lauantai 16. huhtikuuta 2022
Maskusta Milanoon: A.C Milan-Genoa CFC
torstai 14. huhtikuuta 2022
MaPS - Pallo-Iirot: harmaata taivaalta
Taivaalta vihmoi harmaata ja Taponkedon tekonurmea piiritti lumivallit, kun läntisen-Suomen kolmosdivaria starttailtiin Maskussa. Asetelmaa oli ihan kivasti ottelussa, sillä kirkkaampiin divareihin takuulla tähtäävät Iirot saapuivat lumisen peltomaiseman keskelle haastamaan divarin yläloppusarjan vakikävijää MaPSia.
![]() |
| Kauden alussa vielä mainospaikkoja myymättä |
MaPSin peli-ilme poikkesi pelin alussa perinteisestä linjojen taakse painepalloa paiskovasti mallista enemmän alakerran kautta rauhallisemmin peliä avaana malliin. Pallo-Iirot puolestaan pelasivat ainakin omiin viime kauden hatariin muistikuviin peilaten suoraviivaisemmin. Peli alku mentiin melko tasaisissa merkeissä ja Pallo-Iirot avasivat lopulta maalihanat, kun Mikko Jalkanen tikkaa terävästi vasenta laitaa. Jalkasen matala keskitys ottaa pirullisen pompun MaPS:n puolustajasta, ja niinpä maallilleen jähmettynyt Ville Seppänen joutuu puolikyykyssä seuraamaan, miten pallo pomppaa maaliin. Pelikelloa en bongaa, mutta reilu kymppi siinä kuitenkin on.
Kotijoukkue ei jää kuloon makaamaan, vaan kotijoukkueen kapteeni Jari Oksanen pääsee leikkaamaan keskelle ja Oksasen lapikkaasta lähtee kauniissa kaaressa yläkulmaan laskeutuvat putoava lehti. Peli on tasan ja kellossa ei ole ihan kahtakymppiä. Vastarokotus tulee myös pikatahtia, kun savumerkit karkaavat Maskun puolustuksen ja Seppäsen silmiin. Elias Ahde pelmahtaa savupilvestä ensimmäisenä vaaravyöhykkeelle, nappaa pallon ja piirtää vieraiden tauluun toisen pystyviivan: 1-2
![]() |
| Marcus Babbin ja Jari Oksasen laidalla riitti säpinää |
Pallo-Iirot pääsevät toisen maalinsa jälkeen paremmin pelin päälle. Tilaa haetaan ja löydetään tuttuun tapaan nopeiden laitureiden kautta. Markus Babb ottaa kilsoja reippaasti alle, mutta kollektiivisella tasolla Iirojen keskityksiin ei siunaannu vielä tarvittavaa laatua, joten 1-2 tilanteessa mennään myös tauolle.
Kovaäänisistä soitetaan vielä hieman ujosti Rage Against Machinea ja kipsan eteen kertyy makkaranpalvojia.
Toinen puoliaika näyttää molempien joukkueiden osalta enemmän siltä, mitä viime kauden perusteella voisi odottaakin. Iirot ottavat pallonhallinnan ja sahaavat lyhyillä syötöillä itselleen pitkiäkin painostusjaksoa. MaPS paiskoo perinteisiä brittityyppisiä ristipalloja Iirojen puolustuksen selustaan ja paineistaa vastustajaa sitä kautta. Maskun Niclas Forssin liike ja ratkaisut antavat pieniä vinkkejä tasoituksesta, mutta aivan parhaille passipaikoille vihreät eivät pääse.
Peli myös lämpenee hieman, mikä lisää sen viihdearvoa pelillisten suoritusten lisäksi. Kirjoittajan yhdeksi lempihetkeksi muodostuu se, kun ikimapsilainen Aatu Hagelberg kuittailee Iirojen kapteeni Otto Schultzille tämän toiminnasta kädessä olevaan kapteenin nauhaan peilaten. Erotuomari Aleksi Makkonen rauhoittelee ensin tilannetta, mutta Hagelbergin jankatessa edelleen kapteenin nauhasta, Makkonen kysyy retorisesti, että jos hän kohta ottaa nauhan käteensä, niin v*ttuileeko Hagelberg sitten vuorostaan hänelle. Tilanne raukeaa.
![]() |
| Toisella puoliajalla erotuomari Aleksi Makkonen oli myös enemmän pelin ytimessä |
Matsi on edelleen maalin peli, mutta Ahde löytää vielä uudemman kerran turbonapin ohjaimestaan ja liukuu pallon Seppäsen jaloista maaliin. Iirot menevät ratkaisevan tuntuisesti 1-3 johtoon ja se johto lopulta pitää. Näkökulmasta riippuen kausi startaa joko vierasvoitolla tai kotitappiolla.
Viini: tilan putiikki aukeaa kun oikealle nurmelle pääsee
sunnuntai 3. huhtikuuta 2022
KuPS-FC Inter: mölinää ja värettä
![]() |
| Kevättalvinen Väre Areena |
![]() |
| Tunnusta väriä |
![]() |
| Inter oli hyvä pallon kanssa, mutta se ei tuloutunut Kuopiossa pinnoiksi |
![]() |
| Tuore Inter -kapteeni Rick Ketting hoiti hyvin oman tonttinsa |
lauantai 19. maaliskuuta 2022
FC Honka-FC Inter Turku: sulattelua
Kevät aurinko sulattaa hiljalleen jäämassoja Turussa. FC Inter Turku pelaa kuin varkain itsensä Liiga cupin finaaliin tilanteesta, josta useampi ehti vetää jo alkulohkoon päättyvän johtopäätöksen. Värjöttelemme taisteluparin kanssa Veritaksen kioskin kupeessa ja odottelemme Espoonlahdelle suuntaavaa Ultraboyzin minibussia. Kotimainen livefutiskausi alkaa osaltamme finaalilla.
![]() |
| Tunnustelua tulevaan kauteen |
Sulamattomien lumikasojen ja vielä melko jäisten kengän alusten keskeltä löytyy riittävät neliöt reissubussin parkkeerata. Aurinko helottaa Espoossakin lupaavanoloisesti ja vieraskatsomoon tiensä taittaa parisen kymmentä sinimustien kannattajaa. FC Hongan tai Esport Hongan ja FC Inter Turun projektit ovat nelikentän eri lokeroissa. Vesa Vasaran olisi aika alkaa lunastamaan niitä odotuksia ja sitä potentiaalia, joka Hongalle on kotimaisen futiksen helmitaululla laskettavissa. Miguel Grau elelee Interin kanssa vielä kuherruskuukaisia, joiden aikana pelillisiä palasia painellaan paikalleen.
FC Inter aloittaa ottelun skarpisti ja palloon jää selkeästi enemmän painaumia vieraiden kengurunnahkatossuista kuin kotijoukkueen töppösistä. Ottelu ei kauaa vanhenekaan ennen kuin Petteri Forsellin juoksu repii kotijoukkueen puolustuslinjaa. Aleksi Paananen saa Forsellin tutkalle ja tuikkaa pallon hälle. Forsell kääntää kasuaalisti syötön takatolppaa kohti hyöryävälle Benjamin Källmanille, joka puttaa pallon tyhjiin. Sommitelma nostaa mukavasti lämpöä vierasjoukkueen kannattajien osin kohmeloisiinkiin rinnanaluksiin: 0-1
![]() |
| Taikuri testailemassa tulevan kauden temppuja |
Sinänsä Interillä ei pelissä vaikuta olevan mitään hätää ennen kuin reilu puolen tunnin pelin jälkeen Hongan Jerry Voutilainen on ensimmäisenä Interin puolustuksesta lähteneen säähavaintopallon alla. Voutilainen puhaltaa pallon takaisin Interin boksia kohtia ja Henri Aalto ottaa hienolla puolivolleyllä kantaa pallon liikerataan ennen kuin Matias Riikonen joutuu sen kaivamaan maalistaan: 1-1.
Tasatilanteessa lähdetään pitämään puoliaikaa.
Kenties siinä on jotain symbolista, että havupuiden taakse lipuvan taivaan lämmittimen valo- ja lämpökeila leikkaa pian toisen puoliajan alettua vain katsomohökötyksen kotikannattajien puolelle. Honka tulee toiselle puoliajalle Interiä paremmalla askelluksella ja parin tunnustelun jälkeen Florian Krebsin ruoska sivaltaa kerta kauteen tai kenties kerta koko uraan tyyppisen piiskan jostain kolmenkymmenen metrin tuntumilta. Kuti putoaa vastustamattomasti ja vielä viestilleen tolpan sisäreunasta painoa hakien Interin maaliin. Voi olla että kotimaisen futiskauden kauden kaunokainen nähtiin jo tässä vaiheessa.
Peli asettuu sellaisen asentoon, että Interin tasoitus saattaisi kajastaa Espoonlahden yllä, mutta sinimustat eivät oikein saa tuloutettua tikitakaansa. Kotijoukkue upottaa sormensa syvemmälle maitosuklaa mitaleihin, kun Lucas Kaufmann irtoaa Interin puolustukselta tavalla, joka ainakin sumusaarilla olisi otettu VAR-tarkastelun kohteeksi. Kaufmannia ei kuitenkaan puuttuvat teknologiat paljoa paina, kun vihainen kuti leikkaa reittinsä Interin maalin takakulmaan.
Pelin loppu on lämpöä, sanailua ja pieniä konnankoukkuja. Sitten se päättyy ja Vasaran jengi saa cupin kakkukahveilta parempaa posliinia eteensä. Grau kerää kohteliaasti vierasmatkalaisten astiat tulemalla henkilökohtaisesti kiittämään ja nyrkkivitostamaan matkaan lähteneet. Se on kulttuuriteko.
![]() |
| Pian nähdään taas |
Bussin lähtö- ja paluupisteessä Kupittaan parkkiksella liehuvat punaiset liput. Sillä on osaan tervehdyttävä ja osiin turhauttava vaikutus.
Viini: tulevan sesongin maistiaisia
sunnuntai 26. joulukuuta 2021
Matkalla (osa III): Leeds United-Arsenal
Pelilista saa surutta punakynää. Omicron jyllää ja tartuntoja ilmenee Valioliiga -joukkueissa pelit peruvina ryppäinä. Lopulta listalle jää enää yksi peli: Leeds-Arsenal. Se on meidän peli ja kokoa reissua heitelleet sattumukset pelaavat meidän pihalle. Toki punakynää vedetään siihen tahtiin myös Leedsin pelaajalistaan, että vaatii melkoista ponnistelua uskoa edes jonkinlaiseen tulokseen, mutta jalkapallo on siitä hieno peli, että tämäkin peli alkaa 0-0:sta.
Leedsin peleihin lippujen saaminen on oma Odysseiansa, sillä kysyntä läikkyy reilusti tarjonnan yli. Omalla kohdalla useammalla laitteella jäsenille suunnatusta lipunmyynnistä tikettien kärkkyminen heti h-hetkellä toi bingon. Liput eivät ehtineet Suomeen ennen kuin lentokoneemme irtosi kiitoradalta, joten lipunmyynti järkkäsi meille duplikaatit pelipäiväksi lipputoimistoon.
Olemme
Elland Roadin kupeessa jo kolmea tuntia ennen peliä. Lippujen hakemisen lisäksi
ohjelmassa on Leedsin kaupassa vierailu, ”rokoterannekkeen” hommaaminen ja
matsiruoka Elland Roadin vieressä olevassa The Old Peacock pubissa. Stadionin lähistön värimaailma on korostuneen sinistä, keltaista ja valkoista, ja vaikka
käsillä on hieman koleampi päivä niin tunnelma stadionin ympäristössä on raukeaa
ja onnellisen yhteisöllistä.
| Perinteitä ja uutta aikaa Elland Roadilla |
Lapioituamme hampparit ja curryranskalaiset kitusiimme käppäilemme stadionin itäpuolelle ja kilautamme liput vuorollamme lipunlukijaan. Koronarannekkeita ei ainakaan kovin tarkasti portilla tarkisteta niin kuin ehkä saattoi lopulta odottaakin, vaikka moni todistukseton olikin vapauttanut lippunsa myyntiin peliä edeltävinä päivinä.
Vahva sumu verhoaa savumaisena pilvenä kenttää, kun pelaaja lämmittelevät. Katsomonosat täyttyvät hiljalleen ja ensimmäisiä chänttejä viritellään. Lopulta kotiyleisö tarttuu euforisesti pelin alkua enteilevän ”Marching on together” -kappaleen sävelmiin ja Elland Road konsertoi pieteetillä sitä, mistä Leeds Unitedissa on kaupungilleen kyse.
| The Old Peacock pubin kautta Elland Roadille |
Videolla Marching on Together:
Peli poljetaan käyntiin ja selväksi käy, että tänään ei muovi-istuimille tule olemaan paljoakaan käyttöä, mikäli meinaa kentälle nähdä. Nostan taisteluparin myös penkillensä seisomaan, jotta pelitapahtumista jää visuaalisiakin muistoja. Leeds aloittaa toiveita herättävän terävästi ja saa aivan ottelun alussa painettua pelin Arsenalin päätyyn. Taika kuitenkin raukeaa melko pian, kun Arsenal saa viriteltyä ensimmäiset hyökkäyksensä ja Leedsin puolustus on auttamattoman helisemässä. Arsenalilla on paikat tehdä ensimmäiseen vitoseen kaksi maalia. Sen jälkeen loukkaantumisten tainnuttaman Leedsin peli ei lähde rullaamaan, vaikka yleisö koettaa sitä lennättää. Oikeiden jalansijojen löytyminen puolustuspelissä ja lukuisat harhasyötöt värittävät Leedsin peliä. Arsenal kasvaa koko ajan ja Garbriel Martinelli on lopulta se kaveri, jonka sisäterä leijuttaa pallon ensimmäistä kertaa Leedsin maaliin.
Leeds vastaa ”Champion of Europe” -chäntillä ja taisteluparikin
intoutuu heiluttamaan pokemon -teemaista Leedsin huiviaan, vaikka edellisen matsin
peruilta olikin enemmän Manchesterin taivaansinisten miehiä. Raphinha loihtii
kuin tyhjästä tasoituspaikan itselleen, mutta alakulma ei ole riittävän jyvällä
ja kuti valuu ohi:
-Tehtiinkö me maali?, taistelupari kysäisee
Muutaman rytmikkään "Marcelo Bielsa" -säkeen
jälkeen Martinelli on irti ja nostaa pallon toistamiseen Leedsin maaliin.
Leedsin puolustuspelaaminen yskähtelee vielä ensimmäisellä puoliajalla kertaalleen
Arsenalin siirrellessä palloa Leedsin boksissa. Kinttuja ei vain löydy oikeisiin
väyliin ja niinpä ”Let your country down” -chänttinsä saanut Bukayo Saka flipperöi
pallon jo kolmannen kerran Leedsin maaliin ja se kylvetys, joka neljä yötä ja neljäkymmentäviisi
mailia M62:sta lounaaseen sijaitsevasta alkupisteestä sai alkunsa, jatkuu.
Puoliajalla brittipiirakat ja olut tekevät kauppansa. Ehdimme
jälleen hyvin toisen puoliajan alkuun takaisin. Katsomon sisääntuloaukolle
kiivennyt herrasmies antaa kipakkaa palautetta kentän suuntaan. Järkkäri käy
rauhoitelemassa miestä, joka puolustelee käyttäytymistään selkeäsanaisella
-But they are shit! Look at them!
Kyllähän sitä aina toivoo, että 0-3 saattaisi kääntyä vielä
joksikin muuksi, mutta pelinilme ei sellaiseksi lähde vääntymään, vaikka
Arsenal nostaa hieman kengurunnahka tossuaan kaasulta. Ohi kulkevat ihmiset
antavat ymmärtäviä katseita toisilleen. Ilo on revittävä tänäänkin jostain
muusta kuin varsinaisesta peliesityksestä. Poikansa kanssa matsia katsomaan
tullut brittjätkä laulaa nurmella pötköttelevälle Martin Ødegaardille ”You are
just soft southern bastard” ja astelee murheellisen näköisenä takaisin omalle
istumapaikalleen.
Tunnelma stadionilla valotaulun lukemista huolimatta on upea
ja se kumpuaa jostain äärimmilleen kaupallisesti viritettyä brittifutiksen
pirtaa syvemmistä sfääreistä. Leedsin näennäinen hallinta on lohduttavaa.
Kenties Arsenalin Ben Whitekin haluaa antaa jotain Leedsille takaisin, kun hän
lanaa holtittomasti Joe Gelhardtin boksissa nurin ja Leeds saa rankkarin. Raphinha
jättää suorituksessaan samba-askeleet tällä kertaa hieman vähemmälle ja
täräyttää pallon surutta oikeaan yläkulmaan. Reissun yhdestoista maali tulee
lopulta oikeiden maalipuiden väliin ja siitä otetaan ilo irti. Länsi-Yorkshiren
majakkaan syttyy hetkellisesti valo, jonka Emile Smith Rowe hyvin ajoitetulla
juoksulla ja riittävän painavalla viimeistelyllä sammuttaa: 1-4.
Yksi maali oikeidenkin maalipuiden välliin
Loppukymppi, peliajan päättymisen jälkeinen kymppi ja matka stadionin aitojen läpi kohti seuraavia etappeja on väkevän ”We all love Leeds” -chäntin säestämää. Pelireissun tulokset ovat olleet karmeita, mutta se ei tässä hetkessä tunnu lainkaan niin pahalta kuin kotimaisessa irkkubaarissa karkeasti viikko sitten Rüdigerin kalasteleman lisäajan pilkun jälkeen. Oikeastaan tulokset eivät tunnu ollenkaan pahalta siihen onnentunteeseen peilaten, että näimme Leedsin paikanpäällä ja vieläpä Valioliigassa kaikkein niiden sattumusten ja suursäätilojen vaihteluiden jälkeen, jotka reissuamme kelluttivat.
Videolla: We all love Leeds
Taistelupari avaa kotiinpaluupäivän, joka lopulta piti
sisällään yhden peruuntuneen junvavuoron, yhden peruuntuneen ja yhden myöhästyneen
lennon, silmät säihkyen ja nauraen:
-Ne hävisi, vaikka niillä oli niin hyvä kannatus!
Mitäpä siihen lisäämään.
Viini: paikallisten riemusta ja kyyneleistä perinnereseptillä
torstai 23. joulukuuta 2021
Matkalla (osa II): välipäiviä
BBC:llä höyrytään COVID:sta ja somessa Leedsin 0-7 -tappiosta.
Leedsin kannattajat vertailevat sitä lähihistorian vastaaviin mahalaskuihin. Yleisesti tappiota ei kannattajien joukossa pidetä niin merkittävänä kuin
jotain muita aiempia kylvetyksiä, mutta vähintäänkin ne, joita Marcelo Bielsa ja Leeds ärsyttävät, ottavat faktavapaan ilon irti tappiosta. Omaa sydänalaa sekä lämmittää että kylmää se,
kun pahemmaksi katastrofiksi nostetaan muutaman vuoden takainen 1-2 kotitappio leijonanosan
vajaalla pelanneelle Wiganille. Kyseinen ottelu oli kirjoittajan neitsytmatka
Elland Roadille ja sen haamut kaivetaan jälleen esiin (tarina: http://futistajaviinia.blogspot.com/2019/04/kapsaisiinia-elland-roadilla.html)
| Tikulla silmään |
Heräilemme taisteluparin kanssa myöhäisillan seikkailujen
jälkeen mukavan myöhään. Sovimme edellisenä iltana vielä, että lähtisimme
uudelleen Etihadille stadionkierroksen merkeissä. Olen eri yhteyksissä käynyt
saman rundin Manchesterin punaisella puolella pariinkin kertaan, mutta Etihad
on jäänyt vielä tästä tulokulmasta tutkimatta.
| Etihad by day |
Ennen kierrokselle lähtöä meitä ammutaan kuumemittarilla Manchester Cityn shopissa päähän ennen kuin saamme elokuvamuotoon puetun City -historiikin, sille varatuissa tiloissa. Opas haluaa myös omassa puheenvuorossaan korostaa Cityn pitkää historiaa, vaikka ”aina ei ole ollut näin helppoa”. Opas kierrättää meitä stadionilla ja kuvaa pelipäivän rutiineja. Hän kertoo että Etihadilla punaista väriä saa olla vain palovaroitusvaloissa ja tomaattikastikkeessa. Tomaattikastikkeestakin on kuulemma yritetty tehdä sinistä versiota, mutta toistaiseksi se ei ole onnistunut.
Kierros käy sekä koti- että vierasjoukkueen pukukoppien
kautta. Opas kuvaa, miten pelipäivänä psykologista etua haetaan niin vierasjoukkueen pukukopin
värityksen kuin stadionin ravintolan roskisten ohi kulkevan hämärän tunnelin
kautta, joka vierasjoukkueen täytyy tarpoa ennen kuin ylipäätään pääsevät
koppiin. Pukukopissa näkyy myös televisioyhtiöitä palvelemaan tehty
sekuntitason aikataulu, jota sekä kotijoukkueen että vierasjoukkueen täytyy
melko mojovien sakkojen uhalla noudattaa. Etihadin nurmea päästään vielä
nuuskuttelemaan kulkemalla simuloitujen kannattajaäänien säestämänä
pelaajaputkea pitkin.
| Matsipäivän aikataulu |
| Kotijoukkueen pukukoppi |
Palatessamme takaisin stadionin uumeniin vastaan lampsii omalla kierroksellaan poikajoukko Manchester Cityn verkkareissa. Oma arvaukseni on, että kyseessä on joku 13-15 -vuotiaiden juniorijoukkueista. Arvaus saa ehkä pientä lisäjengaa, kun ryhmän kärjessä kulkevan sälli huudahtaa
”No red!”
Näin se jalkapallokulttuuri ja oman värin tunnustaminen
tartutetaan jo hyvissä ajoin.
| Etihad |
Etihadin ympäristössä yksi asia jaksaa myös hämmästyttää. Ihan stadionin ympäristössä ei oikein hyvää lounaspaikkaa meinaa löytyä, joten taisteluparin kanssa otetaan jälleen ekstrakilsoja alle ennen kuin löydämme pienen ravintolakeskittymän Claytonista. Ajoituksen kanssa on huonoa onnea, koska osa paikoista on juuri sulkeutumassa ja osa vasta aukeamassa. Kävelemme vielä pienen pätkän Ashton New roadia pitkin Grove Inn -pubiin asti. Elättelen pieniä toiveita, että siellä saattaisi vähintäänkin Fish and Chipsiä olla tarjolla, mutta kun pölähdämme tuopeistaan nauttivien herramiesten ihmeteltäväksi ja huikkaan tarjoilijalta ruokapuolta, niin vastaus on, että keskitymme täällä juomiseen.
Koputtelemme hiukan kahden jälkeen The Grasshopper placen
ovea ja meidät päästetään sisään. Istahdamme karibialaisafrikkalaisen
ravintolan penkeilla ja tilaamme juomat. Pieneksi ongelmaksi muodostuu se, että
kokki ei ole tullut vielä töihin, vaan on vasta parin tunnin päästä sovittelemassa
kokinhattua päähänsä, ja nälkähän tässä nimenomaan oli. Saamme sovittua
ystävällisen henkilökunnan kanssa drumstickseistä ja ranskalaisista, ja
eipä siinä hetkessä juuri muuta olisi toivottukaan. Taistelupari napsii
ranskalaisia ja jammailee afrikkalaisten rytmien tahtiin. Tunnelmaa sävyttää
muuten vain taaksemme istahtavan ravintola-asiakkaan hetkellinen ruuanodotuskuorsaus.
Lähtiessä heitetään vielä tarjoilijan kanssa asiaan kuuluvat
nyrkkivitoset ja pian Über surruttaa jälleen kohti keskustaa. Mailiin on
napsahtanut tarkemmat ohjeet siitä, mitä Leeds-Arsenal -ottelun pääseminen
tulee edellyttämään ja twitteriä seuraamalla vielä sillä klausuulilla, että jos
peliä nyt ylipäätään edes pelataan.
Leedsiin
Suoraan hotellilta hotellille ilman sen kummempaa
matkalaukkujen roudaamista on lopulta niin houkutteleva vaihtoehto, että otamme
taisteluparin kanssa suosiolla taksin Manchesterin Jurys Inn hotellilta Leedsin
Doubletree Hiltoniin. Taksikuskin kanssa ehdimme käydä matkalla perus säätä,
yhteiskuntaa ja koronaa -koskevat keskustelut ennen kuin Elland Road näkyy ja ikään
kuin hiljaisesta sopimuksesta (olemmehan kuitenkin matkalla Manchesteristä
Leedsiin) pidetty jalkapalloa koskeva vaitonaisuus rikkoutuu. Taksikuski kertoo
tuoneensa jonain aiempana viikkona muutaman Leedsin fanin samaa reittiä
Leedsiin ja kertoneen, että Elland Road tullaan siirtämään moottoritien
toiselle puolelle, koska siellä on tasaisempaa maata. Sitten hän pyytää
katsomaan ikkunasta tiettynä hetkenä ulos ja sanoo, että jatkossa Elland Roadia
kutsutaan hautausmaaksi. Sekä edellispäiväinen 0-7 -tappio että nurmesta törröttävät
hautaristit alleviivaavat tarinan sanomaa
-You aren’t Leeds fans, are you?
Myönnän olevani, mutta kerron myös osaavani arvostaa hyvää
mustanhuumorin värittämää tarinaa.
-The other guys never called me back! taksikuski naurahtaa.
Viini: asvaltti- ja betonipölyinen
tiistai 21. joulukuuta 2021
Matkalla (osa I): Manchester City-Leeds United
Loppujen lopuksi en ole varma lätkinkö enemmän lappuja lähtöselvityksen tiskille vai lätkikö Manchester City enemmän maaleja Illan Meslierin taakse. Koronatesteihin meni enemmän rahaa kuin matsilippuihin, mutta kun valoshow Etihad -stadionilla syöksähti käyntiin niin tuntui kuin jotain olisi jo saavutettu. Matka Etihadin mukavan pehmeille penkeille oli ollut ensimmäisestä ajatuksesta pitkä ja Omicron oli siinä välissä ehtinyt muuttaa maailma, mutta yhtä kaikki, täällä oltiin. Päivällä huhuttiin myös, että peli monen muun tapaan peruttaisiin COVID -casejen vuoksi, mikä lisäsi levottomuutta hotellihuoneen sängyllä köllötellessä ja sekä matsia että koronatestin -tuloksia odotellessa.
Taksi ei Etihadille kauaa keskustasta aja. Tilasin
edestakaisen matkan samalta taksiyhtiöltä, koska yritin varmistella jotenkin
jouhevan poistumisen pelin jälkeen. Erehdyin kuitenkin kysymään kuskilta Etihadin
lähellä siitä, miten löytäisin paluutaksin ja vastaus oli mallia: ”Ei mitään
käryä. Koita soittaa vaikka kuskille puoli tuntia ennen pelin päättymistä. Itse
en koskaan hae täältä ketään pelipäivinä." Niinpä hautaan toiveet helposta paluusta ja toivon, että neljän vuoden elämänkokemuksella maailmaa matkaavan taisteluparin hermot kestävät myöhäisillan väistämättömän samoamisen.
| Tunnelmia pelin alla |
Etihad ja City sopivat siinä mielessä hyvin reissukohteeksi, että lippujen kanssa ei tyypillisesti tarvitse Amerikan temppuja tehdä. Tilaa on ja näkeehän sitä samalla, mitä jalkapallossa rahalla saa. Minä halusin nähdä parin vuoden tauon jälkeen Leedsin ja sain taisteluparista vielä reissukaverin viikon koluamiselle Englannissa. Myös Leedsin kannattajat olivat kauhoneet käsiinsä reilusti kotijoukkueen kannattajille tarkoitettuja lippuja, mikä tarkoitti sitä, että katsomossa oli tavallista enemmän sähköä ja vaaran tuntua.
Videolla vähän vanhaa ja uutta maailmaa
Ensimmäinen maali tulee niin nopeasti, että pystyn vielä maistamaan pahvimukista nautitun Amstelin poskieni sisäpinnoilta. Vieressäni istuva noin viisikymppinen nainen ryntää penkkiriviä viitisen metriä eteenpäin ja höyryää Leedsin kannattajiksi tunnistettavan poikajoukon niskaan. Suukopu ei lopu ja nainen ottaa tilanteesta kaiken irti. Muutaman reippaan ”Fuck off” -palautteen saattelemana nainen palaa hetkeksi paikalleen ennen kuin nousee jälleen pystyyn ja ilmoittaa saaneensa tarpeekseen siitä, että vierasjoukkueen kannattajia on joka kerta Cityn katsomossa. Nainen ei kuitenkaan lähde stadionilta, vaan käy juttelemassa vartioiden kanssa.
| Game on! |
City ehtii tekemään toisen maalin ennen kuin vartijat ajavat
poikajoukon pois katsomosta. City tekee kolmannen maalinsa, kun reilu puolituntia
on pelattu ja käytännössä ratkaisee pelin. Leedsin kannattajat pitävät
vieraskatsomossa hyvää meteliä, vaikka peli lipeää käsistä ja siksi Etihad ei
pelitapahtumista huolimatta käy uneliaaksi, vaan päinvastoin: kun peli alkaa olla
selvä, on hyvä keskittyä toisen joukkueen kannattajille vittuilluun.
”Is this a library?”, ”Your support is fucking shit” ja tummemman sävyinen ”She said no, Mendy”, kajahtavat Leedsin katsomosta
Kotijoukkue vastaa: ”You are not fit to Premier league” ja ”You are fucking shit” -chänteillä.
| Cityn metkut olivat liikaa siipirikkoiselle Leedsille |
Peli pysyy 3-0:ssa, kun ihmiset valuvat stadionin uumeniin tankkaus- ja tyhjennystouhuihin. Kioskijonossamme poikajoukko kertaa puoliajalla käymäänsä nahinaan vierasjoukkueen kannattajien kanssa. Tämä on omalta osaltani neljäs Etihadilla nähty matsi ja joka kerta jaksan hämmästellä sitä, miten tehokkaasti kymmenientuhansien ihmisten liikutteleminen ja palveleminen onnistuu puoliajalla. Kaikki, jotka vähänkään yrittävät, ehtivät sekä vessaan että myös nauttimaan Amstelinsa puoliajan aikana.
| Terveiset naapurille kulkivat kätevästi punatakkisten herrasmiesten olkapäiden yli |
City ei anna tuumaakaan toisella puoliajalla periksi, vaan menee 4-0 -johtoon heti alkajaisiksi. Tunnin kohdalla se naulaa Leedsin arkkuunsa, kun ensin Phil Fodenin maali hylätään paitsiona, mutta Kevin de Bruyne oikaisee asian minuutin sisällä ja homma menee hiukan humoristiseksikin: 5-0. Kotijoukkueen osalta tunnelma on tässä kohtaa korkeimmillaan ja mikään ei viittaa siihen etteikö tahti voisi jatkua. Siipirikkoinen Leeds on pahasti yltäkylläisyydessä kylpevän Cityn hyökyaallon armoilla.
| Lisää tulee |
Sitten tulee 6-0 ja sitten 7-0. 7-0 -tilanteessa kotijoukkueen kannattajat ovat selvästi saaneet shownsa, sillä katsomonosat alkavat tyhjentymään. Leedsin kannattajat jatkavat edelleen metelöintiään ja tilanteesta huolimatta laulavat rakkauttaan joukkueelleen. Taistelupari ilmoittaa kannattavansa Manchesteriä.
Lopulta peli päättyy ja lähdemme myöhäisessä illassa tarpomaan kaupungin keskustaa kohti. Kello tikittää Englannissa kymmentä ja Suomessa puolta yötä, joten jokainen pääväylän suuntaan otettu kilometri tuntuu epätoivoisen pitkältä. Vähintään puolisen tuntia se ottaa ennen kuin lopulta saamme Überin allemme ja loppumatkaa taittuu taksin takapenkillä. Hotellilla huomaan, että aiemmalta taksiyhtiöltä oli tullut WhatsAppiin linkki, jota klikkaamalla olisin saanut paikannettua tilaamamme taksin. Etihadilta paluun koodi jäi kuitenkin edelleen murtamatta, vaikka lähellä se oli.
Viini: uusi
variantti


















