Sivut

perjantai 6. toukokuuta 2022

ÅIFK-MaPS: perjantai ja pelipäivä

Kupittaalle vievällä asvaltilla näkyy useampia keulivia mopoja. On perjantai ja myöhäisillan ottelussa pinnat pistetään jakoon Turun vanhimman seuran ÅIFK:n ja myös perinteikkään MaPS:n välillä.  Buffet -kulmauksessa ohjeistetaan pallotyttöjä. Kahvi on tuoretta ja peli on odotusarvoltaan sellainen, että säärisuojia ei pidä unohtaman. Kupittaa on lempeän aurinkoinen ja ottelun alussa vielä yllättävänkin tyyni.

Kanarialinnut saavat napakamman lähdön otteluun ja MaPS joutuu hiukan keräilemään peliään. ÅIFK hyödyntää alun momentuminsa, kun MaPS:n rangaistusalueella käyty asemapaini päätyy Elias Untamalan lautaselle pomppivaan palloon. Untamala sivaltaa pallon puolivolleystä alakulmaan: 1-0. Untamalan lisäksi kanarialintujen oikealla kaistalla liitelevä Jeremias Kaari pitää Maskun puolustuksen stresstilat korkealla.

ÅIFK:n Jeremias Kaari oli MaPS:n pakkien kiusana



Matsissa on muitakin ja poimin vierestä analyysin siitä, miten divaritasot poikkeavat toisistaan: kakkosdivarissa on parempi tempo, mitä kolmosessa ja kolmosdivarin ja nelosdivarin erottaa se, että nelosdivarissa on jo vähän huonompaa ja valmentajan poikaa puolustuksessa. Näin se sitten on oltava.

MaPS pääsee hiljalleen paremmin peliin mukaan ja peli tasoittuu. Vieraat saavat houkuteltua ÅIFK:n enemmän suoraviivaisempaan painifutikseen, mikä sataa hetken Maskun laariin ennen kuin ÅIFK huomaa olevansa ansassa ja saa taas rauhoitettua peliään.

Kiuas napsahtaa myös ajastimelta lämmityksen puolelle ja erotuomari Aaro Laakkonen saakin kaivaa sadetakkia esiin, sillä sen verran rapaa lentää. Maskun vaihtopenkki löytää nopeasti lämpiävän kiven Untamalasta ja pelikentällä käydään karvoitusasiat parrankasuvusta pulisonkeihin läpi ennen kuin Laakkonen päästää pelaajat koppiin rauhoittumaan. Juttuseuraa riittää Laakkoselle koko koppiin käveltävän matkan ajan.

Ensimmäisen puoliajan psykologinen aaltoilu on myös kiehtovaa. Taklauksia ja jaloille napautuksia seuraa pääsääntöisesti hyvää tarinan iskentää, mutta välillä vastukset hohkaavat punaisena ja silloin ei vitsit enää irtoa. Samat kaverit yrittävät rauhoittaa omiaan, joilla seuraavaksi keittää levylle.

Matsissa on toisella puoliajallakin muita ja vieressä leikkisästi haaveillaan kauden päätösottelun pitch invasionista. MaPS tulee hyvällä sykkeellä toiselle puoliajalle ja saa painettua peliä kanarialintujen päähän. ÅIFK hakee tilanteita enemmän vastaiskujen kautta. Kaari on edelleen kevyellä jalalla liikenteessä, mikä pitää MaPS:n puolustuksen päkiöillä.

Korttia nousee sarjana ja ihan aiheellisesti, vaikka mitään törkytaklauksia tai muita pahoja ylilyöntejä ei pelissä nähdä. Tilanteita ropisee muutamia molemmille maaleille ja sekä Miika Kalliomäki että Miska Suvanto saavat hikoilla tulevien saunailtojen virvokkeiden eteen. Aatu Hagelbergin omille napsahtelevat avaukset pistävät kirjoittajaa silmään ennen kuin loukkantuminen vie Hagelbergin vaihtoon.

Laakkosen korttikäsi pysyi toisella puoliajalla lämpimänä


Peli pysyy maalin pelinä, mikä mahdollistaa loppuhetkien draaman. Eikä ottelun loppu sinänsä petä. MaPS saa kalasteltua erikoistilanteita, mutta lapiot hakkaavat kiveen. 

MaPS sai luotua painetta erikoistilanteista

Lopulta vieraiden on pakkokin alkaa nostaa riskitasoja ja aivan pelin loppupuolella vaihdosta ottelun äänekkäimmän kannustuksen sisäänsaattama Victor Djibalane ja Cuang Tran pääsevät kahdestaan karkumatkalla. Pallo toimitetaam Djibalanen toimesta maaliin, mutta linjatuomari näpäyttää juhlijoita paitsioliputuksella. 

Eka ei vielä tuloudu:




Kohtalonomaisesti MaPS saa seuraavasta hyökkäyksestään kulmapotkun. Kallioon kopsahtaa jälleen. Pian tämän jälkeen Untamalan avauksesta irtoaa seuraava kahdella Suvantoa vastaan hyökkäys. Kanarialintujen oppimiskäyrä sojottaa koiliseen päin: Husseini Habibullah ja Alex Ålgars pistävät pelin kärsivällisesti petiin: 2-0 ja Ålgars on hän, joka viimeisenä palloon koskee.

Toka tuloutuu



Peli päättyy. Stadionin parkkipaikalla tunnen itseni vanhaksi, koska en tunnista sanavarastostani oikeaa sanaa niille ajoneuvoille, joiden luona nuoriso pörrää ja tupruttelee tupakkia. Perjantai jatkuu.

Viini: äänekäs, roiskeinen ja kuitenkin reilu




2 kommenttia: