Sivut

perjantai 6. syyskuuta 2019

Suomi-Kreikka: peikkojen ja menninkäisten mailla

Ratinan stadioni hautui viilenevässä loppukesän illassa, kun kiitoliidossa olevat huuhkajat painoivat polttavan katseensa Kreikan papyroskääröihin.  Teemu Pukin, Pyry Soirin ja Jasse Tuomisen kipittäminen avauskokoonpanoon enteili tavallista hyökkäävämpää peliä.


Tunnelmia Ratinan kisatorilta


Suomi varioi prässiään tilanteen mukaan. Se rikkoi väliin Kreikan pelinavaamista prässäämällä korkealta. Väliin Suomi vetäyty tuttuun tapaan tiiviiseen puolustusasetelmaan. Suomi lähti kontrolloimaan peliä myös pallonhallinnan ja pelirohkeuden kautta. Palloa käytettiin toistuvasti vartioiduilla pelaajilla Kreikan linjojen välissä ja sitä kautta Suomi haki murtautumispaikkoja. Vaarallisimmillaan Suomi kuitenkin oli kun se pääsi nopeilla pelin käännöillä pelamaan Kreikan puolustuslinjan selustaan.


Valmiina lennättämään huuhkajia


Kreikallakin oli pelisuunnitelma, mutta sen noudattamisessa vaikutti olevan haasteita, sillä kädet ja äänihuulet heiluivat tilanteiden jälkeen. Kreikka loi uhkaa lähinnä silloin, kun huuhkajilta lipesi harhasyöttöjä ja lipsahduksia vaikutti tapahtuvan tavallisen paljon, mutta Kreikka hassasi toistuvasti pelin sisäiset momentuminsa teknisesti heikkoihin ratkaisuihin. Kreikan korteista oli luettavissa myös se, että ihon alle oltiin valmiita menemään myös napit edellä. Glen Kamara otti ottelun alkupuolella suurimman Olympus -vuoren kintuilleen.

Ensimmäisen puoliajan peli oli tarkkaa ja maalit jäi tekemättä. Parasta antia oli kotikannattajuen tuki huuhkajille, joka kiersi pohjoiskaarteesta koko stadionin ympäri.


Tunnelma kiersi pohjoiskaarteesta koko stadionin ympäri


Puoliajalta virvokkeita metsästävät jalkapallofanit sulloutuivat jonoihin, jotka kasvoivat yleisömäärään nähden toivottoman pitkiksi. Muualta Euroopasta olisi hyvä hakea esimerkkiä siitä, miten moninkertainenkin yleisömäärä saadaan ennen toisen puoliajan alkua juoksutettua kahvi-, olut- ja vessajonojen läpi. Ottelukokemuksen lisäksi tällä optimoidaan myös kassavirtaa.


Painia Kreikan rangaistusalueella



Ylläolevalla ei lopulta ole mitään merkitystä. Ei siinä maailmassa, jossa Dimitris Gourbelis lanaa Glen Kamaran rangaistusalueella ja pallo viedään pilkulle. Teemu Pukki heiluttaa punaista kangasta maalin vasemmalle puolelle ja puttaa pallon maalin oikeaan nurkkaan. Vasilios Barkasin sarvet sojottavat edelleen väärään suuntaan, kun Ratinan stadioni repeilee liitoksistaan.


Teemu Pukki puttaa pallon maaliin


Suomalaisen futiksen toiveuni sen kuin vain jatkuu ja jatkuu. Peli painuu Suomen päähän, mutta eihän kukaan enää edes näe painajasia siitä, että vastustajat tinttaisivat kuningaspallossa huuhkajien rinnalle saati rinnalta ohi. Suomen pakka pysyy kasassa ja keskitysten sarjatuli otetaan vastaan huuhkajaislegioonan lailla. 

Etelä-Eurooppalaiseen tyyliin lopussa kentälle pyöräytetään samanaikaisesti jopa kolmekin palloa ja sekunti sekuntilta kreikkalaisen taruston hahmot haalistuvat peikkojen ja menninkäisten mailla. Suomi voittaa ja lämpö täyttää futisfanin sydämen.


Edellisen illan kaikuja Ratinassa


Viinikuvaus: Tampereelta samaa, mitä ennenkin, mutta maistuvampana kuin koskaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti