Sumusaarten seikkailut: Turun kvartetti edition

29.11 Leeds-Swansea

-Isi, en haluaisi lähteä vielä kotiin, huokaa taistelupari Manchesterin Hotel Gardensissa, kun sammuttelemme toistaiseksi viimeistä kertaa valoja sumusaarilla. Matseja on kertynyt vajaaseen viikkoon kolme. Maaleja 15. Kulkuvälineinä on ollut lentokonetta, junaa, bussia ja taksia. Joulumarkkinoilta kuuluu vielä melskettä, jota hotellin ikkunat vastustavat vain auttavasti.

"Kirkolla"

Kelataan alkuun: Turkuun Hämeenkadun varrella olevan kuppilan jo viilenevässä ilmanalassa kylpevälle terassille, jossa futisreissun kokoonpano klousattiin. Reissuun lähtee kaksi seniorimpaa ja kaksi juniorimpaa futiksen ystävää. Suunnitelma kestää vielä seuraavan aamun väänteet, joiden lähteeksi epäillään kontaminoitunutta salmaria tai liiaksi hiivattua IPAa.

Aamun kello viiden herätys tyypillisen brutaali. Jotain ehditään syödä ja juoda ennen kuin pujottelemme tiemme oikealla lähtöportille. Lennoilla nousu on parasta aikaa tankata unta torkuilla. Hyödynnän sen ja pian onkin mustikkamehujen, veden ja kahvien aika. Kone laskeutuu sumusta johtuen ”huonon näkyvyyden tekniikalla”. Mitä se ikinä tarkoittikin, mutta laskeutuminen on mallia ”pehmein ikinä”. Manchesterissä on saatu jotenkin lennoilta saapuvat ja lähtevät ihmiset samaan risteykseen, joten saamme tovin odotella yhdessä lentoaseman putkista ennen kuin pääsemme odottelemaan matkatavaroita. Nekin saadaan, vaikka väliin putkahtelee muiden saapuvien lentojen laukkuja. Puolentoista tunnin siirtymä lennolta junalle on riittävä, mutta hirveästi pelivaraa se ei jättänyt.

Reitti Manchesterin terminaalista juna-asemalle on jo varsin tuttu. Sullomme matkatavaroita Leedsiin matkaavan junan ylähyllyille. Emmerdalemaiset maisemat välkkyvät junan ikkunoista. Etihad -stadion näkyy aina samassa paikassa. Huddersfieldin ja Dewsburyn väliselle rataosuudelle on hajonnut juna. Asian povataan viivyttävän Leedsiin saapumista ensin merkittävästi, sitten vain vähän ja lopuksi asiasta ei olla ihan varmoja. Juna myöhästyy vartin, mikä mahtuu positiiviseen marginaaliin. Varsinaista kiirettä ei ole, sillä kello huitelee paikallista aikaa jossain puolenpäivän kohdilla ja peli alkaa vasta kahdeksalta.

Taksi pysähtyy Elland roadin eteen. Ulkona on viileää. Pakkanen nirskuttaa hampaitaan länsi-Yorkshiren pintoihin. Meidän lippumme ovat mallia Hospitality. Ruokailun ja juomat sisältävät liput ovat edelleenkin ainoa tapa pelata lippujen kanssa varmaan päälle, sillä Elland road myydään divarissakin käytännössä loppuun ja melko nopeasti. Pullahdamme Elland roadia vastapäätä olevaan Centenary Pavilioniin, missä meille osoitetaan pöytä, jonka jaamme neljän muun henkilön kanssa. Rytmiryhmämme kasvoilla on pitkän päivän tuomaa kalvakkuutta ja silmissä sameutta. Matsin alkuun on muutama tunti.

”Suomalaiset saattavat olla hieman hitaasti lämpiäviä”, sanon vieressä olevalle herrasmiehelle, joka on matkustanut etelärannikolta tapamaan veljeään. Veli asuu Bradfordissa. ”Toisaalta monet ihmiset eivät kestä hiljaisuutta”, saan vastauksen, joka jotenkin syventää tunnelmaa. Guinnessien vaahto asettuu täydellisesti lasin reunojen päälle. Suomi yhteiskuntana resonoi todella positiivisesti niissä pöytäseurueissa, joissa reissun aikana istumme. Meitä jopa onnitellaan siitä, että olemme suomalaisia, ja onhan meillä Leedsissä nykyään myös Glen Kamara, mikä maustaa kokonaisuutta.

Hissi kilahtaa Elland roadin itäisen ständin vitoskerrokseen. Muoviset penkit ovat ymmärrettävän kylmiä, joten kaivamme taisteluparin Ninja Go -repusta taisteluparille lisää kangasta ulkohousujen ja penkin väliin. Marching on Together räjäyttää stadionin äänijänteet, vaikkakaan East Standin yläkerrokset eivät äänimaailmaltaan ole stadionin intensiivisimmät.

Minuutti matsin alkuun

Olin toivonut illan päätteeksi helppoa ja stressitöntä voittoa Swanseasta. Tuin missiota vielä puolivakavalla 7-1 matsiveikkauksella. Terry Venablesia muistetaan ennen ottelua. Pian sen jälkeen stressittömän ottelun toive hapertuu pakkaseen. Peliä on pelattu nanosekuntti, kun Leeds iskee nopealla hyökkäyksellä. Elämänsä keväässä pelaava Crysencio Summerville paikantaa vasemmalla laidalla harppovan Georginio Rutterin, joka painaa matalaa keskitystä oikealta laidalta raketin lailla maalille sinkoavalle Dan Jamesille: 1-0. Paitsi että tilanne on paitsio. Kynttilöitä ei voidakaan vielä puhaltaa kakun päältä. Sitä vastoin niille suihkutetaan walesilaisella vaahtosammuttimella vettä ja A/B luokan vaahtonestettä. Swansea avaa vaparistaan nopeasti oikealle Josh Keylle, joka heittää painepalloa kohti Leedsin puolustuksen selustaa. Pallon alle ehtii ensimmäisenä Leedsin Pascal Struijk, joka yrittää ohjata sen maalivahti Illan Meslierille. Swansen piikki Jamie Paterson lukee ohjauksen ja on ensimmäisenä pallossa. Pateron nostaa pallon Meslierin yli: 0-1 ja suomalaista POP-artistia Sannia lainaten, ”että mitähän v*ttua”. Epäuskoisuus nousee puseroon. Se siitä stressittömästä ottelusta.

Pelin maaninen vaihe ei ole kuitenkaan vielä ohi. Heti aloituksesta Summerville hakee Kamaralta seinän itselleen Swansean keskikentän taskuun. Vauhdilla kohti Swansean puolustuslinjaa tikkaava Summerville siirtää pallon puolustuksen selustaan, jonne oikea-aikaisesti hiipii Joe Piroe. Piroe sijoittaa pallon maltilla takakulmaan ja rokottaa vanhaa seuraansa: 1-1.

Leeds pysyy tasoituksen jälkeen pelin päällä. Se ei tunnetusti Leedsin kohdalla ole mikään tae kasvavasta pistepotista eli jalkapalloa on vielä paljon pelattavana. Elland road huokailee pallojen paukkuessa Swansean boksiin. Seesteisemmät pelin vaiheet kirvoittavat ”Come on Leeds!” huutoja. Swansealla pääsee peliin hetkeksi paremmin mukaan, kun ensimmäinen puoliaika lähenee viime minuuttejaan. Se on kuitenkin Leeds, joka iskee seuraavaksi. Pelataan jo ensimmäisen puoliajan lisäaikaa, kun Ethan Ampadu saa pallon omalla kenttäpuoliskollaan. Ampadu ottaa aivan lyhyet väyryset ennen kuin lennättää palloa kärjessä juoksuun pyrähtävälle Rutterille. Rutter nappaa kauniissa pitkässä kaaressa lentävän syötön taikuri-Bergkamp tyylisesti suoraan ilmasta koukkuun, suojaa palloa gängsterin lailla ja pyyhkäisee sen ohi vastaan ryntäävään Carl Rusworthin: 2-1.

Vessaan on tauolla tunkua. Kioskissa on tulivuoren kuumaa kahvia ja jäistä John Smithiä. Ventiloitavaa ensimmäisestä jaksosta riittää. Hymy on herkässä, vaikka lämpötila on miedon antarktista.

Leeds on erittäin vahva toisen puoliajan alkuminuuteilla. Paikkoja lisämaaleille syntyy sarjana, joka pitää sisällään myös yhden Kamaran Swansea -puolustuksen puikoista Summervillelle pelaamaan paikan. Nähdäksemme tolppaan kolisee.

Tunnin kohdilla helisee. Sam Byramin vanhan liiton taklaus keskikentällä sinkoaa pallon Swansean puolustuslinjan eteen Rutterille, joka tarjoaa syötöllään kultaista leikkausta Jamesin nopeuteen. Swansean puolustuksen geometrian taidot eivät riitä Jamesin vauhtiin. James leikkaa keskelle ja pullottaa maalinkattoa Elland roadin illassa: 3-1 ja oma koira puraisee walesilaisia uudemman kerran.

Leeds pyörittää vaihtorulettia. Patrcik Bamfordille sinkoaa yläpuoleltamme melko hapanta palautetta. Kamara on kertaalleen karkaamassa läpiajoon, mutta Dan Jamesin lopputuote laidalta ei pääse Swansean laadunvalvonnan läpi. Peli päättyy Leedsin odotettuun ja vaadittuunkin voittoon. Centenary Pavilionissa tarjoillaan ranskalaisia, joiden joukkoon on sulateltu juustoa. Taksi hotellille löytyy kivuttomasti ja on aika puhallella ensimmäinen näytös päätökseensä.

 

***

Välipäivät 30.11-1.12

Torstai ja perjantai on sovittu rennoksi oleiluksi Leedsin ja Liverpoolin kanaalin varrella. Smythsin lelukauppa Crown pointissa osoittautuu jälleen hitiksi ja sieltä käydään tuliaisten lisäksi hakemassa illanviettoihin laatikkokaupalla jalkapallokortteja. Tarjolla lähinnä olevaa suolaa, rasvaa ja keltaista väriä sisällään pitävän ruuan vastapainoksi löytyy liian tulisia Nashvillen wingsejä Trinityn ostoskeskuksesta. Kulinaristinen puoli saadaan kuntoon ravintola Fazendan etelä-amerikkalaistyylisellä pöytiin tarjoiltavalla lihabuffetilla. Pääsemme samalla todistamaan, miten uutta lihanleikkaajaa koulitaan hartaasti ja jatkuvan palautteen tekniikalla uuteen työhönsä. Ritarimuseon kolmannen ensimmäisen kerroksen tarjoama on tutunlainen. Juolumarkkinoilla on vekkula -taloa, mulled wineä ja vaahtokarkkien paahtopiste. Kalvin Phillipsin muraali pitää paikkaansa ja odottaa kärsivällisesti Phillipsin paluuta Leedsiin. Illat pelataan Unoa ja avataan futiskorttipakkoja.

Välipäivien viettoa

Lauantai on taas pelipäivä.

***

Leeds-Middlesbrough

Kipuamme Beestonin kukkulalle ennen ottelua napsimaan kuvia puiden ja talojen takaa pilkistävästä Elland roadista. Kuura on hangannut nurmen valkoiseksi, mutta keli on lämpötilaltaan hellivämpi kuin keskiviikkona. Elland roadin kupeessa on säpinää ja hyväntuulisia ihmisiä jo muutamaa tuntia ennen ottelua. Stadionin sisäänkäyntien eteen kiertyy pitkiä jonoja ihmisistä, jotka ovat tulossa otteluun töihin. Leedsin kaupasta tarttuu mukaan pelipaitaa, Leeds -nallea ja aamutossuja.

Elland road I

Elland road II

Centenary Pavilionin sisäänkäynnillä meidät toivotetaan tervetulleeksi ”jälleen”. Isoilla screeneillä pyörii West Bromwichin ja Leicesterin ottelu, josta toivomme yksissä tuumin tasuria. Pöytäämme istuu hieman enemmän elämän kuluttamaan seuruetta kuin keskiviikkona. ”Tykkään kylmästä, koska olen teurastaja”, toteaa vieressäni istuva lädi, kun puhumme Suomesta. Menu on vaihtunut. Viinin merkki on Molo. West Bromwichin Carlos Corberán vetää kanin hatustaan ja nostaa viime hetken sivurajassa kaikki pelaajat paitsi yhden kolmenkymmenen metrin tienoille passiin jäävään puolustajan maalille. Leicester pääsee vastaiskuun ja siirtelee pallon lopulta tyhjiin: 1-2 ja apuja ei lauantai-iltaan tule muualta, joten ilmapiiri muuttuu voitosta pakkovoitto -vivahteiseksi.

Elland road kylpee talvisen auringon paisteessa, kun nousemme taas East Standin lehtereille. Marching on Together kaikuu keskiviikkoa kovemmilla desibeleillä. Tunnelma muutenkin on käsinkosketeltavampaa kuin keskiviikkona. Lauantai pelipäivänä ja kovempi derbyyn verrattavissa oleva vastustaja lisäävät kierroksia Elland roadin piirakanpaistouuniin. Toivon helppoa ja stressitöntä voittoa. Sellaista en saa. Peliä on pelattu kaksi nanosekuntia, kun Middlesbrough hyökkää vasemmalta. Alex Bangura löytää rangaistusalueen kulmilta Emmanuel Latte Lathin, joka veivaa jalkansa vapaaksi ja pallon etukulmasta sisään: 0-1 ja jälleen saamme katsella vastustajan voitontansseja ennen kuin peli on ehtinyt alkaakaan. Ohimoille hiipii epäuskoinen ajatus siitä, että näinköhän Leeds enää selviää muutamaan päivään toiseen kertaan vastustajan välittömästä shokkihoidosta.

Keitä meitä kaikki nyt olikaan

”Never stop the Madness”, ja Leeds muovailee ottelun valonnopeudella näköisekseen. Leeds rummuttaa välittömästi Middlesbroughin maalilla. Rumpukompin päätteeksi, joka pitää sisällään 3-4 maalipaikkaa, Dan James nousee vastoin fysiikan lakeja ja monia todennäköisyyksiä lentotornin herraksi ja nikkaa pallon maaliin: 1-1. Homma ei ota tasoituksen jälkeen rauhoittuakseen, vaan Leeds rymistelee heti perään vahvasti oikealta. Georginio Rutter ja Archie Gray neppailevat Graylle keskityspaikan oikealle laidalle. Gray toimittaa palloa maalille. Middlesbroughin pakki saa päätään väliin keskitykseen, mutta kuulan suunta käy edelleen maalia kohti, jossa siihen lennähtää toinen puutarhatontun pituinen Mighty White eli Crysencio Summerville, jonka hirvimäinen syöksypusku on tekemätön paikka Seny Diengille: 2-1 ja melkoinen määrä futisdraamaa on saatu paineahdettua pelin ensimmäiseen seitsemään minuuttiin.

Peli imee vahvasti mukaansa. Archie Graylle ja Georginiolle kaikuu chäntit. Myös tummempaa ja hiukan kyseenalaisempaa Jimmy Savile -läppää lentää kannattajien välillä. Edessäni kääntyy heppu, joka alkaa puhua minulle espanjaa. Joudumme hieman kiertämään kielimuuria, koska ehkäpä se onkin vain kannattamisen lämpö, joka vertautuu lauantai-illassa välimeren maihin, mutta kotipaikka on edelleen jäyhän kylmä Suomi.

Middlesbrough ei jämähdä niille sijoilleen, vaan pitäytyy pinnajahdissa mukana. Sen hyökkäyspään juoksut ja liike pitävät Leedsin stressitasot korkealla. Samaan aikaan Leedsin hyökkäsystrio masinoi hyökkäyksiään vieraiden päähän, joten ottelun vauhti ja  viihdearvo pysyvät tapissa. Puolen tunnin kohdilla Ethan Ampadu katkaisee Middlesbroughin puolustuksesta lähtevän heikohkon syötön ja toimittaa pallon Rutterille. Rutter kääntää vaivattomasti kokkansa kohti vieraiden maalia. Pikku kopsu nilkoille horjuttaa Rutteria sen verran, että palloa viittilöidään täplälle. Pallon taakse löytyy huojentavalla tavalla Joe Piroe, joka tekee rankkarista sen mitä pitääkin eli maalin: 3-1.

Joe Piroen rankkari

Draaman kaari ei ottelussa ota taittuakseen ja Middlesbrough pääsee vielä ennen taukoa maalin päähän. Lisäajalla annettu kulmapotku leijailee vapaalle tontille, jossa Latte Lath keskeyttää kahvihetkensä ja puskee vastustamattomasti pallon maalin takakulmaan: 3-2

Länsi-Yorkshiren piipusta, kun savu kohoaa

Tauolla kylmä ja kuuma ovat jälleen nelikentän ääripäissä. Leeds saa tunnin kohdalla lisää apuja peliinsä, kun Middlesbroughin Anfernee Dijksteelin peli päättyy toisen keltaisen kortin generoimaan suihkukomennukseen. Punaista toki oli jo vieraille aiemmin tarjolla, kun Dijksteel pyyhkäisi laidalta läpikarkaavan Summervillen nurin.

Leeds ei saa pistettyä miesylivoimastaan huolimatta peli petiin. Viinipullon verran on tiimalasi valuttanut aikaa, kun Middlesbrough pääsee nopeaan vastaiskuun. Sam Silveran keskitys ottaa kimmoketta Pascal Struijkista ja kopsahtaa tolppaan. Irtopallo putoaa boksiin Morgan Rogersin jalkoihin, jonka laukauksen eteen kotijoukkueen onneksi Joe Rodon sankarillisesti syöksyy. Sykkeet valuvat hiljalleen terveellisille tasoille. Vaihdosta blondattuna kehään tullut Patrick Bamford on vähällä rokottaa vanhaa seuraansa kulmapotkusta, mutta Dieng pilaa torjunnallaan pirskeet. Leeds voittaa täysin ansaitusti, vaikkakin melkoisella draamalla höystetyn ottelun.

Daniel Farken johdolla Valioliigaan

Centenary Pavilionista lähdetään vielä viimeiselle koukkaukselle lelukauppaan korttiostoksilla. Taksi vartoo tovin lelukaupan pihassa, kun viimeiset korttilaatikot lähtevät seuruumme mukaan juuri ennen lelukaupan sulkeutumista, ja olinhan se sen väärtti, sillä yhdestä paketista kaivetaan esiin kultainen Erling Haaland. Ehkä se osin enteilee viimeisten reissupäivien tapahtumia.

Viiniä: mulled wineä, moloa, polttavan kylmää ja kiehuvan kuumaa

Matkalla (osa III): Leeds United-Arsenal

Pelilista saa surutta punakynää. Omicron jyllää ja tartuntoja ilmenee Valioliiga -joukkueissa pelit peruvina ryppäinä. Lopulta listalle jää enää yksi peli: Leeds-Arsenal. Se on meidän peli ja kokoa reissua heitelleet sattumukset pelaavat meidän pihalle. Toki punakynää vedetään siihen tahtiin myös Leedsin pelaajalistaan, että vaatii melkoista ponnistelua uskoa edes jonkinlaiseen tulokseen, mutta jalkapallo on siitä hieno peli, että tämäkin peli alkaa 0-0:sta.

Leedsin peleihin lippujen saaminen on oma Odysseiansa, sillä kysyntä läikkyy reilusti tarjonnan yli. Omalla kohdalla useammalla laitteella jäsenille suunnatusta lipunmyynnistä tikettien kärkkyminen heti h-hetkellä toi bingon. Liput eivät ehtineet Suomeen ennen kuin lentokoneemme irtosi kiitoradalta, joten lipunmyynti järkkäsi meille duplikaatit pelipäiväksi lipputoimistoon. 

Olemme Elland Roadin kupeessa jo kolmea tuntia ennen peliä. Lippujen hakemisen lisäksi ohjelmassa on Leedsin kaupassa vierailu, ”rokoterannekkeen” hommaaminen ja matsiruoka Elland Roadin vieressä olevassa The Old Peacock pubissa. Stadionin lähistön värimaailma on korostuneen sinistä, keltaista ja valkoista, ja vaikka käsillä on hieman koleampi päivä niin tunnelma stadionin ympäristössä on raukeaa ja onnellisen yhteisöllistä.

Perinteitä ja uutta aikaa Elland Roadilla

Lapioituamme hampparit ja curryranskalaiset kitusiimme käppäilemme stadionin itäpuolelle ja kilautamme liput vuorollamme lipunlukijaan. Koronarannekkeita ei ainakaan kovin tarkasti portilla tarkisteta niin kuin ehkä saattoi lopulta odottaakin, vaikka moni todistukseton olikin vapauttanut lippunsa myyntiin peliä edeltävinä päivinä. 

Vahva sumu verhoaa savumaisena pilvenä kenttää, kun pelaaja lämmittelevät. Katsomonosat täyttyvät hiljalleen ja ensimmäisiä chänttejä viritellään.  Lopulta kotiyleisö tarttuu euforisesti pelin alkua enteilevän ”Marching on together” -kappaleen sävelmiin ja Elland Road konsertoi pieteetillä sitä, mistä Leeds Unitedissa on kaupungilleen kyse.

The Old Peacock pubin kautta Elland Roadille

Videolla Marching on Together:

Peli poljetaan käyntiin ja selväksi käy, että tänään ei muovi-istuimille tule olemaan paljoakaan käyttöä, mikäli meinaa kentälle nähdä. Nostan taisteluparin myös penkillensä seisomaan, jotta pelitapahtumista jää visuaalisiakin muistoja. Leeds aloittaa toiveita herättävän terävästi ja saa aivan ottelun alussa painettua pelin Arsenalin päätyyn. Taika kuitenkin raukeaa melko pian, kun Arsenal saa viriteltyä ensimmäiset hyökkäyksensä ja Leedsin puolustus on auttamattoman helisemässä. Arsenalilla on paikat tehdä ensimmäiseen vitoseen kaksi maalia. Sen jälkeen loukkaantumisten tainnuttaman Leedsin peli ei lähde rullaamaan, vaikka yleisö koettaa sitä lennättää. Oikeiden jalansijojen löytyminen puolustuspelissä ja lukuisat harhasyötöt värittävät Leedsin peliä. Arsenal kasvaa koko ajan ja Garbriel Martinelli on lopulta se kaveri, jonka sisäterä leijuttaa pallon ensimmäistä kertaa Leedsin maaliin.

Leeds vastaa ”Champion of Europe” -chäntillä ja taisteluparikin intoutuu heiluttamaan pokemon -teemaista Leedsin huiviaan, vaikka edellisen matsin peruilta olikin enemmän Manchesterin taivaansinisten miehiä. Raphinha loihtii kuin tyhjästä tasoituspaikan itselleen, mutta alakulma ei ole riittävän jyvällä ja kuti valuu ohi:

-Tehtiinkö me maali?, taistelupari kysäisee

Muutaman rytmikkään "Marcelo Bielsa" -säkeen jälkeen Martinelli on irti ja nostaa pallon toistamiseen Leedsin maaliin. Leedsin puolustuspelaaminen yskähtelee vielä ensimmäisellä puoliajalla kertaalleen Arsenalin siirrellessä palloa Leedsin boksissa. Kinttuja ei vain löydy oikeisiin väyliin ja niinpä ”Let your country down” -chänttinsä saanut Bukayo Saka flipperöi pallon jo kolmannen kerran Leedsin maaliin ja se kylvetys, joka neljä yötä ja neljäkymmentäviisi mailia M62:sta lounaaseen sijaitsevasta alkupisteestä sai alkunsa, jatkuu.

Puoliajalla brittipiirakat ja olut tekevät kauppansa. Ehdimme jälleen hyvin toisen puoliajan alkuun takaisin. Katsomon sisääntuloaukolle kiivennyt herrasmies antaa kipakkaa palautetta kentän suuntaan. Järkkäri käy rauhoitelemassa miestä, joka puolustelee käyttäytymistään selkeäsanaisella

-But they are shit! Look at them!

Kyllähän sitä aina toivoo, että 0-3 saattaisi kääntyä vielä joksikin muuksi, mutta pelinilme ei sellaiseksi lähde vääntymään, vaikka Arsenal nostaa hieman kengurunnahka tossuaan kaasulta. Ohi kulkevat ihmiset antavat ymmärtäviä katseita toisilleen. Ilo on revittävä tänäänkin jostain muusta kuin varsinaisesta peliesityksestä. Poikansa kanssa matsia katsomaan tullut brittjätkä laulaa nurmella pötköttelevälle Martin Ødegaardille ”You are just soft southern bastard” ja astelee murheellisen näköisenä takaisin omalle istumapaikalleen.

Tunnelma stadionilla valotaulun lukemista huolimatta on upea ja se kumpuaa jostain äärimmilleen kaupallisesti viritettyä brittifutiksen pirtaa syvemmistä sfääreistä. Leedsin näennäinen hallinta on lohduttavaa. Kenties Arsenalin Ben Whitekin haluaa antaa jotain Leedsille takaisin, kun hän lanaa holtittomasti Joe Gelhardtin boksissa nurin ja Leeds saa rankkarin. Raphinha jättää suorituksessaan samba-askeleet tällä kertaa hieman vähemmälle ja täräyttää pallon surutta oikeaan yläkulmaan. Reissun yhdestoista maali tulee lopulta oikeiden maalipuiden väliin ja siitä otetaan ilo irti. Länsi-Yorkshiren majakkaan syttyy hetkellisesti valo, jonka Emile Smith Rowe hyvin ajoitetulla juoksulla ja riittävän painavalla viimeistelyllä sammuttaa: 1-4.

Yksi maali oikeidenkin maalipuiden välliin

Loppukymppi, peliajan päättymisen jälkeinen kymppi ja matka stadionin aitojen läpi kohti seuraavia etappeja on väkevän ”We all love Leeds” -chäntin säestämää. Pelireissun tulokset ovat olleet karmeita, mutta se ei tässä hetkessä tunnu lainkaan niin pahalta kuin kotimaisessa irkkubaarissa karkeasti viikko sitten Rüdigerin kalasteleman lisäajan pilkun jälkeen. Oikeastaan tulokset eivät tunnu ollenkaan pahalta siihen onnentunteeseen peilaten, että näimme Leedsin paikanpäällä ja vieläpä Valioliigassa kaikkein niiden sattumusten ja suursäätilojen vaihteluiden jälkeen, jotka reissuamme kelluttivat.

Videolla: We all love Leeds

Taistelupari avaa kotiinpaluupäivän, joka lopulta piti sisällään yhden peruuntuneen junvavuoron, yhden peruuntuneen ja yhden myöhästyneen lennon, silmät säihkyen ja nauraen:

-Ne hävisi, vaikka niillä oli niin hyvä kannatus!

Mitäpä siihen lisäämään.

Viini: paikallisten riemusta ja kyyneleistä perinnereseptillä

Matkalla (osa II): välipäiviä

BBC:llä höyrytään COVID:sta ja somessa Leedsin 0-7 -tappiosta. Leedsin kannattajat vertailevat sitä lähihistorian vastaaviin mahalaskuihin. Yleisesti tappiota ei kannattajien joukossa pidetä niin merkittävänä kuin jotain muita aiempia kylvetyksiä, mutta vähintäänkin ne, joita Marcelo Bielsa ja Leeds ärsyttävät, ottavat faktavapaan ilon irti tappiosta. Omaa sydänalaa sekä lämmittää että kylmää se, kun pahemmaksi katastrofiksi nostetaan muutaman vuoden takainen 1-2 kotitappio leijonanosan vajaalla pelanneelle Wiganille. Kyseinen ottelu oli kirjoittajan neitsytmatka Elland Roadille ja sen haamut kaivetaan jälleen esiin (tarina: http://futistajaviinia.blogspot.com/2019/04/kapsaisiinia-elland-roadilla.html)

Tikulla silmään

Heräilemme taisteluparin kanssa myöhäisillan seikkailujen jälkeen mukavan myöhään. Sovimme edellisenä iltana vielä, että lähtisimme uudelleen Etihadille stadionkierroksen merkeissä. Olen eri yhteyksissä käynyt saman rundin Manchesterin punaisella puolella pariinkin kertaan, mutta Etihad on jäänyt vielä tästä tulokulmasta tutkimatta.

Etihad by day

Ennen kierrokselle lähtöä meitä ammutaan kuumemittarilla Manchester Cityn shopissa päähän ennen kuin saamme elokuvamuotoon puetun City -historiikin, sille varatuissa tiloissa. Opas haluaa myös omassa puheenvuorossaan korostaa Cityn pitkää historiaa, vaikka ”aina ei ole ollut näin helppoa”. Opas kierrättää meitä stadionilla ja kuvaa pelipäivän rutiineja. Hän kertoo että Etihadilla punaista väriä saa olla vain palovaroitusvaloissa ja tomaattikastikkeessa. Tomaattikastikkeestakin on kuulemma yritetty tehdä sinistä versiota, mutta toistaiseksi se ei ole onnistunut.

Kierros käy sekä koti- että vierasjoukkueen pukukoppien kautta. Opas kuvaa, miten pelipäivänä psykologista etua haetaan niin vierasjoukkueen pukukopin värityksen kuin stadionin ravintolan roskisten ohi kulkevan hämärän tunnelin kautta, joka vierasjoukkueen täytyy tarpoa ennen kuin ylipäätään pääsevät koppiin. Pukukopissa näkyy myös televisioyhtiöitä palvelemaan tehty sekuntitason aikataulu, jota sekä kotijoukkueen että vierasjoukkueen täytyy melko mojovien sakkojen uhalla noudattaa. Etihadin nurmea päästään vielä nuuskuttelemaan kulkemalla simuloitujen kannattajaäänien säestämänä pelaajaputkea pitkin.

Matsipäivän aikataulu

Kotijoukkueen pukukoppi

Palatessamme takaisin stadionin uumeniin vastaan lampsii omalla kierroksellaan poikajoukko Manchester Cityn verkkareissa. Oma arvaukseni on, että kyseessä on joku 13-15 -vuotiaiden juniorijoukkueista. Arvaus saa ehkä pientä lisäjengaa, kun ryhmän kärjessä kulkevan sälli huudahtaa

”No red!”

Näin se jalkapallokulttuuri ja oman värin tunnustaminen tartutetaan jo hyvissä ajoin.

Etihad

Etihadin ympäristössä yksi asia jaksaa myös hämmästyttää. Ihan stadionin ympäristössä ei oikein hyvää lounaspaikkaa meinaa löytyä, joten taisteluparin kanssa otetaan jälleen ekstrakilsoja alle ennen kuin löydämme pienen ravintolakeskittymän Claytonista. Ajoituksen kanssa on huonoa onnea, koska osa paikoista on juuri sulkeutumassa ja osa vasta aukeamassa. Kävelemme vielä pienen pätkän Ashton New roadia pitkin Grove Inn -pubiin asti. Elättelen pieniä toiveita, että siellä saattaisi vähintäänkin Fish and Chipsiä olla tarjolla, mutta kun pölähdämme tuopeistaan nauttivien herramiesten ihmeteltäväksi ja huikkaan tarjoilijalta ruokapuolta, niin vastaus on, että keskitymme täällä juomiseen.

Koputtelemme hiukan kahden jälkeen The Grasshopper placen ovea ja meidät päästetään sisään. Istahdamme karibialaisafrikkalaisen ravintolan penkeilla ja tilaamme juomat. Pieneksi ongelmaksi muodostuu se, että kokki ei ole tullut vielä töihin, vaan on vasta parin tunnin päästä sovittelemassa kokinhattua päähänsä, ja nälkähän tässä nimenomaan oli. Saamme sovittua ystävällisen henkilökunnan kanssa drumstickseistä ja ranskalaisista, ja eipä siinä hetkessä juuri muuta olisi toivottukaan. Taistelupari napsii ranskalaisia ja jammailee afrikkalaisten rytmien tahtiin. Tunnelmaa sävyttää muuten vain taaksemme istahtavan ravintola-asiakkaan hetkellinen ruuanodotuskuorsaus.

Lähtiessä heitetään vielä tarjoilijan kanssa asiaan kuuluvat nyrkkivitoset ja pian Über surruttaa jälleen kohti keskustaa. Mailiin on napsahtanut tarkemmat ohjeet siitä, mitä Leeds-Arsenal -ottelun pääseminen tulee edellyttämään ja twitteriä seuraamalla vielä sillä klausuulilla, että jos peliä nyt ylipäätään edes pelataan.

 

Leedsiin

Suoraan hotellilta hotellille ilman sen kummempaa matkalaukkujen roudaamista on lopulta niin houkutteleva vaihtoehto, että otamme taisteluparin kanssa suosiolla taksin Manchesterin Jurys Inn hotellilta Leedsin Doubletree Hiltoniin. Taksikuskin kanssa ehdimme käydä matkalla perus säätä, yhteiskuntaa ja koronaa -koskevat keskustelut ennen kuin Elland Road näkyy ja ikään kuin hiljaisesta sopimuksesta (olemmehan kuitenkin matkalla Manchesteristä Leedsiin) pidetty jalkapalloa koskeva vaitonaisuus rikkoutuu. Taksikuski kertoo tuoneensa jonain aiempana viikkona muutaman Leedsin fanin samaa reittiä Leedsiin ja kertoneen, että Elland Road tullaan siirtämään moottoritien toiselle puolelle, koska siellä on tasaisempaa maata. Sitten hän pyytää katsomaan ikkunasta tiettynä hetkenä ulos ja sanoo, että jatkossa Elland Roadia kutsutaan hautausmaaksi. Sekä edellispäiväinen 0-7 -tappio että nurmesta törröttävät hautaristit alleviivaavat tarinan sanomaa

-You aren’t Leeds fans, are you?

Myönnän olevani, mutta kerron myös osaavani arvostaa hyvää mustanhuumorin värittämää tarinaa.

-The other guys never called me back! taksikuski naurahtaa.

Viini: asvaltti- ja betonipölyinen