Sivut

keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

FC TPSu23 – FC Inter Turku 2: tervetuloa derbyt ja yläkenttä

Legendaarisella Urheilupuiston yläkentällä juhlittiin vähintäänkin epävirallisia kauden avajaisia Turun derbyn merkeissä. Katsomon penkeiksi oli laitettu hieman tuoreempaa puuta ja kiviseinään kirkkaampaa maalia. Otteluparin kertoimet keikkuvat kuin viikinkilaiva huvipuistossa ja tovi ennen ottelun alkua Inter oli rankattu suosikiksi matsiin, vaikka aamupäivällä pienempää kerrointa tarjottiin TPS:lle.

Tilaan ennen ottelua Brooklyn lagerin ja siivet tulisella kastikkeella. No ei. Lone Starin ja kotijoukkueen yhteisponnistelubuffet piti sisällään perinteisempää apetta eli kahvi ja vissylinjalla mentiin. Katsomoon tiensä oli löytänyt laajahko kirjo futisväkeä Turun molemman värisiltä puolilta. Aitojen taakse asettui myös niitä Interin kannattajia, jotka eivät olleet valmiita antamaan ropoakaan paikalliselle palloseuralle.


Panoksena Yläkenttä

Viitisen minuuttia keretään pelata, kun nousee ensimmäinen keltakortti kotijoukkueen Niklas Haritulle. Teoriassa tämä olisi saattanut indikoida väkevää derbyhenkistä matsia, mutta auringon valuessa länteen tunnelma seesteistyy ja pelaajat keskittyvät siihen itseensä eli jalkapallon pelaamisen. Inter on vahvasti pallossa ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia, mutta TPS puolustaa kärsivällisesti ja Inter ajautuu hyökkäyskolmanneksella ahtaisiin kulmiin eikä varsinainen maalin uhka köllöttele yläkentän ilmanalassa.

TPS puolusti koko ottelun tiiviisti

TPS saa koko ajan paremmin pelin syrjästä kiinni ja niinpä se on kotijoukkueen Otto Näsi, joka pääsee ensimmäisenä hyvään maalipaikkaan, mutta jousen pingotus ei vielä ole kohdallaan. Interin vastine tulee tovia myöhemmin ihan kelvollista matsia pelaavalta Elmeri Oksaselta, mutta Oksasenkin maali roiskuu raamien ohi. Ottelun tiimellyksessä käydään läpi tärkeimmät futiskuulumiset ja huuhkajien tulevat koitokset. Lisäksi kuntoliigan sielun värejä ja olemusta sanoitetaan värikkäästi.

TPS vaikuttaa olevan hyökkäyksissään määrätietoisempi, mikä lopulta tuloutuu maaliksi. TPS pelaa hienon kuvion, jonka toiseksi viimeisenä siirtona Christian Linna vapauttaa Näsin. Viimeisenä siirtona Näsi ohjaa pallon ohi vastaan pyrkivän Valtteri Inkeroisen: 1-0. Sen kummempia ei ensimmäisellä puoliajalla nähdä.

Toisen puoliajan alussa TPS on myös vahva, ja kun Interin puolustus ei aivan kvarkkigluoniplasmaa ole, niin suursäätila ei vierasjoukkueelle ole aivan suotuisa. Interin parasta antia ovat Elias Mastokankaan ja Mohammed Bakkarin pienpelit, mutta hyökkäyksen keskustasta vaikuttaa puuttuvan riittävä ryminä ja liike, jotta tukkimiehelle päästäisiin jotain piirtämään. TPS:n Otto Ohvo sen sijaan mojauttaa komean ulkokierteisen kudin Interin maalin kattorakenteisiin, kun tunti ja vähän päälle on pelattu: 2-0.


Elias Mastokankaan ja Mohammad Bakkarin pienpelit jäivät vierasjoukkueen parhaaksi anniksi

Pian TPS:n toisen maalin jälkeen Joel Vainionpää koittaa kytkeä itsensä läpikarkaavaan Linnaan. Pouria Notash palkitsee viritelmän punaisella kortilla ja taivas alkaa olla enemmän tai vähemmän synkällä tavalla sinimusta. Sinänsä Interin peliin ulosajo ei hirveästi vaikuta, mutta TPS:n puolustus ei anna väylää Interin kudeille, vaan loikkii kerta toisensa niiden eteen.

TPS:n Leevi Moberg kirjauttaa itselleen ottelun viimeisen tilastomerkinnän. Moberg taituroi pallon Interin puolustukselta, painelee läpi ja sen jälkeen kania houkutellaan takaisin keskiympyrään Interin pyydyksestä: 3-0. Peli päättyy. TPS napsii pisteet olemalla terävämpi tuloksen kannalta tärkeimmillä sektoreilla ja jättämällä paremmalla joukkuepelillä Interin yksilötaidon ottelun katvealueille.

Viini: yhteisrahoituksellinen kokeilu

tiistai 31. toukokuuta 2022

PIF 2 – MaPS: kylmä ja sateinen tiistai-ilta Pajbackalla

Tosiasiassa kun saavun Aktia Arenalle niin ei ole erityisen kylmä eikä myöskään sada. Joskin Pajbackan päällä olevat raskaat pilveet ovat sen näköisiä, että mukana olevasta sadetakista tuskin on haittaa. Törmään jälleen PIF:n organisaation Heikki Tuomeen parkkipaikalla ja saan tiiviit tunnelmat Paraisten futiksen yleisestä mielialasta. Lisäksi rivien välistä poimin keitä punapaidoista ehkä kannattaisi seurata. PIF:n maaliin on myös VG-62:n organisaatiosta naarattu Milo Kallio.

Peli itsessään on kulkenut jo jonkin aikaan, mutta hämärtyvässä illassa hyvin erottuvalla valotaululla paistaa edelleen 0-0 -lukemat. Aktia Arenan orsille on kerääntynyt kivasti porukkaa. Maskusta Paraisille matkustaneet ovat enemmän oikealla puolella tönöttävällä katsomolla ja kotijoukkueen kannattajat vasemmalla. Peli itsessään on aika klassista divarifutista ja Stokea. Kumpikaan joukkue ei kaihda tilanteen vaatiessa painaa pitkää palloa. PIF rakentaa hiukan rauhallisemmin puolustuksen kautta ja MaPS näyttää pelillisesti koko lailla omalta rouhealta itseltään. Pientä hienosäätöä MaPS:n pelisuunnitelmassa kuitenkin on, sillä yleensä topparin paikalla viihtyvä Aatu Hagelberg pelaa ja hämmentää tällä kertaa keskikentän pohjalla.

Kumpikaan joukkue ei ottelun alkupuolella pääse erityisen vaarallisille maalipaikoilla eikä MaPS:n Niclas Forsskaan vaikuta sellaisella olevan, kun hän riistää puolen kentän tuntumassa pallon. Nopean vastaiskun hakemisen sijaan Forss lähettääkin pallon kaukaa kohti vastassa olevan Kallion vastuualuetta eli kotijoukkueen maalia. Jotain Gesin Vocamaista suorituksessa on, sillä vaikka Kallio saa kätensä väliin, niin pallo putoaa pussiin. Pelimiehen maali.


Niclas Forss juhlimassa Gesim Vocamaista maaliaan

En tiedä hämmentyykö PIF maalista, mutta kello ehtii naksahdella vain muutaman minuutin eteenpäin, kun Forss on irti rangaistusalueen rajalla. Kallio ottaa Forssin kudin kiinni, mutta haaskalle ehtii ensimmäisenä Verneri Parko, jota Kalliot tai kukkulat eivät pysäytä: 0-2.

Ilmeisesti molemmat joukkueet armollisesti odottivat maalien kanssa kirjoittajan saapumista peliapaikalle, sillä kohta kopsahtaa taas. PIF:n Kajus Svanberg pääsee lähettämään oikealta sivuvaparin. Kirjoittajalle käy sillä lailla arkiviikon klassinen, että koittaessa räpsiä kuvia, palloa kimpoaa MaPS:n puolustuksen kautta Henri Forsströmin ulottumattomiin ja peli on 1-2. Koitan pikakelata lähimuistia takaisinpäin saadakseni uusinnan siitä, että mitä oikein tapahtui, mutta valvontakameran nauhat on jo tuhottu niin kuin dramaattisissa tapahtumissa aina. Kolme maalia viiteen minuuttiin on ihan napakka suoritus, vaikkakaan enempää ei enää tule.


Kajus Svanberg virittelemässä tasoitusta

Peli alkaa lämpiämään ja lämpö tarttuu myös yleisöön. Kannattajat löytävät toisistaan vastinparit. Lisäksi tanssipareja haetaan kentällä ja lopulta myös matkalla pukukoppiin. Lähden itse makkaralle, kahville ja hakemaan sadetakkia, koska keli sitä vaatii.

MaPS ottaa oman aikansa kopissa ja lopulta, kun joukkue lähtee talsimaan kenttää kohti, ottaa kotiyleisö heidät hampaisiinsa. Tosin vieraiden puolelta katsomoa lentelee vastakuitteja ja lopulta hoputtamisen syyksi todetaan se, että olisi jo pikkuhiljaa nukkumaanmenoaika. Yleisö on tämän kauden näkemistäni kolmosen otteluista kaikkein polarisoituneinta ja äänekkäintä, mikä tekee ottelutapahtumasta erityisen. Seurojen kannattajat selvästi välittävät omistaan.


Toisella puoliajalla saunakavereita löytyi hyvin sekä kentältä että katsomosta

Peli jatkuu rouheana divarivääntönä.  PIF koittaa hetkittäin hakea pidempiä syöttöketjuja, mutta MaPS:n puolustuspelin koodi ei meinaa paljastua oikein millään ja syötöt karkailevat väärille neliöille. Punapaitojen kentälle vaihdosta juoksuttama Oliver Blomqvist väläyttelee hyvää ja rauhallista pallollista pelaamista, mutta samalla nelonen välkkyy myös vieraiden tutkassa ja Blomqvistin  peli-iloa puudutetaan fyysisellä pelillä.

Vajaa tunti on valotaulussa, kun Samir Achkir pääsee ravistelemaan MaPS:n mehiläispesää, mutta Forsström pitää asemansa eikä hunajapurkille pyrkivä Svanbergään saa peliä tasoihin. Parkkipaikalle lipuu poliisimaija. Korttia nousee molemmille joukkueilla ja myös yleisön desibelit nousevat. Ennen kuin erotuomari Vili Lehtovaara pääsee lepuuttamaan korviaan, ehtii vierasjoukkueen Hushyar Aftab potkia kaikki ottelupallot Pajbackan kiviaitojen taakse.  

Juttua riittää pelaajilla vielä päätösvihellyksen jälkeen, mutta mikään ei muuta sitä, että MaPS:lla oli kyky hakea pinnat kylmänä sateisena tiistai-iltana Pajbackasta. Sarjataulukossa joukkueet jatkavat tasapisteissä ja peräkanaa. Tällä kertaa kukaan ei Tukholman tai St. Etiennen tyyliin juokse kentälle heittelemään soihtuja vahingoittamistarkoituksessa, mikä on yksinomaan hyvä asia.

Viini: arki-illan kolea ja samaan aikaan kuuma

sunnuntai 29. toukokuuta 2022

FC Inter Turku-Ilves: Joga bonitoa

Lauantai menee sporttisissa merkeissä. Aamun eskarifutiksen jälkeen polttelen etukäteen jo tulevan illan kaloreita lenkillä. Leijonien välierämatsin ehtii katsoa melkein loppuun ennen kuin Corolla hurahtaa kohti illan päätapahtumaa eli FC Interin Turun ja Ilveksen veikkausliiga -matsia. Rytmiryhmän koko on jo lähellä kaksinumeroista lukemaa ja vitsailemme siitä, että pitäisikö Ruotsin Cupin -finaalin tapaan laittaa ”Bajen assholesia” -mukaileva lakana aidalle rivimme eteen.

Veritaksella mentiin vuorovedoin

Keli helli. Interillä oli allaan Vaasasta haettu vierasvoitto ja Ilveksellä parin pelin tappioton putki. Peli virtaa aika tasaisissa merkeissä. Ilves näyttää hakevan pistopaikkoja nopeilla ja suoraviivaisilla hyökkäyksillä. Inter taasen jauhaa pallollista peliään kärsivällisemmin. 

Kympin kohta on ylitetty kellosta, kun jalkaansa hyvä asennon löytänyt Tommi Jyry on jatkaa kotipelien maaliputkeaan rangaistusalueen takaa, mutta laukaus kopsahtaa tolppaan. Jyry riplaa hetken päästä itsensä jälleen vapaaksi ja kokeilee suunnilleen samoilta etäisyyksiltä uudelleen, mutta Ilveksen Rasmus Leislahti askaroi itsensä pallon eteen ja irtopallon takana on liika jalkoja, joten kiikareilla jatketaan.

Aurinko ja Veritaksen vihertävänä kuultava jo melko tasainen nurmi vaikuttivat nostaneen Interin latinalaisvivahteisten vahvistusten peli-iloa, sillä sekä Rodrigo Arciero että David Haro vaikuttavat olevan hyvällä pelipäällä. Erityisesti David Haron pallollisessa pelissä on kivasti Joga bonitoa. Lisäksi Haron pystypainit Ilveksen Goljattien kanssa ovat mieltä lämmittäviä, vaikka pallo ei aina spanskille jääkään.


Rodrico Arcieron ja David Haron Joga bonitoa

Maalit jäävät ensimmäisen puoliajan osalta näkemättä. Makkarakojulle tulee osalla kiire ettei jää tyhjä talouspaperi käteen. Interin puodista löytyy taisteluparille viimeistä huutoa oleva FC Interin lippis ja toiselle puoliajalle päästään hyvillä mielin.

Ilves saa toisen puoliajan alkuun väkevän painostusjakson. Tilanne kaartaa loppusuoralle Doni Arifin tolppaan osuvasti kudista. Maalisuoralla on ensimmäisenä Kai Meriluoto, joka piiskaa pallon Interin maalin kattoon. Keltapaidat ryntäävät oman kannattajakatsomonsa olutkarsinan aidoille juhlimaan maalia ja kotijoukkueen kannattajien katseet tyhjenevät hetkeksi.


Ilves pääsi juhlimaan ensin

Vieraiden ilo jää kuitenkin lyhyeksi. Interin seuraavassa hyökkäyksessä Matias Tamminen väläyttää säkenöivää voimaa oikealla laidalla ja rynnii boksiin. Tamminen pudottaa pallon Petteri Forsellille, joka hakee takatolpalta oman taisteluparinsa eli Benjamin Kälmanin. Kälmann pudottaa pallon taustalta nousevalle Juho Hyväriselle. Ilveksen puolustus saa riittävästi biomassaa pallon eteen, mutta irtopallossa on maantiekiitäjämäisen spurtin ottava Haro, joka tasoittaa pelin. Kotiyleisön sydämet kevenevät.

Ilves kuittaa edellisen nopeasti. Arifi tavoittaa upean taustajuoksun tekevän Tuomas Ollilan, joka kääntää pallon keskelle kirmaavalle Meriluodolla: 1-2. Täysin puolueeton kotijoukkueen kannattajaraati tuomitsee tilanteen paitsioksi ja palaute on linjatuomarille napakkaa. Ruudulta yytsittynä tilanne ei tosiaan ollut paitsio, vaan Ilves pelasi hyökkäyksen kaiken kaikkiaan erinomaisesti.

Hetkellisen tyrmistymisen jälkeen Inter saa pelinsä pian sellaiseen kuosiin, että se antaa luvan odottaa vielä uusia käänteitä. Tosin Interin nostaessa riskitasojaan löytää Ilves hyviä saumoja ottelun ratkaisemiseen. Interin kulmapotkut pomppivat vaarallisesti Leislahden maalin edessä. Walter Viitala ottaa jälleen yhden gamesaverin torjuessaan hattutemppua kärkkyvän Meriluodon läpiajon.

Inter on se, joka kääntää seuraavan kortin. Petteri Forsell lähettää kaukaa hankalasti kiitävän vaparin kohti parkkipaikan puoleista maalia. Leislahti nyrkkeilee sen eteenpäin. Ilveksen puolustus ei saa palloa tarpeeksi kauas maaliltaan, vaan se putoaa vaihdosta sisään tulleelle tuoreelle isälle eli Aleksi Paanaselle, joka taituroi pallon parilla kosketukselle Ilveksen maaliin: 2-2


FC Inter teddybears

Inter hakee vielä vimmatusti voittomaalia ja kertaalleen peliväline vielä pökkäistään Ilveksen maaliin, mutta takakulmalle hiipinyt Aleksi Paananen on paitsiossa. Peli päättyy tasalukemin ja sanalla sanoen se on jälleen kerran ollut hengästyttävän viihteellinen. Veritaksen tyhjentyessä kannattajakatsomot lähettävät vielä mustan huumorin sävyttämiä terveisiä toisilleen. Taistelupari ja reissuprinsessa nappaavat sekä Noah Nurmen että David Haron nimmarit. Nurmea ja Haroa kuullaan vielä jälkipeleissä, joiden tunnelma on hieman kevythenkisempi, mitä HIFK:ta vastaan käydyn pelin jälkeen.

Matka jatkuu kohti keskustaa ja illan päättävää Mestareiden liigan finaalia, joka erinäisten sattumusten jälkeen katsotaan Daily Newsissä (koska missäs muuallakaan)

Viini: kesäinen ja ruohon vihreä pienellä melankolisella jälkiliu’ulla.

perjantai 27. toukokuuta 2022

Hammarby IF-Malmö FF: varkaisilla

Ruotsin maalla taas



Aikainen aamu Tukholmassa kulkee Scandic Ariadnen kautta. Saimme liput Hammarbyn ja Malmön Cup -finaaliin lopulta vierasjoukkueen kiintiöstä, joten tarinan ensimmäistä narua nykien otamme taksin Fridhemsplanille ja Copperfields pubiin, joka kestitsee Etelä-Ruotsista tulleita vieraita. Brittityyppinen pubi on täynnä toiveikasta puheensorinaa ja ensimmäiset chäntit kajatelevat kattorakenteisiin. Jopa niin, että yksi katossa kulkevista viemäriputkista sanoo sopimuksensa irti.
Tunnelman nostatusta Copperfieldsillä Tukholmassa



Tele 2 -areena piirtyy sadetta vastustavaan taivaankanteen jonkinlaista avaruusasemaa muistuttavana monumenttina. Etelän puolelta stadionia kohti kulkevat enimmäkseen Malmön väreihin sonnustautuneet futiksen ystävät. Hammarbyyn vihreät saapuvat pelipaikalle pohjoisesta.

Pelin alkuun on melkein tunti, mutta kilpalaulanta on jo käynnissä. Katsomo-osaamme on hakeutunut myös kotijoukkueen kannattajia. Se ei varsinaisesti vaikuta alkuun olevan isompi ongelma, vaikka avauspotkua odottaessa yksi otsalla-otsaan nojailu nähdäänkin paria rivi alempana.

Seurojen kannattajat sikin sokin



Malmön kannattajapääty lähtee ensimmäisenä valuttamaan valtavaa ja vaikuttavaa tifoa alas. Hammarbyn päädystä paljastuu kultakirjaimin värjätty "Go Bajen Go"-teksti, jonka alla liehuvat liput ja tulitteet paukkuvat. Käärittyään tifon alas Malmön pääty vastaa vielä useankymmenen soihdun samanaikaisella soihdutuksella. Savua pöllähtelee kentälle. Tähän Preludiin tiivistyy se, miksi länsinaapurin huippuottelut ovat niin koukuttavia suomalaiselle futisturistille.

Ennen peliä heitin kruunun toivomuskaivoon ja toivoin tälle kerralle ekstrana sitä, että peli nousisi tasoltaan ja tapahtumiltaan vähintäänkin lähelle sen tunnelman tasoa, jota katsomossa lietsotaan. Alku vaikuttaakin hyvältä Hammarbyn vyöryttäessa hyökkäyksiä kohti Ismael Diawaran maalia. Taklaukset lähtevät puolin ja toisin aika väkevästi, ja välillä vähän myöhässäkin, mikä saattaisi povata tapahtumarikasta ottelua. Hiljalleen Malmö kuitenkin saa hiekotettua tiiviillä puolustuspelaamisella pelin näköisekseen ja montturalli vaihtuu shakista tuttuun verkkaisempaan liu'utteluun.

Hammarby hyökkää ja Malmön kannattajakatsomo vastustaa

Pari rapsakampaakin taklausta nähtiin

Edessämme pyörähtää järkkäri, joka määrää yhden "Bajenin" kannattajan ottamaan huivin kaulastaan. Hänen ympärillään muutama muukin seuraa ohjetta, kunnes järkkäri lähtee ja huivit nostetaan takaisin kaulaan. Yläkatsomosta lentää muutamia tuoppeja ja muuta roskaa alakatsomoon. Lisäksi sieltä valutetaan Hammarbyn huiveista punottu köysi prinsessa Tähkäpään tapaan alalauteille. Sille on varmasti perusteensa, miksi koti- ja vieraskannattajien välille kannattaa jättää mahdollisuuksien mukaan hiukan hajurakoa.

Vihreiden tähkäpää yläkatsomossa



Hammarby hassaa 2 vs. 1 hyökkäyksen, mikä tulee symboloimaan sitä, miten vaikeaksi maalinteko Tukholman illassa vielä muotoutuu. Malmön Isaac Kiese Thelinillä on vielä saumat kuparin särkemiseen ensimmäisen puoliajan lisäajalla, mutta tekemättä jää: pallo ohi ja paitsio. Niinpä alkuspektaakkelien jälkeen ensimmäisen puoliajan kohokohdaksi jää kannattajien taukoamaton ja pelitilanteiden dynamiikka mukaileva laulanta.

Kakkosoluella ja vilpoisenpuoleisella hodarilla mennään puoliaika. Tele 2:sen uumenissa homma toimii. Kaikki, mikä on mahdollista laittaa valmiiksi, on laitettu valmiiksi ja sapuskapuolta lentelee tiskin yli samalla, kun kortinlukijat siirtelevät bittejä tilien välillä.

Hammarby on sähäkkä myös toisen puoliajan alussa, mutta jälleen Malmö viilentää pelin. Malmön kannattajakatsomosta naljaillaan Zlatan Ibrahimovićille, jonka Hammarbystä hankkimaa omistussiivua ei Etelä-Ruotsissa ole annettu anteeksi. Torstai-illassa Zlatan saa lisänimen pyörävaras.


Anteeksi ei ole annettu


Olin hiljaa laskenut ilmoille toiveen myös siitä, että omien ilta-aikataulujen johdosta peli ei menisi jatkoajalle tai rankkareille, mutta molempien joukkueiden hyökkäyspelin yskähdellessä skenaario alkaa näyttää todennäköiseltä. Maalien puuttumisesta huolimatta kaikki muut sirkustemput kentällä nähdään. Kesken pelin kentälle livahtaa leidi ilmastoliikkeen Återsräll Våltmarkerin väristä lippua käsissään kantaen.

Ilmastoasiaa



Hammarbyn Williot Svedberg pyörähtää itselleen rangaistusalueella hyvän paikan, mutta kuti menee erikoisella tavalla ohi. Myöhemmin uusinnasta todettuna asia selittyy sillä, että tilanteessa Malmön puolustuksella on sopivasti shortsivaras -mentaliteettia. Malmön Dennis Hadzikadunic ehtii myös puskea läheltä ohi ennen kuin erotuomari Andreas Ekberg päättää pelin ratkaistavaksi jatkoajalle.

Peli ja kannatus kovenee



Malmön Segio Pena meinaa räjäyttää pankin heti jatkoajan alkupuolella, mutta Davor Blazevic saa työnnettyä painavan kudin ylärimaan. Blazevic joutuu pian venymään uudelleen, kun hän hakee Ola Toivosen puskun alakulmasta. Hammarby saa vielä paitsioksi tuomitun tilanteen tiimoilta pallon Malmön maaliin. Tilanne jää siltä osin elämään, että Malik Abubakari näyttää aika tylysti olevan paitavarkaisilla ja repivän tilanteessa Björn Paulsenin ketoon.

Hammarby saa jatkoajan toisen puolikkaan lopussa kasan kulmapotkuja, mutta valmista ei kannattajien raivoisasta tuesta huolimatta tule, joten pilkuille mennään. Malmö saa voitolleen tilastollisen todennäköisyyden, sillä se pääsee vetämään ensimmäisen rangaistuspotkun. Toisaalta rankkarit vedetään Hammarbyn päätyyn eli yleisön pauhu tulisi suosimaan vihreitä.

Maalinteko osoittautuu edelleen hyvin vaikeaksi:

1. Blazevic ottaa paraatipelastuksella Penan vedon kiinni
2. Nahir Bessara yrittää samaan kulmaan, mutta Diawara torjuu eli ei vieläkään maalia
3. Veljko Birmancevic ottaa hidastuvan vauhdin ja uittaa pallon sisään 1-0 Malmölle
4. Mads Fenger pudottaa tarkan laukauksen alakulmaan 1-1

Maalihanat aukeavat todenteolla

5. Jo Inge Berget ampuu keskeltää sisään
6. Bubacarr Trawally ottaa sivuharppauksen ja sivaltaa oikealle ylös: 2-2
7. Martin Olsson täräyttää korkealla ja kovaa
8. Abdul Khalili napsuttaa saman korkeuden, mutta hiukan enemmän vasemmalle 3-3
9. Ola Toivonen chippaa kylmästi vasempaan kulmaan ja Hammarbyn seuraavan vetäjän on pakko onnistua
10. Astrit Selmani joutuu pelin painepisteeseen. Selmani lähtee ottamaan vauhtia, mutta palaa takaisin. Selmani askeltaa uudelleen palloa kohti, tekee Jorginho -loikan ennen sijoitustaan, joka lähtee vasemmalle alas. Laukauksesta puuttuu riittävä tarkkuus ja kovuus, joten Diawara torjuu

Pyro paukkuu. Ruuti haisee. Malmön kannattajat hyppivät alas katsomonosastaan ja koittavat repiä katsomon ja kentän välistä verkkoa rikki. Joko jokin koodi särkyy tässä tai sitten Hammarbyn päädyssä turhautuminen vain keittää yli, sillä vihreiden katsomosta kentälle ryntää lipputangoin ja soihduin varustautunut mobi. Se suuntaa kohti Malmön päätyä ja tilanne eskaloituu melko vaarallisen näköiseksi. Muutamia soihtuja lentää turvaverkkoon ennen kuin kentälle ryntää mellakkapoliiseja, jotka onnistuvat pakottamaan kannattajat takaisin päätyihinsä. Katsomoomme lentää olutta, kahvikuppeja ja muuta roskaa. Malmön kannattajat vastaavat tähän kääntymällä yläparvea kohti ja chänttäämällä voittonsa kunniaksi. Keskiympyrään parkkeeraa mellakkapoliiseja koirineen. Kaaos rauhoittuu. Malmö FF voittaa ja ryöstää Ruotsin Cupin kannun Tukholmasta etelään.

Ottelutapahtuma eskaloituu




Viini: mausteisuutta, poltetta ja eteläisen Ruotsin vaaleansinistä







tiistai 24. toukokuuta 2022

FC Inter Turku-FC Inter Turku 2: kymppikerho

Peli on 5-0 ja pelaajat kopissa, kun saavumme taisteluparin kanssa treeneistä Kupittaalle. Tilanteen lisäksi katsomosta tihkuu tieto siitäkin, että ressut olivat jääneet hyvissä ajoin vajaalle. Koosteesta tsekattuna punainen kortti vaikuttaa pelin luonteeseen peilattuna aika kovalta tuomiolta.

Sinimustat ja punaiset käppäilevät takaisin kentälle. Löydämme paikkamme siirtokatsomoista. Turku Energia -areenalla on lempeän aurinkoinen tunnelma. Taisteluparia on huvittanut koko päivän se, että Inter pelaa Interiä vastaan. Vitsi lentää vielä illassa, kun hän kivien heittelyn ohessa kysyy puolisen tusinaa kertaa, että kumpaa Interiä kannatan.

-Molempia.

Matias Tamminen viilettää laidaltaa läpi ja peli on 6-0. Sinimustat rakentavat rauhassa peliä ja punaiset vetäytyvät. Markus Arsalo pääsee pariin kertaan pistämään potkutekniikkansa näytteille: 7-0 ja 8-0. Se tarkoittaa myös hattutemppua.

Sinimustat jauhoivat kärsivällisesti omaa pallollista peliään



Pelikovuus vaikuttaa olevan yksi seikka, mikä erottaa ykkös- ja kakkosjoukkueen. Pelin sisällä reserveillä on muutamia hyviäkin hetkiä. Ricardo José Gilerin ennakkoluulotonta pallollista pelaamista on miellyttävä seurata. Tosin hänen laitaansa puolustava Luka Kuittinen näyttää päättäneen, että Gilerille jää muistojen lisäksi pelistä talteen muutama mustelmakin.

José Gilerin pallollista peliä oli miellyttävä seurata

Giler pääsee kertaalleen koittamaan maalintekoakin, mutta Matias Riikonen saa kinttunsa kudin eteen. Sinimustat nappaavat Benjamin Källmanin viimeiseksi puoleksi tunniksi metästämään tehoja. Källman täräytteleekin tolppaa, ylärimaa ja pari kertaa myös Valtteri Inkeroista. Siinä ohessa Källman syöttää Joona Lepistön 9-0 maalin.

Punaiset saavat torpata pallon myös pariin kertaan maaliviivalta sinimustien jahdatessa paikkaa legendaarisessa kymppikerhossa. Tosin ressuilla on vajaamiehisenäkin pari ihan kivaa hallintajaksoa ja myönnänkin taisteluparille, että kannatan ihan pikkuisen enemmän kakkosjoukkuetta ja toivoisin heille edes yhtä maalia matsiin.

Ressuilla oli vajaamiehisenäkin pari hyvää hallintajaksoa


Elias Mastokangas rekonstruktoi parilla otannalla Neymarin parhaat kikat Kupittaalla ennen kuin Källman läväyttää pallon maaliin: 10-0 ja siihen se sitten päättyy.

Viini: saman perheen karahvista






perjantai 20. toukokuuta 2022

VG-62 – Pallo-Iirot: kuvakortilla haastoa

Läntisen-Suomen futiskansa puhui ja blogi suuntasi äänestystuloksen perusteella Naantaliin. Toisin kuin eilisessä JyTyn kotimatsissa, tällä kertaa olisi voinut laittaa smokinkin päälle ilman suoranaista väkivallan uhkaa, mutta sekin jätetiin tuleviin koitoksiin. Koko ajan enemmän kesää hipova kevät nosti taas Karvetin siirtokatsomoiden täyttöastetta pykälällä. Kahvit hankitaan lähtökohtaisesti mobiilisti, vaikka kova käteisvaihtoehto on jätetty auki vierasjoukkueen kannattajille ja satunnaisille raisiolaisille ohikulkijoille.

Kipsassa tingataan lipusta eläkeläisalennusta, mutta tasa-arvoon vedoten, pyyntö taklataan. VG-62 vaikuttaa olevan hyvällä asenteella liikenteessä, mikä näkyy väkevänä kaksinkamppailupelinä ja tiiviinä puolustamisena. Pallo-Iiroilla menee tovi ennen kuin sen syöttöpeli lähtee sahaamaan totutun terävästi.


VG-62 puolusti ottelun alun hyvin ja kärsivällisesti

Peli etenee parisenkymmentä minuuttia melko tasaisissa merkeissä ennen kuin Pallo-Iirojen Elias Ahde pääsee pyyhkäisemään oikealta laidalta pyörivään pölypalloon, mutta yli menee. VG-62:n puolustus jatkaa hyvää iltapuhdettaan ja pallonhallinasta huolimatta raumalaisten huippupaikat ovat tiukassa. VG-62:ltä erityisesti Santeri Nurmen puolustuspelaaminen on vahvanoloista. Naantalilaiset pääsevät lähettämään viestin myös hyökkäyssuuntaan, kun Eetu Leppänen karkaa raumalaisilta. Kutikin lähtee fiksusti kohti maalivahdin liikesuunnan vastaista takakulmaa, mutta Henri Saarinen saa varpaansa väliin.

Hiljalleen myös hella napsahtaa päälle ja peli lähtee lämpeämään. Katsomossa ynnäillään, että jossain vaiheessa kolme Leppästä on samaan aikaan äänessä ja samaan hengenvetoon todetaan ettei Leppästen joulupöydässäkään liene puheensorinasta pulaa. Pian tämän huomion jälkeen Leppäsistä ainoa kentällä oleva eli Eetu karkaa jälleen Pallo-Iirojen puolustukselta. Leppänen painii sen verran väkevästi boksissa, että erotuomari Amer Coloman pisteyttää puolinelsonin rangaistuslaukauksen arvoiseksi.  Antti Leppiniemi pudottaa pallon rauhallisesti katiskaan ja Pallo-Iirot saavat syyn pelätä voittoputkensa puolesta. Kirjoittaja saa rauta-aidan vieressä viereltään merkitsevän katseen, jolla selvästi zoomataan, että kenen joukoissa seison.


Antti Leppiniemen rankkari



VG-62 pääsee johdossa viettämään puoliaikaa ja ensimmäisen jakson otteet ovat selvästi luoneet uskoa tekemiseen, sillä pian tuomarin viitottua käsillään keskiympyrän suuntaan, kuuluu rehvakas ”tää on ihan meidän peli”. Huudahduksen ymmärtää sikälikin, että kyseessä oli selvästi ehjin puoliaika, jonka kirjoittaja on naantalilaisilta tällä kaudella nähnyt, vaikka Pallo-Iirot olivatkin puoliajan hallitsevampi osapuoli.

Naantalin aurinko houkutteli ihan kivan määrän aitaan nojailevaa ja orrella istuvaa futiskansaa Karvettiin


Toinen puoliaika alkaa tasaisissa merkeissä. VG-62:n Muslim Al-Ebadi ehtii vakuuttamaan pallollisella pelillään ja Pallo-Iirojen äänialaan alkaa nousta turhautumisen sävyjä. Tuomaria ohjeistetaan aktiivisesti molempien joukkueiden toimesta.


Muslim Al-Ebadi osoitti hyvää pallotatsia läpi ottelun

Jos jollekin nousi ensimmäisellä puoliajalla sellainen tunne, että jotain on hukassa, niin sehän on Pallo-Iirojen kapteenin Otto Schultzin puuttuminen pelikentältä. Schultz tulee toiselle puoliajalle mukaan ja niinpä Leppänenkin saa tasavertaisen juttukaverin itsellen. Schultz piiskaa tunnin kohdalla joukkueelleen asennetta ja tunnin ja yhden minuutin kohdalla lennättää sekä itseään että palloa VG-62:n boksissa siten, että peli on tasan. Rytinän tiimellyksessä jopa yksi tolppa on vaarassa murtua.

Pallo-Iirot jatkavat pelin päällä ja vaikka VG-62 sekä puolustaa uhrautuvasti että pyrkii iskemään vastaan, niin pelin ylle nousee sellainen aura, että ainoastaan pelin päättyminen voi pelastaa ruhtinaskunnan keltaiset toiselta takaiskumaalilta. Lähellä se käy jo, kun Mikko Jalkanen pääse yrittämään vaihdosta väkevästi sisään tulleen Aleksi Leppäsen oivallisesti passista maalintekoa, mutta vielä suhahtaa ohi. 

Pallo-Iirojen Kimmo Hörkön kunniaksi on nostettava jälleen lippu salkoon hyvien vaihtojen suhteen, sillä Schultzin ja Leppäsen lisäksi sisääntuleva Sulo Ketola tuo myös lisää X-faktoria raumalaisten peliin. Paria minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätymästä Ketola on edesauttamassa sitä, että Ahde pääsee pussittamaan ”vapaalyönti” -mallisesti Pallo-Iiroille toisen maalin: 1-2

VG-62 hakee vielä ryhtiliikettä ottelun viimeisillä minuuteilla, mutta nyt se hiekka, joka tasatilanteessa juoksi liian hitaasti, juoksee liian nopeasti ja kotijoukkueen vahvaa haastoa ei palkita pinnoilla. Pallo-Iirot voittaa, vaikka se ei ehkä ollut ottelussa kokonaisvaltaisesti aivan parhaimmillaan, mutta sen tuloskuntoa ei käy tälläkään kertaa kyseenalaistaminen.


Otto Schultzin sisäänottaminen toi ryhtiä Pallo-Iirojen peliin


Viini: kotikylän tiiviiseen tynnyriin poratusta aivan pienen pienestä raumalaisesta hanasta


torstai 19. toukokuuta 2022

JyTy- FC HotLips: nelkku auki

Vetäisin lenkkituularin niskaan ja kerron lähteväni matsiin. Saan kuitenkin palautteen, että minulla olisi siistimpiäkin takkeja naftaliinissa. Samalla, kun vaihda takin päivitetympään versioon huikkaan, että kyseessä on JyTyn kotimatsi eli jos tässä aletaan jotain smokkeja sovittelemaan, niin käkeenhän sitä tulee.

Kupittaa on edelleen tuulinen vaikkakin mukavan lämmin. Siirtokatsomoihin kerääntyy parisenkymmentä katsojaa. Pian pelin alettua katsomoihin raahustaa muutama hieman tummempaan hevipaitaan pukeutunutta ja hieman roikkuvampaa farkkumallia käyttävää kannattajaa. Läpinäkyvästä muovipussista paistaa läpi myös konseptiin kuuluvat virvokkeet. Tiesin olleeni pukeutumisessa pelin hermolla ja samaan aikaan mietin, että pelaisipa JyTy oikeasti kotipelinsä Jyrkkälässä.

FC HotLips Turku on itselle uusi tuttavuus sikäli, että joukkueen pelejä en aiemmin muista nähneeni. JyTy ”Turun piirin omituisimpana mutta parhaana joukkueena” onkin tutumpi case. Sekä JyTystä että HotLipsistä huokuu se, että joukkueilla on omanlaisensa ja persoonallinen lähestymistapa futikseen. Se on ihan riittävä syy tulla paistattelemaan päivää kentän reunalle. Samalla tulee omalta osalta avattua läntisen Suomen nelosdivari tälle kaudelle.


FC HotLipsin maalilla riitti ottelussa säpinää


JyTy pelaajat tuulettelevat kapteeninsa Pedro Lehtosen johdolla sitä, että saavat teikkauksessa aloituksen, vaikkakin se tarkoittaa samalla vastatuulta. JyTy vaikuttaa olevan pelissä hieman niskan päällä, mutta syöttöketjut napsahtelevat poikki pykälää liian nopeasti, jotta se saisi pelin totaalidominointiinsa. 

Parinkymmenen minuutin pelin jälkeen peli ottaakin vielä ekstrakieppiä HotLipsin oikealta lähtevästä keskityksestä, joka näyttää kimpoavan JyTyn puolustajan käteen. Erotuomari Tomi Heikkilä ei lähde suotta palloa viemään pilkulle, vaan HotLipsin kärjessä koko matsin vaarallisenoloisesti viilettänyt Teemu Enqvist on ensimmäisenä pallolla ja tinttaa sen samalla vuoronumerolla maaliin: 0-1


HotLipsin Martti Vanhatalo oli yksi ottelun hahmoista


Puolisentuntia se ottaa, että JyTy alkaa saamaan pidempiä hallintajaksoja lähempänä vieraiden maalia. JyTyn Risto Monnonen ehtii kokeilla pystyputken pitävyyttä kertaalleen ennen kuin pussittaa hienosti rangaistusalueen ulkopuolelta.  JyTyn paine jatkuu ja Henri Lehtonen tarkistaa yläriman sointia ennen kuin Tuure Oldendorff testaa varmuudeksi yhdellä kudilla molemmat tolpat. HotLips pääsee vielä säikähdyksellä ja pääsee vielä ennen puoliaikaa itsekin säikäyttämään, kun sekä Jussi Penttiselle että Antoine Gorskille siunaantuu paikat aivan ottelun loppupuolella, mutta peliväline ei perille asti toimitu.

Näin keväisin puhutaan paljon siitä, että joukkueen pudotessa sarjaporrasta alemmas, osuu se seuran koko henkilökuntaan. Myöskään JyTy ei ole ollut asialle immuuni, sillä kahvit ja vissyt täytyy hakea Stadionin Einespalalta asti, mutta mikäs siinä, kun kahvitkin keitetään tuoreeltaan.

Oma aavistukseni oli, että JyTy ottaa suotuisamman tuulen johdosta pelin heti toisen puoliajan alusta näppeihinsä. Olen täysin väärässä, sillä HotLipsin parakissa on keitelty erilaisempaa lientä ensimmäisen puoliajan alkuun. HotLips kontrolloi rauhassa palloa ja pitää sitä kiireettä sen pitämisen ilosta. Täten  se pakottaa Jytyn kuoreensa, sillä ketäpä nyt pallottomana pallon perässä jaksaisi koko aikaa ravata, mutta palloliiton tulossivuille asti eivät HotLipsin juonen perhosvaikutukset yllä. 

Katsomosta horjahdellaan hieman sivuaskeleita ottaen sätkälle. Tämä on ilmeisesti merkki siitä, että kohta alkaa kotijoukkueen toimesta tapahtua. JyTy alkaa saamaan tilanteita sarjana. HotLipsin veskari Martti Vanhatalo ottaa useammankin tärkeän kopin, mutta lopulta Tuure Oldendorff tökkää maalinedushässäkästä JyTyn johtoon: 2-1

Minuutit alkavat pelaajilla enemmän tai vähemmän painamaan. JyTyn valmennuksesta vaaditaan lisää ääntä kentälle ja sitä Pedro Lehtonen myös lupaa toimittaa. HotLips pitää puolustuslinjaansa korkealla, jotta se saa uitettua JyTyn yritelmät paitsioon. JyTy hakeekin paljon palloja juuri selustaan ja silloin, kun lippu ei nouse, niin maaliodottamat nousevat. Klassisen hieman yli läikkyvän viinipullon verran on kellossa, kun Jere Salmi saa kalasteltua rankkarin ja hän itse myös hoitaa savukalat tiskille asti väkevällä kudilla: 3-1


Jere Salmen rankkari:




Peli ei siitä paljoa vanhene, kun Henri Lehtonen intoutuu tekemään taustajuoksun HotLipsin vajalukuista puolustuslinjaa vastaan. Lehtonen sujauttaa hänelle tarjotun pallon etukulmaan: 4-1.


Henri Lehtosella etukulma jyvällä

Oldendorff pääsee vielä toistamiseen tuulettelemaan maalia, kun vaihdosta sisään tullut Pasi Salmi ottaa raivoisan pystyjuoksun päätteeksi Oldendorffiin tutkalle ja Vanhatalo jätetään mahdottoman tehtävän eteen: 5-1 ja näihin lukemiin peli paketoidaan. Useampi ottaa pitkän ulospuhalluksen helpotuksesta, kun Heikkilä vapauttaa pelaajat muihin iltarientoihin

Viini: ei kait Jyrkkälässä sellaisella snobailla