Sivut

perjantai 9. syyskuuta 2022

ÅIFK - Pallo-Iirot: satamakaupunkien syysderby

Pallo-Iirot kanarialintujen peesaamana vie lopulta nimiinsä Satakunnan ”somederbyksi” äityneen matsiäänestyksen, minkä voi jo suoraan enteillä merkitsevän tasapeliputken katkeamista. Viime vuonna satamakaupungin derbyksi tituleeratun matsin ympärillä on hyvin pöhinää ja Raumalta oli tiettävästi tulossa bussilastillinen kannattajia Turkuun. Taistelupari bongaa matsiohjelmasta Interin, TPS:n ja Peimarin, ja hämmästyttää siten lajiosaamisellaan järjestyksenvalvojaa.

Asettaudumme Pallo-Iirojen kannattajien puoleiseen päätyyn. Varsinaiseen Ultra -sektoriin on uskaltautunut vain kourallinen nuorukaisia, jotka liehuttavat lippuja ja kannattavat ääneen. ”Veeti” on kuulemma jäänyt kyydistä. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan?


Kapteenisto ja tuomaristo valmiina satamakaupunkien derbyyn

Molemmat joukkueet käyvät ottelun alussa hanakasti sekä palloon että vastustajaan kiinni. Kaksinkamppailut ja pallon liikuttelu varsin pienessä tilassa värittääkin pitkälti ottelun ensimmäisiä minuutteja. 

Peli heilahtaa ensimmäisen kerran selvästi Rauman suuntaan, kun Pallo-Iirot saa vaparin hyvältä sektorilta. Joukkueen uudehko kasvo Luis Toomey napauttaa vaparin päin kanarialintujen muuria. Erotuomari Samuli Stenman tulkitsee tilanteesta käsivirheen ja pallo viedään vielä varmemmalle kalapaikalle. ÅIFK:n valmennus saa viivytettyä laukaisun ajankohtaa parilla minuutilla protestoimalla tilannetta ja lopulta ottelun ensimmäistä keltaista lappua väläytetään kanarialintujen penkin suuntaan ennen kuin Elias Ahde pääsee pilkulle. Se ei varmaan varsinaisesti enää ketään yllätä, että Ahde pistää tarkkaa ja kovaa vasempaan alakulmaan: 0-1. Pallo-Iirot on jälleen tehnyt sitä, mitä Pallo-Iirot on koko kauden tehnyt eli hyödyntänyt muutoin melko tasaisessa matsissa oman etsikkonsa.

Ensin vapari:


ja sitten Elias Ahteen rankkari




ÅIFK:n terävä alku hieman laantuu avausmaalin jälkeen ja pelin ote siirtyy selkeämmin raumalaisille. Pallo-Iirot on lähellä toista maalia parinkymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Otto Schultz kiirehtii Aaro Salosen lähettämän sivuvaparin alle. Schultzin pusku pomppaa kuitenkin yläriman kautta takarautoihin

”Tästä sarjasta ei löydy meille vastusta”, on ihan relevantti chäntti vieraiden kannattajakatsomosta.

ÅIFK ei chänttiä sellaisenaan niele, vaan varttisatasen kohdalla Pallo-Iirojen maalilla alkaneet halonhakkuut päättyvät kanarialintujen rankkariin. Miko Lainio aavistaa Elias Untamalan aikeet ja saa kellahdettua rankkarin eteen. Peli jatkuu vieraiden 0-1 johdossa. Kymmenisen minuuttia edellisestä Arman Palani petaa Untamalalle uutta tonttia, mutta Lainio on jälleen byrokraattina Untamalan rakennusaikeiden tiellä ja kun ripari menee naapuripihojen puolelle, pysyy Pallo-Iirot edelleen johdossa ja he pysyvät johdossa myös taukovihellykseen asti.

Miko Lainio pysäyttää Elias Untamalan rankkarin:




Tauolla tarjoillaan kahvia, pullaa ja Irinaa. ÅIFK:n kapteeni Cuong Tran käy tervehtimässä kavereitaan katsomon puolella ennen kuin kotijoukkueen taka-ajo voi taas alkaa. Tosin takaa-ajon eteen heitetään jo toisen puoliajan alkuminuuteilla piikkimattoa. Pallo-Iirojen Toomey riplaa, riplaa ja riplaa, ja riplaa niin, että pallo päätyy boksiin Ahteelle ja hyvät naiset herrat se tietää maalia. Ahteen kuti pomppaa ÅIFK:n pakista siten, että ÅIFK:n Miika Kalliomäki voi vain pakokauhua tuntien seurata, miten pallo putoaa maaliin: 0-2. Maali paljastaa suuren otannan raumalaisia futisihmisiä katsomosta

Jarkko Tallqvist pistää vaihtoruletin pyörimään ja tyypillisen tapaan Tallqvistin vaihdoilla on vaikutusta pelin kulkuun. ÅIFK pääsee puskemaan enemmän päälle. Pallo-Iirot mukautuu pelin uuteen kuvaan ja saa nyt vuorostaan iskettyä nopeilla vastaiskuilla kanarialintujen höyhenpeitteeseen. Jotain enteellistä on siinäkin, että Pallo-Iirot ottaa kenties maailman nopeimman jalkapalloilijan eli Mikko Jalkasen sisään. Kirjoittaja oppii turkulaisilta kannattajilta sen, että Jalkasella on skenessä lisänimi: Ferrari. Syystä tai toisesta Ferrarin ilmaantuminen baanalle aiheuttaa myös sen, että osa paikallisista kääntää wunderbauminsa ja siirtyy raumalaisten bandwagoniin.

Sinänsä ÅIFK:lla on edelleen omat saumansa. Reilu tunnin pelin jälkeen Untamala petaa Eero Lehtiselle pallon boksiin. Lehtinen saa pyöräytettyä itsensä irti Pallo-Iirojen puolustukselta, mutta laukaus menee ohi. Minuutti kuluu edellisestä ja Alex Ålgars pudottaa vaparin pienestä kulmasta tolpan juureen.

ÅIFK vaikuttaa ottaneen rugbysta tutun vastustaja ykköspuolustajan pehmittämisen pelikirjaansa ja Schultzia kurmootetaan muutamankin kerran ennen kuin vanha viidakon sanonta ”ihan sama, mitä muuta pelissä tapahtuu, niin Ahde tekee” käy pian taas toteen. Ferrari vinguttaa kumia vasemmalla laidalla eikä kukaan ehdi perään.  Parin välivaiheen jälkeen pallo on jälleen Ahteen lapikkaassa. Ahde pussittaa kauniisti Kalliomäen liikkeen vastaiseen kulmaan: 0-3.

Pallo-Iirot voittaa. Sen peli on toiminut kuin saksalainen autotehdas (vanhaan hyvään aikaan) yhdellä Ferrarilla höystettynä.

Pallo-Iirot voittaa




Viini: Ahteen antimia

4 kommenttia:

  1. Oli taas kiva lukea, hyvä juttu pelistä👍👍

    VastaaPoista
  2. Futista ja viiniä10. syyskuuta 2022 klo 5.16

    Kiitos 🙏

    VastaaPoista
  3. Rauman pojaat jyrää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Futista ja viiniä10. syyskuuta 2022 klo 5.40

      Tuloskunto on kyllä jäätävä!

      Poista