Suomi-Italia: höyheniä

Turun linja-autoasemalla vihmoo vettä. Kaulukset pystyssä ja huuhkajien huivit kaulassa sieltä täältä kursittu futiksen ystävien ryhmittymä on lähdössä Ratinalle todistamaan Suomen jalkapallomaajoukkueen kohti EM-kisapaikkaa suunnattua askeltamista. 

Pieniä ruutuja nousee bussipenkkien selkämyksistä taittuville pöydille. Armenian ja Bosnian kissahiiri -leikissä Armenialla on enemmän kermaa viiksissään. Jerevanin niin ikään kostean taivaan alla se ilmottautuu huuhkajien päävastustajaksi nykäisemällä ratkaisevan palan Robert Prosinečkin puutornin perustuksista. Huuhkajien osalta kaikki tiet näyttävät vievän EM-kisoihin.

Tampere vastaanottamassa huippufutisiltaa

Karnevaalimeininkiä Ratinalla

Ratinan ympäristössä ja koko huuhkaja -tarhassa puhutaan leuka pystyssä siitä, miten nyt, jos koskaan, Italia on kaadettavissa. Roberto Mancinin sinipaidoissa nähdään murtumia, pelikieltoja ja loukkaantumisia. Ensimmäisellä puoliajan ensimmäinen puolituntinen päästelee vielä karsinnoista tutuilla höyryillä, mutta viimeisen vartin ajan Italia vääntää keisarillisella otteella ottelun näköisekseen eikä Suomi meinaa päästää puhurin alta minnekään.

Pohjoiskaarteen tunnelmia

Italia toi pari kourallista

Italian systemaattinen koko kentän prässi pyyhkii Ratinan nurmea ja aika loppuu ja pallo painaa suomalaisten jaloissa. Lukas Hradeckyn heiluttelee taikasauvaa Mont Blancilta syöksyvien lohikäärmeiden suihkiessa ohi vasemmalta ja oikealta. Huuhkajien taianomainen liito jatkuu vielä. Maali varjeltuu ja hengähtämään lähdetään 0-0 -tilanteesta.

Suomella oli vaikeuksia murtautua Italian puolustuksen läpi

Italian kuristuakäärmemäinen ote on toiselle puoliajalle hieman hellittänyt ja happi virtaa Ratinan stadionilla. Italia on päässyt kuitenkin nakkaamaan kolikkoa jo niin monta kertaa, että yksi kopsahtaa Paulus Arajuuren jakauksen, Ciro Immobilen otsatukan ja yläriman kautta maaliin. Italia menee ansaitusti 1-0 -johtoon.

Pala palalta Suomi saa työnnettyä pakkaansa taas Italian kenttäpuoliskolle ja Stefano Sensi talloo lopulta tulikuuman Teemu Pukin kantapäille rangaistuspotkun arvoisesti. Kaikista silmänkääntötempuista piittaamatta Pukki nostaa keskikorkuisen pallon keskelle maalia Gianluigi Donnarumman haroessa ilmaa siellä, minne Pukki viimeksi postinsa toimitti.

Pukki pisti verkot pullolleen

Peli saa pelinkuvansa joskaan ei pelinarvoistaan loppua. Italia rakentaa vasemmalta laidalta hyökkäyksen, jonka päätteeksi Nicolo Barella tömäyttää pallon Sauli Väisäsen selän takana pilkottavaan käteen. Rankkareita rakastava Bobby Madden päästää sydänhymiöt pulppuamaan pillistään. Jorginho tekee tutut loikat ja upottaa pallon tuttuun tapaan maalin oikeaan nurkkaan. Suomi saa vielä lyhyen painostusjakson aikaiseksi, mutta ottelu päättyy nollaan pisteeseen ja luurankojen tanssiin.

Ottelu päättyi Italian juhliin

Pettynyt mutta toiveikas kotiyleisö palaamassa stadionilta

Kisapaikka jää tappiosta huolimatta kuitenkin tukevasti omiin käsiin.

Viinikuvaus: Ratinan sadetta ja rallatusta Rivelle

Kansa joka syntyy pallo sylissä

Anna kroatialaiselle lapselle pallo niin hän alkaa voittamaan arvokisamitaleita. 

Venäjän ja Kroatian tummenettujen lasien mittelö päättyi Kolinda Grabar-Kitarovićin voitontanssiin. Neljän ja puolen miljoonan asukkaan palloiluihme lunasti dramaattisten vaiheiden jälkeen paikan maailman neljän parhaan jalkapallomaan joukossa. Ansaitusti. Kroatia on ehtinyt lyhyen jalkapallohistoriansa aikana leimata lippunsa aivan futiksen perinteisten suurmaiden peesiin. Kroatian menestyminen ei nostata tuhkimotarinan auraa, koska sen laatu on itsestään selvää. Siksi jää helposti huomaamatta, että Kroatian menestyminen ei vain jalkapallossa, vaan urheilussa yleensä, ei korreloi sen asukasluvun kanssa. Miksi siis kroatialaiset vaikuttavat syntyneen pallo sylissä?

Kysymys osoittautuu pian vaikeaksi. Asiaan joko ei ole selkeää vastausta, sitä ei haluta kertoa tai sitä ei oikeastaan ole tutkittu. Pehmeät ja alueen ihmisiä glorifioivat helpot vastaukset liikkuvat jumalan lahja ja poikkeukselliset geenit -sfääreissä. Kiva. Enemmän tartuntapintaa tarjoutuu siitä, miten suhteellisen nuoren maan identiteetti ja olemassaolo rakentuvat huippu-urheilun kautta.

Zagrebista Kroatia-Venäjä -ottelun aikaan lähetetyt videot ihmismassoista kertoivat oman versionsa: ottelua seuraamaan oli kokoontunut niin miehiä kuin naisia ja käytännössä ikähaarukasta 0-100 vuotta. Kyse ei siis ollut nuorten miesten humalaisesta hegemoniasta, vaan aidosti koko kansaa liikuttavasta tapahtumasta. Kroatia vaikuttaisi elävän ja hengittävän maajoukkuejalkapalloa koko demografisella moninaisuudellaan. Näin ei kuitenkaan yksiselitteisesti ole. Kroatian nykyjalkapalloa leimaavat kannattajien protestit ja korruptio. Toinen on johtanut ensimmäiseen ja maajoukkueen kannatus on vähintäänkin kaltevalla pinnalla.

Olkoon että Kroatian maajoukkue on kansan tuen osalta hieman kelluvassa tilassa, mutta kansallisen identiteetin ja olemassaolon juuret ovat niin syvällä, että niitä ei yhdet Zdravko Mamićit katko. Kroatialla ja Uruguaylla on leikkauskohtansa siinä, että molemmat joutuvat suurempien puristuksissa pitämään meteliä itsestään. Kroatian osalta tilanne vielä korostuu, koska valtio on nuori. Huippu -urheilu kansallisena missiona toimii lipunkantajana ulkomaailmaan nähden ja lipunpystyttäjänä Kroatialle itselleen. Lieveilmiönä tästä on punoutunut nationalismin juonteita, mutta itsessään se ei muuta sitä, että kroatialaiset syntyvät punavalkoisen kuvaston ja symboliikan maailmaan. Sanotaan että kroatialaisille lapsille ei tarvitse erikseen opettaa kansallislaulua ja ei ole vaikea arvailla, minkälaisissa yhteyksissä Lijepa naša domovino (”Kaunis meidän kotimaamme”) lasten tärykalvojen läpi tunketuu.

Balkanin palloiluperinteet ovat Kroatiaa vanhemmat. Jo Jugoslaviassa urheilu oli merkittävä osa kulttuuria ja yhteiskuntaa. Siinä kansallisen identiteetin käymistilassa, jossa Kroatia osin edelleen on, lienee hankalaa jakaa kiitosta Jugoslavian -aikaisille palloiluperinteille. Ehkä juuri siksi kysymystä Kroatian palloiluihmeiden juurisyistä väistellään. Syyt kuitenkin kaikuvat osin Jugoslavian ajalta ja näistä syistä on kirjoitettu kirjoja . Jalkapallo oli Jugoslaviassa samansuuntainen kansallisen olemassaolon pönkittäjä kuin se on nyt Kroatiassa. Ilmiöhän ei sinänsä ole uusi, vaan pikemminkin osa maailman valta, identiteetti ja propagandapeliä.

Kroatiaa on ajanut huippu-urheilussa eteenpäin nälkä. Luka Modrićien ja UNESCON -maailmanperintökohteiden takana on yksi Euroopan köyhimmistä ja taloudellisesti epävakaimmista valtioista. Kroatia on siinä mielessä Euroopan Brasilia, että vaikeissa oloissa jalkapallo on lapsille paljon enemmän kuin valinta tai harrastus. Jalkapallo on tarunhohtoinen väylä parempaan elämään ja siinä on kyse elämästä selviytymisestä. Olosuhteet antavat tasoitusta elämässä, mutta etulyöntiaseman jalkapallossa esimerkiksi Suomeen verrattuna. Mahdollisuudet elämässä ovat lähtökohtaisesti rajatummat, joten on luonnollista, että kurotetaan siihen ehkä ainoaan oljenkorteen, jonka Davor Šukerit ja Robert Prosinečkit ovat ainakin näennäisesti kaikkien poikalapsien saataville laskeneet. Yksilöiden ja valtion olemassaolokamppailut laskeutuvatkin kätevästi samalle valtaväylälle, jolla Kroatian jalkapallokansa kipinät roiskuen liiraa. Menestysreseptin se jättää ovelasti kertomatta.  

Viinikuvas: nuori ja hieman kipuileva kansallisviini