Sivut

perjantai 26. elokuuta 2022

VG-62 – FC Inter Turku 2: keisarin murheita

Ruhtinaskunnan arkiviikon päätöspäivä toi Kuparivuorelle vieraita Turusta. VG-62:lla oli allaan pari heikompaa matsia, kun taas FC Inter Turku 2 pääsi ponnistamaan toistaiseksi kauden parhaan matsinsa päältä. Naantalilaiset pöllyttelivät ennakoissaan parin viikoin takaisen juhlaottelunsa höyryjä. Yleisöä ei samoissa määrin löydä Kuparivuoren katsomon orrelle, vaikka ääneen kannustusta kuuluukin ottelun tiimellyksessä parikin kertaa.

Kenties kotijoukkue häpeilee ottelun alkupuolella kentän tilkkutäkkimäistä olemusta, sillä sillä on reippaanlaisesti karstaa moottorissaan. Koppurainen nurmi vie tempoa Interin pelistä, mutta se pysyy silti hyvin pallossa ja pakottaa VG-62:n vastaanottavalle kannalle. Parin minuutin jälkeen Jarkko Kokkalan puolen vaihto tavoittaa Ryan Mahutan, joka pistää yhden pakin vipuun ja painaa pallon alakulmaan: 0-1


Ryan Mahutalle Kuparivuoren tilkkutäkki ei ollut ongelma

Minuutti kuluu edellisestä, kun Kokkala hakee Mohammed Bakkarilta seinän itselleen, mutta Riku Tanila poimii kävyn. Kokkala on kohta puolin jälleen xG -sektoreilla, mutta kuti karkaa yli. Kaikki on käynyt niin nopeasti, että katsomossakin ihmetellään

”Ai noi teki jo maalin vai?”

”Taistele VG”, ei ihan heti pure pelin DNA:han vaan Inter jatkaa vaarallisennäköisiä hyökkäyksiään, kun taas kotijoukkueen vyöryttämät hyökkäykset sulavat kerta toisensa jälkeen kuin aavikolle karanneet lumipallot. Bakkarin sisäkierteinen kuti suhahtaa yläkulman yli. Ehkä se triggeröi VG-62:n pelissä jotain, sillä se alkaa hiljalleen napsimaan kaksinkamppailuja nimiinsä ja neppaa siten itsensä mukaan pelilaudalle. Puolisen tuntia se otti ennen kuin Interin veskari Valtteri Inkeroinenkin pääsi venyttelemään lihassyitään.

Naantalilaisten harmiksi Kokkala on edelleen liukkaalla pinnalla liikenteessä ja Kokkala pyöräyttää itsensä VG-62:n puolustukselta irti. Kokkalan jalasta pallo lähtee jälleen Mahutalle, joka ei epäröi tahi erehdy läpiajossaan: 0-2 ja kellossa 38'. VG-62 ei varsinaisesti lannistu takaiskusta, vaan oivallus siitä, että se pystyy fyysisyydellään haastamaan Interiä pitää sen pelin pirrassa mukana. Tauko koittaa 0-2 -lukemissa.

Tauolla suitsutetaan buffettia, pallopojista saa jokaikinen kuulla nimensä kuuluttajan mikistä ja sekä erityismaininta että aplodit lähtevät kahdeksan vuotta täyttäneelle ”Köstille”.

Markus Arsalo säätää tähtäintä ennen osumaansa




VG-62 tulee hyvin myös toiselle puoliajalle. Tunnin pelin kohdalla pallo pyörii Interin maaliviivan läheisyydessä ja kotijoukkueen pelaajien mukaan se käväisee myös sisällä. Tästä ollaan erimieltä kuin tiukassa parisuhdekeskustelussa konsanaan ja tuomaristohan asiasta päättää: edelleen 0-2. Ei käynyt sisällä.

Edellisestä kello ehtii tikata muutaman minuutin, kun Markus Arsalon väläyttää sekä pelisilmää että potkutekniikkaa samassa kohtauksessa. VG-62:n pelaajien hakiessa vielä rupatteluseuraa erotuomari Einari Sariosta sinkoaa Arsalo vaparin palttiarallaa 35-40:stä metristä Tanilan vartioiman maalin yläpussukkaan: 0-3 ja kakku alkaa olla taputeltu. Arsalon vaparin paljastaa katsomosta kourallisen Inter -ihmisiä eli Raision läpi ihmisiä sniikkailevilla salakuljettajilla on taas ollut tilipäivä.

Kokkala lukee minuutti Arsalon neronleimauksen jälkeen hyvin peliä ja ryöstää pallon VG-62:n pakeilta. Maali jää edelleenkin tekemättä, mutta tämän matsin perusteella en vaihtaisi Kokkalaa läntisen kolmosdivarin "fantasyssä" pois kentältä, sillä maaleja on takuuvarmasti vielä tulossa.

Ottelussa mitataan vastoin odotuksia vielä uusi helle-ennätys. Keskikentällä ja varsinaisen pelitilanteen ulkopuolella kopsahtaa Mirco Petterson nurin. Tilanne menee sekä kirjoittajalta että tuomaristolta ohi, mutta äänenpainojen perusteella se palaa erittäin selkeänä Interin vaihtopenkin verkkokalvoille. Hetki pelissä sitten potkitaan enemmän tai vähemmän kaikkea, mikä liikkuu ja keltaista kaivetaan taskusta. Sario saa lopulta hiukan rauhoitettua peliä kertaamalla sen, että enää olisi 5 minuuttia matsia jäljellä ja tokkopa kukaan haluaa enää paareissa lähteä viikonlopun viettoon.


Näkemysten vaihtoa

Juuso Enbuska tintta pelin vielä 0-4:ään ja juuri ennen päätösvihellystä Inter meinaa tintata vielä nollavitosen tauluun. Peli päättyy kuitenkin Tanilan paraatipelastukseen. Aurinkovaltakunnan keisari tuskin kääntää silti peukaloaan taivasta kohti.

Viini: juhlaottelun rääppijäisviini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti