Maskusta Milanoon: A.C Milan-Genoa CFC

Aikataulujen puolesta menee pikkuisen HC:ksi. Lento Milanoon laskeutuu 18.10. Taksi on hotellilla 19.30 ja matsi alkaa 21.00. Niinpä kevennän hiukan vaatetusta ja lähden sokkona läheiselle metroasemalle ja toivon parasta. Metroasemalta löytyy onneksi lipunmyyntiautomaatti ja hetken lippuvaihtoehtoja tuijoteltuani täppään ylimmän rivin parin euron vaihtoehdon, jonka oletan olevan edullisin peruslippu.

Uitan lipun lukijaan ja sujahdan portista sisään, ja kun portti kolahtaa takana kiinni, välähtää: nythän minulla ei enää ole lippua eli mikäli sellaista tarvitsee päätepysäkillä niin olen jonkinlaisessa pulassa. Vilkaisu tulosuuntaan osoittaa sen, että lippu on sujahtanut portin toisella puolella olevasta toisesta aukosta ulos. Kiire ja edellisestä ruokailusta kuluneet tunnit eivät ole ihan ideaali yhdistelmä oman harkinnan kannalta. Takana sulkeutuneet portit ovat rakennettu mallilla "väljät" ja "joustavat", joten päädyn taklaamaan niitä kevyesti auki ja yllän kuin yllänkin portin välistä lippuuni. Tämä on kuitenkin Italia eli asioille voi hakea luoviakin ratkaisuja, kunhan ei jää kiinni.

Metrokäytävän yllä olevissa opasteissa on maalattuna San Siro eli oikealle asemalle melko sokkonakin löytäminen helppoa. Ca Grandan asemalta lähtiessä metro on melko tyhjä. Suurin syy lienee se, että useimmat eivät ole jättäneet stadionille lähtöä näin viime tinkaan. Pysäkki-pysäkiltä sakkia sulloutuu enemmän metron vaunuihin ja punamustia värejä näkyy koko ajan enemmän. Vastapäisille penkeille tulee isä ja poika. Isällä on AC Milan huivi ja verkkatakki. Olemattomalla Italian taidolla tunnistan, että isä ja poika käyvät läpi pian alkavan ottelun avauskokoonpanoa ja vaihtavat sanasia myös aiemmin alkaneesta Spezian ja FC Internazionalen matsista.

San Siro iltavalaistuksessa

Kojuja moneen lähtöön San Siron liepeillä

Google mapsin antaman suosituksen sijaan seuraan paikallisia viimeiselle metropysäkille, joka nousee aivan stadionin kupeeseen. Kello tikittää siihen tahtiin, että joudun nälkäisenä ja janoisenakin  passamaan stadionin ulkopuolella olevien ruokakojujen ja olutpisteiden houkutukset. Kiirehdin portille, jossa katsotaan lippu, henkkarit ja koronapassi.

Oikean katsomosektorin löytäminen ottaa taas aikansa niin kuin muutama vuosi takaperin. Hetken stadionin rakenteissa nousevien tornien seiniä tulkatessani totean ettei katsomosektoria ole yksinkertaisesti merkitty niihin eli se pitää vain tietää, tai sitten ihan vaan kysyä. Päädyn jälkimmäiseen ja onnekseni olen sen verran hajulla katsomokartasta, että olen osunut oikeaa seuraavaan.

Sisäänkäyntiin kilautetaan liput vielä kertaalleen eli kolmas kerta toden sanoo. Lähden sitten harppomaan rappusia ylös ja niitähän piisaa. Tuumaan, että porraskäytävä kolkkoudessaan ja ahtaudessaan on sellainen, joka voisi olla esimerkiksi vankilassa ja samalla fläsärit muutaman vuoden takaiselta reissulta samaiseen kohteeseen voimistuvat. Hikipäissäni ja puuskuttaen ehdin katsomon sisääntulolle juuri ennen matsin alkua. 

Olkoonkiin klisee, mutta tunnelman voi leimata heti poikkeuksellisen hyväksi ja hoipun vielä katsomooni. Yritän samaan aikaan sekä tasata hengitystäni, että totutella verensokerivajareissa jyrkän katsomon ja korkeuden aiheuttamaan efektiin, joka ei korkeanpaikankammoisella mene ihan kerta sisään-ulos -hengityksellä. Kiitän itseäni siitä, että olen valinnut penkkini rivin päästä. Harmillisesti vieressäni istuva nuori pariskunta joutuu luopumaan olutpöydästään.

San Siro sisältä

Peli alkaa. Sälli vieressäni kyselee, mistä tulen ja mitä joukkuetta kannatan. Ensimmäiseen kysymykseen vastaan rehellisesti ja toiseen sovellan tilanteesseen sopivan vastauksen. Milan pitää palloa. Genoa puolustaa syvältä ja iskee vastaan. Lisäksi Genoa käyttää myös italialaisen futiksen (ja miksei monen muunkin maan) kikkapussista tutun pelin rikkomisen ja ajanpeluun -kortin eli sen pelaajat pötköttelevät stadionin nurmella korostuneen pitkään aina, kun joku kolhaisu tai töytäisy sen sallii.

Se pötköttelee, joka voi

Kotikannattajien Curva sud värisyttää taukoamatta äänijäänteitään chäntisä toiseen. Koko katsomo tarttuu syöttiin valikoivammin. Riemu repeää kollektiivisesti, kun Pierre Kalulun kohteensa tunteva keskitys putoaa takatolpalle, josta Rafael Leao ohjaa sen suoraan ilmasta takakulmaan: kaunis maali ja kenties juuri se, mitä pelin aikaisessa vaiheessa Milan mestaruustaisteluunsa tarvitsi.

Curva sud

Vieraskannattajien piippuhylly

Ahtaiden penkkirivien välisille rappusille istuu myös koko ajan enemmän porukkaa: joko he ovat eksyneet tai stadion on osittain tuplabuukattu. Epäilen itse ensimmäistä variaatiota. Hyvien suoritusten lisäksi myös huonot huomioidaan ja palaute on napakkaa pitkin peliä. AC Milan on katsomoprofiilista tunnistettavissa usean sukupolven kokemukseksi ja sukupolvethan ovat olleet olemassa jo paljon ennen kuin nykyinen avauskokoonpanollinen raitapaitoja on syntynyt: jo se antaa kannukset tiettyyn vaatimustasoon. Edessäni rappusilla istuu poikansa vanhahko mies, jonka on jo vaikea liikkua ja erityisen vaikeaa se on varmasti San Siron rakenteissa, mutta miehestä säteilevä onnellisuus peittää varmasti alleen matsin tuottamat vaivat ja haasteet.

Sukupolvikokemus

Milan jatkaa painostustaan, mutta Genoa pysyy hyvin pelisuunnitelmallaan pelissä mukana. Omaan silmään Genoa vaikuttaa varsin laadukkaalta nipulta, vaikka se pelaakin tällä kaudella putoamista vastaan. Maaleja ei tule enempää, joten kotijoukkueen taukojohdossa mennään.

En ollut, kuten vieressä istuva Mario, joka haki oluen itselleen ja seuralaiselleen ensimmäisen puoliajan aikana, vaan tungen väkijoukon mukana Stadionin käytäville. Aika pian totean että matsi tullaan katsomaan loppuunkin asti kuivin suin ja keskimääräistä tyhjemmällä vatsalla, koska jono ja tungos ovat loputtomat. Niinpä tuijottelen hetken kaupungin valoja ja palailen sitten istumapaikalleni. Tunnistan itseironisia hankauksia oman iänkin tuoman mukaavudenhalun ja ympäröivän spektaakkelin välillä, ja jatkan hymyissä suin matsin seuraamista.

AC Milan hakemassa toista maalia

Bongaan stadionilta yllättävän suuren otannan myös suomalaisia. Marion toisella puolella heitä on pari kappaletta ja käytäviltä kaikuu härmää muutenkin. Se ei toki ole yllätys Finskin suorat lennot ja kaupungin muu tarjonta huomioiden. En kuitenkaan sanoisi, että meininki olisi turismin laimentamaa. San Siron kunnioitusta herättävissä betonielementeissä ja Curva sudin orkestroimassa metelissä on hyvä pala autenttisuutta.

Milan passivoituu toisella puoliajalla ja Genoa on hetkittäin selvästi kuskin paikalla. Katsomossa sytytellään vaivihkaa, mutta tihenevään tahtiin savukkeita. Myös Genoan kannattajakatsomossa nähdään tulitepuolta. Nyt Milanin pelaajat ottavat enemmän pötköttelyvuoroja kentällä. Yleisömääräksi ilmoitetaan 70000 ja rapiat. Se on kunnioitusta ja pientä kateuttava herättävä määrä. Lippuja myytiin senioreille ja junioreille kympillä. Omastani pulitin 24 euroa.

Genoan nostaessaan riskitasoaan Milanille aukeaa ylivoimahyökkäyksiä, jotka kuitenkin tyssääväät liikaan kuljetteluun ja huonoihin ratkaisuihin. Lopulta väistämätön kuitenkin tapahtuu, kun vaihdosta sisään tullut Junior Messias toimittaa nimensä edellyttämällä tavalla ja jysäyttää oman riparinsa maalin kattoon. Korvia tinnittävä vihellys nousee stadionilla, kun maali menee vielä VAR:n varmistettavaksi. Maali pitää. AC Milan voittaa ja jatkaa sarjan kärjessä.

70000 katsojaa todistavat AC Milanin voittoa

Kirjoittajalla keinuttaa jo koko kulunut päivä jaloissa sen verran, että odottelen hetken stadionin tyhjentymistä. Sen jälkeen astelen penkkirivien yli ja lähden kojuille pistämään ravitsemispuolta kuntoon. Laulu raikaa stadionin käytävillä ja  erityisesti "Interista vaffanculo" on muodissa.

Kojuilla vastassa on härdelli ja polettipeli. Lopulta löydän kärryn, jossa rahaa vastaan saa suoraan hyödykkeitä. Ensimmäinen Birra Moretti haihtuu ikeniin ja toisen kaveriksi löytyy vohveliraudalla paistettu painini. Niiden nuuduttamana metromatka Ca Grandalle nytkähtelee mukavasti.

Viini: kitkerä ja perinteitä hohkaava

MaPS - Pallo-Iirot: harmaata taivaalta

Taivaalta vihmoi harmaata ja Taponkedon tekonurmea piiritti lumivallit, kun läntisen-Suomen kolmosdivaria starttailtiin Maskussa. Asetelmaa oli ihan kivasti ottelussa, sillä kirkkaampiin divareihin takuulla tähtäävät Iirot saapuivat lumisen peltomaiseman keskelle haastamaan divarin yläloppusarjan vakikävijää MaPSia.

Kauden alussa vielä mainospaikkoja myymättä

MaPSin peli-ilme poikkesi pelin alussa perinteisestä linjojen taakse painepalloa paiskovasti mallista enemmän alakerran kautta rauhallisemmin peliä avaana malliin. Pallo-Iirot puolestaan pelasivat ainakin omiin viime kauden hatariin muistikuviin peilaten suoraviivaisemmin. Peli alku mentiin melko tasaisissa merkeissä ja Pallo-Iirot avasivat lopulta maalihanat, kun Mikko Jalkanen tikkaa terävästi vasenta laitaa. Jalkasen matala keskitys ottaa pirullisen pompun MaPS:n puolustajasta, ja niinpä maallilleen jähmettynyt Ville Seppänen joutuu puolikyykyssä seuraamaan, miten pallo pomppaa maaliin. Pelikelloa en bongaa, mutta reilu kymppi siinä kuitenkin on.

Kotijoukkue ei jää kuloon makaamaan, vaan kotijoukkueen kapteeni Jari Oksanen pääsee leikkaamaan keskelle ja Oksasen lapikkaasta lähtee kauniissa kaaressa yläkulmaan laskeutuvat putoava lehti. Peli on tasan ja kellossa ei ole ihan kahtakymppiä. Vastarokotus tulee myös pikatahtia, kun savumerkit karkaavat Maskun puolustuksen ja Seppäsen silmiin. Elias Ahde pelmahtaa savupilvestä ensimmäisenä vaaravyöhykkeelle, nappaa pallon ja piirtää vieraiden tauluun toisen pystyviivan: 1-2

Marcus Babbin ja Jari Oksasen laidalla riitti säpinää

Pallo-Iirot pääsevät toisen maalinsa jälkeen paremmin pelin päälle. Tilaa haetaan ja löydetään tuttuun tapaan nopeiden laitureiden kautta. Markus Babb ottaa kilsoja reippaasti alle, mutta kollektiivisella tasolla Iirojen keskityksiin ei siunaannu vielä tarvittavaa laatua, joten 1-2 tilanteessa mennään myös tauolle.

Kovaäänisistä soitetaan vielä hieman ujosti Rage Against Machinea ja kipsan eteen kertyy makkaranpalvojia.

Toinen puoliaika näyttää molempien joukkueiden osalta enemmän siltä, mitä viime kauden perusteella voisi odottaakin. Iirot ottavat pallonhallinnan ja sahaavat lyhyillä syötöillä itselleen pitkiäkin painostusjaksoa. MaPS paiskoo perinteisiä brittityyppisiä ristipalloja Iirojen puolustuksen selustaan ja paineistaa vastustajaa sitä kautta. Maskun Niclas Forssin liike ja ratkaisut antavat pieniä vinkkejä tasoituksesta, mutta aivan parhaille passipaikoille vihreät eivät pääse.

Peli myös lämpenee hieman, mikä lisää sen viihdearvoa pelillisten suoritusten lisäksi. Kirjoittajan yhdeksi lempihetkeksi muodostuu se, kun ikimapsilainen Aatu Hagelberg kuittailee Iirojen kapteeni Otto Schultzille tämän toiminnasta kädessä olevaan kapteenin nauhaan peilaten. Erotuomari Aleksi Makkonen rauhoittelee ensin tilannetta, mutta Hagelbergin jankatessa edelleen kapteenin nauhasta, Makkonen kysyy retorisesti, että jos hän kohta ottaa nauhan käteensä, niin v*ttuileeko Hagelberg sitten vuorostaan hänelle. Tilanne raukeaa.

Toisella puoliajalla erotuomari Aleksi Makkonen oli myös enemmän pelin ytimessä

Matsi on edelleen maalin peli, mutta Ahde löytää vielä uudemman kerran turbonapin ohjaimestaan ja liukuu pallon Seppäsen jaloista maaliin. Iirot menevät ratkaisevan tuntuisesti 1-3 johtoon ja se johto lopulta pitää. Näkökulmasta riippuen kausi startaa joko vierasvoitolla tai kotitappiolla.

Viini: tilan putiikki aukeaa kun oikealle nurmelle pääsee

KuPS-FC Inter: mölinää ja värettä

Olin oikeastaan päättänyt jo, että Kuopion reissu jää välistä, vaikka osaltani olinkin huudellut lauantaipelien perään. Sitten kotoa tulee vihje siitä, ettei varsinaisesti haittaisi, jos lähtisin lasten kanssa viikonlopuksi evakkoon. Aprillipäivä tuo myös tilille katetta joulukuisen Englannin reissun jälkiaaltoina vakuutusyhtiöltä, joten universumin viesti alkaa olla selvä: Kuopioon!

Lopulta torin laita häämöttää. Pikainen pyörähdys hotellilla ja helpot lounasappeet naamariin ennen suuntaamista Väre Areenaa ja Mölymäkeä kohti. Nostellessamme mukeloiden kanssa Interin huiveja kaulaan saamme torin reunalta spontaanit peukut. Kuopiosta yleisestikin on jäänyt sellainen kuva, että vieraskannattajia toivotaan paikalle. Se ei kuitenkaan välity vierasjoukkuetta kohtaan, sillä Interin pelaajien tullessa pelaajatunnelista kentälle on palaute selvästi keskimääräistä rapsakkaampaa, ja toisaalta miksi ei olisi, sillä eihän kotikentälle kuulukaan vieraita kutsua kuin valmiiseen pöytään.

Kevättalvinen Väre Areena

Nousemme aurinkokatsomon natiseville laudoille. Ensin näyttää, että vieraskannattajat olisi laskettavissa yhden käden sormilla, mutta lopulta määrää hieman yli tuplataan, kun liukkaista teistä ja muista pitkiin vierasmatkoihin liittyvistä haasteista selvitään. Meteliäkin iskuryhmästä lähtee. Kotijoukkueen kannattajakatsomossa tunnustetaan keltamustan värin lisäksi myös sinikeltaista väriä.

Tunnusta väriä

KuPS suolaa Interin pelin pallonhallinnan kautta heti alussa. Interin prässi on pari askelta koko ajan perässä, joten se ajautuu juoksemaan pallon perässä ja se ei ole Interille sen identiteetin mukaista peliä. KuPS pystyy hyvällä tempolla ja yllättävänkin nopealla syöttöpelillä rikkomaan Interin ensimmäisen prässilinjan ja tuomaan peliä eteenpäin.

KuPS:n maali tulee varhaisessa vaiheessa ja varmasti sinimustien makuun liian helposti. KuPS murtaa jälleen tehokkaasti Interin prässin ja pallo saadaan vauhtiin Clinton Antwille, joka tikkauksensa päätteeksi kääntää pallon Interin boksiin. Iiro Järvinen yrittää ovelasti päästää pallo takaa mukaan viilettävälle Janis Ikaunieksille. Yritys torpataan, mutta Järvinen pääsee yrittäämään uutta temppua heti perään ja ulkoterä lähestyminen löytää väylälle. Siellä se Janis edelleen luuraa ja seuraavaksi hän pääsee tuulettelemaan koko ottelun melko hyvää meteliä pitäneen kotikannattajakatsomon eteen.

Interin eduksi on sanottava, että kun se vihdoin alkaa saada palloa haaviinsa, niin sen hyökkäykset näyttävät siltä, että niistä on jotain tuloillaan. Edellisen lausunnon mukaisesti Inter kirittääkin pian rinnalle, kun pidemmän painostusjakson jälkeen pallo pomppii Ruxin isännöimälle ruohoneliölle ja vihaisen kimmoisaa puolivolleytä Johannes Kreidl voi seurata vain katseellaan.

Tommi Jyrylle aukeaa vielä paikka mädättää kalakukkoa ennen kuin KuPS karkaa taas kärkipaikalle. Anton Popovitchin lähettäessä sivuvaparia jää Interin puolustuksen töppöset alustaan kiinni ja niinpä Gabriel Bispo siirtää pallon lähietäisyydeltä Interin maaliin. KuPS pääsee juhlimaan taukojohtoa.

Inter oli hyvä pallon kanssa, mutta se ei tuloutunut Kuopiossa pinnoiksi

Siinä mielessä keli hellii, että pääkatsomon takaa helottava aurinko takaa sen, että parilla kerroksella pitkälahkeisiä pärjää, vaikka keliä ja maisemaa ei muuten voi turhan keväiseksi haukkua. Paikalle tulleiden määrä, joka laskeutuu noin 1300:aan, indikoi myös sitä, että tuotteen markkinoinnin parissa duunia edelleen piisaa. Peli ei omaan silmään itsessään ole ollenkaan hassumpaa ja kenttää tömistelevien nappisten kantajien tarinoidenkin pitäisi kestää pikku pakkasetkin.

Toisen puoliajan alku on tuttua KuPS:n masinoimaa kissahiirileikkiä. Interin kapteeni Rick Ketting ansaitsee papukaijamerkin työstään Turun sinimustan puolen eteen ja lopulta Inter alkaa pääsemään myös paremmin palloon ja sen hallintaan kiinni. Interin hallinta on lupauksia herättävää, mutta se ei lopulta tässä maailman ajassa tuloudu. KuPS voittaa ja niinkuin nuorisopiireissä joskus tavattiin todeta: ei se väärin ole.

Tuore Inter -kapteeni Rick Ketting hoiti hyvin oman tonttinsa

Saan vielä poistuessamme lyömättömän viiden euron tarjouksen loppuerästä Irene Partasen lihapiirakoita (8kpl) ja jo pelkästään tarinankin takia tartun siihen.

Viini: vilpoisaa mutta laadultaan pätevää

FC Honka-FC Inter Turku: sulattelua

Kevät aurinko sulattaa hiljalleen jäämassoja Turussa. FC Inter Turku pelaa kuin varkain itsensä Liiga cupin finaaliin tilanteesta, josta useampi ehti vetää jo alkulohkoon päättyvän johtopäätöksen. Värjöttelemme taisteluparin kanssa Veritaksen kioskin kupeessa ja odottelemme Espoonlahdelle suuntaavaa Ultraboyzin minibussia. Kotimainen livefutiskausi alkaa osaltamme finaalilla.

Tunnustelua tulevaan kauteen

Sulamattomien lumikasojen ja vielä melko jäisten kengän alusten keskeltä löytyy riittävät neliöt reissubussin parkkeerata. Aurinko helottaa Espoossakin lupaavanoloisesti ja vieraskatsomoon tiensä taittaa parisen kymmentä sinimustien kannattajaa. FC Hongan tai Esport Hongan ja FC Inter Turun projektit ovat nelikentän eri lokeroissa. Vesa Vasaran olisi aika alkaa lunastamaan niitä odotuksia ja sitä potentiaalia, joka Hongalle on kotimaisen futiksen helmitaululla laskettavissa. Miguel Grau elelee Interin kanssa vielä kuherruskuukaisia, joiden aikana pelillisiä palasia painellaan paikalleen.

FC Inter aloittaa ottelun skarpisti ja palloon jää selkeästi enemmän painaumia vieraiden kengurunnahkatossuista kuin kotijoukkueen töppösistä. Ottelu ei kauaa vanhenekaan ennen kuin Petteri Forsellin juoksu repii kotijoukkueen puolustuslinjaa. Aleksi Paananen saa Forsellin tutkalle ja tuikkaa pallon hälle. Forsell kääntää kasuaalisti syötön takatolppaa kohti hyöryävälle Benjamin Källmanille, joka puttaa pallon tyhjiin. Sommitelma nostaa mukavasti lämpöä vierasjoukkueen kannattajien osin kohmeloisiinkiin rinnanaluksiin: 0-1

Taikuri testailemassa tulevan kauden temppuja

Sinänsä Interillä ei pelissä vaikuta olevan mitään hätää ennen kuin reilu puolen tunnin pelin jälkeen Hongan Jerry Voutilainen on ensimmäisenä Interin puolustuksesta lähteneen säähavaintopallon alla. Voutilainen puhaltaa pallon takaisin Interin boksia kohtia ja Henri Aalto ottaa hienolla puolivolleyllä kantaa pallon liikerataan ennen kuin Matias Riikonen joutuu sen kaivamaan maalistaan: 1-1.

Tasatilanteessa lähdetään pitämään puoliaikaa.

Kenties siinä on jotain symbolista, että havupuiden taakse lipuvan taivaan lämmittimen valo- ja lämpökeila leikkaa pian toisen puoliajan alettua vain katsomohökötyksen kotikannattajien puolelle. Honka tulee toiselle puoliajalle Interiä paremmalla askelluksella ja parin tunnustelun jälkeen Florian Krebsin ruoska sivaltaa kerta kauteen tai kenties kerta koko uraan tyyppisen piiskan jostain kolmenkymmenen metrin tuntumilta. Kuti putoaa vastustamattomasti ja vielä viestilleen tolpan sisäreunasta painoa hakien Interin maaliin. Voi olla että kotimaisen futiskauden kauden kaunokainen nähtiin jo tässä vaiheessa.

Peli asettuu sellaisen asentoon, että Interin tasoitus saattaisi kajastaa Espoonlahden yllä, mutta sinimustat eivät oikein saa tuloutettua tikitakaansa. Kotijoukkue upottaa sormensa syvemmälle maitosuklaa mitaleihin, kun Lucas Kaufmann irtoaa Interin puolustukselta tavalla, joka ainakin sumusaarilla olisi otettu VAR-tarkastelun kohteeksi. Kaufmannia ei kuitenkaan puuttuvat teknologiat paljoa paina, kun vihainen kuti leikkaa reittinsä Interin maalin takakulmaan.

Pelin loppu on lämpöä, sanailua ja pieniä konnankoukkuja. Sitten se päättyy ja Vasaran jengi saa cupin kakkukahveilta parempaa posliinia eteensä. Grau kerää kohteliaasti vierasmatkalaisten astiat tulemalla henkilökohtaisesti kiittämään ja nyrkkivitostamaan matkaan lähteneet. Se on kulttuuriteko.

Pian nähdään taas

Bussin lähtö- ja paluupisteessä Kupittaan parkkiksella liehuvat punaiset liput. Sillä on osaan tervehdyttävä ja osiin turhauttava vaikutus.

Viini: tulevan sesongin maistiaisia

Matkalla (osa III): Leeds United-Arsenal

Pelilista saa surutta punakynää. Omicron jyllää ja tartuntoja ilmenee Valioliiga -joukkueissa pelit peruvina ryppäinä. Lopulta listalle jää enää yksi peli: Leeds-Arsenal. Se on meidän peli ja kokoa reissua heitelleet sattumukset pelaavat meidän pihalle. Toki punakynää vedetään siihen tahtiin myös Leedsin pelaajalistaan, että vaatii melkoista ponnistelua uskoa edes jonkinlaiseen tulokseen, mutta jalkapallo on siitä hieno peli, että tämäkin peli alkaa 0-0:sta.

Leedsin peleihin lippujen saaminen on oma Odysseiansa, sillä kysyntä läikkyy reilusti tarjonnan yli. Omalla kohdalla useammalla laitteella jäsenille suunnatusta lipunmyynnistä tikettien kärkkyminen heti h-hetkellä toi bingon. Liput eivät ehtineet Suomeen ennen kuin lentokoneemme irtosi kiitoradalta, joten lipunmyynti järkkäsi meille duplikaatit pelipäiväksi lipputoimistoon. 

Olemme Elland Roadin kupeessa jo kolmea tuntia ennen peliä. Lippujen hakemisen lisäksi ohjelmassa on Leedsin kaupassa vierailu, ”rokoterannekkeen” hommaaminen ja matsiruoka Elland Roadin vieressä olevassa The Old Peacock pubissa. Stadionin lähistön värimaailma on korostuneen sinistä, keltaista ja valkoista, ja vaikka käsillä on hieman koleampi päivä niin tunnelma stadionin ympäristössä on raukeaa ja onnellisen yhteisöllistä.

Perinteitä ja uutta aikaa Elland Roadilla

Lapioituamme hampparit ja curryranskalaiset kitusiimme käppäilemme stadionin itäpuolelle ja kilautamme liput vuorollamme lipunlukijaan. Koronarannekkeita ei ainakaan kovin tarkasti portilla tarkisteta niin kuin ehkä saattoi lopulta odottaakin, vaikka moni todistukseton olikin vapauttanut lippunsa myyntiin peliä edeltävinä päivinä. 

Vahva sumu verhoaa savumaisena pilvenä kenttää, kun pelaaja lämmittelevät. Katsomonosat täyttyvät hiljalleen ja ensimmäisiä chänttejä viritellään.  Lopulta kotiyleisö tarttuu euforisesti pelin alkua enteilevän ”Marching on together” -kappaleen sävelmiin ja Elland Road konsertoi pieteetillä sitä, mistä Leeds Unitedissa on kaupungilleen kyse.

The Old Peacock pubin kautta Elland Roadille

Videolla Marching on Together:

Peli poljetaan käyntiin ja selväksi käy, että tänään ei muovi-istuimille tule olemaan paljoakaan käyttöä, mikäli meinaa kentälle nähdä. Nostan taisteluparin myös penkillensä seisomaan, jotta pelitapahtumista jää visuaalisiakin muistoja. Leeds aloittaa toiveita herättävän terävästi ja saa aivan ottelun alussa painettua pelin Arsenalin päätyyn. Taika kuitenkin raukeaa melko pian, kun Arsenal saa viriteltyä ensimmäiset hyökkäyksensä ja Leedsin puolustus on auttamattoman helisemässä. Arsenalilla on paikat tehdä ensimmäiseen vitoseen kaksi maalia. Sen jälkeen loukkaantumisten tainnuttaman Leedsin peli ei lähde rullaamaan, vaikka yleisö koettaa sitä lennättää. Oikeiden jalansijojen löytyminen puolustuspelissä ja lukuisat harhasyötöt värittävät Leedsin peliä. Arsenal kasvaa koko ajan ja Garbriel Martinelli on lopulta se kaveri, jonka sisäterä leijuttaa pallon ensimmäistä kertaa Leedsin maaliin.

Leeds vastaa ”Champion of Europe” -chäntillä ja taisteluparikin intoutuu heiluttamaan pokemon -teemaista Leedsin huiviaan, vaikka edellisen matsin peruilta olikin enemmän Manchesterin taivaansinisten miehiä. Raphinha loihtii kuin tyhjästä tasoituspaikan itselleen, mutta alakulma ei ole riittävän jyvällä ja kuti valuu ohi:

-Tehtiinkö me maali?, taistelupari kysäisee

Muutaman rytmikkään "Marcelo Bielsa" -säkeen jälkeen Martinelli on irti ja nostaa pallon toistamiseen Leedsin maaliin. Leedsin puolustuspelaaminen yskähtelee vielä ensimmäisellä puoliajalla kertaalleen Arsenalin siirrellessä palloa Leedsin boksissa. Kinttuja ei vain löydy oikeisiin väyliin ja niinpä ”Let your country down” -chänttinsä saanut Bukayo Saka flipperöi pallon jo kolmannen kerran Leedsin maaliin ja se kylvetys, joka neljä yötä ja neljäkymmentäviisi mailia M62:sta lounaaseen sijaitsevasta alkupisteestä sai alkunsa, jatkuu.

Puoliajalla brittipiirakat ja olut tekevät kauppansa. Ehdimme jälleen hyvin toisen puoliajan alkuun takaisin. Katsomon sisääntuloaukolle kiivennyt herrasmies antaa kipakkaa palautetta kentän suuntaan. Järkkäri käy rauhoitelemassa miestä, joka puolustelee käyttäytymistään selkeäsanaisella

-But they are shit! Look at them!

Kyllähän sitä aina toivoo, että 0-3 saattaisi kääntyä vielä joksikin muuksi, mutta pelinilme ei sellaiseksi lähde vääntymään, vaikka Arsenal nostaa hieman kengurunnahka tossuaan kaasulta. Ohi kulkevat ihmiset antavat ymmärtäviä katseita toisilleen. Ilo on revittävä tänäänkin jostain muusta kuin varsinaisesta peliesityksestä. Poikansa kanssa matsia katsomaan tullut brittjätkä laulaa nurmella pötköttelevälle Martin Ødegaardille ”You are just soft southern bastard” ja astelee murheellisen näköisenä takaisin omalle istumapaikalleen.

Tunnelma stadionilla valotaulun lukemista huolimatta on upea ja se kumpuaa jostain äärimmilleen kaupallisesti viritettyä brittifutiksen pirtaa syvemmistä sfääreistä. Leedsin näennäinen hallinta on lohduttavaa. Kenties Arsenalin Ben Whitekin haluaa antaa jotain Leedsille takaisin, kun hän lanaa holtittomasti Joe Gelhardtin boksissa nurin ja Leeds saa rankkarin. Raphinha jättää suorituksessaan samba-askeleet tällä kertaa hieman vähemmälle ja täräyttää pallon surutta oikeaan yläkulmaan. Reissun yhdestoista maali tulee lopulta oikeiden maalipuiden väliin ja siitä otetaan ilo irti. Länsi-Yorkshiren majakkaan syttyy hetkellisesti valo, jonka Emile Smith Rowe hyvin ajoitetulla juoksulla ja riittävän painavalla viimeistelyllä sammuttaa: 1-4.

Yksi maali oikeidenkin maalipuiden välliin

Loppukymppi, peliajan päättymisen jälkeinen kymppi ja matka stadionin aitojen läpi kohti seuraavia etappeja on väkevän ”We all love Leeds” -chäntin säestämää. Pelireissun tulokset ovat olleet karmeita, mutta se ei tässä hetkessä tunnu lainkaan niin pahalta kuin kotimaisessa irkkubaarissa karkeasti viikko sitten Rüdigerin kalasteleman lisäajan pilkun jälkeen. Oikeastaan tulokset eivät tunnu ollenkaan pahalta siihen onnentunteeseen peilaten, että näimme Leedsin paikanpäällä ja vieläpä Valioliigassa kaikkein niiden sattumusten ja suursäätilojen vaihteluiden jälkeen, jotka reissuamme kelluttivat.

Videolla: We all love Leeds

Taistelupari avaa kotiinpaluupäivän, joka lopulta piti sisällään yhden peruuntuneen junvavuoron, yhden peruuntuneen ja yhden myöhästyneen lennon, silmät säihkyen ja nauraen:

-Ne hävisi, vaikka niillä oli niin hyvä kannatus!

Mitäpä siihen lisäämään.

Viini: paikallisten riemusta ja kyyneleistä perinnereseptillä

Matkalla (osa II): välipäiviä

BBC:llä höyrytään COVID:sta ja somessa Leedsin 0-7 -tappiosta. Leedsin kannattajat vertailevat sitä lähihistorian vastaaviin mahalaskuihin. Yleisesti tappiota ei kannattajien joukossa pidetä niin merkittävänä kuin jotain muita aiempia kylvetyksiä, mutta vähintäänkin ne, joita Marcelo Bielsa ja Leeds ärsyttävät, ottavat faktavapaan ilon irti tappiosta. Omaa sydänalaa sekä lämmittää että kylmää se, kun pahemmaksi katastrofiksi nostetaan muutaman vuoden takainen 1-2 kotitappio leijonanosan vajaalla pelanneelle Wiganille. Kyseinen ottelu oli kirjoittajan neitsytmatka Elland Roadille ja sen haamut kaivetaan jälleen esiin (tarina: http://futistajaviinia.blogspot.com/2019/04/kapsaisiinia-elland-roadilla.html)

Tikulla silmään

Heräilemme taisteluparin kanssa myöhäisillan seikkailujen jälkeen mukavan myöhään. Sovimme edellisenä iltana vielä, että lähtisimme uudelleen Etihadille stadionkierroksen merkeissä. Olen eri yhteyksissä käynyt saman rundin Manchesterin punaisella puolella pariinkin kertaan, mutta Etihad on jäänyt vielä tästä tulokulmasta tutkimatta.

Etihad by day

Ennen kierrokselle lähtöä meitä ammutaan kuumemittarilla Manchester Cityn shopissa päähän ennen kuin saamme elokuvamuotoon puetun City -historiikin, sille varatuissa tiloissa. Opas haluaa myös omassa puheenvuorossaan korostaa Cityn pitkää historiaa, vaikka ”aina ei ole ollut näin helppoa”. Opas kierrättää meitä stadionilla ja kuvaa pelipäivän rutiineja. Hän kertoo että Etihadilla punaista väriä saa olla vain palovaroitusvaloissa ja tomaattikastikkeessa. Tomaattikastikkeestakin on kuulemma yritetty tehdä sinistä versiota, mutta toistaiseksi se ei ole onnistunut.

Kierros käy sekä koti- että vierasjoukkueen pukukoppien kautta. Opas kuvaa, miten pelipäivänä psykologista etua haetaan niin vierasjoukkueen pukukopin värityksen kuin stadionin ravintolan roskisten ohi kulkevan hämärän tunnelin kautta, joka vierasjoukkueen täytyy tarpoa ennen kuin ylipäätään pääsevät koppiin. Pukukopissa näkyy myös televisioyhtiöitä palvelemaan tehty sekuntitason aikataulu, jota sekä kotijoukkueen että vierasjoukkueen täytyy melko mojovien sakkojen uhalla noudattaa. Etihadin nurmea päästään vielä nuuskuttelemaan kulkemalla simuloitujen kannattajaäänien säestämänä pelaajaputkea pitkin.

Matsipäivän aikataulu

Kotijoukkueen pukukoppi

Palatessamme takaisin stadionin uumeniin vastaan lampsii omalla kierroksellaan poikajoukko Manchester Cityn verkkareissa. Oma arvaukseni on, että kyseessä on joku 13-15 -vuotiaiden juniorijoukkueista. Arvaus saa ehkä pientä lisäjengaa, kun ryhmän kärjessä kulkevan sälli huudahtaa

”No red!”

Näin se jalkapallokulttuuri ja oman värin tunnustaminen tartutetaan jo hyvissä ajoin.

Etihad

Etihadin ympäristössä yksi asia jaksaa myös hämmästyttää. Ihan stadionin ympäristössä ei oikein hyvää lounaspaikkaa meinaa löytyä, joten taisteluparin kanssa otetaan jälleen ekstrakilsoja alle ennen kuin löydämme pienen ravintolakeskittymän Claytonista. Ajoituksen kanssa on huonoa onnea, koska osa paikoista on juuri sulkeutumassa ja osa vasta aukeamassa. Kävelemme vielä pienen pätkän Ashton New roadia pitkin Grove Inn -pubiin asti. Elättelen pieniä toiveita, että siellä saattaisi vähintäänkin Fish and Chipsiä olla tarjolla, mutta kun pölähdämme tuopeistaan nauttivien herramiesten ihmeteltäväksi ja huikkaan tarjoilijalta ruokapuolta, niin vastaus on, että keskitymme täällä juomiseen.

Koputtelemme hiukan kahden jälkeen The Grasshopper placen ovea ja meidät päästetään sisään. Istahdamme karibialaisafrikkalaisen ravintolan penkeilla ja tilaamme juomat. Pieneksi ongelmaksi muodostuu se, että kokki ei ole tullut vielä töihin, vaan on vasta parin tunnin päästä sovittelemassa kokinhattua päähänsä, ja nälkähän tässä nimenomaan oli. Saamme sovittua ystävällisen henkilökunnan kanssa drumstickseistä ja ranskalaisista, ja eipä siinä hetkessä juuri muuta olisi toivottukaan. Taistelupari napsii ranskalaisia ja jammailee afrikkalaisten rytmien tahtiin. Tunnelmaa sävyttää muuten vain taaksemme istahtavan ravintola-asiakkaan hetkellinen ruuanodotuskuorsaus.

Lähtiessä heitetään vielä tarjoilijan kanssa asiaan kuuluvat nyrkkivitoset ja pian Über surruttaa jälleen kohti keskustaa. Mailiin on napsahtanut tarkemmat ohjeet siitä, mitä Leeds-Arsenal -ottelun pääseminen tulee edellyttämään ja twitteriä seuraamalla vielä sillä klausuulilla, että jos peliä nyt ylipäätään edes pelataan.

 

Leedsiin

Suoraan hotellilta hotellille ilman sen kummempaa matkalaukkujen roudaamista on lopulta niin houkutteleva vaihtoehto, että otamme taisteluparin kanssa suosiolla taksin Manchesterin Jurys Inn hotellilta Leedsin Doubletree Hiltoniin. Taksikuskin kanssa ehdimme käydä matkalla perus säätä, yhteiskuntaa ja koronaa -koskevat keskustelut ennen kuin Elland Road näkyy ja ikään kuin hiljaisesta sopimuksesta (olemmehan kuitenkin matkalla Manchesteristä Leedsiin) pidetty jalkapalloa koskeva vaitonaisuus rikkoutuu. Taksikuski kertoo tuoneensa jonain aiempana viikkona muutaman Leedsin fanin samaa reittiä Leedsiin ja kertoneen, että Elland Road tullaan siirtämään moottoritien toiselle puolelle, koska siellä on tasaisempaa maata. Sitten hän pyytää katsomaan ikkunasta tiettynä hetkenä ulos ja sanoo, että jatkossa Elland Roadia kutsutaan hautausmaaksi. Sekä edellispäiväinen 0-7 -tappio että nurmesta törröttävät hautaristit alleviivaavat tarinan sanomaa

-You aren’t Leeds fans, are you?

Myönnän olevani, mutta kerron myös osaavani arvostaa hyvää mustanhuumorin värittämää tarinaa.

-The other guys never called me back! taksikuski naurahtaa.

Viini: asvaltti- ja betonipölyinen 

Matkalla (osa I): Manchester City-Leeds United

Loppujen lopuksi en ole varma lätkinkö enemmän lappuja lähtöselvityksen tiskille vai lätkikö Manchester City enemmän maaleja Illan Meslierin taakse. Koronatesteihin meni enemmän rahaa kuin matsilippuihin, mutta kun valoshow Etihad -stadionilla syöksähti käyntiin niin tuntui kuin jotain olisi jo saavutettu. Matka Etihadin mukavan pehmeille penkeille oli ollut ensimmäisestä ajatuksesta pitkä ja Omicron oli siinä välissä ehtinyt muuttaa maailma, mutta yhtä kaikki, täällä oltiin. Päivällä huhuttiin myös, että peli monen muun tapaan peruttaisiin COVID -casejen vuoksi, mikä lisäsi levottomuutta hotellihuoneen sängyllä köllötellessä ja sekä matsia että koronatestin -tuloksia odotellessa.

Taksi ei Etihadille kauaa keskustasta aja. Tilasin edestakaisen matkan samalta taksiyhtiöltä, koska yritin varmistella jotenkin jouhevan poistumisen pelin jälkeen. Erehdyin kuitenkin kysymään kuskilta Etihadin lähellä siitä, miten löytäisin paluutaksin ja vastaus oli mallia: ”Ei mitään käryä. Koita soittaa vaikka kuskille puoli tuntia ennen pelin päättymistä. Itse en koskaan hae täältä ketään pelipäivinä." Niinpä hautaan toiveet helposta paluusta ja toivon, että neljän vuoden elämänkokemuksella maailmaa matkaavan taisteluparin hermot kestävät myöhäisillan väistämättömän samoamisen.

Tunnelmia pelin alla

Etihad ja City sopivat siinä mielessä hyvin reissukohteeksi, että lippujen kanssa ei tyypillisesti tarvitse Amerikan temppuja tehdä. Tilaa on ja näkeehän sitä samalla, mitä jalkapallossa rahalla saa. Minä halusin nähdä parin vuoden tauon jälkeen Leedsin ja sain taisteluparista vielä reissukaverin viikon koluamiselle Englannissa. Myös Leedsin kannattajat olivat kauhoneet käsiinsä reilusti kotijoukkueen kannattajille tarkoitettuja lippuja, mikä tarkoitti sitä, että katsomossa oli tavallista enemmän sähköä ja vaaran tuntua.

Videolla vähän vanhaa ja uutta maailmaa

Ensimmäinen maali tulee niin nopeasti, että pystyn vielä maistamaan pahvimukista nautitun Amstelin poskieni sisäpinnoilta. Vieressäni istuva noin viisikymppinen nainen ryntää penkkiriviä viitisen metriä eteenpäin ja höyryää Leedsin kannattajiksi tunnistettavan poikajoukon niskaan. Suukopu ei lopu ja nainen ottaa tilanteesta kaiken irti. Muutaman reippaan ”Fuck off” -palautteen saattelemana nainen palaa hetkeksi paikalleen ennen kuin nousee jälleen pystyyn ja ilmoittaa saaneensa tarpeekseen siitä, että vierasjoukkueen kannattajia on joka kerta Cityn katsomossa. Nainen ei kuitenkaan lähde stadionilta, vaan käy juttelemassa vartioiden kanssa.

Game on!

City ehtii tekemään toisen maalin ennen kuin vartijat ajavat poikajoukon pois katsomosta. City tekee kolmannen maalinsa, kun reilu puolituntia on pelattu ja käytännössä ratkaisee pelin. Leedsin kannattajat pitävät vieraskatsomossa hyvää meteliä, vaikka peli lipeää käsistä ja siksi Etihad ei pelitapahtumista huolimatta käy uneliaaksi, vaan päinvastoin: kun peli alkaa olla selvä, on hyvä keskittyä toisen joukkueen kannattajille vittuilluun.

”Is this a library?”, ”Your support is fucking shit” ja tummemman sävyinen ”She said no, Mendy”, kajahtavat Leedsin katsomosta

Kotijoukkue vastaa: ”You are not fit to Premier league” ja ”You are fucking shit” -chänteillä.

Cityn metkut olivat liikaa siipirikkoiselle Leedsille

Peli pysyy 3-0:ssa, kun ihmiset valuvat stadionin uumeniin tankkaus- ja tyhjennystouhuihin. Kioskijonossamme poikajoukko kertaa puoliajalla käymäänsä nahinaan vierasjoukkueen kannattajien kanssa. Tämä on omalta osaltani neljäs Etihadilla nähty matsi ja joka kerta jaksan hämmästellä sitä, miten tehokkaasti kymmenientuhansien ihmisten liikutteleminen ja palveleminen onnistuu puoliajalla. Kaikki, jotka vähänkään yrittävät, ehtivät sekä vessaan että myös nauttimaan Amstelinsa puoliajan aikana.

Terveiset naapurille kulkivat kätevästi punatakkisten herrasmiesten olkapäiden yli

City ei anna tuumaakaan toisella puoliajalla periksi, vaan menee 4-0 -johtoon heti alkajaisiksi. Tunnin kohdalla se naulaa Leedsin arkkuunsa, kun ensin Phil Fodenin maali hylätään paitsiona, mutta Kevin de Bruyne oikaisee asian minuutin sisällä ja homma menee hiukan humoristiseksikin: 5-0. Kotijoukkueen osalta tunnelma on tässä kohtaa korkeimmillaan ja mikään ei viittaa siihen etteikö tahti voisi jatkua. Siipirikkoinen Leeds on pahasti yltäkylläisyydessä kylpevän Cityn hyökyaallon armoilla.

Lisää tulee

Sitten tulee 6-0 ja sitten 7-0. 7-0 -tilanteessa kotijoukkueen kannattajat ovat selvästi saaneet shownsa, sillä katsomonosat alkavat tyhjentymään. Leedsin kannattajat jatkavat edelleen metelöintiään ja tilanteesta huolimatta laulavat rakkauttaan joukkueelleen. Taistelupari ilmoittaa kannattavansa Manchesteriä.

Lopulta peli päättyy ja lähdemme myöhäisessä illassa tarpomaan kaupungin keskustaa kohti. Kello tikittää Englannissa kymmentä ja Suomessa puolta yötä, joten jokainen pääväylän suuntaan otettu kilometri tuntuu epätoivoisen pitkältä. Vähintään puolisen tuntia se ottaa ennen kuin lopulta saamme Überin allemme ja loppumatkaa taittuu taksin takapenkillä. Hotellilla huomaan, että aiemmalta taksiyhtiöltä oli tullut WhatsAppiin linkki, jota klikkaamalla olisin saanut paikannettua tilaamamme taksin. Etihadilta paluun koodi jäi kuitenkin edelleen murtamatta, vaikka lähellä se oli.

Viini: uusi variantti