Futiskirjat: Football in Sun and Shadow, Eduardo Galeano

Eduardo Galeanon ”Football in Sun and Shadow” on historiankirjoitukseksi naamioitu rakkauskirjelmä jalkapallolle. Kirja sekä kääntää auringon jalkapallohistorian jo nuupahtaneisiin nuppuihin että pelmauttaa vielä lähimuistissa kytevät hiillokset roihuun. Nyt jo edesmennyt Galeano juoksuttaa estradille jalkapallohistorian merkittävimmät pelaajat, rekonstruoi kirjallisin keinoin hienoimmat maalit ja pelaa ajankuvilla taustoittaen MM-kisat uudelleen.

Eduardo Galeano: Football in Sun and Shadow

Kerronnan tasolla kyse on kaunokirjallisesta ja lyyrisestä teoksesta. Kirjaa rakentuu lyhyistä, jonkin henkilön, joukkueen, tapahtuman ja tai tilanteen kuvaavista kappaleista. Kirjan alku saattaa jopa tuntua hämmentävältä ennen kuin se paljastaa kronologisesti etenevän juonensa. Galeanon ote on romantisoiva, vaikka se paljastaa jalkapallosta myös sen nurjia puolia. Hetkittäin jalkapallo lyö yli tai se saa aikaan uskomattomia asioita. Jalkapallo saattaa unohtaa kaikki käytöstavat ja solvata äitinsä menettänyttä tuomaria huoranorpopenikaksi tai toisaalta se saattaa solmia aselevon keskelle sisällissotaa. Kukapa haluaisi sotia, jos vaihtoehtona on Pelén näkeminen?

Kirja haikailee menneiden aikojen luovan ja sambaavan jalkapallon perään. Samalla se piikittelee ja kuvaa satiirisesti nykyjana tehokkuuteen perustuvaa äärimmilleen kaupallistettua jalkapalloa, jossa pelaajat ovat kuin rikkaita orjia ja maailmanmestaruudet jaetaan pikemminkin urheiluvälinemerkkien kuin maajoukkueiden kesken. Kirja nosteleekin tarkoitushakuisesti jalustalle henkilöitä, jotka uhmaavat luonnonlakeja ja nauravat konemaisesti jauhavalle jalkapalloteollisuudelle.  Galeano toteaakin: fyysisyys on jalkapallossa ollut menestymisen tae yhtä vähän kuin älykkyysosamäärä työelämässä tai vehkeiden koko makuukammarissa. Galeano astelee itsevarmasti elämässään tappioon tuomittujen kannattajakatsomoon.

Kirjasta välittyy maailmaan ja jalkapalloon kietoutuvat elämänkokemus. Palloa välillä oikeaa, välillä vasenta laitaa ja välillä keskikaistaa kuljettavat vuosikymmenet asettavat asioille perspektiivin. Galeano muistuttelee kepeästi virnistelleen, miten hyvin asioista perillä olevat miamilaiset tiedonlähteet tiesivät vuosikymmenten ajan MM-kisojen aattona kertoa, miten Fidel Castron vallasta astuminen on vain tuntien kysymys. Tunnelma kuitenkin vakavoituu, kun Galeano siirtyy kotikentälleen Etelä-Amerikkaan peippailemaan pitkin slummien kapeita katuja tai runoilemaan Uruguaylaisista jalkapallosankareista.

Jalkapallo parhaimmillaan tuo elämään satujen taianomaisuutta ja sellaista magiaa, jolle hektisessä ajassa otsakurtussa paahtava kulkija saattaa herkästi tulla sokeaksi.  Sen kirja kertoo ja sen, miten Galeanon sydämessä asustava pieni poika nukahti erämaassa kaktusta vasten pallo sylissään.

Viinikuvaus: kaktusviini

Manchester United-Liverpool: metallinmakuinen ikiklassikko

Liverpoolin ja Manchester Unitedin välinen ”North West” -derby on Superclásicon, El Clásicon, Old Firmin ja Milanon derbyn ohella yksi maailman seuratuimpia otteluita. Ottelu heijastelee kilpailuasetelmaa ja voimakasta tunnesidettä, joka Liverpoolin ja Manchesterin kaupunkien välillä on historiallisesti ollut niin teollisuuden, talouden kuin musiikinkin näkökulmasta. Teollisen vallankumouksen aikana Liverpool kasvoi taloudellisesti satamatoimintansa johdosta ja Manchesterin talouskasvu pohjasi tekstiiliteollisuudelle. Manchester hyödynsi Liverpoolin satama-aluetta omaan kasvuunsa. Kasvun kausi päättyi suureen lamaan. Kaupunkien elvyttyä lamasta Liverpoolissa haluttiin korkeampia tariffeja sataman käytöstä ja vastaiskuna tälle Manchesterissä ryhdyttiin rakentamaan omaa kanaaliaan, jonka avulla ohitettiin Liverpoolin satama. 

Vuonna 1958 Münchenin lentokoneonnettomuudessa kuoli seitsemän Manchesterin Unitedin pelaajaa. Tapaus herätti paljon sympatiaa ympäri maailman, mutta Liverpoolissa tragediaan suhtauduttiin osin ivallisestikin. Tragedioiden osalta tilejä tasailtiin 1989 Hillsboroughin -tragedian yhteydessä, kun 96 Liverpoolin kannattajaa tallautui kuoliaaksi. Manchesteriläiset saivat lyömäaseen Münchenin tragediaa vastaan. Pieni joukko tarttui lihanuijaan.

Liverpool ja Manchester United ovat englantilaisessa jalkapallossa kaksi menestyneintä joukkuetta ja niiden kotikaupungit sijaitsevat vain kivenheiton päässä toisistaan, joten kenttä Liverpoolin satamajätkien ja Manchesterin tehdastyöläisten köydenvedolle on erityisen hedelmällinen. Niin pientä saavutusta tai kunniamainintaa ei ole olemassakaan, jota ei Liverpoolin ja Manchesterin välillä mittailtaisi. Liverpoolin suuruuden vuodet osuvat 1970-1980-luvulle, jolloin se kotiutteli kannuja siihen tahtiin, että palkintokaapin saumat natisivat. Liverpoolin suuruuden vuodet päätti nuori skottivalmentaja Alex Ferguson, joka Manchesteriin saavuttuaan julkisesti kertoi potkivansa Liverpoolin alas orreltaan. Niin hän sitten tekikin ja piiskasi Unitedin palkintoravissa Liverpoolin ohitse.

Sekä Liverpool että Manchester United piirtävät rintamalinjaa myös kotikaupunkiensa jalkapallokartoille. Alex Fergusonin punaisen dynastian jälkeen Manchesterin lippusaloissa ovat sateisina futisiltoina lepatelleet vaaleansiniset liput. Liverpoolinkin suuruuden vuodet kumisevat jossain menneiden aikojen holveissa, mutta Evertonia se ei ole päästänyt ohitseen oikeastaan missään vaiheessa. Manchester Unitedin ja Liverpoolin faneille juuri keskinäiset ottelut ovat kuitenkin se kaikkein suurin juttu, joka intensiteetillään ja tunnekuohuillaan häivyttää kaupunkien sisäisten derbyjen jäljet. Ironisesti Manchester Cityn ja Evertonin kannattajat pitävät juuri kotikaupunkiensa joukkueitta pahimpina vastustajinaan. Vihanpito ei siis ole aivan molemminpuoleista

Aika historian havinan jälkeen

Liverpoolin ja Manchester Unitedin kohtaamisissa nyrkit ja veitset ovat heiluneet, niin verbaalisia kuin ruudinhajuisia laukauksia on ammuttu ja ilotulitteet eivät ole aina ollut taivaalle, vaan vastustajana kannattajakatsomoon suunnattuja. Syvältä kumpuava vihanpito on vuosien saatossa laimentunut tai ainakin se on räiskyvästä tulimerestä muuttunut kuumuutta hohkaavaksi saunakiveksi. Roiskeita on lentänyt niin pelaajien julkisista kannanotoista kuin esimerkiksi Luis Suarezia ja Patrice Evraa koskevasta rasismikohusta. Hyvällä syyllä voidaan todeta, että ”ystäviä tässä ei olla eikä tulla jatkossa olemaankaan”. Ottelut Manchester Unitedin ja Liverpoolin välillä ovat odotusarvoisesti olleet fyysisiä. Tunnelma rakentuu fanien ja pelaajien symbioosissa.

Tämän päivän ottelu on erityinen, koska panokset ovat todella kovat. Liverpool roikkuu aidosti mestaruusaluksen siivestä loputtoman pudotuksen yllä rinta rinnan Manchester Cityn kanssa. Manchester United kurottaa Mestareiden liigan paikkaan, mutta mielessä välkkyy varmasti myös mahdollisuus lipsauttaa Liverpool alas mestaruustaistelusta. Olisikin mielenkiintoista tutkia kumpaan vaihtoehtoon Manchester Unitedin fanit pakkovalinnan edessä päätyisivät: paikkaan Mestareiden liigassa vai siihen, että Liverpoolille ei suotaisi mestaruutta?

Pelillisesti Liverpool ei varmasti nosta uusia naamareita kasvoilleen, vaan lähtee pelaamaan sille ominaista intensiivistä jalkapalloa ja erityisesti Unitedin puolustuksen pelinrakentelua tullaan paineistamaan. Jürgen Klopilla on varmasti myös joitain piennisäkkäitä hatusta nostettavanaan. Unitedille varmasti kävisi se, että se pystyisi hillitsemään pelin intensiteettiä oman pallonhallinnan kautta, mutta derbyn imu saattaa kuitenkin viedä jossain kohtaa mennessään ja vauhtisokeus iskeä. Yleisön näkökulmasta todennäköisyydet ovat vauhdikkaan, fyysisen ja tapahtumarikkaan puolella taktisen siirtelyn sijaan. 

PSG repi Ole Gunnar Solskjærin voittamattomuuden verkkoihin ensimmäisen kivuliaan aukon, joten Molden arkkienkelin säihke ei ole enää aivan niin koskematonta. Liverpool lähtee otteluun lievänä ennakkosuosikkina, vaikka Liverpoolin kauden parhaan lennon jälkeen kitka nappulakenkien alla on jonkin verran vähentynyt ja liukastumisvaara on olemassa.

Viinikuvaus: verellä höystetty ikiklassikko, jossa enemmän tunnetta kuin järkeä