Sivut

maanantai 29. toukokuuta 2023

FC RP-TuKV: panokset kovenee

Ruskon ilmanalassa oli tuulta, sadetta, surua ja dagen efteriä. Kaasugrilli vaati kesyttämistä, mutta kahvi ajoi ensimmäisen puoliajan asiaa, kun Turun Kisa-Veikot vierailivat Ruskolla. Jonkinlaista yli seurarajojen kulkevaa yhteyttä oli myös havaittavissa joukkueiden välillä, kun Ruskon organisaatiosta luvataan TuKV:n vasemmalla laidalla rouhineelle Justus Peltoluhdalle avoin kaista koko ottelun ajaksi.

Alkutunnusteluiden jälkeen TuKV ottaa pelin enemmän taskuunsa. TuKV liikuttelee fiksusti palloa keskikentällä ja saa palloja molemmille laidoille FC RP:n puolustuksen selustaan. 12 minuutin kohdalla TuKV:n Juho Tolonen astelee tuulen värisyttämää kulmalippua kohti. Yleisöstä pyydetään suoraa maalia ja Tolosen kulma kaartuukin maalia kohti. Aivan suoraan se ei katiskaan löydä, vaan vaatii maalineduspainin, jonka voittajakasi ilmoittautuu Benjamin Nygren: 0-1

TuKV hyödynsi hyvin molemmat laitakaistansa

Peli etenee TuKV:n hallinnassa FC RP:n parinkymmenen minuutin kohdille osunutta muutamia kulmia ja vapareita tuottanutta hyvää jaksoa lukuun ottamatta. TuKV:n Peltoluhta toteaa tiukan kaksinkamppailun jälkeen olevansa sähäkällä jalalla liikenteessä ja seuraavasta tilanteessa Peltoluhdan sähäkkä vasuri heilahtaa boksin rajalla ja ainoastaan Jesse Juutilaisen oikea aikainen kurotus estää palloa putoamasta etuyläkulmaan. Yleisöstä kysellään, että eikö Peltoluhdan vasuri ollut nimenomaisesti tukijalaksi tarkoitettu, johon vastaus on suunnilleen sellainen, että sillä kun huiskii, niin ikinä ei tiedä mitä tapahtuu.

Tuuli ja sade yltyvät. Jälleen TuKV vasemmalta lähtevä kulma tuuliefektillä on pudota maalin ja joidenkin mielestä se käykin sisällä, mutta ylärimaa koputellut tilanne ei päädy tulostaululle asti. Buffetin ylle roudataan katosta. Sade käy useammalle kesäfiiliksissä ja -pukeissa paikalle saapuneelle sietämättömäksi. Autoja ajetaan kentän viereen ja kirjoittajakin pakenee Hiidenvainion koulun katoksen alle värjöttelemään. Tauko voi alkaa.

Taukoa ja sadetta paossa

FC RP:n kannattajaosastosta käydään motivoimassa joukkuetta sillä, että seuraavan maalin tekijälle tuloutetaan bonuksina 12 olutta. Porkkana popsituttaa, sillä FC RP on heti toisella puoliajalle paremmin pelissä mukana. Kysehän oli panosten korotusten jälkeen enää siitä, että ”kenellä on vähiten rahaa ja eniten jano”. FC RP:n Samuli ”Litti” Lehtinen riplaa itsensä keskeltä maalipaikkaan, mutta vielä ei osu. Sateen liukastama tekonurmi kutsuu ymmärrettävästi liukutaklauksia puoleensa. Pari sellaista tömähtääkin puolin ja toisin vastustajaan eikä niinkään palloon, mutta kaikki pelaajat pysyvät kentällä.

FC RP ottaa ottelua isännöitäväkseen. Lopulta Lehtinen lataa boksin takaa erinomaista kehon hallintaa osoittaen teknisesti briljantin kudin joka ottaa juuri ennen TuKV:n maalia lisäjengaa märästä alustasta. Pallo pomppaa Antti Niemelän käsien kautta maaliin.

Bonari lunastukseen

FC RP:llä on parikin aihioita lisäosumiin. FC RP:n maantiekiitäjä Oskari Kakko karkaa oikealta laidalta, mutta takayläkulmaa kutkutteleva laukaus ei aivan osu raameihin. Lehtinen jysäyttää jälleen kauempaa, mutta rimaan kolahtaa. Sitten TuKV:n Metin-Mikko Aalto lipsahtaa kuin saippuapala FC RP:n puolustukselta. Aalto päättää oikean laidan ”Great eskapensa” takakulmaan löytävällä sijoituksella: 1-2. Tovi edellisen perään hiukan kuin tyhjästä TuKV:n Akseli Hakala puskee keskeltä komeasti 1-3 -osuman.

FC RP:llä oli omat maaliaihionsa toisella puoliajalla, mutta TuKV oli kitsas vieras pinnojen suhteen

FC RP jatkaa kisureiden jahtaamista ja TuKV varjelee johtoaan. Erityisesti TuKV:n Karim Jebar paukuttaa palloa sellaisella pieteetillä rauta-aitojen yli peltoja kohti, että kaverin täytyy selvästi tykätä hommasta. FC RP:n valistuneen nuorisjaoston jäsen tietääkin kertoa, että Jebar toteuttaa Ruskon ala-asteen 5d -luokalla lanseerattua ”Helvetti -palloa”.  TuKV:n ”skoutti” ilmoittaa vielä iskeneensä silmänsä Samuli Lehtiseen ja povailee tämän pelaavan ensi kaudella kisureissa. FC RP:n kannattajien vastaus resonoi ”ennemmin helvetti jäätyy” -tyylisen vastauksen.

Peli päättyy 1-3 ja TuKV nousee aivan lohkonsa kärjen tuntumaan. FC RP jää kaipaamaan lisäpinnoja noustakseen sarjan punaiselta sektorilta pois.

Viini: 12 lasillista sadetta pitävän katoksen suojissa nautittuna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti