Sivut

sunnuntai 28. elokuuta 2022

KaaPo-VJS: saako kolmosessa vielä olutta?

Hymy ja juttu ovat paikallisen jalkapallon asennosta huolimatta Kaarinassa sekä lipunmyynnissä että buffetissa herkässä. Lippuja myydään alennettuun hintaan ja sijoitan yli jäävät eurot kahvi-mustikkapiirakka -komboon. R.V Group Areenan lauteilla on tilaa.

Sarjapaikan suhteen KaaPo on ajautunut melko mahdottomaan tilanteeseen. Sarjassa toiseksi viimeisenä majailevalla VJS:llä on vielä kädessään jollain tavalla pelattavat kortit. Peli vanhenee parin kaksinkamppailun verran, mutta ei minuuttiakaan, kun Karim Jmaali pistää napakasti puolustuslinjan puhkovan syötön Oskari Ojalalle, joka kiittää kutsusta ja pussittaa: 0-1. VJS:n tuuletuksen intensiteetti kertoo siitä, että peli on sille iso.

VJS sai otteluun salama-alun

Lauteilla on tilaa

Maalin jälkeen peli painuu toviksi KaaPon päähän ennen kuin asetelmat tasaantuvat. Molemmat joukkueet lähtevät nopeasti hyökkäyksiin ja aika lailla coast-to-coast meiningillä kiidetään. Sekä jalkoja ja vauhtia että tekniikkaa löytyy molemmista joukkueista. Pientä eroa tekee se, että VJS:n hyökkäystrio pystyy painamaan KaaPon puolustuksen paremmin köysiin kuin KaaPon hyökkääjät VJS:n pakit. En tiedä mitä oliiviöljyä on hierottu ottelupalloon, mutta molemmilla veskareilla on sen hallinnan kanssa vaikeaa. Irtopalloja karkailee molemmissa päissä, mutta ei kuitenkaan kohtalokkain seurauksin.

Takana napsahtelee tölkkejä auki. Suomen naisten lätkämaajoukkueen pelin kommentaattorit saavat huutista epärehellisistä pyrkimyksistä aiheettomaan positiivisuuteen. Ojala on iskeä uudemman kerran, kun KaaPon puolustus tarjoilee paikan, mutta Joni Valonen saa työnnettyä pallon ohi maalista. Seuraavaksi KaaPo on onnistua tasoituksessa kulmasta, mutta VJS:n puolustus saa siivottua pallon maaliviivalta tuonnemmaksi.


Takaiskumaalin tuntua ilmassa

Pilvilautta lipuu symbolisesti auringon eteen.  VJS:n Vili Lankinen orkestroi hyökkäyspeliä keskellä. Hän löytää laidalta paitsioasemasta palaavan Ojalan, joka luovuttaa maalintekovastuun Joni Meriselle. Merinen veivaa boksissa niin kauan että kanaali aukeaa ja pistää sitten rahtilaivan sillan alta: 0-2 vieraille ja peliä on pelattu 34 minuuttia.

KaaPolle avautuu pian edellisestä mainio sauma pistää itsensä takaisin pelikartalle, kun muutenkin hyvin pallon kanssa toimeen tullut Wiljam Wikström nakkaa nappikeskityksen Juho Salmiselle. Salminen ei kuitenkaan saa palloa herkkupaikasta maaliin vaan Toni Korkiakoski ehtii loikkaamaan puskun eteen.

Taukorokkia mennään kuuntelemaan 0-2 -tilanteessa.

VJS iskee kobran lailla myös toisen puoliajan alussa, kun Lankinen tikkaa keskeltä läpi ja napauttaa ulkosyrjällä alakulmaan: 0-3. Pelin tunnepuolen ilmapallo tyhjenee. Tilanne vaikuttaa sikäli selvältä. VJS:n vasemmalla laidalla Karim Jmaali-Ala Alaeddine -akseli tuo palloa hyvin ylöspäin. KaaPon Eldin Demiri pitää huolen siitä, että Vantaalle lähtee pinnojen lisäksi myös muutama mustelma.

Reilu tunnin pelin jälkeen sade laskeutuu Kaarinaan. Salminen on hyödyntää liukkaamman kelin pujotellessaan VJS:n puolustuksen läpi ja kutikin pyörähtää Korkiakosken hanskoista, mutta ei tarpeeksi pitkälle.

209 katsojaa ehtii vielä todistaa, miten erotuomari Miika Pesonen johtaa pelin hyvin maaliinsa. Esimerkkinä VJS:n Mourad Amehrin liukkaasta kentän pinnasta vauhtia ottava häijyn näköinen viikate, joka ei kuitenkaan löydä heinikkoon. Pesonen puhuttelee Amehrin pelin tiimellyksessä ja parin minuutin päästä Amehri käy vielä kättelemässä Pesosen.

Pohdittavaa piisaa

Loppuun saadaan vielä aurinkoa ja osuva tuumaus siitä, että saako kolmosessa vielä olutta? VJS voittaa 0-3 ja paikalla ollut nelihenkinen VJS-kvartetti punahupparisen leidioletetun johdolla antaa vielä jokaiselle katsomon halki kulkevalle VJS:n pelaajalle henkilökohtaiset aplodit

Viini: saako sitä kolmosessa?  







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti