Sivut

sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Peimari United-KaaPo: boksiin, boksiin!

Aurinkoiseen lauantaihin oli ladattu paljon tapahtumaa, kun kansakunta odotti leijonien lätkäpeliä ja Käärijää. Sauvon suunnalla herkuteltiin vielä edellisten lisäksi kaikkien aikojen kolmosen paikalliskamppailulla, kun KaaPo ylitti Paimion ja Sauvon rajat ja saapui Peimari Unitedin vieraaksi. Tapaan Kunnallis – ja paikallislehden Jan Sundmanin Hakkispaanan parkkipaikalla. Juttelemme niitä näitä ennen kuin Sundman puhuu meidät portilla sisään otteluun. Turun lähiseudun futisseuroille varoituksen sana: blogi tulee käyttämään jatkossa samaa taktiikkaa välttääkseen sisäänpääsymaksut. Erityisesti niissä otteluissa mennään puhumalla sisään, joissa ei alun perinkään ollut sisäänpääsymaksua.

Hakkispaanan Peimari-Areenan hulppeissa puitteissa, joista voisi mallia ottaa useampi ylemmänkin tason seura, on lauantaibrunssia ja kahvittelua käynnissä. Peimari Unitedilla oli allaan kirvelevä 3-2 -tappio loppuhetkiltään varsin lämpimäksi helähtäneessä matsissa MaPSia vastaan. KaaPo oli pelannut 2-2 tasurin kotipyhätössään VG-62:ta vastaan eli pinnat kiinnostivat varmasti molempia.

Peimari United palasi voittokantaan KaaPoa vastaan käydyssä ottelussa

Nimivahva Peimari United on ottelun ensimmäisellä jaksolla pykälän verran vieraita pelissään edellä. Molemmat joukkueet olivat hakeneet peliraamatun samoilta sivuilta elementtejä peleihinsä, sillä ne rakensivat pallollista peliä ensin rauhallisesti puolustuksen kautta, mutta ensimmäisen prässilinjan ohitettuaan pallo lähti nopeasti vastustajan linjan taakse laitaan. Peimari United pystyy toteuttamaan pelitapaa paremmin ja KaaPon Mirco Pettersonin, joka löysi itselleen painikaverin Djibril Lakhista, perään kuuluttama ”kokeillaan nyt välillä jotain muutakin” tiivistää vierasjoukkueen hyökkäyspelin yskähtelyä.

Laidoilla riitti ottelussa trafiikkia

Peimari United pääsee piirtämän viivan tulostaululle, kun Jonatan Nunesin vasemmalta lähettämä keskitys hakeutuu Daniel Ferreira Piresin hollille. Pires siirtää pelivälineen hallitusti maaliviivan yli 1-0, kellossa 18 minuuttia ja äänentoistossa ”Cha, Cha, Cha”. Ottelu pysyy hienokseltaan Peimari Unitedin hallinnassa maalin jälkeenkin. Sekä Solomon Duahilla että tyylikästä ulkoteräkutia esitelmöineellä Piresillä on parhaat paikat pidentää kotijoukkueen johtoa. KaaPolla sen sijaan on vaikeuksia löytää reittejä Peimari Unitedn maalille asti. Sen parasta antia on Yeesser Barbatan elegantti pallollinen ja palloton pelaaminen keskikentän pohjalla. Futisniiloille pettuleipää tarjoaa hetkittäin myös Barbatan ja Peimari Unitedin Sami Rähmösen keskikentän väännöt.

KaaPo saa ekstravaihdetta aivan ensimmäisen jakson loppuhetkillä, mutta maaliin asti pallo ei toimitu. Haen santsikahvit kotikylän seuran mukaisesti brändättyyn kahvikuppiin ja makkarakin paistuu Peimarin Sisu nimellä. Vaihdan puoliajalla myös muutaman sanan Peimari Unitedin organisaation Miia Suurosen kanssa, jonka sanat hehkuvat ylpeyttä Peimari-Areenan puitteista eikä ihmekään, sillä ne ovat Tip Top ja kaiken kaikkiaan 160 -katsojaa on saapunut niistä nauttimaan.

Hakkispaanan lehtereillä riitti futiksen ystäviä

Toinen puoliaika polkaistaan käyntiin. Erotuomari Vili Lehtovaara ottaa otteluaan tiukemmin näppeihinsä ja laputtaa KaaPon vaihtopenkkiä. Ottelussa on auringon paisteen lisäksi joukkueiden fyysisyyden näkökulmasta pientä laukalle lähdön auraa, mutta Lehtovaara suitsii ja johtaa peliä hyvin. Pelin kuva toisella jaksolla hiukan muuttuu, kun Peimari United nostaa kärkiprässiään. Samalla sen pakka hiukan venyy, mikä avaa KaaPolle enemmän tilaa vastaiskuille. Barbatakin käy vierailemassa Peimari Unitedin boksissa, mikä olisi saattanut enteillä KaaPon tasoitusta, mutta Peimari Unitedin kokonaisuudessaan hyvin pelannut puolustuslinja kasaa tukkeja maalille vievien virtojen eteen.

Toisella puoliajalla tilanteita luotiin tasatahtiin

”Boksiin, mene sinne boksiin!” napautetaan Peimari Unitedin mummi-ultra osastolta sellaisella päättäväisyydellä, että kyseisen kannattajan hyökkäyspelin ykkösteesi käy kaikille varsin selväksi. Viesti ei meinaa mennä perille, joten sama kehotus viskataan uudemman kerran kentän suuntaan, mikä levittää hymyä ilta-auringosta nauttivan yleisön kasvoille. 

Hiekkaa valuu tiimilasissa. Peimari United antaa muutamia helpohkoja vapareita KaaPolle, mikä houkuttelee dramaattisia käänteitä ottelun suuntaan. KaaPo ottaa veskariaankin Jesse Peltosta loppuhetkillä mukaan boksiin, mutta mikään ei auta. 

Peimari United saa pelattua hyvän pätkän pelistä KaaPon kulmalipulla pois. Pires veivaa pilkun kohdalla kertaalleen jalkaansa vapaaksi, kun yleisöstä kuultua huutoa mukaillen 100 minuuttia on pelattu. Kuti ei löydä pyydykseen, mutta pian sen jälkeen peli päättyy. Parhaiden pelaajian palkinnot jaetaan vielä ei ”kunnanjohtajan" (blogin sisäpiiri ja euralaiset tietävät), vaan kaupunginjohtajien toimesta.

Sekä hyökkäys- että puolustusuuntaan hyviä otteita esittänyt  KaaPon Yeesser Barbata oli yksi ottelun hahmoista

Viini: kesäinen, juuristaan ylpeä ja brändinsä osaava sauvolainen.



PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa:

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/9789526515700

tai voit kysyä tarjousta suoraan blogin somekanavissa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti