Sivut

perjantai 30. syyskuuta 2022

FC RP-TuWe 2: tahroja paperilla

Perjantain pelistä ei äänestetä. Edellisen Ruskolla pelatun matsin jälkimainingit löivät blogin kaikki ennätykset uuteen asentoon, joten loppuvuosi huusi encorea, vaikkakin se ei koskaan ole sama kuin ensimmäinen kerta. Pikkaisen nuhaisetkin muksut pakataan autoon. Lähes luotisuora reitti kulkee länsi-Turusta sellaista reittiä, jossa tiet on toistaiseksi nimetty Kuninkojan- ja Vahdontieksi. Epäilisin että lähitulevaisuudessa ne nimetään uudelleen esimerkiksi Samuli Lehtisen, Roni Salmen, Otto Suikin tai Kati Eivolan teiksi. Jäämme odottamaan.

Jos Hiidenvainion koulun kupeessa leijailee hetkellisesti sinistä savua ja jos paikalla tuoksuu ruuti, niin ne ovat varmasti parin viikon peruja eli sakkoja ei ole aiheellista jakaa enää enempää. FC RP Ultrasin katsomo on koko lailla loppuunmyyty eli toiminnan laajentuessa viereen tullaan pian tarvitsemaan uusi siirtokatsomo tai pidemmällä tähtäimellä kokonainen stadion. Suuntaan lasten kanssa buffettiin kahvi- ja karkkiostoksille. Palloliittoa näpäytetään Tahroja, paperilla -säveleen sovitetulla chäntillä. Rumpu paukkuu autotallibändimeiningillä ja peli voi alkaa.


Loppuunmyyty kannattajakatsomo

Rusko ottaa pelin hallintaansa ja TuWe vetäytyy. Katsomosta löytyy myös ”Hyvä Rusko” piirrosta eli kannatuspohja on edelleenkin laajaa. TuWe saa ensimmäisiä pidempiä hallintajaksoja vartin pelin jälkeen. Ne satavat kuitenkin enemmän Ruskon laariin, sillä pallon riistojen jälkeen Rusko saa paremmin vauhtiin hyökkäyksiään ja nopeita pelaajiaan, kuten Roni Salmea ja Joona Suomista tikkaamaan vaarallisemmin kohti TuWen maalia.

Buffet -jonosta kosiskellaan Timoa kannattajakatsomoon. Tunnelma on mukaansatempaavaa ja ottelutapahtuma simuloi suurta maailmaa vai pitäisikö todeta, että suuri maailma simuloi Ruskoa, joka kuitenkin on isompi kuin maapallo?


Rumpu paukkuu ja Samu Salmi ampuu vaparin:




Kello tikkaa suunnilleen varttisatasta, kun Urho Tuomisen todellinen namupassi ja neronleimaus tavoittaa linjan takaa Roni Salmen. Salmi kiertää TuWen veskarin Lassi Hujasen ja räjäyttää kannattajakatsomon äänijänteet: 1-0

Ruskon paine jatkuu. Pallo ehtii kolahtamaan sisätolppaan ja Hujanen joutuu sen paluupalloon venyttämään ”once in a life time” -tasoisen venytyksen, ettei Rusko karkaa useamman maalin päähän. Tämä kaikki on kuitenkin turhaa sillä tilanteesta seuranneen kulmapotkun ohjaa paikallinen litti eli Samuli Lehtinen maaliin: 2-0. Lehtinen saa oman litti -chänttinsä, josta toisella puoliajalla kuullaan myös tummemman huumorin sävyttämä katolta putoamiseen viittaava versio. Blogin tutkiva journalisti täytynee lähettää Pub Centroon selvittämään, mistä siinä oli kyse vai kuuliko kirjoittaja taas omiaan.

”TuWen pojat lähtee tänään kutoseen”, ja Roni Salmi pitää siitä osaltaan huolta täräyttämällä boksin laidalta pallon riman kautta maalin sellaisella voimalla, että peli on pakko laittaa tauolle, jottei Hujasen korvat hajoa väpättämään jäänee riman ääniaalloista. Ostan tauolla toisen kupin kahvia ja makkaraa, jotta saan kevennettyä kotijoukkueen sakkopainetta. Katsomohuhuna kuultuna paine on 300€ painoinen.


Huhujen mukaan nämä viedään nykyisellään käsistä

TuWe tulee hyvin toisen puoliajan alkuun ja Teemu Mäenpää pitää hetken Ruskon pakkeja pujottelukeppeinään ennen kuin tökkää pallon Samppa Laineelle. Laineen pyyhkäisyyn ei kierry kuitenkaan tarpeeksi liike-energiaa ja Jesse Juutilainen pistää sakset kiinni. TuWen kannattajia pyydetään huutamaan Ruskon Ultrille. ”Hiljaista on” toteaa hyvin pelin pulssilla oleva TuWen pakki. Seuraavaksi huutoa pyydetään Hujaselta, mutta Hujanen ottaa tilanteen viileästi kuin jäämies eikä lähde hassutteluihin mukaan.

Kati Eivolalle rallatellaan joka kerta, kun hän kulkee kannattajakatsomon ohi. Itse pelissä on hiukan höllätty kaasulta. Tosin Roni Salmeen hattutemppu kuuluu selvästi ottelun bucketlistille. Lähellä se käy kertaalleen kun Salmi rikkoon lähtönopeudellaan äänivallin ja kirii pitkähkön takamatkan takaa itsensä TuWen puolustuslinjan ohi. Nostokin on hyvännäköinen, mutta putoaa sivuverkkoon maalitolppien väärältä puolelta.

Kaikesta hauskanpidosta ja jalkapallosta huolimatta kirjoittajallakin alkaa muu prioriteetti painamaan, koska valmiiksi flunssaiset lapset alkavat viluväreilemään siihen malliin, että on aika talsia parkkipaikalle ja jättää FC RP kannattajineen juhlimaan kauden päätöstä.

Oi meidän rakas Rupa:




Palloliitto kertoo, että maalit tuli kaikki nähtyä. TuWe 2 saattaa joko lähteä kutoseen tai jäädä vitoseen. FC RP:n valmennuksen työpöydälle nostetaan varmasti ensi kaudeksi uusi projektimappi, jonka koodinimen on oltava ”Neloseen”.

Viini: sakkoja ja hyvää sakkaa


2 kommenttia:

  1. Mielettömän hyvä teksti!! 😃😃 Kiitos kun tulit paikalle!! 😊 -Kati Eivola

    VastaaPoista
  2. Kiitos, ja tapahtumassa riitti vivahteita, joten niihin oli helppo tarttua!

    VastaaPoista