkapallolle omistautuen. Samaan aikaan huippufutaajat ympäri maailmaan elävät kuin Rock -tähdet konsanaan. Tapa elää on persoonaan menevää, mutta vaikutusvaltaisena hahmona Bielsa tuo jalkapallossa hengen materian rinnalle. Leedsin osalta on nähty, että pelkät pitkät perinteet ja laaja kannattajakunta eivät takaa taivaspaikkaa. Leeds pelaa valmentajansa arvojen mukaista futista ja se on kenties merkittävin syy sille, että se keikkuu sarjatasonsa kärjessä ja pystyy haastamaan isompia seuroja luopumatta kuitenkaan omasta pelillisestä identiteetistä. Arsenal-Leeds -matsista tuli sellainen tuntu, että kentällä olevat joukkueet tulevat jotenkin eri maailmoista.

Huolimatta siitä, että jalkapallon suuriin kertomuksiin kuuluisi Leedsin paluu Valioliigaan ja nimenomaan kummisetä -Bielsan johtamana, ei Elland roadin taivas ole mitenkään pilvetön. Ennen alkukesää ilkeitä äitipuolia koputtelee länsi-Yorkshiressa ovia totuttuun tapaan.  Bielsan vahva ja jääräpäinenkin tapa toteuttaa omaa jalkapallofilosofiaansa on toistuvasti päättynyt siihen, että hänen joukkueiltaan loppuu kaasu ennen kauden loppua. 

Bielsalle töitä tekevät pelaajat kehittyvät usein harppauksittain, mutta samalla Bielsan tapa valmentaa on pelaajille sekä fyysisesti että psyykkisesti erittäin kuluttava. Tähän yhtälöön, kun lisätään 46:n ottelun championship -kausi ja poikkeuksellisen pientä pelaavaa kokoonpanoa pyörittävä Leeds, nousee kylmä hiki pintaan. Leedsin kahdesta pelaavasta kärjestä toinen palasi vuoden vaihteessa lainapestiltään Arsenaliin. Ykkösveskari Kiko Casillaa uhkaa pitkä pelikielto ja kesällä Tottenhamille myytiin Jack Clarke. Korvaajat puuttuvat vielä. Leeds on viritetty äärimmilleen niin pelillisesti kuin business -mielessä. Leedsin omistajaa ja liikemiestä Andrea Radrizzania on tiettävästi lähestytty seuran ostoaikeissa. Mikä kauppa olisikaan sen parempi kuin saada Leeds mahdollisimman edullisesti Valioliigaan ja sitten myydä pois? Pokeripöydässä pelataan kovaa peliä jalkapallomaailman sattumanvaraisuutta vastaan.

Leedsin kannattajien keskuudessa ollaan vahvasti sitä mieltä, että Englannin mestaruussarjan kabineteissa ei haluta Leedsin nousevan. Narratiiviin liittyy se, että tuomareiden päätöksissä ja peliohjelman suunnittelussa, Leedsille jää aina lyhyt tikku käteen.  Syyt tähän kumpuaisivat historiasta, seuran perinteistä ja mestaruussarjan taloudellisista intresseistä. Bielsa ristiriitaisia tuntemuksia herättävänä hahmona tuo myös oman lisänsä soppaan. Kuluvalta kaudelta käsiin on jäänyt kaksi Leedsiä vastaan selvästi väärin puhallettua rankkaria ja pari Leedsille puhaltamatta jäänyttä. Viime kauden Spygate -tapaus jätti myös omat varjonsa keskusteluun. Kuluva kausi kokonaisuudessaan tulee sitten jättämään asialle joko puoltavan tai vahvistavan todistuksensa.

Leeds pelaa nyt 100-vuotiskauttaan. Se on sarjan kärjessä ja sellaisen valmennuksen alaisena, jota on vaikea tai mahdoton lähiaikoina korvata. Silmut ovat jo kesken talven puhkeamaisillaan ja minkälainen kliimaksi se olisikaan, jos Bielsa pääsisi ensi kaudella saman shakkilaudan ääreen Josep Guardiolan, Jürgen Kloppin, Jose Mourinhon ja Carlos Ancelottin, ja monen muun kanssa? On helppo ennustaa, että mikäli Leeds ei nouse, lähtee Bielsa. Leedsiin tulee pitkä talvi ja kevääseen jää pelkät talventörröttäjät. Siksi kuluva kausi vaikuttaa niin kohtalonomaiselta.

Viinikuvaus: modernin viinin kypsyttämisen juuret, nykyhetki ja tulevaisuus. 

Elland roadilla tilit tasan

Tarina ottaa ensi askeleensa viime keväältä, kun kävimme kaveriporukan kanssa Elland roadilla katsomassa Leeds-Wigan -ottelun. Wigan sai ottelussa punaisen kortin, Leeds loi 36 maalintekopaikkaa, missasi rankkarin ja hävisi 1-2. Kokemus oli niikseen väkevä, että se huusi revanssia. Leedsin pudottua loppukaudesta suoran nousijan paikalta tutkin vielä kuumeisesti, miten pääsisin Wembleylle juhlimaan Leedsin nousua Championshipin playoffsien finaaliin. Suunnitelma oli valmis, mutta Leeds karsiutui dramaattisesti Derbylle kierrosta aiemmin. "Toivo on se, mikä tappaa" on lausahdus, jonka Leedsin kannattajat usein yhdistävän mielitiettyynsä. Se oli viime kauden osalta helppo allekirjoittaa.

Toin reissusta tyttärelleni pehmolelun, joka kesällä hävisi. Ilmoitin kotona, että tarvitsee sitten syksyllä lähteä hakemaan uusi. Vaatimus oli, että koko perhe lähtee tällä kertaa mukaan. Vaatimukseen oli mielekästä taipua. Suunnitelma hahmottui hiljalleen, sopiva viikonloppu löytyi kalenterista ja enää tarvitsi keksiä, miten saan hommattua alati loppuunmyydylle Elland roadille liput.

Kapsasiinia edelliseltä keväältä

Eräänä lokakuisena aamuna kirjauduin hyvissä ajoin Leedsin kotisivuille. Metsästin kokon perheelle lippuja Leeds-Blackburn -otteluun. Olin harjoitellut kertaalleen aiemmin sen, miten lippujen ostamisprosessi kulkee koneen käynnistämisestä viimeiseen painallukseen asti. Olin hommannut perheellemme neljä jäsenyyttä ja linkittänyt ne toisiinsa, jotta voin tilata neljä lippua kerralla.

Leedsin kotimatseihin liput kortilla

Aamulla minut laitettiin virtuaaliseen jonoon. Nettisivuilla oli tyypilliseen tapaan ruuhkaa, kun liput tulivat myyntiin. Jonotin ehkä kymmenen minuuttia ja sitten pääsin läpi. Osa katsomonosista oli myyty jo loppuun ja osassa oli enää hajapaikkoja. Huojennuksekseni vihreitäkin katsomoita oli. Yritin ensin paikkoja perhekatsomosta, mutta jokin rajoitteista kertova herja esti lippujen hankinnan. Nappasin seuraavaksi auki näkymän eniten keskellä olevasta katsomonosasta. Neljä vierekkäistä paikkaa löytyi. Tilaus meni jouhevasti läpi. Harvoin tulee yhtä onnellinen olo siitä, kun luottokortti kevenee melkein sadalla punnalla.

Odottelulla oli hintansa, sillä sekä lentojen ja hotellien hinnat olivat nousseet siitä, kun ensimmäistä kertaa niitä selailin. Kaikkein varhaisimmat aamut ja myöhäisimmät yöt olivat tällä kokoonpanolla myös punaisella vyöhykkeellä. Lapset toki olivat reissanneet jo aiemmin melko lailla, mutta viulunkieliä oli turha kiristää liikaa, koska reissu ei ollut ihan perinteinen leppoisa irtiotto aurinkoon muutenkaan.

Lapset nukahtavat junaan, joka jyskyttää Manchesterista Leedsiin. Emmerdalemaiset maisemat vilkkuvat ikkunoista. On perjantai. Peli on lauantaina. Tämä tapahtuu nyt oikeasti.

Koitan löytää Leedsin juna-asemalta koordinaatteja hotellin suuntaan. Netti tökkii, joten menen aseman seinälle kiinnitetyn kartan luo. Se ei kerro minulle juuri mitään. Aseman työntekijä tulee luokseni ja kysyy tarvitsenko apua. Kerron hotellin nimen. Sen pitäisi olla 20 minuutin kävelymatkan päässä. Saan ohjeet, mutta reissaaminen on tehnyt tehtävänsä. Ulkona en enää hahmota, mihin suuntaan Wellington streetiä pitkin pitikään lähteä. Samaan aikaan vettä alkaa vihmoa. Kärvistelemme aseman edessä lastenvaunuinemme, matkalaukkuinemme ja lapsinemme. Eiköhän oteta taksi.

Mihin suuntaan Wellington streetiä

Pelipäivänä koitamme laannuttaa kierroksia rauhoittumalla hotellihuoneeseen päiväunille. Suunnitelma ei meinaa toimia edes vähää alusta ja lopulta, kun kello pärähtää soimaan, montaakaan silmäystä unta ei ole otettu. Olin edellisenä iltana koittanut twitterin kautta kalastella vinkkejä lapsiystävällisestä kokoontumispaikasta ennen peliä. Syöttiä hiukan nyki, mutta saalis jäi nostamatta. Niinpä googlailin Elland roadin lähistön ravintoloita ja The Old Peacockista löytyi lasten menu. Se oli riittävä indikaattori sille, että kokeilisimme onneamme siellä.

Elland road ennen matsia

Huivikauppaa

The Old Peacockiin virtaa ihmisiä muutamaa tuntia ennen ottelua. Sisään pääsee vain matsilipun haltijat. Vaimoni meinaa epähuomioissa kaivaa tuimana tuijottavalle portsarille seuraavan päivän Manchester Unitedin ja Brightonin matsin liput. Twisti jää läpikäymättä. Leedsissä vihataan ManU:a ja ensimmäisiä paikallisilta saatuja komentteja edellisellä reisullakin oli, että "eihän kukaan teistä ole Manchester Unitedin fani".

Väärät liput sujahtavat käsilaukkuun ja oikeat nousevat esiin. Portsari kehottaa katsomaan lasten päälle etteivät jää jalkoihin. Baari on täynnä ja melko nopeasti tulee pääteltyä se ettei tänne kannattaisi jäädä. Kävelemme jo takaisinpäin, kun huomaamme, että baarin takaosasta pääsee ulkopihalle. 

Ulkopiha avautuu laajana hieman festarimaisena alueina puupöytineen, burgerikipsoineen ja olutpisteineen. Otamme hieman syrjempää pöydän ja saan ruoka ja pintti -puolen kuntoon. Bändi tekee soundcheckiä.

The Old Peacock I

The Old Peacock II

Kierrämme Ellan roadia länsisivustan suuntaan. "Tästä et voi jatkaa etenpäin", järkkärit laskevat leikkiä tyttäreni manchesterin punaisesta hatusta. Ahtaudumme pyöräoven kautta Stadionille. Pienessä aulatilassa myydään piirakoita ja virvokkeita. Lapset juoksevat ympäri tilaa ja vaarimainen järkkäri kiusoittelee heitä.

Matsi menu stadionilla

Elland roadin nurmi aukeaa taianhohtoisena edessämme. Leedsin pelaajat käyvät yksitellen kannattajakatsomon edessä ottamassa yleisön vastaan. Takaamme toivotaan, että tulisimme näille paikoille myös seuraavan viidentoista vuoden ajan, koska lasten yli näkee niin hyvin kentälle. "Marching on together" raikaa niin kuin sen vain kuuluukin raikaa. 

Ennen matsia muistohetki ensimmäisessä maailmansodassa menehtyneille

Matsi alkaa kirkkaan harmaan taivaan alla

Peli alkaa ja jännitys kutoo kentän reunalla olevat kannattajat yhteen. Leeds ottaa pallonhallinnan. Blackburn pyrkii pelaamaan suoraviivaisesti isokokoiselle targetille Sam Gallagherille, joka odottelee laidoilta Adam Armstrongia ja Stewart Downingia mukaan hyökkäyksiin.

Leedsin peli on enemmänkin rutinoitunutta kuin hurmoksellista. Marcelo Bielsan totaalifutikseen on tullut ripaus kyynisyyttä edellisillä kierroksilla. Tuloskunto on parantunut näyttävyydenkin kustannuksella.

Tyler Roberts nostaa pallon boksiin Luke Aylingille. Blackburnin puolustus pelaa huolimattomasti ja Ayling potkitaan nurin. Hetken odottelun jälkeen tuomari osoittaa pilkulle ja katsomo repeään pauhuun. "Patrick Bamford du du du du" säestää näytöstä, kun Bamford poimii vetovuoron itselleen. Edellisellä reisulla rankkari missattiin.

Edessä olevat ihmiset tekevät eteemme väylän, kun nostan pojan syliini ja tapitamme kentän toiseen päätyyn. Bamford pistää pallon hillitysti sisään ja asiat asettuvat oikeisiin uomiinsa. 

Leeds juhlimassa 1-0 maalia

Viitisen minuuttia kuluu edellisestä: Bamford kuolettaa pitkän avauksen Blackburnin puolustuksen keskellä ja siirtää pallon eleettömästi Jack Harrisonille. Harrisonin sijoitus kolahtaa maalin takakulmaan ja Leeds johtaa 2-0.

Peli vaikuttaa ja osin taputellulta, kunnes Derrick Williams tulee ensimmäisen puoliajan lopulla väkevästi kulmatilanteeseen, ja kuinkas ollakaan, pallo pamahtaa maaliin. Epäuskoinen ja tapahtuneen  kieltävä hiljaisuus tarttuu stadionin pintoihin. Viime reissulta takaraivoon jäänyt "Nyt nekin tietää, mitä on olla Leeds -fani" jyskyttää hetken. Ainoan maaliyrityksensä hyödyntänyt melko mitäänsanomaton Blackburn pääsee jonkin salaluukun kautta peliin mukaan.

Leeds painoi päälle myös toisen puoliajan

Leeds jatkaa toisella puoliajalla vyörytystään. Takaamme satelee kritiikkiä niin Bamfordille, Bielsalle kuin Harrisonillekin. Kritiikkiin tiivistyy varmasti vuosikausien toivon ja pettymyksen vuoristorata, joka ei meinaa löytää Valioliigan asemalle, jossa Leedsiä on jo pitkään odotettu. Pablo Hernandezkin vapautetaan tanteereelle. Leeds on venyttämässä tappiottoman putkensa viiden ottelun mittaiseksi, vaikka sillä ei ole aivan oman pakan parhaat kortit käsissään. 

Blackburnin puolustuksen viime hetken terveiset Patrick Bamfordille

Leeds kannattajien välitön palaute Blackburnin pakeille

Jos Blackburn saa jonkun paikan, sen muistikuva on tähän mennessä jo freudilaisittain tukahdutettu. Elland roadin päällä roikkuva taivas on ottelun aikana tummennut. Stadionin valot ja värit paistavat syvinä illassa, jossa Bamford pitää viimeiset minuutit palloa Blackburnin boksin kulmalla. Peli päättyy Leedsin 2-1 -voittoon. Kotiyleisö marssii raukeina, kiireettömänä pitkin Elland roadilta kiemurtelevia kosteita katuja.

Koteja, kaupunkia ja hotelleja kohti

Viinikuvaus: oikein kypsynyt

Pisara kapsaisiinia, twiittejä ja latinalaisafrikkalaisia rytmejä

Pallo pomppaa Luciano Balbin käteen. Tuomari levittää jo kätensä, mutta linjalta liputetaan virhe. Vihertävään Interin muovituoppiin noruu samaa kapsaisiinia, mitä Elland Roadilla aiemmin keväällä. Denis Oliynyk sivuverkkoa venyttävä pommi ei jätä mitään arvailujen varaan. Etenkin toisen jakson hyvin pelanneen Interin johto on sulanut maalin tappioksi.

-Meinaatteko jäädä tänne vielä vellomaan tuskassa, huikkaa peliä varten avatun Veritaksen pubin pöydästä nouseva interisti. Katkeransuloista futisiltaa oli stadionin kolmoskerrokseen saapunut katsomaan reilu parikymmentä turkulaisen futiksen ystävää.

Kangaskengät vievät kohti keskustaa. Parinkymmenen minuutin kävelymatkan viimeisillä metreillä Marokko painaa yliajalla maalin Etelä-Afrikkaa vastaan ja hyvin lähteneeseen maanantaivakioon napsahtaa kivulias pummi. Futisjumalat ovat vitsikkäällä päällä ja pyörättelevät uusia lukemia jo pysähtyneiltä näyttäneisiin noppiin.

Eurooppalaisten futissarjojen päättyminen jätti oven mukavasti raolleen niin suomi- kuin arvokisafutiksellekin. Tuoreessa muistissa on Martan palopuhe tuleville brassisukupolville, Luis Suarezin kyyneleet mitäänsanomatonta Perua vastaan missatun pilkun jälkeen, Dani Ceballosin kynäilyt U21 -kisoissa ja Megan Rapinoen terävät twiitit ja viimeistelyt naisten MM-kisoissa.

Sadio Mane missaa pilkun ja ravintolalaivan viereisestä pöydästä herskuu iloinen nauru. Viereisen loossin selkämykseen rennosti hautatunut afrikkalaismies paljastaa piilopaikkansa. Senegal menee lopulta menojaan. 

Utelen baarimikolta, että mitä kautta pelit oikein näkyvät, kun ei näitä näe kotonakaan. Hän nauraa ja toivottaa tervetulleeksi myös seuraavana päivänä.

Ja sitten on Brasilia. Ja sitten on Argentiina. Klassikko johon vanhan maailmaan futisfanit tarttuvat kuin pyydykseen. Jalkapallon ruokaympyrän pääelementit: samba, tango ja Lionel Messi täyttävät yhden kulmauksen lautasesta. 

Kesälomakauden ensimmäisenä tiistaina on hyvä virittäytyä lomatunnelmiin ja pyöräyttää vuorokausirytmi sekaisin. Sitä ennen ehtii vielä kuulostelemaan pyöreän ja mustavalkoisen sydämen lyöntejä bongorumpujen USA-Englanti -matsin tahdissa.

Viinikuvaus: kesäviini kaikilla vivahteilla ja mausteilla

Derby-Leeds: sirkus

Marcelo Bielsan Leeds Unitedin ja Frank Lampardin Derby countyn kohtaamisessa ei ole mitään normaalia. Elland roadin kevät on pakottanut kapsaisiinia Leeds -fanien kurkkuun. Jo valloitettu valioliigan kukkula olikin vain kangastus ja nyt reitti maaliin vaatii kaikki sakkokierrokset.

Derbyn kevätaurinko on helotellut lempeämmin. Se sukelteli playoffseihin viimeisessä ottelussa ja kevättä on myös joukkueen vireessä. Derbyshiren aurinkoa varjostaa kuitenkin Bielsan kokoinen pilvirykelmä, joka tuo muistoja kauden karvaista tappioista ja agentti -elokuvista. Pilvi irvistää niin viattomasti, että sen on kätkettävä sisäänsä jotain muuta kuin englantilaista urheiluhenkeä ja avoimesti tilitettyjä kokoonpanoja.

Avoimuuden ilmapiiriä on myös kannattajien ja pelaajien välillä: ne ovat avoimesti ja kaulakkain kertoneet vihaavansa toisiaan. Joukkueiden tarinat ovat takoneet päänsä kuhmuille kauden aikana. Kenties isoimmat patit tulivat juuri  joukkueiden edellisestä ottelusta, jossa Bielsan jengi rynnäköi Derbyn harjoituskeskukseen ottamaan vastustajastaan selvää. Siinä missä siinä ei olisi pitänyt olla mitään uutta tai ihmeellistä olikin yhtäkkiä kaikki uusi ja ihmeellinen. Bielsa otti vielä Lampardin ottelussa taskuunsa ja monia varmasti mietityttää, että joko Frankie on päässyt sieltä pois.

Keitto on siis kiehunut hellalle jo valmiiksi. Tähän otteluun ja ottelupariin on tultu niin monen esiintyjän kanssa ja niin monen juonen käänteen kautta, että överit on vedetty jo ennen ottelua. Jostain sirkusteltan katon repeämästä välkkyy valioliigan taivas. Sen edessä on elefantteja, trapetsikeinuja, silmänkääntäjiä, tulennielijöitä ja akrobaatteja. Fanin katse pureutuu kuitenkin kaikkien esteiden läpi ja tavoittaa valon

Viinikuvaus: sekametelisotku, kapsaisiinia ja kyyneleitä.

Kapsaisiinia Elland Roadilla

-Mate!
-Hey mate! You were telling that, after this match, your friends will be Leeds fans. Now they know, how that is.
-This was terrible, soperran ja tuijottelen tyhjin katsein pöytää.

M62 Manchesteristä Leedsiin

Aamulento Manchesteriin oli lähtenyt hieman viiden jälkeen. Muutamia oluita oli kaadettu lentokentillä ja unettavan uber matkan jälkeen olimme lopulta Elland roadilla Leeds loungessa, jonne olimme ehtineet muutama tunti ennen ottelua. Lounge oli ainoa virallista reittiä kulkeva tapa saada lippuja tässä vaiheessa kautta Leedsin otteluihin. Sen verran kiihkeästi kaupunki hengittää jalkapalloa. Matsin lisäksi tarjolla oli ruokaa ja juomaa.

Minulle tämä oli toteen käynyt unelma. Nähdä Leeds Elland Roadilla ja vielä kaudella, jonka yllä sykkii toive paluusta valioliigaan. Iltapäivä eteni toiveikkaana. Leeds oli juuri edellisellä kierroksella noussut toiseksi Sheffield Unitedin jäätyä tasapeliin Millwallia vastaan. Huolimatta siitä, että Wigan paini putoamista vastaan ja oli ollut vähällä kaataa Norwichin kotonaan, mikään ei oikeastaan viitannut muuhun kuin Leedsin väistämättömään voittoon.

Elland Road. Side before self, every time

Pöydässämme on isä ja poika. Isä on suulaampi ja kertoo, miten hänestä on tullut Leeds fani. Hän varmistaa vielä, että eihän meistä kukaan ole Manchester United fani. Ei ole. Kerron kannattavani Leedsiä ja uskovani, että tämän ottelun jälkeen näin tekevät muutkin tässä seurueessa.

Keskustelemme siitä, miten Leedsin tulisi hankkia lisää laatua joukkueseen valioliigan nousun jälkeen. Marcelo Bielsa on kuitenkin enemmän sitä tyyppiä, että kehittää olemassaolevaa runkoa vastailen. Isä on samaa mieltä ja toteaa ettei hän ei uskonut Bielsan kestävän Leedsissä kauaa, mutta on nyttemmin positiivisesti yllättynyt. Käymme muutamia Englannissa pelanneita suomalaisia jalkapalloilijoita läpi. Aapo Halme ei tässä pöydässä kilistele montaakaan kelloa, mutta Mikael Forssell ja Jari Litmanen ovat hyvin tuttuja.

Sheffield United voittaa kaikkien pettymykseksi Nottinghamin, joten Leedsinkin tulee voittaa säilyttääkseen asemansa.

Harpomme rappusia ylös paikoillemme ja valkokeltasininen meri velloo allamme. Marching on together -raikuu ja saa kylmiä väreitä aikaan. Come on Leeds! Peli pyörähtää käyntiin. Wigan vetäytyy. Leeds ei pääse pelamaan sille ominaisella temmolla, mikä saattaisi enteillä vaikeaa iltapäivää muuten, mutta siinä uskossa ja tapahtumien ketjussa, joka saattanut minut Elland Roadille, ei ole mahdollista nähdä kotivoiton ohitse.

Pallo peliin

Pallo tärähtää omalla maaliviivalla puolustavaa Wiganin pelaajaa. Tilanne on hieman epäselvä ja näyttää jopa maalilta. Päätykatsomo villintyy, kun tuomari osoittaa ensin pilkulle ja sitten rintataskusta nousee punainen kortti. Ottelu vaikuttaa ratkeavan jo ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana. Wiganin maalivahti Christian Walton tekee maalillaan kaikki sirkustemput ennen kuin Pablo Hernandez ampuu pilkun epäonnekkaasti tolppaan. Pallo pyörii vielä hetken maalilla ennen kuin Wigan saa siivottua sen väljemmille vesille. Pablo Hernandez -chäntti lähtee välittömästi kiertämään stadionilla. Yleisö tahtoo osoittaa tukensa Hernandezille. Se on kenties pelin hienoin hetki.

Ennen kuin rankkarin puhaltama kylmä tuuli ehtii laantus karkaa Patrick Bamford laidalta ja tinttaa pallon maalin. Stadioni repeää liitoksistaan. Draaman kaari kutittelee ja tarina palaa takaisin raiteilleen. Nyt peli pitäisi vaan tappaa.

Epäusko ja hämmennys nousevat pintaan, kun Gavin Massey tasoittaa ottelun aivan ensimmäisen puoliajan lopussa. Masseyn kuti on ainoa, jonka Wigan sai maalia kohti ensimmäisellä puoliajalla. Maali on kuin leijona-aitauksessa kirmaileva nuori ori. Se ei kuulu tähän peliin.

Puoliajalla pikainen piipahdus loungeen. Toiveikkuus on vaihtunut varovaisuuteen. Ehkä pelin kulku vaikuttaa liian ennakoitavalta tullakseen todeksi näille kannattajille, joita on viimeisten vuosien ajan riepoteltu oikein olan takaa. Toivon itse myös nopeaa, tylsää ja kotijoukkueelle suotuisaa ratkaisua.

Bielsa tekee odotetusti nopeita vaihtoja. Se luo uskoa, että peliä lähdetään nyt voittamaan entistä paremmalla suunnitelmalla. Harmillisesti Leedsin hyökkäykset vaikuttavat liian hitailta ja päättyvät liian usein toivotaan, toivotaan -tyyppiseen keskitykseen. Wiganin pelaajat pelaavat teatraalisesti aikaa ja käyttävät kaikki kikkapussinsa kakkoset hidastaakseen pelin tempoa.

Sama ori ja sama laiduin. Wigan menee 1-2 shokkijohtoon. Toinen maali tulee sen koko ottelun aikana toisesta maalia kohti saadusta laukauksesta. Pelin ehtii vielä kääntämään. Korteissa myös lukee näin. Leeds saa hetkellisesti maalia ounastelevaa hurmosta päälle, mutta traagisesti häviää. Pitkä päivä juotetaan nyt suolana ja kuivan karkeana hiekkana, sille illuusiolle, jonka perässä täällä olin. Kanavoin oman pettymykseni pariin suomalaiseen voimasanaan, mutta vastustaja ei ole tyrmättävissä. Se täytyy nyt seuraavien päivien aikana väsyttää.

Ollaan Loungessa. Juomaa menee nyt tupla- tai triplavauhdilla alas. Poika kuittaa sen, että tätä on olla Leeds -fani. Se on jotenkin totta, koska tunnun itse ottaneeni pöytäseurueen kovimman iskun. 

Billy Bremner

Paikallisilla on tästä enemmän kokemusta. Joku käy lavalla toteamassa, että Leedsin pitää osata myös puolustaa. Kriitikki on paljasta ja siitä kasvaa teräviä ohdakkeita. Olen jo päättänyt palavaani ensi vuonna. Kokemus on väkevämpi kuin mitä olin koskaan kuvitellut. Toki sen sävyt olivat kivuliaita, mutta juuri kaikkien sävyjen raadollinen kirjo tekee oman joukkueen kannattamisesta niin koukuttavaa.

Viinikuvaus: hiekkaa ja hurmosta Pint -lasista.