Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste FC Haka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste FC Haka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. heinäkuuta 2023

FC Haka-FC Inter Turku: lottorahoilla koskelle

Festareiden tahtiin pumppaava Ruissalo jää horisonttiin, kun Ultraboyzin minibussi hurahtaa Tampereen valtatielle. Vastustajasta riippumatta Valkeakoskella pisteet ovat Interille olleet tiukassa eikä kaikkia maalejakaan aina hyväksytä, mutta kaikki putket tuppaavat katkeamaan joskus. Välillä tulee vettä ja välillä ei. Tehtaan kentällä on totutun särmät turvatoimenpiteet. Lisäksi hyvin miehitetyssä vieraskatsomossa roikkuu lakana, jossa historiaan peilaten muistutetaan erotuomari Muhammad Al-Emaraa siitä, missä kohtaa ihmiskroppaa on pää, käsi ja olkapää.

Valentin Purosalon maali ei kantanut kolmeen pisteeseen asti


Perusanatomian kertausta


Kenttämestarin erikoisena sadettajat pamauttavat vesisuihkunsa toisen maalin maaliverkkoja päin, joten teippaushommiksi menee Suomen toiseksi kauneimmalla stadionilla. Hakan veskari Aatu Hakala saa reippaanlaisesti ohjeistusta vieraskatsomosta. Peli voi alkaa.

Inter rynnii ottelun alkuun totutun raivohulluna. Bravuuriksi muodostunut nopea maali nähdään kolmen minuutin pelin jälkeen, kun pallo putoaa Petteri Forsellille rangaistusalueen kulmalle. Forsell hakee kudilleen kimmoketta Hakan puolustuksen ruhosta ja Hakan Hakala ei ehdi pallon eteen: 0-1.

Interillä on pian avausmaalin jälkeen jälleen näpit flipperin napeilla, mutta maaliin asti pallo ei pompi. Jussi Niska lataa myös kovaa ja matalaa, mutta Hakalan koipi on ylittämätön oksa. Interin rynnistyksen jälkeen Haka ottaa paremmin kotiareenaa haltuunsa. Pallo ehtii kertaalleen pomppaamaan ylärimasta junaraiteiden suuntaan ennen kuin Hakan Savros Zarokostas vinguttaa evinrudeaan ja pyyhältää Interin toppareiden välistä karkumatkalle. Eetu Huuhtanen saa käsiään Zarokostasin laukauksen eteen, mutta pussiin se putoaa silti: 1-1 ja kellossa kutakuinkin vartin verran liikettä.

Haka jatkaa pelin päällä. Vietaskatsomosta rallatellaan lottovoiton ja Turussa asumisen yhteydestä. Pelin ilmeeseen peilaten asialla vaikuttaa olevan vinha perä, kun Hakan hallintajakson aikana pallo kieriikin Hakan boksissa labyrinttiin rynnivälle Inter -debytantille Valentin Purosalolle, joka tällää pallon sydämensä kyllyydellä maaliin. Jos jollekin, niin juuri Purosalolle maalin olisi kaikkein eniten toivonutkin.

Haka ei jää kuitenkaan seuraavan päivän postia vartoilemaan. Ensin se potkii muutaman Interin vaarallisenoloisen vastaiskun poikki keltaisten korttien arvoisesti. Sitten se pelaa sivurajasta lähtevän tilanteen suoraviivaisesti jatkuvasti hyvällä jalalla tikanneelle Logan Rogersonille, joka paikantaa tyhjältä teollisuustontilta Zarokostasin: 2-2 ja kellossa 40 minuuttia ja tilanne on edelleen sama, kun Al-Emaran pillin herne värisee tauon alkamisen merkiksi.

Tauolla Haka juoksuttaa junnuorganisaationsa kentälle. Kotikannattajien suuntaan lentää kuittia ilmeisesti jostain Tampereen töhöilystä. Aurinko pääsee pilvettömälle estradille ja lämmöt nousee.

Inter tulee vahvasti toisen jakson alkuun. Purosalo pudottaa tarkan keskityksen Niskalle, joka koittaa ovelasti pyöräyttää pallon maaliin, mutta ohi pomppii. Hakan Rogerson jatkaa hyviä otteitaan. Tunnelma on vierassektiossa nousupainotteinen.

Hakalla oli toisella puoliajalla hyviä tilanteita



Minuuttien juostessa Haka vaikuttaa olevan pykälää Interiä vaarallisempi. Inter pääsee kuitenkin kokeilemaan jälleen lottokorttiaan, kun Matias Tamminen paikantaa keskeltä Darren Smithin, joka ottaa tikin eteen ja paikantaa laukauksellaan härän silmän, mutta se on tässä kontekstissa maalin ristikko ja tulostaululle ei piirretä lisäviivoja. Haka saa muutamia pahannäköisiä hässäköitä Interin maalille ja kertaalleen Eetu Huuhtanen pääsee nostamaan supersankarin viitaansa olalleen. Peli viedään päätökseen niissä lukemissa, joista toinen puoliaika alkoi.

Pinna pussiin ja Turkua kohti

Viini: loma- ja lottoviini









perjantai 26. toukokuuta 2023

FC Inter Turku-FC Haka: kotiinpaluujuhlien kakkososa

Päättyvä arkiviikko tarkoitti pitkäksi venyvien FC Inter Turun kotiinpaluujuhlien jatkoja. Hyppäämme Veritaksen rappusille suoraan taisteluparin omista treeneistä. Tuulisesta kelistä huolimatta palautusravinteeksi valikoituu pillimehu. Sininen. Yleisöä on kertynyt jälleen paikalle kiitettävästi ja siksi hakeudumme suosiolla F-katsomoon, kun peliä on pelattu palttiarallaa vartin verran.

Inter puolusti tiiviisti Hakan rynnistykset

FC Haka vaikuttaa olevan tehtaan portin verran pelin päällä, mutta Rainerin johdolla päästään treenaamaan Darren Smithiä, kun Tommi Jyry paikantaa Smithin boksista. Smith askeltaa tyylipuhtaasti jalkansa vapaaksi ja sijoittaa pallon takakulmaan: 1-0, kellossa ventti. FC Hakan opponointi tulee sivuvaparien ja kulmapotkujen muodossa, mutta Inter puhdistaa maalinsa ilmatilaa taidolla ja hetkellisesti myös tuurilla, kun pallo putoaa Juan Lescanolle aivan avopaikkaan, mutta Lescanon pyyhkäisy pudottaa perintöastiat pöydän keittiönpuoleisen reunan yli.

Inter tuntuu saaneensa maanantaihin verrattuna paremman tuntuman kotialustaansa ja syötöt löytävät paremmin omilla. Asiaa toki edesauttaa Petter Forsellin paluu avaukseen kärjen taakse, mikä tuo sinimustien peliin jälleen Piispanmunkin verran lisää juonikkuutta. Taistelupari pyytää ”liukuria” ja kehottaa Interiä hakemaan palloa FC Hakan maalivahdin jalasta pois, koska silloin ollaan jo lähellä maalintekoa. Tauolle mennään hurmoksellisissa tunnelmissa ja Interin 1-0 -johdossa.

Tauolla tarkkuusammuntaa

Inter löytää hyvällä jalalla ja hyville juoksuradoilla jalkaansa laskevaa Smithiä FC Hakan linjan takaa toisen puoliajan alkuhetkillä toistuvasti. Ottelun lopputuleman kannalta merkitseväksi nousee Smithin rynnistys Hakan puolustuslinjan tetriksen tyhjään tilaan, josta Jyry paikantaa Smithin: 2-0 ja peliä on pelattu 53 minuuttia.


FC Inter Turku juhlimassa 2-0 maalia

”Lisää tulee! Lisää tulee! Hei! Hei! Hei!” -kuuluu Itäpäädystä ja lisää ei tietenkään tule. Paitsi tällä kertaa tulee, kun Jyry kiemurtelee oikealta laidalta päätyviivaa pitkin kohti Hakan maalia. Etukulmalla päivystää Mikael Almén, joka sementoi sisäteränsä sellaiseen asentoon, josta Jyryn lähettämä syöttö pingottuu Aatu Hakalan ulottumattomiin: 3-0 reilu tunnin pelin jälkeen.

Sinänsä Haka on ihan kelvollisesti pelissä mukana, mutta se on tehoton maalipaikoissaan, kun taas Interiä ja sen kannattajia tuntuu vaivaavan vain elämän sietämätön keveys. Kulmassa pistetään käsiä varisemaan. Jopa VIP -tiloihin on tunkua ja vieressämme järkkäri joutuu jatkuvasti hakemaan porukkaa pois ravintolan katsomosta. Katsojamääräksi kuulutetaan 4490. Smithin hattutemppu on varpaankynnen -mitan päässä ja ”Inter! Inter! Inter!” -kaikuu junnujaostola. Sinimustat voittavat pelin.

Joukkue käy kiittämässä kannattajiaan sekä länsikulmassa että Itäpäädyssä. Toukokuun viimeinen perjantai oli hyvä päivä turkulaiselle futikselle.

Kiitokset länsikulmaan:


Kiitokset Itäpäätyyn



Viini: tuulesta piittaamaton ja kepeän kesäinen juhlajuoma 

keskiviikko 28. syyskuuta 2022

FC Inter Turku-FC Haka: käymistiloja ja synttärilauluja

Keskiviikko palautti pienen tauon jälkeen Veikkausliiga -futiksen Veritakselle. FC Inter Turun venettä keinuteltiin Suomen Cup -finaalin jälkeen siihen malliin, että kauden aloittanut valmentaja Miguel Grau oli vapautettu keulamiehen hommista. Ottelu järjestettiin Lapsisyöpäpotilasperheiden kerhon Sykerön kanssa yhteistyössä. Interin kautta, kun perkaa niin yhteisöllisyyden rakentaminen ja yhteiskuntavastuulliset teemat on helppo leimata nelikentän positiiviseen kulmaan. Pelillisessä puolessa on sitten ollut enemmän hajontaa.

FC Haka pakottaa pelin alussa Interin päähän. Interin pelissä näkyi jo jonkin verran tuurausvastuussa olevan Ramiro Munozin käden jälkeä. Roberto Sierra oli roolitettu putoamaan puolustusvaiheessa kahden topparin väliin ja pelin rakennusvaiheessa Sierra pelasi keskikentän ankkurina Hakan ensimmäisen prässilinjan takana. Haka saa alkuun melkoisella tahdilla kulmapotkuja, mutta ne Inter puolustaa väkevästi. Käytännössä koko sinimustien pakka on ottamassa vastaan Hakan erikoistilanteita. Piikistä Matias Tamminen käy riipaisemassa useamman erikoistilanteen väljemmille vesille.


Matias Tammisella riitti myös puolustusvelvoitteita

Puolustuspelin elementtien ollessa osimoilleen kohdillaan on Interin  hyökkäyspeli tukkoista. Peli vanhenee puolisen tuntia ennen kuin Inter saa ensimmäiset pidemmät pallonhallintajaksot uuden päätykatsomon puoleiselle nurmelle. Mitään mainittavaa ei kentällä juuri tapahdu. Kannattajakatsomossa tunnelmaa piisaa. Tauolle mennään reikäleipien kanssa.


Nelikentän positiivisessa kulmassa

Inter on toiveita herättävän sähäkkä toisen puoliajan alussa. Juho Hyvärisen keskitys tavoittaa takatolpalta Petteri Forsellin, jonka napakan kudin jälkeen näköelimet viestivät hetken aikaa kauden komeinta maalia, mutta tämä paljastuu silmänräpäyksessä optiseksi harhaksi: 0-0 edelleen

Interin aktiivisempi hyökkäyspeli avaa myös Hakalle tilaa vastahyökkäyksille. Kiltti kilttimies Lee Erwin pääsee hätyyttelemään Interin Walter Viitalaa pariinkiin kertaa. Inter nokittaa Matias Tammisen havaitessa Hakan viestikeskuksessa heikon kohdan ja iskiessä ensimmäisenä Hakan puolustuksen selustaan lentäneeseen palloon. Tammisen tökkäys ei kuitenkaan löydä Aatu Hakalan ohi.


Inter pelasi sähäkästi toisen puoliajan alussa

Ottelun maaleista ainokainen tapahtuu, kun kymppiviisari on napsahtamassa seitsemään. Erwin saa veivattua vasuriaan sen verran vapaaksi, että sillä on tilaa napakalla kudille. Interin epäonneksi, mutta jollain tavalla ottelun pysykologisia asetelmia kuvastaen, Erwinin kuti ottaa juuri sopivasti kimmoketta Ruxin blokista ja pallo putoaa maaliin: 0-1.

Haka on lopulta lähempänä toistaan kuin Inter ensimmäistä maalia, vaikka sinimustat saavatkin muutaman hyvänoloisen hässäkän valkopaitojen maalille. Haka voittaa. Nelikentän positiiviseen kulmaan nousee vielä pelin jälkeisissä tunnelmissa David Accamille kannattajakatsomosta osoitettu ”Paljon onnea vaan”. Tällä kepeydellä on hyvä katsoa koko kausi loppuun. Tuli mitä tuli.

 

Viini: synttärikuohuvaa

maanantai 9. elokuuta 2021

FC Haka-FC Inter: savua silmissä

Ehkä siinä oli jotain pahaenteistä, kun tuttu taukopaikka oli pistänyt ovet säppiin. Bussimatkalla ehditään kuitenkin hyvässä hengessä spekuloida sillä, että jos Rick Kettingistä saadaan puolimiljoonaa, niin FC Interillä saattaisi olla varaa Lionel Messiin viikon sopparilla.


Kotijoukkue, vierasjoukkue, tuomaristo ja Veikkausliigan legendaarisin tulostaulu. Check.

Vieraskannattajat lasketaan kymmenissä ja katsomoissa vaikuttaa olevan ihan kivasti porukkaa muutenkin.  Haka aloittaa väkevästi. Haka ei tule otteluennakoissa ennakoidun suoraviivaisesti, vaan etenee lyhyemmillä syötöillä eteenpäin. Interillä menee kymmenisen minuuttia ennen kuin se laskeutuu identiteettinsä mukaisen pelin alustalle. Inter saa kohtalaisia palloja ja juoksuja alussa boksiin, mutta valkeakoskiset ovat viekkaalla päällä. Hakan puolustus saa horjutettua sekä Timo Furuholmia että Benjamin Källmania juuri sopivasti, etteivät he toisaalta pääse aivan herkkupalalle asti ja toisaalta juuri sopivasti sille, että pilkut jäävät jakamatta. Läpikirmaava Taiki Kagayamakin pukataan juuri sopivan keveästi nurin, ettei rikettä ja punakorttia tarvitse lähteä määräämään.


Inter sai pelistä otetta Hakan alkurynnistyksen jälkeen, mutta Haka puolusti riittävän viekkaasti

Haka luo ensimmäiseen puoleen tuntiin paremmat maalipaikat, mutta ylärima on kotijoukkueelle hiukan liian matalalla. Ottelu muuttaa merkittävästi muotoaan, kun Maximus Tainio koppaa reippaasti myöhässä vastaiskuun kirmaavaa Källmania koiville ja pitkähkön kyläkokouksen päätteeksi Tainio pistetään kilometreille. 

Tehtaan kentällä eletään aivan viimeisiä sekunteja, kun Janne-Pekka Laineen kulma putoaa piipuista korkeimmalle eli Niklas Fribergille, jonka pusku kolahtaa kottikärryyn. Ottelu siirtyy lakisääteiselle kotijoukkueen johdossa ja Tainion rokulipäivästä huolimatta.


Uusi muoto ottelulle

Toinen puoliaika on yllättäen juuri vierasjoukkueen näkökulmasta piinaava. Inter pyörittää palloa Hakan kenttäpuoliskolla, mutta sellusta ei saada paperia. Ei sitten millään. Pallo vaikuttaa liikkuvan jotenkin verkkaasti ja Haka liikkuu riittävästi, ettei avoimia ovia aukea. Seurauksena on radaltaan karkaavia keskityksiä, joiden kanssa Hakalla ei erityisemmin ole ongelmia. 

Kello tikkaa hitaasti mutta varmasti kuin pitkää viikonloppua odotellessa. Haka käärii lopulta rullansa valmiiksi ja piilottaa sen joukkoon voitottoman kotirupeamansa ja maalittoman ylityöputkensa. Kirjoittaja ottaa vierasmatkojensa kuvakirjaan yhden lomanpäätösspesiaaliin, joka ei palaavaan arkeen anna mitään pehmikettä tahi lämmikettä.


Henrik Moisander veti lopussa pisimmän korren, vaikka Haka pääsi juhlimaan koko pelin voittoa

Viini: nokisesta astiasta juotettu

sunnuntai 9. toukokuuta 2021

FC Inter-FC Haka: tätä varten eletään

Äitienpäivän FC Inter-FC Haka -ottelu ottaa lempeän ironisen asennon, kun stadionille päästetään kokonaista kuusi katsojaa. Samansuuruisia pöytäseurueita näkyi edeltävän illan ravintolakäynnillä, mutta tutkimattomia ovat sääntökirjojen koukerot. Toivottavasti sekoilu loppuu pian ja katsomot avataan.


Loppuunmyyty Veritas


Oma arpa ei osu ja niinpä jalkapalloelämys haetaan jälleen taulutelevision välittämänä. Veritaksen nurmi näyttää ottaneen lisää vihreää pintaansa ja ”Tätä varten eletään” -plakaatti tuo omaa nostalgiaa ottelun alkuun. Inter on hyvällä jalalla liikkeellä ja peli pelataan alkuun Hakan päädyssä. Martti Haukiojan lämmin vasuri saattaa pallon heti alkuun Hakan maaliin, mutta Timo Furuholm käy sen verran hämmentämässä boksissa kuplivaa keittoa, että Mattias Gestranius päättää linjatuomarin kanssa käydyn rupattelutuokion jälkeen käyttää paitsiokortin, ja oli se mahdollista käyttää.

Maalilaulu ehtii hädin tuskin lakata, kun Inter sanelee jälleen maalinteon oppikirjasta yhden kappaleen verran tiukkaa tavua. Timo Furuholm leikkaa itselleen riittävän kokoisen siivun Veritaksen nurmea, jotta Noah Nurmi voi piirtää no -look syötöllään kultaisen leikkauksen Furuholmin juoksulinjalle. Takatolpalle rynnii Benjamin Källman, jonka jalkaan Furuholmin terävästi kaartava keskitys napsahtaa: 1-0

Ottelu ja pallo pysyvät Interin hallinnassa. Sinimustat varioivat hyökkäyspeliään kärsivällisesti linja linjalta etenevistä hitaista hyökkäyksistä nopeisiin joko Fururholmin juoksulinjalle tai Källmanin suojaukseen tähtääviin pitkiin avauksiin. Puoleen tuntiin Interillä ei ole pelissä mitään hätää, mutta sitten ottelu ottaa hiukan Lahden hiihtostadionin kaikuja, kun Hakan Eero-Matti Auvinen pääse valkopaitojen ensimmäisestä kulmasta aivan liian helposti tökkäämään pelin tasoihin. Maalin jälkeen ote siirtyy Hakalle ja sen hyvä jakso saa kulminaatiopisteensä aivan ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä. Luiyi de Lucas ottaa Henrik Moisanderista hieman tukea ennen kuin pudottaa Ishmael Yartey kulman Interin maaliin. Henrik Moisander saa tilanteeseen sen verran kipinää, että Gestraniuksen vaaka kallistuu rikkeen puolelle. Maali hylätään ja samalla palaa monen valkeakoskisen näpit.

Haka tulee toisen puoliajan alkuun vielä väkevästi ennen kuin tehdaskaupungin piiput alkavat yskähtelemään. Inter pääsee enemmän ja enemmän pelin päälle. Haka ei saa oikein millään tulpattua Interin pelin rakentelua. Inter tuo peliä eteenpäin monipuolisesti. Välillä Furuholm ja Källman hakevat palloa leveyteen. Välillä pallo siirrellään keskellä pienessäkin tilassa liukkaasti pelaavien Anthony Annanin ja Aleksi Paanasen tahdittamana. Kaistaa löytyy sekä laidoilta että keskeltä. Inter saa erikoistilanteita myös sarjana. Haka jää vastaiskujen ja yksilötaidon varaan. Kollektiivisesti se ei hyökkäyssuuntaan näytä tai anna paljoakaan. Omassa boksissa Haka painii riittävän väkevästi aivan pelin loppuhetkille asti.

Hetken näyttää, että Veritaksen rouhikkoinen nurmi imee sen verran pohkeista liike-energiaa, että maalit jäävät kahteen. Interillä on kuitenkin vielä yksi sommitelma käyttämättä. Rick Ketting riistää tyylikkäästi pallon Interille, minkä jälkeen hänen revitään vyötäröotteella kenttään. Kettingin nopean vaparin jälkeen pallolla käy Engströmiä, Annania, Ojalaa ja Kagayamaa ennen kuin Jesper itse työntää pallon verkon perukoille. Haka saa lopussa vielä kulman. Siihen se peli sitten päättyy. Tehdaskaupunkiin suuntaavassa bussissa sadatellaan varmasti vielä ottelun lopputulemaa ja tuomarin osaa siinä. Eikä siinä. Jonain toisena aikana jokin tuomioista olisi voinut napsahtaa toisin, mutta isossa kuvassa Inter ansaitsee paremmin pelaavana joukkueen voittonsa. Kuusi pistettä ensimmäisestä kolmesta ottelusta on jopa peli-ilmeeseen nähden hieman alakanttiin. Interin pelissä on paljon hyviä elementtejä, joista kuluneella kaudella katsojat voivat jalkapalloelämyksiään ammentaa. Tehdaskaupungin koijareista Auvisen lisäksi hyvää lajiosaamista väläyttivät ainakin Maximus Tainio, Hussein Mohamed ja Ishmael Yartey.

Viini: sunnuntai-iltapäivän kevyt

sunnuntai 9. elokuuta 2020

FC Inter-FC Haka: jättiläisiä

Timo Furuholm kuittaa ennen ottelun alkua palkinnoksi 100 bisseä (alkoholitonta) sadasta kilpailullisissa otteluissa tehdyistä maaleista. Paahteisen päivän jälkeen ilma on mukavasti viilennyt, kun futisviikkoa päätetään Veritaksella. Interillä oli jahtilautasella sarjan kärkipaikka, koska samaan aikaan KuPS ja HJK nykivät samaa köyttä Kuopiossa. Haka yritti napata pyydyksiinsä kauden ensimmäistä voittoa. Ansalankoja oli vierasjoukkueelle virittelemässä noin kourallinen innokkaimpia Hakapeliittoja. Oman jännityselementtinsä kotijoukkueen kannattajille toi viikolta haettu saaritappio. Pystyisivätkö sinimustat palaamaan omalle tasolleen?


Sata alkoholitonta. Check.


FC Inter nappaa pallollisen pelin heti alussa kengänkärjelleen. Hyökkäyspeli ei itsessään ole etenkään alussa mitään historian lennokkainta, vaan siinä on pieniä kaikuja edellisestä ottelusta. Tosin Haka on selvästi lähettänyt omat vakoojansa saarelle. Se puolustaa pitkällä linjalla syvältä. Valkeakoskisilta puuttuu oma Ademinsa, joten hyökkäyspelin pelikirja on varsin suoraviivainen: korkeita palloja Eero Markkaselle painittavaksi ja joku samoille sektoreille osuva perään. Vierasjoukkueen ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että Interin Ketting-Hämäläinen-Haukioja -akseli vie pääpallot Markkasen kolossialisesta preesenssistä huolimatta. Erityisesti Ketting kiipeää kerta toisensa jälkeen jättiläisen harteille ja palauttaa pallon samaan suuntaan, mistä se on alun perin tullutkin.


