Metromatkan tapa Ca Grandalta Giuseppe Meazzalle oli jo aiemmin tiedusteltu. Metro imee jokaiselta asemalta lisää porukkaa sisuksiinsa. Ihon peittävissä kankaissa on sinistä, mustaa ja punaista. Meno on vielä hillittyä.
Noustessamme metrosta Giuseppe Meazzan kupeeseen stadionilta kuuluu jo vihellyksiä, vaikka pelin alkuun on kaksi ja puolituntia. Jomman kumman joukkueen pelaajia tai valmentajia on käynyt kentällä, tai sitten väärän henkilön kasvot ovat välähtäneet stadionin screenille. Kauppa käy kioskeissa ja nyt pienemmällä kiireellä liikenteessä olevana olen valmis myös kioskien polettihärdelliin. Homma toimii näin: maksat kassalle, saat poletit, siirryt linjastolla eteenpäin, kerrot mitä ostit ja annat poletit takaisin.
Kamerat räpsyvät. Satunnaisia chänttejä pelmahtaa ilmaan. Stadionin uumenista kuuluu tasaisin väliajoin metakkaa, jolla otetaan kantaa kentällä tapahtuviin asioihin ja luodaan asetelmaa pian alkavalle Derby della Madonninalle. Jos pitäisin jonkinlaista bucket -listiä futismatseista, niin nyt saisin piirtää viivan yhden pelin yli. Toki italialaisen futiksen koodi ei itselle täysin murru tälläkään reissulla, koska taustoja voisi opiskella loputtomiin ja kielikin on vieras. Veikeästi pumppasin kuitenkin "Jukka" Pakkasen San Siron uneksijaa menolennolla. Kirjasta saa tiettyjä kaikuja sieltä syvyydestä, josta futis Italiassa ja erityisesti Milanon sinimustalla puolella pumppaa väriä olemassaolon ydinnesteeseen. 80€ per lippu ei tunnu kokonaisuuteen peilattuna aivan kohtuuttomalta.
Interin ja Milanin kannattajat kaulailevat keskenään stadionin ulkopuolella ja niin perheissä kuin kaveriporukoissa on molempien värejä. Ei vaikuta olevan mitenkään poikkeuksellisesta, että paikallisten lähipiireissä jalkapallo jakaa puolia läheistenkin välillä, vaikka matsiin voidaan hyvinkin mennä yhdessä. Se jää sitten arvoitukseksi, että minkälainen tunnelma on matsien jälkeen kotien olo- ja makuusaleissa.
Saamme matsieväät tuhottua ja siirrymme portteja kohti. Italiassa on hyvin hellämielinen suhtautuminen lapsiin, mikä näkyy tällä kertaa siinä, että portilla taisteluparilta kysytään leikkisästi vain etunimi, minkä jälkeen meidät ohjataan eteenpäin. Turvatarkistus on silmäily päältä päin ja se jälkeen olemmekin jo kilauttamassa lippuja lipunlukijoihin.
Oikeaan katsomosektoriin vievän rappukäytän tunnelma ei ole muutamassa päivässä muuttunut. Se on betoninen, ahdas, hengästyttävä ja loputon kuin vankilassa tai 1980-luvun Tšernobylissä. Nappaan maskia kasvoilta, talutan taisteluparia kädestä ja koitan vältellä sellaisia katsontakulmia, jotka alleviivaavat lisääntyvää vertikaalista matkaa stadionin ympäröivään asvalttiin. Reissuprinsessa ja rakas vaimoni askeltavat perässä.
Löydämme melko nopeasti paikkamme. Pelin alkuun on vielä tunnin verran aikaa ja katsomossa on mukavan väljää. Allamme penkkirivistössä nuori nainen, jonka poskessa on sinimusta sydän, piirtää punamustia viivoja poikaystävänsä kasvoihin.
Meitä tervehditään viereisiltä penkeiltä.
-Milan or Inter?
Tohdin vastata Interin, koska kysyjän takissa on sinimustaa värjäilyä ja sen jälkeen huomaan, että hänen toisella puolella ja samassa seurueessa on Milanin huiveja ja värejä. Ensin mietin, että totuudenmukaisella vastauksella saattoi mennä mieron tielle tällä kertaa, mutta myöhemmin, kun Interin kannattajakatsomon kehoituksesta interistit alkavat pomppia ympäri stadionia, pomppaa myös mies pystyyn eli tulkintani osuikin oikeaan. Olemme koko matsin ajan puheväleissä. Sinänsä en ole Interin italialaisen version varsinainen fani, mutta sydän vain yksinkertaisesti sykkii enemmän sen väreille ja puolueettomaksi tekeytyminen olisi mennyt teeskentelyksi.
Pelaajat saapuvat lämmittelemään. Stadionin paikoista on karkeasti arvioiden varattuja tässä vaiheessa noin kolmannes, mutta metakka on melkoinen. Taistelupari nostaa hetkittäin käsiä korville, mutta toteaa samalla, että täällä on hyvä tunnelma. Kysyn että kummassa oli parempi tunnelma Manchesterissä vai täällä? Vielä tässä vaiheessa Manchester pitää piikkipaikkaa, mutta seuraavaan aamiaiseen mennessä voimasuhteet olivat muuttuneet.
Kannattajakatsomot virittävät chänttejään. Logiikka on selvä: toinen pääty aloittaa jonkin rallin ja toinen koittaa viheltää sen hiljaiseksi. Porukkaa kömpii tihenevään tahtiin Giuseppe Meazzan ahtaille penkkiriveille.
Spektaakkeli alkaa. Kuuluttaja liekittää kotijoukkueen kannattajia. Yläpuolellamme oleva isäntä piiskaa kirouksia niiden ihmisten päälle, jotka tulevat matsiin myöhässä. Tifot nousevat molempiin päätyihin. Yksittäisiä soihtuja sytytetään ja Lautaro Martinez räjäyttää stadionin varhaisella maalillaan. Ihmiset halailevat ympärillä olevia henkilöitä, mikäli värikoodit mätsäävät. Takanamme oleva milanista painuu kyyryyn. Edessämme oleva milanista heiluttaa keskisormea Interin kannattajakatsomon suuntaan. Maalijuhlan äänimaailma vaihtuu hillittömästä riemusta hillitympään chänttiin. Stadion pomppii Interille ja betoni antaa periksi kuin kastunut lauta ojan päällä.
Huomaan itse keskittymiseni harhailevan selvästi tavallista enemmän itse pelistä toisaalle, koska kaikki muu, mitä pelin ympärillä tapahtuu, on myös vangitsevaa. Inter on parempi ensimmäisen puoliajan alussa ja Milan lopussa. Derbyefektinä joukkueiden pelin rakenne vaikuttaa toistuvasti hajoavan, sillä keskikenttien surffaillessa milloin missäkin, molemmat pääsevät tunnustelemaan vauhdilla vastustajan puolustuslinjaa. Milan saa myös hyviltä paikoilta vapareita, mutta Interin puolustaessa sitkeästi, on se jälleen Martinez, joka laulattaa kotiyleisöä. Kuuluttajaa huudattaa Lautaroa ja yleisö vastaa Martinezilla. Milan putoaa hetkeksi hyvästä otteestaan huolimatta kanveesiin: 2-0
Takanamme istunut isäntä saa maistaa hieman omaa lääkettään kipittäessään rappusia alas ennen kuin ensimmäinen puoliaika päättyy. Vastapalaute ottelun seuraamisen häiritsemisestä lähtee nauravian kasvojen keskeltä huivien väreistä riippumatta.
Puoliajalle mennään Interin 2-0 -johdossa. Vartti on hyvä pätkä ottaa happea ja sulatella ensimmäisen puoliajan stadionmyrskyä.
Hiukan jakomieliselläkin tavalla tunnelma on ollut samaan aikaan sekä lämmin- ja kylmähenkinen että ystävällis- ja vihamielinen. Jonkinlainen kannattamisen koodi kulkee kuitenkin katsomossa, jossa sini- ja punamustat ovat sikin sokin. Pahimmat solvaukset osoitetaan kannattajakatsomoiden ja kentän suuntaan. Viereisten silmille ei juuri hypitä paitsi, kun Milan kaventaa: punamusta -huivi putoaa nimenomaan silmilleni joko vahingossa tai sitten vähemmän vahingossa. Huitaisen sen pois ja sitten lähdetäänkin VAR:lle. Maali viedään pois. On vaikea olla olematta edes vähän vahingoniloinen. Interin kannattajat heiluttelevat kännyköitään ilmassa.
Taistelupari kertoo, että Inter on nyt hänen ykkössuosikkinsa. Tätä koitetaan vaalia, myös koti-Turussa. Seuraavaksi hän aloittaa vieressä istuvan miehen kanssa illistelykilpailun, joka jatkuu koko matsin ajan. Robin Gosens maalaa toistaiseksi sinimustat värit koko kaupungin horisonttiin ja interistit pääsevät juhlimaan sekä derbyn voittoa että liigacupin finaalipaikkaa: 3-0
Ohimoiden välissä kohisee ja ihmiset sulloutuvat Giuseppe Meazzan käytäville, ratikoihin, takseihin ja metroihin. Niin kuin he ovat tehneet jo vuosikymmenten ajan ja niin kuin he tulevat myös vuosikymmenten ajan tekemään. Stadionin uumenissa keitos kuplii edelleen.
Aamulla herään levottomasta unesta. Nenästä vuotaa verta kuin merkiksi siitä, että derby ei päättynyt eilen. Se vain jatkuu ja jatkuu.
Viini: sinimustaa ja punamustaa rypälettä ystävällisessä ja vihamielisessä keitoksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti