Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matias Tamminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matias Tamminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. elokuuta 2023

FC Inter Turku-FC Lahti: vaarantuntua

Kupittaalla pistettiin lauantaina pöytää koreaksi, kun FC Lahti körötteli FC Inter Turun vieraaksi. Uudenmaankadulla oli muutaman metrin verran kaistaa poikki, mikä tyypilliseen tapaan ruuhkautti koko keskustan, mutta kaarramme kuitenkin Veritaksen kupeen hiekkakentälle hieman ennen alkuvihellystä. Inter ikoni ja poliitikko Timo Furuholm seremonioidaan Interin Hall of Fame -kunniagalleriaan eli ”One more year” häilyy yhä epätodennäköisemmäksi skenaarioksi, mutta ei tietenkään mahdottomaksi, sillä liikahteleehan funikulaarikin nykyisellään melko tasaiseen tahtiin.

FC Inter Turku otti eilen Jarkko Wissin johdolla tärkeän voiton FC Lahdesta

Inter omii pallon ja FC Lahti vetäytyy suosiolla. Interin tuore kärkikolossi Boubou Diallo esittelee ottelun alku minuuteilla hyvää kehon- ja pallonhallintaa eikä FC Lahden puolustus saa otetta Dialloon. Diallon syöttö Darren Smithille on kuitenkin mallia ”omaan nopeuteen”. Diallo on hetken päästää jälleen hieman näkökulmasta riippuen joko pahan- tai hyvänteossa, kun hän tanssahtelee pallon kanssa ja niittaa puolenvaihdon Rodrigo Arcierolle. Arciero suuntaan juoksunsa hieman viistoon ja maalia kohti ennen kuin hän nostaa palloa takaisin Diallon suuntaan. Diallon rymistelyn päätteeksi pallo pomppii hieman maalin ohi ja taisi erotuomari Pietu Niinimäki nähdä tilanteessa myös rikkeen.

Lahti pääse hiljalleen myös paremmin peliin mukaan ja se saa ajettua muutamia nopeita hyökkäyksiä kohti ”Itäpäätyä”. Lahden piikissä Matheus Alves on vähintäänkin kohtalaisella painipäällä. Varttisatasen kohdalla tapahtuu sitten kummia. Inter iskee Lahden keskustaan. David Agbo uittaa viehettä Darren Smithille, joka on karkaamassa kahden Lahden puolustajan välistä. Lahden Arian Kabashi kopauttaa Smithiä sen verran jaloille, että Smith kaatuu eikä ehdi oman tikkinsä perään. Niinimäki antaa pelin jatkua ja oletettavasti katsoakseen hyödyn. Pallo lähtee Marin Ljubicin torjunnasta kierimään kohti Bismark Ampofoa. Vihellys halkoo ilmaa juuri ennen kuin Ampofo tällää pallon maaliin. Sinänsä ihan validi maali viedään Interiltä taas vaihteeksi. Murphyn lain mukaisesti Smithin rankkarikin nousee länsipäädyn penkeille.



Lahden peliin ilmaantuu jo melko varhaisessa vaiheessa ajanpeluun elementtejä. Interin junnuosastossa chänttäillään väliin melkoisella pieteetillä, mitä on mukava seurata. Diallo esittää ”vuoden koukun” pitkään palloon ja jättää vartijansa haromaan tyhjään. Sen jälkeen hän tökkää pallon Smithille, jonka chippaama pallo kierii uutuutta hohkavalla tekonurmella Lahden maaliin: 1-0 ja peliä on pelattu 40 minuuttia.

Lahti iskemässä vastaan

”Lisää tulee”, kajahtaa kannattajakatsomosta ja niin tuleekin. Diallo keinuttelee Lahden venettä ja palloon iskee vauhdilla Ampofo. Ampofon kuti on laskeutumassa kauniilla kaarella Lahden maalin, mutta Ljubic saa täpättyä pallon maalin yli. Tommi Jyry ei ilmeisesti ole liioin viehättänyt Lahden kaupungin charmista ja hän ehtii vielä tömäyttämään pelin ulkopuolella pallon taivaan tuuliin keltaisen kortin ja kumulatiivisesti pelikiellon arvoisesti ennen kuin siirrytään tauolle.

Taivas tummenee. Pilvet kestävät kuitenkin ilmanalan painon. Ei sada.

Toinen puoliaika lähtee varsin verkkaisella temmolla liikkeelle. Lahti ei varsinaisesti paina turbonappia pohjaan ja Interillekin vallitsevat olosuhteet vaikuttavat kelpaavaan. Hiljalleen Lahti löytää enemmän ja enemmän tilaa hyökkäyspelilleen. Inter ei oikein ehdi oman puolustuslinjansa edessä vieraiden iholle, mikä ei lupaa hyvää. Varoituslaukaus tulee Bubacar Djalolta, joka saa hetken hakea askelpaikkojaan ennen kuin sivaltaa kutinsa maalin yli. Tunnin kohdalla ei enää varoitella, vaan Julius Tauriainen pudottaa oikealta nätin keskityksen Interin puolustajien väliin, josta Alves pudottaa sen maaliin: 1-1.

Jarkko Wiss pistää vaihtorulettia pyörimään. Takaa spekuloidaan, että vaihdot sekoittavat Interin peliä, mutta tosiasiassa Inter saa heti lisää virtaa johtoihinsa. Ihan ei ehdi viinipullonkaan vertaa tiputella tavaraa tiimalasiin, kun Juuso Hämäläinen tekee niin sanotun johtajan tai kapteenin työn vääntämällä itsensä vasemmalta laidalta väkisin boksiin. Hämäläinen hakee boksin sisältä Matias Tammisen, joka laskee pienellä siirrolla punaisen maton Ampofolta lähtevän laukauksen alle: 2-1.

Inter sai vaihdoista virtaa peliinsä

Peliin itsessään ei sen suurempaa dramatiikkaa mahdu. Vaarantuntu tulee enimmäkseen Pietu Niinimäen melko herkässä olleesta korttikädestä ja tiukennetuista kannattajiin kohdistuvista pelin jälkeisistä turvatoimista. Inter voittaa ja pitää edelleen tähtäimessään yläloppusarjapaikkaa.

Ajatusten vaihtoa

Viini:  Rieslingin viileyttä sinimustassa illassa


PS: Kirjoittajan kovakantisiin tuotoksiin voit tutustua alla olevista linkeistä:



Kirjat löytyvät todennäköisesti myös lähikirjastostasi!

lauantai 8. heinäkuuta 2023

FC Haka-FC Inter Turku: lottorahoilla koskelle

Festareiden tahtiin pumppaava Ruissalo jää horisonttiin, kun Ultraboyzin minibussi hurahtaa Tampereen valtatielle. Vastustajasta riippumatta Valkeakoskella pisteet ovat Interille olleet tiukassa eikä kaikkia maalejakaan aina hyväksytä, mutta kaikki putket tuppaavat katkeamaan joskus. Välillä tulee vettä ja välillä ei. Tehtaan kentällä on totutun särmät turvatoimenpiteet. Lisäksi hyvin miehitetyssä vieraskatsomossa roikkuu lakana, jossa historiaan peilaten muistutetaan erotuomari Muhammad Al-Emaraa siitä, missä kohtaa ihmiskroppaa on pää, käsi ja olkapää.

Valentin Purosalon maali ei kantanut kolmeen pisteeseen asti


Perusanatomian kertausta


Kenttämestarin erikoisena sadettajat pamauttavat vesisuihkunsa toisen maalin maaliverkkoja päin, joten teippaushommiksi menee Suomen toiseksi kauneimmalla stadionilla. Hakan veskari Aatu Hakala saa reippaanlaisesti ohjeistusta vieraskatsomosta. Peli voi alkaa.

Inter rynnii ottelun alkuun totutun raivohulluna. Bravuuriksi muodostunut nopea maali nähdään kolmen minuutin pelin jälkeen, kun pallo putoaa Petteri Forsellille rangaistusalueen kulmalle. Forsell hakee kudilleen kimmoketta Hakan puolustuksen ruhosta ja Hakan Hakala ei ehdi pallon eteen: 0-1.

Interillä on pian avausmaalin jälkeen jälleen näpit flipperin napeilla, mutta maaliin asti pallo ei pompi. Jussi Niska lataa myös kovaa ja matalaa, mutta Hakalan koipi on ylittämätön oksa. Interin rynnistyksen jälkeen Haka ottaa paremmin kotiareenaa haltuunsa. Pallo ehtii kertaalleen pomppaamaan ylärimasta junaraiteiden suuntaan ennen kuin Hakan Savros Zarokostas vinguttaa evinrudeaan ja pyyhältää Interin toppareiden välistä karkumatkalle. Eetu Huuhtanen saa käsiään Zarokostasin laukauksen eteen, mutta pussiin se putoaa silti: 1-1 ja kellossa kutakuinkin vartin verran liikettä.

Haka jatkaa pelin päällä. Vietaskatsomosta rallatellaan lottovoiton ja Turussa asumisen yhteydestä. Pelin ilmeeseen peilaten asialla vaikuttaa olevan vinha perä, kun Hakan hallintajakson aikana pallo kieriikin Hakan boksissa labyrinttiin rynnivälle Inter -debytantille Valentin Purosalolle, joka tällää pallon sydämensä kyllyydellä maaliin. Jos jollekin, niin juuri Purosalolle maalin olisi kaikkein eniten toivonutkin.

Haka ei jää kuitenkaan seuraavan päivän postia vartoilemaan. Ensin se potkii muutaman Interin vaarallisenoloisen vastaiskun poikki keltaisten korttien arvoisesti. Sitten se pelaa sivurajasta lähtevän tilanteen suoraviivaisesti jatkuvasti hyvällä jalalla tikanneelle Logan Rogersonille, joka paikantaa tyhjältä teollisuustontilta Zarokostasin: 2-2 ja kellossa 40 minuuttia ja tilanne on edelleen sama, kun Al-Emaran pillin herne värisee tauon alkamisen merkiksi.

Tauolla Haka juoksuttaa junnuorganisaationsa kentälle. Kotikannattajien suuntaan lentää kuittia ilmeisesti jostain Tampereen töhöilystä. Aurinko pääsee pilvettömälle estradille ja lämmöt nousee.

Inter tulee vahvasti toisen jakson alkuun. Purosalo pudottaa tarkan keskityksen Niskalle, joka koittaa ovelasti pyöräyttää pallon maaliin, mutta ohi pomppii. Hakan Rogerson jatkaa hyviä otteitaan. Tunnelma on vierassektiossa nousupainotteinen.

Hakalla oli toisella puoliajalla hyviä tilanteita



Minuuttien juostessa Haka vaikuttaa olevan pykälää Interiä vaarallisempi. Inter pääsee kuitenkin kokeilemaan jälleen lottokorttiaan, kun Matias Tamminen paikantaa keskeltä Darren Smithin, joka ottaa tikin eteen ja paikantaa laukauksellaan härän silmän, mutta se on tässä kontekstissa maalin ristikko ja tulostaululle ei piirretä lisäviivoja. Haka saa muutamia pahannäköisiä hässäköitä Interin maalille ja kertaalleen Eetu Huuhtanen pääsee nostamaan supersankarin viitaansa olalleen. Peli viedään päätökseen niissä lukemissa, joista toinen puoliaika alkoi.

Pinna pussiin ja Turkua kohti

Viini: loma- ja lottoviini









maanantai 22. toukokuuta 2023

FC Inter Turku-IFK Mariehamn: kotona taas

Pitkän vieraskiertueen päätteeksi FC Inter Turun kotiavauksessa riitti pöhinää. Viimeistään siinä vaiheessa tilanne realisoitui, kun nikkailin pesueellemme viimeisiä lippuja. Tutuissa katsomonosissa näytti olevan vain hajapaikkoja jäljellä, mikä lupaili hyvää yleisömäärää. Maanantaina keli helli. Omissa prioriteeteissa ykköseksi nousi reissuprinsessan taitouintinäytös, joten pelin ensimmäiset hetket näen ruudulta. Uuteen itäpäätyyn nousee komea tifo, joka povaa uuden aikakauden tai tarkalleen ottaen tulevaisuuden alkua. Ruudun ruotsinkielinen selostaja mehustelee turkulaisten capoa ja kannattajia. Pormestari Minna Arve potkaisee hallitulla sisäterällä ottelun avauspotkun ja peli voi alkaa.


Koti- ja uusi aikakausi käyntiin

Peli aaltoilee varsin tasaisena sekä itä- että länsipäätyyn. Interillä on paremmat aihiot maalintekoon, mutta murskajaisia pelin alku ei kotijoukkueelle lupaa. Parkkeeraamme Veritas stadionin edessä olevalle hiekkakentälle ja tassuttelemme portaat ylös. Yleisö kohahtaa. Taistelupari kysyy, että tuliko maali. Veikkaan äänenpainojen pohjalta, että ei maalia, mutta kenties rankkari. Järjestyksenvalvoja vahvistaa pian asian. Elmo Henrikssonin onnistunut loikka Matias Tammisen rankkarin eteen on ensimmäinen live -hetki, joka Interin kotiotteluista tällä kaudella verkkokalvoille palaa.

Elmo Henriksson lennättää itsensä Matias Tammisen rankkarin eteen




Löydämme vapaat istuimet suunnilleen niiltä main, mihin kausikorttimme on useamman vuoden meidät osoittanut. Maailma on sikäli kuitenkin muuttunut, että eteen on roudattu vaihtokopit. Ihan putkeen asia ei ehkä ole mennyt, koska vaihtokoppien takana on reilusti ihmisiä ja varmasti osa sellaisia, jotka eivät yleensä pelejä käy seuraamassa. Onneksi vaihtokopeissa on renkaat, joten ne voisi käydä roudaamassa takaisin tyhjän Olympiakatsomon puolelle.

IFK Mariehamn on hukatun rankkarin jälkeen pykälän hallitsevampi joukkue. Vuoden vanhentunut taistelupari, jolla itselläkin on jo ensimmäisiä treenejä ja pelejä takana, ottaa aivan uudella tavalla otteluun kantaa: ”tuossa olisin vetänyt liukkarin”, ”miksi se sen pallon sinne potkaisi, kun siellä ei ollut ketään?”. Tästä on tulossa vähintäänkin katsomon puolella hyvä kausi. Peli pistetään tauolle.

Banderolli vaihtoon ja toinen jakso käyntiin

Vissyä, hodaria, pillimehua, kahvia ja pepsiä tarttuu energiavajeeseen mukaan. Toinen puoliaika käynnistyy. Merkille pistävää on, että kannustusta kuuluu nyt kahdesta tuulensuunnasta. Kenties vielä koittaa päivä, että Veritaksen keskiosastokin lähtee mylvintään mukaan. Itäpäädyn banderolli vaihtuu. IFK Mariehamnin vastaiskut vaikuttavat olevan enemmän vaaravyöhykkeellä, mitä Interin laitojen kautta juoksutetut hyökkäykset.

Petteri Forsell otetaan kehiin juuri, kun saarelaiset ovat lennättäneet Dimitri Legboa siihen malliin, että vaparin sijainti kiljuu knuckleballia. Kaikkia herkkuja ei turkulaisyleisölle listalta kuitenkaan ensimmäisessä kattauksessa tarjoilla, vaan pallo pelmahtaa muurin kautta ohi ja samalla liputellaan paitsiota. IFK Mariehamn lähentelee Eetu Huuhtasen maalia koko ajan enemmän ja enemmän. Huuhtanen joutuu lennättämään itseään toden teolla, kun ilmatilaa pelissä hallinneet sipsitehtailijat rynnivät Daniel Enqvistin keskitykseen. Tilannetta seuraa kulma, jonka Inter vielä hoitaa.

Seuraavaksi kolahtaa Interin maalin tolppa ja pian Tuco potkii pallon Huuhtasen käsistä maaliin, mutta sitä ei  hyväksytä. Lopulta kuitenkin oksa rasahtaa, kun IFK Mariehamn saa pomputeltua pallon sekä kirjoittajan että taisteluparin tulkinnan mukaan kädellä (ja koska tätä ei oikein mistään pääse jälkiviisastelemaan, niin pidettäköön asiaa faktana) keskialueelta juoksusuuntaansa. Boksissa on pikku -flipperiä käynnissä, kunnes Jamie Hopcutt sivaltaa bumerangin muotoisen kudin takakulmaan: 0-1 ja pelikellossa on pikkuisen yli viinipullon verran tavaraa.

Sähäkästi peliin sisään tullut Petteri Forsell ei taipunut saarelaistan ryöstettäväksi

Petteri Forsellin pisto itselleen tilaa raivanneelle Darren Smithille on nanometrin tarkka.  Smith tuulahtaa saarelaisten karikkojen ohi kevyesti ja sijoittaa pallon takakulmaan: 1-1. Kummallekaan joukkueelle ei iske ähky, vaan voittoa haetaan molemmista leireistä ja loppuun asti reilu nelituhatpäisen yleisön iloksi. Maalien osalta kakku on kuitenkin taputeltu ja pinnapotti tasataan.

Viini: kotiviini



lauantai 15. huhtikuuta 2023

Ilves-FC Inter Turku: reittaa tämä

On aika korkata myös Veikkausliiga tälle kaudelle. Ultraboyzin minibussi on loppuun myyty. Celsiukset lähtevät hiljalleen kipuamaan kohti keväisiä tunnelmia. Bussissa vitsaillaan sillä, että kaksi ison profiilin kaupunkia ei saa kenttiä määräaikaan mennessä kuntoon, joten Valkeakosken apuun on turvautuminen. Lisäksi pohdittavien asioiden listalle nousee se, että saako rankkaria ampua humalassa.

Valkeakoskella suhtaudutaan vakavasti turvatarkastukseen. Tämä kerta ei tee poikkeusta, vaan jokainen futiksen pariin halajava tutkitaan tarkasti. Jalkapallon vaaroista varoitetaan myös stadionin rakenteissa. Jarkko Wiss saa hyvällä haipilla olevilta vieraskannattajilta suosionosoitukset. Tupsukorvat jättävät aiemman valmentajansa läsnäolon huomioitta. Anniskelu- ja normikatsomon sijainnista käydään tiukkaa debattia. Aurinko lämmittää koko ajan lämpimämmin ja lämpimämmin. On hyvä päivä startata blogin vierasreissut.

Ilves ja FC Inter Turku kohtasivat Valkeakoskella


Ottelun ja myös koko Veikkausliigan kannalta ongelmalliseksi tulee muodostumaan se, että tuomariratkaisut tulevat viemään pääosan pelillisiltä elementeiltä, joissa varmasti olisi riittänyt tarinaa iskettäväksi ihan riittämiin. Kirjoittajallakin on tämän vuoden puolelta jo tusinan verran eri sarjatasojen matseja nähtynä, mutta Valkeakoskella pelattu oli ensimmäinen, jota selkeästi leimasi tuomarivirheet. Alasarjoissahan kaikkea voikin tapahtua, mutta nyt oli kyseessä pääsarja ja siten tuomarit ymmärtääkseni ovat valittu maan laadukkaimmasta poolista. Tilannetta olisi hyvä tarkastella.

"Sepiä" muistetaan Tifolla. "Tätä varten eletään" pauhaa Armadan johdolla vieraskatsomossa. Ilves on ottelun alussa parempi joukkue. Se saa sahattua keskikentän keskustasta ja Interin puolustuslinjan edestä itselleen mökkipaikkoja. Kudit karkailevat kuitenkin maalin ohi.

Panoraamaa

Interillä keskitykset ja murtavat syötöt hiukan karkailevat. Siksi sille jää alussa perässäjuoksijan osa. Lopulta Ilveksen Santeri Haarala paikantaa Petteri Pennasen taustajuoksun. Pennanen tömäyttää pallon alakulmaan: 1-0 ja kellossa vartti plus pari naksausta.

Interin kuitti tulee pian. Timo Stavitski leikkaa oikealta keskelle ja lennättää vasurillaan pallon kauniisti vasempaan yläkulmaan: 1-1. Tai no ei. Pallo putoaa rimasta noin kilometrin verran maaliviivan taakse, mutta Oliver Reitalan johtama tuomaristo ei tätä paikanna. Ei keskeltä. Ei laidalta. Ei mistään. Ehkä olisi aika puhua hetki maaliviivateknologiasta ja Veikkausliigasta. Samalla matto repäistään sen narratiivin alta, että tuomaristoa tulisi kohdella silkkihansikkain. Alasarjoissa ja junnuissa kyllä. Lippulaivan eli Veikkausliigan osalta tilanne on toinen.

Ilveksen ja Interin maalien jälkeen Inter saa pelinsä entistä paremmin rullaamaan. Vieraskannattajien pauhatessa ja still-kuvien liikkuessa käsistä käsiin se tasoittaa pelin toiseen kertaan, kun Dimitri Legpo saa pallon vasemmalle laidalle. Legpo tikkaa boksiin ja painaa pallon kovaa maalille. Pallo löytää ystävän Darren Smithistä, joka tuuttaa sen tyhjiin. Eetu Huuhtanen käy liekittämässä vieraskatsomoa ja maailma on taas radallaan.

Tovin kuluttua Ilves saa lisää jeesiä tuomaristolta, kun Adam Larsson syöksyy pallontavoittelu tilanteessa Tommi Jyryn jalkoihin ja naruttaa Ilvekselle rankkarin. Jos ottelu olisi etämyynnin palautusoikeuden piirissä, veisin sen samantien postiin. Se on rikki eikä vastaa tuotekuvausta. Pennanen kiittää lahjasta: 2-1.

Pennanen avaan paketin




Tauolla puhutaan lähinnä yhdestä asiasta. Buffetissa on ollut pelisilmää, sillä makkarat on paistettu valmiiksi ja pistetty sitten lämminlaukkuun. Ketsuppia on vaikeampi tursottaa kuin sinappia.

Toinen puoliaikaa etenee melko tasaisissa merkeissä. Reitalalle lähtee viljalti muistutuksia ja palautetta ensimmäisen puoliajan tapahtumista. Hiljalleen Inter ottaa pelin paremmin ja paremmin näppeihinsä. Inter löytää laitakaistoilta tilaa ja saa myös kasan erikoistilanteita, mutta Ilves kestää.

Inter hakemassa kolmatta kertaa tasoitusta ottelussa, jossa se päästi kaksi maalia


Pelin edetessä Interin kiri hieman hyytyy ja pallollinen peli meinaa mennä puskemiseksi. Loppuun Inter saa hyvän hässäkän Ilveksen maalille. Ilveksen Tatu Miettunen ratkaisee tilanteen istahtamalla pallon päälle, kunnes Otso Virtanen kiirehtii sen hänen jaloistaan nappaamaan. Tilanteessa ei nähdä mitään laitonta. Laittoman hieno olisi maaliin pudotessaan ollut vielä Luka Kuittisen lopussa väläyttämä saksari, johon ottelu päättyy.

Eteenpäin!


Paluumatkalla videoklipit pyörivät. Rikosoikeudellisia toimenpiteitä harkitaan. Kävellessämme taisteluparin kanssa pölyistä asvalttia pitkin kotiin hän kysyy, että muistanko vielä sen Leedsin pelin, missä ne yhtäkkiä unohtivat, miten jalkapalloa kuuluu pelata. Muistan.

Viini: #ratemywine

torstai 20. lokakuuta 2022

FC Inter Turku-VPS: läikkyvät värit

Saan villahousuvaroituksen. Veritaksella on kuulemma edellisenä iltana ollut kylmä. Tietty toiveikkuus värittää iltaa ja suunnitelmat on piirretty kolmen kotipelin varalle. Kahvi on kuumaa ja vihreät muovipenkit tällä kertaa kuivat. Kannattajakatsomossa viritellään lopulta kauden viimeiseksi jäävää Tifoa.


...ja siten se sitten päättyy....

FC Inter Turun ja VPS:n ottelun alkuminuutit ovat melkoista pöytätennistä. Kunpa joku sinimustista vain ottaisi pallon haltuunsa ja pistäisi sen omilleen, toivon. Kymmenen minuutin pelin jälkeen lampunhenki alkaa myös purkamaan To-Do -listaansa ja Inter ottaa pelin näppeihinsä. VPS:lle 0-0 vaikuttaa kelpaavan ja sen puolustajat paiskovat nollariskillä palloa kohti uutta päätykatsomoa.

Interillä on eväät pistää jotain viime aikoina kiinni ja päälle räpsyneelle valotaululle, mutta erikois- ja murtautumistilanteista puuttuu se jokin. VPS:n boksin tuntumassa ei juuri haasteta vastustajaa, vaan haetaan turvallisempia ratkaisuja. Pelirohkeus ei ole radallaan. Petteri Forsell masinoi Matias Tammiselle Interin parhaan paikan, mutta yritelmä jää Oskari Forsmanin syliin.


Interillä oli ensimmäisellä puoliajalla omat hetkensä

Kohtalokkaalla tavalla VPS rokottaa ensimmäisestä paikastaan ennen ensimmäisen puoliajan loppua. VPS keinuttaa helponnäköisesti Interin hinauslauttaa, ja kun Tyler Reid suppailee Juuso Hämäläisen keulan puolelta boksiin, jää Samu Alanko takatolpan avantopaikalle yksikseen. Kirkasselkäinen sieltä nousee: 0-1.

Pelin kuva ei ehkä itsessään herätä suurta huolenaihetta, mutta monella Veritaksen sisuksiin painuvalla pyörii pää. Mitään ennätysyleisöä ei Turussa keskiviikkoillassa nähdä, mutta paikalle saapuneet tuntevat skenensä ja tietävät, että vaikeaa tulee.

Rumpu paukkuu, chäntit kaikuvat ja kotiyleisö asettuu sinimustien taakse. Tavallaan koko kaudelta kerätty karma iskee heti toisen puoliajan alussa takaisin, kun muuten erinomaista peliä pelannut Luka Kuittinen neppaa kummallisennäköisessä tilanteessa pallon omaan maaliin. Taistelupari ja reissuprinsessa nauravat hetki tapahtuman jälkeen sitä, että kirjoittajalle lupaa kysymättä asetettuun kiroilukalenteriin tulee nyt kolme merkintää yhdellä kerralla.

Siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, on hyvä ymmärtää, että VPS:llä onnistuu kaikki. Se ei takuuvarmasti luo viiden maalin edestä odottamaa, mutta ensin ripari putoaa maalinedushässäkän jälkeen kätevästi Kalle Multasen jalkoihin: 0-3. Sen jälkeen Robin Hudd saa oikealta laidalta hyvän syötön boksin reunalle. Huddin kutii lähtee hieman kuin hidastetussa filmissä ja se tekee juuri sen, että Walter Viitala ei ehdi kääntämään painopistettään riittävän nopeasti, jotta hän saisi työnnettyä syötön suuntaan palaavan kudin väljemmille vesille: 0-4.

Inter saa oman lämmikkeensä, kun hyökkäykseen vaihdettu puolustaja Miguel Nazarit spurttaa VPS:n turvaverkon läpi. Jussi Niska kuopii maata, pakkeja ja palloja siihen malliin, että tilanne muuttuu 1-4:ään. Eipä se kauaa kestä, kun VPS siirtää majakan taas neljän merimailin päähän. Tällä kertaa Multanen surffaa kohti Interin maalia ja siirtää vastuun Miika Niemelle, joka pyyhkäisee pallon kuin syystuuli ruskan vielä auki oleviin ränneihin: 1-5 ja vaasalaisilta onnistuu kerta kaikkiaan kaikki.

Inter saa vielä loppuun rankkarin, kun kulmatilanteessa Nazarit pyyhkäistään nurmeen. Jotain sellaista symboliikkaa sisältyy siihen, kun Ruxi ja Nazarit vetävät aika tiukastikin köyttä siitä kuka pilkkua lähtee ampumaan, että toivottavasti sitä ei nähdä ensi kaudella kertaakaan. Forsman hakeee rankkarin hienosti alakulmasta.

Niinpä peli päättyy 1-5. Jotain lohdullista on siinä ettei viimeinen peli jätä mitään seliteltävää. Koko kauden kestäneen puhurin hapertamat pitkospuut napsahtavat alta ja kaikkien jalat kastuvat. Lopussa on myös uuden alku. Jarkko Wissin tulevan aikakauden valo pilkistää jo karmien alta.


Pitkospuut poikki. Ensi kaudella taas kokka kohti Eurooppaa!

Laulu raikuu vielä kauan sen jälkeen, kun pelaajat ovat jo stadionilta poistuneet.


Viini:

joskus se läikkyy ja joskus sitä läikkyy vaan,

mut väriä sydämen, se aina vahvistaa

maanantai 17. lokakuuta 2022

FC Inter Turku-SJK: ”helppoa ja kivaa”

Vähänpä kirjoittaja tiesi, mitä tulevan on pitävä, kun asteli hiukan vettä nauttineiden lenkkareiden kanssa ylös Veritaksen terassin portaita. Interillä ja SJK:lla oli panoksensa yksi ekstra kotimatsi tuleviin europleijareihin. Lisäksi Inter halusi varmasti pudottaa tappioputken gorillan niskastaan. Somessa voitto vaikutti vääjäämättömältä ja myös SJK:n voimakas rotaatio antoi lisää siimaa.

Peli lähtee varsin kivasti liikkeelle. Inter liikuttaa peliä edistävällä tavalla palloa ja pakottaa SJK:n kaivamaan kantapäänsä kovaan viikkoon valmistautuvalle Veritaksen nurmelle. Positiivisen puolelle menee myös se, että ensimmäiseen varttiin Inter saa rykäistyä pari napakkaa SJK:n maalia tavoittelevaa kutia. Ne paukkuvat vielä vanhan päätykatsomon rakennelmiin, mutta Interin kannattajilta ei ottelun alussa juuri mitään puutu: on pallonhallintaa, kuteja ja hämärtyvässä illassa tunnelmaa luovia stadionin valoja eikä villahousuillekaan ole vielä tarvetta.


Petteri Forsell ja Tommi Jyry olivat juonikkaalla päällä

Kenties se juontuu edustusjoukkueen edellispäivän mallioppimis -päivästä perhe-ja eskarifutiksen puolella tai Megazonen nostattamasta adrenaliinista, mutta useampi pelaaja näyttää nostaneen tasoaan. Petteri Forsell leikittelee ja viihdyttää yleisöään hienoilla syötöillä. Juuso Hämäläinen rymistelee jalkapallojumalia hämmentävällä tavalla mukaan Interin hyökkäyksiin. Matias Tamminen haastaa väkevästi SJK:n pakkeja, Juho Hyvärinen väläyttelee tinkimätöntä taistelutahtoa, Tommi Jyry pörrää väkkäränä SJK:n muodon taskuissa ja Jussi Niska pelaa virheetöntä peliä. Näin muutamia havaintoja nostaakseni.

Reilu puolen tunnin pelin jälkeen nähdään ensimmäinen todellinen herkuttelu. Joel Rodriguez löytää linjan taakse tikkaavan Tammisen. Tamminen syöksyy palloon ja kääntää sen takaisin Rodriguezille, joka pudottaa omenan takaa nousevalle Forsellille. Ainoastaan taustalta pallon eteen raivoavan Mehmet Hetemaj:n liuku estää lopullisen mehustuksen. Tämän hyökkäyksen verkkokalvoille polttamaan kuvaan on hyvä päättää ensimmäinen puoliaika, vaikka Interillä onkin vielä pari lupaavan näköistä erikoistilannetta ennen kuin erotuomari Oliver Reitala vapauttaa pelaajat vartiksi pukukopin puolelle.

Toisen puoliajan alku lunastaa sen, mitä ensimmäinen lupasi. Inter ehtii kertaalleen pallotelemaan hyvän tovin SJK:n boksissa ennen kuin toisen vastaavan karusellin alkupyörähdyksillä Juho Hyvärinen potkitaan nurin ja pallo pistetään täplälle. Matias Tamminen ottaa pallon kainaloonsa ja pistää sen varmasti ohi väärään suuntaan kellahtavan Markus Uusitalon.

Matias Tamminen onnistuu rankkarista:




Inter kadottaa maalin jälkeen hetkeksi pohjantähtensä ja SJK pääsee ensimmäistä kertaa lähentelemään Walter Viitalan maalia. Sen jälkeen putoavatkin kaikki taivaan kappaleet ja peli menee todella kummalliseksi. Hetemaj taklaa Forsellin noin lantion korkeudelta kenttään. Hetemaj jää härkkäämään maassa olevan Forsellin iholle ja kun Reitala ei saa tilannetta rauhoitettua, niin paikalla käyvät myös Noah Nurmi ja Wiitala. Sen jälkeen Reitala nostelee kortteja vähän kaikille ja ikään kuin vahingossa myös Nurmelle. Laskuissaan ilmeisen sekaisin olevaa Reitalaa konsultoidaan kentän reunalta. Joku kuiskannee Reitalalle, että kyseessä oli Nurmen toinen varoitus. Niinpä ja vielä yksi lappu nousee punatulkun punaisena Nurmelle.

...ja sitten peli alkoi mennä omituiseksi

Hyvän mielen matsi revitään nyt raastimen läpi ja SJK:lle tarjoutuu mahdollisuus iskeä oma seipäänsä ottelun lopputulemaan. SJK ottaa pienoisen hallinnan ottelusta, mutta Inter pitää omat rivinsä sinnikkäästi tiiviinä. Inter kestää hyvin lisäajalle, mutta seuraavaksi pesuhuoneeseen lentää toisella keltaisella David Accam tilanteessa, jossa hänet kupataan vaparinarvoisesti nurin. Inter saa vaparinsa, mutta jollain hyvin hämmentävällä tavalla se jää samalla pelaajamäärässään kahden vajaalle.

Siinä, miten Forsell pelaa edellisen tilanteen vaparin omaan suojaukseensa, on jotain suurta neroutta. SJK saa kuitenkin kaivettua pallo itselleen ja seuraavaksi rynnitään kohti Interin maalia. Aivan pelin viimeisillä sekunneilla SJK:n Pablo Andrade rynnii itselleen myös toisen keltaisen.

FC Inter Turku voittaa



Inter ottaa hienon taisteluvoiton tavalla, joka vaikuttaa kannattajan näkökulmasta jopa hengenvaaralliselta. Sykettä on kiva kuitenkin pudotella samalla, kun Timo Nummela ja Jesper Hernesaho luovuttavat Petteri Forsellille vuoden Ultraboyz -pelaajan palkinnon ja Lammin Vedon edustaja luovuttaa oman taideteoksensa Turun sinimustalle puolelle.


Sykkeet alas ja palkintoa kouraan


Viini: Apothic Infernoa kätkettynä sievään Cava -pulloon

keskiviikko 28. syyskuuta 2022

FC Inter Turku-FC Haka: käymistiloja ja synttärilauluja

Keskiviikko palautti pienen tauon jälkeen Veikkausliiga -futiksen Veritakselle. FC Inter Turun venettä keinuteltiin Suomen Cup -finaalin jälkeen siihen malliin, että kauden aloittanut valmentaja Miguel Grau oli vapautettu keulamiehen hommista. Ottelu järjestettiin Lapsisyöpäpotilasperheiden kerhon Sykerön kanssa yhteistyössä. Interin kautta, kun perkaa niin yhteisöllisyyden rakentaminen ja yhteiskuntavastuulliset teemat on helppo leimata nelikentän positiiviseen kulmaan. Pelillisessä puolessa on sitten ollut enemmän hajontaa.

FC Haka pakottaa pelin alussa Interin päähän. Interin pelissä näkyi jo jonkin verran tuurausvastuussa olevan Ramiro Munozin käden jälkeä. Roberto Sierra oli roolitettu putoamaan puolustusvaiheessa kahden topparin väliin ja pelin rakennusvaiheessa Sierra pelasi keskikentän ankkurina Hakan ensimmäisen prässilinjan takana. Haka saa alkuun melkoisella tahdilla kulmapotkuja, mutta ne Inter puolustaa väkevästi. Käytännössä koko sinimustien pakka on ottamassa vastaan Hakan erikoistilanteita. Piikistä Matias Tamminen käy riipaisemassa useamman erikoistilanteen väljemmille vesille.


Matias Tammisella riitti myös puolustusvelvoitteita

Puolustuspelin elementtien ollessa osimoilleen kohdillaan on Interin  hyökkäyspeli tukkoista. Peli vanhenee puolisen tuntia ennen kuin Inter saa ensimmäiset pidemmät pallonhallintajaksot uuden päätykatsomon puoleiselle nurmelle. Mitään mainittavaa ei kentällä juuri tapahdu. Kannattajakatsomossa tunnelmaa piisaa. Tauolle mennään reikäleipien kanssa.


Nelikentän positiivisessa kulmassa

Inter on toiveita herättävän sähäkkä toisen puoliajan alussa. Juho Hyvärisen keskitys tavoittaa takatolpalta Petteri Forsellin, jonka napakan kudin jälkeen näköelimet viestivät hetken aikaa kauden komeinta maalia, mutta tämä paljastuu silmänräpäyksessä optiseksi harhaksi: 0-0 edelleen

Interin aktiivisempi hyökkäyspeli avaa myös Hakalle tilaa vastahyökkäyksille. Kiltti kilttimies Lee Erwin pääsee hätyyttelemään Interin Walter Viitalaa pariinkiin kertaa. Inter nokittaa Matias Tammisen havaitessa Hakan viestikeskuksessa heikon kohdan ja iskiessä ensimmäisenä Hakan puolustuksen selustaan lentäneeseen palloon. Tammisen tökkäys ei kuitenkaan löydä Aatu Hakalan ohi.


Inter pelasi sähäkästi toisen puoliajan alussa

Ottelun maaleista ainokainen tapahtuu, kun kymppiviisari on napsahtamassa seitsemään. Erwin saa veivattua vasuriaan sen verran vapaaksi, että sillä on tilaa napakalla kudille. Interin epäonneksi, mutta jollain tavalla ottelun pysykologisia asetelmia kuvastaen, Erwinin kuti ottaa juuri sopivasti kimmoketta Ruxin blokista ja pallo putoaa maaliin: 0-1.

Haka on lopulta lähempänä toistaan kuin Inter ensimmäistä maalia, vaikka sinimustat saavatkin muutaman hyvänoloisen hässäkän valkopaitojen maalille. Haka voittaa. Nelikentän positiiviseen kulmaan nousee vielä pelin jälkeisissä tunnelmissa David Accamille kannattajakatsomosta osoitettu ”Paljon onnea vaan”. Tällä kepeydellä on hyvä katsoa koko kausi loppuun. Tuli mitä tuli.

 

Viini: synttärikuohuvaa

torstai 1. syyskuuta 2022

HIFK-FC Inter Turku: stadikan kupeesta stadikalle

Toisen kahvin vaihdamme pillimehuun ja molemmat valitsevat Veritas -stadionin ravintolasta lounaaksi pyttipannua. Taistelupari huomaa lätkä-tepsin mainoksen Veritaksen valotaululla ja miettii, että mitä tötseliä vetämällä se sammuisi. Aikapainetta on, joten vuokraamme aition päiväksi sekä etätöitä että piirrettyjen katsomista varten, jotta ehdimme taisteluparin kanssa Helsinkiin lähtevään yhteiskuljetukseen. Konsepti alkaa olla aika lailla jo kertaluontoinen vuosittainen perinne. Ultraboyzin minibussi on mallia ”Sold out” ja tiettävästi Armadan porukkaa on tulossa kymmenittäin, joten vieraskannatus joko on tai lähentelee kauden parasta.

Urheilukadulla vettä ripsii hiukan tuulilasiin, mutta sade vaimenee, kun laskeudumme Boltin eteläpäädyn ohi vieraskatsomolohkojen sisäänkäynnille. Mitään varsinaista yleisöryntäystä ei Boltilla ole, vaikkakin Stadin Kingit ovat jälleen sinnikkäästi täyttäneet oman päätynsä. Olympiastadion iskee silmää Boltin areenan rakenteiden väleistä. Erotuomari Petri Viljanen pistää pelin käyntiin, rumpu paukkuu ja pallo lähtee vetämään piirroksia Boltin tekonurmeen.

Suomen cupin välierä oli Interin juhlaa

Vauhtia Veritakselta

Peli lähtee melko varovaisissa ja tasaisissa merkeissä liikenteeseen. Molemmilla on omat hyökkäyksensä. Inter pääsee ehkä pykälää enemmän syvyyteen, mutta HIFK saa hyydytettyä ja hidastettua sen pelin rakentamista siten, että varsinaista karvat pystyyn nostattavaa vaarantuntua on vain hetkittäin. Interin tilanteet rakentuvat pitkälti Matias Tammisen laidalta ja laidalle yhtä Joel Rodriguezin väläytystä lukuun ottamatta. HIFK kiskoo ja pääsee kiskomaan kauempaa. Matias Riikosen muutaman koulukirjatorjunnan ja parin ohi putoavan kudin jälkeen HIFK:n Emmanuel Ani Ifeanyi lennättää rangaistusalueen kulmalta sellaisen mammuttipotkun, ettei sitä Riikosen käy estäminen: 1-0 ja vieraskatsomon päällä taivaassa on enemmän mustaa kuin sinistä.

Siinä mitä tapahtuu seuraavaksi on kaksi tutkintalinjaa. Interin Rodriguez loukkaantuu, mikä johtaa siihen, että Tamminen siirtyy piikkiin ja jo KuPSia vastaan väläytellyt David Accam kipittää laidalle. Ensimmäinen tutkintalinja perustuu hypoteesiin siitä, että tämä on kaikki osa Interin valmennuksen täyttä kaksipistenollaa olevaa suunnitelmaa. Toisen tutkintalinjan hypoteesin on se, että futisjumalat haluavat Interille edelleen hyvää. Tamminen tuo ensimmäiset muuttuneista olosuhteista kertovat todisteet pöytään irtoamalla ties kuinka monennen kerran HIFK:n puolustukselta. Katsomoon näyttää, että Tammisen ensimmäinen ajatus on hakea syöttöväylää keskelle, mutta koska pato pysyy kiinni, niin Tamminen laukoo itse.  Ramilson Almeida torjuu Tammisen kudin, mutta ensimmäisenä paikalla on Aleksi Paananen. Jotain turtlesia on siinä tavassa, miten Paananen tökkää pallon jalkapohjallaan maaliin: 1-1 ja niissä lukemissa mennään myös tauolle.


Vaikka yleisöennätyksiä ei tehtailtu...

...niin kannattajakatsomoissa piisasi pauhua


Roman Eremenko pistää tyylikkäällä ulkoteräsyötöllä Jusif Alin läpi heti toisen puoliajan alkajaisiksi, mutta Interillä on niin sanotusti korttipakka oikeassa rintataskussa ja Riikonen pysäyttää luodin. Sitten alkaa David Accam -show. Accam pelaa ensin Tammisen puolittaiseen läpiajoon, mutta Almeido syöksyy Tammisen kudin eteen. Seuraavaksi Accam saa pallon boksiin Petteri Forsellilta. Accam hallinnoi oman tekonurmineliönsä täydellisesti ja parin kosketuksen jälkeen tinttaa pallon alakulmaan: 1-2


Rodrigo Arcieron tanssiin kutsu...

...ja vastaus

Rodrigo Arciero ehtii hiukan lämpätä Roman Eremenkoa eikä Eremenkon toinen keltainen ole kaukana ennen kuin Tamminen nostaa Accamille pallon HIFK:n linjan taakse. Accam osoittaa uudemman kerran sekä upeaa tilan- ja pallonhallintaa että napakkaa laukaisutekniikkaa: 1-3 ja peli vaikuttaa taputellulta. Accamin kaksi maalia ja erityisesti se tapa, millä ne tulevat, huutavat nopeaa jatkosopimusta ensi kaudelle ettei joku muu ehdi väliin. Paperiasioita pyöritellessä ja tuumatessa HIFK:ssä pelaava tuttu puukenkä Daan Klinkenberg tuo punapaidat vielä maalin päähän. Jännitys säilyy viime hetkiin asti, mutta Inter pelaa kypsästi ja Ani Ifeanyi ehtii katsomaan punakorttia ennen kuin Viljanen päättää pelin. Inter ottaa ison voiton ja merkittävän joskaan ei vielä mitään määrittävän askeleen kohti ensi vuoden eurokenttiä.

Kiitos Inter!




Viini: cashew -pähkinöillä, kaakaolla ja kahvilla maustettu ghanalainen

sunnuntai 28. elokuuta 2022

FC Inter-KuPS: yhdeksän elämää?

Kokoonpanojen ja illan pääerotuomarin yhdistelmä lupailee sitä, että Veritaksella tulee olemaan tarjolla villiä menoa.  Kotona revittellessäni tilannetta vaimo toteaa, että ihan sama kuka siellä Interissä pelaa, kunhan se numero ”21” on kentällä. Ei ole vastaan ja hiljaisuus laskeutuu.

Ilta on painavan lämmin. Kilogrammoja tulee lisää siitä, että AC Oulu vaikuttaa hakevan tuloksen Espoosta. Interin projektin suhteen vaikeiden asioiden käsittelemisen skaalalla viimeinen vaihe eli hyväksyminen ei ole vielä ajankohtainen. Pelaajakarusellista huolimatta mahdollinen alempaan loppusarjaan vajoaminen koettelisi reippaanlaisesti sietokykyä.

Jalkapallojumalat tahtovat selvästi Interin yläloppusarjaan. Miesylivoimaa on Interille tarjottu runsain mitoin ratkaisuotteluihin ja nyt vastaan tuleva KuPS ei sanalla sanoen vaikuta miltään kaikkien aikojen KuPS:lta. Honkakin tasoittaa lisäajalla. Ottelun alusta kannattajakatsomon hiljaisuuden ja siihen ynnätyn vitosen ajan Inter hallitsee peliä aika lailla mielin määrin. Lähimpänä maalintekoa on Noah Nurmi, jonka nurmesta pomppaavan volleyn Otso Virtanen peippaa kalaverkkojen yli.

KuPS saa sen jälkeen prässipelinsä askelmat tahtiin, mikä saattaa sen paremmin mukaan peliin. Se realisoituu vaikeuksia enteilevällä tavalla noin vartin pelin jälkeen, kun KuPS:n hyökkäystrio iskee Interin pelinavaukseen kiinni niin kuin Partasen kalakukkoon. Interin onneksi KuPS käyttää savolaisen luonteen vastaisesti sille avautuneen ylivoimahyökkäyksen aika hätäiseen ja Walter Viitala saa sydäntä tykyttävällä tavalla liipattua Joonas Vetelin kudin maalinsa kattotiileille.

Joonas Vetelillä oli Interin maali jatkuvasti tutkalla

Petteri Forsell testaa "autovakuutuksia tarjoavien yhtiöiden sponsoroiman turvaverkon"



Puolen tunnin kohdalla Petteri Forsellin pääsee testaamaan Joel Rodriguezin paikantaman kalapaikan, mutta Forsell tällää vaparin kuudentoista rajoilta todennäköisesti vakuutusyhtiöiden sponsoroimaan takaverkkoon. Autoihin ei tule lommoja. Kymmenen minuuttia tästä ja KuPS:n maalilla on säpinää. Oikealta puolelta lähtee kaunis kaunis keskitys takatolpalle, josta Ruxi upottaa pallon maaliin. Keskityksen laadusta kertonee jotain se, että näköyhteyden pätkiessä arvailen pallon lähteneen Forsellilta, mutta sen saattoikin matkaan Rodrigo Arciero: 1-0.

Seuraavasta tilanteesta Arcieroa muistetaan keltaisella kortilla. Hiukan paremman näköyhteyden päästä katsottuna kortti on pelin muuhun linjaan pienine jälkipeleineen peilaten kovin heppoinen ja takautuvasti ottelun lopputulemaan peilaten melko dramaattinenkin.  

Inter pääsee tauolle 1-0 johdossa. Ennen toisen puoliajan alkua palloja Veritaksen nurmella juomapulloja keräilee isohko otanta sellaisia Turussa pelaavia suomalaisia futaajia, joilla kirjoittajan mielestä on reippaanlaisesti hyviä matseja tällä kaudella vyöllään.

Toisen puoliajan alku on KuPS:n hallintaa. Tosin Interin David Accam on pariin kertaa hyvässä vauhdissa puhkomassa KuPS:n puolustusta, mutta pallo ei Accamille vielä löydä.


David Accam oli kevyellä jalalla liikenteessä

Iso ratas lähtee pyörimään, kun Arciero lukee ilmaan pomppaavan purkupallon hiukan väärin ja tykittää sitten kengurunnahkakenkänsä Vetelin koipeen. Arcierolle nousee toinen keltainen ja Inter joutuu vajaalle. Mitään katastrofiahan punaisen kortin ei tarvitsisi vielä väistämättä merkata, mutta sinimustasta mollivoittoisesta perussävelmästä saattaa jo aavistaa, mitä Jobin kirjaan kenties tältä päivältä on kirjattu.


Rodrigo Arcieron punainen kortti oli ottelulle käänteentekevä

Vaimon suitsuttama ja yleisön reaktiosta juontaen myös laajempaa suosiota nauttiva Matias Tamminen otetaan kentälle. Tammisen liike on jälleen keittiöfutisfilosfin silmään hyvää ja Tamminen hakee myös pääpalloja hyvään tahtiin, mikä mahdollistaisi pelin viemisen syvyyteen ja samalla se helpottaisi puolustuspään painetta. KuPS:n selustaan ei kuitenkaan enää oikein löydy sinimustia koipia, joten peli palautuu suhteellisen nopeasti Interin kenttäpäätyyn.

Tamminen haastaa ensitöikseen väkevästi Diogo Tomasia. Molempien kädet käyvät ja tilanteen päättyessä Tomasin nurmimattoon vientiin pääsee Al-Emara nauravin kasvoin ja sormeaan heristellen kääntämään tuomion kuopiolaisille.

KuPS repii Interin puolustuksen palasiksi 70:n minuutin kohdalla. Veteli heiluttaa viimeisenä sitä lippua, joka varmistaa, että Kuopion juna on kolmen pinnan aikataulussa. Turun vaunussa on myös suhteellisen paljon kuopiolaisia ja heitä pomppaa ympäri pääkatsomoa pystyyn.

Pelin viimeiset viivat vedetään lisäajalla. Tamminen saa hyvän pystyjuoksun päätteeksi pallon KuPS:n puolustuksen selustaan. Vastassa on tuttu painikaveri Tomas, jonka edelle Tamminen jo pääsee. Tomasin fiftysixty -taklaus puhaltaa sekä Tammisen nurin että pallon yli päätyviivasta. Kulmalla jatketaan.

Kerran vielä mennään Interin maalia kohti ja sen päätteeksi Henri Toivomäki luutuaa  sekä pallon Viitalan kainalosta maaliin että paistorasvaa Interin kasvoihin. Jos kissalla sanotaan olevan yhdeksän elämään niin Interin yläloppusarjapaikan osalta on nyt aika monta kattia pistetty kylmäksi. Yksi mirri tosin odottaa tuomiotaan vielä Palloliiton kabineteissa, mutta kahteen tulevaan sarjamatsiin pitäisi nyt vihdoinkin löytää taas voittavat pelaajat oikeille pelipaikoille. Muuten tuo Urheilukadulla nääntyvä karvaturri kärsii turhaan.

Viini: pikkasen keljua paistorasvaa tervetuliaiasmaljassa 

maanantai 15. elokuuta 2022

FC Inter Turku-VPS: festareilla onko meitä?

Aika kuluu välillä niin nopeasti. Tinahääpäivä starttaa Veritakselta FC Inter Turku-VPS -matsista ja jatkuu SMÖRIIN. On maanantai ja lauantain pelin tarinat on kirjoittamatta. Muutaman kerran vaaka heilahtaa siihen suuntaan, että kenties ne saakin jäädä tällä kertaa välistä, mutta kännykkäkameran gigabiteissä polttelee muutamia kuvia, joten word auki ja käpälät näppäimille.

Yhtäkkiä Veritaksen penkeiltä on kadonnut melkein puolet pakaroista. SJK-matsin todennäköisin selitys tonnin yleisölle oli poissaolevan blogin nettovaikutus, joka vaikutti olevan tuhannen luokkaa/matsi. VPS-matsin lopputulema aiheuttaa edelleen hämmennystä. Eikö sana kiiri kolmen festarin äänivallin yli hyvin? Myös kahden ottelun voittoputkessa porskuttaneen Interin peli-ilme on ottelun alussa hieman arvoituksellinen. VPS vie peliä ja Inter vastustelee. Pallo pyörii muutamankin kerran hyvin lähellä Walter Viitalalle piirrettyä viivaa, mutta kaikki valkoinen eli kalkki, pystyputket ja Viitalan hanskojen sisäliimapinnat pitävät pintansa

Parinkymmenen minuutin kulutta Interin kentältä löytyy hyvää pauhua pitävän kannattajakatsomon ja muunkin yleisön iloksi Petteri Forsell – Matias Tamminen -soutupari. Tammisen ensimmäinen veto blokataan, mutta seuraavaksi Forsell heittää kulmaputkusta sellaisen pyörteen maalille ettei sitä mikään pidättele. Tamminen on se, joka hönkäisee pallon maaliviivalta maaliin.


Sisäkierteinen maalille...

...ja habat paikallislehden keskiaukeamalle

VPS kuittaa Interin johtomaalin melko nopeasti, kun Joonas Vahtera lakaisee ikonisen ykköspyssyn Kalle Multasen syötön päätykatsomon rakennustyömaan puoleiseen verkkoon: 1-1. Ravintolakatsomon aidoilta helähtää merkitykseltään kryptiseksi jäävä

-”VPS me ollaan jo”, rallatus.

Kannattajakatsomon pauhu peittää sen kuitenkin pian alleen ja pukukoppeihin tikataan tasatilanteessa.


Pauhu kävi, vaikka tyhjiäkin penkkejä oli

Interin toisen puoliajan alku on parempi, mitä ensimmäisen. Draamaa tarjoilee isolla kauhalla merimiehen elkein kentälle rymistellyt Joel Rodriguez. Rodriguez karkaa ensin rommilaatikon perään sellaisella pieteetillä, että Mikko Pitkänen joutuu sekä tuttavallisesti että punaisen kortin arvoisesta nykäisemään Rodriguezin nurin. Lankku on pian vapaa ja Rodriguez käyttää jälleen kiintiöläpiajonsa Forsellin syötöstä, mutta maalikiintiön avautumista jäämme vielä odottamaan.

Inter ottaa ylivoimaisena Vepsun kämmenelleen, mutta maalipuusta se ei pääse pitkälle. Jussi Niska kopauttaa oman syöksypuskunsa tolpan ulkoreunaan. Vepsun kannattajatrion loitsut voimistivat myös vaihdosta sisään pakotettua kakkosveskari Oskari Forsmania, sillä Forsman ottaa jonkinlaisella ekstraraajalla vielä Luka Kuittisen läheltä ja kovaa lisäajalla tulevan puskun kiinni. Nurmi imee pettyneet sinimustat pintaansa ja festarilauantai palan yleisöä kitusiinsa: 1-1


Peli oli Interille hankala alussa ja päättyi lopussa pettymykseen

Viini: vaasalaisten salakirjoitusta etiketissä


maanantai 1. elokuuta 2022

HIFK-FC Inter Turku: show must go on

Lähikaupasta löytyy sinimusta turvaistuin. Se pääsee heti koeajoon, kun suuntaamme länsi-Suomesta itään ja Boltille. HIFK:n ja FC Inter Turun matsin ympärillä kuhisi. Roman Eremenkon paluu kotimaan kentille toi lisäjengaa otteluun ja samaan aikaan sekä HIFK että Inter olivat, jos eivät pakkovoiton, niin ainakin melko pakollisen voiton edessä. Stadin Kingit pitävät hyvää mekkalaa ottelun alussa. Sinimustien kannattajia on kourallinen näkyvästi liikenteessä ja toinen kourallinen paljastaa itsensä ottelun päätyttyä. HIFK:n ja Interin kohtaamiset ovat jo pidemmän aikaa menneet niin hyvässä kuin pahassa nelikentän viihteellisempään kulmaan eikä tämäkään ottelu tule katkaisemaan sitä ketjua.

Peli starttailee melko tasaisissa merkeissä. Interin syöttöketjut vaikuttavat olevan pykälää pidempiä ja suunnitelmallisempia kuin HIFK:n. Eremenkoja on punapaitojen keskikentällä kaksi. Romanilla ei tahdit osu vielä joukkueen muun liikkeen kanssa yhteen, joten ihmetekojen aika ei ole vielä. Inter oli muovannut kokoonpanoaan hiukan uusiksi. Silmiinpistävin muutos lienee Matias Tammisen siirtäminen hyökkäyksen piikkiin ja sanalla sanoen se, miten Tamminen kontrolloi palloa ja luo peliä edistävällä tavalla vaihtoehtoja Interin hyökkäyksille, on huojentavaa seurattavaa.


Roman Eremenkon paluu ei siivittänyt HIFKiä pisteille

Ottelun polttopiste saavutetaan jo parinkymmenen minuutin jälkeen. Rodrigo Arciero ja Michael Bakare törmäilevät keskialueella. Vapari menee hieman yllättäen Interille, mutta yllättävämpää on se, että HIFK -kapteenin Sakari Mattilan muovit putoavat kuumalle hellalle. Ensimmäisestä sulamisesta heilahtaa keltakortti. Tilanne vaikuttaa olevan jo ohi, kun levy napsahtaa jonkinlaisen oikosulun johdosta uudelleen päälle ja Mattila huitoo itsensä euralaista kuuluttajaa mukaillen pesuhuoneen puolelle. Eletään ilmeisesti jonkinlaisessa aikasilmukassa, sillä tilanne toisintuu Oskari Hämäläisen ja HIFK:n penkin välillä, ja pesuhuoneessa pitää napsauttaa toinenkin suihku päälle.


Levy napsahtaa päälle

HIFK:n kannattajapäädystä lähtee terveiset palloliitolle. Petteri Forsell lähettää omat terveisensä boksiin Juho Hyvärisen juoksulinjalle. Hyvärinen laakaisee kirjekyyhkyn häkkiin ja  sen jälkeen Hyväriseltä nähdään ukeemin ja voltin yhdistelmä: 0-1. Joko Forsellin keskitys tai Hyvärisen tuuletus on sen verran kovaa kamaa, että kuuluttajaltakin menevät sanat sekaisin ja ämyreistä kuulutellaan hetken aikaa Interin tasoitusta. Niin paljoa ei palloliitto kuitenkin HIFK:ä rakasta, että antaisi maalin eteen, joten 0-1:llä mennään.

Inter ottaa pallon haltuun ja siirtelee sitä melko rauhaksiin. Lahti ja Haka -pelien jälkipainajaisissa tämä ei ole mikään sykettä laskeva tai tasaannuttava strategia. Roman Eremenko ehtii osoittamaan potkineensa ennenkin ja kenties juuri Petteri Forsellin kanssa palloa, kun hän lasauttaa yläkulmaa kiikaroivan volleyn suoraan kulmatarjoilusta ennen kuin nitrot toimitetaan farmaseutti -trio Ruxin, Tommi Jyryn ja Aleksi Paanasen kotiinkuljetuksella. Tyylikkään reitityksen päätteeksi Paananen soittaa ovikelloa: 0-2.

Toinen puoliaika lähtee myös melko rauhaksiin liikenteeseen. Inter pitää palloa ja HIFK seurailee vierestä.  Tunnin vertaa ei ehdi valotaululle napsahdella, kun erittäin hyvää peliä pelaava Tommi Jyry saa pallon omalla kenttäpuoliskolla. Jyry jekuttaa paria ahdistelevaa punaista ja hakee seinän Hyvärisen liukutaklauksesta. Sen jälkeen Jyry purjehti ensin pidemmät merimailit paarpuurin ja sitten lyhyemmät, mutta intensiivisemmät merimailit tyyrpuurin. Lopuksi Jyry ankkuroi pallon napakalla kudilla Klackenin vastapäädyn laituriin: 0-3. Jyryn kudit jättävät jo kolmannen polttomerkin tämän kauden HIFK:n nahkaan.

Inter hölläilee hiljaa askeltaan ja HIFK vaikuttaa aika lailla luovuttaneelta. Sinimustien pensseli on ottelun loppupuolellakin punaista märempi, mutta maaleja ei ottelussa enää maalailla. Vaihtohyrrä pörrää vielä jonkin aikaa. Oskari Hämäläinen päättää pelin ja tunnepesee kotijoukkueen turhautumista vielä jonkin aikaa. Inter ottaa tuiki tärkeän ja koko kautta, kun peruutuspeileistä lopulta zoomaillaan, niin kenties koko matkaa määrittävän voiton.




Viini: sangriaa. Sitä itseään 

maanantai 25. heinäkuuta 2022

FC Inter Turku-FC Honka: turbulenssia

Keskikesän ilmakuopat pomputtavat kotikaupungin Veikkausliigajoukkuetta. Heinäkuinen maanantai on hyvä päivä turkulaiselle futikselle, vaikkakin Interistä on juuri repäisty irti sekä paras hyökkääjä että parhaimmillaan paras toppari. Viime minuuttien valkeakoskisten pistämän jääpiikin haava aristi vielä, kun Vesa Vasaran hyvällä mallilla oleva FC Honka saapui Veritakselle. Peli alkoi kuitenkin taas 0-0 -tilanteesta, mikä mahdollisti hyvänkin lopputuleman. Aleksi Paananen kuittaa vielä 300:n pelatun Veikkausliiga ottelun kunniaksi lautasen ennen kuin aletaan pelaamaan pinnoista tosissaan.


