Sivut

torstai 11. toukokuuta 2023

TPK 2 -UPK: sininen kääntötemppu

Aurinko lämmitti lempeästi elämänmakuisen Pansion Kisapuistoa, kun läntisen-Suomen vitosen A1-lohkon "invincibles" eli Uudenkaupungin pallokerho saapui TPK 2:n vieraaksi. Traagisella tavalla kentän kulmalla kököttävä kebab-pizzeria-kioski-kahvila vaikuttaa menneen konkurssiin, joten joudun lupaamaan muksuille lahjonta- tai neuvotteluvalttina luvatut jätskit kotipuolessa lunastettavaksi.

Kirjoittajan erinäisestä syistä venyneen aikaikkunan ohi oli ehtinyt mennä se, että Eemeli Salin oli vienyt UPK:n johtoon heti ottelun alkajaisiksi. Eemeli Salinin takatolpalle leijailevan keskityksen, jonka Salineista Vesa junttaa maaliin, kirjoittaja saa poltettua kuitenkin verkkokalvoilleen: 0-2 ja peliä on pelattu vasta vitonen.

Peli lähti vihreissä merkeissä liikenteeseen

Joku TPK:n hurjapäistä koittaa saksaria, takana olevalta koriskentältä kuuluu rytmistä puhelaulua eli räppiä ja lämmin päivä vaikuttaa rytmittävän pelin tempoa. Keskialueella molemmilta syötöt hiukan karkailevat ja niinpä peli läiskyy puolelta toiselle kuin aallonmurtajalla konsanaan. UPK vaikuttaa olevan pykälän verran pelin päällä. Autotehtaan jätkät rakentavat peliään rauhassa puolustuskalustonsa kautta kaikissa muissa pelin vaiheissa paitsi maalipotkuissa, joista UPK:n veskari lennättää ei ainoastaan pitkää, vaan erittäin pitkää palloa ikitammen korkuisia Salineja kohti.

Kymmenen minuutin kohdilla TPK:n Victor Djibalene karkaa laidalta ja taittaa pallon takatolpalle, mutta Sakari Minkkisen ohjaus ei suuntaudu riittävästi lounaaseen, vaan pölähtää takarautoihin. Tovia myöhemmin UPK:n Eemeli Salin jysäyttää vähän kauempaa lämpöohjaimeensa yläkulman ottaneen kudin, mutta hiukan korkeaksi jää. Puolen tunnin pelin jälkeen Eemeli Salin irrottaa vasemmalta laidalta Severi Marttilan, mutta Jesse Soraluoma nostaa käpälänsä Marttilan kudin eteen.

Räp jatkaa pauhamistaan ja lonkeroa aukeaa. Soraluoma pitää tuotantolinjansa kriittisillä hetkillä kiinni, kun lopputuotetta yrittävät molemmat Salinit ja Marttila. Hallin ovella käy TPK:sta Djibalene, mutta hänen kutinsa napsahtaa maalin renkaaseen sellaisella voimalla, että pölykapselikin saattaisi tippua. Ennen tauolle siirtymistä muistikirjaan piirtyy vielä Arian Rasulzadan taituruus ja aktiivisuus TPK:n keskikentällä.

”Los blancosia” kehutaan sairaaksi biisiksi ja kentän laidalla on draamaa, kun yksi pelivuoroaan odottavista TuTon pelaajista on unohtanut pelipaitansa kotiin. TPK on erittäin terävä toisen puoliajan alussa. Ensin Eetu Kaukinen tinttaa rimaa rummuttaen Rasulzadan keskityksen verkon perukoille. Muutaman minuutin kuluttua tästä Kaukinen puhkoo syötöllään UPK:n puolustuslinjan, jonka takaa Djibalene löytää sekä tontin että pallon. Djibalenen matala kuti tuo pelin tasoihin, kun kellossa on 51 minuuttia.

”Ei kahta ilman kolmatta”, sanotaan ja tämä pitää kutinsa myös Pansion illassa. Kaukinen hakee keskitystä maalille, mutta hänen aikeensa blokataan. Kaukisen kanuuna on kuitenkin ensimmäisenä irtopallossa ja jos yläkulmaan suhahtavan kudin edessä ei olisi ollut erikoisvalmisteista ja murron estävää maaliverkkoa, niin pallo olisi luultavasti lentänyt Pernon telakalle asti: 3-2 ja TPK on aivan käsittämättömällä tavalla pyöräyttänyt pelin kymmenessä minuutissa aivan uuteen asentoon.

TPK väänsi pelin toisen puoliajan alkajaisiksi aivan uuteen asentoon

UPK hakee nopeaa kuittia ja Eemeli Salin-Severi Marttila -akseli nostaa useampaan otteeseen UPK:n maaliodottamaa, mutta viimeinen piirto ei vaan pysy paperilla. Koriskentällä käydään puolitotista läpänheittoa kauppa-alueista. UPK:n Niklas Antola väläyttelee vasemmalla erikoiskikkasarjan, jossa on kaikenlaista moovia käärmeenkielestä alkaen, mutta pilkun kohdilla syöttöä päivystävä Salin ei saa kroppaansa riittävästi pallon taakse ja kuti kierii ohi maalista.

Victor Djibalene UPK:n puolustuksen kiusana

Tuomari hätyyttelee pikku-jäpiköitä pois kentältä. Peli hiukan lämpenee loppua kohden ja karjahduksia kuuluu tasaisempaan tahtiin. Sitten aivan loppuhetkillä melko seesteisissä tunnelmassa vellonut peli kiehahtaa ihan levylle asti, kun UPK saa hyvästä paikasta vaparin, mutta pallon saattaminen vaparin antopaikalle vaatii merimiespainia. Vaparista siunaantuukin vaarallisenoloinen tilanne, mutta pallo pomppii TPK:n maalin ohi. Niille sijoille peli päättyy ja UPK joutuu luopumaan vitosen "invincibles" leimastaan tämän kauden osalta.

Lopussa lämpöenergiaa nousi muualtakin kuin ilta-auringosta

Viini: ensin totaalisen vihreää ja sitten täysin sinistä



PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa:

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/9789526515700

tai voit kysyä tarjousta suoraan blogin somekanavissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti