Sivut

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

FC Inter-KuPS: kalakukkoa perunapellolla

Interin huivi nousi tällä kertaa kauden avauksen kunniaksi sisätiloissa järjestetyn kisastudion pöydälle. Korona ei päästänyt meitä vielä katsomoihin, mutta sen ei toki tarvinnut tarkoittaa sitä, etteikö kauden avausta voisi juhlistaa muutoin. Niinpä nojauduimme isommalla porukalla nojatuolien ja sohvien seinuksiin, kun FC Inter Turku avasi Veikkausliigakauden KuPSia vastaan. Cupin välierätappion aiheuttama levottomuus ei ollut vielä aivan laskeutunut, vaikka väliin oli mahtunut yksi voitettu harjoitusmatsikin. 


Kausi 2021-2022 käyntiin sisäilmastudiosta


Pelin alla klikkilinkkien takaa avautuvat statistiikat näyttivät, että Interin suhteellinen pelaajabudjetti oli laskenut kanssakilpailijoihin nähden. Lisäksi KuPS:n kerroin vedonlyöntimarkkinassa rullasi reilusti alaspäin vielä aivan ottelun alla. Interin toppariosasto oli huhujen mukaan menossa kokonaan uusiksi. Todellisuudessa toppariosaston lisäksi pelisysteemi sorvattiin sinimustien osalta poikkeukselliseen muotoon. Pelissä riitti sinimustien kannattajille perhosia.

Sitten peli poljetaan käyntiin ja Inter ottaa sen noin vain hallintaansa. Veritaksen nurmi, jota omassa kisastudiossamme muun muassa raviradan kaltaiseksi kuvattiin, ei ehkä taaskaan tehnyt kunniaa kotimaiselle futikselle, mutta kenttä oli molemmille joukkueille sama. Kuopiolaiset vetäytyivät joko pelisuunnitelmansa tai pakon sanelemana. KuPS myös rikkoo suhteellisen paljon, mutta sillä lailla savolaisittain vekkulimaisesti, että korteilta vältytään. 

Kellossa on kymppi, kun Jesper Engström on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta hän ei saa aseteltua jalkaa sopivaan asentoon, kun Timo Furuholm siirtää pallon Engströmille avopaikkaan. Sinimustien seuraavat läheltä piti tilanteet tulevat Taiki Kagayaman lapikkaasta ja siitä, kun Benjamin Källman raavitaan nurin rangaistusalueella. KuPS:n yritelmät ovat enemmän sääpallo-osastoa. Pallon alle ei vain löydy sopivaa sateentekijää.

KuPS saa pallon maalin, kun Arttu Heinonen lakaisee palloa alakulmaan. Henrik Moisander ei palloon ehdi, mutta sitä kohti hyökkää vielä paitsiossa piileskellyt Urho Nissilä, joka kipittäessään Moisanderin torjuntalinjalla päästää myös pallon jalkojen välistä maaliin. Homma puhalletaan paitsioksi ja pian tämän jälkeen pelin ensimmäinen puoliaika myös päättyneeksi.

Kahvimuki polttelee vielä sormia, kun Ruudun intensiivisemmäksi käyvä selostus viestii, että pallo on saatu jälleen maaliin. Tarkempi kuulostelu osoittaa vielä sen, että kyseessä on keltamustien maali. Niinpä ruudun ääreen kiirehtii useampi maalin missannut kahvittelija. Sikäli ilmiö ei ihan tavaton ole livenä nähdyistä matseistakaan. Aina ei ehdi maaliksi takaisin katsomoon, mutta jos niitä näin saadaan aikaiseksi, niin täytyy lisätä temppu tämän kauden temppukirjaan. 

Hidastuksilta todellisuuteen piirtyvä maali on sitten sitäkin sykähdyttävämpi. Otso Virtanen syöksyy katkaisemaan pystysyöttöä ja nekkaa palloa eteenpäin. Saaliilla on ensimmäisenä Interin Juho Hyvärinen, joka lähettää kauniin sateenkaaren kaaren piirtävän pallon KuPS -maalin takakulmaan. Eurosport kamaa. Mietityttämään jää ainoastaan se, että jos Virtanen olisi saanut enemmän jerkkua purkuun, niin olisiko Hyvärinen lähtenyt pussittamaan saksipotkua vasemmalla vai oikealla jalalla? Englantia vastaan vastaavassa tilanteessa Zlatan Ibrahimović valitsi oikeanpuoleisen työkalunsa.

Maalin jälkeen KuPS saa momentuminsa ja se painaa pelin väkevästi Interin päähän. Muutamia maalia povaavia aihioitakin on ilmassa, mutta aivan härskeille maalipaikoille KuPS ei pääse ja oikeastaan se kiteyttää KuPS:n pelillisen haasteen. Se ei ole riittävän vaarallinen hyökkäyskolmanneksella, ja Interin Noah Nurmi-Martti Haukioja klaaraavat Moisanderin tukemana puolustuksen keskustan niin kuin tällä kombinaatioilla olisi pelattu aina ennenkin. José Riveiro vie pelin taktisen puolen.

Interin lähes virheetön puolustuspelaaminen ja Veritaksen perunapelto väsyttävät vierailijat, ja noin seitsemänkymmenen minuutin kohdilta Interillä on paremmat paikat. Pöytäkirjaan ei Valakarin ja Furuholmin sanailun, lipunmyyntikojun päältä lähtevien armadalaisten rytmikkäiden kannatushuutojen ja Moisanderin ja Haaralan kolisteluiden lisäksi maalien muodossa tule mitään lisää. Sinimustien voitto hälventää suurimmat tummat pilvet Veritaksen yltä (jos niitä nyt lopun viimein siellä olikaan). Kuopiolaisille jää enemmän mietittävää ja sellaisella hitsipillille töitä, joka tuosta materiaalista vielä polttaa voittavan joukkueen.


Peli oli tasaista vääntöä, mutta Interillä oli selvästi paremmat maalipaikat


Kauden avaus Turussa on lupauksia herättävä ja toivottavasti blogissakin päästään pian tekemään havaintoja vihreiden muovipenkkien päältä. Imu katsomoihin on kova.

Viini: perunapeltoviini 


perjantai 23. huhtikuuta 2021

Kun jalkapallo kävi rikki

José Mourinhon potkuissa olisi ollut yhdelle päivälle kerrakseen futisuutista, mutta klikkilinkit eivät juuri ehtineet vanheta, kun näytöille pomppii välähdyksiä ja kommentteja uudesta superliigasta. Viestit olivat painoltaan sellaisia, että tämä vaikuttaa menevän sukkana läpi. Ensimmäinen reaktioni oli melankolinen: tähänkö nyt oikeasti on tultu? Kokonaisuus avautuu rivi riviltä raadollisempana. Suurseurojen omistajat ovat laskeneet, etteivät he tarvitse muita enää, vaan suunnittelevat oman kutsuihin perustuvan sarjansa, jossa heidän rikastumisensa on kilpailullisesta menestyksestä riippumatta taattu. Kansallisissa sarjoissa voidaan sitten käydä ylivoimaisilla resursseilla heittämässä kärryn pyörää ja markkinoimassa superliigaa. Business casessa oli laskettu, että suurseurat tarvitsevat lisää pelejä, mutta eivät ketä tahansa, vaan toisiaan vastaan.


Tällä haavaa superliiga lässähti


Lopputulemasta riippumatta tiesin, että minä seuraan omia joukkueitani: FC Inter Turkua ja Leeds Unitedia. Tässä järjestyksessä. Valkoisen baletin näyttämön olen jo osittain sulkenut ja superliigan skenaariossa laudat lyötäisiin lopullisesti oviin ja ikkunoihin. Ajatusketjun johdannaisena mielessä käy myös, että eivätkö kannattajat loppujen lopuksi valitse absoluuttisesti itse, mitä sarjoja ja joukkueita seuraavat? Jalkapallon markkinat ovat kuitenkin globaalit ja suurseurat imevät rahaa kaikkialta maailmasta. Neitseelliset markkinat ja kasvupotentiaali ovatkin pitkälti siellä, mistä vain harva kannattaja pystyy edes kerran tai kaksi kaudessa lentelemään paikan päälle peliä katsomaan. Raha liikkuu TV-oikeuksissa ja fanitavaran myynnissä. Täydet stadionit ovat pienempi siivu siitä potista, jonka suurseura rahana vaihtaa, ja kun omistajien intressit ovat nimenomaan sisään tulevan rahavirran maksimoinnissa, saavutaan kummallisiin risteyksiin. Omistajia ei välttämättä kiinnosta jalkapallo tipan tippaa. Heille on ihan sama, että täyttyykö Old Trafford Englannissa vai vuokrattu stadion jossain päin Aasia. Sillä on merkitystä kumpi tapa tuottaa enemmän. Kummasta kääritään paremmat TV-rahat, oheismyynnit ja kummassa tavassa lippujen hinta voidaan sovittaa (lue: nostaa) mahdollisimman tuottavalle tasolle.

Superliiga vaikutti jenkkityyliseltä NHL:n, NFL:n tai NBA :n tapaiselta konseptilta. Ottelutapahtumista olisi varmasti rakennettu suuren luokan spektaakkeleja. Tästä hetkestä katsottuna superliigan puuhamiehet eivät olleet ymmärtäneet edes vähää alusta sitä, miten syvälle juurtunutta jalkapalloa kulttuurillisesti ja historiallisesti on. Se oli suurin virhe ja haluan uskoa, että superliiga kaatui juuri tähän. Ohiveto ei koskenut nimenomaisesti urheilua viihteenä, vaan ihmisten elämää perustavanlaatuisesti. Jalkapallo tulee usein ensin ja elämä on silloin vain osa sitä. Siksi superliiga hankkeena politisoitui etenkin Englannissa.

Valioliigaan tämänhetkistä sarjataulukkoa katsellessa väkisinkin herää kysymys, että miksi Tottenhamin (kuudes), Liverpoolin (seitsemäs) tai Arsenalin (yhdeksäs) tulisi päästä pelaamaan suuremmista palkintorahoista kuin Leicesterin (kolmas) tai West Hamin (neljäs)? Juventus otti juuri pataan Atalantalta ja tämän siivittämänä Atalanta porskutti sen ohi sarjataulukossa. Urheilun ja osin liiketoiminnankin periaatteista katsottuna tuntuu vieraalta se, että isoilla resursseilla (jotkut jopa vuodesta toiseen) alisuorittavat seurat ansaitsisivat mitään erityiskohtelua. Hyväntahtoista naureskelua ne ansaitsevat, kunnes saavat kilpailullisen tasonsa resurssien mahdollistamalla tasolle. Toki he saavat myydä pelipaitojaan ympäri maailmaa niin paljon kuin pystyvät. Ei sitä kukaan ole heiltä ottamassa pois.

Kansalliset sarjat ja UEFA iskivät väkevästi vastapalloon. Tosin on ymmärrettävä, että heillä oli myös taloudellinen intressi varjeltavana, vaikka he saivatkin käteensä todelliset valttikortit:

Valtti 1: laji on olemassa kannattajia varten

Valtti 2: ansainnan tulee perustua kilpailulliseen menestykseen.

Ensimmäinen kortti olisi auennut superliigalaisille pienen tutkimuksen avulla ja toisessa olisi voinut konsultoida suomalaisia lätkäihmisiä. UEFA:n on nyt kuitenkin tarkasteltava kriittisesti myös omia mallejaan, sillä seuraava superliiga on varmasti jo pöytäkirjoissa. Rahan ja vallan tavoittelun lisäksi superliiga oli oire nykymallien riittämättömyydestä. Siksi sitä ei voi peittää laastareilla, vaan se on jotain, mikä täytyy tuntea ihollaan niin kauan kuin meillä on jalkapalloa ja siihen liittyviä asioita päätettävänä.

Viini: kontaminoitui vauhdilla

sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Leeds United -Liverpool FC: kylmää ja kuumaa

Leedsin ja Liverpoolin kilpailulliset intressit kolhaisivat toisiaan kunnolla 1960-luvulla. Sekä Don Revien Leeds että Bill Shanklyn Liverpool olivat tiukassa lennossa ja ne kilpailivat samoista taivaspaikoista. Yksi kilvoittelun kuumimmista pisteistä oli vuoden 1965 FA Cupin finaali. Liverpool vei matsin nimiinsä 1–0. Joukkueiden suhteen kannalta vielä merkittävämpi ja edelleen joukkueiden välejä määrittelevä ottelu oli 1969 Anfieldilla käyty mestaruuden ratkaissut ottelu. Leeds tarvitsisi vähintään pisteen voittaakseen sarjan. Liverpool tarvitsi voiton pitääkseen mestaruushaaveet elossa. Ottelu päättyi 0–0 ja tämä tarkoitti sitä, että Leeds nappasi mestaruuden Liverpoolin nenän edestä. 

Ennen kyseistä ottelua Don Revie oli ohjeistanut joukkuettaan tervehtimään Liverpoolin fanaattisimpien kannattajien Kop-päätyä, mikäli mestaruus ratkeaisi. Leedsin pelaajien juhliessa mestaruuttaan omien kannattajien edessä Revie vielä muistutti asiasta ja niinpä Leedsin pelaajat Bremnerin johdolla kävivät tervehtimässä Kop -päätyä. Huliganismin nousun vuosina tämä oli riskaabeli siirto, mutta Revie oli lukenut Liverpoolin jalkapallokaupungin sielunmaisemaa hyvin. Kop -pääty otti Leedsin hyvin vastaan, ja kannattajat katsomossa juhlivat yhdessä Leedsien pelaajien kanssa mestaruutta. Tapauksella ja ottelulla oma paikkansa molempien seurojen historiassa. Tuosta hetkestä alkaen joukkueilla ja sen kannattajilla on ollu keskenään tietty kunnioitukseen perustuva side.


Legendat Don Revie ja Bill Shankly


Välit lähtivät viilenemään päin 1973, jolloin joukkueet pelasivat Anfieldillä jälleen mestaruudesta. Kotiyleisö teki vihansa vierasjoukkuetta kohtaa selväksi. Liverpool voitti ottelun 2–0 ja marssi lopulta mestaruuteen. Vuotta myöhemmin Brian Cloughin Leedsin ensimmäisessä kilpailullisessa ottelussa nyrkit heiluivat. Ensin Johnny Giles heitti sivukoukun Kevin Keeganiin. Giles selvisi keltaisella kortilla. Sitten sekä Liverpoolin Kevin Keegan että Leedsin Billy Bremner lensivät nyrkkeilymatsinsa jälkeen suihkuun. Tiettävästi Keegan oli luullut, että juuri Bremner oli losauttanut häntä aiemmin nyrkillä ja päätti maksaa kalavelkansa. Jalkapalloliitto ruokki molempia pelaajia 11:sta ottelun pelikielloilla, mikä hiekoitti heti alkuun Cloughin taivalta Leedsissä. Clough oli ottanut lyhyeksi jääneen, mutta intensiivisen Leeds-uransa agendalle seuran maineen ja pelityylin (dirty Leeds) puhdistamisen.


Kapteenit Kevin Keegan ja Billy Bremner


1980-lukua kohti mentäessä Leedsin siipi taipui ja se painui lopulta divareiden kurimukseen. Liverpool eli tuolloin omaa kulta-aikaansa ja suoran kilpailullisen asetelman puuttuminen laimensi seurojen välejä. Leedsin palatessa 1990-luvulla pääsarjaan sitä ja Liverpoolia yhdisti viha Manchester Unitedia kohtaan. Vuonna 1992 Manchester United tarvitsi Anfieldilla voiton pitääkseen itsensä Leedsin kannoilla mestaruustaistelussa. Liverpool voitti ottelun 2-0 ja The Kopista kuului jälleen Leeds -chäntit. Sittemminkin Leedsin ja Liverpoolin kohdatessa ”Stand up, if you hate ManU” -chäntti on kuulunut laululistaan. Yhteinen vihollinen yhdistää.

Takaisin tähän aikaan

Katsoin joukkueiden kauden ensimmäistä matsia olut -lasin takaa pubissa. Ottelun seuraaminen oli jotenkin epätodellista. Alusta asti kilppariin vetäytyvien ja aikaa pelaavien lutoneitten, millwallien ja wiganeiden sijaan Leeds pelasi supertähtiä vilisevää Liverpoolia vastaan, joka ei todellakaan tullut peruuttelemaan. Leeds oli lyhyeksi jääneen kesätauon jälkeen ikään kuin matkustanut toiseen todellisuuteen. Se oli jotenkin hämmentävää ja tunsin myös jonkinlaista melankoliaa siitä, että divarivuodet olivat nyt takanapäin.


Kausi käynnistyi vauhdikkaasti


Ottelu potkaistiin käyntiin. Rankkari ja Mohamed Salahin salamamaali nostivat kylmää hikeä puseroon, mutta kun Leeds tuli ensin kerran ja sitten vielä toisenkin kerran tasoihin, oli helppo uskoa, että tämä tapahtuu kolmannenkin kerran. Toki 4–3 tappio jätti hapansilakanmakua suuhun, mutta tuossa ottelussa Leeds osoitti sen, että se pelaa aivan oikeassa sarjassa. Marcelo Bielsa alleviivasi pelisuunnitelmassaan myös sitä, ettei Leeds tule Valioliigassa luopumaan pelillisestä identiteetistään. Siksi se on voittanut kuluvalla kaudella paljon uusia futiksen ystäviä puolelleen ja hiljalleen irvileukojen huutelut naivista pelitavasta ovat vaienneet. Totuus löytyy sarjataulukosta.


Murder- vs. Heavy metal -ball


Tulevassa Leeds-Liverpool-ottelussa on vähän samaa klangia kuin Leedsin ja Manchester Cityn -ottelussa. Liverpoolilla painaa pohkeissaan Mestareiden liigan hapot. Tosin Liverpoolin tippuminen sieniliigasta tarkoittaa sitä, että sen kaikki panokset ovat nyt Valioliigan -pelipöydällä. Leeds voi lähteä otteluun käytännössä paineettomasti ja sillä on lähtökohtaisesti vain voitettavaa. 

Leedsin kokoonpano on viimeisissä otteluissa ollut kauden parhaassa kuosissa. Pienenä huolenaiheena on Cityä vastaan Fernandinhon sikamaisen taklauksen kohteeksi joutuneen Raphinhan tilanne. Rennesistä Leedsiin ryöstetty Raphinha on osoittanut olevansa yksi Valioliigan parhaita pelaajia ja jo itse ottelun kannalta olisi sääli, jos brassi jää pehmittelemään lihaksiaan. Bielsalla on kuitenkin heittää Helder Costa ja Jack Harrison laidoille eli mahdottomaksi tilanne ei Raphinhasta riippumatta äidy. Leeds voi voittaa ottelun ja pitää ainakin kannattajiensa salaisen haaveen jopa europelipaikoista hengissä. Liverpool on taasen klassisen pakkovoiton edessä, koska se on odotuksiinsa nähden alisuorittanut Valioliigassa ja se joutuu tosissaan venymään, mikäli aikoo ensi kaudellakin pelata Mestareiden liigaa. Yhtä kaikki. Ottelussa vauhdista ei tulla tinkimään, kun Jürgen Kloppin Liverpool paukuttaa heavymetalli -futistaan ja Bielsa auraa murhapallollaan näkymää siihen, minkälaista jalkapallo tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

Viini: räjähteleviä makuja, nopeita lihassoluja ja rumpujen pauketta

maanantai 29. maaliskuuta 2021

Sukupolvikokemuksena huuhkajat

Sateisella stadikalla oman pakin perseen kautta putattu oma maali ratkaisuottelussa Unkaria vastaan oli vain jäävuoren huippu. Suomi pelasi hyvin tai surkeasti siinä, missä muutkin, mutta kaverit juoksivat aina loppusuoran kovempaa. Maajoukkue oli kuin kirottu ja matsien päättyessä makuhermoihin oli syötetty monta lusikallista kalanmaksaöljyltä maistuvaa maailmaa.

-Miten helvetissä tässä nyt taas näin kävi?

Suomi tulee kahden maalin takaa Tšekkiä vastaan tasoihin ja 3-3 -tilanteessa Shefki Kuqi pukkaa apposellaan ammottavan maalin ainoaan neliöön, josta pallo ei voi mennä maaliin. Siinä tönöttää Petr Čech. Peliä ei olisi ollut montaakaan minuuttia jäljellä. Tšekki iskee tilanteesta seuranneesta hyökkäyksestä taululle 4-3 -lukemat ja voittaa ottelun. Suomen kisaunelmien ruska varisee aiempien jo reippaasti maatumaan päin olevien lehtien päälle. Yksittäisten otteluiden muistot hämärtyvät, mutta polttavana tunnejälkenä jomottaa se, että usein olisi ansaittu enemmän, kunnes sitten kohdalle osuu historiallisen helppo lohko: silloin pelataan kuin ei olisi jalkapalloa koskaan pelattukaan eikä edes ansaita mitään ja rallatellaan jo hyvissä ajoin laulukuoroon. Kaiken tämän välillä penkin päässä käy kotimaista ja ulkomaista vuorovedoin, mutta mikään ei pure. Potkupallolla irvailevilla on koko ajan parempi käsi.

Siksi kylmä hiki puskee läpi, kun historiallisen EM-kisapaikan jälkeen samaan MM-karsintalohkoon tarjoillaan Ranskaa, Ukrainaa, Bosnia Hertsegovinaa ja Kazakstania. Ensimmäisen ottelun tasapelin jälkeen takaraivossa kumisee, että nyt, jos hävitään Ukrainalle, niin homma alkaa olla paketissa.  Oli vain suonenveto ja päiväuni, joka tulee hetkenä minä hyvänsä päätökseensä, ja kun Ukraina lopulta sohii pallon maaliin ja Paulus Arajuuri moukaroi pallon tolppaan ja huuhkajat painavat vimmatusti päälle, mutta eivät vaan saa maalia aikaiseksi, niin siinä ei ole mitään uutta, ja kun Teemu Pukki revitään vyötäisiltä kenttään ja palloa viedään pilkulle, silmissä vilisevät kaikki kauden aikana nähdyt missatut rankkarit ja kun palloa kaivetaan Ukrainan verkosta, niin ohimoilla välähtää, että ylivoimallakin ottelu voidaan vielä hävitä, ja kun lisäajalla pallo kiepsahtaa kohti Suomen maalin takakulmaa eikä laskeudukaan sivuverkkoon, vaan Jesse Jorosen näppeihin, ja kun ottelu sitten siihen päättyy, niin muistaa, että maailma on nyt futismaajoukkueen kannattajille eri. Edellisten sukupolvien traumat eivät yllä tähän päivään. Vuoro on vaihtunut.

Sitten Pukki, Arajuuri ja Rive käyvät kameran edessä virnistelemässä ja manaavat sitä, ettei peli kulkenut ja kahden pinnan sijaan kasassa voisi olla neljä tai kuusi: se uppoaa sukkana. Futispainajainen on ollut päättyneenä jo vuosia, mutta vielä sen varjot lymyilevät alitajunnan onkaloissa, ja kun sitten laskeskelee, että Bosnia -awaysta ja kotoa Ukrainasta tarvitaan todennäköisesti kuuden pisteen potti, niin ensin katse lasittuu, mutta sittenhän sen ymmärtää, että sole poika mikhään. Rive hoitaa niin kuin aina tähänkin asti.

Viinikuvaus: katkeransuloisesta makeaan

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Futiskirjat: The Unforgiven

Rob Bagchin ja Paul Rogersonin The Unforgiven (The Story of Don Revie’s Leeds United) kuvaa yhden valioliigahistorian parhaimman joukkueen menestyksekkäimmän jakson. Don Revie päätyy Leeds Unitedin valmentajaksi, koska ketään muutakaan ei tehtävään oikein ollut houkuteltavissa. Toisen divisioonan syövereissä kärvistelevä Leeds ei ollut suurseuran eikä oikeastaan edes uinuvan suurseuran maineessa ja siksi valmentajaehdokkaita ei ollut jonoksi asti. Don Revie taas oli pelaajauransa jälkeen liukumassa kokonaan rakastamansa lajin ulkopuolelle, joten tavallaan kaksi epätoivoista saivat toisensa. Lopputulemana oli yksi brittifutiksen suurista tarinoista. Revie oli Leedsin managerina vuosina 1961-1974, jona aikana hän voitti kahdeksan eri liiga- ja cup-mestaruutta.


The Unforgiven

The Unforgiven on tarina nimenomaan Don Revien Leedsistä ja napsun enemmän Don Reviestä kuin Leedsistä. Kirja vie lukijan Revien viereen kentän laidalle seuraamaan Leedsin nousua yhdeksi brittifutiksen suurista nimistä. Kirja tarinoittaa sekä sen, mikä Don Revien Leedsistä teki niin hyvän, että myös sen, miten lähellä on ollut, ettei koko Revien dynastiaa olisi päässyt syntymään. Pala palalta Revie sai  koottua itselleen joukkueen, jota lopulta oli hyvin vaikea pysäyttää. Revien joukkue ja kirja vilisee Leedsin legendoja, kuten Billy Bremner, Johnny Giles, Eddie Gray, Peter Lorimer ja Bobby Collins, jotka loivat perustuksen Leedsin menestytarinalle.

Kirja kuvaa Revien pedanttina ja voitontahtoisena henkilönä. Hän oli valmis toistamaan jääräpäisesti rutiinejaan ennen otteluita ja liukumaan onnenpukunsa kanssa taikauskoisuuteen saakka, mikäli olisi edes pienikin mahdollisuus, että se auttaisi Leedsin voittoon. Samaan aikaan Revie piti hyvää huolta sekä hänen pelaajistaan että heidän perheistään. Hän rakensikin enemmänkin seurahenkeä kuin joukkuehenkeä. Revie oli niin kiinni pelaajissaan, ettei hän tehnyt varsinaiseen pelaajarinkiin suuriakaan muutoksia sen jälkeen, kun hän oli onnistunut nostamaan Leedsin pääsarjaan. Revie oli tavallaan yhden joukkueen mies ja kun joukkueesta oli ulosmitattu se, mitä mitattavissa oli, jatkoi hän eteenpäin Englannin maajoukkueen valmentajaksi. Leeds oli kuitenkin se joukkue, josta hän valmentajauransa ritarinmerkit keräsi.

Kirjaa avaa myös yhden Valioliiga -myytin, Dirty Leedsin, syntyä. Revien väitetään käyttäneen kaikki lailliset ja laittomat keinot joukkueensa menestymisen eteen. Laittomuuksia ei itsessään, koskaan ole todistettu ja The Unforgiven taustoittaa sitä, miksi ”Dirty Leeds” -käsite on saattanut syntyä. Revie on Leedsin divarivuosina perustanut pelinsä puolustukseen ja fyysiseen pelitapaan. Brittifutiksen narratiiviin kuului se, että pääsarjaan ei voinut päästä pelaamalla, vaan sinne piti raivata reitti tappelemalla. Leeds säilytti pelitapansa ensimmäisinä pääsarja -vuosina ja lisäksi Revie imi Leedsin peliin vaikutteita eurokenttien vastustajilta. Eritoten mallia otettiin juonikkuudesta tunnetuilta italialaisilta ja näiden oppien hyödyntäminen ei ollut Englannissa kaikkien mieleen. Samaan aikaan suorasukainen Revie onnistui saamaan kabineteissa vaikutusvaltaisia vihollisia, jotka kirjan mukaan kantoivat kaunaa Revielle ja ponnistelivat sen eteen, että Leeds ei menestyisi. Niinpä Leedsiä mustamaalattiin myös tarkoitushakuisesti.

Revien kikkapussista toki löytyi useampiakin kortteja, mutta tästä ajankohdasta katsoen ne vaikuttavat kuitenkin aika harmittomilta. Esimerkiksi europelissä Torinoa vastaan Revie vaihtoi kaikkien pelaajiensa pelipaitojen numerot ennen ottelua, jotta vastustajan oli hankalampi pysyä omassa pelisuunnitelmassaan. Lopulta todistamatta jäivät kaikki Revieen kohdistuneet rankemmat, kuten tuomarien ja vastustajien lahjomisesta esitetyt syytökset. Niiden varjo seurasi häntä kuitenkin hautaan asti ja vähän siitä eteenpäinkin. Kirja kuvaa Revien Leedsin enemmänkin siten, että se kärsi useamman kerran ratkaisuotteluissa luokattomasta tai korruptiolta tuoksahtavasta tuomaroinnista. Revien kausi Leedsissä oli sekä suurten voittojen, että myös katkerien tappioiden kausi.

Leeds ei Revien alaisuudessa päässyt ”Dirty Leedsin” -maineesta ja riippumatta siitä, miten hyökkääväksi ja viihdyttäväksi Revie Leedsin pelityylin muutti, yleisö ei toivotusti löytänyt Elland roadille. Siksi Revien tarina on myös traaginen. Hän ei saanut myöskään Englannin maajoukkuetta riittävään lentoon ja hän erosi tehtävästään siirtyäkseen valmentamaan Arabiemiraatteja. Kylkiäisinä tuli kymmenen vuoden toimitsijakielto FA:lta. Kielto kumottiin myöhemmin, mutta Revie ei koskaan enää valmentanut Englannissa.

Kirja itsessään on tarkka kuvaus yhdestä englantilaisen jalkapallon suurista tarinoista. Kerronta ei itsessään välttämättä ole aina niin lennokasta ja kielikin oli ajoittain kirjoittajalla vaikeaselkoista. The Unforgiven ansaitsee hyllypaikkansa kirjattuna todisteena siitä, miten Leedsistä on kasvanut suurseura. Se myös hälventää sumua sekä Don Revien persoonan että kaikkien aikojen Leedsin ympäriltä. Kirjaa lukiessa pystyi hahmottamaan analogiaa Revien Leedsin ja nykypäivän Leedsin väliltä. Sekä Revie että Marcelo Bielsa ja miksei vuosituhannen taitteen David O’Learykin liputtivat energisen ja hyökkäävän futiksen puolesta. Kyseinen pelitapa leimaa kaikkia Leedsin menestyksen vuosia, ja kenties juuri se on vahvana elementtinä länsi-Yorkshirelaisen suurseuraan DNA:ssa. Ainakin lahjomaton "The Unforgiven" todistaa sen puolesta.

 

Viinikuvaus: sitä samaa, mikä aina toimii

lauantai 13. maaliskuuta 2021

Thomas Tuchel ja Chelsea: mikä muuttui?

Thomas Tuchel vaikuttaa kääntäneen Chelsean kurssin yhden yössä. Frank Lampardin siniset olivat valuneet ulos europelipaikoilta, kun Roman Abramovitš heilautti jälleen viikatettaan ja lankun viereen ruorille houkuteltiin PSG:stä potkut saanut Tuchel. Tuchelin kerrottiin toivoneen, että hänen pestinsä alkaisi vasta seuraavan kauden alusta, jolloin joukkueen rakentamiselle jäisi paremmin aikaa, mutta tunnetusti melko nopealiikkeiselle Abramovitšille tämä ei käynyt: kurssi piti saada muutettua heti.


Thomas Tuchel muutti Chelsean kurssin nopeasti


Jopa hieman klassiseen tapaan Tuchel pisti ensimmäiseksi puolustuksen kuntoon. Tuchelin Chelsea on päästänyt 11:sta kilpailullisessa ottelussa kaksi maalia. Asian merkittävyyttä korostaa se, että vastassa on kuitenkin ollut Tottenhamia, Manchester Unitedia, Liverpoolia ja Atletico Madridiakin. Tuchel toi heti ensimmäiseen otteluun kolmen topparin linjan, jonka edessä pelaa kaksi keskikentän ankkuria. Lampard tyypillisesti pelasi kahdella topparilla ja yhdellä keskikentän ankkurilla. Tuchelin muutos sementoi kaksi asiaa:

1. Puolustuksen keskusta on nyt todella tiivis
2. Chelsea luo pallollisena jo varhaisessa pelinrakennusvaiheessa ylivoima -tilanteita

Puolustuksen uudelleen tilkitsemisen lisäksi Chelsea on kasvattanut pallonhallintaansa. Keskuspuolustuksen trio on rakennettu siten, että laidoilla pelaavat Cesar Azpilicueta ja Antonio Rüdiger (viime pelissä Kurt Zouma) pystyvät kuljettamaan palloa vastustajan ensimmäisen prässilinjan ohi tai he pystyvät houkuttelemaan syvältä puolustavan vastustajan ensimmäisen prässääjän vastaan, jolloin keskikentälle ja hyökkäykseen avautuu tilaa.

Chelsean keskikentän ankkureiksi on valikoitunut kaksi seuraavista: Jorginho, Mateo Kovačić tai N'Golo Kanté. Kolmikosta kaikilla löytyy omat supervoimansa. Jorginholla on poikkeuksellisen hyvä pelinlukutaito ja syöttövalikoima. Kovačić on työteliäs, pallovarma ja erittäin hyvä ohittamaan vastustajia harhauttamalla. Kantén erikoisuus on pallojen takaisin voittaminen joka puolella kenttää. Erityisesti Jorginho ja Kovačić sopivat duoksi silloin, kun vastustaja prässää korkealta ja palloa pitää saada paineen alla pelattua eteenpäin.

Huolimatta Tuchelin puolustusvetoisesta lähestymistavasta Chelsea on hänen johtamanaan luonut enemmän maalipaikkoja ja laukonut keskimäärin enemmän kuin Lampardin Chelsea. Tuchelin hyökkäysmuodostelmassa laitapakit nousevat korkealla mukaan hyökkäykseen. Keskikentän ankkureiden yläpuolella on kaksi hyökkäävää kymppipaikan pelaaja, jotka tekevät- ja etsivät jatkuvasti tilaa sekä vastustajan linjojen välistä että puolustuslinjan takaa. Kymppipaikan hyökkäyssuuntaan melko vapaassa roolissa pelaavat pelaajat ilmentävät Tuchelin pelifilosofiassa sitä, että hän ei edes yritä kertoa luoville pelaajilleen, mitä heidän tulisi tietyissä tilanteissa tehdä, koska he osaavat ratkaista tilanteet paremmin itse. 

Keskikentän kymppien yläpuolella Chelsean yksinäinen kärkipelaaja saattaa sulautua osaksi vapaasti virtaavaa hyökkäyspeliä tai sitten erityisesti Olivier Giroudin ollessa kentällä, toimia yksinomaan target -miehenä ja hyökkäysten päättäjänä.


Tuchelin Chelsea (vas.) ja Lampardin Chelsea (oik.)


Yhteenvetona: Frank Lampard sai siirtoikkunoissa kaikki menestyvän joukkueen palaset käsiinsä. Tuchel osasi kuitenkin luoda näistä paloista voittavan kokonaisuuden. Tuchel löysi pelaajille oikeat roolit, loi tehokkaamman pelisysteemin ja sai pelaajat tekemään enemmän ja järkevämmin töitä joukkueen eteen. Nyt sillä on latu auki sekä Mestareiden liigassa että FA -Cupissa. Lisäksi Valioliigan hopeasija on hyvin liipaisimella.

Viinikuvaus: jääkaappikylmää rieslingiä


PS. Kirjoittaja on aiemmin kirjoittanut:

1. Leedsin ja Chelsea rivalrystä, ja omasta suhteestan Lampardin Chelseaan: http://futistajaviinia.blogspot.com/2020/12/rolling-stones-vs-beatles-leeds-united.html

2. Jorginhosta: http://futistajaviinia.blogspot.com/2018/10/jorginho-toteen-kaynyt-lupaus.html

3. N'Golo Kantésta: http://futistajaviinia.blogspot.com/2017/02/maailman-pisimmat-169-senttimetria.html


sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Marcelo Bielsa ja Leeds United: mikä niissä puree?

Marcelo Bielsan Leeds United on ollut yksi Valioliigakauden puhutuimpia ilmiöitä. Intensiiviseen prässiin ja pallonhallintaan perustuva hyökkäävä jalkapallo on lämmittänyt monien jalkapalloromantikkojen sydämiä. Leeds ja Bielsa ovat voittaneet puolelleen uusia viihdyttävän jalkapallon puolesta liputtavia ystäviä, mutta samaan aikaan Leedsin brittifutikselle ja erityisesti nousijajoukkueelle epäkonventionaalinen pelitapa on tappion hetkillä nostattanut kommentteja naiivista pelitavasta. Kritiikki on väliin saanut myös vahingoniloisia piirteitä.


Nousijoukkue Leeds on pitänyt 11:sta eniten palloa eurooppalaisiin huippusarjoihin peilaten

Leedsin prässi on Euroopan TOP 5 sarjojen intensiivisintä (lähde. fbref.com)


Mikä Leedsissä sitten ihastuttaa ja vihastuttaa? Mitä Leedsistä ja Marcelo Bielsasta olisi hyvä ymmärtää?

Leeds on lähtenyt käytännössä vastustajasta riippumatta jokaiseen peliin samalla pelifilosofialla: pelit voitetaan hyökkäämällä. Brittifutiksen narratiivissa on romantisoitu pieniä ja piskuisia seuroja, jotka altavastaajana kyynisesti puolustamalla maksimoivat tuloksen. Putoamisvaarassa olevien joukkueiden pelastajaksi säännöllisesti kutsuttava Sam Allardyce on yksi tämän narratiivin sankarihahmoja. Sitten viheriön reunalle tulee pahvinen kahvimuki kädessään Bielsa, joka pelifilosofisesti ei oikein millään tavalla sovi brittifutiksen perinteisiin kaavoihin. Bielsan Leeds haastaa sen oletuksen, että hyökkääminen olisi jotenkin maailmantähtiä vilisevien suurseurojen etuoikeus. Samalla tavalla José Mourinhon Tottenham haastaa sen oletuksen, että maailmantähtiä vilisevän joukkueen tulisi lähtökohtaisesti hyökätä: ja silloin kun joukkueet häviävät, on helppo osoitella managereiden pelifilosofiaa, vaikka pelitavan sijaan tulosta olisi heilauttanut enemmän yksittäiset virheet tai peliin lähtemättömästi kuuluvat sattumanvaraiset tapahtumat.

Mourinho ja Bielsa ovat muutenkin kuluvan kauden Valioliigassa herkullinen vastinpari. He asettuvat monen nelikentän vastakkaisiin kulmiin. Mourinho piiskaa väkevästi ”voittoon hinnalla, millä hyvänsä” -mentaliteetilla, kun Bielsa taas rakentaa oikeudenmukaisuutta korostavista arvoista. Bielsa uskoo, että pelaajat pelaavat paremmin, kun he uskovat tekevänsä oikein. Bielsa tyypillisesti otteluiden jälkeen summaa sen heijastelivatko ottelutapahtumat tulosta eli oliko tulos oikeudenmukainen. 

Yksi asia on varmaa: sekä Mourinho ja Bielsa haluavat yhtä palavasti voittaa jokaisen ottelunsa. Lähestymistapa ja todennäköisyyksien optimointi lähtee vain eri suunnista. Voiton tahdon suhteen Mourinho ja Bielsa niitataan nelikentän samaan kulmaan.


Pelifilosofian eri kulmissa


Bielsan Leedsistä puhutaan viihdyttävänä joukkueena ja tämä on täysin totta. Keskustelu ajautuu kuitenkin sivuraiteille siinä kohtaa, kun lähdetään leimaamaan viihdyttävää peliä itsetarkoitukselliseksi ja siten otteluiden voittaminen jäisi pelitavalle alisteiseksi. Hyökkäävä ja viihdyttävä pelitapa on tietysti hyvää bisnestä, koska jalkapallo sinänsä kilpailee ihmisten vapaa-ajasta ja rahasta monen muun asian kanssa. Ihmiset haluavat keskimäärin mieluummin viihtyä kuin tylsistyä vapaa-ajallaan.  Hyökkäävän ja viihdyttävän pelitavan avulla on helpompi kerätä lisää kannattajapohjaa, ja sitä kautta suurempia rahavirtoja seuraan. Juuri tämä on se etu, jonka Bielsa pystyy pidemmällä tähtäimellä Leedsiin tuomaan. Kuitenkin pelaajia ja valmentajia mitataan lajin sisällä nimenomaan tulosten kautta. Jos Leeds ajautuu surkeaan tuloskuntoon, Bielsa saa kenkää. Piste. Bielsaa hieman opiskelleet tietävät myös hänen vihaavan häviämistä aina sellaiseen pisteeseen saakka, että reaktiot tappion jälkeen ovat eriskummallisia vai milloin olet viimeksi jonkun vastoinkäymisen jälkeen maannut alastomana hierontapöydällä?

Marcelo Bielsa oli ehdolla vuoden 2020 parhaaksi valmentajaksi. Ehdokkuus nosti hänet jälleen sellaisten valmentajien rinnalle, kuten Jürgen Klopp ja Hans-Dieter Flick. Asetelma rikkoo jälleen yhtä konventiota: miten Englannin toisen sarjaportaan voittanut valmentaja voidaan nostaa samalla podiumille kuin Euroopan suurimpien ja rahakkaimpien sarjojen voittajat? Pokaalit itse kilpailuista jaettiin kuitenkin jo ennen vuoden valmentajan valintaa. FIFA etsi vuoden parasta valmentajaa ja voitettujen mestaruuksien lisäksi yksi ilmeinen kriteeri tälle lienee se, että kuka valmentaja pystyi maksimoimaan parhaiten olemassa olevasta potentiaalista parhaan tuloksen. Bielsa oli suhteellisen lyhyessä ajassa tehnyt Englannin mestaruussarjan alemman keskitason joukkueesta sarjansa ylivoimaisen mestarin. Resursseihin nähden se oli poikkeuksellinen saavutus ja sen myös FIFA huomioi.


Leeds United palasi Bielsan johdossa Valioliigaan kuudentoista vuoden korpivaelluksen jälkeen


Etenkin kuluvan kauden alussa Leedsin hävitessä analyysi oli helposti, että Hodgson tai Rodgers tai joku muu voitti Bielsan nimenomaan taktisesti. Ulkoapäin annettua neron leimaa haluttiin himmentää ja epäkonventinaalisesti toimivat Bielsa ja Leeds haluttiin laittaa ruotuun. Bielsa itsepäisenä ja kummallisena hahmona varmasti ärsytti ja ärsyttää edelleen joitain ihmisiä. Bielsa tai tämän päivän Leeds eivät yksinkertaisesti vaan sovi moniinkaan perinteisiin muotteihin. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että ihmiset joutuvat tilanteeseen, joissa tulee kyseenalaistaa joka omat tai jonkun toisen näkemykset siitä, miten jalkapalloa tulee tai voi huipputasolla pelata. Helpompi tie on kääntää katseet ulospäin ja vastustaa sellaista, joka itselle näyttäytyy vieraalta.

Kaiken humun ja hulinan keskellä vaikuttaa välillä unohtuvan se, että Leeds on nousijajoukkue ja sen palkkakulut ovat Valioliigan toiseksi pienimmät. Leeds joutui mestaruuskautensa jälkeen pikapikaa laittamaan palikkansa sellaisille paikoille, että ne kestävät maailman kovimman liigan jyskytykset. Valioliigaan noususta on hyvä ymmärtää vielä se, että mestaruussarjassa on tiukat raamit sille kuinka paljon joukkue voi esimerkiksi pelaajahankintoihin käyttää rahaa. Jos standardeja ei täytetä, niin sakko- ja pisterangaistuksia ropisee. Näin ollen joukkueen noustessa Valioliigaan tilanne on jo valmiiksi erittäin haastava. Fulhamin ja West Bromwichin tilanne kertoo tätä tarinaa. Fulhamin ja WBA:n lisäksi meillä on käsillä Leeds, joka jatkuvista avainpelaajien loukkaantumisista huolimatta on puolessa välissä kautta yhdentenätoista. Arsenalia kaksi ja Tottenhamia neljä pistetä perässä.


Leedsin palkkakulut ovat Valioliigan toiseksi pienimmät (lähde. www.spotrac.com/epl/payroll/)


Jos vedetään mutkat suoriksi, niin tippuakseen sarjasta, Leedsin tulisi loppu kauden aikana voittaa viisi peliä vähemmän kuin Fulham. Fulham on voittanut koko kauden aikana tähän asti kaksi peliä. Leeds ja nimenomaan Marcelo Bielsan Leeds on tällä kaudella tehnyt poikkeuksellista tulosta olosuhteisiin ja resursseihin nähden. Kaiken kukkuraksi tulos on tullut upealla jalkapallolla, joka on ihastuttanut monia ja ärsyttänyt joitain. Mitkä siis oikeasti ovat niitä kysymyksiä, joita Leedsistä, Marcelo Bielsasta ja lajin evoluutiosta jalkapalloa enemmän tai vähemmän opiskelevien kannattaisi kysyä? Se on varmaa, että jalkapallo muuttuu ja Marcelo Bielsan Leeds surffaa muutoksen aallonharjalla.

Viinikuvaus: taikajuomaa

PS.kirjoittaja on aiemmin tutkinut Leedsiä seuraavissa teksteissä


Futiskirjat: Damned United - Tappion ja Viha päivät: https://futistajaviinia.blogspot.com/2020/12/futiskirjat-damned-united-tappion-ja.html

Ruusujen sota (Leedsin ja Manchester Unitedin rivalry)http://futistajaviinia.blogspot.com/2020/12/ruusujen-ja-kaupungintalojen-sota-leeds.html

Rolling Stones vs. The Beatles (Leedsin ja Chelsean rivalry): https://futistajaviinia.blogspot.com/2020/12/rolling-stones-vs-beatles-leeds-united.html

Futiskirjat: Bielsan hulluuden jäljillä: https://futistajaviinia.blogspot.com/2020/05/futiskirjat-bielsan-hulluuden-jaljilla.html

Hajatelmia Marcelo Bielasta ja Leedsistä: https://futistajaviinia.blogspot.com/2020/01/hajatelmia-marclo-bielsasta-ja-leedsista.html

Elland Roadilla tilit tasan (reissuraportti Leeds-Blackburn -ottelusta): https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/11/elland-roadilla-tilit-tasan.html

Kapsaisiinia Elland Roadilla (reissuraportti Leeds-Wigan -ottelusta): https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/04/kapsaisiinia-elland-roadilla.html

Kehäketun ja kummisedän päiväolut (ennakko Leeds-Middlesbrough -matsiin): https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/02/kehaketun-ja-kummisedan-paivaolut.html

Kanarialinnun viserrys: Leeds-Norwich 1-3: https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/02/kanarialinnun-viserrys-leeds-norwich-1-3.html

Talviklassikko divarista: Bielsa- vai Pukkiparty?https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/02/talviklassikko-divarista-bielsa-vai.html

Marcelo Bielsa ja Leeds United: kun yksi hullu kaataa koko pöydänhttp://futistajaviinia.blogspot.com/2019/01/marcelo-bielsa-ja-leeds-united-kun-yksi.html

Leeds United: katastrofiseurasta karnevaalin pääesiintyjäksihttps://futistajaviinia.blogspot.com/2018/08/leeds-united-katastrofiseurasta.html