Kolmensadan ottelun Aleksi Paananen ottamassa vieraita vastaan

Honka kaappaa pallon heti ottelun alussa eikä siitä ole hevin valmis luopumaankaan. Inter kaivaa oman jalustansa aika syvälle omalle kenttäpuoliskolleen ja koettaa pitää Hongan pallollisena sinimustien muodon ulkopuolella. Honka saa siirrellä palloa ja leipoa taikinaa aika rauhaksiin ensimmäiset kymmenen minuuttia ennen kuin Inter alkaa saamaan omia hyökkäyksiään sisään. Interin hyökkäyspeli vaikuttaa olevan pitkälti Petteri Forsellin oivallusten ja Matias Tammisen haastojen varassa. Kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen toteutuu samanaikaisesti molemmat elementit, kun Forsell lähettää lähes seisovilta jaloilta puolen vaihdon Tammiselle, joka jättää kaimansa Matias Ralen taakseen. Kuti vierii kuitenkin takatolpasta ohi.

Kokonaiskuvaan peilaten Honka koputtelee ovea ensimmäisellä puoliajalla useammin ja kotijoukkueen näkökulmasta 0-0 on hyvä puoliaikatulos. Inter klaaraa kohtuullisen määrän Hongan erikoistilanteita ja lisäksi kolmannen Matiaksen eli veskari -Riikosen jalalla pelaamista katsoo nykyään kuin japanilaista puutarhaa. Se toimii. Hyökkäyspelaamisessa kokonaisuudessaan on Källmanin lähdön jälkeen enemmänkin rikkaruohoa kitkettävänä.


Timon terveiset puoliajalla (one more season?)

Toiselle puoliajalle Inter vaikuttaa hieman nostavan pakettiaan. Harmillisesti se kostautuu heti puoliajan alussa, kun vieraat taituroivat pallon Interin korkealla pelaavan linjan taakse. Linnunpöntön vasaroi valmiiksi Edmund Arko-Mensah. Juuri ennen Hongan maalia Interin tuore hankinta Joel Rodriguez jätti avaamatta Hongan puolustuksen spanskille jättämän lahjan.

Kotiyleisö asettuu takaiskun jälkeen oman joukkueensa taakse. Honka passivoituu hieman, mikä auttaa Interin paremmin mukaan peliin. Niin ikään Espanjan koneesta juuri Lentoasemantielle tallustellut ja ensisilmäyksen perusteella Interiä vahvistavaan osastoon kuuluva Roberto Sierra on lähellä tuoda Interin tasoihin, kun pelin ensimmäinen tunti lähtee täyttymään. Maksim Rudakov saa asetettua paistinpannunsa Sierran puskun eteen ja vieraat pitävät johtonsa.

Inter lisää pelimerkkejä hyökkäyspäähän, mikä avaa Hongalle muutamankin maukkaan paikan lisämaaleille, mutta vieraat eivät myöskään ole kaikkein kliinisimmillään. Inter saa kirinpoikasta aikaiseksi, mutta maaleille asti ei sen maanantain -viritelmät riitä ja jotenkin inhorealistisenkin ilmeinen lopputulema 0-1 on sitä, mitä se on. Ottelun päätyttyä kannattajakatsomon orret ovat tavallisen tyhjät. Turun sinimustalla puolella kitaran kielet pingottuvat entisestään.


Matias Tamminen piti kaverinsa laidalla varpaillaan

Illan päälle välitän vielä toimistolle kiitokset synttäritervehdyksen läpiviemisestä. Ensi viikolla pinnat ryöstetään Helsingistä.

Viini: sangriantapaista

keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

FC Inter Turku-HJK: BK9! BK9! BK9!

Hiki valuu jo kävelymatkalla bussipysäkille. Muita kaulahuivillisia ei joukkoliikenne -välineessä ole. Ukkonen on siirtymässä Rauman suuntaan, vaikkakin sataman suunnasta räiskähtää komea salama. Tänäänkin on hyvä päivä kotimaiselle huippufutikselle ja HJK on aina siinä mielessä mieleinen vastustaja, että se nostattaa jo itsessään ampeereja. Samaan pakettiin, kun lisättiin Benjamin Källmanin toistaiseksi viimeinen ottelu sinimustissa, niin oli siinä herkkukorin ainekset kasassa.

Kaikki halusivat palansa BK9:stä


Tällä kertaa oikeat kausikortitkin löytävät piipparin alle. Helteen suojaksi valutellaan kylmäkaapista vähän harmaampaa virvoketta. Kahvi on kuumaa ja vesi on kylmää.

HJK pitää pitkälti pelivälinettä ja Inter puolustaa kurinalaisesti. Interin hyökkäykset lähtevät alussa aika harvakseltaan, mutta suunnilleen omaa maali- ja päätyviivaa pitkin kulkeva avauspeli pitää sykkeet korkealla. HJK:n Pyry Soiri kipittelee siten, että hänellä saattaisi olla peliin jotain annettavaa, mutta Interin puolustus pysyy tiiviinä eikä HJK pääse kunnon paikoille. 

HJK iski pohkeilla ja erikoistilanteilla


Ensimmäisen puoliajan kiintopisteiksi jää kotijoukkueen kannattajakatsomon yhtä soittoinen rallattelu ja Miro Tenhon Benjamin Källmaniin rangaistusalueelle osuva pyyhkäisy, josta Oskari Hämäläinen jättää pilkkukortin kääntämättä:

-Ei näistä tuppaa HJK:ta vastaan tulemaan rankkareita, todetaan katsomosta.

Plus -merkkejä Interistä kertyy ainakin Matias Tammisen ja David Haron taituroinneille. Pelin kuva vaikuttaa enemmän Interin suunnitelman mukaiselta ja vaikka peli menee nollassa-nollassa tauolle niin on siinä ollut sykettä hyvin.

Toisen puoliajan pelin virta ei mahdottomasti poikkea ensimmäisestä. HJK on pykälää enemmän pallossa, mutta sen viimeisen kolmanneksen ratkaisut ovat sen verran nallipyssy -kamaa, että se joutuu laskemaan maalinsa joko Interin virheen tai suotuisan tuomariratkaisun varaan. Inter on toisella puoliajalla hyökkäspäässä vaarallisempi, mitä ensimäisellä puoliajalla. Matias Tammisen ja Tommi Jyryn yhteinen pokasaha liikkuu hyvin oikealla laidalla. Lautaa katkeaa, mutta tölli jää vielä pystyyn, vaikka tunnin kohdalla natisee: Jakob Tånnander heilauttaa kuitenkin oman pölkkynsä Jyryn kudin eteen. 

HJK saa parhaan paikkansa, kun Anthony Olusanya pukkaa laidalla Tammisen selän puolelta nurin ja heittää jäniksen Soirille. Matias Riikosen leg-gamesaver pitää pelin tasoissa:

-Ei näistä tuppaa HJK:ta vastaan tulemaan vapareita, todetaan katsomosta

Toisen puoliajan viimeisille kierroksille mahtuu vielä lyhyt sarja Petteri Forsellin potkutekniikkaa, Markus Arsalon väkevä sisääntulo ja rytmikkäät BK9 -huudot. Hämäläinen ehtii saamaan omat munukkansa ja sitten lähdetään vetämään rankkareita.

1. Bojan Radulovic täräyttää yleisön manausten alta rankkarin Marttiin 0-0
2. Petteri Forsell linkoaa pallon pyykkituvan puolelle ja Tånnanderin kuivausrumpuun 1-0
3. David Browne tällää pallon riman alle 1-1
4. Benjamin Källman pudottaa kaikki eläintarhan eläimet niskasta ja pallon sulkapalloverkon korkeudelta keskelle 2-1

BK9 pudottaa kaikki eläintarhan eläimet niskastaan

5. Anthony Olusanya hönkäisee ja pistää oppikirjamaisesti pallon alas sivuverkkoon 2-2
6. Matias Ojala puttaa pallon tolpan viereen. Rumpu pärisee: 3-2
7. Pyry Soiri ottaa pikavauhdin ja tällää pallon samoille sektoreille kuin Ojalakin 3-3
8. David Haro harppoo kolme pitkää askelmaa taaksepäin ja vasemmalle painuva kuti on puhdasta Cavaa 4-3
9. Arttu Hoskosella on ilmeisesti auringonpistos, sillä hän ei ymmärrä laukoa Riikosen syliin 4-4
    9.1 Arttu saa myös oman munukka -mukaelmansa
10. Ruxi suutelee pallon oikeaan yläkulmaan: 5-4 ja Inter jatkaa Cup taivaltaan.

Ruxi suutelee pallon maaliin






Benjamin Källmania heitellään, ravistellaan ja revitään vielä pitkin Veritas -stadionia. Kaikkea hyvää BK9:lle! 

Viini: BK9%, BK9% ja BK9%