Turun Interin kannattajana ottelupari herätti ristiriitaisia fiiliksiä. Joitain vuosia takaperin olisin yksiselitteisesti nostanut lipun pystyyn sen puolesta, että suomalaisten joukkueiden euromenestys on aina hyvästä. Tilanne on saanut siten uutta twistiä, että olen KuPS:n ohella mieltänyt HJK:n Interin päävastustajaksi Veikkausliigassa. Samaan aikaan horisonttiin on piirtynyt tunnepitoinen uhkakuva siitä, että HJK on tekemässä pitkäaikaista irtiottoa suomalaisessa futiksessa ja silloin muut seurat saattaisivat jäädä eräänlaiseen satelliittiseurojen asemaan, joilta HJK kävisi tarpeen mukaan vain ryöstökalastamassa parhaat pelaajat. Enhän minä oman seuran kannattajana tällaista voi toivoa?
Kuvio asettuu kuitenkin jo eri prisman alle, kun astutaan suomalaisen ammattifutaajan tai sellaiseksi haluavan Copa mundialeihin. Palkka ja oma urakehitys ovat varmasti ne kovat asiat pelaajien seuravalintojen ytimessä, jotka määrittävät sen, missä halutaan pelata. Seura, jolla on parhaat taloudelliset resurssit pystyy niin halutessaan siirtämään pilkkua sopivasti palkkaneuvotteluissa ja siten napsimaan osan rusinoista pullan päältä.
Yksiselitteisesti ei voida kuitenkaan todeta, että rikkain seura olisi pelaajalle automaattisesti paras vaihtoehto urakehityksen kannalta. Vaakakupissa painavat se, miten pelaaja sopii joukkueen pelitapaan, miten pelaaja tulee toimeen valmennuksen kanssa ja pääseekö pelaaja ylipäätään pelaamaan vai valuuko hän esimerkiksi reservijoukkueeseen, kun toisaalla olisi mahdollista pelata pääsarjaa ja jopa niitä europelejäkin. Siksi hyvin valmennetulla joukkueella, jolla on riittävät resurssit ja hyvä pelisuunnitelma, on aina mahdollisuus kilpailla rikkaampaa seuraa vastaan niin urheilullisesti kuin joukkueen rakentamisen näkökulmasta. Ei ole itsestään selvää, että taloudellinen etumatka taittuu aina kilpailulliseksi eduksi, vaikka painavamman kirstun päältä on kevyempi ponnistaa.
Vähintäänkin tunnetasolla kirjoittajaa kalvaa myös lauselma siitä, että suomalainen pääsarjafutis ottaa jollain tavalla muuta Eurooppaa kiinni. Onko oikeasti näin ja jos on, niin mihin se perustuu? Väittäisin että ainoa tapa kyseiseen skenaarioon on juuri suomalaisten seurojen menestyminen Euroopassa ja sitä kautta isompien tulovirtojen kanavointi kotimaiseen futikseen.
Euroopan jättiläisten maille tulee tuskin ainakaan kirjoittajan elinaikana olemaan mitään asiaa, mutta kenties kesäterässä olevat Honvedit tai juuri ensi parkaisunsa parkaisseet Puskás Akadémiat voisivat olla samanlaisia suupaloja suomalaisille seuroille kuin monet maajoukkueet huuhkajille. Kuitenkin niin kauan kuin ruotsalaiset, tanskalaiset tai unkarilaiset seurat kahmivat eksponentiaalisen osan UEFAN ja TV-yhtiöiden läikyttämistä kultakolikoista itselleen saavat ne hoitaa asiansa todella huonosti, jos ne meinaavat pudottaa eurosarjojen lohkopaikkojaan suomalaisille. Rahalla saa jalkapallo-organisaatiossa niin paljon muutakin kuin vain korkeamman Transfermarkt -arvon.
Niinpä en nykyisellään keksi suomalaisella seurafutistasolla mitään, mikä olisi tärkeämpää kuin eurokentillä menestyminen. Niinpä olen pitkin sarvin ja toraisin hampain valmis toivottamaan niin KuPS:lle ja Hongalle huomenna kuin HJK:lle, milloin sitten euroseikkailua jatkaakaan, mielummin voittoja kuin tappioita Euroopassa, ja jos sen sivutuotteena Veritaksella jalat hieman painavat ja ajatukset karkailevat, niin sen parempi. Kiritetään me sitten Turun sinimustalla puolella Eurooppa ensi ja sitä seuraavana vuonna, ja varastetaan omat slovenialaiset jalokalamme nyt Euroopassa tarpovien vanavesistä ja rallatellaan Veritaksella niin kuin ei muuta Eurooppaa tänä vuonna enää olisikaan.
Viini: suomalaista vientitavaraa