Palloa pisimmälle ja lähimmät perään


Saarelta haetut orastavat traumat karisevat Veritaksen nurmlle, kun Interin ykkösjätti Taiki Kagayama näyttää pääpelin mallia ja liippaa Martti Haukiojan lähettämän keskityspallon Furuholmille. Hetken näyttää, että Furuholm ajautuu jo ulos maalintekosektorilta, mutta niin vain kovassa tikissä oleva sinimustien ikinuori legenda taittaa pallon Hakan maaliin. Furuholm käy imemässä hyvä energiat kannattajakatsomon edestä ja peli ottaa turkulaisittain hyvää jengaa. Pelissä talsitaan samoilla askelilla toiselle puoliajalle.

Toinen puoliaika kaiuttaa samasta kaikukopasta kuin Interin edellinen kotipeli. Huolimatta hyvästä otteesta Interin toinen maali antaa odottaa itseään. Lisäksi D-katsomoon näyttää, että tuomarilinja ei ainakaan keltakorttien osalta löydä merimerkkejä ja lappuja nousee, milloin mitenkin. Pientä punakortin ja käsirysyn auraa on jälleen Kupittaan ilmanalassa, ja Haka on yhden onnekkaan pompun päässä tasoituksesta. Inter pelaa kuitenkin kypsästi ja Hakan ratsukko ei pomppaa tänään kahdelle jalalle.

Muistutuksena vielä, että millaisesta tilanteesta aiemmin nousi kortti


Ennen loppuvihellystä Interin jättiläisduon toinen pari Elias Mastokangas jatkaa päällä Marttisen lähettämän pallon loukkaantumisensa jälkeen askel askeleelta parempaa pelivirettä kohti kipittävälle Matias Ojalalle, jonka määrämittainen nosto jättää Michael Hartmannin haromaan tyhjää. Jose Riveiro hoitaa jälleen leipätyönsä hienosti ja palauttaa tasapainon kotimaisen jalkapallon universumiin. Siinä ohessa Inter Turku kiipeää sarjataulukon kärkeen.


Jose Riveiron lisäksi Timo Furuholm ja Martti Haukioja olivat turkulaisten parhammistoa


Viinikuvaus: riittävän hyvää yllähyllyltä

maanantai 3. elokuuta 2020

Futiskirjat: The Age of Football: Soccer and the 21st Century

David Goldblattin  ”The Age of Football: Soccer and the 21st Century” on jalkapallolasien läpi maailmaa tutkiva koko pitkä maailmanympärysmatka. Kirja on kattavuudessa tinkimätön kuvaus siitä, miten jalkapallo sykkii kulttuurisen ja yhteiskunnallisen elämän pulssilla maailmankolkasta riippumatta. Goldblatt esittää, että jalkapalloa ei voi ohittaa, mikäli aikoo ylipäätään ymmärtää, miten ihmiset tässä ajassa elävät ja minkälaisen kulttuurin osia he ovat. Goldblattin varsinainen kysymys onkin: tuleeko jalkapallo ennen kaikkea muuta?


The Age of Football: Soccer and the 21st Century


The Age of Football on massiivinen kaikkinensa yli 550 sivua pitkä systemaattisesti mantereelta mantereella ja maasta toiseen liikkuva jalkapalloteos. Samalla, kun Goldblatt sytyttelee lyhtyjä jalkapallon lähihistorian globaaleissa holveissa ja puhaltaa hiekkaa graniittiin hakattujen tarinoiden päältä, hän kertaa myös koko maailman lähihistorian merkittävimpiä tapahtumia. Jalkapallo ja koko ihmisiä ympäröivä todellisuus ovat samaa DNA:ta. Jos jossain on korruptiota, rahanpesua ja harmaata taloutta, on sitä myös jalkapallossa. Jos jossain on laajaa poliittista liikehdintää ja aktivismia, on sitä myös jalkapallossa. Jos jossain rakennetaan vahvoja valta-asemia, ne näkyvät myös jalkapallossa joko olemassa olevia ranteita tukien tai/ja niitä vastustaen. Jos jossain tarvitaan toivoa, pilkistää se usein jalkapalloviheriöltä.


Mantereelta mantereelle


Goldblattin teksti loikkii tietokirjamaisesta proosalliseen kuvailevaan kerrontaan. Kirja istuttaa lukijan lagosilaiseen kuppilaan katsomaan Arsenalin ottelua. Se oivalluttaa kylmäävästi sen, että mikäli olet vuosituhannen taitteessa omistanut bulgarialaisen jalkapalloseuran, olet hyvinkin saattanut päästä jo hengestäsi tai mikäli tiedät, että Indonesian kansallisessa cupissa eteneminen tarkoittaisi vierasottelua Borneoon säälimättömän rikollisjengin alueelle, saatat seurauksista riippumatta alkaa latomaan palloa omaan maaliin. Ohimennen kirjassa myös mainitaan, että osana Qatarin MM-projektia maan jokainen 12-vuotias poika on vuodesta 2007 alkaen testattu jalkapallopotentiaalinsa osalta.

Ennen kuin kirja nauraa FIFA:n viime vuosien sekoiluille se piipahtaa myös Suomessa ja huomauttaa, että suomalaisten jalkapallopelaajien palkkataso on sopupelien houkutuksille altistavat tekijä. Sekä AC Allianssin ja Hakan vuonna 2005 pelattu 0-8 lukemiin päättynyt ottelu että 2010 -luvun taitteen aasialaissyndikaatin laajempi matsien järkkäily saavat omat rivinsä kirjasta. Skandinaavisten maiden valoisemmalta puolelta Goldblatt nostaa naisjalkapallon nousun ja kansainvälisen menestymisen, joka on heijastumaa globaalilla skaalalla varsin tasa-arvoisista yhteiskunnista.

The Age of Football avaa monen lähempää tutkimista ansaitsevan futistarinan sinetit. On vapaaottelijoiden perustamaa jalkapalloliittoa Bulgariassa. On taiteilijoiden, pankkiirien ja bloggareiden perustamaa joukkuetta (No-U FC), joka ei poliittisen agendansa takia meinaa päästä pelaamaan ensimmäistäkään peliä. On pakolaisleirien joukkueita ja yli kansallisten rajojen liikehtivää jalkapallossa ilmentyvää solidaarisuutta. On valtaapitävien kansallisen identiteetin pönkittämiseen rakennettuja projekteja ja kylmäverisiä liikemiesten puhalluksia. Kokonaisuudessaan kirja saattaa jättää aika levottoman ja raadollisen jälkimaun, mutta se johtuu siitä, että maailmassa on paljon levotonta ja raadollista pohjavettä.  Sen maailman laineilla jalkapallo läikkyy.


Kumpi tulee ensin


Vaikka kirjaa lukiessa välillä tulee sellainen tunne, että Goldblatt aikoo kertoa nykyfutiksen ja -maailman välisistä suhteista kaiken, päätyy se kuitenkin useamman kerran vain ystävällisesti saattamaan lukijan oikean oven taakse. Siksi kirjaa lukiessa on hyvä pitää kynää ja ruutupaperia hollilla. Kirjan lukeminen on projekti, joka kannattaa. Sitä ei tarvitse eikä oikein voikaan ahmia kertaistumalta, vaan johdannon jälkeen se kannattaa nauttia joko pala kerrallaan tai omat suosikkinsa loputtamasta konvehtirasiasta poimien.

Viinikuvaus: kaikki 2000-luvun reseptit yhteen tynnyriin mahdutettuna


sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Matkalla: FC Haka-FC Inter

Oikealle! hihkaistaan vierestä ja pyöräytän auton pienelle soraparkkipaikalle. Autosta kömpii ulos uninen konklaavi. Tehtaan kenttä näkyy puiden välistä ja portilla se tituleerataan Suomen kauneimmaksi.

Kauneimmasta voidaan keskustella...


Meidän sisäänkulun sektori on stadionin toisella puolella, joten lähdemme kiertämään stadionia pientä puistotietä pitkin. Kesken matkan puiden raosta avautuu reitti stadionin toiseen päätyyn.

-Kokeillaanpa oikaista tuosta!

Pian meitä vastaan kiiruhtaa järjestysmies. Ollaan koko perheen voimin tallusteltu niin sanotusti pummilla sisään. Tunnustamme olevamme ulkopaikkakuntalaisia, jotka valitsivat oikoreitin hieman yltiöoptimistisesti ja potentiaaliset ongelmat kaikkoavat sillä silmänräpäyksellä.

...ja suunnilleen tästä pääsee oikaisemaan


-Onhan teillä nyt liput sentään?
-On meillä!
-Menkää tuo mäki ylös ja sitten porteista ulos, jotta voitte tulla uudelleen puolen tunnin päästä sisään.
-Näin tehdään!

Aurinko helottaa kuumasti katsomoon ja hiki lähtee virtaamaan selkää pitkin. Hakapeliitat avaavat ensin äänensä. Sitten eri puolilla stadionia kääritään auki sekä Ultraboyzien että Armadan lakanat. Kuuluttaja toivottaa Interin pelaajat kannattajineen tervetulleeksi. Tapahtuma säteilee hyvää energiaa.

Hyvää energiaa säteilee myös Inter. Hakan puolustus ei saa siivottua Kevin Kouassivi-Benissanin keskitystä väljemmille vesille ja Liliu tällää Interin johtoon, kun vain reilu minuutti on pelattu. Vierasjoukkueen näkökulmasta ilahduttavaa on se, että maalin maestroina toimivat Honka -matsin jälkeen uusina avauskokoonpanoon nousseet veijarit. Maalin aiheuttama spontaani pystyyn pomppaaminen keskellä kotijoukkueen kannattajia herättää myös pientä hilpeyttä ja perusluonteen vastaisesti toimimiseen liittyvää keskustelua vaimon suunnalta. En osaa oikein muuta kuitata kuin että tätä varten täällä käydään. Tällaisten keskuteluiden tarkemmille analyyseille lienee myös omat ja paljon suuremman yleisön tavoittavat bloginsa.

Tytär tarttuu toiselta puolelta stadionia tuleviin Inter Turku -huutohin. On meitä täälläkin katsomonosassa.

Liliu teki Interin avausmaalin


Inter on kevyellä jalalla liikkeellä. Sillä on mahdollisuus painaa ensimmäiseen varttiin pari maalia lisää. Sekä Aleksi Paananen että Anthony Annan löytävät yksinkertaisilla ja helponnäköisillä liikkeillä tilaa staattiseksi jäävän kotijoukkueen muodon keskeltä. Peli virtaa jouhevasti ja hallitusti Hakan puolustuksen selustaan. Inter on vaarallinen niin peli- kuin erikoistilanteissa. Suoraan otsaan porottavasta auringosta huolimatta vierasjoukkueen peliä on ilo katsoa. Hakan maalilla Michael Hartmann saa laittaa ottelun alussa parastaan.

Inter löysi hyvin tilaa hyökkäyksilleen


Liekkö sitten liika kepeys iskenyt vierasjoukkueeseen vai lämpenivätkö tehtaanpojat hieman viiveellä. Niin tai näin. Haka pääsee peliin paremmin mukaan, kun parisenkymmentä minuuttia on pelattu. Erityisesti oikealla laidalla Jami Kyöstilä ja Samuel Chidi ovat pelipäällä ja saavat luotua tilanteentynkää Interin maalille. Tehtaan kentän legendaarinen ja manuaalisesti ylläpidettävä tulostaulu näyttää 0-1, kun siirrytään tauolle.

Toisella puoliajalla Interin pallollinen pelaaminen jatkaa hyvillä uomillaan ja on myrkkyä Hakalle, joka ei keksi keinoja punaisen vyöryn tulppaamisen. 55 minuuttia on pelattu, kun Connor Ruane keskittää pallon takatolpalle. Kouassivi-Benissan kääntää keskityksen keskelle Paanaselle. Paananen keinuttaa Hakan puolustusta kuin venettä ja keskeltä löytyy pallon mentävä reitti. Pallo suhahtaa siitä ja ylittää myös rantaviivan. Inter johtaa 2-0.

Inter on toisen puoliajan niskan päällä ja Hartmann joutuu venyttämään raajojaan Interin kutien eteen useammankin kerran. Erityisesti Kouassivi-Benissan hakee häränsilmää, mutta ei aivan osu. Omaan silmään näyttää, että tuomaristo kääntää kaikki kolikonheitot kotijoukkueen suuntaan. Joskin siitä kai kotiedussa on kyse. Keltalappuja vilahtaa pieni pakallinen, vaikka peli on suhteellisen siisti. Rikkeet ovat taktisia ja Inter voittaa ottelun.

Pelin päätyttyä yritämme tingata vielä reittiä auki siitä, mistä stadionille aiemmin tulimmenkin. Ulkopaikkakuntalaiset on kuitenkin tällä haavaa nähty ja meidät patistetaan samoille jalansijoille, mitä muutkin poiskulkijat käyttävät. Se on erittäin OK. Heikommin meinaa käydä kotikylän kannattajalle, joka ilmeisesti lopputuloksen hapattamana, ei tahdo ottaa järkkäreiden ohjeistuksia kuuleviin korviinsa, vaan pyrkii itsepintaisesti oikoreitille ja meinaa siksi tulla hapetetuksi. Tässäkin käy kuitenkin hyvin ja aurinko lähtee laskemaan sekä hienon kotimaisen jalkapalloiltaman että tehtaanpiippujen taakse.

Pelin lopputulema Tehtaan kentän legendaariselta tulostaululta


Paluumatka vuokramökille pitää sisällään vielä kaksi missattua liittymää, mutta ulkopaikkakuntalaisiahan tässä ollaan ja seuraava matsi on onneksi kotona.

Viinikuvaus: perinteisin välinein valmistettu hieman nokinen jalkapallokaupungin keitos.