Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aati Marttinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aati Marttinen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. syyskuuta 2023

FC Inter Turku 2 – NuPS: champione, tuplana

Bussi sihahtaa Veritaksen kupeesta kohti Olympiastadionia. Penkkien käyttöaste on vajaa puolet ja kokoonpano on koko lailla Ultraboyzin vierasmatkojen vastaava. Salmaria nautitaan skumppalaseista. KuPS -pelistä riittää ventiloitavaa. Kierrosten laskiessa puhelinten kätköistä haetaan nostalgisia kuvia, joissa esiintyy Inter -folkloristiikkaa, kuten Teberiota, Diego Corpachea, Arístides Pertotia, Jos Hooiveldia, Henri Lehtosta ja Mika Ojalaa puttaamassa voitokkaassa Turun derbyssä kuviteltua golf -palloa kohti kulmapotkualueen kolmioita.

Jonkinlainen konsensus on siitä, ettei matkan varrelle tahdota pysähdyksiä, vaan tavoite on päästä Regions’ Cupin finaalin ensi minuuteille mukaan. Palloliiton seurannassa pyörii MuSan ja Peimari Unitedin -matsin liveseuranta, koska mikä tahansa muu tulos kuin MuSan voitto varmistaisi FC Inter Turku 2:lle sarjanousun. Peimari United siirtyy 1-2 johtoon ja lopulta voittaa ottelun eli ensimmäiset futisvivahteiset ilonaiheet realisoituvat jo ennen toista ottelua. Ennen hesaan rantautumista tulee tarkistettua myös NuPS:n nykytila ja siellähän se palloseura keikkuu oman lohkonsa kärjessä eli Interin vakuuttavasta menosta huolimatta mitään lumierää tuskin olisi tiedossa.

Olympiastadion piirtyy valoineen jo pimenneeseen syysiltaan. Koikkelehdimme Olympistadionin valaistuille käytäville. Nopea tiedustelu osoittaa, että Nummelan palloseuran eli NuPSin kannattajat ovat vallanneet suurimman osa stadionin katsomonosista. Sinimustille löytyy oma sektorinsa pressikatsomosta. Karkeasti ottaen jako menee siten, että paikalla on 1100 jalkapallon ystävää Nummelasta ja ehkä 16 Turusta, joiden joukossa on myös kaksi Nummelaa. NuPSin liput liehuvat ja tovin kuluttua myös ensimmäiset käheän sinimustat äänet rahistelevat ilman alaa.

Juuso Enbuska liukui ensitahdit Interin Cup-mestaruudelle

Peli virtaa melko suoraviivaisena päästä päähän. Molemmat joukkueet hakevat palloa keskikentän kautta nopeasti vastustajan linjojen taakse. Interin jokerina ovat vielä pitkät avaukset Gezim Vocan suuntaan, jota vastaan NuPS puolustaa alkuhetket kuitenkin hyvin. Sattumaa tai ei, mutta ottelun edetessä ja turkulaiskannattajien tehdessä läsnäolonsa tiettäväksi kentän suuntaan, alkaa Inter saamaan paremmin otetta ottelusta. Interin maalilla Aati Marttinen pääsee toki poimimaan muutaman hyvän nummelalais -hyökkäyksen, mutta tapa, jolla Inter tuo hyökkäyksiään kohti NuPS:n maalia on lupauksia herättävää.

Regions' Cupin finaali liikutti yli tuhatta silmäparia

Sitten helähtää. Aati Marttisen pitkä pallo jää pomppimaan NuPS:n puolustuslinjan eteen. Kokonaisuudessaankin erittäin hyvä peliä pelannut Auston Kranick vainuaa punaisten epätietoisuuden hetken ja iskee palloon ensimmäisenä. Kranick tökkää pallon Juuso Enbuskan juoksulinjalle. Enbuska ottaa kosketuksen palloon, josta se kimpoaa ehkä hieman onnekkaastikin NuPS:n puolustajan kautta maalin takakulmaan: 1-0 ja Enbuskan tuuletuksessa on sellaista raivoa, että jotain selvästi putosi harteilta. Tauolle mennään Interin johdossa.

Virvokkeita vaihdetaan bitteihin. Jostain NuPS:n nuorisosastolta ehditään virnuilemaan, että turkulaiset taitavat nyt olla väärillä mestoilla.

Toinen jakso poljetaan käyntiin. NuPSin kannattajat jatkavat hyvää elämöintiä, josta turkulaisten mukana olevat Nummelat ottavat myös ilonsa irti. Harvemmin sitä tosiaan taitaa päästää nauttimaan siitä, kun tuhat äänijännettä värisyttää omaa sukunimeään. Enbuska on toisella jaksolla täysin pitelemätön. Samat pelaajat, jotka hoitivat ensimmäisen maalin, orkestroivat myös Interin toisen maalin. Voca on ensimmäisenä pitkässä ja korkeassa pallossa. Voca liippaa sen taustalta juoksevalle Kranickille, joka hakee boksista Enbuskan. Enbuska sijoittaa matalan keskityksen tyylikkäästi maalin: 2-0 ja kellossa 49 minuuttia.

Viitisen minuuttia valutellaan tiimalasin pohjalle hiekkaa ennen kuin vuorostaan Roman Knox paikantaa laidaltaan nousevan Kranickin. Vähemmän yllättäen Kranick paikantaa jälleen maalin edestä Enbuskan, joka viimeistelee hattutemppunsa. Hatun jokaisessa sulassa on myös Kranickin leima: 3-0 ja peliä pelattu 54 minuuttia.

Peli pakettissa

Peli voidaan käytännössä todeta taputelluksi. NuPSilaiset kannattavat sinnikkäästi omiaan. Voca väläyttää ylivertaista potkutekniikkaansa tömäyttämällä pallon vielä sivuvaparista takayläkulmaan. ”Tuomari juoksee matsin jälkeen” kuuluu vierasjoukkueen huutosakista, mutta tosiasiassa peli ratkeaa siihen, että Inter on yksinkertaisesti liian laadukas nippu ja siten tekemätön paikka myös NuPS:lle, kuten melkein myös kaikille tämän kauden kilpakosijoilleen.

Peli päättyy. Mitaleita jaetaan. Kultaista konfettia lentää Olympiastadionin nurmelle ja sitten se haravoidaan talteen. Interin pelaajat käyvät kahteen kertaan kiittämässä käheä-äänistä kannattajajoukkoaan, joka vielä bussia odotellessa poksauttaa kuohuvaa märälle asvaltille.



Viini: Nummelan kuohuvaa




Kirjat löytyvät todennäköisesti myös lähikirjastostasi!

torstai 8. kesäkuuta 2023

FC Inter Turku 2-TPK: kahdeksan kihausta Kupittaalla

VR:n torstaivuoro on pykälälleen aikataulussa. Kupittaan Lemminkäisenkadun päädyssä on nuorten pesismatsi meneillään. Kaikkien aikojen kolmosen päivän erikoinen piti sisällään FC Inter Turku 2:n ja TPK:n matsin, jossa Interin oli mahdollista kasvattaa pistekaulaansa kantapäille askeltavaan MuSaan nähden. TPK tarvitsi pinnapussiinsa painoa rauhoitellakseen putoamispeikkoa.


Peli lähti ja eteni Interin hallinnassa


Ottelu lähtee odotetustikin poikkeuksellisen nimivahvan Interin hallinnalla. Inter jauhaa pelin jauhoja laitojen kautta. Erityisesti Erlind Sejdiu on Interin hyökkäyksissä siellä, missä tapahtuu, mutta TPK:lla on myös omat metkunsa Interin radioaaltojen häiritsemiseen. TPK pitää puolustuslinjaansa tarkoituksellisen alhaalla viedäkseen Interin pystypalloilta tilan. Homma rokkaa ihan kivasti puolisen tuntia, johon mahtuu Sejdiun boksista lähtevä kärkkäri ja Sejdiun Daniel Rökmanille tarjoilema läpiajo, jotka TPK:n Veli-Heikki Maunila klaaraa.

Lopulta padot aukeavat, kun Oliver Kangaslahti pääsee töppäämään Maunilan yli leijalevan keskityksen maaliin: 1-0. Parin minuutin kuluttua avausmaalista Rökman riistää hienosti pallon ja kääntää sen kuljetuksensa jälkeen keskikaistalle. Interin Olli Jakonen antaa syötön vieriä ohitseen Sejdiulle, joka liipaisee pallon tarkasti alakulmaan: 2-0.  Maalien virtaan hyppää myös TPK. Joonas Lehtonen räppää pallon itselleen Interin puolustuksen avustamana ja lennättää välittömästi pallon kohti Interin maalia eikä Aati Marttinen ehdi kunnolla laukauksen eteen: 2-1, pelikellossa 32 minuuttia ja ottelun kolme ensimmäistä maalia tulevat kutakuinkin minuutin intervalleissa.

Hetki ennätetään huokaista ennen kuin Gesim Voca tikkaa TPK:n boksiin ja napauttaa tiukan kodin kohti Maunilan päivystämän kioskin alakulmaa. Varmuuden varalta Jakonen käy liukumassa palloon vielä lisää kierroksia ja taukonumeroiksi jää Interin 3-1 johto.

Gesim Voca tekemässä vocamaisia juttuja

Tauolla yleisö rynnii huhujen mukaan neljännenkin Michelin tähden saaneelle junnukipsalle, jossa tuttuun tyyliin tarjoillaan täydellisesti paistettuja makkaroita ja vissykin on tavallista raikkaampaa. Yleisö kääntää tauon ajaksi selkänsä Turku Energia Areenalle ja katseensa Kupittaa 2:lle, jossa P13 ykköstä tahkovat FC Inter Turku sinimustat ja Pallo-Iirot YJ.

Pelaajat palaavat jostain Kupittaan uumenista kentälle. Vieressä referoidaan ”Efter Nio” TV ohjelmaa, jossa tuomarivieras oli kertonut, että hän on hyvä tuomari, koska on ollut sika pelaajana ja tietää kaikki temput. Blogi päättää perehtyä jaksoon jossain sopivassa kohdassa.

Inter pelaa tavallista suoraviivaisemmin ja edistää hyökkäyksiään pidemmillä palloilla. Se ei ehkä ole toisen puoliajan alkuhetkillä ihan ahneimmillaan, joskaan TPK:kaan ei ihan nälkäisen hyeenan lailla iske Interin pallollisiin pelaajiin kiinni. 

Pelin akku saa virtapiikin, kun Interin Ali Yasin pääsee vaihdosta sisään. Yasin löytää tonttia keskeltä ja pallolle reitin TPK:n maaliin, kun kellossa on 73 minuuttia. Ehkä Interin reservienkin, kuten eilen myös edustusjoukkueen, jalkapohjaa kaasulla pitävä pohje rentoutuu hiukan liikakin, sillä ensin Henel Halilajin sivuvapari pomppii suoraan sisään: 4-2. Melkein heti perään paljon hyökkäyksessä kilometrejä koipiinsa ottanut Sami Niittysalo napauttaa vaarallisen oloisen kudin keskeltä, mutta Marttinen saa estettyä suurimman vahingon.

Sami Niittysalo Interin kiusana

Inter säpsähtää takaisin mukaan peliin ja Yasin onnistuu juuri ennen varsinaisen peliajan päättymistä toistamiseen. Myös lisäboostia pelin pirtaan vaihdosta kentälle tultuaan tuonut Elmeri Oksanen uittaa oikean laidan kautta hänelle kierrätetyn pallon matalana maaliin, kun lisäaikaa on pelattu minuutti. Peli päättyy 6-2 -lukemiin.

Viini: Junior Cafen grillimakkaraan soviteltu erikoiserä

tiistai 2. toukokuuta 2023

FC Inter Turku 2 - Ilves 2: kuppia Kupittaalla

Suomen kenties tuulisimmalla futispyhätöllä eli Turku Energia -areenalla vietettiin vapun jälkeistä arkiviikkoa Suomen Cupin merkeissä. Mereltä päin puhalteli siihen malliin, että lienee vain ajan kysymys, kun kentän laidalle alkaa nousta tuulivoimaloita, joiden tuottamalla sähköllä saadaan varmasti taas Suomi nousuun. Cupin kunniaksi tarjolla oli jälleen Suomen parasta kahvia ja parhaiten paistettua makkaraa. Kirjoittajakin huumaantuu tarjoilusta siinä määrin, että kentältä ehtii kuulua parikin karjahdusta maalien merkiksi ennen kuin hyvin ravittu keho painautuu kenttää ympäröivään rauta-aitaan: Inter siirtyy Anton Vyyryläisen ja Ali Yasinin minuutin sisään nakuttamilla maaleilla 2-0 -johtoon, kun peli kellossakin on vasta 6 minuuttia.

Ilves oli enemmän pallossa, mutta Inter tilkitsi sitkeästi maalille vievät väylät

Interiä sarjaporrasta korkeammalla pelaava Ilves on enemmän pallossa ja pelin lämpökarttaa väritellään enemmän Interin kenttäpuoliskolla. Interillä ei pelissä kuitenkaan vaikuta olevan sen suurempaa hätää. Se pystyy haastamaan keltapaitoja sekä liikkeen että fyysisyyden kautta. Sekä maalin tehnyt Yasin että laidoilla pelaavat Jose Giler ja Kristian palanen olivat erityisen ärhäkkäästi tupsukorvien turkissa kiinni.  Lisäksi Inter on terävä kakkospalloissa, mikä toistuvasti avaa sillä paikkoja vastaiskuihin, jotka yltävät tehokkaasti Ilveksen maalille asti. 

Pilvipeitteen hieman rakoillessa pääsee Inter kääntämään Ilveksen hyökkäysaihion omakseen. Gesim Voca skannaa Ilveksen Sakari Korrin etäisyyden maalista poikkeuksellisen pitkäksi ja niinpä Voca esittelee jopa leikittelevään tyyliin jo saaristolaisajoilta tutun tavaramerkkinsä eli pallon lennättämisen vastassa olevan veskarin yli: 3-0 ja valotaululla on varttisatasen verran. 

Gesim Voca Ilveksen puolustuksen harmina

Ilves jatkaa pallollisen pelin jauhamista kuin mestarimyllärit konsanaan, mutta Interin puimurit ja traktorit tukkivat toistuvasti reitit niin keskellä kuin laidoillakin. Keltapaitojen Oskari Paavola pääsee kertaalleen siilon läpi, mutta Aati Marttinen peittää vilja-aitan oven. Peli menee 3-0 -lukemissa tauolle.

Kauppa käy Junior Cafella ja hetkittäin sen edessä on vappukelien sijaan enemmänkin terassikelit. Kankaat lävistävä tuuli palaa kuitenkin ennen kuin pelaajat lampsivat kentälle uudemman kerran.

Kenties Suomen parhaiten paistetut makkarat ja herkullisimmaksi keitetyt kahvit täältä

Pelin kuvan piirtyminen jatkuu koko lailla samoilta viivoilta, mihin se ensimmäisellä puoliajalla jäi. Ilveksellä on muutamia matalan odottaman yrityksiä toisen jakson alkuhetkillä, mutta osumaa ottavat Marttinen ja rauta-aitojen takana oleva Padel -kenttä. Interin pelissä on paljonkin hyviä elementtejä. Se pystyy hyödyntämään Vocan viekkautta kärjessä myös pitkien pallon kohdepelaajana. Lisäksi Inter löytää pallonriistojen jälkeen toistuvasti tilaa Ilveksen keskikentän ja puolustuksen välistä, mitä kautta se pääsee paineistamaan vauhdilla Ilveksen puolustuslinjaa.

Kristian Palanen sulkemassa laitakaistaa

Hiljalleen Ilveksen myllykin hiukan hyytyy ja Inter saa myös pidempiä hallintajaksoja. Lopulta se onkin Inter, joka on lähempänä ottelun neljättä maalia, kun kulmapotkun jälkitilanteesta Voca räpsäyttää pallon ylärimaan. Molemmat joukkueet pistävät vielä vaihtoruletin pörräämään. Lopulta Ilves ei löydä mitään tapaa pallonhallintansa tulouttamiseen, joten Inter ottaa taktisesti kypäsn esityksen päätteeksi maukkaan voitonmerkin Cup -hattuunsa 

Viini: tuulivoimalla keitetty hyvä rakenteinen ja hetkittäin iloisesti pirskahteleva paikallinen keitos, joka sopii erittäin hyvin myös erilaisille metsästysretkille


PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa:

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/9789526515700

tai voit kysyä tarjousta suoraan blogin somekanavissa!


maanantai 19. heinäkuuta 2021

FC Inter-HIFK: takaisin stadiin

Lohjan ABC:llä kellotetaan tilanne sellaiseksi, että pyykit saavat nyt odottaa ja tie vie Veritakselle kotiruudun kautta kulkematta. Inter taiteilee sen verran ottelun lähtökohdista nuoralla, että eurokenttien pettymykset tulisi saada nyt nopeasti luututtua ja työvälineet tuunata takaisin Veikkausliigassa dominoinnin moodiin.

Interin ja HIFK:n väliset pelit kannattaa nykyään käydä katsomassa kaikki. Tunnelmaa hyvin ylläpitävien kannattajien lisäksi molemmat joukkueet pelaavat viihdyttävää pallonhallintaan nojaavaa jalkapalloa. 

Ennen matsia Interin kannattajat nostavat sunnuntaina 80-vuotta täyttävälle Stefan Håkansille tifoa. Ensimmäistä kertaa tämän kauden Veikkausliigassa vieraskannattajien katsomossakin on Veritaksella elämää, vaikka "Fuck Mondays" -plagaattia heilutellaankin. Myös sinimustien kestokannattajan Anteron pyöreitä (70v) juhlistetaan kenttäkuuluttajan säestämänä. Taistelupari ottaa katsomosta reissuväsymyksen johdosta pötköttelypaikan, vaikkakin silmät pysyvät kirkkaina ja auki.

Kannattajakulttuuria Veritaksella

HIFK saa pienen tunnustelun jälkeen peliin paremman asennon. Punanutut avaavat fiksusti peliä tuomalla vuoroin sekä Matej Hradeckýa että Moshtagh Yaghoubia puolustuslinjan eteen keskikentän ankkurin paikalle juoksuttamaan Interin ensimmäistä prässilinjaa. Interin pelin avaaminen on vastavuoroin todella vaikeaa. HIFK peittää syöttölinjat hyvin ja Inter ei saa hakkeroitua reittiä eteenpäin. Laidoille syntyvä tila jää käyttämättä ja lopputuotteena on muutaman syötön jälkeen kukkupalloa, jonka HIFK:n puolustajat kuolettavat ja sen jälkeen lähtevät jälleen hyökkäämään. Benjamin Källmanin ollessa ottelun alun huilivuorossa Interiltä puuttuu selkeä kohdepelaaja ja sitä myöten myös suunnitelma pitkille avauksille, mikä lisää sinimustien ongelmia.


HIFK löysi reitin Interin linjojen läpi

Interin keskuspuolustuksen kaapit Juuso Hämäläinen ja Rick Ketting ovat puolustussuuntaan sen verran pelipäällä, että HIFK ei ensimmäisellä puoliajalla saa ulosmitattua pelillistä etumatkaansa maaliksi, joten kiikareilla mennään kahville. Taisteluparin kanssa käydään kipsajonossa klassinen

-Isi on apina!

-Jos isi on apina, niin sinä olet pikkuapina,

keskustelu. Toiselle puoliajalle oli lupa odottaa sekä kotijoukkueelta että koko peliltä enemmän.

Inter ei saa edelläänkään ratkottua ilmeistä pelin rakentamiseen liittyvää ongelmaa. Ilmeisesti Felcsútin nurmi oli myös toista laatua, sillä helpotkin syötöt tuntuvat pomppivan erikoisesti. HIFK tuo kadehdittavan helposti peliä eteenpäin ja kenttä kallistuu minuutti minuutilta Aati Marttisen isännöimän ladon oven suuntaan

Sinimustien puolelta toivo käänteestä herää triplavaihdon myötä reilun tunnin pelin jälkeen. Kyseessä on kuitenkin tällä kertaa se toivo, mikä lopulta vie hengen. Rick Ketting hoitaa HIFK:n kulman suvereenisti, mutta Jake Dunwood on oikealla kehätiellä ja lähettää pallon kohti Interin maalia. Hämäläinen saa vielä nuppinsa väliin, mutta tällä kertaa osuma otsaan varmistaa sen, että Marttinen jää pötköttelemään väärään kulman. Punanuttujen pirskeet alkavat ennen kuin triplavaihdetut ovat vielä saaneet lihassäikeisiinsä pelin vaatiman kimmoisuuden.


Kenttä kallistui minuutti minuutilta Interin maalin suuntaan

Timo Furuholm vilauttaa johtajuuttaan nappaamalla hieman HIFK:n maalin jälkeen pallon Hradeckýltä ja puikottamalla Jukka Halmeen. Markus Uusitalo saa kuitenkin pukattua Furuholmin kärkkärin pellon puolelle. Furuholmille siunaantuu vielä toinen paikka, ja lisäksi ottelun loppuminuuteilla Inter toimittaa pallon kahteenkin kertaan HIFK:n maaliin, mutta käsikirjoitukseen painetaan tänään se, että Inter saa sen, mitä ansaitsee eli kivuliaan maalin tappion.

Vierasjoukkueen kannattajien juhlimisen äänet kumisevat vielä pitkään Veritaksen parkkipaikalle asti, mutta joskus sitä voittaa ja joskus häviää. Interille ohipeli, mutta kurssia on mahdollista veivata oikeaan suuntaan taas tulevana viikonloppuna

Viini: uudelleen käymään

sunnuntai 9. elokuuta 2020

FC Inter-FC Haka: jättiläisiä

Timo Furuholm kuittaa ennen ottelun alkua palkinnoksi 100 bisseä (alkoholitonta) sadasta kilpailullisissa otteluissa tehdyistä maaleista. Paahteisen päivän jälkeen ilma on mukavasti viilennyt, kun futisviikkoa päätetään Veritaksella. Interillä oli jahtilautasella sarjan kärkipaikka, koska samaan aikaan KuPS ja HJK nykivät samaa köyttä Kuopiossa. Haka yritti napata pyydyksiinsä kauden ensimmäistä voittoa. Ansalankoja oli vierasjoukkueelle virittelemässä noin kourallinen innokkaimpia Hakapeliittoja. Oman jännityselementtinsä kotijoukkueen kannattajille toi viikolta haettu saaritappio. Pystyisivätkö sinimustat palaamaan omalle tasolleen?


Sata alkoholitonta. Check.


FC Inter nappaa pallollisen pelin heti alussa kengänkärjelleen. Hyökkäyspeli ei itsessään ole etenkään alussa mitään historian lennokkainta, vaan siinä on pieniä kaikuja edellisestä ottelusta. Tosin Haka on selvästi lähettänyt omat vakoojansa saarelle. Se puolustaa pitkällä linjalla syvältä. Valkeakoskisilta puuttuu oma Ademinsa, joten hyökkäyspelin pelikirja on varsin suoraviivainen: korkeita palloja Eero Markkaselle painittavaksi ja joku samoille sektoreille osuva perään. Vierasjoukkueen ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että Interin Ketting-Hämäläinen-Haukioja -akseli vie pääpallot Markkasen kolossialisesta preesenssistä huolimatta. Erityisesti Ketting kiipeää kerta toisensa jälkeen jättiläisen harteille ja palauttaa pallon samaan suuntaan, mistä se on alun perin tullutkin.


Palloa pisimmälle ja lähimmät perään


Saarelta haetut orastavat traumat karisevat Veritaksen nurmlle, kun Interin ykkösjätti Taiki Kagayama näyttää pääpelin mallia ja liippaa Martti Haukiojan lähettämän keskityspallon Furuholmille. Hetken näyttää, että Furuholm ajautuu jo ulos maalintekosektorilta, mutta niin vain kovassa tikissä oleva sinimustien ikinuori legenda taittaa pallon Hakan maaliin. Furuholm käy imemässä hyvä energiat kannattajakatsomon edestä ja peli ottaa turkulaisittain hyvää jengaa. Pelissä talsitaan samoilla askelilla toiselle puoliajalle.

Toinen puoliaika kaiuttaa samasta kaikukopasta kuin Interin edellinen kotipeli. Huolimatta hyvästä otteesta Interin toinen maali antaa odottaa itseään. Lisäksi D-katsomoon näyttää, että tuomarilinja ei ainakaan keltakorttien osalta löydä merimerkkejä ja lappuja nousee, milloin mitenkin. Pientä punakortin ja käsirysyn auraa on jälleen Kupittaan ilmanalassa, ja Haka on yhden onnekkaan pompun päässä tasoituksesta. Inter pelaa kuitenkin kypsästi ja Hakan ratsukko ei pomppaa tänään kahdelle jalalle.

Muistutuksena vielä, että millaisesta tilanteesta aiemmin nousi kortti


Ennen loppuvihellystä Interin jättiläisduon toinen pari Elias Mastokangas jatkaa päällä Marttisen lähettämän pallon loukkaantumisensa jälkeen askel askeleelta parempaa pelivirettä kohti kipittävälle Matias Ojalalle, jonka määrämittainen nosto jättää Michael Hartmannin haromaan tyhjää. Jose Riveiro hoitaa jälleen leipätyönsä hienosti ja palauttaa tasapainon kotimaisen jalkapallon universumiin. Siinä ohessa Inter Turku kiipeää sarjataulukon kärkeen.


Jose Riveiron lisäksi Timo Furuholm ja Martti Haukioja olivat turkulaisten parhammistoa


Viinikuvaus: riittävän hyvää yllähyllyltä

torstai 11. kesäkuuta 2020

Kotimaista huippufutiskesää kohti: FC Inter-MuSa

Kesäinen aurinko hyväili Veritakselle saapunutta yleisöä, kun FC Inter otti liigacupin kenraaliharjoituksessa mittaa Musan Salamasta. Liput oli myyty noin joka viidenteen penkkiin, joskin pariskunnat, perheet ja kaveriporukat olivat löytäneet itselleen viereiset paikat. Jalkapalloa on kaivattu. Sen huomasi, koska yleisö oli paikalla mukavasti ja kannustusta riitti koko ottelun ajan. Erityisesti Martti Haukioja oli uinut ainakin yhden katsojan sydämeen ja "Mara" saikin reilusti suitsutusta ja ohjeistusta yleisöstä.

Inter lähti tutulla 3-4-3 -ryhmityksellä matsiin. Taktisesti Interin pelissä oli muutamia kiinnostavia elementtejä.  Esimerkiksi topparina pelanneen Martti Haukiojan nousut olivat kuin Chris Wilderin Sheffield Unitedin pelikirjasta. Lisäksi terävästi pelannut Taiki Kagayama putosi usein kymppipaikalle tarjoamaan syöttösuuntaa ja rakentamaan peliä. Myös Anthony Annan osallistui Álvaro Muñiz vierellä aiemmin nähtyä enemmän pallolliseen peliin.


Aktiivisesti Interin hyökkäyspeliin osallistunut Martti Haukioja kulmatilanteessa korkeimmalla

MuSa pyrki myös pelaamaan aktiivisesti. Se avasi peliä nopeilla lyhyillä syötöillä ja haki laidoilta murtautumispaikkoja. Toisella puoliajalla MuSan höyry tuntui kuitenkin loppuvan.

Peliä ehdittiin pelata melkein puoli tuntia ennen kuin ensimmäistä kertaa helähti. Kevin Kouassivi-Benissan sai Liliun syötöstä jalkansa vapaaksi ja painoi pallon vastustamattomasti MuSan maaliin. Turkulaisyleisöllä oli vielä treenattavaa Kevinin sukunimen huutamisessa kuuluttajan kalastellessa sitä tuttuun tapaan maalin jälkeen. Eiköhän seuraavassa matsissa jo irtoa paremmin.


Aati Marttinen ilmatilan herrana

MuSa pysyi ensimmäisen puoliajan kohtalaisesti Interin kyydissä mukana ja enempää maaleja ei nähty. Yleisö polki itsensä erikseen avattuun kahvipisteeseen ja janoisimmat saivat matsioluen tai siiderin Junior Cafen puolelta.


Hattutempun tehnyt Kevin Kouassivi-Benissan oli ottelun hahmoja

Toisella puoliajalla MuSan koneen karsta alkoi paljastua. 65 minuutin kohdalla Rick Ketting saa lyhyenä pelatun kulman jälkeen pallon suunnilleen rangaistuspilkun kohdalle ja luutua pallon maaliin. Neljä minuuttia tämän jälkeen Kouassivi-Benissan irtoaa oikealta laidalta ja pyssyttää pallon etuyläkulmaan. Peli ei tästä paljoa vanhene kun Kouassivi-Benissan räväyttää hattutempun kasaan pudottamalla pallo suoraan vaparista etutolpan viereen. Kagayama ja vaihdosta sisään tullut Elias Mastokangas sommittelevat vielä Liliulle maalipaikan. Brassihankinta ei erehdy ja Inter tekee viidennen maalin.


                                        Videossa Kevin Kouassivi-Benissanin vaparimaali

José Riveiro voi hyvän esityksen lisäksi taputella itseään olalle hyvistä hankinnoista, sillä tämän kauden hankinnat vastasivat Interin kaikista maaleista. Ottelun lopussa vaihtoruletti pyörii kiivaana ja useampikin pelaaja saa pohkeilleen tuikitärkeitä minuutteja. Minuutit olivat tuikitärkeitä myös turkulaisille futiskannattajille, jotka voivat hymyissä suin jatkaa jo kytevää futiskesää kohti.

Viinikuvaus: hyvän mielen kesäviini


perjantai 31. toukokuuta 2019

Veritaksella. Muksun kanssa.

Nappaan risteyksessä muksun syliin, jotta ehdimme punaisiin valoihin pysähtyneeseen bussiin. Kulkuväline on valittu seikkailumielessä, sillä oman auton takapenkillä könöttävä lasten istuin on aika lailla nähty ja koettu.

Veritas noin metrin korkeudelta zoomattuna


Kapuamme Veritaksen rappusia ylös. Isosisko ja äiti jäivät kotiin leipomaan kakkua. Kokonaisuus on huvittava ja siinä on jotain suomielokuvan kaltaista, mutta tänään se on täyttä totta.

Turussa ollaan kevätauringon lisäksi saatu nauttia hyvässä nosteessa olevan FC Interin väkevistä otteista pelikentällä. Jose Riveiro on saanut sinimustan pakan lupaavanoloiseen asentoon ja perjantai-iltaan FC Inter lähti sarjan piikkipaikalta ja vastaan asettui toisena korviaan heristelevä Ilves.

Turussa on tänä keväänä saatu nauttia viihdyttävästä ja hyvätasoisesta veikkausliigafutiksesta



Tunnelma on toiveikas kun hakkaamme rytmikkäästi peliä käyntiin. Eilen Kaarinassa lasten esittämää kysymystä, miksi täällä ei kukaan laula, ei tarvitse esittää. Tänään lauletaan.

Eväät kaivetaan esiin, jotta aikaa ja energiaa jää pelin alussa myös pelin seuraamiselle. Lähtökohdat ovat herkulliset: Ilveksen puolustuspelaaminen on ollut kenties sarjan parasta, kun taas Interin hyökkäys on loihtinut veikkausliigan eniten maaleja.

Interin peleistä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita ole puuttunut. Nyt tamperelainen kyy puree kovaa heti alussa. Ensin Tiemoko Fofana pääsee helponoloisesti peippailemaan itsensä vetopaikkaan ja sitten Tatu Miettunen unohtuu vapaaksi kulmatilanteessa. Shokkialun jälkeen Ilves johtaa jo 0-2, kun kymmenen minuuttia on pelattu.

Inter tai turkulaisyleisö ei kuitenkaan lannistu alusta, vaan kiriä laitetaan silmään samantien. Ilveksen puolustuspelaaminen ei vaikuta niin hyvältä kuin päästettyjen maalien sarake antaa ymmärtää. Timo Furuholm nekkaa pian Niko Markkulan loisteliaan esityön päätteeksi kavennuksen ja ennen puoliaikaa Niilo Mäenpää rouhii pallon vielä toistamiseen Ilveksen verkkoon. Peli on tasan ja Inter on yhden puoliajan aikana tuplannut Ilveksen koko kauden aikana päästetyt maalit.

Hurmos on kuitenkin haihtunut pukukoppien uumeniin, kun toinen puoliaika pyörii eteenpäin. Ilves saa pidettyä linjat tiiviinä ja se saa Interin pelinrakentelun näyttämään epävarmalta. Samaan aikaa Interin pelaajat sortuvat helppoihin pallon menetyksiin. Ilveksen voittomaalikin tulee lopulta, kun huolimattoman puolustuspelaamisen edesauttamana Ilari Mettälä pääsee nokikkain Aati Marttisen kanssa ja upottaa pallon takakulmaan. Inter on edellisessä hyökkäyksessään käyttäny palloa Ilveksen maalin sisätolpassa, joten maali on katkeransuloinen.

Ilves puolustaa ottelun lopun ryhdikkäästi. Inter ei pääse kunnon hyökkäyksiin ja maalipaikoille ennen ottelun viimeistä hyökkäystä. Pallo kimpoaa kuitenkin ylärimasta maalin yli ja samalla sekunnilla tuomari päättää pelin. Ilves jättää pinta-arven samettisen Veritaksen iholle.

Kävelemme muksun kanssa bussipysäkille. Hän on innoissaan bussimatkasta, eväistä ja stadionista. Tulos oli toki pettymys, mutta lähinnä itselle ja se jättää vain pienen painauman siihen positiiviseen ilmanalaan, joka turkulaista veikkausliigafutista pitkästä aikaa ympäröi.

Viinikuvaus: kuplivaa sinimustaa. Yskähdys kissaeläimen karvaa