Tänään en käynyt matsissa

Laiva irtoaa Turun satamasta. Keli on hyvä. Kesäinen.

Buffetista ehtii matsin alkuun. Kännykän mobiilidata ja laivan wifi -verkko pistävät parastaan, kun Leeds pelaa Valioliigaan noususta. Peli on kylmäävä. Sarjajumbo Barnsley painaa päälle. Palloja viuhuu yli ja ohi Illan Meslierin vartioimasta maalista. Muutama jää hanskoihin.

Marcelo Bielsa heittää kolmannen topparin sisään. Bielsalta ei tällaista siirtoa ole aiemmin tällä kaudella nähty. Panokset ovat kovat ja Leedsin pinnat roikkuvat Barnsleyn oman maalin varassa.

Trubaduuri soittaa lähes tyhjälle pubille. Hän kertoo nyt tilaisuuden tullen kokeilevansa uusi kappaleita. Listalle nousee housea, trancea ja Backstreet boyssia akustiselle kitaralle sopivina sovituksina. Patrick Bamford hukkaa maalipaikan. Bielsa saa Pablo Hernandezin hämilleen vaihtamalla hänet sisään ja ulos saman puoliajan aikana, mutta niin kuin Elland roadin seinään on painettu: Side before self, every time. Hernandezin tilalle tullut Jamie Shackleton kalastaa hyökkäyspään vaparin. Pian sen jälkeen peli päättyy. Leeds on pinnan päässä Valioliigaan noususta. Palaan liikuttuneena perheen luo katsomaan laivan iltashow:ta.

Tänäänkin oli matsipäivä. Kausaripaikkojen liput on painettu eteenpäin. Inter pelaa HJK:ta vastaa. Josè Riveiro puhuu ennakossa identiteetin mukaisesta futiksesta. Siitä myös Leedsin kahdessa viimeisessä kaudessa on ollut kyse, vaikka Bielsa nostikin Barnsleytä vastaan puoleksi tunniksi toisen naamion Leedsin kasvoille. Usein ne seurat, jotka eivät raharovioista huolimatta menesty, kärsivät identiteetin puutteesta. Esimerkiksi tämän kauden West Ham ja Aston Villa ovat otantoja tästä. Viime kauden HJK menee samalle hyllylle.

Pukkaan Ruudun lähetyksen päälle kauppakeskuksen kauppakäytävän penkillä. Inter pelaa identiteettinsä mukaisesti ja hallitsee peliä. Lapset kiipeilevät kolikoilla käyvän auton katolla. Tilaan taksin.

Saan lähetyksen päälle taas hotellihuoneessa. HJK näyttää hallitsevan toisen puoliajan alkua. Juomatauon aikana siirrymme hotellin aulabaariin ja taas takaisin hotellihuoneeseen. 

Inter on päässyt taas pelin päälle. Liliu löytää Connor Ruanen vasemmalta laidalta. Ruanen painava laukaus suhahtaa kohti takakulmaa. Se on niin laadukas, että Antonio Reguerl ei pysty hallitsemaan sitä. Ripari pomppaa keskelle ja Timo Furuholm tökkää pallon maalin.

Identiteetin lisäksi jalkapallossa on olemassa myös kaavoja. Yksi sellainen on se, että Inter voittaa kotonaan HJK:n. Niin myös tänään.

Samaan aikaan Huddersfield kiusaa WBA:ta. Leedsin nousu on tällä hetkellä noin kahdenkymmenen minuutin päästä.

Viinikuvaus: juhlajuomaa

Iltapäivällä Craven Cottagelle

Metro pysähtyy Putney Bridgen asemalla. Yksittäistä Huddersfieldin huivia lukuun ottamatta iltapäivän ottelu ei vielä ole voimakkaasti läsnä leudossa joulukuisessa länsi-Lontoossa. The Golden Lion -pubin ikkunoihin on tulostettu A4:t, joissa ilmoitetaan, että pubiin pääsee vain Fulhamin jäsenkortilla. 

-Do You have tickets for the game?, portsari huikkaa ennen kuin olemme sisäistäneet kunnolla ikkunoihin nostetun viestin.

Kerron että meillä on liput ja ryhdyn kaivamaan povitaskuani, mutta portsari kysyy vielä pikaisesti, mistä olemme ja ilmoittaessa olevamme Suomesta hän viittilöi meidät sisään. Pelin alkuun on kaksi tuntia. Pubissa on tiivis tunnelma. Keski-ikäiset miehet ovat täyttäneet pöydät ja tiskit. Kahdelta televisiolta näytetään Glaskow Rangersin ja Celticin -matsia. Rangers saa maalipaikan ja muutama huudahdus nousee pöydistä. Päättelen että syystä tai toisesta asiakaskunta on Rangersin puolella. Hanoissa on puolen tusinaa erilaista olutta. Tilaan itselleni Guinnesia, ystävälleni Carlsbergiä ja vaimolleni omenasiideriä. Valtaamme pienen kulmauksen yhden baaritiskin päästä.

Ihmisiä tulee pubiin koko ajan lisää ja tila on eittämättä aika ahdas. Huomaan muutaman metrin päässä vanhan miehen, joka silmät nauraen katselee ympärilleen. Hän on luultavasti tullut yksin, mutta se ei haihduta vähääkään siitä onnellisuudesta joka miehestä huokuu. On helppo arvata, että pelipäivät ovat miehelle erityisiä päiviä elämässä ja niitä on jo takana reilusti. Baarimikko, vaaleahiuksinen keski-ikäinen nainen, ojentaa juomat tiskille ja tähdentää minulle vielä erikseen kumpi on Guinness ja kumpi Carlsberg. Tilanteessa on aimo annos komiikkaa. Ihan näin turisteja emme sentään ole.

Myöhemmin Michaeliksi esittäytyvä mies asettuu seuraamme. Hän on muuttanut Stokesta Fulhamiin ja on Fulhamin kannattaja. Michael kertoo, että vierasjoukkueen kannattajat ovat vastapäisessä pubissa. Se on erikseen vierasjoukkueen faneille varattu. Michael kertoo, että suosikkijoukkue valikoituu Lontoossa pitkälti asuinalueen mukaan. Heitän ilmoille kysymyksen siitä, mikä on Fulhamin pahin vastustaja ja vastaus on Chelsea. Tietysti. Joukkueiden stadionitkin ovat kaikkein lähimpänä. Michael kertoo matkastaan Liverpoolin ja Fulhamin matsiin. Liverpoolin ja Evertonin stadionit ne vasta lähekkäin ovatkin, mutta tykkään Evertonista. Se on perinteikäs seura. Celtic saa maalipaikan ja iso osa pubin asiakkaista huokaa hukatun tilanteen perään. Olin ollut väärässä. The Golden Lionissa enemmistö kannustaakin Celticiä. Michael näyttää Fulhamin jäsenkorttia ja facebookiaan. Hän kertoo tägäävänsä itsensä pubiin, jotta hänen vaimonsa tietää, että hän on jo lähellä stadionia. 

Kello käy kahta ja päätämme lähteä Craven Cottagea kohti. Reitti stadionille kulkee Thames -joen myötäisesti Bishops Parkin läpi. Ihmiset valuvat rauhallisena massana puiston katuja pitkin. Tunnelma on melko rauhallinen ja odottava. Englannin kielen lisäksi kuulen ruotsia ja saksaa. Laskuvesi on vetänyt Thamesin pinnan hyvin matalalle. Michael kertoo että hänen mielestään Claudio Ranieri on hyvä valmentaja Fulhamille ja että nykyään hyvällä futarilla täytyy olla sekä nopeat jalat että nopea pää. Hän ei ole varma onko Tom Cairney tarpeeksi hyvä joukkueen kapteeniksi tai edes avauskokoonpanoon. Michael toteaa kuitenkin olevansa ajatuksen kanssa vähemmistössä, koska ihmiset ajattelevat täällä enemmän sydämellään kuin aivoillaan.

Portilla järjestysmiehet taittavat lippumme siten, että niitä voi vilauttaa lipuntarkistusautomaattiin. Liput Putney endin katsomonosaan maksoivat 50£ kappale ja ne olivat helposti ostettavissa Fulhamin kotisivujen kautta. Vaikka ottelu Huddersfieldiä vastaan on valioliigassa säilymisen kannalta erityisen tärkeä, jopa kahdenkymmenen pisteen -arvoinen, kuten joku satunnainen mökkiläinen Bishops parkissa huikkasi, molempiin päätykatsomoihin oli lippuja vielä saatavilla noin viikkoa ennen ottelua. Putney Endissä on sekä vieras että kotijoukkueen kannattajia. Michaelin paikka oli Hammersmithin päädyssä, jossa on pelkästään kotijoukkueen kannattajia, joten jätämme hänelle hyvästit ennen kuin livahdimme porteista sisään. Tunnelma on edelleen melko hillitty. Huddersfieldin sinivalkoinen hallitsee päätykatsomon värimaailmaa.

Craven Cottage vaikuttaa täydeltä. Tunnelmaa kohoaa, kun pelaajat saapuvat kentälle ja pallo potkaistaan peliin. Huddersfield ottaa pelin hallintaansa ja Fulham vetäytyy. Huddersfield vaikuttaa alkuun paremmalta joukkueelta ja Fulhamilta menee melkein viisitoista minuuttia ennen kuin se pääsee ensimmäistä kertaa hätyyttelemään Jonas Lossl:n maalia. Fulham avaa peliään pitkillä palloilla Aleksandar Mitrovicille, joka parhaansa mukaan painii Huddersfieldin puolustajien kanssa. Luciano Vietto yrittää myös hakea tilaa Huddersfieldin keskikentän ja puolustuksen välistä, mutta Fulhamilla on vaikeuksia saada rakennettua kunnon hyökkäyksiä. Pelin tärkeys näkyy siinä, että molemmat joukkueet varovat ottamasta riskejä. Mitrovic pääsee pariin otteeseen keskitysten ja kulmapotkujen alle, mutta tilanteet jäävät puolittaisiksi. 

-We only get shit refs!, kaikuu Huddersfieldin kannattajakatsomosta, kun Kevin Friend ei päästä loukkaantuneena kentän sivuun vietyä Huddersfieldin pelaajaa takaisin kentälle.

Puoliajalla ihmiset valuvat Putney endin taakse. Kioskista saa Carlsbergiä ja jonkinlaista suolaista brittipiirakkaa. Jonot ovat melkoiset, joten emme ehdi aivan toisen puoliajan alkuun. Pelillisesti ottelu ei häikäise vieläkään. Takaamme kajahtelee tasaiseen tahtiin ”You are shit” -huutoja Huddersfieldin pelaajille. Pelin tiimellyksessä vahvasti elävät henkilöt ovat siististi pukeutuneita keski-ikäisiä hyväkuntoiselta vaikuttavia miehiä. Ehkä Fulham kiteytyykin juuri näiden miesten kaltaisiin hyvin toimeentuleviin hahmoihin, jotka karkaavat perheidensä luota tuulettumaan Craven Cottagelle. Fulham saa pari hyvännäköistä tilannetta, mutta Huddersfieldin maali säilyy varjeltuna. Tulee mieleen että näinköhän tältä futisreissulta haetaan 0-0 -tulos, mutta ottelun draama tiivistyy viimeiseen kymmeneen minuuttiin.

-Come on Fulham! huutojen rytmi tiivistyy, kun ottelu kääntyy loppua kohti

Ryan Sessegnonin sisääntulo nostattaa myös tunnelmaa. Fulham saa rangaistuspotkun ja Mitrovicin tehtävä on panna ne sisään. Muutama viikkoa sitten rangaistuspotkussa Manchester Unitedia vastaan maalin tehnyt Aboukar Kamara painii kuitenkin pallon itselleen eikä luovuta sitä Mitrovicille, vaikka hänen joukkuekaverinsa ja Ranieri sitä vaativat. Länsi-Lontoon tähtikarttaan piirtyy farssin aineksia, kun Kamara ryssii pilkun ja samalla hetkellä nousee mieleen, että ryssiikö samalla myös Fulhamin sarjapaikan. Jonkinlaiseen tarinan koodistoon kuuluisi nyt se, että Huddersfield saisi maalin ja se saakin luotua tilanteita pian rangaistuspotkun jälkeen. Jalkapallojumalat ovat kuitenkin mökkiläisten puolella ja juuri kun ottelu pyörähtää lisäajalle Sessegnon vapauttaa Mitrovicin, joka pistää pallon verkkoon. Stadioni räjähtää huutoon. Enempää maaleja ei tule ja tuomarin puhaltaessa pelin poikki Huddersfieldin pelaajat valahtavat nurmelle purkamaan pettymystään. Tappio on dramaattinen ja hädin tuskin ansaittu.

Ihmiset kävelevät ulos stadionilta. Ilta on pimennyt. Onnekkaimmat asuvat muutaman sadan metrin päässä stadionista. Bussit ja metrot nielevät lopun ottelusta nauttineen massan sisäänsä.  Oma matkamme saa vielä yhden käänteen, kun kuski nousee bussin (juuri sellaisen punaisen kaksikerroksisen) toiseen kerrokseen ja ilmoittaa ettei aio ajaa päätepysäkille asti. Hän kehottaa hyppäämään ulos ja nousemaan edessä olevaan bussiin. Ennen kuin kuitenkaan kukaan ehtii reagoida mitenkään huristelee edessä oleva linja jo eteenpäin. Jäämme muutaman pysäkin päähän bussin kaartaessa varikolle. Metroasemalle on muutaman sadan metrin pituinen matka

Viinikuvaus: länsi-Lontoolaiseen tyyliin piilotettua jalkapallohulluutta ja viime hetken yllätyksiä