Sivut

tiistai 15. syyskuuta 2020

FC Inter 2-Peimari United: kärkinahinaa

Kertaalleen siirretty läntisen-Suomen kolmosdivarin matsi FC Inter 2-Peimari United sai estradinsa syksyisellä Kupittaa 5:lla. Sarjataulukossa molemmat hakivat ohituslinjaa kärjessä surffailevan FC Ålandin takana. Kotijoukkue tarvitsi kipeämmin voittoa ja vieraat saisivat tasapelilläkin pidettyä podiumin korkeimman paikan omissa kintuissaan.

Yleisöä löytyi laidallinen kentän jokaiselle reunalle ja myös natisevat pääkatsomot olivat melkoisen täynnä. Taustalla loistava tivoli maailmanpyörineen ja reippaalla kannustushengellä mukaan tulleet peimarilaiset toivat oman tunnelmansa otteluun. 

Peimari aloittaa pelin väkevämmin Interin sovitellessa vielä kuvioitaan. Pedro Moreira kolauttaa pallon tolppaan jo muutaman minuutin pelin jälkeen. Myös maalivahti Gerson Liman melkein koko kentän mittaiset avaukset tulevat tutuksi jo alussa.


Peimari United aloitti väkevästi. Kuvassa Jakson Mendes hätyyttelemässä maalia


Pelin edetessä Inter löytää hiljalleen paremmin syöttölinjoja ja tilaa kentältä. Myös ulospäin näyttäytyvä joukkueiden välinen fyysinen epäsuhta paljastuu vähintäänkin osittain silmälumeeksi. Inter pelaa pykälää enemmän sääntöjen rajamailla ja tasaa siten puntit. Inter käyttää pelisuunnitelmassaan myös tavallisen paljon pitkiä palloja ja erityisesti Markus Arsalon kaaripallot lähtevät hyvällä idealla molempiin laitoihin.

Huomista myrskyä enteilevä sade pisaroi Kupittaalla. Ottelu ei vielä ehdi kellahtaa kotijoukkueelle, kun reilu vartin pelin jälkeen Jakson Mendes kippaa kulmaflipperistä pallon maaliin. Maalin jälkeen Peimari pidättelee prässiään entisestään ja puolustaa väliin myös varsin syvältä kahdella neljän valkopaidan rivistöllä. Liman pitkistä avauksista joukkue ei kuitenkaan tingi missään vaiheessa.

Hieman odotusten vastaisesti Inter nousee tasoihin erikoistilanteesta. Eilen Helsingissäkin mukana ollut Jan Heinonen on oikeaan aikaan oikeassa paikassa, kun kulmapotkun jälkitilanteesta palloa taitetaan takaisin keskelle. 1-1 -tilanteessa mennään tauolle.


Jan Heinonen hakemassa sopivaa korkeutta tasoitusmaalille


Kuuluttaja kauppaa kahvia ja Sirpan omenapiirakoita. Pilvipeite rakoilee ja päästää punaisena hohtavaa laskevan auringon valoa Kupittaalle.

Sisu! Asenne! Joukkue! Peimari!, raikaa pienimuotoisen katsomonvaltauksen toteuttaneiden peimarilaisten sydämistä.

Toiselle puoliajalle pelin ilme yksinkertaistuu. Liman lisäksi Peimari lähettelee useamman pelimiehen voimin pitkiä palloja kohti Interin puolustuksen keskustaa. Vitsi on kuitenkin siinä, että Kasperi Nevän johtama puolustus pärjää pitkissä palloissa erittäin hyvin. Vierasjoukkueesta Efraim Mavengolla tuntuu olevan pelin lopussa eniten tarjottavaa.


Inter oli toisella puoliajalla pelaavampi joukkue

Inter on pelaavampi joukkue, joskin toisen puoliajan edetessä käy selväksi, että Peimari tulee olemaan tyytyväinen myös pisteeseen. Pitkien pallojen sinkoamisen lisäksi Lima pötköttelee myös kentällä säännönmukaisesti. Inter saa kertaalleen käytettyä palloa maalissakin, mutta osuma hylätään.


Torikokousta lopussa


Kierrokset nousevat hiljalleen ja viimeiselle kympille kehkeytyy torikokoustakin. Puolittaisia maalipaikkoja on molemmilla, mutta tuomarin päättäessä pelin, tilanne on edelleen 1-1. Vierasjoukkueen leirissä tätä juhlitaan kuin voittoa. Pelin päätyttyä kierrokset eivät täysin laske, vaan erinäisiä asioita ruoditaan vielä hetken aikaa ennen kuin pelaajat pakkautuvat sateen alta omiin pukukoppeihinsa.

Viinikuvaus: päälle narrattu etiketti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti