Sumusaarten pääsiästrilogia osa I: Leeds United-Crystal Palace, kärsimysnäytelmä

Finnairin aamukoneessa on punaista fanipaitaa ja huivia. Ne koristavat varmasti samaa heimoa kuin Manchesterin lentokentällä passimme tarkistava rajavartija, joka virnistää merkitsevästi, kun vastaan hänen kysymykseensä: Leeds-Crystal Palace sunnuntaina. Me emme olekaan ne. Me olemme Leeds.

TransPenninen ikkunoista välkkyy Emmerdale ja tovin aikaa myös Etihad Stadion. Leedsin juna-asemalla availlaan kojuja ja palvellaan ensimmäisiä asiakkaita. Ensimmäiset kahvit valuvat pahvimukeihin ja ensimmäisen pintit vaahtoavat tuopin reunojen yli. Uskallamme ottaa taksin juna-aseman edessä olevalta pysäkiltä ilman sen kummempia neuvotteluita, koska kokemuksemme perusteella mittari napsahtaa pyytämättä päälle ja hinta on huokea. Tilanne on nykyisellään hankalampi koti-Suomen turuilla ja toreilla. Sen verran velikulta kuskimme kuitenkin on, että jättää meidät hotellin taakse. Asiaa hän perustelee sillä, että hotellin edessä olevalta paikalta voi saada sakkoja. Oma tulkintamme on, että mittari on juuri sopivasti napsahtanut yhdeksän punnan yli ja kuski kärkkyy vaihtorahoja, jotka hän sitten saakin. Kenties taksikuskien kanssa asioidessa perusasiat kannattaa tarkistaa jatkossakin.

On pitkäperjantai ja peliin on vielä pari päivää aikaa. Kulutamme kengänpohjiamme Leedsin Aire -joen varressa, keskustassa ja Tetleyn nykytaiteen museossa. Leukalihaksemme voimistuvat hotellin viereisessä The Canary -ravintolassa, jossa tilauksesta noin puolet menee oikein, ja Fazendassa, jossa ainoa haaste on se, että osaa rytmittää ruokailunsa oikein, etteivät lihavartaiden kanssa ravaavat tarjoilijat pääsee täyttämään vatsoja jo heti alkuunsa. Kalvin Phillipsin muraali on edelleen paikoillaan. Kenties se odottaa pelaajan comebackia. Ensimmäiset savut pöllähtävät hotellin edessä ilmoille, mutta niillä ei ole mitään tekemistä jalkapallon kanssa, vaan niillä juhlistetaan rakkautta ja itämaisia häitä.

Leeds: kaupunki ja jalkapallokaupunki

Muraali odottelemassa comebackia

Leedsin ottelu on alkuillan matsi, joten suuntaamme Elland Roadille jo pian aamiaisen jälkeen. Pakettiimme kuuluu kolmen ruokalajin päivällinen Centenary Pavilionissa. Lähestymme siis illan ottelua poikkeuksellisesta näkökulmasta: VIP. Anthony Dorigo tulkitsee lavalla tarkasti futiskaupungin tuntoja: kuittia lentää Jesse Marschin ja fat-Frankin suuntaan. Leedsin uusi valmentaja Javi Gracia saa kiitosta rauhallisuudestaan ja siitä, että pystyy varioimaan joukkueen taktiikkaa vastustajan mukaan. Odotettavissa on vaikea peli, mutta voittoon uskotaan yksissä tuumin. Onhan Crystal Palacen päivän joukkueesta pois muun muassa Wilfried Zaha. Jotenkin päivän merkit ovat jopa liiaksikin Leedsin puolella.

The Centenary Pavilion

Stadionin portilla jännittä aina hitusen, mutta pyöröovi imaisee yksitellen koko neljän hengen pesueemme stadionille. Harpomme rappuset Upper East -katsomon lehtereille jo hyvissä ajoin ennen ottelua. Leedsin vaihtopelaajilla on rondo käynnissä. Aurinko helottaa Norman Hunter ja John Charles -katsomoiden päältä. Reissuprinsessa liittyy ”Marching on together” -lauluun. Se on muistiin kirjattavan arvoinen asia. Turkissa ennen Galatasarayta vastaan vuonna 2000 pelattua UEFA Cupin semifinaalia puukotuksiin menehtyneitä Kevin Speightiä ja Christopher Loftusia muistetaan yksissä tuumiin hiljaisella hetkellä. Heidän kunniakseen nousee myös banderolli Norman Hunter -katsomoon.

Marching on together:

Norman Hunterin mukaan nimetty katsomo odottamassa matsin alkamista

Leeds aloittaa pelin upeasti. Se pakottaa Crystal Palacen kuoreensa ja jo parin minuutin jälkeen sille alkaa virrata maalipaikkoja. Luis Sinisterra poimii vasemmalla laidalla irtopallon, mutta kuti menee harmillisesti oikean tolpan ohi. Pian tämän jälkeen Brenden Aaronson ohjaa Junior Firpon keskityksen takavasaralla kohti oikeaa alakulmaa, mutta Crystal Palacen Sam Johnstone ilmoittautuu mukaan peliin hyvällä torjunnalla. Elland Roadiin virtaa sähköä kuin hotellin parranajoon tarkoitetusta pistokkeesta eurooppalaisen standardin laturiin ja vastukset kuumenevat. Lopulta Aaronsonin kulmapotku tavoittaa Patrick Bamfordin, joka puskee pallon vastustamattomasti vasempaan yläkulmaan. Leeds näyttää menevän menojaan. Peliä on pelattu 21 minuuttia. Stadion karjuu ”Patrick Bamford! Du! Du! Du! Du!”

Patrick Bamford Du! Du! Du! Du!

Leedsin maalin jälkeen peli hieman tasoittuu. Crystal Palace saa ensimmäiset hallitut hyökkäykset Leedsin kenttäpuoliskolle. Yksi niistä konvertoituu kulmapotkuksi, jonka alle Jeffrey Schlupp hakee otsansa: tolppa. Jack Harrison keinuttaa hetken kuluttua venettä Leedsin suuntaan lennättämällä hyvännäköisen vaparin alakulmaa kohti, mutta Johnstone loikkaa eteen. Jordan Ayew käy säikäyttämässä kotiyleisöä jälleen kulmasta ennen kuin Johnstone lennättää itsensä Pascal Struijkin puskun eteen. 

Crystal Palace vaikuttaa olevan vaarallisimmallaan juuri hyökkäyspään erikoistilanteissa, mutta jotenkin se jää Leedsiltä tiedostamatta ja erikoistilanteita tarjoillaan liian köykäisesti Roy Hodgsonin suojateille. Viimeinen sellainen osuu ensimmäisen jakson lisäajalle. Sen Marc Guehi tökkää Illan Meslierin nenän edestä maaliin: 1-1 , valkopaidat pyytävät tilanteesta paitsiota, mutta eihän tilanteessa sellaista ole. On tauon aika.

Leeds ei löytänyt lääkettä Crystal Palace erikoistilanteita vastaan

Jäämme niille sijoillemme tauon ajaksi. Koko peliin peilaten Crystal Palacen tasoitusmaalin voi leimata vielä työtapaturmaksi eikä ole vaikea nähdä siihen, että Leeds kampeaa ottelusta vielä voiton. Tauolla jotain menee kuitenkin rikki. Pelin jälkeen somessa pörrää huhuja pukukopissa eskaloituneista riidoista, jotka osin taltataan pötypuheiksi, mutta ne jäävät jollain tasolla myös eloon. Crystal Palacen myöhentäessä Leedsiä toisella jaksolla saa osa katsojistakin tarpeeksi. Kuittia lentää pois lähteneelle porukalle, mutta vakiovastauksessa ”joukkuekin lähti ensimmäisen puoliajan jälkeen” on enemmänkin totuutta kuin vain siemenen verran.

Toisen jakson alussa Leeds saa sivuvaparin, jonka se vetää siinä määrin vihkoon, että vaimoltakin irtoaa tilanteeseen ironinen kommentti. Vähemmän ironiaa on siinä, kun Crystal Palace tuo ensimmäisiä hyökkäyksiään oikealta laidalta. Michael Olise toimittaa keskityksen maalille. Jordan Ayew kyykyttää Luke Aylingia  ilmataistelussa eikä Meslieriltäkään irtoa Ayewin puskuun samanlaista tiikerin -loikkaa kuin Johnstonelta aiemmin: 1-2. 

Näyttää siltä, että olisi syytä kutsua kunnan rakennustarkastaja paikalle, sillä työtapaturmia sattuu tiheään tahtiin yhdelle sun toiselle valkopaidalle. Veri alkaa kirjottajaltakin pakenemaan parin minuutin kuluttua sisäelimiin, kun (pahoitteluta alatyylisestä ilmaisusta) Crystal Palace sahaa Leedsin puolustuksen tuhannen pillun päreiksi ja Eberechi Ese tökkää pallon Olisen syötöstä Leedsin maaliin: 1-3 ja kello on kilkattanut 55 minuuttia. 

Gracia reagoi triplavaihdolla. Tässä kohtaa riitti vielä uskoa, että pelistä saattaisi olla jotain otettavissa, mutta vaikuttaa siltä, että joku tai jokin oli vääntänyt Elland Rodin pääkytkimen väärään asentoon. Joukkue ei saa yleisöstä sitä tukea, mikä esimerkiksi myöhemmin lennätti Liverpoolin mukaan Arsenalin virtaan. Vaimo kuittaa myös tunnelmasta, mutta itsellä on sen verran defenssit päällä, että en halua uskoa siinä olevan mitään vikaa.

Crystal Palace lisää johtoaan, kun peliä on pelattu 69 minuuttia. Leedsin erikoistilanne eskaloituu Crystal Palacen 4vs2 -hyökkäykseksi. Olise löytää vasemmalta laidalta Odsonne Edouardin, joka paikantaa ketulle pesän oikeasta alkakulmasta: 1-4 ja mitta tulee täyteen ensimmäisillä kotijoukkueen kannattajilla. Kirjoittajalla käy vielä mielessä, että nopea kuittaus saattaisi vielä tuoda Leedsin mukaan peliin, mutta tiedostan aatoksen menevän aika lailla ”voittaahan joku aina joskus lotostakin” -kategoriaan. 

Parhaimmillaan Elland Roadilla oli tämän verran porukkaa

Crystal Palacen Jordan Ayew pistää pelin vielä 1-5:een. Trafiikki ulosvieville porteille lisääntyy. Käsittämättömällä tavalla joukkue, joka hädin tuskin tekee maalin pelattua ottelua kohden, on tullut ilman parasta pelaajaansa Elland Roadille ja pistänyt irstaat maalinteko-orgiat käyntiin. Eritoten ottelun ensimmäiseen jaksoon peilaten pelin juoni kaikkine käänteinen on ollut outo. Eikä sitä osaa Dorigokaan jälkipeleissä sen kummemmin sanoittaa, vaan hän verhoilee pelin kokonaiskuvan yksittäisten maaliin johtaneiden virheiden taakse. Peli päättyy. Yleisö buuaa. 

Vicky

Viini: samaa mitä lahjakkaan runoilijan Vickyn astioissa Crowpoint sillan alla yöpyessään oli

Leeds United-Wolverhampton Wanderers: uusia alkuja

Päätös matsiin lähtemisestä kypsyy aika impulsiivisesti. Tai pikemminkin kyseessä on ensin pyrkimys matsiin, sillä klikkailtuani melkein tunnin tyhjiä penkkejä uudistuneessa lipunmyynti -järjestelmässä, uskon lopulta, että jäsenille tarkoitettu allokaatio on myyty loppuun. Jäljellä olevista keinoista tarraan vielä jäsenille suunnattuun arvontaan. Ihan mutkattomasti ei arvontaankaan osallistuminen mene, mutta saan itselleni ja taisteluparille riittävän määrätietoisella puskemiselle arvat sisään. Pienellä hienosäädöllä saan kohdistettua arvat vielä perhesektioon, johon stadionin karttaa tuijottelemalla arvelen olevan paremmat saumat osua.

Takaisin Elland roadilla

Ensin kortilta suhahtaa rahat ja omaan Leeds -tiliin pomppaa kryptisiä viestejä sellaisten tiliin linkitettyjen itemien vahvistamisesta, joita ei kuitenkaan löydy tahi pysty vahvistamaan. Illan päälle itemeille löytyy jo rivi- ja paikkanumerot. Muutamien tuntien kuluttua tästä vahvistusviesti pompsahtaa mustana otsikkona mailiin. Arpa osuu. Peliin on enää viikko aikaa, joten lentojen ja hotellien kanssa ei olla enää aivan kuin karkkikaupassa, mutta ihan kelvollinen, vaikkei kilohinnaltaan ihan edullisin, irttaripussi niistä kasaantuu.

Emmerdale vilkkuu junan ikkunoista ennen kuin TransPennine Expressin jo aika monet ravit ravannut valioyksilö tussahtaa Leedsin rautatieasemalle. Hotelli on Granary Wharfissa eli käytännössä juna-aseman vieressä. Olimme joulukuussa myös samaisessa tuplapuun -hotellissa ja sen kapeiden kanaalien rajaama melko rauhallinen, mutta kuitenkin hyvien ravintoloiden ympäröimä sijainti on riittävä kriteeristö rikospaikalle palaamiseen. Taisteluparin hyvät muistot Sky -baarissa hörpityistä omenamehuista vietti vaakaa myös uusinnan suuntaan.

Peliä edeltävät päivät otetaan melko rennosti. Syödään hyvin ja liikkumisen tempo ei todellakaan ole mitään murderballia. Saamme revanssin ravintola Fazendasta, johon ei kirjoittajan flunssaoireista johtuen viimeksi Omicron -myrskyn keskellä hennottu mennä. Kulttuurikiintiö täyttyy The Royal Armouries Museumin ritariteemaa ja Kalvin Phillipsin tähdittämää muraalia ihastellen. Tosin kaupungissa on myös sitä liikehdintää, jonka mukaan muraali pitäisi nyttemmin maalata uusiksi, koska Phillips ehti kesällä siirtyä M62:n Manchesterin pätkälle.

Pitääkkö vaiko eikö?

Leedsin värejä alkaa näkymään pelipäivänä hotellin aamupalalla. Kyselen somessa erityistipsien perään, koska kyseessä on kauden avausmatsi. Meitä kehotetaan vaan saapumaan ajoissa pelipaikalle hautumaan ja nauttimaan tunnelmasta. Mitään Ruotsista tuttua hemmapremiärin kaltaista ilotulittelua ei siis ole tiedossa. Leeds United on enemmän elämäntapaa ja jotain, mihin Leedsin kaupungissa synnytään kuin jotain, mitä tarvitsisi pumpata ihmisten tietoisuuteen.

Otan vinkeistä vaarin. Hurautamme taksilla Elland roadille kolme ja puoli tuntia ennen peliä. Leedsin väreihin verhoutuneiden ihmisten silmäniskut ja spontaanit tervehdykset luovat ympäristöön sitä yhteisöllisyyttä, joka tekee Leedsistä jalkapalloseurana autenttisen. 

Sen verran on kirjoittajassa futisturistia, että päätän hakea uutta twistiä pelipäivään rikkomalla aiempia rutiineja eli emme mene suoraan The Old Peacockiin, vaan tallustelemme Elland roadilta Heath roadia ylös paikkaan, josta kuvittelen ihmisten ottaneen juuri niitä kuvia, joissa Elland road näkyy enemmän lintuperspektiivistä.

Luulen löytäneeni oikean viheralueen reunan. Näkymän eteen on kasvanut muutamia puita, mutta saan otokseni. Ylöspäin vievän tien varteen kerääntyy lähitaloista muutamia pikkulädejä myymään Fanta -tölkkejä.  Päättelen, että he ovat enemmän bisneksen kuin Leedsin asialla, sillä he kyselevät minulta pelin alkamisajankohtaa.

Lintuperspektiiviä

Katukuvia

The Old Peacock ennen ottelua

Kävelemme ylös Town streetille asti ja otamme Old White Hart -pubissa yhdet omppumehut ennen kuin laskeudumme Elland roadin kupeeseen ja The Old Peacockiin. Pubin ruokalistaa on hieman uusittu ja klassisen rasvaisten ranskisten vetämien aterioiden lisäksi tarjolla on muutakin apetta. Toivotamme kanawrapit erittäin tervetulleeksi.  Löydämme Beer Gardenista lupaavanoloisen pöydänpään, johon istumme hautumaan. Pöydän toisessa päässä on vanhempi pariskunta, jonka tulkitsen tulevan Tanskasta. Muutoin paikka tulvii paikallista aksenttia.

Sujahdamme Elland Roadin porteista kivuttomasti sisään reilu tunti ennen peliä. Stadionin käytävillä nostellaan vaahtohattuisia juomia huulille ja katsotaan useammalta screeniltä Fulhamin ja Liverpoolin peliä. Seuraamme tovin muiden esimerkkiä ja siirrymme katsomon puolelle ensimmäisten joukossa. Ihmisiä virtaa verkkaiseen tahtiin penkeilleen. Salakuuntelun perusteella suurin osa olisi tyytyväisiä yhteen pisteeseen ja hyvään esitykseen kentällä. Viime kauden putoamiskamppailun jäljet eivät ole vielä täysin arpeutuneet, sillä vedonlyöntitoimistot arvottavat yleisön mielentilan vastaisesti Leedsin ottelun suosikiksi.

”Marching on Together” -remahtaa stadionin rakenteille. Tyhjiä penkkejä ei enää ole kuin koti- ja vierassektion erottavilla riveillä. Ensimmäinen Wolvesin pelaaja pötkähtää teatraalisesti jo pian ottelun  alettua nurmelle, mikä lisää kotiyleisön kierroksia. Kotikannattajien narratiivissa Wolves on sama filmaava ja ajanpeluulla pelin rytmiä rikkova Wolves kuin viime vuonnakin. Sen pelitapa on strateginen ja tietoinen valinta, jota on aidan toiselta puolelta helppo vihata.

Wolvesin pelikirjasta

Wolves iskee pelillisesti myös armotta, kun jo kuuden minuutin pelin jälkeen se sahaa vastaiskussa Elland roadin nurmea puolelta toiselle ja Daniel Podence pomputtaa puolivolleyn sekä nurmen ja Illan Meslierin näppien että yläriman kautta maaliin: 0-1. Yhden sisäänhengityksen ajan elämä vilisee kotikannattajien silmissä ja Elland road hiljenee. Sen jälkeen yksittäiset ”Come on Leeds” karjahdukset kasaantuva hiljalleen kotijoukkuetta kannattelevaksi pauhuksi, vaikka vieraat saavatkin oman ”Your support is fucking shit” -hetkensä.

Leeds pääsee hyvin pelin mukaan ja hallitsee pelitapahtumia. Wolves on teatraalisen ilmeen lisäksi jatkuvasti vaarallinen myös kentällä ja se löytää tilaa hyvin laidoilta, jossa sen taitavat pelaajat haastavat väkevästi Leedsin pakkeja. Wolvesin Jose Sa jyrää rangaistusalueella vapaapainiotteilla Leedsin Rasmus Kristensenin. Rankkarin käry ei löydä Robert Jonesin sieraimiin. Ei edes VAR -kopin kautta ja narratiivi siitä, miten Valioliigan rahakkaampia seuroja suositaan tuomareiden ratkaisussa vahvistuu.

”Where the fuck, where fuck is VAR”-huudot hiljenevät tovin kuluttua.

Lopulta Leedsin prässi iskee Wolvesin rangaistusalueella ja Jack Harrison siirtää Brenden Aaronsonin prässäämän pallon Rodrigolle, joka yllättää San etukulmasta. Stadion repeää ja ihmiset halailevat kaikkea, mikä käsien ulottuville sattuu: 1-1 ja näissä lukemissa mennään tauolle, vaikka Wolvesin Leander Dendoncker pääsee aivan ensimmäisen jakson viimeisillä hetkillä paraatipaikalle. Tuleva Ranskan maajoukkueen ykkösveska Meslier taittaa kotijoukkueen kannattajien verenpainetta tervehdyttävällä tavalla koipensa Dendonckerin vedon eteen.

Pascal Struijk kyykyttää

Jäämme puoliajalla puhaltamaan suosiolla sykkeitämme alaspäin, mikä osoittautuu siinä mielessä hyväksi valinnaksi, että Leeds on toisen puoliajan ensimmäisen vartin aivan purjeessa. Wolves hyökkää joka puolelta eikä Leeds meinaa ehtiä millään pallon perään ja silloin, kun se vihdoin saa pallon itselleen, luovuttaa se sen pikapostilla takaisin.

Wolves piti Leedsin laitapakit kiireisinä

Taisteluparille ojennetaan ylemmältä riviltä karkkipussi. Leeds kestää Wolvesin sirkustelun ja kaupungin uuden sheriffin Jesse Marschin vaihdot muuttavat tuulen suunnan. Sisään tulleet Mateusz Klich ja Sam Greenwood pystyvät tuomaan sekä pallokontrollia että rauhaa Leedsin peliin. 

Uuden Leeds -suosikin Rasmus Kristensenin täydellisesti ajoitettu taklaus läpikarkaavaan Rayan Ait Nouriin on prologia sille, mitä seuraavaksi tapahtuu. Leedsin vai pitäisikö sanoa Marschin prässi puree ja Wolvesin pelin avaus häiriintyy. Pascal Struijk hakee säähavaintopallon ja toimittaa sen Greenwoodille. Greenwood siirtää pallon Tyler Adamsille, joka pelaa pallon nopeasti Klichille niin sanotusti taskuun. Klich uittaa vieheen Wolvesin puolustusta juoksullaan sahaavalle Patrick Bamfordille, joka pamauttaa kovaa ja matalaa maalille:

1.       Mitä FA näkee: Ait Nouri tökkää pallon omaan maaliin

2.       Mitä kaikki muut näkevät: Brenden Aaronson sijoittaa pallon takakulmaan

Yhtä kaikki Leeds siirtyy 2-1 -johtoon. Heittelen taisteluparia ilmaan. Yhden pelin otannalla voidaan sanoa, että Leeds on hieman onnekas ottaessaan ottelun keulapaikan, mutta kun yhtälöön lisätään kaksi edellistä Wolvesia vastaan pelattua matsia, niin johtoasema on täysin ansaittu.

”We are Leeds, We are Leeds, We are Leeds” täyttää kaikukopan ja sitten ”Your support is fucking shit” palautetaan vieraskatsomoon.

Wolvesin herkkähipiäisistä pelaajista kehkeytyy yhtäkkiä kaiken kestäviä gladiaattoreita, mutta siitä ei ole enää punnertamaan peliä tasoihin, vaikka Patrick Bamford ehtiikin enteellisentuntuisesti hassaamaan vielä avopaikan ja Crysencio Summerville hölmöilee Wolvesille vaparin aivan ottelun viimeisillä sekunneilla. Jones päättää piinan. Leeds voittaa. Kaiser Chiefsin ”I predict the Riot” jysähtää ämyreihin. Jesse Marsch ja Bruno Lage päätyvät kiivaaseen sanaharkkaan. Vieressäni seisova silminnähden liikuttunut äijänköriläs kääntyy puoleeni ja silittää hikistä paidan selkämystä.

Jesse Marschin Leeds avaa kauden voitolla

Muutama lapsi juoksee kentälle pelipaitojen toivossa. Istahdamme takaisin penkeillemme. Enää ei ole kiire mihinkään.

Viini: vaahtoa yli reunojen ja vallien 

Tänään en käynyt matsissa

Laiva irtoaa Turun satamasta. Keli on hyvä. Kesäinen.

Buffetista ehtii matsin alkuun. Kännykän mobiilidata ja laivan wifi -verkko pistävät parastaan, kun Leeds pelaa Valioliigaan noususta. Peli on kylmäävä. Sarjajumbo Barnsley painaa päälle. Palloja viuhuu yli ja ohi Illan Meslierin vartioimasta maalista. Muutama jää hanskoihin.

Marcelo Bielsa heittää kolmannen topparin sisään. Bielsalta ei tällaista siirtoa ole aiemmin tällä kaudella nähty. Panokset ovat kovat ja Leedsin pinnat roikkuvat Barnsleyn oman maalin varassa.

Trubaduuri soittaa lähes tyhjälle pubille. Hän kertoo nyt tilaisuuden tullen kokeilevansa uusi kappaleita. Listalle nousee housea, trancea ja Backstreet boyssia akustiselle kitaralle sopivina sovituksina. Patrick Bamford hukkaa maalipaikan. Bielsa saa Pablo Hernandezin hämilleen vaihtamalla hänet sisään ja ulos saman puoliajan aikana, mutta niin kuin Elland roadin seinään on painettu: Side before self, every time. Hernandezin tilalle tullut Jamie Shackleton kalastaa hyökkäyspään vaparin. Pian sen jälkeen peli päättyy. Leeds on pinnan päässä Valioliigaan noususta. Palaan liikuttuneena perheen luo katsomaan laivan iltashow:ta.

Tänäänkin oli matsipäivä. Kausaripaikkojen liput on painettu eteenpäin. Inter pelaa HJK:ta vastaa. Josè Riveiro puhuu ennakossa identiteetin mukaisesta futiksesta. Siitä myös Leedsin kahdessa viimeisessä kaudessa on ollut kyse, vaikka Bielsa nostikin Barnsleytä vastaan puoleksi tunniksi toisen naamion Leedsin kasvoille. Usein ne seurat, jotka eivät raharovioista huolimatta menesty, kärsivät identiteetin puutteesta. Esimerkiksi tämän kauden West Ham ja Aston Villa ovat otantoja tästä. Viime kauden HJK menee samalle hyllylle.

Pukkaan Ruudun lähetyksen päälle kauppakeskuksen kauppakäytävän penkillä. Inter pelaa identiteettinsä mukaisesti ja hallitsee peliä. Lapset kiipeilevät kolikoilla käyvän auton katolla. Tilaan taksin.

Saan lähetyksen päälle taas hotellihuoneessa. HJK näyttää hallitsevan toisen puoliajan alkua. Juomatauon aikana siirrymme hotellin aulabaariin ja taas takaisin hotellihuoneeseen. 

Inter on päässyt taas pelin päälle. Liliu löytää Connor Ruanen vasemmalta laidalta. Ruanen painava laukaus suhahtaa kohti takakulmaa. Se on niin laadukas, että Antonio Reguerl ei pysty hallitsemaan sitä. Ripari pomppaa keskelle ja Timo Furuholm tökkää pallon maalin.

Identiteetin lisäksi jalkapallossa on olemassa myös kaavoja. Yksi sellainen on se, että Inter voittaa kotonaan HJK:n. Niin myös tänään.

Samaan aikaan Huddersfield kiusaa WBA:ta. Leedsin nousu on tällä hetkellä noin kahdenkymmenen minuutin päästä.

Viinikuvaus: juhlajuomaa

Elland roadilla tilit tasan

Tarina ottaa ensi askeleensa viime keväältä, kun kävimme kaveriporukan kanssa Elland roadilla katsomassa Leeds-Wigan -ottelun. Wigan sai ottelussa punaisen kortin, Leeds loi 36 maalintekopaikkaa, missasi rankkarin ja hävisi 1-2. Kokemus oli niikseen väkevä, että se huusi revanssia. Leedsin pudottua loppukaudesta suoran nousijan paikalta tutkin vielä kuumeisesti, miten pääsisin Wembleylle juhlimaan Leedsin nousua Championshipin playoffsien finaaliin. Suunnitelma oli valmis, mutta Leeds karsiutui dramaattisesti Derbylle kierrosta aiemmin. "Toivo on se, mikä tappaa" on lausahdus, jonka Leedsin kannattajat usein yhdistävän mielitiettyynsä. Se oli viime kauden osalta helppo allekirjoittaa.

Toin reissusta tyttärelleni pehmolelun, joka kesällä hävisi. Ilmoitin kotona, että tarvitsee sitten syksyllä lähteä hakemaan uusi. Vaatimus oli, että koko perhe lähtee tällä kertaa mukaan. Vaatimukseen oli mielekästä taipua. Suunnitelma hahmottui hiljalleen, sopiva viikonloppu löytyi kalenterista ja enää tarvitsi keksiä, miten saan hommattua alati loppuunmyydylle Elland roadille liput.

Kapsasiinia edelliseltä keväältä

Eräänä lokakuisena aamuna kirjauduin hyvissä ajoin Leedsin kotisivuille. Metsästin kokon perheelle lippuja Leeds-Blackburn -otteluun. Olin harjoitellut kertaalleen aiemmin sen, miten lippujen ostamisprosessi kulkee koneen käynnistämisestä viimeiseen painallukseen asti. Olin hommannut perheellemme neljä jäsenyyttä ja linkittänyt ne toisiinsa, jotta voin tilata neljä lippua kerralla.

Leedsin kotimatseihin liput kortilla

Aamulla minut laitettiin virtuaaliseen jonoon. Nettisivuilla oli tyypilliseen tapaan ruuhkaa, kun liput tulivat myyntiin. Jonotin ehkä kymmenen minuuttia ja sitten pääsin läpi. Osa katsomonosista oli myyty jo loppuun ja osassa oli enää hajapaikkoja. Huojennuksekseni vihreitäkin katsomoita oli. Yritin ensin paikkoja perhekatsomosta, mutta jokin rajoitteista kertova herja esti lippujen hankinnan. Nappasin seuraavaksi auki näkymän eniten keskellä olevasta katsomonosasta. Neljä vierekkäistä paikkaa löytyi. Tilaus meni jouhevasti läpi. Harvoin tulee yhtä onnellinen olo siitä, kun luottokortti kevenee melkein sadalla punnalla.

Odottelulla oli hintansa, sillä sekä lentojen ja hotellien hinnat olivat nousseet siitä, kun ensimmäistä kertaa niitä selailin. Kaikkein varhaisimmat aamut ja myöhäisimmät yöt olivat tällä kokoonpanolla myös punaisella vyöhykkeellä. Lapset toki olivat reissanneet jo aiemmin melko lailla, mutta viulunkieliä oli turha kiristää liikaa, koska reissu ei ollut ihan perinteinen leppoisa irtiotto aurinkoon muutenkaan.

Lapset nukahtavat junaan, joka jyskyttää Manchesterista Leedsiin. Emmerdalemaiset maisemat vilkkuvat ikkunoista. On perjantai. Peli on lauantaina. Tämä tapahtuu nyt oikeasti.

Koitan löytää Leedsin juna-asemalta koordinaatteja hotellin suuntaan. Netti tökkii, joten menen aseman seinälle kiinnitetyn kartan luo. Se ei kerro minulle juuri mitään. Aseman työntekijä tulee luokseni ja kysyy tarvitsenko apua. Kerron hotellin nimen. Sen pitäisi olla 20 minuutin kävelymatkan päässä. Saan ohjeet, mutta reissaaminen on tehnyt tehtävänsä. Ulkona en enää hahmota, mihin suuntaan Wellington streetiä pitkin pitikään lähteä. Samaan aikaan vettä alkaa vihmoa. Kärvistelemme aseman edessä lastenvaunuinemme, matkalaukkuinemme ja lapsinemme. Eiköhän oteta taksi.

Mihin suuntaan Wellington streetiä

Pelipäivänä koitamme laannuttaa kierroksia rauhoittumalla hotellihuoneeseen päiväunille. Suunnitelma ei meinaa toimia edes vähää alusta ja lopulta, kun kello pärähtää soimaan, montaakaan silmäystä unta ei ole otettu. Olin edellisenä iltana koittanut twitterin kautta kalastella vinkkejä lapsiystävällisestä kokoontumispaikasta ennen peliä. Syöttiä hiukan nyki, mutta saalis jäi nostamatta. Niinpä googlailin Elland roadin lähistön ravintoloita ja The Old Peacockista löytyi lasten menu. Se oli riittävä indikaattori sille, että kokeilisimme onneamme siellä.

Elland road ennen matsia

Huivikauppaa

The Old Peacockiin virtaa ihmisiä muutamaa tuntia ennen ottelua. Sisään pääsee vain matsilipun haltijat. Vaimoni meinaa epähuomioissa kaivaa tuimana tuijottavalle portsarille seuraavan päivän Manchester Unitedin ja Brightonin matsin liput. Twisti jää läpikäymättä. Leedsissä vihataan ManU:a ja ensimmäisiä paikallisilta saatuja komentteja edellisellä reisullakin oli, että "eihän kukaan teistä ole Manchester Unitedin fani".

Väärät liput sujahtavat käsilaukkuun ja oikeat nousevat esiin. Portsari kehottaa katsomaan lasten päälle etteivät jää jalkoihin. Baari on täynnä ja melko nopeasti tulee pääteltyä se ettei tänne kannattaisi jäädä. Kävelemme jo takaisinpäin, kun huomaamme, että baarin takaosasta pääsee ulkopihalle. 

Ulkopiha avautuu laajana hieman festarimaisena alueina puupöytineen, burgerikipsoineen ja olutpisteineen. Otamme hieman syrjempää pöydän ja saan ruoka ja pintti -puolen kuntoon. Bändi tekee soundcheckiä.

The Old Peacock I

The Old Peacock II

Kierrämme Ellan roadia länsisivustan suuntaan. "Tästä et voi jatkaa etenpäin", järkkärit laskevat leikkiä tyttäreni manchesterin punaisesta hatusta. Ahtaudumme pyöräoven kautta Stadionille. Pienessä aulatilassa myydään piirakoita ja virvokkeita. Lapset juoksevat ympäri tilaa ja vaarimainen järkkäri kiusoittelee heitä.

Matsi menu stadionilla

Elland roadin nurmi aukeaa taianhohtoisena edessämme. Leedsin pelaajat käyvät yksitellen kannattajakatsomon edessä ottamassa yleisön vastaan. Takaamme toivotaan, että tulisimme näille paikoille myös seuraavan viidentoista vuoden ajan, koska lasten yli näkee niin hyvin kentälle. "Marching on together" raikaa niin kuin sen vain kuuluukin raikaa. 

Ennen matsia muistohetki ensimmäisessä maailmansodassa menehtyneille

Matsi alkaa kirkkaan harmaan taivaan alla

Peli alkaa ja jännitys kutoo kentän reunalla olevat kannattajat yhteen. Leeds ottaa pallonhallinnan. Blackburn pyrkii pelaamaan suoraviivaisesti isokokoiselle targetille Sam Gallagherille, joka odottelee laidoilta Adam Armstrongia ja Stewart Downingia mukaan hyökkäyksiin.

Leedsin peli on enemmänkin rutinoitunutta kuin hurmoksellista. Marcelo Bielsan totaalifutikseen on tullut ripaus kyynisyyttä edellisillä kierroksilla. Tuloskunto on parantunut näyttävyydenkin kustannuksella.

Tyler Roberts nostaa pallon boksiin Luke Aylingille. Blackburnin puolustus pelaa huolimattomasti ja Ayling potkitaan nurin. Hetken odottelun jälkeen tuomari osoittaa pilkulle ja katsomo repeään pauhuun. "Patrick Bamford du du du du" säestää näytöstä, kun Bamford poimii vetovuoron itselleen. Edellisellä reisulla rankkari missattiin.

Edessä olevat ihmiset tekevät eteemme väylän, kun nostan pojan syliini ja tapitamme kentän toiseen päätyyn. Bamford pistää pallon hillitysti sisään ja asiat asettuvat oikeisiin uomiinsa. 

Leeds juhlimassa 1-0 maalia

Viitisen minuuttia kuluu edellisestä: Bamford kuolettaa pitkän avauksen Blackburnin puolustuksen keskellä ja siirtää pallon eleettömästi Jack Harrisonille. Harrisonin sijoitus kolahtaa maalin takakulmaan ja Leeds johtaa 2-0.

Peli vaikuttaa ja osin taputellulta, kunnes Derrick Williams tulee ensimmäisen puoliajan lopulla väkevästi kulmatilanteeseen, ja kuinkas ollakaan, pallo pamahtaa maaliin. Epäuskoinen ja tapahtuneen  kieltävä hiljaisuus tarttuu stadionin pintoihin. Viime reissulta takaraivoon jäänyt "Nyt nekin tietää, mitä on olla Leeds -fani" jyskyttää hetken. Ainoan maaliyrityksensä hyödyntänyt melko mitäänsanomaton Blackburn pääsee jonkin salaluukun kautta peliin mukaan.

Leeds painoi päälle myös toisen puoliajan

Leeds jatkaa toisella puoliajalla vyörytystään. Takaamme satelee kritiikkiä niin Bamfordille, Bielsalle kuin Harrisonillekin. Kritiikkiin tiivistyy varmasti vuosikausien toivon ja pettymyksen vuoristorata, joka ei meinaa löytää Valioliigan asemalle, jossa Leedsiä on jo pitkään odotettu. Pablo Hernandezkin vapautetaan tanteereelle. Leeds on venyttämässä tappiottoman putkensa viiden ottelun mittaiseksi, vaikka sillä ei ole aivan oman pakan parhaat kortit käsissään. 

Blackburnin puolustuksen viime hetken terveiset Patrick Bamfordille

Leeds kannattajien välitön palaute Blackburnin pakeille

Jos Blackburn saa jonkun paikan, sen muistikuva on tähän mennessä jo freudilaisittain tukahdutettu. Elland roadin päällä roikkuva taivas on ottelun aikana tummennut. Stadionin valot ja värit paistavat syvinä illassa, jossa Bamford pitää viimeiset minuutit palloa Blackburnin boksin kulmalla. Peli päättyy Leedsin 2-1 -voittoon. Kotiyleisö marssii raukeina, kiireettömänä pitkin Elland roadilta kiemurtelevia kosteita katuja.

Koteja, kaupunkia ja hotelleja kohti

Viinikuvaus: oikein kypsynyt

Kapsaisiinia Elland Roadilla

-Mate!
-Hey mate! You were telling that, after this match, your friends will be Leeds fans. Now they know, how that is.
-This was terrible, soperran ja tuijottelen tyhjin katsein pöytää.

M62 Manchesteristä Leedsiin

Aamulento Manchesteriin oli lähtenyt hieman viiden jälkeen. Muutamia oluita oli kaadettu lentokentillä ja unettavan uber matkan jälkeen olimme lopulta Elland roadilla Leeds loungessa, jonne olimme ehtineet muutama tunti ennen ottelua. Lounge oli ainoa virallista reittiä kulkeva tapa saada lippuja tässä vaiheessa kautta Leedsin otteluihin. Sen verran kiihkeästi kaupunki hengittää jalkapalloa. Matsin lisäksi tarjolla oli ruokaa ja juomaa.

Minulle tämä oli toteen käynyt unelma. Nähdä Leeds Elland Roadilla ja vielä kaudella, jonka yllä sykkii toive paluusta valioliigaan. Iltapäivä eteni toiveikkaana. Leeds oli juuri edellisellä kierroksella noussut toiseksi Sheffield Unitedin jäätyä tasapeliin Millwallia vastaan. Huolimatta siitä, että Wigan paini putoamista vastaan ja oli ollut vähällä kaataa Norwichin kotonaan, mikään ei oikeastaan viitannut muuhun kuin Leedsin väistämättömään voittoon.

Elland Road. Side before self, every time

Pöydässämme on isä ja poika. Isä on suulaampi ja kertoo, miten hänestä on tullut Leeds fani. Hän varmistaa vielä, että eihän meistä kukaan ole Manchester United fani. Ei ole. Kerron kannattavani Leedsiä ja uskovani, että tämän ottelun jälkeen näin tekevät muutkin tässä seurueessa.

Keskustelemme siitä, miten Leedsin tulisi hankkia lisää laatua joukkueseen valioliigan nousun jälkeen. Marcelo Bielsa on kuitenkin enemmän sitä tyyppiä, että kehittää olemassaolevaa runkoa vastailen. Isä on samaa mieltä ja toteaa ettei hän ei uskonut Bielsan kestävän Leedsissä kauaa, mutta on nyttemmin positiivisesti yllättynyt. Käymme muutamia Englannissa pelanneita suomalaisia jalkapalloilijoita läpi. Aapo Halme ei tässä pöydässä kilistele montaakaan kelloa, mutta Mikael Forssell ja Jari Litmanen ovat hyvin tuttuja.

Sheffield United voittaa kaikkien pettymykseksi Nottinghamin, joten Leedsinkin tulee voittaa säilyttääkseen asemansa.

Harpomme rappusia ylös paikoillemme ja valkokeltasininen meri velloo allamme. Marching on together -raikuu ja saa kylmiä väreitä aikaan. Come on Leeds! Peli pyörähtää käyntiin. Wigan vetäytyy. Leeds ei pääse pelamaan sille ominaisella temmolla, mikä saattaisi enteillä vaikeaa iltapäivää muuten, mutta siinä uskossa ja tapahtumien ketjussa, joka saattanut minut Elland Roadille, ei ole mahdollista nähdä kotivoiton ohitse.

Pallo peliin

Pallo tärähtää omalla maaliviivalla puolustavaa Wiganin pelaajaa. Tilanne on hieman epäselvä ja näyttää jopa maalilta. Päätykatsomo villintyy, kun tuomari osoittaa ensin pilkulle ja sitten rintataskusta nousee punainen kortti. Ottelu vaikuttaa ratkeavan jo ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana. Wiganin maalivahti Christian Walton tekee maalillaan kaikki sirkustemput ennen kuin Pablo Hernandez ampuu pilkun epäonnekkaasti tolppaan. Pallo pyörii vielä hetken maalilla ennen kuin Wigan saa siivottua sen väljemmille vesille. Pablo Hernandez -chäntti lähtee välittömästi kiertämään stadionilla. Yleisö tahtoo osoittaa tukensa Hernandezille. Se on kenties pelin hienoin hetki.

Ennen kuin rankkarin puhaltama kylmä tuuli ehtii laantus karkaa Patrick Bamford laidalta ja tinttaa pallon maalin. Stadioni repeää liitoksistaan. Draaman kaari kutittelee ja tarina palaa takaisin raiteilleen. Nyt peli pitäisi vaan tappaa.

Epäusko ja hämmennys nousevat pintaan, kun Gavin Massey tasoittaa ottelun aivan ensimmäisen puoliajan lopussa. Masseyn kuti on ainoa, jonka Wigan sai maalia kohti ensimmäisellä puoliajalla. Maali on kuin leijona-aitauksessa kirmaileva nuori ori. Se ei kuulu tähän peliin.

Puoliajalla pikainen piipahdus loungeen. Toiveikkuus on vaihtunut varovaisuuteen. Ehkä pelin kulku vaikuttaa liian ennakoitavalta tullakseen todeksi näille kannattajille, joita on viimeisten vuosien ajan riepoteltu oikein olan takaa. Toivon itse myös nopeaa, tylsää ja kotijoukkueelle suotuisaa ratkaisua.

Bielsa tekee odotetusti nopeita vaihtoja. Se luo uskoa, että peliä lähdetään nyt voittamaan entistä paremmalla suunnitelmalla. Harmillisesti Leedsin hyökkäykset vaikuttavat liian hitailta ja päättyvät liian usein toivotaan, toivotaan -tyyppiseen keskitykseen. Wiganin pelaajat pelaavat teatraalisesti aikaa ja käyttävät kaikki kikkapussinsa kakkoset hidastaakseen pelin tempoa.

Sama ori ja sama laiduin. Wigan menee 1-2 shokkijohtoon. Toinen maali tulee sen koko ottelun aikana toisesta maalia kohti saadusta laukauksesta. Pelin ehtii vielä kääntämään. Korteissa myös lukee näin. Leeds saa hetkellisesti maalia ounastelevaa hurmosta päälle, mutta traagisesti häviää. Pitkä päivä juotetaan nyt suolana ja kuivan karkeana hiekkana, sille illuusiolle, jonka perässä täällä olin. Kanavoin oman pettymykseni pariin suomalaiseen voimasanaan, mutta vastustaja ei ole tyrmättävissä. Se täytyy nyt seuraavien päivien aikana väsyttää.

Ollaan Loungessa. Juomaa menee nyt tupla- tai triplavauhdilla alas. Poika kuittaa sen, että tätä on olla Leeds -fani. Se on jotenkin totta, koska tunnun itse ottaneeni pöytäseurueen kovimman iskun. 

Billy Bremner

Paikallisilla on tästä enemmän kokemusta. Joku käy lavalla toteamassa, että Leedsin pitää osata myös puolustaa. Kriitikki on paljasta ja siitä kasvaa teräviä ohdakkeita. Olen jo päättänyt palavaani ensi vuonna. Kokemus on väkevämpi kuin mitä olin koskaan kuvitellut. Toki sen sävyt olivat kivuliaita, mutta juuri kaikkien sävyjen raadollinen kirjo tekee oman joukkueen kannattamisesta niin koukuttavaa.

Viinikuvaus: hiekkaa ja hurmosta Pint -lasista.