Sumusaarten pääsiäistrilogia osa III: Bradford City-Sutton United

Vasta pääsiäismaanantaina sataa ensimmäisen kerran. Hyppäämme hotellin edestä taksiin, joka hurauttaa puolessa tunnissa ja parilla kymmenellä punnalla Bradfordiin. Kohteena Valley Parade -areena ja Bradford Cityn ja Sutton Unitedin välinen divarikalina Englannin kakkosliigasta, joka on saarivaltion neljänneksi korkein sarjataso. Sarjataso osuu niille portaille, joita jo Marcelo Bielsa kutsui aidoksi englantilaiseksi jalkapalloksi. Taksikuskimme taasen linjaa, että Bradford haluaisi olla ”British City”, mutta ei ole sellainen, vaan pikemminkin "UK City". Poliittisesti jännittynyt kommentti ei aivan täysin kirjoittajalle aukea, mutta jotain se alueen suursäätilasta kertoo.

Pääsiäismaanantain kohteet: Bradford ja Valley Parade

Vettä tulee jo rapsakammin. Netistä bongattu lounaspaikkamme ei ole auki. Ohitamme Oastler kauppakeskuksen kyljessä olevan englantilaisen Northgate bistron ja haemme referenssiä alempaa N Parade -kadulta. Pari ravintolaa ja pubia on myös siellä auki, mutta ovella on sen verran häijymmän näköistä portsaria, että pelaamme varman päälle emmekä lähde kyselemään, että onko paikkanne varmasti lapsiystävällisiä. Palaamme Northgate bistroon.

Listalta löytyy hampparia ja Fish and Chipsiä. Bistron pöydissä nököttää useampikin Bradfordin peliasuihin pukeutunut lädi. Tiskillä minulle huikataan, että paikassa käy vain käteismaksut ja onneksemme saan sopivan määrän valuuttaa raavittua kasaan. Ranskalaiset ja vaaleat leivät ovat paksuja. Oman Fish and Chipsini kylkeen tuupataan vielä pari paahtamatonta paahtoleipää ja vihreää papumössöä, joka koostumukseltaan ja maultaan vastaa hyydytettyä hernekeittoa. Asiakkaiden poistuessa Bistrosta tiskin takaa toivotellaan päivänjatkoja nimellä varustetuilla tervehdyksillä. Paikassa on jotain hellyyttävän paikallista.

Matsiherkut

Huikkaamme heipat ja palaamme sateeseen. Eräänlainen kansanvaellus kohti Valley Paradea on käynnissä, mikä enteilee tunnelmallista ottelua. Bradford City, joka parhaimmillaan on pelannut vuosituhannen taitteessa Valioliigaa, kisasi tiukasti vielä sarjan playoffs -paikoista. Sutton United, jonka historian ikimuistoisimmat hetket liittyvät Cupeissa saavutettuihin muutamiin yllätyksiin, oli sillä tavalla selvillä vesillä, että välitöntä putoamisen vaaraa sillä ei ollut, mutta reitti ylöspäin oli myös melko pitkässä puussa. Aikuisten liput ottelut maksoivat 20£ ja lasten 5£ kappale. Liput oli suhteellisen helppo hankkia Bradfordin kotisivuilta, vaikka täysiäkin katsomonosia stadionilla oli.

Kadun varrelta

Pyöröovet imaisevat meidät taas stadionin uumeniin. Hetken epäilen, että olemme tulleet vääristä porteista sisään, koska betoniin maalatuissa numerosarjoissa ei ole meidän paikkojamme. Ei auta kuin lähteä jutulle ja järjestyksenvalvoja osoittaa paikkamme. Olimme oikealla käytävällä, mutta siitä eteenpäin kaikki olisi pitänyt vain tietää. Stadionilla vaikuttaa olevan hyvin porukkaa. Vastakkaisessa kulmassa paukkuu kotijoukkueen kannattajaryhmän rumpu. Viereisessä katsomonosassa paukkuu Suttonin kannattajien suut. Tifo nousee stadionin pohjoisen päädyn eli The Kopin ylälehtereille. Yleisö provosoituu Suttonin kapteenin Harry Beautymanin valitessa teikkauksen päätteeksi puolen vaihdon. Lisää buuausta kuuluu, kun Suttonin noin 150 -henkisestä vierasmobista irtoaa ensimmäinen chäntti.

Valmiina otteluun

Takanamme on kevyttä veljesdraamaa käynnissä, joka eskaloituu siihen, että toinen veljistä haukkuu toista Leeds ja toinen toista Manchester United -faniksi. Arvelen että heitot ovat loukkaamisen asteella 4-5/5 -tasoa. Peli alkaa. Vesi roiskuu. Pallot ovat pitkiä ja pelaajat raamikkaita. Suttonin katsomosta vanhempi herrasmies ottaa heti hieman enemmän kierroksia ja solvaa sekä Bradfordin pelaajia että tuomaristoa. Katsomot erottavan lakanan toiselta puolelta käsketään miestä istuutumaan alas. Edessämme kääntyy yksi punatukkainen lädi puoleemme ja huikkaa nauraen ”He’s not happy man”.

Suttonin keskikentällä niin ikään kookas, mutta myös pallovarma, Alistair Smith on monessa mukana. Bradfordin oikealla laidalla Scott Banks ja kymppipaikan taskuissa viipottava Jamie Walker vaikuttavat omaavan muitakin avuja kuin kovan asenteen ja rautaiset muskelit. Juuri kyseinen Bradfordin duo masinoi ensimmäisen maalin kotijoukkueelle, kun tusinan verran on pudoteltu rusinoita askiin. Walker hakee oikealla laidalla jalkansa vapaaksi ja Banks puskee keskityksen alakulmaan: 1-0 ja vierestämme lähtee reippaanlaisesti terveisiä Suttonin kannattajien suuntaan.

Yleisössä lämmöt nousee. Suttonin kannattajilta irtoaa ”Refs a Wanker” -tyyppinen oodi tuomaristolle. Liekö se juuri lopullinen juurisyy sille, että puolen tunnin pelin jälkeen Ross Joyce osoittaa täplää, kun yksi Suttonin pelaajista potkitaan rangaistusalueella nurin. Suttonin Lee Angol sipsuttaa pallon takana ja tällää sen voimalla ylärimaan. Ilo ja vahingonilo ovat hetkellisesti Valley Paradella ylimmillään. 

Lee Angolin rankkari:

Peli jatkuu kaksinkamppailu- ja painipitoisena. Aurinko käy tervehtimässä estradeja hetkellisesti. Peli puhalletaan tauolle. Stadionin rakenteissa on tungosta ja kiireessä ”nautittu” olut niin kylmää, että se säteilee särkynä ohimoihin asti. Otamme taktisen aikalisän ennen stadionille palaamista.

Tunnelmia tauolta

Bradford on toisella jaksolla edelleen pelin päällä. Yleisön suosiota nauttiva Bradfordin Andy Cook osuu tolppaan, mikä generoi ”Andy Cook, Andy Cook, Andy, Andy Cook, when he gets a ball he scores a goal” -chäntin. Cookin olemuksessa on jonkinlaista elämäntaitelijaa, joka viihtyy muuallakin kuin treeneissä. Mielessä käy Jamie Vardyn tarina alasarjoista Valioliigan parrasvaloihin. Joskin Cook on iän puolesta jo sen verran neljännellä kymmenennellä, että samanlaista tuhkimotarinaa ei välttämättä ole tiedossa. Sen sijaan Bradfordin Harrison Chapmanilla on oikeat tanssikengät jalassa, kun hän leikkaa vasemmalta keskelle ja lataa pallon vastustamattomasti alakulmaan: 2-0 ja kellossa 63 minuuttia.

Suttonin hakiessa riskilläkin tasoitusta lunastaa Cook isomman peltoalan kotiyleisön sydämistä. Alex Gillied lähettää pallon pystyyn juoksevalle Cookille. Cookin ja Jack Rosen vartioiman maalin väliin jää vielä pari puolustajaa, mutta Cook keinuttelee pakit sellaisille jalansijoille, että kaista aukeaa myös maalille ja sinne Cook upottaa uppopallonsa ennen kuin liukuu ottamaan yleisönsä.

Andy Cook pujottelee reittinsä kotiyleisön sydämiin

Maalijuhlat

Sutton pääsee vielä Bradfordin kintereille, kun Omar Bugiel on korkeimmalla vastaanottamassa David Ajiboyen keskitystä. Kavennus generoi lähinnä ”we scored away, we scored away, how shit must you be, we scored away” -chäntin. Bradford ottaa kentälle vielä muutaman jättiläisen. Puolin ja toisin painellaan vastustajaa laitamainosten yli ja sitten peli päättyy.

Keitä meitä täällä nyt oli

Suttonin kannattajien bussi on suoraan katsomon takana, mikä ei välttämättä kaikkia turvakriteereitä täytä, mutta kannattajat pujottelevat sulassa sovussa toisten ohi. Tosin kuljettuamme Midland roadia hieman eteenpäin kiinnitämme huomiota melua pitävään nuorisojoukkoon, jolla on ainakin heitä poispäin tuuppivan poliisin kanssa tilannetta päällänsä. Joku kivikin lentää Valley Paraden suuntaan. Sanalla sanoen vanhan ajan ”firmojen” mielikuvaan ei kymmenen hengen Suttonin lippua heilutteleva langan laiha poikaporukka meinaa taittua, mutta jotain sillä on kuitenkin meneillään. Päättelen ensin, että kyseessä olisi Suttonin vieraita, mutta ”We stole your flag” -laulu viitaisi taas enemmän kotikylän kolleihin. Mene ja tiedä. Poliisisaattuessa klopit lopulta elämöivät tiensä pois stadionin lähimaastosta.

Pois marssi

Viini: ohimoita särkevän kylmä