Sivut

tiistai 2. toukokuuta 2023

FC Inter Turku 2 - Ilves 2: kuppia Kupittaalla

Suomen kenties tuulisimmalla futispyhätöllä eli Turku Energia -areenalla vietettiin vapun jälkeistä arkiviikkoa Suomen Cupin merkeissä. Mereltä päin puhalteli siihen malliin, että lienee vain ajan kysymys, kun kentän laidalle alkaa nousta tuulivoimaloita, joiden tuottamalla sähköllä saadaan varmasti taas Suomi nousuun. Cupin kunniaksi tarjolla oli jälleen Suomen parasta kahvia ja parhaiten paistettua makkaraa. Kirjoittajakin huumaantuu tarjoilusta siinä määrin, että kentältä ehtii kuulua parikin karjahdusta maalien merkiksi ennen kuin hyvin ravittu keho painautuu kenttää ympäröivään rauta-aitaan: Inter siirtyy Anton Vyyryläisen ja Ali Yasinin minuutin sisään nakuttamilla maaleilla 2-0 -johtoon, kun peli kellossakin on vasta 6 minuuttia.

Ilves oli enemmän pallossa, mutta Inter tilkitsi sitkeästi maalille vievät väylät

Interiä sarjaporrasta korkeammalla pelaava Ilves on enemmän pallossa ja pelin lämpökarttaa väritellään enemmän Interin kenttäpuoliskolla. Interillä ei pelissä kuitenkaan vaikuta olevan sen suurempaa hätää. Se pystyy haastamaan keltapaitoja sekä liikkeen että fyysisyyden kautta. Sekä maalin tehnyt Yasin että laidoilla pelaavat Jose Giler ja Kristian palanen olivat erityisen ärhäkkäästi tupsukorvien turkissa kiinni.  Lisäksi Inter on terävä kakkospalloissa, mikä toistuvasti avaa sillä paikkoja vastaiskuihin, jotka yltävät tehokkaasti Ilveksen maalille asti. 

Pilvipeitteen hieman rakoillessa pääsee Inter kääntämään Ilveksen hyökkäysaihion omakseen. Gesim Voca skannaa Ilveksen Sakari Korrin etäisyyden maalista poikkeuksellisen pitkäksi ja niinpä Voca esittelee jopa leikittelevään tyyliin jo saaristolaisajoilta tutun tavaramerkkinsä eli pallon lennättämisen vastassa olevan veskarin yli: 3-0 ja valotaululla on varttisatasen verran. 

Gesim Voca Ilveksen puolustuksen harmina

Ilves jatkaa pallollisen pelin jauhamista kuin mestarimyllärit konsanaan, mutta Interin puimurit ja traktorit tukkivat toistuvasti reitit niin keskellä kuin laidoillakin. Keltapaitojen Oskari Paavola pääsee kertaalleen siilon läpi, mutta Aati Marttinen peittää vilja-aitan oven. Peli menee 3-0 -lukemissa tauolle.

Kauppa käy Junior Cafella ja hetkittäin sen edessä on vappukelien sijaan enemmänkin terassikelit. Kankaat lävistävä tuuli palaa kuitenkin ennen kuin pelaajat lampsivat kentälle uudemman kerran.

Kenties Suomen parhaiten paistetut makkarat ja herkullisimmaksi keitetyt kahvit täältä

Pelin kuvan piirtyminen jatkuu koko lailla samoilta viivoilta, mihin se ensimmäisellä puoliajalla jäi. Ilveksellä on muutamia matalan odottaman yrityksiä toisen jakson alkuhetkillä, mutta osumaa ottavat Marttinen ja rauta-aitojen takana oleva Padel -kenttä. Interin pelissä on paljonkin hyviä elementtejä. Se pystyy hyödyntämään Vocan viekkautta kärjessä myös pitkien pallon kohdepelaajana. Lisäksi Inter löytää pallonriistojen jälkeen toistuvasti tilaa Ilveksen keskikentän ja puolustuksen välistä, mitä kautta se pääsee paineistamaan vauhdilla Ilveksen puolustuslinjaa.

Kristian Palanen sulkemassa laitakaistaa

Hiljalleen Ilveksen myllykin hiukan hyytyy ja Inter saa myös pidempiä hallintajaksoja. Lopulta se onkin Inter, joka on lähempänä ottelun neljättä maalia, kun kulmapotkun jälkitilanteesta Voca räpsäyttää pallon ylärimaan. Molemmat joukkueet pistävät vielä vaihtoruletin pörräämään. Lopulta Ilves ei löydä mitään tapaa pallonhallintansa tulouttamiseen, joten Inter ottaa taktisesti kypäsn esityksen päätteeksi maukkaan voitonmerkin Cup -hattuunsa 

Viini: tuulivoimalla keitetty hyvä rakenteinen ja hetkittäin iloisesti pirskahteleva paikallinen keitos, joka sopii erittäin hyvin myös erilaisille metsästysretkille


PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa:

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/9789526515700

tai voit kysyä tarjousta suoraan blogin somekanavissa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti