Sivut

torstai 19. toukokuuta 2022

JyTy- FC HotLips: nelkku auki

Vetäisin lenkkituularin niskaan ja kerron lähteväni matsiin. Saan kuitenkin palautteen, että minulla olisi siistimpiäkin takkeja naftaliinissa. Samalla, kun vaihda takin päivitetympään versioon huikkaan, että kyseessä on JyTyn kotimatsi eli jos tässä aletaan jotain smokkeja sovittelemaan, niin käkeenhän sitä tulee.

Kupittaa on edelleen tuulinen vaikkakin mukavan lämmin. Siirtokatsomoihin kerääntyy parisenkymmentä katsojaa. Pian pelin alettua katsomoihin raahustaa muutama hieman tummempaan hevipaitaan pukeutunutta ja hieman roikkuvampaa farkkumallia käyttävää kannattajaa. Läpinäkyvästä muovipussista paistaa läpi myös konseptiin kuuluvat virvokkeet. Tiesin olleeni pukeutumisessa pelin hermolla ja samaan aikaan mietin, että pelaisipa JyTy oikeasti kotipelinsä Jyrkkälässä.

FC HotLips Turku on itselle uusi tuttavuus sikäli, että joukkueen pelejä en aiemmin muista nähneeni. JyTy ”Turun piirin omituisimpana mutta parhaana joukkueena” onkin tutumpi case. Sekä JyTystä että HotLipsistä huokuu se, että joukkueilla on omanlaisensa ja persoonallinen lähestymistapa futikseen. Se on ihan riittävä syy tulla paistattelemaan päivää kentän reunalle. Samalla tulee omalta osalta avattua läntisen Suomen nelosdivari tälle kaudelle.


FC HotLipsin maalilla riitti ottelussa säpinää


JyTy pelaajat tuulettelevat kapteeninsa Pedro Lehtosen johdolla sitä, että saavat teikkauksessa aloituksen, vaikkakin se tarkoittaa samalla vastatuulta. JyTy vaikuttaa olevan pelissä hieman niskan päällä, mutta syöttöketjut napsahtelevat poikki pykälää liian nopeasti, jotta se saisi pelin totaalidominointiinsa. 

Parinkymmenen minuutin pelin jälkeen peli ottaakin vielä ekstrakieppiä HotLipsin oikealta lähtevästä keskityksestä, joka näyttää kimpoavan JyTyn puolustajan käteen. Erotuomari Tomi Heikkilä ei lähde suotta palloa viemään pilkulle, vaan HotLipsin kärjessä koko matsin vaarallisenoloisesti viilettänyt Teemu Enqvist on ensimmäisenä pallolla ja tinttaa sen samalla vuoronumerolla maaliin: 0-1


HotLipsin Martti Vanhatalo oli yksi ottelun hahmoista


Puolisentuntia se ottaa, että JyTy alkaa saamaan pidempiä hallintajaksoja lähempänä vieraiden maalia. JyTyn Risto Monnonen ehtii kokeilla pystyputken pitävyyttä kertaalleen ennen kuin pussittaa hienosti rangaistusalueen ulkopuolelta.  JyTyn paine jatkuu ja Henri Lehtonen tarkistaa yläriman sointia ennen kuin Tuure Oldendorff testaa varmuudeksi yhdellä kudilla molemmat tolpat. HotLips pääsee vielä säikähdyksellä ja pääsee vielä ennen puoliaikaa itsekin säikäyttämään, kun sekä Jussi Penttiselle että Antoine Gorskille siunaantuu paikat aivan ottelun loppupuolella, mutta peliväline ei perille asti toimitu.

Näin keväisin puhutaan paljon siitä, että joukkueen pudotessa sarjaporrasta alemmas, osuu se seuran koko henkilökuntaan. Myöskään JyTy ei ole ollut asialle immuuni, sillä kahvit ja vissyt täytyy hakea Stadionin Einespalalta asti, mutta mikäs siinä, kun kahvitkin keitetään tuoreeltaan.

Oma aavistukseni oli, että JyTy ottaa suotuisamman tuulen johdosta pelin heti toisen puoliajan alusta näppeihinsä. Olen täysin väärässä, sillä HotLipsin parakissa on keitelty erilaisempaa lientä ensimmäisen puoliajan alkuun. HotLips kontrolloi rauhassa palloa ja pitää sitä kiireettä sen pitämisen ilosta. Täten  se pakottaa Jytyn kuoreensa, sillä ketäpä nyt pallottomana pallon perässä jaksaisi koko aikaa ravata, mutta palloliiton tulossivuille asti eivät HotLipsin juonen perhosvaikutukset yllä. 

Katsomosta horjahdellaan hieman sivuaskeleita ottaen sätkälle. Tämä on ilmeisesti merkki siitä, että kohta alkaa kotijoukkueen toimesta tapahtua. JyTy alkaa saamaan tilanteita sarjana. HotLipsin veskari Martti Vanhatalo ottaa useammankin tärkeän kopin, mutta lopulta Tuure Oldendorff tökkää maalinedushässäkästä JyTyn johtoon: 2-1

Minuutit alkavat pelaajilla enemmän tai vähemmän painamaan. JyTyn valmennuksesta vaaditaan lisää ääntä kentälle ja sitä Pedro Lehtonen myös lupaa toimittaa. HotLips pitää puolustuslinjaansa korkealla, jotta se saa uitettua JyTyn yritelmät paitsioon. JyTy hakeekin paljon palloja juuri selustaan ja silloin, kun lippu ei nouse, niin maaliodottamat nousevat. Klassisen hieman yli läikkyvän viinipullon verran on kellossa, kun Jere Salmi saa kalasteltua rankkarin ja hän itse myös hoitaa savukalat tiskille asti väkevällä kudilla: 3-1


Jere Salmen rankkari:




Peli ei siitä paljoa vanhene, kun Henri Lehtonen intoutuu tekemään taustajuoksun HotLipsin vajalukuista puolustuslinjaa vastaan. Lehtonen sujauttaa hänelle tarjotun pallon etukulmaan: 4-1.


Henri Lehtosella etukulma jyvällä

Oldendorff pääsee vielä toistamiseen tuulettelemaan maalia, kun vaihdosta sisään tullut Pasi Salmi ottaa raivoisan pystyjuoksun päätteeksi Oldendorffiin tutkalle ja Vanhatalo jätetään mahdottoman tehtävän eteen: 5-1 ja näihin lukemiin peli paketoidaan. Useampi ottaa pitkän ulospuhalluksen helpotuksesta, kun Heikkilä vapauttaa pelaajat muihin iltarientoihin

Viini: ei kait Jyrkkälässä sellaisella snobailla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti