Sivut

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

TPS A-FC Inter A: väkevää derbyn henkeä


Futisviikkoa pääteltiin Kupittaa 5:lla Turun derbyllä, kun TPS:n ja FC Interin A-junnut ottivat mittaa toisistaan. Vankeja ei matsissa niin sanotusti otettu, vaan pelin intensiteetti oli heti alusti asti sähköinen ja vähän myöhässäkin lähteneet taklaukset vietiin puolin ja toisin loppuun asti.

Kabamba Kalabatama hätyyttelemässä Interin maalia

Ottelun alussa TPS pääsee pelin päälle. Mustavalkoisten tiukka prässi otti Interiltä enimmän peli-ilon pois. Eteenpäin vievien syöttöjen sijaan Inter päätyi usein pitkiin kuljetuksiin. TPS sai tuotua hyökkäyksiään väkivahvan  Kabamba Kalabataman ja hanakasti puolustuksen selustaan pyrkineen Eraldo Kareliuksen kautta. Mustavalkoisten keskitykset eivät oikein löytäneet radalleen ja Interin Linus Virkin pitäessä ilmatilan hallussaan peli eteni  0-0 -tilanteessa.

23 minuutin kohdalla Santeri Pohjalainen saadaan pelattua boksissa irti ja Pohjalaisen kuti kopsahtaa maaliverkkoihin. Hieman ennen toisen puoliajan loppua TPS:n keskikentältä ja sen jälkeen puolustuksen selustasta löytyy tilaa. Bamo Ahmadi vapauttaa Rei Hodan, joka sijoittaa pallon hallitusti maaliin. Inter tasoittaa kuin varkain ottelun.

Linus Virkki isännöimässä ilmatilaa


Toisella puoliajalla peli tasoittuu. Inter löytää enemmän tilaa kentältä ja TPS -joutuu hölläämään hiukan prässiään. Inter kolauttelee toisella puoliajalla maalipuita pariinkin kertaan, mutta lopulta TPS:n Kabamba tekee syöksypuskulla toisen puoliajan ainoan ja ottelun TPS:lle kääntävän maalin.

Derbyn kakkoset ottamassa toisistaan mittaa

Ennen pelin päättymistä kentän laidalle fillaroinut interisti ripittää linjatuomaria ensimmäisellä puoliajalla puhaltamatta jääneestä rankkarilta haisevasta tilanteesta. Keltaiset kortit viuhuvat ja päätuomari päättää ottelun hieman hätäisesti ennen kuin se lähtee lapasesta. Peliä kuvaavasti vielä viimeisen tilanteen jälkeen muutama pelaaja jää keräämään kamppeitaan. Kupittaalla väreilee vahva derbyn henki.

Viinikuvaus: mustelmainen ja loppuun asti keitelty

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti