Sivut

perjantai 19. elokuuta 2022

PiPS-TPS m35: liigakokemus > pelkkä kokemus

Kirjoittajan sähköpostiin kilahtaa matsikutsu PiPS:n organisaation Toni Hautalahdelta. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että matsi oli jäänyt kokonaan tutkan ulkopuolelle ja toinen jalka oli jo Taponkedolla. Äänestetään: lopulta turkulaiset ja yhden tunnetumman jalkapallokulttuuriin keskittyvän kannattajakanavan hahmo masinoi Regions Roots' Cupin välierälle äänestysvoiton MaPS-ÅIFK -ottelusta. Ennen Piikkiöön lähtemistä haastenainen tuo Maskusta postia. Blogilla on kaksi vaihtoehtoa hyvittää tapahtunut vääryys:

1. Täyspitkä futismatsi Aatu Hagelbergin vartioimana

2. Masku humpan liketys blogin tilillä ja sata kuuntelukertaa

Painan peukaloa ja aloitan pitkän Ave Marian.

Piikkiön uusitun POP-Areenan lailliset parkkipaikat ovat täynnä. Niinpä järkkäri osoittaa vaihtoehtoista ja vähemmän käytössä ollutta paikkaa.

”Sopu sijaa antaa”

Regions Roots' Cupin välierä keräsi hyvin yleisöä Piikkiöön

Sekä PiPS että TPS:n m35 ikämiehet johtavat sarjojaan puhtaalla pelillä. Sikäli ei ollut mikään mahdoton yllätys että menestystä oli tullut myös CUP -kilvoittelussa. TPS ei näytä lämmittelevän olleenkaan. PiPS ottaa verryttelyt terävävämmin. Yleisöä kertyy paikalle runsaasti. Kotiyleisön harmiksi PiPS:n puolustus lahjoittaa TPS:lle KISS-KISS -karkin heti pelin ensimmäisellä minuutilla ja Toni Kuisma käärii paperit: 0-1

Avausmaalin jälkeen TPS ottaa pallonhallinnan itselleen. Se siirtelee aika verkkaasti pelivälinettä kaverilta toiselle, koska kiireethän ovat olleet ohi jo ensi minuutista alkaen. Melko usein se on puolustajista Joonas Tursas, joka lopulta lähtee paukuttamaan peliä myös hyökkäyssuuntaan. PiPS ottaa muutaman kerran terävän kärkiprässin pelisuunnitelmaansa, mutta ilmeisesti näitä on nähty ennenkin, sillä TPS:ää se ei juuri hetkauta.

TPS:n vasemmalla laidalla Antti Hakalalla on sekä menohaluja että myös jalkaa siihen. Sen verran kaverissa on kalamiehen vikaa, että puolen tunnin pelin jälkeen Hakala nostaa jalolohen haasteensa päätteeksi. Hakalan pyrkiessä boksissa keskustaan hänen taklataan nurin ja pallo viedään täplälle. Hakala viimeistelee itse: 0-2. PiPS ottaa ensimmäisen kerran lukua.

Antti Hakala osuu rankkarista:




Muksut jättävät karkkipusseistaan mustat karkit minulle. Pelin tempo pysyy melko verkkaisena, mikä vaikuttaa melko lämpimässä ilmanalassa sopivan molemmille. PiPS saa pari puolittaista maalipaikkaa ja yleisökin heräilee huokailemaan matsin tahdissa. Parhaat eväät kavennukseen tarjoutuu Sasu Rastaalle, joka pääsee Ville Stylmanin mainiosta keskityksestä puskemaan noin rangaistustäplän tuntumasta, mutta yli menee.


Sasu Rastas ilmojen valtiaana


Vihreä papukaija kulkee editsemme. On aika siirtyä puoliajalle.

Puoliajalla on frisbeekisaa, buffettia ja PiPS:n vauvabodyyn puettua ”Lukasta” (voi olla myös C:llä). Omat muksut painaa Robloxista kovalla pieteetillä Among USia.

TPS ei enää toisella puoliajalla piittaa niin pallonhallinnastakaan. Se keskittyy enimmäkseen sijoittumaan kentällä oikein ja pelkästään sillä avaa itselleen useita hyvännäköisiä vastaiskun paikkoja, mutta pohkeissa vaikuttaa hieman painavan. PiPS ei oikein löydä omaan hyökkäyspeliin riittävää systematiikka, joten maalipaikkoja ei siunaannu. Katsomon erikoisena havaitsen erotuomari-Ultran, joka sellaisissa tilanteissa vahvistaa kovaäänisesti aina tuomarin päätöstä, joissa kummalla tahansa joukkueista on nokankoputtamista.

Hakalan liikkeen lisäksi silmään pistää tuplaroolissa TPS:ssä hääräävän Mikko Hyyrysen puolitotinen sekä erotuomariston että PiPS:n pakiston hämmentäminen.


"En edes osunut siihen", Mikko Hyyrynen

TPS saa hyvästä paikasta vaparin, kun täyden viinipullon verran on kellossa. Hetki siinä tuumataan, mitä tehdään ja sitten Sami Aikio laakaisee Jere Lahtiselta irtoavan paluupallon maaliin: 0-3. PiPS nostaa lopussa vielä Lahtistakin erikoistilanteeseen ja Lahtinen pääsee myös ottelun viimeisellä sekunnilla koppaamaan Juhani Saksan puskun aivan alakulmasta. Peli päättyy. TPS:n organisaatiolle tulee lisää hommia, sillä se pääsee nyt varailemaan reissubussia Helsinkiin Olympiastadionille, jossa Region Roots' Cupin finaalissa vastaan tulee niin ikään ikääntyneet Jalkarannan Palloseuralaiset.

Sami Aikio laakaisee kotijoukkueen kanveesiin




Viini: vanhenee juuri niin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti