Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taiki Kagayama. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taiki Kagayama. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. lokakuuta 2021

Ilves-FC Inter: Tapparaa ja Inter Turku shalalalaa-la-laa-laa-laa

Runosmäen Teboilin pihalle vihmoo syyssade. Tuijottelen lentolaukku jaloissani tyhjälle bussipysäkille. Kyyti Tampereelle oli ehtinyt jo lähteä, mutta se on kääntynyt takaisin. Ultraboyzin minibussi kaartaa parkkipaikalle. Nopeasti todetaan se, että tauko jäänee nyt hiukan lyhyeksi, mutta matsiin kyllä ehditään. Oikeastaan koko matkan sataa ja myös Tampereella sataa, joten katsomopaikkamme on siirretty pääkatsomon puolelle. Portilla lipunlukijat hangoittelevat vastaan, mutta helpottavia kilahduksia alkaa kuulumaan, kun sojotan kännykän taskulampulla QR -koodeja. Pelin alkuun on vielä kymmenisen minuuttia eli Ratinassa kaikki hyvin.


Kiitos Inter!

Pääkatsomoa on täytetty Ilveksen junioreilla ja heidän vanhemmillaan. Sen verran ilmantilaa on kuitenkin vapaana, että mitään hornankattilaa ei Ratinasta näillä rakenteilla ja katsojamäärillä saada. Yksi ottelun käänteentekevistä hetkistä nähdään jo minuutin pelin jälkeen, kun tupsukorvien Teemu Jäntin kuti pomppaa Inter -puolustuksesta vaakaputken alareunaan ja siitä Lassi Järvenpäälle, joka luutii pallon pois vaara-alueelta. Ottelun ensimmäiset hetket painellaan muutenkin vauhdilla päästä päähän, joka lupaa viihdyttävää futisiltaa, vaikka kannustushuudot katoavatkin kohti sateista avaruutta. Ensimmäiseen vitoseen sekä vieraat että kotiväki käyvät koputtelemassa ovella, mutta takalukko pitää vielä molemmissa päissä.


Mestari työssään

Varttisatasta käydään, kun salvat murtuvat. Keskikentälle viime matseissa hienosti kotiutunut Noah Nurmi hakee laidalla pysäyttämättömällä liike-energialla puuskuttavan Benjamin Källmanin, joka taittaa edessään pyllähtävän Tatu Miettusen edestä keskelle ja antaa vasurinsa laulaa. Rasmus Leislahti kellahtaa vielä kudin eteen, mutta pesäpaikalla ensimmäisenä pyörii Aleksi Paananen, joka pistää toisella yrittämällä munan kennoon. Sen enempää ei munakenno enää ensimmäisellä puoliajalla täyty, mutta johdon tärkeys korostuu, kun Seinjäjoelta saadaan vaimeanrätisevällä äänellä tieto siitä, että nottajokisetkin johtavat kupsukkaa.

Puoliajalla lämmikettä saa mukavasti Ärjyn Ripasta ja chilisemmätkin palat saadaan huuhdottua kullanruskealla virvokkeella, joka tarjoillaan ihan klassisesta muovituopista.

Sinimustat saavat heti toisen puoliajan alkuun säpinää Ilveksen maalille, mutta siimoja ei vielä sen enempää venytellä. Inter vaikuttaa olevan vallitsevaan tilanteeseen ihan tyytyväinen eikä Ilveskään vaikuta ihan metsästysretkellä olevan, joten tempo hiisaa hieman

-Tapparaa ja Inter Turku, shalalalaa-la-laa-laa-laa, kajahtaa Armadan rallattelukirjasta.

Jossain siinä sivussa Miettunen päättää, ettei enää tällä kaudella käy Källmanin edessä perseelleen ja tinttaa avojäätaklauksen eteenpäin kiitävään Källmaniin. Lätkästä tästä olisi lähdetty suihkuun ja futisviheriölläkään kaikki ei ihan loksahda paikalleen, koska Miettunen selviää varoituksella tai sitten vaan tuomariston osalta turvaudutaan valotaululla räpsyvään korttikoneeseen, jossa räpsyy kaikkea vihreästä, mustaan ja seepraan. Källman lähtee tikattavaksi ja taika-Taiki vapautetaan nurmen puolelle. 

Nuoren Miettusen kärsimykset saavat Interiä vastaan vielä yhden luvun, kun Kagayama sipsuttaa Miettusen edestä Lassi Järvenpään matalaan keskitykseen ja ottelun ratkaisu näkee stadionin valot. Samalla myös ratkeaa se, että Inter pelaa sunnuntaina Veritaksella pronssista ja kausi tulee saamaan jännittävän päätöksen.


Taikin taikaa: 0-2

Niilon pojilta pyydetään vielä vierasmobin toimesta ”laulua”, mutta kuulematta se jää. Hyväntuulinen porukka lampsii sukat märkinä pois kauden viimeisestä vierasottelusta.

Viini: Pyynikiltä pikkuisen enemmän lämmittävää

lauantai 11. syyskuuta 2021

FC Inter-HJK: vain vähän tai ei ollenkaan jossiteltavaa

FC Interin syyskuun ensimmäinen kotipeli Veritaksella otti ekstranostalgiaa alleen, kun José Riveiro odotetusti ilmoitti kuluvan kauden olevan hänen viimeisensä Turun sinimustalla puolella. Kohtalon oikusta Interillä oli vastassa juuri HJK, jonka palkkalistoilta Riveiro oli muutama vuosi takaperin Turkuun jigitelty. Ottelun juhlavuutta lisäsi entisestään se, että Veritaksen terassin aidoille oli viritelty Interin lippuja ja lehtereille asti ounailtiin kauden ennätysyleisöä ja tämä aavistus piti lopulta myös kutinsa.

Kapteenit tekemässä, mitä kapteenit tekevät

Tunnelma Veritaksella on likipitäen kauden parasta. HJK ei kuitenkaan tullut Turkuun tunnelmoimaan, vaan stadilaisten tarkoitus oli latoa palloa maalin voittoon oikeuttavan määrän verran. HJK omii alussa pallon ja Inter liikkuu sen perässä. Peliä on käyty reilu viitisen minuuttia, kun Inter menettää pallon keskikentällä ja sen jälkeen tulee kiire. Filip Valencic saa pallon toppareiden väliin ja ohittaa Henrik Moisanderin, mutta ajautuu sen verran pieneen kulmaan, että lähtee pudottamaan palloa Roope Riskille. Riskin kuti tulpataan vielä kokoonpanoon palanneen Arttu Hoskosen toimesta, mutta sekä paluupallon osoitteesta että sitä seuranneesta Lucas Lingmanin tolpan kautta maaliin kiertävästä sutaisusta Klubi ottaa kaksi peräkkäistä osumaa bingo -riviinsä ja siirtyy ottelussa johtoon.

Inter saa maalin jälkeen hiljalleen kynttilänsä palamaan ja palloa jalkoihinsa. Timo Furuholm ehtii muistuttaa Valencicia yhteisistä vuosista ennen kuin reilu parinkymmenen minuutin pelin jälkeen Petteri Forsell saa tonttinsa hyvin illassa täyttäneeltä Anthony Annanilta pallon pariin kymmeneen metriin ja läväyttää sädetikkuja pöytään. Peli on tasan. HJK avaa heti maalin jälkeen porstuan oven ja tuuletusikkunat. Sinimustat kynttilät lähtevät lepattamaan HJK:n viedessä päättäväisesti pelin takaisin Interin päätyyn.


Martti ja Matti tekemässä, mitä Martti ja Matti tekevät

Varttisatasta tikittää, kun HJK repii muutamalla hyvällä syötöllä Interin pakan levälleen ja David Browne pääsee sihtaamaan ladon seinään. Moisander saa näppejään vielä väliin, mutta pallon mentävää tonttia ja palloa liikuttavaa liike-energiaa on sen verran, että HJK:n maalia ei estä mikään. Kelloon käännetään kymppi lisää, kun HJK saa jekutettua Interin puolustuksen väärille jalansijoille. Läpi on Jair, joka kopauttaa illan epäonnisimman miehen eli Moisanderin Henkan jalkojen kautta pallon kolmannen kerran Interin maaliin. Sen ihmeempiä ei ensimmäiseen puoliaikaan enää mahdu.

Inter muuttaa hieman ryhmitelmäänsä toiselle puoliajalla ja siirtyy kahden topparin linjaan. Interin peliin tulee lisää pitoa ja tuttuja elementtejä. Muun muassa Benjamin Källmanille alkaa löytyä rynnistyskaistaa ja HJK:n ensimmäisen puoliajan täysituuletuksen jälkeen tikkuja raavitaan jälleen. Toki HJK käy myös muutaman kerran hyvillä paikoilla, mutta nyt kentän kaltevuus ja tolppien kaaret eivät ole Klubille optimoituja.


Kannattajat tekemässä, mitä kannattajat tekevät

Kentälle energisesti sisään tullut Taiki Kagayama pääsee kokeilemaan kertaalleen, Alejandro Sainz pääsee kokeilemaan kertaalleen ja lopulta aivan lopussa F&F -akseli pääsee kokeilemaan kertaalleen, mutta mahdolliset rääppijäiset siirtyvät kuun loppupuolelle Helsinkiin pidettäväksi. Tunnelmallinen kauden ennätysyleisön tahdittama futisilta jättää lopulta aika vähän jossiteltavaa ja jotenkin tämänkertainen kotitappio putoaa tavallista pehmeämmin koloonsa sekä futiksen että elämän kiertokulussa.

Viini: viisasten juoma

maanantai 9. elokuuta 2021

FC Haka-FC Inter: savua silmissä

Ehkä siinä oli jotain pahaenteistä, kun tuttu taukopaikka oli pistänyt ovet säppiin. Bussimatkalla ehditään kuitenkin hyvässä hengessä spekuloida sillä, että jos Rick Kettingistä saadaan puolimiljoonaa, niin FC Interillä saattaisi olla varaa Lionel Messiin viikon sopparilla.


Kotijoukkue, vierasjoukkue, tuomaristo ja Veikkausliigan legendaarisin tulostaulu. Check.

Vieraskannattajat lasketaan kymmenissä ja katsomoissa vaikuttaa olevan ihan kivasti porukkaa muutenkin.  Haka aloittaa väkevästi. Haka ei tule otteluennakoissa ennakoidun suoraviivaisesti, vaan etenee lyhyemmillä syötöillä eteenpäin. Interillä menee kymmenisen minuuttia ennen kuin se laskeutuu identiteettinsä mukaisen pelin alustalle. Inter saa kohtalaisia palloja ja juoksuja alussa boksiin, mutta valkeakoskiset ovat viekkaalla päällä. Hakan puolustus saa horjutettua sekä Timo Furuholmia että Benjamin Källmania juuri sopivasti, etteivät he toisaalta pääse aivan herkkupalalle asti ja toisaalta juuri sopivasti sille, että pilkut jäävät jakamatta. Läpikirmaava Taiki Kagayamakin pukataan juuri sopivan keveästi nurin, ettei rikettä ja punakorttia tarvitse lähteä määräämään.


Inter sai pelistä otetta Hakan alkurynnistyksen jälkeen, mutta Haka puolusti riittävän viekkaasti

Haka luo ensimmäiseen puoleen tuntiin paremmat maalipaikat, mutta ylärima on kotijoukkueelle hiukan liian matalalla. Ottelu muuttaa merkittävästi muotoaan, kun Maximus Tainio koppaa reippaasti myöhässä vastaiskuun kirmaavaa Källmania koiville ja pitkähkön kyläkokouksen päätteeksi Tainio pistetään kilometreille. 

Tehtaan kentällä eletään aivan viimeisiä sekunteja, kun Janne-Pekka Laineen kulma putoaa piipuista korkeimmalle eli Niklas Fribergille, jonka pusku kolahtaa kottikärryyn. Ottelu siirtyy lakisääteiselle kotijoukkueen johdossa ja Tainion rokulipäivästä huolimatta.


Uusi muoto ottelulle

Toinen puoliaika on yllättäen juuri vierasjoukkueen näkökulmasta piinaava. Inter pyörittää palloa Hakan kenttäpuoliskolla, mutta sellusta ei saada paperia. Ei sitten millään. Pallo vaikuttaa liikkuvan jotenkin verkkaasti ja Haka liikkuu riittävästi, ettei avoimia ovia aukea. Seurauksena on radaltaan karkaavia keskityksiä, joiden kanssa Hakalla ei erityisemmin ole ongelmia. 

Kello tikkaa hitaasti mutta varmasti kuin pitkää viikonloppua odotellessa. Haka käärii lopulta rullansa valmiiksi ja piilottaa sen joukkoon voitottoman kotirupeamansa ja maalittoman ylityöputkensa. Kirjoittaja ottaa vierasmatkojensa kuvakirjaan yhden lomanpäätösspesiaaliin, joka ei palaavaan arkeen anna mitään pehmikettä tahi lämmikettä.


Henrik Moisander veti lopussa pisimmän korren, vaikka Haka pääsi juhlimaan koko pelin voittoa

Viini: nokisesta astiasta juotettu

sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

IFK Mariehamn-FC Inter: reissurevanssi

Punaista asvalttia pitkin käyvä matka Bambölestä Wiklöfin imperiumiin koukkaa Pub Niskan kautta (koska sellaiseenhan ei Turussa pääsee). Tällä kertaa ollaan lähtökohtaisesti myös lokeilta turvassa, sillä vanhojen kalastajarakennusten väliin rakennetun terassin päällä on suojaverkkoa, jonka ohitse ainoastaan yksi Einstein -tason naakka löytää lounaan aikana tiensä. Pizzat virutellaan Stallhagenin tuotteilla ja kahvi kuuluu kauppaan.

Törmäämme muihin Interin kannattajiin pohjoispäädyn lippupisteellä. Maarianhaminan reissuilla on ymmärrettävästi oma hohtonsa kannattajien mielissä ja nytkin mukana olevat sinimustat lasketaan kymmenissä. Armadan maanantaisesti tifosta alkaneet huomionosoitukset kahdeksankymmentä vuotta täyttävälle Stefan Håkansille saavat jatkoa Ultraboyzin synttäribanderollista. Ottelu on juhlaottelu ja samalla Interille tärkeä vedenjakaja loppukautta ajatellen. Viimeksi tällä reissulla hävittiin, mutta nyt on tarkoitus voittaa.


Wiklöf Holding Areena valmistautumassa Stefan Håkansin juhlaotteluun


Interin kokoonpano näyttää voittavalta. Peli painuu IFK Mariehamnin päätyyn ottelun alkuhetkistä alkaen. Kannattajakatsomosta Interin hyvää peli-ilmettä kompataan vanhoja ja uudempia kannatushuutoja ja chantteja muistellen: osa osuu paremmin sanalleen ja osa sopivasti viereen, mutta duot, triot, kvartetit, kvintetit ja isommat kuorot tuovat hyvän lisänsä otteluun. Myös IFK Mariehamnin päädyssä rallatellaan tavallista reippaammin.

Taistelupari siskoineen kiipeilee katsomoiden välisellä aidalla ja poimii kentälle sinkoilevista kommenteista mielestään hauskimmat. Samaan aikaan pelin seuraaminen pohjoispäädystä vaatisi oopperakiikareita, sillä Henrik Moisanderin maalilla ei juuri käydä. 

Aleksi Paananen koettelee rangaistusalueen rajalta Oskari Forsmania jo parin minuutin pelin jälkeen, mutta aika ei ole vielä maalille valmis. Paanasen lisäksi Taiki Kagayama ja Benjamin Källman käyvät myös ensimmäisellä puoliajalla kalapaikoilla, mutta harjaantumattoman silmään saattaisi näyttää, että siimoissa on hyökkäyskolmanneksella vielä solmuja, mutta tietäjät tiesivät, että maaleja säästeltiin toiselle puoliajalla, jotta ne saadaan taas tehtyä kannattajakatsomon päätyyn.


Pohjoispäädyssä oli sen verran vähän tapahtumia ensimmäisellä puoliajalla, että tässä kuva Pub Niskan opasteesta

Puoliajalla muistellaan niitä, joilta historian saatossa tehdyillä Kongon reissuilla on syystä tai toisesta jäänyt matsi näkemättä, ja onnitellaan Stallhagenin ääressä niitä, jotka tällä kertaa stadionille asti pääsivät.

Inter tulee vahvasti myös toiselle puoliajalle. Laiturin päässä käy nyt vuorollaan Arttu Hoskosta, Timo Furuholmia ja Källmania. Lisäksi vieraiden Eero Tamminen muistuttaa kalavesien arvaamattomuudesta ennen kuin Taiki Kagayama pudottaa volleyllä dynamiitin Furuholmin pudotuksesta kaislikoiden väliin ja johan alkaa hopeakylkistä nousemaan pintaan. Inter ansaitusti, joskaan ei helpoimman kautta johtoon.

Forsman joutuu esittämään vielä muutaman uimahypyn ennen kuin IFK Mariehamn saa pelin draaman kannalta tarpeelliset läheltä piti tilanteet. Vihreävalkoisten kynttilät puhalletaan kuitenkin sammuksiin, kun Källman pistää nappisyötön läpi tikkaavalle Kagayamalle. Mohammed Abubakari heittää viimeisenä tekonaan pelastusrenkaan Kagayaman lanteille ja kävelee sen jälkeen punaisen kortin saattamana saunamajaan. Källmanin painava sivuverkkoihin painuva rankkari on tekemätön paikka Forsmanille.

Videolla Källmanin pilkku katsomosta käsin:


Sinimustien karstat pyyhitään Wiklöf Holding Areenalle. Tytär käy vielä ennen nukkumaanmenoa kertomassa, että hänellä oli hauskaa pelissä, kun siellä oli niitä miehiä, jotka huutelivat kentälle kaikkea hassua. Toteamusta voi tunnustella paristakin eri kohdasta, mutta kenties seuraavaan kotipeliin marssitaan taas kappaletta isommalla porukalla.


Onnea Stefan Håkans ja onnea FC Inter Turku


Viini: sinimusta, raivohullu 

torstai 15. heinäkuuta 2021

Retkellä Porissa: MuSa - PK-35

Laitan kyselyä kotijoukkueelle siitä, mikä on alin ikä sille, että otteluun tarvitsee ostaa liput. Vastaus on ”12”. Muistutan itseäni siitä, että tämä on Pori eikä asia vaadi sen kummempia lätinöitä. Hotellimme edestä laahustaa kaveri ilman kenkiä ennen kuin lähdemme Porin stadionille, mikä leimaa yllä olevan asian. Kirjoittajalla on yhden pelin verran aiempaa kokemusta MuSa:sta. Tuolloin porilaisten riveissä Veritaksella dominoi muuan Taiki Kagayama, joka sittemmin kalasteltiin Turun Interiin.

Porin stadionin parkkipaikoilla on tungosta ja lippuluukkujen eteen kertyy jonoa. MuSa on sementoinut paikkansa kaupungin ykkösjoukkueena ja se liikuttaa porukkaa.

Rumpu kolahtelee satunnaisesti. MuSa pyörittää peliä ympäri kenttää liikkuvan Naoki Maedan kautta. Boksissa kärkikohteena on Matias Koskinen. PK-35 pyrkii saamaan MuSan prässin alta pois päästyään palloa juonikkaan oloisille hyökkääjilleen Jonathan Muzingalle ja Ben Geraldille. Gerald irtoaakin puolittain läpi, kun peliä on pelattu seitsemän minuuttia, mutta kuti karkaa takatolpasta ohi.


Naoki Maeda taituroi laajalla säteellä


Kolmentoista minuutin jälkeen nähdään todella upea maali. Kulman jälkitilanteesta peliväline pyörii noin kolmeen-kolmeenviiteen. Matias Sallila on ensimmäisenä pallossa ja lataa niin, että ovet ja ikkunat tippuvat. Pallo kopsahtaa tolpan kautta maalin yläkulmaan ja homma on täyttä eurogoals -kamaa. Palloa haettaisiin luultavasti edelleen Porin lentokentän suunnalta, mikäli maaliverkot eivät olisi sen liitoa pysäyttäneet.

MuSa saa maalista hyvää henkeä peliinsä ja PK-35:llä on entisestään vaikeampaa saada palloa hyökkäykseen. Puolen tunnin pelin jälkeen nähdään kentällä jo sääriluiden kolinaa ja peli lämpenee. MuSan kovaäänisin katsomoraakkuja pääsee pyytämään tuomarilta keltaista korttia ja joitain niitä vierasjoukkueelle jaetaankin. Ensimmäinen nelivitonen päätetään kotijoukkueen johdossa.


Maalinedus ryminää

Puoliajalla minulle poksautetaan olutkarsinassa Rocking Bear Brewers Mu-Sa -olut, mistä tulee hyvä mieli ja kyllähän jokaisella itseään kunnioittavalla seuralla tulisi olla oma artesaanioluensa.


Mu-Sa -olut täältä


MuSa jatkaa toisella puoliajalla hyvällä otteella. Se vie sähäkästi kaksinkamppailuja ja juoksee tilan kentältä. Lisäksi MuSan pelaajat liikuttelevat näyttävästi palloa pienessäkin tilassa ja helposti voitaneen todeta MuSan pelaavan hyvää futista. PK-35:llä on vaikeampaa, mutta Muzinga, Gerald ja vaihdosta sisään tullut Charles Katashira muodostavat niin juonikkaan jazz -trion, että heiltä voi odottaa maalia. Ottelun voitto lipsahtaa MuSan näpeistä, koska se ei saa paikoistaan peliä lyötyä vartaaseen.


PK-35:n hyökkääjät olivat liukkaammasta päästä


Varsinaista peliaikaa on kymppi pelaamatta, kun Muzinga lähtee Toni Korkiakosken pitkän avauksen lennättämänä haastamaan MuSan pakkeja. Muzinga ajautuu melko laitaan, mutta ulosmittaa tilanteesta enemmän kuin mitkään odotusarvot antavat osviittaa ja uittaa pallon etukulmasta sisään. Klassinen ”kun et itse tee, niin kaveri kyllä tekee” saa yhden ilmentymänsä Porin stadionilla ja peli on tasan. Maalin jälkeen pelisuunnitelmat rutistetaan ruttuun ja viskataan peltiroskikseen. Hetki paahdetaan päästä päähän ja haetaan ottelulle voittajaa, mutta sellaista ei tähän iltaan kuitenkaan löydy.


Katsojia kellotettiin 961 kappaletta


Karhu jaetaan, vaikka kotijoukkue ja inan vajaa tuhannen verran sen kannattajista, saattaakin peliesityksen takia katsoa tulosta alta kulmain.

Viini: Rockin Bear Brewersiltä paikallista


*PK-35 ei ole vantaalainen joukkue, kuten blogissa virheellisesti mainittiin, vaan se nykyisellään tulee Helsingin Pihlajamäestä

keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

FC Inter-FC Lahti: sinnepäin

Turussa kaikki on vähän sinnepäin. Olen olevani fiksu ja kierrän Aninkaisten ikuisessa kesäremontissa olevan väylän itäpuolelta vain havaitakseni Datacenterin kohdalla kokovartalo -siltä näyttävän körilään viittovan minut pois Kupittaan suunnalta. Veritakselle pääsy on tehty niin hankalaksi, että alan epäillä jonkinlaista salaliittoteoriaa. Taistelupari ottaa torkut, kun lähden hakemaan seuraava kiertoreittiä, joka kulkee suunnilleen Kiinan Shandongin kautta. Tilanne eskaloituu siihen malliin, että huomaan kääntäväni vielä vastaantulevien kaistalle odottamaan punaisen valon vaihtumista. No. Kaksi miinusta on plus ja heilautan itseni viimein Hippoksentielle ja stadioni alkaa piirtymään maisemaan.


Tietyömaat väistetty ja peli voi alkaa


Interin kalustoa on murjottu oikein olan takaa ja kokoonpano on vähintäänkin nuorekas, mutta mikäpä siinä, asiat ovat niin kuin ovat ja nuoriso saa ahmia vastuuta sinimustalta pöydältä nyt oikein olan takaa. Kannattajakatsomon baritoni helähtää tällä kertaa ilman rumpua, mutta biisit ovat niikseen tuttuja, että rytmissä pysytään ja ääntä lähtee.

Interin peli rullaa heti alussa hienosti.  Jopa odotettua hienommin. Lahti nojaa jo valmiiksi köysiin, kun sinimustat tuovat hyökkäyksiä sarjana kohti valkopaitojen maalia. Kahvi ei ehdi jäähtyä kupeissa eikä oluen vaahto laskeutua mukeissa, kun Alejandro Sainz vapauttaa määrämittaisella Benjamin Källmanin läpiajoon ja Benkkuhan toimittaa: vartalo väännetään sellaiseen asentoon ennen laukausta, ettei Antonio Reguerolle jää oikein mitään käsitystä siitä, miltä puolelta häntä puijataan. Inter johtoon. Kuuluttaja huudattaa ensin Rick Kettingiä. Kyseessä lienee joko käytännön pila tai auringonpistos, mutta sen pelin aion olla itsekin näkemässä, kun Ketting kipittelee topparin tontilta vastustajan puolustuslinjaa karkuun. Jään odottamaan.

Kahvi on edelleen lämmintä ja vaahtokaan ei ole kokonaan haihtunut, kun Lassi Järvenpää pistää kauniin matalan pallon Lahden puolustuksen selustaan. Koko ottelun aktiivisesti pelannut Jasper Yrjas ehtii hyvin valkopaitojen oven välistä, mutta harmillisesti ja vuorostaan Reguero vääntelee kroppaansa sellaiseen asentoon, että Yrjaksen kuti ei löydä aivan perille asti. 


Inter pysyi ensimmäisen puolituntisen hyvin pallossa


Inter höykyttelee hämärän rajamailla vaeltavaa Lahtea ensimmäisen puolen tunnin ajan ja sitten ikään kuin tuttavallisesti nostaa kaverin köysistä. Inter olisi ehdottomasti tarvinnut toisen maalin hallintajaksoltaan, koska Lahden päästessä peliin mukaan kyseessä on edelleen maalin peli. Santsikuppeja ja tuoppeja lähdetään täyttämään hiukan epäuskoisissa fiiliksissä, mutta Interin johtaessa 1-0.


Toinen puoliaika suunniteltiin porukalla


Varsinaisena yllätyksenä ei tule, että Lahti rokottaa. Macoumba Kandji tarjoilee sputinikkia painimalla itsensä vapaaksi ennen kuin vissyjen hapot ovat toisella puoliajalla ehtineet laimentumaan ja maalihan siitä tulee. Peli ei ole aivan niin Interin hallussa kuin ensimmäisen puoliajan ensimmäinen puolituntinen, mutta aihioita on.

Lopulta ei kuitenkaan pure Taikin taika eikä Furkan loitsut. Onneksi Henrik Moisander on laittanut maalikehikoihin oikeaa salvaa, jotta vierasjoukkueenkaan kello ei pääsee helähtämään. Omien pelivelvollisuuksien painaessa päälle kuuntelen viimeiset huokaukset jo Veritaksen parkkipaikalta. Aninkaistenkatuakin ajaa, kun ei ole muuta liikennettä.

Viini: kypsyy


torstai 10. kesäkuuta 2021

FC Inter-IFK Mariehamn: stadioninviljelys

10.6.2021 ajasta aikaa on kirjoihin merkittävä päivänä, jolloin yleisö palaili taas kohtuuttoman pitkästä aikaa Veritakselle. Toivotaan että jatkossa stadionit ovat yleisölle auki suunnilleen  24 h vuorokaudessa niin kuin supermarketitkin.

Sikäli mikään ei ollut muuttunut, että Aninkaistenkatu oli edelleen remontissa, kuten viimeksikin, kun matka kävi Veritakselle tai sitten futisjuhlan kunniaksi remontti pistettiin uudestaan käyntiin. Keli kuitenkin helli eli mikäpäs siinä autossa hikoillessa ja kesäkansaa punaisissa valoissa silmäillessä.

Tunnelma oli Veritaksen ulkopuolella myös kesäisen leppoisa. Inter on ollut hyvässä vireessä ja joukkue on niikseen hyvin rakennettu, että loukkaantumiset eivät pääse kovin syvältä kolhimaan. IFK Mariehamn oli sikäli arvoitus, että saarelaisten kausi näytti alkaneen mallikkaasti, mutta sen jälkeen jalat ovat kastuneet useammankin kerran. 

José Riveiro käy nappaamassa ensimmäiset kotiyleisön suosionosoitukset ennen kuin pallo potkaistaan IFK:n toimesta peliin ja ensimmäisellä puoliajalla IFK ei palloon enää juurikaan pääse. Inter lähti peliin kahdella topparilla ja keskikentän keskusta oli nyt erityisen miehitetty. Kannattajakatsomossa yskitään siitepölyt keuhkoista ja tutut sinimustien nuottien tahtiin taittuvat rallattelut jatkuvat ottelun loppuun asti. Yleisö kuuluu stadioneille. Mitäpä siihen lisäämään.

Jalkapallo kuuluu kannattajille ja kannattajat stadionille


Ensimmäisen puoliajan aikana tulee mieleen, että olisi pitänyt ottaa kiikarit mukaan, sillä peli käydään kauttaaltaan Maarianhaminan päädyssä eli aika lailla toisessa, mihin me olimme kausikorteilla vihreät penkkimme varanneet. Omalle kenttäpuoliskolleen vetäytyvät saarelaiset ja lämpimähkö kesäilma johtavat siihen, että pelin tempo ei ihan hulluksi nouse. Vajaa vartin kohdalla palloa suditaan vierasjoukkueen maalin edessä, mutta Oskari Forsman löytää vielä oikeille jalansijoille. Huolimatta kilpparistaan Maarianhaminan puolustuspeli ei varsinaisesti vakuuta. Väliin näyttää hieman siltä, että jollei Inter toimita palloa maaliin niin saarelaiset tekevät sen itse.

Kymppi edellisestä niin Taiki Kagayama ninjailee pallon itselleen Arttu Hoskosen pystysyötön santsikierroksella. Benjamin Källman nappaa paketin ja viskaa sen pilkun kohdalle, jossa päivystää vaihdosta sisään tullut Matias Ojala. Inter siirtyy aivan pelinkuvan mukaisesti johtoon. Pelin ilme ei oikeastaan maalin jälkeen muutu. Lähinnä valmiiksi lannistuneen ja epätoivoisenoloisen vierasjoukkueen toimet ihmetyttävät. Hyökkäyspeli on poikkeuksellisen ideatonta ja sillä on hetkellisinä pallollisinakin hetkinä vaikeuksia joka puolella kenttää.

Kahvit ja soodat on vedetty naamarin alta. Siksi puoliajalla keskitytään aakkosiin.

Toisen puoliajan alkuminuuteilla Källman tikkaa omalta kenttäpuoliskolta päätyyn asti. Pari kaveria putoaa vaunuista ja lopulta Niilo Mäenpää imitoi poliisisarjoista tuttua piikkimattoa, johon sitten Källman suosiolla ajaa. Pelimiehen liikkeitä alusta loppuun ja pallo viedään täplälle. Veritaksen päätykatsomon rakenteita lujitetaan ennen kuin Martti Haukioja astelee pallon taakse sementoimaan paikkaansa Veikkausliigan maalipörssin kunkkuna. Haukioja antaa kuitenkin hieman armoa sekä maaliverkoille että päätykatsomon sponsorilakanoille ja laittaa moukarin sivistyneellä voimalla haavin pohjalle. Forsmanin suojelee itseään syöksymällä pois tieltä.

Benjamin Källman oli päivän pysäyttämättömin


Välissä vilkutellaan hieman keltakorttia. Sitten kaupunginteatterin edestä suojatien hauiksensa ympärille kerinyt Timo Furuholm laittaa Haukiojan nappikuljetuksen ja syötön jälkeen lapikkaansa sellaiseen asentoon, joka johdattaa pallon takayläkulmaan. Futisjuhlat saavat Veritaksella huipennuksensa, vaikka loppuun asti vaivasi vähän sellainen tunne, että vierasjoukkue oli tänään eksynyt väärän oven taakse. Inter kiittää kotiyleisöään suvereenilla esityksellä ja tyylipuhtaalla voitolla.

Siellähän se Rantakadun suojatie


Viini: kesäinen, helppo

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

HIFK-FC Inter: kalliolle kukkulalle rakennan minä katsomopaikkani

Lauantai kätki sisäänsä melkoisen futiskattauksen. Kello viiden teenä kirjoittaja nauttii HIFK:n ja FC Interin -matsin, vaikka koko päivän menikin hieman nuoremman viiteryhmän suosikkiartistia Ibeä mukaillen: Ulkomaist vai kotimaist? Mä otan molemmat.

Bolt -areenan taakse nousevalla kalliolla oli merkittävä rooli ottelun lavasteille. Kotijoukkueen kannattajat olivat nousseet sinne paistattelemaan päivää ja nauttimaan kotimaisesta jalkapallosta. Stadionille pääsi kymmenen ihmistä ja kuulemma areenan ympäristössä oli suunnilleen jokaiselle oma maija -varattuna. Eletään erikoisia aikoja edelleen, mutta toivottavasti kesäkuu muuttaa pirran.


Ruudun takaa vol X


Ottelu saa sähäkän alun ja ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin sekä HIFK että Inter käväisevät toistensa kukkulalla. Sen jälkeen ottelu taittuu enemmän stadilaisten suuntaan. HIFK liikuttelee hyvin palloa ja Interin prässi on koko ajan askeleen tai kaksi myöhässä, mikä on riittävästi sille, että pelin painopiste siirtyy sinimustien päätyyn. Interin juostessa punanuttujen perässä HIFK saa sarjan kulmia ja vapareita. Kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen yksi näistä kaartuu maalin eteen ja kuvaruudun kautta välittyy jonkinlainen hetkellinen mospit, jonka seurauksena Aldayr Hernadez kierii tekonurmella ja palloa viedään valkoiselle täplälle. Hidastusta ei meinaa kuulua, joten kirjoittaja lähestyy asiaa twitterissä ironisella päivän politiikkaan viittavalla kommentilla. Hieman yllättäen byyrin mainio Henrik Hyvönen pukkaa tilanteesta GIF:n vastauksena. Heppoiselta näyttää tuomio itselle, mutta koska en ole pitkävihaista tyyppiä, niin en vedä viime kauden Turun ensimmäistä derbyä ja koripallovertausta tähän mukaan.

Kotimaista futista someaikaan


Moshtagh Yaghoubi eli tuttavallisemmin Mosa sievestelee pallon maalin ja HIFK siirtyy ottelussa johtoon. 

Ottelun lopputuleman kannalta seuraava hyökkäys saattaa olla se ratkaiseva. Heti aloituksesta Arttu Hoskonen lähettää kukkupallon kohti Timo Furholmia, joka pompauttaa pallon Benjamin Källmanille, joka palauttaa sen parin neppauksen kautta Furoholmille boksiin. Furuholm käyttää kikkavarastostaan niin sanotun syöttölaukauksen, jonka Lionel Messin seuraava parempi versio eli Taiki Kagayama vaistoaa ja kurottaa pelin tasoihin. Maalilla vaikuttaa olevan sikälikin iso merkitys, että sinimustat pääsevät sen jälkeen paremmin punanuttujen iholle ja katkoihin. Ottelun momentum pyörähtää vieraille ja ottelun loppupuolella Interin rynnistyksen päätteeksi Kagayama pääsee näyttämään parempaa versiota Messin vasurista ja Inter painelee Bolt -areenan uumeniin maalin johdossa. Kotijoukkueen kannattajat saattavat ihan aiheesta sadatella tilannetta, koska 1-2 -pala ei välttämättä ihan sukkana ensimmäisen puoliajan kuvaan sovi.

Peli pysyy toisella puoliajalla, sillä lailla viihdyttävänä, että Markus Uusitalon räpyläkäsi ehtii Furuholmin ensi hetkien kudin eteen. HIFK on edelleen hyvällä jalalla liikkeellä ja pelaa hyvää jalkapalloa, vaikka se ei samanlaista dominanssia saakaan aikaiseksi, kun ensimmäisen puoliajan alkupuolella. José Riveiro tiimeinen on saanut pelin edetessä oikeanlaiset viivat ja kuvakaappaukset ruuduille, jolloin HIFK:n paikat tulevat lähinnä Interin omista nukahduksista ja höntyilyistä. 

Ottelua ratkotaan, kun hiekkaa on valutettu tiimilasiin viinipullon ja tasting -lasin verran. Källman katsoo pari shakkisiirtoa muita pidemmälle ja laukoo ensimmäisestä paikasta keskikovan ja korkean kudin keskelle. Uusitalon odottaessa seuraavasta tilanteesta vastaavaa Källman keilaa pallon etukulmaan. Täysikaato ja Inter ratkaisee pelin. Källman vierittää pallon vielä kertaalleen takatolpalle kipittävälle Pibelle, joka pistää pelin murskajaisten puolelle. Inter voittaa 1-4 ja venyttää voittoputkensa neljään.


Blogissa valittiin lauantaina molemmat


Tulos voi tuntua kotijoukkueen vinkkelistä pisaran verran epäreilulta, mutta ryöstöretkeläisille hyvin lämmenneen saunan kanssa se muodostaa illan futisputkelle täydellisyyttä hipovan startin.

Viini: tulijaisia Turusta


sunnuntai 9. toukokuuta 2021

FC Inter-FC Haka: tätä varten eletään

Äitienpäivän FC Inter-FC Haka -ottelu ottaa lempeän ironisen asennon, kun stadionille päästetään kokonaista kuusi katsojaa. Samansuuruisia pöytäseurueita näkyi edeltävän illan ravintolakäynnillä, mutta tutkimattomia ovat sääntökirjojen koukerot. Toivottavasti sekoilu loppuu pian ja katsomot avataan.


Loppuunmyyty Veritas


Oma arpa ei osu ja niinpä jalkapalloelämys haetaan jälleen taulutelevision välittämänä. Veritaksen nurmi näyttää ottaneen lisää vihreää pintaansa ja ”Tätä varten eletään” -plakaatti tuo omaa nostalgiaa ottelun alkuun. Inter on hyvällä jalalla liikkeellä ja peli pelataan alkuun Hakan päädyssä. Martti Haukiojan lämmin vasuri saattaa pallon heti alkuun Hakan maaliin, mutta Timo Furuholm käy sen verran hämmentämässä boksissa kuplivaa keittoa, että Mattias Gestranius päättää linjatuomarin kanssa käydyn rupattelutuokion jälkeen käyttää paitsiokortin, ja oli se mahdollista käyttää.

Maalilaulu ehtii hädin tuskin lakata, kun Inter sanelee jälleen maalinteon oppikirjasta yhden kappaleen verran tiukkaa tavua. Timo Furuholm leikkaa itselleen riittävän kokoisen siivun Veritaksen nurmea, jotta Noah Nurmi voi piirtää no -look syötöllään kultaisen leikkauksen Furuholmin juoksulinjalle. Takatolpalle rynnii Benjamin Källman, jonka jalkaan Furuholmin terävästi kaartava keskitys napsahtaa: 1-0

Ottelu ja pallo pysyvät Interin hallinnassa. Sinimustat varioivat hyökkäyspeliään kärsivällisesti linja linjalta etenevistä hitaista hyökkäyksistä nopeisiin joko Fururholmin juoksulinjalle tai Källmanin suojaukseen tähtääviin pitkiin avauksiin. Puoleen tuntiin Interillä ei ole pelissä mitään hätää, mutta sitten ottelu ottaa hiukan Lahden hiihtostadionin kaikuja, kun Hakan Eero-Matti Auvinen pääse valkopaitojen ensimmäisestä kulmasta aivan liian helposti tökkäämään pelin tasoihin. Maalin jälkeen ote siirtyy Hakalle ja sen hyvä jakso saa kulminaatiopisteensä aivan ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä. Luiyi de Lucas ottaa Henrik Moisanderista hieman tukea ennen kuin pudottaa Ishmael Yartey kulman Interin maaliin. Henrik Moisander saa tilanteeseen sen verran kipinää, että Gestraniuksen vaaka kallistuu rikkeen puolelle. Maali hylätään ja samalla palaa monen valkeakoskisen näpit.

Haka tulee toisen puoliajan alkuun vielä väkevästi ennen kuin tehdaskaupungin piiput alkavat yskähtelemään. Inter pääsee enemmän ja enemmän pelin päälle. Haka ei saa oikein millään tulpattua Interin pelin rakentelua. Inter tuo peliä eteenpäin monipuolisesti. Välillä Furuholm ja Källman hakevat palloa leveyteen. Välillä pallo siirrellään keskellä pienessäkin tilassa liukkaasti pelaavien Anthony Annanin ja Aleksi Paanasen tahdittamana. Kaistaa löytyy sekä laidoilta että keskeltä. Inter saa erikoistilanteita myös sarjana. Haka jää vastaiskujen ja yksilötaidon varaan. Kollektiivisesti se ei hyökkäyssuuntaan näytä tai anna paljoakaan. Omassa boksissa Haka painii riittävän väkevästi aivan pelin loppuhetkille asti.

Hetken näyttää, että Veritaksen rouhikkoinen nurmi imee sen verran pohkeista liike-energiaa, että maalit jäävät kahteen. Interillä on kuitenkin vielä yksi sommitelma käyttämättä. Rick Ketting riistää tyylikkäästi pallon Interille, minkä jälkeen hänen revitään vyötäröotteella kenttään. Kettingin nopean vaparin jälkeen pallolla käy Engströmiä, Annania, Ojalaa ja Kagayamaa ennen kuin Jesper itse työntää pallon verkon perukoille. Haka saa lopussa vielä kulman. Siihen se peli sitten päättyy. Tehdaskaupunkiin suuntaavassa bussissa sadatellaan varmasti vielä ottelun lopputulemaa ja tuomarin osaa siinä. Eikä siinä. Jonain toisena aikana jokin tuomioista olisi voinut napsahtaa toisin, mutta isossa kuvassa Inter ansaitsee paremmin pelaavana joukkueen voittonsa. Kuusi pistettä ensimmäisestä kolmesta ottelusta on jopa peli-ilmeeseen nähden hieman alakanttiin. Interin pelissä on paljon hyviä elementtejä, joista kuluneella kaudella katsojat voivat jalkapalloelämyksiään ammentaa. Tehdaskaupungin koijareista Auvisen lisäksi hyvää lajiosaamista väläyttivät ainakin Maximus Tainio, Hussein Mohamed ja Ishmael Yartey.

Viini: sunnuntai-iltapäivän kevyt

maanantai 28. syyskuuta 2020

FC Inter-FC Lahti: kurssia kääntämässä

Turussa viikko käynnistyi kotimaisella huippufutiksella, kun FC Lahti matkasi FC Interin vieraaksi Veritakselle. Lahdella oli allaan napakka vierasvoitto SJK:sta ja Turun sinimustilla kotitasapeli FC Honkaa vastaan. Vaikka Interin voitottomien dominopalikoiden jono oli päässyt pahasti venähtämään, niin Honka peli antoi osviittaa siitä, että pian päästään palikat kaatamaan. Lahti vastustajana saattaisi sopia tähän pirtaan.


FC Inter-FC Lahti

Lahti lähtee alussa ennakkoluulottomasti prässäämään Interin pakkeja ja Interillä on vaikeuksia saada kontrolloituja hyökkäyksiä aikaseksi. Lahden pelaajista Mikko Kuningas tuntuu entisellä kotistadionillaan olevan taas pelipäällä. Kuningas löytää hyvin tilaa eripuolilta keskikenttää ja rytmittää siten vierasjoukkueen peliä. Interiltä edukseen erottuu Anthony Annan, jonka rauhallisuus ja järjestäen omille napsahtavat syötöt tuovat seesteisyyttä kotijoukkueen peliin. Tuomaristo vaikuttaa myös olevan jälleen pelin tasalla. Yksi kivi voi vierähtää sydämeltä.

Inter saa alun jälkeen pallonjauhantakoneistoaan käyntiin. Tilaa löytyy linjojen välistä ja pallokontrolli on hyvää. Timo Furuholm ja Jesper Engström saavat pari puolittaista paikkaa. Lahden Kari Arkivuo kellahtaa nurmen pintaan ja vaihdetaan pois. Se on viimeinen niitti: palikat lähtevät vyöryämään pienoisena jokerina Anthony Annanin jalasta, jonka ulkokierteinen puolivolley raivaa reittinsä oikeaan alakulmaan. Peliä on pelattu pykälän vajaa puoli tuntia. 


Sadettimet päälle. Kuivakausi päättyy


Lahti saa paikkansa reilu kymmenen minuuttia Interin maalin jälkeen. Eemeli Virta pääsee luvattoman helposti kävelemään boksiin. Virran kuti pomppaa Arttu Hoskosen jaloista Henrik Moisanderin ohjaamana tolppaan ja siitä takaisin keskelle. Maassa makaava Moisander saa luututtua pallon päätyrajasta yli. Onnetar näyttää olevan sinimustien puolella, kunnes Álvaro Muñizin ensimmäisen puoliajan päättävä kuti kolahtaa ylärimaan. Kenties onnetar onkin samoilla linjoilla kuin tuomaristo: antaa jätkien ratkaista paremmuutensa.

Anthony Annan oli sekä kentän pisimpiä...

..että ovelimpia


Toisen puoliajan alkupuoliskolla aiemmin maalia hätyytelleet Furuholm ja Engström löytävät samalle laiturille. Engström petaa Filip Valenčičin linjan puhkovan syötön keskelle ja Furuholm upottaa. Inter siirtyy 2-0 -johtoon. Veritas kuplii keveänä lyijyn raskaiden viikkojen jälkeen.  

Interin maalin jälkeen Lahti saa oman momentuminsa pistää pelin jännäksi. Trilleriksi asti ei valkopaitojen kerronta kuitenkaan ylly. Interin puolustuksen kolmikko pakottaa Lahden hyökkääjät riittävän etäälle kotijoukkueen maalista. 

Momentum palaa kotijoukkueelle, kun Benjamin Källman puskee härkänä keskeltä läpi, vaikka kärryihin pyrkii valkopaitaa. Patrick Rakovsky saa peitettyä kudin. Encore tulee, kun vaihdosta tullut Taiki Kagayama tarjoilee kulmapotkun jälkitilanteessa magiaa laidalla. Kagayama pujottaa suoraan ilmasta takavasaralla pallon puolustuksen avuksi laskeneen Dimitry Imbongon längistä ja painaa matalan keskityksen Lahden puolustajien ja veskarin väliin. Pallo pomppaa Källmanille ja Inter painelee 3-0 karkumatkalle. 

Messimäisiä otteita väläytellyt Kagayama pääsee vielä kertaalleen kokeilemaan niin sanottua Eurosport maalia, mutta Taiki -taikurin volley suhahtaa maalin yli. Tunnelmallisella Veritakselle sinimustat palaset loksahtava jälleen paikalleen. Sen kummempia ei Veritaksella tänä iltana tapahdu. Näin on hyvä.

Viinikuvaus: kepeästi kuplivaa



keskiviikko 23. syyskuuta 2020

FC Inter-FC Honka: kiikareita ja nuhruisia linssejä

Autoletka Veritakselle on yllättävän pitkä. FC Interin osalta kuljetaan edelleen veitsen terällä sen suhteen, mihin suuntaan kausi vielä lähtee kääntymään. Helppoa arki-illan puhdetta ei ollut tiedossa, kun niin tasapeleihin, vähämaalisiin otteluihin kuin vähämaalisiin tasapeleihin päättyviin otteluihin erikoistunut FC Honka saapui Veritakselle. Mukaan se oli saanut kourallisen torstaiaamun aikaista heräämistä pelkäämättömiä kannattajia.

Peli lähtee vauhdikkaammin kuin saattoi uumoilla. Peli ei vanhene minuuttiakaan, kun ikinuori Macoumba Kandji kipittää läpi. Henrik Moisander saa kotiyleisön onneksi tuupattua pallon ohi maalista ja sinimustien silmien edessä vilisevä filmi SJK-ottelun alkukaaoksesta katkeaa. Kenties tässä kiivettiin nyt sellaisen aallon harjalle, josta pääsisi liukumaan kohti tuloksellisesti parempaa syksyä.

Interin avauskokoonpano on lupauksia herättävä. Interin pelissä on myös heti alusta alkaen enemmän otetta kuin edellisessä pelissä. Sikäli on lupa odottaa hyvää futisiltaa. Tunnelma on Veritaksella jälleen hyvä.

Honka jatkaa pelaamista ja reilu kymmenen minuuttia on pelattu, kun Tapio Heikkilä ohjaa pallon kulmasta Interin maalin ohi. Honka leikittelee muutamaan otteeseen Interin prässin kanssa ennen kuin Espoolaiset alkavat vetäytyä syvempään puolustukseen ja tähtäämään pelinrakenteluaan targettina toimivan Kandjin kautta. Pallonhallinta siirtyy Interille.


Ottelun alussa Honka leikitteli Interin prässin kanssa.


Sikäli melko siististi käyntiin lähtevä peli saa yllättävän sivujuoneen, kun Oliver Reitalan johtama tuomaristo alkaa ottaa otteluun enemmän kantaa. Yritti asiaa sitten, miten neutraalisti vain katsoa, niin koti- ja vierasjoukkue vaikuttavat pelaavaan eri säännöillä. Tuomaristo tarttuu kaikkiin Hongan horjahduksiin, kun taas kotijoukkueen pelaajia saa rapata reilummin. Hongan ketut pelimiehinä aistivat tämän ja ottavat ilon irti tuomarilinjasta. Erityisesti kotijoukkueen Taiki Kagayama joutuu hankalaan väliin, sillä häntä saa rauhassa tuuppia selästä ja koputella nilkoille. Sitä vastoin kaikki Kagayaman nojaamiset tulkitaan järjestäen virheeksi.

Peli ja kotiyleisö ottavat lisää kierroksia. Inter saa puolittaiset tilanteensa rakennettua vasemmalta laidalta, mutta Hongan veskari Tim Murray pelaa hyvää peliä eikä tarjoile ibuprofeenia Interin hyökkäyspelin kolotuksiin. Tauolle mennään niin Turussa kuin koko Veikkausliiga -kierroksella maalittomana.

Toista puoliaikaa ei tarvitse kauaa jännittää, kun voidaan todeta, että tuomarilinja ei muutu ja sen kanssa nyt vain on elettävä. Inter on lupaavalla jalalla liikkeellä, mutta Honka ei ole myöskään antamassa tuumaakaan periksi. Benjamin Källman on lähellä viedä kotijoukkueen johtoon heti toisen puoliajan ensimmäisellä minuutilla, mutta Murray saa jälleen näppinsä väliin.


Inter hallitsi palloa. Honka puolusti tiiviisti.


Inter joutuu hyökkäyspelissään pelaamaan Hongan puolustuslinjan etupuolella. Kuteja lähtee nyt myös kauempaa. Álvaro Muñizin volley suhahtaa reilu metrin ohi. Komeinta kanuunaa käyttää Martti Haukioja, jonka pakista jengaa ottavan laukauksen Murray taiteilee maalipuiden ulkopuolelle. 

Kahdeksankymmentä minuuttia, kun kilahtaa kelloon, saa Honka pidemmän painostusjakson aikaiseksi. Inter puolustus luutii pimenneessä illassa hyvin. Momentum ehtii kertaalleen kääntyä vielä Interille. Matias Ojala pääsee ennen loppuvihellystä kokeilemaan maalintekoa niin päällä kuin jalallakin, mutta Murray pitää maalinsa puhtaana ja niin lopputulemana on tyylipuhdas 0-0.


Rick Ketting toi hyvää ryhtiä Interin puolustuspelaamiseen.


Viinikuvaus: lämmikettä

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Kuokkajaiset kotiinpaluujuhlissa: FC Inter-SJK

FC Inter palasi vihdoin pitkän ja tahmean vieraskiertueen jälkeen kotiinsa Veritakselle. Pinnapussi ei ole paljoakaan painoa ottanut ja siksikin kotiottelu SJK:ta vastaan herätti pelonsekaista hurmosta. Interin tähti-ikonin Filip Valenčičin paluu kentille ja avaukseen toi oman mausteensa otteluun.


SJK tuli voittamaan


Tunnelma ottelussa oli alusta alkaen hyvä, mutta SJK teki heti alussa selväksi, että se on tullut pilaamaan sinimustien kotiinpaluujuhlat. Nottajokiset ovat ensimmäisen puolen tunnin ajan selvästi parempi joukkue. Pääkatsomon nenien alla Emmanuel Ledesma ja Niko Markkula pari muulla kaverilla höystettynä siirtelevät palloa sellaisella ilolla ja tehokkuudella, että hetkittäin kateus pistelee sydäntä. 20 minuutin kohdalla kyseinen akseli saattaa Murilon helponnäköisesti maalipaikkaan. Murilon kaunis sisäkierteinen laukaus vitosen alueen kulmalta kaartuu yläkulmaan.


SJK:n oikeanlaidan syöttökombinaatiot olivat näyttävää katseltavaa


Maalin jälkeen SJK:n hyvä ote jatkuu. Denys Oliinyk pyöräyttää pian maalin jälkeen itsensä Interin puolustuksen edessä vapaaksi ja napauttaa pallon tolppaan. Interillä on vaikeuksia päästä SJK:n prässin alta hallitusti eteenpäin. Palloa annetaan väliin turhan helposti pois. SJK:n toinen maali roikkuu ilmassa.

Ensimmäisen puoliajan viimeisellä vartilla Inter pelaa hetken jalkapalloa. Valenčič, Aleksi Paanen – Connor Ruane -trio löytää hetkittäin hyvin toisensa ja pallo pysyy ahtaassakin tilassa sinimustilla. Valenčič pääsee vielä ensimmäisen puoliajan lopussa napauttamaan terävän puolivolleyn kulman jälkitilanteesta, mutta Jesse Ost saa näppinsä kudin eteen.

Toisella puoliajalla pallonhallinta siirtyy Interille. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sen hyökkäyspelissä jotain sellaista on rikki tai kesken, mikä aiemmin oli ehjää ja valmista. Pelinavaus vaiheessa Benjamin Källmanin rooli oikealla laidalla jää hieman mysteeriksi, vaikka Källman sieltä pariin otteeseen melko väkevästi eteenpäin puskeekin. Jos tässä haettiin Juventuksesta tuttua mario mandžukićmaista laitatargetin roolia, niin vaihdosta sisään tulleen Liliun kanssa roolitus toimii paremmin. Myös Taiki Kagayaman sisääntulo tuo odotettuja jalkoja ja juonikkuutta peliin. Minuutit tosin loppuvat jälleen kesken.


Inter sai toisella puoliajalla painetta SJK:n maalille, mutta tulostaululle asti se ei eskaloitunut


Kotijoukkueen kotitaika murtuu. SJK pysyy hyvin pelisuunnitelmassaan ja vaikka sen pelinrakentaminen ei puolustuksesta mitään leedsiä olekaan, vaan väliin surutta pitkää ja korkeaa, niin ansaitsee se voittonsa.  Lopussa sinimustat näyttävät sellaista sydäntä ja henkeä, että vaikka lopputulema on pettymys, niin kannattajana on helppo seisoa oman joukkueen takana. Interin pelissä on edelleen olemassa kaikki oikeat palaset, mutta niistä täytyy nyt uudestaan rakentaa eheä kuva.

Nimettömäksi jäänyttä divarimaailmassa kiertänyttä jalkapallofilosofia lainatakseni: "paska saa joskus olla, mutta sydäntä ei pidä puuttua koskaan"


Katse eteenpäin

Viinikuvaus: korkkivikainen

maanantai 14. syyskuuta 2020

Matkalla: HIFK-FC Inter

Bolt -areenan valot säihkyivät lempeän lämpimässä syysillassa. HIFK ei arastellut linnoittaa omaa kenttäpuoliskoaan kahdella yhteensä yhdeksän pelaajaa käsittävällä linjalla. Inter lähti pyörittämään peliä niin kuin Inter pyörittää. 

Sinimustien vasemmalla laidalla oli tiheämpään tikkaavia pallotaitavia jalkoja Elias Mastokankaan ja Matias Ojalan puolesta. Keski- ja oikeansektorin ryminästä pitivät huolta Benjamin Källman, Timo Furuholm ja Jesper Engström.

HIFK täysin perustellusti luotti vastaiskuihin, nopeisiin jalkoihin ja erikoistilanteisiin. 

Maanantai-ilta ei sinänsä mitään massaryntäystä Bolt -areenalle tuonut, vaikkakin laulu raikui sekä Klackenin päädystä että orrelle nostettujen sinimustien enimmäkseen Armadan ryhmittymän kannattajien kultakurkuista. Viereemme parkkeeranneet Futuran junnut vetivät köyttä vähän molempiin suuntiin.

Molemmat joukkueet onnistuvat pelisuunnitelmassaan hyökkäyskolmannekselle asti. Inter kylvää ison kasan keskityksiä, joihin eivät turkulaishyökkääjät kuitenkaan pääse. SJK-mahalaskun jälkeen Interin puolustus pelaa terävästi selustaan asti ehtivät pallot. Varsinaisille maalipaikoille ei kumpikaan joukkue oikein löydä väylää.

Henrik Moisander poimi tarvittavat marjat



Vähänlaisesti tarinantynkää tarjonnut ensimmäinen puoliaika päättyy maalittomana ja ottelusta alkaa rakentua yhden maalin matsi. Ensimmäisen puoliajan tähtihetkeksi nousee koipeaan loukanneen Timo Furuholmin kellahtaminen takaisin kentälle tilanteessa, jossa HIFK meinaa hetkellisen loukkaantumisen ansiosta päästä hetkeksi mylläämään ylivoimalla.

Video: HIFK:lla puolustamisessa kaikki keinot käytössä




Nakkimukit ja vissyt napataan turhia jonottelematta kainaloon. Futuran punasydämiset huutelevat jälki-istuntoa Interin kannattajakatsomoon.

Peli-ilme ei juuri muutu. Toki molemmissa päissä todennäköisyydet alkavat pyöriä kohti maalia osoittavia lukemia. Interin puolustuksessa on pientä tärräystä, mutta Henrik Moisander napsii tarvittavat. HIFK:n puolustus ei tärrää. Tosin Inter saa muutamia aihioita vastaiskuista, mutta viimeiset ratkaisut lipsuvat tai ne pussitetaan punanuttujen toimesta. Taiki Kagayama näyttäisi olevan hyvällä jalalla liikkeellä, mutta tehoille asti minuutit eivät riitä.

Inter punomassa juonia



Kun peli ei muuten ihmeitä tarjoile, nostetaan Antti Munukka viime minuuteiksi tikun nokkaan. KuPS painelee viime hetkellä Lahden ohi. Se jättää kuivan greippistä karheutta Turun bakteerikantaan tottuneeseen suuhun.


Viinikuvaus: hanapakkaus

sunnuntai 9. elokuuta 2020

FC Inter-FC Haka: jättiläisiä

Timo Furuholm kuittaa ennen ottelun alkua palkinnoksi 100 bisseä (alkoholitonta) sadasta kilpailullisissa otteluissa tehdyistä maaleista. Paahteisen päivän jälkeen ilma on mukavasti viilennyt, kun futisviikkoa päätetään Veritaksella. Interillä oli jahtilautasella sarjan kärkipaikka, koska samaan aikaan KuPS ja HJK nykivät samaa köyttä Kuopiossa. Haka yritti napata pyydyksiinsä kauden ensimmäistä voittoa. Ansalankoja oli vierasjoukkueelle virittelemässä noin kourallinen innokkaimpia Hakapeliittoja. Oman jännityselementtinsä kotijoukkueen kannattajille toi viikolta haettu saaritappio. Pystyisivätkö sinimustat palaamaan omalle tasolleen?


Sata alkoholitonta. Check.


FC Inter nappaa pallollisen pelin heti alussa kengänkärjelleen. Hyökkäyspeli ei itsessään ole etenkään alussa mitään historian lennokkainta, vaan siinä on pieniä kaikuja edellisestä ottelusta. Tosin Haka on selvästi lähettänyt omat vakoojansa saarelle. Se puolustaa pitkällä linjalla syvältä. Valkeakoskisilta puuttuu oma Ademinsa, joten hyökkäyspelin pelikirja on varsin suoraviivainen: korkeita palloja Eero Markkaselle painittavaksi ja joku samoille sektoreille osuva perään. Vierasjoukkueen ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että Interin Ketting-Hämäläinen-Haukioja -akseli vie pääpallot Markkasen kolossialisesta preesenssistä huolimatta. Erityisesti Ketting kiipeää kerta toisensa jälkeen jättiläisen harteille ja palauttaa pallon samaan suuntaan, mistä se on alun perin tullutkin.


Palloa pisimmälle ja lähimmät perään


Saarelta haetut orastavat traumat karisevat Veritaksen nurmlle, kun Interin ykkösjätti Taiki Kagayama näyttää pääpelin mallia ja liippaa Martti Haukiojan lähettämän keskityspallon Furuholmille. Hetken näyttää, että Furuholm ajautuu jo ulos maalintekosektorilta, mutta niin vain kovassa tikissä oleva sinimustien ikinuori legenda taittaa pallon Hakan maaliin. Furuholm käy imemässä hyvä energiat kannattajakatsomon edestä ja peli ottaa turkulaisittain hyvää jengaa. Pelissä talsitaan samoilla askelilla toiselle puoliajalle.

Toinen puoliaika kaiuttaa samasta kaikukopasta kuin Interin edellinen kotipeli. Huolimatta hyvästä otteesta Interin toinen maali antaa odottaa itseään. Lisäksi D-katsomoon näyttää, että tuomarilinja ei ainakaan keltakorttien osalta löydä merimerkkejä ja lappuja nousee, milloin mitenkin. Pientä punakortin ja käsirysyn auraa on jälleen Kupittaan ilmanalassa, ja Haka on yhden onnekkaan pompun päässä tasoituksesta. Inter pelaa kuitenkin kypsästi ja Hakan ratsukko ei pomppaa tänään kahdelle jalalle.

Muistutuksena vielä, että millaisesta tilanteesta aiemmin nousi kortti


Ennen loppuvihellystä Interin jättiläisduon toinen pari Elias Mastokangas jatkaa päällä Marttisen lähettämän pallon loukkaantumisensa jälkeen askel askeleelta parempaa pelivirettä kohti kipittävälle Matias Ojalalle, jonka määrämittainen nosto jättää Michael Hartmannin haromaan tyhjää. Jose Riveiro hoitaa jälleen leipätyönsä hienosti ja palauttaa tasapainon kotimaisen jalkapallon universumiin. Siinä ohessa Inter Turku kiipeää sarjataulukon kärkeen.


Jose Riveiron lisäksi Timo Furuholm ja Martti Haukioja olivat turkulaisten parhammistoa


Viinikuvaus: riittävän hyvää yllähyllyltä

torstai 23. heinäkuuta 2020

Matkalla: Esport Honka-FC Inter

FC Inter matkusti Esport Hongan vieraaksi jonkinkin verran menneisyyttä hohkavalle Tapiolan urheilupuiston stadionille. Minibussillinen vieraskannattajia matkasi Turusta Espooseen kannattajaryhmä Ultraboyzin mukana. Heihin liittyi paikan päällä kourallinen omin neuvoin paikalle löytäneitä.

Bussimatkalla vaihtui muutamia futisaiheisia matkatarinoita. Lisäksi useampi odotteli jo tulevaa Maarianhaminan vierasreissua. Vierasjoukkueen kannattajat otettiin Espoossa ystävällisesti ja hymyissä suin vastaan.

Vierasjoukkueen kannattajat...

...ja joukkueet valmistautumassa otteluun


Peli potkaistiin käyntiin poutaisessa, mutta jonkinkin verran viimaisessa kelissä. Sekä Inter että Honka lähtivät pelaamaan oman identiteettinsä näköistä peliä. Inter lähti hakemaan voittoa positiivisella 3-4-3 ryhmittymällä. Honka jäädytti oman pakkansa tiiviiksi linjoiksi omalle kenttäpuoliskolle ja kyttäsi sekä vastaiskuja että 1-0 voittoa.

Interin päädyssä ei paljoa tapahtumia ensimmäisellä puoliajalla ollut.  Myöskin Hongan maalilla Tim Murray sai olla melko rauhassa. Honka pystyi viemään tilan Interiltä. Interin keskuspuolustus taas luuti totutun varmasti kotijoukkueen pahimmat pyristelyt toisaalle. Kertaalleen pallo pyörii Hongan maalin edustalla Timo Furuholmin jaloissa ja Honka saa pari vaparia hyviltä tonteilta, mutta maalit jäivät ensimmäisellä puoliajalla piippuun.

Toiselle puoliajalle Honka nostaa prässiä ja on pelin alussa terävä. Palkinto tulee, kun Demba Savage syöksyy kohti Interin rankkarialuetta. Seuraavaksi Savage syöksyy Martti Haukiojan taklauksen saattelemana nurmen pintaa. Rike näyttää tapahtuvan rangaistusalueen ulkopuolella, mutta pallo viedään silti pilkulle. Jean Marie Dongou upottaa pallon täplältä kylmänviileästi maaliin.

Honka jatkaa prässiä korkealta eikä lähdee vetäytymään. Täten Inter löytää tilaa Hongan linjojen välistä. Lisäksi Connor Ruanen laidalta Inter löytyy hyvin etenemiskaistaa.

Inter löysi toisella puoliajalla paremmin tilaa Hongan pakan keskeltä

Connor Ruane oli aktiivinen laidallaan


Reilu tunnin pelin jälkeen jatkuvasti loistava Elias Mastokangas kipittää Interin vastaiskun käyntiin. Mastokangas löytää oikealta laidalta Furuholmin, jonka keskitykseen nousee kenties Veikkausliigan paras pääpelaaja Taiki Kagayama. Pallo jysähtää vastustamattomasti Hongan maaliin.

Inter nappaa momemtumin itselleen ja ilmassa on vierasvoiton auraa. Maalit on kuitenkin tältä illalta nähty ja pisteet tasataan. Sekä vieras että kotijoukkueen kannattajat voivat ainakin auttavan tyytyväisinä jatkaa Heinäkuun viettoa. 

Inter oli lopussa niskan päällä. Peli päättyi kuitenkin tasan


Viinikuvaus: tilanteeseen ja keskiviikkoon sopiva pöytäversio